Tässä oikaisua usein vääristyneeseen näkemykseen Jeesuksesta uskovien kohdalla. Seurakunta on Jeesuksen morsian ja Hän ei todellakaan kohtele omiaan millään silkkihansikkailla vaan nuhtelee ja kurittaa tarvittaessa jotta uskova tekisi parannusta väärästä vaelluksestaan tai opillisista erheistään. Tänä harhaoppien ja luopumuksen aikakaudella, joka on historiallisesti Ilmestyskirjan Laodikean seurakunta-aikaa (Ilm. 3:14-22), Jeesus kurittaa niitä joita Hän rakastaa eli on ankara. ”Lampunjalan” siirto pois paikaltaan niiltä jotka eivät tee parannusta, kuuluu Ilmestyskirja-symboliikkaan. Älkäämme siis ”ampuko sanansaattajaa” joka välittää Jeesuksen lopunajan varoittavaa sanomaa seurakunnalleen parannuksen tekemiseksi. Maailman rakastama kristillisen psykologian Jeesus, joka mielistelee ihmiskuntaa, on väärä Kristus ja erityisen vieras näille Ilmestyskirjan luvuille joissa Jeesus puhuu ankaralla sävyllä. Jeesus on totisesti Juudan jalopeura. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen
-----------------------------------------
Jeesus on ankara... Osa yksi
Jesus Gets Tough... Part One
T. A. McMahon
September 2012
Kun kirjoittaa Raamatun Jeesuksesta, tai edes ajattelee häntä, niin voi nousta ongelmia. Yksi niistä tulee esiin, kun keskitymme vain yhteen Hänen ominaisuuksistaan emmekä näe monia muita. Se voi antaa meille vääristyneen käsityksen Herrastamme ja Vapahtajastamme. Meille on myös mahdollista, ettemme edes ajattele Hänen tiettyä ominaisuuttaan, mikä samalla tavalla voi vääristää Hänen todellisen luonteensa ymmärtämistämme sellaisena, kuin se on Raamatussa ilmoitettu. Kaikki Kristuksen ominaisuudet ovat yhteenkuuluvia ja ovat tietysti kaikki kaikin tavoin täydellisiä. Sitäpaitsi Jeesus on
”sama eilen, tänään ja iankaikkisesti” (Hepr. 13:8). Hän ei muutu. Joten mitä tämä otsikko tarkoittaa: ”Jeesus on ankara”?
No niin, otsikko koskee ensikädessä reaktiotamme, kun luemme, että Jeesus toimi tai sanoi jotakin tavalla, joka voi hätkähdyttää meitä. Olemme yllättyneitä, koska emme ehkä ole ajatelleet, että Herramme tietty piirre on selvästi läsnä Raamatussa. Häntä esimerkiksi kutsutaan ”Jumalan Karitsaksi” ja aika usein näemme Hänen heijastavan nöyryyden ja lempeyden ominaisuuksia mukaan lukien se puoli, että Hän on uhrattava
”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Mutta sen vastakohtana Hän on myös
”Juudan heimon Leijona” (Ilm. 5:5). Hän ilmestyi Joosualle miekka kädessä
”Herran sotajoukon päämiehenä” (Joosua 5:14).
Toisessa tulemuksessaan Hän johtaa sotajoukon pelastamaan Israelin kansoilta, jotka haluavat hävittää sen. Tuohon skenaarioon ei sisälly mitään sellaisia piirteitä, joita pidämme karitsamaisina. Hän ei myöskään heijastanut karitsan piirteitä kaataessaan rahanvaihtajien pöydät temppelissä. Silti Hän on ja tulee aina olemaan Jumalan Karitsa ja Juudan Leijona yhdessä kaiken sen kanssa, mitä noihin nimiin sisältyy. Ne ovat osoitus raamatullisen Jeesuksen täydellisistä ominaisuuksista. Painotan adjektiivia ”raamatullinen,” koska se on vain Raamattu, jonka kautta Jeesus Kristus on ilmoittanut itsensä niin, että kuka tahansa voi tuntea Hänet totuudessa. Kaikki muut näkökulmat ovat pääasiassa sitä, mitä ihmiset Hänestä ajattelevat. Mormonit ymmärtävät Hänet perheellisenä miehenä, joka oli naimisissa Maria Magdaleenan ja Marian ja Martan kanssa. PETA:n väki sanoo Hänen olleen kasvissyöjä. Homot mainostavat Häntä homona jne.
Myös uskovat voivat kuitenkin joutua Jeesusta koskevan vääristyneen näkemyksen uhreiksi. Siksi meidän täytyy kysyä itseltämme mistä me saamme Häntä koskevat ajatuksemme. Tuleeko ymmärryksemme itse Sanasta, vai ihmisen mielipiteistä, spekulaatioista ja jopa ”ns. tutkijoilta”? Jos kyse on vm. ryhmästä, niin on varmaa, että ”toinen Jeesus” muotoutuu mielissämme (2. Kor. 11:4). Se on väärä Jeesus eikä voi hyödyttää ketään. Jatkuva virsi Esiintulevan Kirkon johtajilta, jotka haluavat ”uudistaa (reinvent) kristinuskon” tehdäkseen sen kulttuuriimme sopeutuvammaksi (erityisesti nuorille aikuisille), on: ”Me rakastamme Jeesusta, mutta emme pidä hänen seurakunnastaan.”
On vain ihmeteltävä, mistä Jeesuksesta he puhuvat. Jo Raamatun pintapuolinenkin lukeminen osoittaisi heille, että seurakunta on Hänen morsiamensa (ajallisine virheineen ja kaikkineen), joka viedään taivaaseen, kun Hän palaa noutamaan sitä. Lisäksi on suosittuja liikkeitä, virtauksia ja kirjoja, jotka esittävät
eristettyjä piirteitä Jeesuksesta ja Sanan opeista, jotka vääristävät oikean raamatullisen näkemyksen. Näihin kuuluu sellaisia kirjoja kuin Rob Bell'in bestselleri,
Love Wins (Rakkaus voittaa) ja Brennan Manning'in,
The Ragamuffin Gospel (Resupekan evankeliumi), jotka kumpikin vievät opin rakkaudesta paljon yli Raamatun opetuksen–edellinen universalismin harhaoppiin ja jälkimmäinen antaen ymmärtää, että Jumala rakkaudessaan vain iskee silmää synneillemme.
Silti mekin, jotka olemme vaeltaneet Hänen kanssaan vuosien ajan, jotka rakastamme Häntä ja haluamme miellyttää Häntä, voimme myös muodostaa vääristyneen näkemyksen Jeesuksesta, jos erikoistumme Hänen tiettyyn ominaisuuteensa toisten kustannuksella. Ymmärtäen, että raamatullisesti tasapainoinen näkemys Jeesuksesta on elintärkeä, meidän täytyy ajatella erästä piirrettä, joka näyttää, että se on tahallisesti hylätty–tai ainakin sitä on tarkoituksellisesti kartettu–tämän päivän seurakunnassa. Itse asiassa yli kolmen vuosikymmenen aikanani uskovana en muista koskaan kuulleeni saarnaa aiheesta, että Jeesus ”on ankara” seurakunnalleen.
Tuon piirteen jättäminen Häntä koskevan ymmärryksemme ulkopuolelle johtaa ongelmiin vaelluksessamme Hänen kanssaan. Evankeliumit todella antavat tietoa koskien Hänen ankaruuttaan juutalaisia uskonnollisia johtajia kohtaan, kun Jeesus vastustaa heidän tekopyhyyttään. Herra suuntaa myös joitakin nuhteita Pietariin ja muihin apostoleihin, joiden innoitetut kirjoitukset tulivat perustaviksi kehittyvälle seurakunnalle. Kuitenkin Heprealaiskirje on ensimmäinen Raamatun kirja, joka osoittaa melko ankaran piirteen Jeesuksesta niitä kohtaan, jotka ovat Hänen omiaan–jotka itse asiassa ovat Hänen morsiamensa:
”Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?” (Hepr. 12:6-7).
Meille ilmoitetaan erityisiä syitä Herran kuritukseen niille, joita Hän rakastaa: se on
”...tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään” (Hepr. 12:10). Kuitenkin vasta Ilmestyskirjassa näemme Kristuksen ikävässä (lengthy) ja hyvin karussa valossa koskien Hänen morsiantaan. Johannes, Jeesuksen rakastettu apostoli, on suuresti hämmästynyt sen Yhden ulkonäöstä, jonka rintaa vasten hän oli nojannut päänsä, kun Jeesus aterioi opetuslastensa kanssa (Joh. 21:20).
Tuo entinen läheisyys Jeesuksen kanssa näyttää kadonneen tässä hätkähdyttävässä näyssä hänen Vapahtajastaan:
Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa, ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. (Ilm. 1:12-16)
Emme tiedä, mitä Johanneksen mielessä liikkui hänen nähdessään niin vaikuttavan kuvan Vapahtajastaan, mutta tiedämme kyllä, miten hän reagoi:
Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena... (jae 17).
Jeesus olisi voinut ilmestyä rakastetulle opetuslapselleen kuten silloin, kun Johannes viimeksi näki Hänet hänen ylösnousemuksensa jälkeen, mutta Hän päätti lähettää Johannekselle (ja meille) hyvin erilaisen sanoman. En todellakaan ymmärrä kaikkea siihen sisältyvää symboliikkaa, mutta lähteäkseen pois hyvin vakavasti vaikutettuna ei tarvitsekaan ymmärtää. Hänen hiuksensa, silmänsä, jalkansa, kaikki näyttävät edustavan puhtautta ja puhdistamisen prosessia. Väline, jonka Jeesus valitsi puhdistamisen prosessiinsa, on ”terävä kaksiteräinen miekka”. Se, mikä tulee ulos Hänen suustaan, voi edustaa vain ”Hengen miekkaa”, Hänen Sanaansa (Ef. 6:17), josta me saamme tietää Hepr. 4:12:ssa, että se on elävä ja voimallinen ja on ”sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”.
Siinä symbolissa, jonka Jeesus valitsi edustamaan
Sanaansa, ei ole mitään arkaa. Miekka ei ole vain sota-ase; sitä käytetään myös polun raivaamiseen–leikkaamaan pois se, mikä sotkisi ja tukahduttaisi elämää; lisäksi kirurgin ”miekka”, skalpelli, voi lävistää ihmisen ”nivelet ja ytimet” leikkaamaan pois syöpäkasvaimia. Juuri näin täytyy käsitellä syntiä elämässään. Psalmista kirjoittaa:
”Kuinka voi nuorukainen pitää tiensä puhtaana? Siten, että hän noudattaa sinun sanaasi” (Ps. 119:9). Jeesus rukoili, että ne, jotka seuraavat Häntä, olisivat erotetut maailmasta Sanan kautta:
”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus” (Joh. 17:17). Se oli Herramme rukous opetuslasten puolesta, jotka vaelsivat Hänen kanssaan silloin ja se on sama niiden puolesta, jotka tänä päivänä Häntä seuraavat. Ilmestyskirjan kolme ensimmäistä lukua ovat Raamatussa täysin ainutlaatuiset. Niissä näemme Jeesuksen suoraan käsittelevän, rohkaisevan, mutta eniten nuhtelevan seurakuntaa. Sanoa, että Hän ”on ankara” morsiamelleen, olisi tuskin tekstin väärinkäyttämistä.
Seurakunnat, joille Hän puhui, olivat olemassa aikana, jolloin Johannes kirjoitti Ilmestyskirjan ja sijaitsivat roomalaisessa Aasian maakunnassa, joka on nykyinen Turkki. Kuusi seurakunnista oli sadan mailin sisällä toisistaan; Laodikea kauimpana etelässä oli noin 200 mailia pohjoisimmasta Pergamon seurakunnasta. Yhtään noista seurakunnista ei ole olemassa tänä päivänä, vaikka Jeesuksen esiin nostamat ongelmat voidaan nähdä läpi kirkkohistorian.
Teoksessaan,
Believer's Bible Commentary, William MacDonald, esittää yleiskatsauksen seurakunnista: ”
Efeso: ensimmäisen vuosisadan seurakunta, oli yleensä kiitettävä, mutta oli jo jättänyt ensimmäisen rakkautensa.
Smyrna: Ensimmäiseltä neljännelle vuosisadalle seurakunta kärsi vainoa Rooman keisarien alaisuudessa.
Pergamo: Neljännellä ja viidennellä vuosisadalla kristinusko tunnustettiin viralliseksi uskonnoksi Konstantinuksen tuella.
Tyatira: Kuudennelta 15. vuosisadalle roomalaiskatolinen kirkko yleensä hallitsi läntistä kristikuntaa, kunnes uskonpuhdistus horjutti sitä. Idässä hallitsi ortodoksinen kirkko.
Sardes: 16. ja 17. vuosisata olivat uskonpuhdistuksen jälkeistä aikaa. Uskonpuhdistuksen valo himmeni pian.
Filadelfia: 18. ja 19. vuosisadoilla oli väkeviä herätyksiä ja suuria lähetysliikkeitä.
Laodikea: Viimeisten päivien seurakunta kuvataan penseänä ja luopiona. Se on liberalismin ja ekumenian seurakunta.”
Sellaiset yleiset havainnot ovat totta historiassa, mutta ne eivät ole poissulkevia. Tänä päivänä paikallisseurakunnissa kaikkialla maailmassa voidaan myös nähdä eri puolia niistä asioista, joista Kristus puhui seitsemälle seurakunnalle. Toisin sanoen, missä tahansa uskovia asuu tänä päivänä, Ilmestyskirjan seurakunnat ovat elossa eivätkä ole kovinkaan terveitä (ainakaan viisi niistä). Efeso, Pergamo, Tyatira, Sardes ja Laodikea, kaikilla niillä oli asioita, jotka Jeesus tahtoi korjattavan ja Hän edelleen tahtoo sitä meidän seurakunnissamme. Kuten teksti selvästi osoittaa, nämä eivät Hänen puoleltaan ole pelkästään
ehdotuksia.
Efeson seurakunnalla oli monta merkittävää ominaisuutta: hyviä töitä, kestävyyttä ja kriittistä arvostelukykyä, mitä tulee oppiin ja johtajuuteen. Siitä huolimatta Jeesus läksyttää seurakuntaa koskien hyvin tärkeää kysymystä:
”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi” (Ilm. 2:4). Meille ei tarkalleen kerrota, kuinka uskovat kadottivat ”ensimmäisen rakkautensa”, mutta voimme saada käsityksen Raamatusta. Heidän hyvät tekonsa, joiden olisi pitänyt olla oheistuote, joka versoi heidän rakkaudestaan Jeesukseen, hyvin todennäköisesti meni sen suhteen edelle, joka Efeson uskovilla oli Häneen. Apostoli Paavalin varoitus galatalaisille näyttää soveltuvan tähän:
”Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” (Gal. 3:3). Uskovan rakkaus Herraan täytyy olla keskeinen kaikessa, mitä hän tekee. Kun siinä aletaan lipsua, niin seuraus on automaattinen luisu lihan synnyttämiin ja majoittamiin ponnistuksiin. Siinä määrin kuin liha hallitsee, siinä määrin Jumalan armo syrjäytyy. Tekomme täytyy tehdä:
”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot” (Sak. 4:6).
Ei juurikaan tarvitse epäillä, että aikamme seurakunta on vieläkin taipuvaisempi, kuin efesolaiset, syrjäyttämään rakkautensa Herraan ottaen huomioon, että meihin on niin kauan vaikutettu itsekeskeisillä opetuksilla, jotka ovat tulleet sisälle seurakuntaan: itsetunto, itsensä rakastaminen, itsekunnioitus, itseluottamus jne. aina niin että
oksettaa. Sitäpaitsi syventyminen itseen tekee vaikeaksi tunnustaa ja vastaanottaa ankaraa nuhdetta. Näemme sen selvästi, kun ajattelemme Laodikean seurakuntaa.
Yleinen sanonta on: ”Et voi tarkoittaa minua!” koska useimmat meistä on totutettu ajattelemaan itsestämme enemmän kuin pitäisi (Room. 12:3). Sitäpaitsi monet kristityt ovat sillä kannalla, että Jeesus varmasti ei sanoisi eikä tekisi mitään, mikä alentaisi uskovan omanarvontuntoa. Se on psykologisen siansaksan ja kristillisen psykologian Jeesus, joka on lihallisten ihmisten muotoilema väärä Kristus. Se on se Jeesus, jota maailma rakastaa, joka kaikessa mukautuu ihmiskuntaan ja joka varmasti ei ole Sanansa mukainen. Hän on erityisen vieras niille Ilmestyskirjan luvuille, joita nyt pohdimme.
Seuraus efesolaisille, jotka olivat ajautumassa pois ”ensimmäisestä rakkaudestaan” ja jotka eivät katuneet luopumistaan Herraan keskittymisestä, olisi heidän ”lampunjalkansa” pois työntäminen:
”Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta” (Ilm. 2:5). Lampunjalan symboliikka ei sisällä mitään syvää salaisuutta. Se edustaa aivan yksinkertaisesti Kristuksen ”maailman valkeuden”, valoa, s.o. Sanaa. Ainoa keino uskovalle lisätä rakkauttaan Kristukseen on kasvaa henkilökohtaisessa suhteessaan Häneen jatkuvasti lukemalla Jumalan Sanaa ja elämällä, mitä se opettaa.
Ilman tuota harjoitusta Kristuksen, joka on
”minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni”, rakkaus väistämättä kylmenee. Ja kun tuo valo himmenee, niin siitä seuraa, että uskovalla ei ole pohjaa raamatulliselle erottamiselle ja hän siksi lakkaa tuottamasta mitään hengellistä hedelmää. Huomaa, että Jeesus sanoi:
”Minä tulen nopeasti ja otan pois sinun kynttilänjalkasi (Ef. 2:5 KJV:n mukaan suomennettuna)...” Yksi seikka, jota haluan painottaa tässä, on se tosiasia, että se on Jeesus itse, joka nuhtelee seurakuntaansa. Hän on se, joka tässä
”on ankara”.
Kautta kirkkohistorian on ollut taipumus, joka edelleen jatkuu, hoitaa raamatullinen nuhteleminen sitä esitettäessä ”ampumalla sanansaattajaa” sen sijaan, että otettaisiin vaari ja tehtäisiin parannus. Vaikka sanomat ovat olleet uskollisia Raamatulle, niin yleinen juoni sanoman hylkäämiseksi on ollut väistää raamatullinen aihe kääntämällä huomio Jumalan epätäydellisiin sanansaattajiin, joista siten tulee haavoittuvia kohteita. Näin ei kuitenkaan ole, mitä tulee sanansaattajiin Ilmestyskirjan seurakunnille. Sekä Hän itse että Hänen sanomansa ovat täydelliset, eikä kumpaakaan voi kumota. Sitäpaitsi Kristuksen ankarat varoitukset eivät koskaan ole olleet tarpeellisempia Hänen seurakunnalleen vaarin ottamiseksi ja tarpeellisten korjausten tekemiseksi kuin tänä päivänä tämän suuren hengellisen eksytyksen ja rehottavan luopumuksen ajassa, jolle Hänen morsiamensa huomaa itsensä yhä haavoittuvammaksi.
Kun tämä sarja jatkuu läpi Ilmestyskirjan lukujen 2 ja 3, niin monet tulevat kosketukseen Jeesuksen piirteiden kanssa, joista he ehkä eivät ole olleet tietoisia–mutta on tärkeää, että me kaikki tunnemme Hänet ja rakastamme Häntä totuudessa sellaisena, kuin Hän on.
TBC
Quotable
Jumalan sana on Hänen täydellinen sanomansa ihmisille. Jos sitä halveksitaan, niin Hänellä ei ole enempää sanottavaa heille, ennenkuin kohtaavat Hänet tuomiolla. Missä ikinä sanaa julistetaan se asettaa kuulijat sellaiseen vastuuseen, jollaisesta he eivät ole ennen tienneetkään. Valo loistaa sanasta. Jos he torjuvat sen todistuksen, he osoittavat rakastavansa pimeyttä enemmän kuin valoa. Tuo sana sisältää kaiken, mikä on tarpeen näyttämään elämän tien. Mooses ja kaikki profeetat puhuivat Hänestä. Kuitenkin Uudessa Testamentissa meillä on täysi ilmoitus Hänestä, joka on tullut armossa etsimään ja pelastamaan kadotettuja. Se, joka uskoo, löytää vapahduksen. Se, joka kääntyy pois, hukkuu synneissään.
--H. A. Ironside
The Continual Burnt Offering