Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 25. helmikuuta 2021

Israelin kansalaisille Vihreä passi todisteeksi koronarokotuksesta, ja samaan aikaan juutalaiset rukoilevat Messiaan ilmestymistä, joka on todellisuudessa Raamatun Antikristus eli Israelin valemessias, jonka kautta Raamatun pedonmerkki pakotetaan koko maailmalle!

Tässä suomentamassani Now The End Begins -sivuston artikkelissa kerrotaan erittäin mielenkiintoisesta profeetallisesta kehityksestä Israelissa, kun viime sunnuntaina (21.2.2021) maa otti käyttöön 'pedonmerkkimäisen' Vihreän passin, jonka avulla Israelin kansalaiset voivat todistaa ottaneensa koronarokotteen, mikä aukaisee heille pääsyn erilaisiin paikkoihin, jonne rokottamattomat eivät siis enää pääse. Tämä on järkyttävää ihmisten perusoikeuksien polkemista ja tuo vain mieleen Raamatun Ilmestyskirjassa mainitun Pedon merkin, jota ilman kukaan ei voi ostaa eikä myydä (Ilm. 13:16-18). Ollaanko näin siirrytty esiasteelle Pedon merkin tuomisessa maailmaan?? Tämä merkitsee profeetallisesti myös sitä, että Jaakobin ahdistus (Danielin 70. vuosiviikko) on lähellä, ja ennen sitä tapahtuu Kristuksen morsiamen ylöstempaus (Ilm. 3:10)!

-------------------------

ISRAEL OTTAA KÄYTTÖÖN HEIDÄN COVID-19 ROKOTUKSESTA TODISTAVAN 'VIHREÄN PASSIN' PERUSTUEN DIGITAALISEEN QR-KOODIIN, JUURI KUN JUUTALAISET HUUTAVAT 'MESSIAS NYT!', MUTTA ARVATKAAPA KUKA SEN SIJAAN TULEE ILMESTYMÄÄN PAIKALLE?

Terveysministeri Yuli Edelstein, terveysministeriön pääsihteeri Chezy Levy ja muut terveydenhuollon virkamiehet esittelivät uuden sertifikaatin ja demonstroivat myöntämistapoja QR-koodilla suojatulle passille, joka on ollut epäilyn kohteena raporttien jälkeen, jotka osoittavat, kuinka helppoa sen väärentäminen on. Hallituksen ministerit hyväksyivät maanantaina myymälöiden, kuntosalien, hotellien ja muiden paikkojen uudelleenavaamisen sunnuntaista lähtien, helpottamaan laajamittaisia lukitustoimia, joiden tarkoituksena oli hidastaa COVID-19:n leviämistä. Kivijalkakaupat, ostoskeskukset, supermarketit, museot ja kirjastot tulevat olemaan avoinna kaikille israelilaisille. Mutta vain rokotetut tai COVID-19-taudista toipuneet voivat käyttää kuntosaleja ja uima-altaita, osallistua urheilu- ja kulttuuritapahtumiin ja yöpyä hotelleissa.

by Geoffrey Grider, February 21, 2021

https://www.nowtheendbegins.com/israel-green-pass-messiah-now-antichrist-digital-vaccinaton-qr-code-passport-jerusalem-end-times-bible-prophecy/

Israelin terveysministeriö otti torstaina käyttöön kauan odotetun Green Pass (Vihreä passi) -todistuksen, jonka avulla koronavirusta vastaan rokotetut tai taudista toipuneet voivat osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Samalla ministeriö varoitti vakavista oikeudellisista seuraamuksista niille, jotka väärentävät passeja.


Pyhistä kirjoituksista tietämättömille ihmisille, Vihreä passi luultavasti näyttää järkevältä, hyvältä idealta, ja sen innostunut hyväksyminen Israelissa tänä viikonloppuna on osoitus siitä. Mutta niille meistä, jotka eivät ole ”hitaita sydämeltä” uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat kirjoittaneet, Vihreä passi on uskomaton vahvistus Raamatun profetian totuudelle. Näemme siinä Ilmestyskirjan 13. luvun Pedon merkin itävät siemenet. Ja niille teistä, jotka olette juutalaisia ja hylkäätte Uuden testamentin, Vanha testamentti antaa sinulle saman eksaktin sanoman ja johtaa sinut täsmälleen samaan paikkaan.

”Katsokaa kansojen joukkoon, katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin.” Habakuk 1:5 (KR 33/38)

Samanaikaisesti Vihreän passin käynnistämisen kanssa, Israelissa on liike, joka kehottaa kaikkia juutalaisia rukoilemaan 'Messias Nyt!' (ks. esim. https://www.youtube.com/watch?v=yjcxOKYfp6s), mikä on jopa kauhistuttavampaa kuin Vihreä passi. Miksi? Koska Messias on jo paljastettu, Jeesus Nasaretilainen, ja he juutalaiset ovat hylänneet Hänet, Hänen sijaansa huutavat 'toista messiasta', ja Raamatun mukaan Jumala antaa hänet heille. Tätä henkilöä kutsutaan Raamatussa monilla nimillä, mutta The Assyrian (assyrialainen) jokseenkin tiivistää hänet täydellisesti. Assyrialainen on tietysti Antikristus, ja profeetta Jesaja kertoo meille, että hän on vitsa Jumalan kädessä viemään juutalaiset läpi Jaakobin Ahdistuksen ajan. Etkö usko minua? Kysy Jesajalta…
  • Voi Assuria, joka on minun vihani vitsa ja jolla on kädessään minun suuttumukseni sauva! Minä lähetän hänet jumalattoman kansakunnan kimppuun, käsken hänet vihastukseni kansaa vastaan saalista saamaan ja ryöstöä ryöstämään ja tallaamaan sitä kuin katujen lokaa.” Jesaja 10:5,6 (KR 33/38)
  • O Assyrian, the rod of mine anger, and the staff in their hand is mine indignation. I will send him against an hypocritical nation, and against the people of my wrath will I give him a charge, to take the spoil, and to take the prey, and to tread them down like the mire of the streets.” Isaiah 10:5,6 (KJB)
Se on niin täydellisen sopivaa, että tämä Pedon merkin prototyyppi käynnistetään ensin Israelissa, sillä Antikristus pakottaa Pedon merkin koko maailmalle Israelista käsin. Rukoile juutalaisten puolesta, jotka nyt vaativat Antikristuksen tulemista hallitsemaan heitä, jotta jäännös voisi pelastua. Antikristus on todellakin tulossa, ja juuri sinä hetkenä kun hän saapuu, me, jotka olemme pelastuneita Kristuksen ruumiiseen, koostuen juutalaisista ja pakanoista, tulemme lentämään lennolla Flight #777 Pre-Trib (ennen Ahdistusta) -tempauksessa (Pretribulation Rapture). Asiat tapahtuvat nyt niin nopeasti, että ryhdy johonkin toimeen Jeesuksen Kristuksen, ainoan Messiaan, hyväksi, kun vielä voit, koska asiat ovat muuttumassa radikaalisti. Nopeammin kuin voit räpyttää silmiä.

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.” 1. Kor. 15:51,52 (KR 33/38)

Behold, I shew you a mystery; We shall not all sleep, but we shall all be changed, In a moment, in the twinkling of an eye, at the last trump: for the trumpet shall sound, and the dead shall be raised incorruptible, and we shall be changed.” 1 Corinthians 15:51,52 (KJB)

DECEPTIVE NEW NETFLIX SERIES ‘MESSIAH’ HERALDS THE COMING OF THE BIBLICAL ANTICHRIST AND HAS BASED THE MAIN CHARACTER ON DAJJAL OF ISLAM (PETOLLINEN UUSI NETFLIX-SARJA 'MESSIAS' KUULUTTAA RAAMATUN ANTIKRISTUKSEN TULOSTA JA ON ANTANUT PÄÄROOLIN DAJJAL OF ISLAM -NIMISELLE HENKILÖLLE)

https://www.nowtheendbegins.com/netflix-series-messiah-heralds-coming-biblical-antichrist-dajjal-mahdi-islam-end-times-chrislam-666/

Hallitus ottaa käyttöön Vihreän passin rokotettuja varten, ja varoittaa, että väärentäjät joutuvat vankilaan

LEHDESTÄ TIMES OF ISRAEL: Terveysministeri Yuli Edelstein, terveysministeriön pääsihteeri Chezy Levy ja muut terveydenhuollon virkamiehet esittelivät uuden sertifikaatin ja demonstroivat myöntämistapoja QR-koodilla suojatulle passille, joka on ollut epäilyn kohteena raporttien jälkeen, jotka osoittavat, kuinka helppoa sen väärentäminen on.

Israel scanning citizens who have received the Green Pass COVID-19 vaccination passport digital identification that allows them access to the marketplace. Stunning foreshadow of the coming Mark of the Beast. (Israel skannaa kansalaisia, jotka ovat saaneet Green Pass COVID-19 -rokotuspassissa olevan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen, joka antaa heille pääsyn markkinapaikalle. Ällistyttävä ennakkonäkymä tulevasta Pedon merkistä.)

https://twitter.com/NowTheEndBegins/status/1363597739137921026 (21.2.2021)

Hallituksen ministerit hyväksyivät maanantaina myymälöiden, kuntosalien, hotellien ja muiden paikkojen uudelleenavaamisen sunnuntaista lähtien, helpottamaan laajamittaisia lukitustoimia, joiden tarkoituksena oli hidastaa COVID-19:n leviämistä. Kivijalkakaupat, ostoskeskukset, supermarketit, museot ja kirjastot tulevat olemaan avoinna kaikille israelilaisille. Mutta vain rokotetut tai COVID-19-taudista toipuneet voivat käyttää kuntosaleja ja uima-altaita, osallistua urheilu- ja kulttuuritapahtumiin ja yöpyä hotelleissa.

JOTTA VOISIVAT AVATA OVENSA SUNNUNTAINA, ASIANOMAISTEN LIIKEYRITYSTEN ON RYHDYTTÄVÄ SKANNAAMAAN PASSEJA JA HYVÄKSYTTÄVÄ VAIN NE IHMISET JOTKA KANTAVAT SELLAISTA MUKANAAN.

Rajoitusten edelleen lieventämisessä, terveysministeriö ja pääministerin kanslia totesivat tiistaina, että hallitus sallii perjantaiaamusta alkaen enintään 20 hengen ulkoilmatilaisuudet ja enintään 10 hengen sisätiloissa pidettävät kokoontumiset. Aikaisemmat säännöt rajoittivat ulkoilmatilaisuudet 10 henkeen ja sisätiloissa tapahtuvat kokoontumiset 5 henkeen.

Ne, jotka ovat kelvollisia, voivat saada Vihreän passin kolmella tavalla sunnuntaista 21. helmikuuta alkaen:

Ladataan Traffic Light (Ramzor) -sovellus Google Play'sta tai Apple'n sovelluskaupasta, syötetään henkilökohtaiset tiedot ja silloin passin saa omaan puhelimeen. Rekisteröityminen terveysministeriön verkkosivustolle ja tulostettavan henkilökohtaisen asiakirjan lataaminen. Soitetaan terveysministeriön kuumalle linjalle numeroon *5400 ja passin saa sähköpostilla tai faksilla.

”ROKOTETUT JA TAUDISTA PARANTUNEET VOIVAT MENNÄ KUNTOSALEILLE, KULTTUURITAPAHTUMIIN, HOTELLEIHIN, JA SYNAGOOGIIN JOTKA OVAT REKISTERÖITYJÄ VIHREÄ PASSI -SERTIFIKAATIN ALLE SUNNUNTAISTA ALKAEN”, EDELSTEIN SANOI. ”TÄLTÄ ENSIMMÄINEN VAIHE TULEE NÄYTTÄMÄÄN PALAAMISESSASI LÄHES NORMAALIIN ELÄMÄÄN.”

Silti hän korosti maskien käytön jatkamisen tärkeyttä – myös niille, jotka ovat saaneet molemmat rokoteannokset. Passia on jo kritisoitu helposti väärennettäväksi. Väärennettyjen todistusten pimeät markkinat kukoistavat Telegram'issa, jossa yli 100 000 käyttäjää on liittynyt ryhmiin, jotka tarjoavat väärennöksiä maksua vastaan, Channel 12 News kertoi.

Vastauksena Edelstein totesi: ”Ne, jotka ajattelevat tätä peliksi ja tulostavat rokotustodistuksen ilman että ovat rokotettuja, tullaan nappaamaan kiinni ja heidän toimintansa voi päättyä kun he ovat vankilassa.” LUE LISÄÄ

Israel Launches Green Pass COVID Passport (Israel lanseeraa Green Pass COVID -passin)

https://youtu.be/7S4hiKJhimg



Jews In Israel Rejecting Jesus Christ Want ‘Messiah Now!’ Instead (Israelin juutalaiset, hyläten Jeesuksen Kristuksen, haluavat sen sijaan 'Messias nyt!')

https://youtu.be/yjcxOKYfp6s




Now The End Begins (NTEB) -sivusto on etulinjan puolustuksesi pimeyden nousuvettä vastaan nyt viimeisinä päivinä ennen seurakunnan Tempausta
”..odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,” Titus 2:13 (KR 33/38)

"Kiitos paljon!" – Geoffrey, päätoimittaja, NTEB

--------------------


Lopuksi voit katsoa uskovan miehen viestiä Israelin tilanteesta eli video Hälytyskellot Israelista NYT! (tekstitys suomeksi)

tiistai 23. helmikuuta 2021

Koronapetoksesta videoita 22.2.2021 ja 9.12.2020 -- Israelin tilanne vihreiden rokotuspassien käyttöönoton jälkeen & vanhusten pakkorokottaminen hoivakodeissa & Bill Gates'in osuus koko koronapetoksessa

PÄIVITETTY 23.2.2021 klo 23:50 (loppuun lisätty yks vanhempi tärkeä video koronarokotteen ottamista ajatellen)

Tässä ajankohtaista paljastavaa tietoa lopunajan koronapetokseen liittyen. Videoissa on suomenkielinen tekstitys.


Uskovan miehen viesti Israelin tilanteesta (Vihreiden rokotuspassien käyttöönotto 21.2.2021) eli video otsikolla Hälytyskellot Israelista NYT! (Lue myös esittely videontekijältä.)

https://tokentube.net/v/3185020730/H%C3%A4lytyskellot-Israelista-NYT- (22.2.2021)




Israel scanning citizens who have received the Green Pass COVID-19 vaccination passport digital identification that allows them access to the marketplace. Stunning foreshadow of the coming Mark of the Beast. (Israel skannaa kansalaisia, jotka ovat saaneet Green Pass COVID-19 -rokotuspassissa olevan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen, joka antaa heille pääsyn markkinapaikalle. Ällistyttävä ennakkonäkymä tulevasta Pedon merkistä.)


Pakkorokotetut vanhukset kuolevat koronapiikkeihin hoivakodeissa. Ilmiantajan kuvaa hoivakodista Saksassa. (Lue myös esittely videontekijältä.)

https://tokentube.net/v/2575489409/Pakkorokotetut-vanhukset-kuolevat-koronapiikkeihin-hoivakodeissa---Rapsodia-fi--tekstitys (22.2.2021)




----------------

LISÄYS 23.2.2021 klo 23:50

Tässä vähän vanhempi video, joka on syytä katsoa varsinkin nyt, kun rokotukset ovat pääsemässä vauhtiin täällä Suomessa. Siis herätyshuuto niille uskoville, jotka yhä aikovat ottaa koronarokotteen tai miettivät sen ottamista. 

Katso Tämä Ennen Kuin Harkitset K-Rokotteen Ottamista! (Bill Gates ja Tuleva Koronarokote)

https://tokentube.net/view?v=1584626270 (9.12.2020)


Elämme profeetallisia aikoja kun antikristillinen maailmanhallitus kolkuttaa ovella ja samalla raamatullinen Ahdistuksen aika lähestyy by Daymond Duck 21.2.2021

Tässä pastori Daymond Duck'ilta jälleen profeetallinen ja ajankohtainen aikainmerkkiraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Lisäksi artikkelin alussa tiivis kokoelma Tempauksen ja Jeesuksen maanpäällisen toisen tulemuksen eroista.

----------------------

Elämme profeetallisia aikoja (Living in Prophetic Times) :: By Daymond Duck

Published on: February 21, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/02/21/living-in-prophetic-times-by-daymond-duck/

Tässä on 16 eroa Tempauksen ja Toisen Tulemisen välillä:
  • Tempaus on ennen Ahdistuksen aikaa – Toinen Tuleminen on sen jälkeen.
  • Tempauksessa, Jeesus pysyy yläilmoissa – Toisessa Tulemisessa, Jeesus tulee alas maahan.
  • Tempauksessa, seurakunta nousee Taivaaseen – Toisessa Tulemisessa, seurakunta tulee alas maahan.
  • Tempauksessa, elossa olevat pyhät temmataan Taivaaseen – Toisessa Tulemisessa, elossa olevat pyhät jäävät uudelleenkansoittamaan maata.
  • Tempauksessa, Jerusalemin Öljymäki on koskematon – Toisessa Tulemisessa, Jeesus koskettaa Öljymäkeä Jerusalemissa, ja se halkeaa kahtia.
  • Tempausta seuraa Antikristuksen hallinta-aika – Toista Tulemista seuraa Kristuksen hallituskausi.
  • Tempauksessa, maapallon fyysinen luonne ei muutu – Toisessa Tulemisessa, maan fyysinen luonne muuttuu (Jerusalem korotetaan).
  • Tempauksessa, Saatana ryhtyy riehumaan – Toisessa Tulemisessa, Saatana sidotaan ja pannaan kahleisiin.
  • Tempauksessa, Jeesus poistaa rauhan maan päältä – Toisessa Tulemisessa, Jeesus vakiinnuttaa rauhan maan päälle.
  • Tempaus on salainen tapahtuma (kuin varas yöllä) – Toinen Tuleminen on julkinen tapahtuma (jokainen silmä näkee Jeesuksen).
  • Tempauksessa, seurakunta poistetaan maapallolta – Toisessa Tulemisessa, kadotetut poistetaan maasta.
  • Tempaus on ennen Karitsan häitä – Toinen Tuleminen on Karitsan häiden jälkeen.
  • Tempauksessa, Jeesus tulee seurakuntaansa varten – Toisessa Tulemisessa, Jeesus tulee seurakuntansa kanssa.
  • Tempaukseen ei ole merkkejä – Toiseen Tulemiseen on monia merkkejä. [No tästä olen hieman eri mieltä. Minusta molempiin on merkit. En kannata helluntailaisten ns. Läheisyysoppia. Miksi siis tutkia ajanmerkkejä ja profetioita, jos Jeesus voi tulla milloin vaan, vaikkapa jo 500 vuotta sitten? Daymond Duck itse juuri kertoo aikainmerkeistä näillä raporteillaan, joten hän on ristiriidassa itsensä kanssa. Suom. huom.]
  • Tempauksessa, Jeesus pelastaa seurakuntansa – Toisessa Tulemisessa, Jeesus pelastaa Israelin.
  • Tempaus osoittaa Jumalan armon – Toinen Tuleminen osoittaa Jumalan vihan.
Tässä on joitain viimeaikaisia tapahtumia, jotka liittyvät Raamatun profetiaan:

Ensinnäkin, Jumala hylkää ihmiset, jotka sivuuttavat Hänet (miehet, jotka makaavat miesten kanssa, naiset, jotka makaavat naisten kanssa, jne.) kelvottoman mielensä valtaan (Room. 1:24-28).

Hän antaa heidän mennä siihen pisteeseen asti, jossa he eivät voi tehdä järkeviä päätöksiä.

Helmikuun 10. päivänä 2021 ilmoitettiin, että sairaala Isossa-Britanniassa on alkanut sanoa "chestfeeding (rintakehäruokinta)" eikä "breastfeeding (rintaruokinta, imetys)"; "human milk (ihmismaito)" eikä "breastmilk (rinta- tai äidinmaito)"; "parent (vanhempi)" eikä "co-parent (toinen vanhempi)" tai "second biological parent (toinen biologisista vanhemmista)" sanan "father (isä)" sijaan.

LGBTQ-yhteisön (seksuaalivähemmistöt) kasvu näyttää lisäävän sairasta ajattelua.

Toiseksi, 12. helmikuuta 2021, ilmoitettiin, että Israel sijoittui seitsemänneksi Bloomberg'in 60 innovatiivisimman talouden listalla.

Yhdysvallat tippui viime vuoden yhdeksänneltä sijalta yhdenneksitoista tänä vuonna.

Ajattele sitä: Yhdysvallat ei päässyt edes kärkikymmenikköön.

Kolmanneksi, 20. tammikuuta 2021, suuri profetianopettaja Jan Markell antoi joitakin syvällisiä lausuntoja tulevasta Suuresta Nollauksesta (Great Reset), kutsui Suurta Nollausta globaaliksi sosialismiksi ja/tai marxilaisuudeksi, ja sanoi, että sen tavoitteena on viedä maailma globaalin jumalattoman hallituksen alaisuuteen.

Hän totesi perustellusti, että Suuri Nollaus eliminoi kristinuskon, käteisen rahan, yksityisomaisuuden, kansallisen itsemääräämisoikeuden, ja paljon muuta, eikä Biden'in/Harris'in hallinto malta odottaa toteuttaakseen sen.

Jos hiljaisuus saarnatuoleissa kristinuskon tuhoamisesta ei ole penseää ja epätervettä ajattelua, niin mitä se sitten on (Ilm. 3:15-22)?

Neljänneksi, koskien petosta, 10. helmikuuta 2021 raportoitiin, että saksalaiset virkamiehet ovat löytäneet sisäisiä asiakirjoja, jotka osoittavat, että Saksan sisäasiainministeriö maksoi ihmisille pelon luomiseksi kansakunnassa oikeuttaakseen Covid-lukitukset ja muut rajoittavat toimenpiteet.

Sisäministeriön virkamiehet ajoivat poliittista agendaa ja maksoivat ihmisille pelotellakseen kansalaisiaan sen oikeuttamiseksi, mitä he olivat tekemässä.

Suomentajan kommentti: Todellakin kyseessä on EU:n agenda rokotuspasseista vuodesta 2018 alkaen, josta seuraava tuore uutisartikkeli kertoo: https://mvlehti.net/2021/02/19/eun-agenda-rokotepasseista-vuodesta-2018-dokumentin-mukaan-vaatimus-asetetaan-vuonna-2022/ (19.2.2021). Katso myös uskovan miehen viesti Israelin tilanteesta (Vihreiden rokotuspassien käyttöönotto 21.2.2021) eli video otsikolla Hälytyskellot Israelista NYT!: https://tokentube.net/v/3185020730/H%C3%A4lytyskellot-Israelista-NYT- (tekstitys suomeksi)

Viidenneksi, 12. helmikuuta 2021, Iran ilmoitti liittyvänsä Euraasian maiden talousyhteisöön (EAEC), joka on alueellinen kaupankäyntiryhmä, johon kuuluvat Venäjä, Kazakstan, Uzbekistan, Moldova, Valko-Venäjä, Kirgisia ja Armenia.

Marraskuun 15. päivänä 2020, 15 maata, mukaan lukien Kiina, sopivat tekevänsä Kaakkois-Aasian maiden talousyhteisöstä (ASEAN EC) maailman suurimman alueellisen kaupankäyntiryhmän.

Yhdysvaltain, Meksikon ja Kanadan välinen sopimus (USMCA) tuli voimaan 1. heinäkuuta 2020.

Nämä alueelliset kansakuntien kaupankäyntiryhmät mallinnetaan EU:ta mukaillen.

Raamatun mukaan, kymmenen kuningasta näyttäytyy ennenkuin Antikristus ilmestyy (Dan. 7:7-8, 24).

Olen pitkään väittänyt, että Yhdistyneet Kansakunnat (YK) jaetaan 10 alueeseen tai 10 alueelliseen kansakuntien kaupankäyntiryhmään (EU, USMCA, ASEAN EC, GCC (Persianlahden yhteistyöneuvosto), jne.), joilla on yksi johtaja kullakin alueella ennenkuin Antikristus nousee valtaan.

Nämä alueelliset kansakuntien kaupparyhmät ovat olleet tulossa näyttämölle jo vuosia.

Aiempien raporttien perusteella olen sitä mieltä, että 10 alueellista kaupparyhmää valitsevat kukin johtajan, jotka osoittautuvat 10 kuninkaaksi.

Kuudenneksi, hänen kolmen ensimmäisen virassaoloviikkonsa aikana, presidentti Biden soitti useiden maiden (Kanada, Iso-Britannia, Kiina, Venäjä, Ranska, Japani, jne.) johtajille, mutta hän ei ole soittanut Israelin pääministeri Netanyahu'lle.

Jotkut israelilaiset ja tiedotusvälineiden edustajat uskovat, että Biden tölväisee tarkoituksellisesti Israelia.

Kalifornialainen kongressiedustaja Ro Khanna uskoo Biden'in lähettävän viestiä, että hän tulee muuttamaan radikaalisti Amerikan suhdetta Israeliin, ellei se lopeta siirtokuntien rakentamista Länsirannalle ja tunnusta Palestiinan valtiota.

Osan huolesta on saattanut käynnistää se, kun Biden'in ulkoministeri Antony Blinken oli sanonut, että Biden ei pitäytyisi Trump'in tunnustuksessa koskien Israelin itsemääräämisoikeutta Golanin kukkuloiden suhteen (hän ​​on voinut vetäytyä tästä).

Biden'in suorittama suhteiden palauttaminen palestiinalaishallintoon (PA) ja hänen päätöksensä jatkaa taloudellista tukea PA:lle eivät ole auttaneet tilannetta.

Helmikuun 11. päivänä 2021, Biden'in lehdistösihteeri Jen Psaki'lta kysyttiin: ”Pitääkö hallinto edelleen saudit ja israelilaiset tärkeinä liittolaisina?” Hän (she) ei vastannut kysymykseen.

Ahdistuksen aikana koko maailma vihaa Israelia, ja tähän kuuluu jumalaton Yhdysvallat. [Israelia tuskin vihataan Googin sodan jälkeen, ja varsinkaan jos Antikristus on Donald Trump. Suom. huom.]

Seitsemänneksi, jotkut Yhdysvaltain kansalaiset, erityisesti nuoret amerikkalaiset, ajattelevat sosialismin olevan hyvä asia.

Luin äskettäin 6 kuukautta vanhan CBNNEWS.COM -artikkelin Georgian Banov -nimisestä kristitystä, joka pakeni sosialismia Bulgariassa ja matkusti Amerikkaan.

Banov muistutti ihmisiä siitä, että Neuvostoliitto oli sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (huomaa sana "sosialistinen", koska jotkut historioitsijat arvioivat, että Josif Stalin on saattanut tappaa jopa 20 miljoonaa ihmistä).

Banov'in mukaan, sellaista asiaa kuin "pehmeä sosialismi" ei ollut olemassa.

Se on Jumalan- ja Kristuksen vastainen hallintojärjestelmä, joka hallitsee rautaisella nyrkillä.

Kansalaiset olivat köyhiä, useimmilla ei ollut tarpeeksi syötävää, heitä vakoiltiin, he elivät pelossa, ja ne, jotka valittivat (tai otaksuttavasti valittivat) hallinnosta, pidätettiin tai he vain katosivat.

Niiden vuoksi, jotka vaativat sosialismia Amerikassa, on rukoiltava, etteivät he koskaan saisi sitä, mitä pyytävät.

Elämme profeetallisia aikoja, ja sosialistinen/marxilainen maailmanhallitus on tulossa, joka on pahempaa kuin mitä Banov koki.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

torstai 18. helmikuuta 2021

Korona-plandemia ja muutos Trumpin jälkeen, kun maailma (ainakin USA) on tullut hulluksi – Samuel Korhosen lukijaposti 11.2.2021

Tässä helluntailaisen veljen, Samuel Korhosen (alias Bileamin Aasi), lähettämä sähköpostiviesti lukijoilleen 11.2.2021, jossa liitteinä hänen 7 artikkeli-suomennosta nykyisestä maailmantilanteesta Raamatun profetian valossa, joka ei näytä hyvältä, koska antikristillistä maailmanhallitusta tai Uutta maailmanjärjestystä puuhataan koronakriisin varjolla. Vaikeita aikoja on tulossa. Tallensin nämä artikkelit CEF-kotisivuilleni, joten klikkaa vain seuraavassa viestissä esiteltäviä artikkeleita, jotka Samuel on liittänyt lukijapostiinsa. Itse alustusviestissään Samuel puhuu taas koronahuijauksesta, ja ottaa esille pari todistetta ja jakaa linkkejä. Ylipäätään tuntuu siltä, että taloutta ollaan tarkoituksella ajamassa alas, jotta myöhemmin ihmiset voidaan panna kontrolliin Suuren Nollauksen (Great Reset) avulla.

--------------------------

Lähettäjä: Samuel Korhonen <smlkorhonen@gmail.com>
Date: to 11. helmik. 2021 klo 15.06
Subject: Ajanmerkkejä 11.2.2021



Tässä postissa:

Eräs veli lähetti Aasille tekemiään graafisia esityksiä tutkittuaan eri maiden virallisia tilastoja koskien kokonaiskuolleisuutta (death rate = kuolleiden määrän ja väkiluvun suhde). Kaikista käyristä näkyy, että koronalla ei ole selvästi havaittavaa vaikutusta kokonaiskuolleisuuteen. Ne todistavat voimallisesti, ettei ole olemassa mitään pandemiaa – vaan ilmeisesti plandemia. Koronanarratiivi toitottaa kuolleiden määriä jatkuvasti, mutta ne vain eivät näy kokonaiskuolleisuudessa missään maassa - ei edes Italiassa eikä Israelissa. Miksi eivät? Sen ymmärtää, kun lukee hiljattaista uutista, että viime vuonna Israelissa kuoli koronaan 900 holokaustista selvinnyttä (klik). Heidän keski-ikänsä oli todennäköisesti vähintään 90. Suomessahan ”koronaan kuolleiden” keski-ikä kuuluu olevan vain 85. On täysin normaalia, että tuon ikäiset kuolevat, joten käyrään ei tule mitään epänormaalia piikkiä. Ihminen kun on kuolevainen.





























COVID-19 ei siis ole mitenkään erityisen vaarallinen tauti, mutta sen torjunta kyllä. Kun ihmisten elinkeinot tuhotaan maailmanlaajuisesti ja hampaat on pantava naulaan, niin kuolemahan siinä tulee ja vielä vaarallisemmaksi tulee ajan myötä todennäköisesti osoittautumaan COVID-rokotus. Tässä (klik) uusinta valtamedian ulkopuolista tietoa Israelista..

Niiden, jotka ymmärtävät englantia kannattaa katsoa J D Farag'in profetiapäivitys 7.2.2021 otsikolla: Ten Stages of Genocide (Kymmenen kansanmurhan vaihetta). Tällä Havaijin Kaneohen Calvary Chapel -arabipastorilla on nyt uudet omat sivut, kun YouTube bannaa hänen profetiapäivityksiään. Kaikkiin videoihin näyttää nyt tulleen erinomainen CC-tekstitys. 

On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi

------------------------


Samuel Korhosen edelliset tämän vuoden lukijapostit tässä blogissa:

http://nokialainen.blogspot.com/2021/01/sano-vain-ei-koronarokotteelle-samuel.html (lukijaposti 1.1.2021)

http://nokialainen.blogspot.com/2021/01/koronarokotteesta-ja-muusta-ennen.html (lukijaposti 20.1.2021)

Loppukevennys:

Tämä Juicen biisi sopii varsinkin nykyiseen koronatilanteeseen, jossa massat on aivopesty kulkemaan antikristillisen agendan mukaan:

Juice Leskinen Grand Slam – Toisinajattelija

https://www.youtube.com/watch?v=UEnrRvLr0Is


tiistai 16. helmikuuta 2021

Voimme nähdä sen päivän tulevan, jolloin kristityt temmataan tuuliin ja pilviin by Daymond Duck 14.2.2021

Tässä suomentamassani tuoreessa pastori Daymond Duck'in profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla valetaan uskoa siihen, että raamatullinen Herran päivä (Kristuksen paluu ylöstempauksessa) koittaa pian, koska nykytapahtumat maailmalla täsmäävät hyvin raamatunprofetiassa kerrottuihin aikainmerkkeihin viimeisinä päivinä. Pastori Duck lataa 13 kohdan luettelon, joissa todisteita mm. kasvavasta pahuudesta maailmalla ja siten viitteitä pian alkavaan Ahdistuksen aikaan, jota ennen tosi kristityt temmataan.

-------------------------

Voimme nähdä sen tulevan (We Can See It Coming) :: By Daymond Duck

Published on: February 14, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/02/14/we-can-see-it-coming-by-daymond-duck/

Olen optimisti, koska:
  • Uskon, että kristityt näkevät pian Jeesuksen, näkevät monet niistä, jotka kirjoittivat Raamatun, näkevät paljon enkeleitä, jne.
  • Uskon, että kristittyjen pelastetut läheiset herätetään pian kuolleista, ja me tulemme näkemään heidät (näen pian kuolleen vaimoni, ja hänellä on uusi ruumis, joka ei koskaan sairastu tai kuole).
  • Uskon, että on hyvä mahdollisuus, että monet kristityt voisivat mennä Taivaaseen sairastumatta, kuolematta, joutumatta hautaan, jne.
  • Uskon, että helvetin portit eivät voita Kristuksen seurakuntaa, kristityt eivät mene läpi minuuttiakaan Ahdistuksen ajasta, kristityt eivät ole maan päällä, kun vainot käyvät sietämättömiksi, kristittyjen ei tarvitse kohdata Pedon merkkiä, jne.
  • Uskon, että evankeliumi menee pian kaikkialle maailmaan, suuret joukot pelastuvat pian, kaikki Israel on pelastuva pian, jne.
  • Uskon, että Jeesus lunasti tämän luomakunnan samalla hetkellä, kun hän lunasti ihmiset ristillä, ja sotku, jossa tämä maailma on, on vain väliaikaista, koska Jeesus ottaa tämän luomakunnan takaisin Ahdistuksen aikana.
  • Uskon, että maan päällä on pian 1000 vuotta rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja vanhurskautta, Jeesusta palvotaan kaikkialla maailmassa, monilla kristityillä tulee olemaan vanhurskauden kruunu, koska rakastivat Hänen ilmestymistään, ja kristityt palaavat elämään ja hallitsemaan Jeesuksen kanssa tälle maapallolle 1000 vuoden ajaksi.
  • Kieltäydyn jättämästä huomiotta merkkejä tai olemasta kielteinen niiden suhteen, ja kieltäydyn olemasta pessimistinen maailman tilanteesta, koska tämä maailma ei ole kristityn koti, ja me voitamme.
  • Lopuksi, olen optimistinen, koska uskon Jumalan lupauksiin, tiedän Hänen sanoneen, että voimme nähdä tuon päivän lähestyvän, tiedän, että monet suuret profetianopettajat ovat yhtä mieltä siitä, että näemme sen päivän lähestyvän, ja tiedän, että meillä on paljon aihetta riemuun.
Tässä on joitain syitä sille, miksi uskon, että näemme Toisen Tulemisen lähestyvän:

Ensinnäkin, koskien mahdollista korruptiota Valkoisessa talossa ja Yhdysvaltain oikeusministeriössä (DOJ): 2. helmikuuta 2021 ilmoitettiin, että presidentti Biden'in henkilövalinta DOJ:n rikososaston johtamiseen ja yksi Hunter Biden'in uusista rikosoikeudellisista puolustusasianajajista ovat samasta lakitoimistosta.

Toiseksi, koskien Lähi-idän rauhansopimusta: 4. helmikuuta 2021 ilmoitettiin, että YK:n pääsihteeri Guterres haluaa aloittaa uudelleen Lähi-idän rauhanprosessin YK-kvartetin (USA, EU, Venäjä ja YK) kokouksissa.

Guterres uskoo, että kokoukset voisivat onnistua tuottamaan rauhansopimuksen, koska Biden "tukee kahden valtion ratkaisua Israelin ja PA:n välillä ja kumoaa useita edeltäjänsä Donald Trump'in tekemiä päätöksiä".

Guterres'in mielestä Trump'in päätökset on kumottava, koska palestiinalaiset haluavat pääkaupungin Itä-Jerusalemiin, sekä haluavat Gazan ja kaiken alueen, jonka Israel valloitti Jordanialta vuonna 1967.

Pyhien kirjoitusten perusteella allekirjoittanut uskoo, että nämä ihmiset ovat vain kerjäämässä Jumalan tuomion laskeutumista tämän maailman ylle, ja he tulevat katumaan tekosiaan.

Kolmanneksi, koskien Jerusalemia: Yhdysvaltain senaatti lisäsi 4. helmikuuta 2021 Covid-elvytystä koskevaan lakipakettiin päätöslauselman, joka vahvisti Amerikan aikomuksen säilyttää pysyvästi Yhdysvaltain suurlähetystö Jerusalemissa.

Biden'in hallinto sanoi, ettei se aio siirtää Yhdysvaltojen suurlähetystöä, mutta he tukevat palestiinalaisten pääkaupunkia Itä-Jerusalemissa.

Jerusalem on juovuttava malja ja väkikivi koko maailmalle.

Neljänneksi, myöskin koskien Jerusalemia: 1. helmikuuta 2021, Kosovo solmi diplomaattisuhteet Israelin kanssa.

Kosovo tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja Israel tunnusti Kosovon riippumattomuuden Serbiasta.

Seuraavana päivänä, Arabiliitto tuomitsi päätöksen ja kehotti Kosovoa peruuttamaan sen, mutta näin ei todennäköisesti tapahdu.

Viidenneksi, koskien Covid-rokotuksia: Helmikuun 5. päivänä 2021, LifeSiteNews.com ilmoitti, että Yhdysvaltain tartuntatautien ehkäisy- ja valvontaviraston (CDC) tiedot osoittavat, että 14. joulukuuta 2020 ja 29. tammikuuta 2021 välisenä aikana:
  • 35 miljoonaa ihmistä on saanut yhden tai molemmat koronapiikit.
  • On raportoitu 501 kuolemantapausta (453 Yhdysvalloissa).
  • Ilmoitettuja haittatapauksia on ollut 10 748 (lähetetty lääkärille; otettu sisään sairaalaan; pysyvästi vammautunut, jne.).
  • Kuolleiden keski-ikä oli 77 vuotta, ja nuorin kuollut oli 23-vuotias.
  • Edellä mainitun lisäksi on ilmoitettu 139 tapauksesta, joissa kasvot ovat vääristyneet, ja on ollut 13 keskenmenoa.
Edellä mainittujen lisäksi tiedä, että 8. helmikuuta 2021 Maailman terveysjärjestö (WHO) sanoi, että nykyiset rokotteet eivät välttämättä tepsi uusiin jo olemassa oleviin Covid-kantoihin.

Ihmiset saattavat tarvita erilaista rokotetta.

Kuudenneksi, koskien ruttotautia Israelissa: Helmikuun 5. päivänä 2021, All Israel News'in päätoimittaja Joel Rosenberg huomautti oikein, että Toisen Aikakirjan luvussa 7:12-14 on Jumalan lupaus parantaa ja antaa anteeksi Israelille kuivuuden, nälänhädän, ruton, jne. päivinä, vastauksena siihen, että israelilaiset nöyrtyvät, rukoilevat ja etsivät Häntä.

Rosenberg huomautti, että Israelin Covid-lukitus ei ole pelastanut Israelia, mutta Jumala voi.

Rosenberg pyysi Israelin pääministeri Netanyahu'a, presidentti Rivlin'iä, ja koko Israelin Knesset'iä vaatimaan julkisesti kansallista rukouspäivää, perustuen Jumalan lupaukseen Toisen Aikakirjan luvun 7 jakeessa 14.

Pyhien kirjoitusten (Jer. 18:8) perusteella, Rosenberg päätteli, että ei ole väärin, että muut kansat noudattavat Jumalan ohjeita Toisen Aikakirjan luvussa 7:12-14.

Tätä kirjoittaessani, en ole nähnyt Israelin viranhaltijoiden vastausta.

Seitsemänneksi, myöskin 5. helmikuuta 2021, tutkijat israelilaisessa sairaalassa kertoivat mahdollisesti kehittäneensä lääkkeen, joka voi parantaa vakavia Covid-tapauksia.

30 potilasta, jotka olivat kohtalaisia tai vaikeita Covid-tapauksia, vetivät henkeensä lääkettä muutaman minuutin ajan kerran päivässä 5 päivän ajan, ja 29 potilaalla havaittiin selvää parantumista vain kahdessa päivässä (heidät päästettiin sairaalasta 3-5 päivää myöhemmin).

Lisää testejä on suunniteltu, mutta sairaala uskoo, että heidän löytönsä on pelinmuuttaja.

Kahdeksanneksi, koskien maailmanhallitusta ja avoimia rajoja: Helmikuun 1. päivänä 2021, Yhdysvaltain rajavartija-agentit pidättivät 11 Iranin kansalaista (6 miestä ja 5 naista), kun he tulivat laittomasti Arizonaan Meksikosta.

Kolme muuta iranilaista otettiin kiinni samasta paikasta aiemmin tänä vuonna, ja muitakin on saatu kiinni rajan ylittämisestä tänä vuonna muualla Yhdysvalloissa.

Avoimet rajat lisäävät terrori-iskujen mahdollisuutta Yhdysvalloissa.

Yhdeksänneksi, koskien maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa: saksalainen kardinaali Gerhard Muller varoitti 29. tammikuuta 2021, että länsimaiset kapitalistit, suuret teknojättiläiset ja Kiina muodostavat vaarallisen liittoutuman kontrolloimaan sitä, mitä ihmiset ajattelevat, sanovat, ja tekevät tarkoituksenaan hallita maailmaa.

Kardinaali Muller varoitti:
  • Että Maailman talousfoorumi (WEF) käyttää Covid'ia hyväksi vaatimalla Suurta Nollausta (Great Reset) arvojen muuttamiseksi (kuulostaa yhden-maailman uskonnolta) ja alistaakseen valtaansa (kuulostaa yhden-maailman hallitukselta) kaikkien ihmisten elämät maan päällä.
  • Se, että tämä pyrkimys hallita sitä, mitä jokainen maan päällä ajattelee, sanoo ja tekee, on tarkoituksellista toimintaa, ei viatonta yritystä tai salaliittoteoriaa.
  • Että Biden johtaa nyt kampanjaa länsimaiden ”dekristillistämiseksi” (ajamalla Suurta Nollausta, edistämällä aborttia, gay-agendaa, jne.).
Hän kehotti kristittyjä olemaan osallistumatta aktiivisesti tai passiivisesti tähän kasvavaan pahuuteen.

Kymmenenneksi, 5. helmikuuta 2021 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain keskuspankki työskentelee kansainvälisen keskuspankkiryhmän (Englannissa, Ranskassa, Japanissa, Kiinassa, Kanadassa, Dubaissa, Sveitsissä, jne.) kanssa edistääkseen Vihreää Agendaa, Suurta Nollausta, Pariisin ilmastonmuutossopimuksia, YK:n kestävän kehityksen tavoitteita vuodelle 2030, maailman talousjärjestelmien muutosta, maailman depopulaatio-tavoitteita, jne.

Kuten ymmärrän sen, mitä he aikovat tehdä, niin minkä tahansa hallituksen, yrityksen tai yksityishenkilön, joka haluaa lainata rahaa, anoa apurahaa, vastaanottaa elvytysrahaa, jne., on sitouduttava globalistiseen agendaan, tai muuten he eivät saa haluamaansa.

Toisin sanoen ihmisten on tuettava globalistista agendaa voidakseen saada lainaa, apurahaa, jne. (Heidän on antauduttava saadakseen kelpoisuuden, tai heidät hylätään).

Tämä ei ole kaukaa haettua. Tucker Carlson ilmoitti äskettäin, että Bank of America antoi FBI:lle luottokorttitiedot ihmisistä, jotka ostivat tavaroita (t-paitoja, aseita tai aseisiin liittyviä esineitä, vuokrasivat hotellihuoneita, jne.) Washington DC:ssä, Marylandissa, tai Virginiassa 5. tai 6. tammikuuta 2021 (Capitol-rakennuksen valtauspäivä).

Yhdenneksitoista, koskien tulevaa taloudellista romahdusta ja nälänhätää: 4. helmikuuta 2021, Robert F. Kennedy, Jr. kirjoitti artikkelin Technocracy News & Trends'ille, jonka mukaan maailmanlaajuiset lukitukset (lockdowns) ovat:
  • Saattaneet konkurssiin 100 000 yritystä Yhdysvalloissa
  • Köyhdyttäneet miljardi ihmistä maailmanlaajuisesti.
  • Uhanneet miljardin ihmisen elintarviketarjontaa maailmanlaajuisesti.
Kahdenneksitoista, koskien vainoa: 3. helmikuuta 2021 ilmoitettiin, että ehdotettu laki Tanskassa edellyttää, että kaikki saarnat, joita ei ole saarnattu tanskaksi, käännetään tanskan kielelle ja toimitetaan valtionhallinnolle kirjallisesti.

Uskonnolliset ryhmät protestoivat tätä lakia vastaan ja ilmaisivat huolensa siitä, että lain hyväksyminen Tanskassa saattaa laukaista samanlaisia lakeja muissa maissa.

Lakiesitys ei ole selkeä, mutta uskonnolliset ryhmät pelkäävät myös, että heidän on toimitettava saarnansa valtionhallinnon hyväksyttäväksi ennenkuin saarnoja voidaan saarnata.

Kolmanneksitoista, koskien asekontrollia ja maailmanhallitusta: 1. helmikuuta 2021 ilmoitettiin, että kongressissa esiteltiin (4. tammikuuta 2021) HR 127 -niminen laki jäljittämään kaikkien ampuma-aseiden merkki, malli ja sarjanumero niiden kohdalla, jotka omistavat ampuma-aseen, sekä jäljittämään päivämäärä, jolloin kukin ampuma-ase hankittiin, ja se, missä ampuma-asetta varastoidaan; lakia sovelletaan taannehtivasti ja se kattaa ampuma-aseet, joita henkilö on omistanut pitkään.

Ampuma-aseita jo omistavien henkilöiden on osallistuttava psykologiseen arviointiin, heille on tehtävä rikostaustatarkistus, ja heidän puolisoaan ja vähintään kahta perheenjäsentä tai avustajaa on haastateltava luvan saaneen psykologin toimesta.

Kongressi ei ole vielä äänestänyt lakiehdotuksesta, mutta on tärkeää ymmärtää, että Biden on luvannut aseiden valvontaa koskevaa lainsäädäntöä, ja monet poliitikot haluavat riisua Amerikan aseista ennenkuin he luovuttavat Yhdysvaltojen suvereniteetin YK:lle.

Aseiden myynti on rikkonut kaikki ennätykset siitä lähtien kun tämä lakiehdotus esiteltiin.

Lopuksi, jos haluat mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Johannes 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, tunnusta vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien vuoksi, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekulle, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

lauantai 13. helmikuuta 2021

Mikä on Ilmestyskirjan 17. luvun helakanpunainen peto nykyaikana, joka käy suurta porttoa vastaan viimeisinä päivinä?

TUTKIELMA PEDOSTA JA PORTOSTA BY OLLI
 

Olisiko Ilm. 17 luvun helakanpunainen (tulipunainen) peto nykyajan Itä-Rooma eli NL + Putinin ajan Venäjä, joka päineen ja sarvineen vihaa porttoa ja riisuu hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syö hänen lihansa ja polttaa hänet tulessa (Ilm. 17:16)? En keksi mitään muuta selitystä tälle Ilm. 17 pedolle, joka tuhoaisi nyky-Amerikan ja varsinkin New Yorkin (+Kalifornian), jotka sopivat tuoksi Ilmestyskirjan portoksi eli suureksi Babyloniksi (Amerikka on paljolti luopunut Jumalasta ainakin maan demokraattipuolueen osalta). Tein eilen hiukan tutkimusta NL:n johtajista ja käytin pohjana Tapani Vähäkankaan kirjaa "Lopun aika" 1990-luvulta, jossa hän esittelee kommunistista petoa ja sen 7 päätä ja 10 sarvea. Ilmestyskirjan kuvaus pedosta luvussa 17 sopii hyvin edesmenneeseen Neuvostoliittoon, joka vainosi kristittyjä ja pilkkasi Jumalaa ja oli antisemitistinen. Lisäksi kylmässä sodassa oli asetelma, jossa kaksi supervaltaa (ateistinen NL 'petona' ja kristillinen Amerikka 'porttona') olivat toistensa kimpussa.

"Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea." (Ilm. 17:3)

NL oli olemassa vuosina 1922-91, ja sillä oli 7 korkeinta johtajaa (pedon päät) eli kommunistisen puolueen pääsihteeriä tänä aikana, ja ensimmäinen johtaja oli Stalin (ks. linkit alla). NL perustettiin varsinaisesti v. 1922, joten Lenin ei kuulu pedon 7 päähän.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_johtaja
https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliitto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin

Viimeinen 7. pää oli näin Mihail Gorbatshov, joka päätti NL:n olemassaolon, tai pikemmin petovalta sai v. 1991 kuolinhaavan (huom. kuolinhaavan merkki Gorbatshovin pään etulaella). Nyt Vladimir Putin on selvästi tuon punaisen pedon henkiinherättäjä 2000-luvulla (kasvanut sotilasvarustelu, Stalinin palvonnan ennallistaminen, vanhan kansallishymnin käyttöönotto, jne.), ja Putin voisi olla siis pedon 8. pää, tai itse peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, mutta se on tuleva.

Mitä tulee sitten pedon 10 sarveen, niin ne ovat myös 10 kuningasta eli NL:n valtionpäämiehiä tai korkeimman neuvoston puheenjohtajia aikana, jolloin tämä Neuvostoliiton ”hallitus” oli olemassa vuosina 1938–1989. Puhemiehistön puheenjohtaja oli siis Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies. Ks. linkki alla:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostoliiton_korkein_neuvosto

Jos osasitte laskea oikein, niin puheenjohtajia oli juurikin 10 eli kommunistisen pedon 10 sarvea, jotka vastaavat nykyisin eri maissa, kuten Venäjällä, hallitusten pääministereitä, jotka ovat alamaisia presidenteille (vrt. pedon 7 päätä). Ylin johtaja on pedon pää ja sarvi liikkuu sinne, minne pääkin. Aluksi Putin oli juuri pääministeri Jeltsinin alaisuudessa ja nousi lähes tuntemattomuudesta Venäjän johtoon (Danielin profetian ”pieni sarvi” eli 11. sarvi). Myös 2000-luvulla Putin oli hetken aikaa Venäjän pääministerinä, jolloin hän todellisuudessa johti maata.

Voiko tämä olla sattumaa – Neuvostoliitolla oli 7 ylintä johtajaa (pedon päät) ja 10 valtionpäämiestä (pedon sarvet)?! Ja nyt Putinin Venäjä olisi "ylösnoussut NL", 8. pää!! Tämä tekisi Putinista tietenkin itse Pedon, eräänl. nykyajan Itä-Rooman "pienen sarven", AK:n itämaisen edelläkävijän (Hesekielin profetian Goog), joka hoitelee jenkkilän.

Lisään vielä tulkinnan tälle jakeelle (Ilm. 17:11):

11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

"Yksi noista seitsemästä" on tietenkin Stalin, jota Putin (8. pää tai 8. kuningas) ihailee. Samanlaisia pitkäaikaisia diktaattoreita.

Myöskin tälle jakeelle (Ilm. 17:9) tulkintaa:

9 Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;

Tiedetään, että muinaisen Rooman valtakunnan keskus oli Rooman kaupunki, joka sijaitsee 7 kukkulalla (eli vuorella). Voimme näin kutsua Petoa Roomaksi, jonka päällä portto istuu (Vatikaani tai roomalaiskatolinen kirkko on myös portto varsinkin profetian esitäyttymysvaiheessa (paavin valtakausi)). Nykyaikaan sijoitettuna, Rooma on Länsi-Rooma (Amerikka) + Itä-Rooma (NL & Venäjä). Nämä ovat samalla Danielin kuvapatsaan rautaiset sääret (Dan. 2). Länsi-Roomasta tulee viimeinen Antikristus ja Itä-Roomasta Raamatun Goog.

Nuo profetiajakeen ”seitsemän vuorta” sopivat myös vääristynyttä kristillisyyttä (porttokristillisyys) edustavaan NAR-liikkeeseen Amerikassa 2000-luvulla, joka tunnetaan 7 vuoren liikkeenä. Lyhyesti sanottuna NAR-liikkeen dominionistiset kannattajat uskovat, että ennenkuin Jeesus voi palata, maapallo täytyy vallata seitsemässä eri kategoriassa, tai seitsemän vuoren kohdalla.

1. Taide ja viihde

2. Liiketoiminta (bisnes)

3. Koulutus

4. Perhe

5. Hallinto

6. Tiedotusvälineet

7. Uskonto

Tässä artikkelisuomennoksia NAR-liikkeestä, joka on ratsastanut venäjämielisen Trump-pedon selässä (Putin vihaa tuota amerikkalaista helluntailaiskarismaattista porttokristillisyyttä):

http://nokialainen.blogspot.com/2015/09/chuck-missler-ja-kim-clement-narin.html

http://nokialainen.blogspot.com/2010/12/glenn-beckin-mormonismi-ja-nar-liike.html

http://nokialainen.blogspot.com/2016/07/vakeva-eksytys-uusi-apostolinen.html

http://nokialainen.blogspot.com/2010/10/evankeliumin-kuolinkellot.html

http://nokialainen.blogspot.com/2010/04/hyvin-tarkea-very-important.html

https://ajankohtainen.wordpress.com/2018/08/01/uusi-apostolinen-uskonpuhdistus-viisitahoinen-palvelutyo-osa-1/

Lopuksi vielä profeetallinen väriyhteneväisyys, joka kannattaa mainita ajatellen 3. maailmansodan syttymistä lähiaikoina, sillä monet ovat tulkinneet koronavirustaudin Ilmestyskirjan 1. sinetiksi. Lue viime vuodelta profeetallinen kirjoitus esim. (16.3.2020) https://endtimesforecaster.blogspot.com/2020/03/the-rider-on-white-horse-was-given.html (The Rider on the White Horse was Given a Crown! Has Seal 1 Been Opened?). William Frederick kirjoitti tuohon artikkeliinsa näin:

If Seal 1 has been opened then the Mid-East centered Seal 2 nuclear WW3 is next (Jos 1. sinetti on avattu, niin seuraavana on Lähi-itään keskittyvä Toisen sinetin 3. maailmansota, joka käydään ydinasein). Which will be followed by the Seal 3 hyperinflationary economic collapse.”

Eli Ilmestyskirjan 2. sinetti avataan pian ja mahdollisesti Iran on tuon sodan laukaisija. Jos Israel tai USA hyökkää Iraniin sen ydinohjelman vuoksi, niin Iranilla on yksi vahva puolustaja ja se on Venäjä. Venäjä, Kiina ja Iran ovat toistuvasti järjestäneet yhteisiä sotaharjoituksia, joten on selvää, että Iran luottaa Venäjän sotilaalliseen apuun. Näin teoriassa on mahdollista, että Venäjä, tuo helakanpunainen peto, on Ilmestyskirjan 2. sinetin tulipunainen hevonen ja Putin sen ratsastaja, jolle annettiin suuri miekka (ydinaseet). Punainen väri on siis se yhteneväisyys.

Ilm. 6:3-4

3 Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!"
4 Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Palkkapäivä luopuneelle Amerikalle on saapunut by Daymond Duck 6.2.2021

Tässä pastori Daymond Duck'ilta aluksi syitä sille, miksi Amerikan palkkapäivä (tuomio) on saapumaisillaan ja sitten joitain ajankohtaisia uutisia maailmalta Raamatun profetian valossa. Tämän tuoreen profetiaraportin Rapture Ready -sivustolla suomensi: Olli R.

-----------------------

Palkkapäivä on saapunut (Payday Has Arrived) :: By Daymond Duck

Published on: February 6, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/02/06/payday-has-arrived-by-daymond-duck/

Vuonna 1926, suuri baptistisaarnaaja, tohtori R.G. Lee julkaisi saarnansa nimeltä "Palkkapäivä jonain päivänä (Payday Someday)".

”Palkkapäivä jonain päivänä” tuli tunnetuksi maailmanlaajuisesti, ja on raportoitu, että tohtori Lee saarnasi sitä kerran vuodessa kotikirkossaan, ja hän saarnasi sitä yhteensä noin 1 275 kertaa.

Ystäväni lähetti minulle artikkelin "Mitä Amerikasta on tullut (What Has America Become)", joka ilmestyi pienen michiganilaisen sanomalehden nimeltä Iosco County News Herald pääkirjoitussivulla 9. kesäkuuta 2010.

Ken Huber'in kirjoittama artikkeli on saanut valtakunnallista huomiota, ja se muistutti minua ”palkkapäivästä jonain päivänä”, ja haluan välittää joitain Huber'in ajatuksia sekä joitain artikkelin lähettäneen ystäväni ajatuksia.

Lähes kymmenen vuotta sitten Huber kysyi: "Onko Amerikasta tullut erityisten etujen maa ja koti kaksoisstandardeille?" Tässä on osittainen luettelo siitä mitä hän sanoi:
  • Jos valehtelemme kongressille, se on rikos, ja jos kongressi valehtelee meille, se on vain politiikkaa.
  • Jos emme pidä mustasta ihmisestä, olemme rasistisia, ja jos musta ei pidä valkoisista, se on heidän Perustuslain ensimmäisen lisäyksen oikeutensa.
  • Hallitus käyttää miljoonia rikollisten kuntoutukseen, ja he eivät tee juuri mitään uhrien hyväksi.
  • Julkisissa kouluissa voit opettaa, että homoseksuaalisuus on OK, mutta sinun on parempi olla käyttämättä sanaa Jumala tässä prosessissa.
  • Voit tappaa syntymättömän lapsen, mutta on väärin teloittaa joukkomurhaaja.
  • Voit harrastaa pornoa television tai Internetin kautta, mutta sinun on parasta olla asettamatta seimeä julkiseen puistoon joulun aikana.
  • Voimme käyttää ihmisen sikiötä lääketieteelliseen tutkimukseen, mutta on väärin käyttää eläintä.
  • Meillä on edelleen sananvapaus, mutta vain jos olemme "poliittisesti korrekteja".
Tässä on osa siitä, mitä ystäväni lisäsi:
  • Heitimme Jumalan pois kouluistamme.
  • Heitimme Jumalan pois tuomioistuimistamme.
  • Heitimme Jumalan pois hallinnostamme.
  • Heitimme Jumalan pois kodeistamme.
  • Olemme heittäneet Jumalan pois seurakunnistamme.
  • Olemme hukuttaneet maamme viattomien verellä (abortti).
  • Olemme valinneet ihmisiä johtamaan meitä, jotka ovat pakanoita.
  • Olemme pilkanneet avoimesti meidän Isä Luojaa kautta aikojen, kirjoissa, elokuvissa ja tiedotusvälineissä, mutta jopa kristityt ovat pitäneet sitä 'normaalina'.
Mitä meidän pitäisi odottaa?

Vastaukseni on: "Uskon, että Amerikan palkkapäivä on saapunut, ja se on meidän oma vikamme, mutta se on enemmän kuin Amerikka; se on koko maailma."

Tässä on joitain juttuja jotka tekivät äskettäin uutisotsikoita:

Ensinnäkin, 26. tammikuuta 2021 päivätty artikkeli, jonka on kirjoittanut strateginen riskikonsultti ja luennoitsija nimeltä F. William Engdahl, kutsui Suurta Nollausta (Great Reset) ”uudeksi muodoksi globaalille totaalivalvonnalle”.

Engdahl ennusti, että "2021 on ratkaiseva vuosi tälle ihmisvastaiselle agendalle".

Toiseksi, hyvin vähän tietoa on tullut ulos äskettäisestä "Davos Dialogues" -kokouksesta, mutta 29. tammikuuta 2021 kerrottiin, että toukokuun 25.-28. päiviksi aiottu Maailman talousfoorumin (WEF) "Great Reset" -kokous on siirretty Davos'ista Singaporeen.

WEF-verkkosivuston tietojen mukaan yksikään instituutio tai henkilö ei voi ratkaista maailman ongelmia yksin.

WEF:n globalistit haluavat jälleenrakentaa maailman muuttamalla maailman talous-, ympäristö-, sosiaali- ja teknologiapolitiikkaa.

Heidän mielestään tämä vaatii maailmanhallitusta.

Jumala on jo sanonut, että he saavat sellaisen seitsemän vuoden ajaksi.

Kolmanneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua vuotten lopulla ja viimeisinä päivinä (Hes. 38-39), Israelin puolustusvoimien (IDF) päällikkö varoitti 26. tammikuuta 2021, että Israel ei suvaitse paluuta alkuperäiseen Iranin ydinsopimukseen.

Kaksi päivää myöhemmin ilmoitettiin, että Israel on tehnyt selväksi Yhdysvalloille ja Iranille, että IDF toimii yksin, jos Israelin on pakko, ja Israelin IDF tekee suunnitelmia toimiakseen juuri näin.

Vain muistutus siitä, että Israelin hyökkäys Irania vastaan ei ole Googin ja Maagogin taistelu, mutta se voisi laukaista tuon maailmaa-muuttavan sodan.

Tiedä myös, että yksin toimiva Israel voi olla Jumalan tahto.

Tällä tavalla Jumala saa kunnian Israelin voitosta, ei Yhdysvallat tai jokin muu.

Neljänneksi, 26. tammikuuta 2021 kerrottiin, että Biden'in virkamies oli sanonut, että Biden'in hallinto "tukee molemminpuolisesti hyvää kahden valtion ratkaisua, jossa Israel elää rauhassa ja turvallisuudessa (peace and safety) elinkelpoisen palestiinalaisvaltion rinnalla."

Ahdistuksen aika alkaa, kun Antikristus vahvistaa 7-vuotisen liiton monien kanssa ”rauhan ja turvallisuuden” vuoksi Lähi-idässä.

Israelin jakaminen laukaisee lopulta Harmagedonin taistelun (Joel 3:2).

Viidenneksi, 26. tammikuuta 2021, ilmoitettiin, että Gay Pride -sateenkaariliput palaavat takaisin Yhdysvaltain suurlähetystöihin ympäri maailmaa, koska Biden'in hallinto kokee kiireellistä tarvetta tukea LGBTQI-ihmisten (seksuaalivähemmistöjen) oikeuksia.

Tämä on Jumalan sanan kieltämistä ja sopimatonta ajattelua (Room. 1:28).

Kuudenneksi, 27. tammikuuta 2021, Yhdysvaltain kotimaan turvallisuuden virasto (DHS) antoi maanlaajuisen terroristihälytyksen Yhdysvalloissa.

DHS tunnisti potentiaaliset terroristit hallituksen vastaisiksi ekstremisteiksi, jotka vastustavat Joe Biden'in presidenttiyttä.

On vaikea uskoa, että DHS leimaisi kokonaisen poliittisen puolueen terroristeiksi, mutta tosiasiat ovat tosiasioita, ja republikaaneihin kohdistuva vihapuhe kasvaa päivä päivältä.

Vastauksena DHS:n terroristihälytykseen, MSNBC:n poliittinen analyytikko Jason Johnson sanoi: "Demokraattien tulisi julistaa, että kaikki republikaanit ovat terroristeja."

Hän lisäsi: "Et voi neuvotella, et voi säätää lakeja ja et voi työskennellä terroristien kanssa."

Biden ja muut sanovat haluavansa yhdistää kansakunnan, mutta näyttävät yrittävän jakaa sitä vielä enemmän.

Seitsemänneksi, monet kristityt tuntevat tarinan Joosefin myymisestä orjaksi Egyptiin ja hänen tulemisesta Egyptin toiseksi voimakkaimmaksi mieheksi, kun hän tulkitsi faraon unta seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta.

Kävi ilmi, että Joosef uskoi ruumiin ylösnousemukseen ja halusi tulla herätetyksi kuolleista Israelissa.

Raamattu sanoo: ”Ja Mooses otti mukaansa Joosefin luut; sillä tämä oli vannottanut israelilaisia ja sanonut: "Kun Jumala pitää huolen teistä, viekää silloin minun luuni täältä mukananne".” (2. Moos. 13:19).

Jotkut juutalaiset haluavat herätä kuolleista Israelissa, koska he uskovat Messiaan herättävän kuolleet juuri Israelissa, ja haluavat olla ensimmäisten joukossa, jotka näkevät Hänet, kun se tapahtuu.

Helmikuun 1. päivänä 2021 ilmoitettiin, että Israel normalisoi äskettäin suhteet Sudaniin ja sallii Israelin etiopialaisten tuoda Sudanissa kuolleiden läheistensä jäännökset Israeliin hautaamista varten.

Kahdeksanneksi, 1. helmikuuta 2021 LifeSiteNews ilmoitti, että Yhdysvaltain tartuntatautien ehkäisy- ja valvontakeskuksen (CDC) hallinnoima rokotusvammojen seurantajärjestelmä (VAERS) osoittaa, että 22. tammikuuta 2021 alkaen:
  • Yli 25 miljoonaa amerikkalaista on rokotettu.
  • Ainakin 273 amerikkalaista on kuollut (suurin osa 48 tunnin kuluessa rokotuksesta).
  • Rokotetuista 9845:llä on ollut haittavaikutus, joka mahdollisesti liittyy rokotukseen (ja todellinen määrä voi olla suurempi).
  • Kahdeksan ilmeisen tervettä syntymätöntä lasta joutui keskenmenoon tai syntyi kuolleena.
  • Rokotevalmistajilla ja FDA:lla (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) on täydellinen immuniteetti.
Lopuksi, jos haluat mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Johannes 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt niin, tunnusta vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien vuoksi, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekulle, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

lauantai 6. helmikuuta 2021

Lontoon olympialaisten avajaiset 2012 ennustaa koronavirusepidemian, joka on siis suunniteltu NWO-toimi ihmisten orjuuttamiseksi ym.! (VIDEO)

Covid-19 eli koronavirustauti ennakoitiin jo v. 2012 Lontoon olympialaisten saatanallisissa avajaisissa. Näitä videoita prediktiivisestä ohjelmoinnista ei YouTube-haulla juurikaan enää löydy, mutta sensuroimattomassa TokenTubessa niitä on. Tässä ensimmäisenä paras video suomeksi selitettynä käyttäjältä Flowsadepisaroita (hoitoalalla oleva uskonsisar), joka kuulemma otti äskettäin koronavirusrokotteen - kuuntele tästä.

Lontoon olympialaisten avajaiset 2012 ennustaa koronavirusepidemian

https://www.youtube.com/watch?v=-jpxMJeIPwk (29.1.2022, alkuperäinen 17.4.2020 joka poistettiin)



Sitten TokenTubesta:

Pandeemia skenaario - vuoden 2012 olympialaisten avaaminen Lontoossa

"Pandeemia skenaario - vuoden 2012 olympialaisten avaaminen Lontoossa. Yhteensattuma(ko) koreografia tähän hetkeen verrattuna....?! Alettiinko jo tuolloin "ajamaan" ihmisiin ajatuksia/mielikuvia tulevasta.....??!?!"

https://tokentube.net/v/3717022329/Pandeemia-skenaario---vuoden-2012-olympialaisten-avaaminen-Lontoossa (10.1.2021)

Tässä myös englanninkielinen selitys mukana.

Covid19 ja Lontoo 2012 olympialaiset

https://tokentube.net/v/1068910990/Covid19-ja-Lontoo-2012-olympialaiset (19.12.2020)

--------------------

Älä ota näin Covid-tautiin kehitettyä rokotetta, joka on vain Pedon merkin esiaste, jolla orjuutetaan ja rajoitetaan ihmisiä (Huom: tulevat rokotustodistukset tai -passit) sekä pahimmassa tapauksessa koronarokotteella sairastutetaan & tapetaan ihmisiä eliitin (Bill Gates ja kumppanit) depopulaatio-agendan mukaisesti! Kasvomaskit ovat myös tietynlaista orjuuttamista NWO-agendan edistämiseksi. Jumalan lapsella ei pitäisi olla mitään osallisuutta tällaisessa sielunvihollisen vehkeilyssä. Kaikesta tästä pitää irtisanoutua. Seuraavassa vielä yksi lisätodiste sen puolesta, että saatana ja langenneet enkelit + demonimaailma kätyreineen tiesivät koronan puhkeamisesta ennen kuin se laajamittaisesti käynnistyi maaliskuussa 2020 (WHO julisti maailmanlaajuisen pandemian 11.3.2020). Kirjoitin tästä blogini vieraskirjaan viime vuonna, joten tässä viestit aikajärjestyksessä (vanhin ensin):

-------------------------

Päivämäärä: 14/03/2020, 00:22:44
Nimi: Olli
Sijoitus: 3 446

Parisen vuotta sitten Jason (jkbugout) julkaisi videon, jossa näytetään "langenneen enkelin" (THE FALLEN ALIEN-TWA) tekemää videota liittyen Pet Goat -filmiin ja morsetukseen. Tämä "langenneen enkelin" video vanheni nopeasti ja poistui YouTubesta. Jasonin videon Pet Goat ii Related Morse Code, https://youtu.be/mDZru3OCXYs (23.4.1918) kommenteissa yritettiin tulkita tässä salaperäisessä videossa esitettyä morsetusta ja eräs kommentti oli tällainen:

Filip F., 1 vuosi sitten (muokattu)
In the comments, nobody knew the telegraph well, although they were close: O / 20/2019 FALSE FLAG ... MARCH ... MARCH ... MARCH ... ON WITH THE CROWD. CLOUDS POURING ACID RAIN.
Apparently he was wrong once, because the first sign is "o", which sometimes is suitable instead of zero (because it is similar, but it is shorter), but he did not add numbers, so we do not have the correct date, which probably was. Or "O" means October

Kaikki tämä liittynee tähän Koronavirus (kirjain O) FalseFlagiin vuosina 2019-20 ja siitä Jason antaa kattavan selvityksen tuoreella videollaan.

Urgent! Please watch to the end!

https://www.youtube.com/watch?v=mmTf2jRqqT8 (13.3.2020)

Edellä oleva siinä valossa, kun Trump julisti perjantaina, 13. päivänä, Amerikkaan poikkeustilan.

------------------


Päivämäärä: 11/06/2020, 00:03:21
Nimi: Olli
Sijoitus: 3 723

Väkijoukko marssii George Floyd'in kuoleman johdosta (march, march, march on with the crowd). Näin sanotaan videolla vuodelta 2018, joka ehti olla näkyvillä 72 tuntia, kunnes hävisi. Onneksi Pet Goat -tutkijamme ehti kopioida videon omalle videolleen, jota esittelin tässä vieraskirjassa aiemmin tänä vuonna. Nyt Jason kertaa tätä kadonnutta videota.

Important Warning

https://www.youtube.com/watch?v=WYr_1Qk1PIA (10.6.2020)

Kirjoitin 14.3.2020 seuraavaa:

Päivämäärä: 14/03/2020, 00:22:44
Nimi: Olli
Sijoitus: 4 646
Parisen vuotta sitten Jason (jkbugout) julkaisi videon, jossa näytetään "langenneen enkelin" tekemää videota liittyen Pet Goat -filmiin ja morsetukseen. Tämä "langenneen enkelin" video vanheni nopeasti ja poistui YouTubesta. Jasonin videon Pet Goat ii Related Morse Code, https://youtu.be/mDZru3OCXYs (23.4.1918) kommenteissa yritettiin tulkita tässä salaperäisessä videossa esitettyä morsetusta ja eräs kommentti oli tällainen:

Filip F., 1 vuosi sitten (muokattu)
In the comments, nobody knew the telegraph well, although they were close:
O / 20/2019 FALSE FLAG ... MARCH ... MARCH ... MARCH ... ON WITH THE CROWD. CLOUDS POURING ACID RAIN.
Apparently he was wrong once, because the first sign is "o", which sometimes is suitable instead of zero (because it is similar, but it is shorter), but he did not add numbers, so we do not have the correct date, which probably was. Or "O" means October

Kaikki tämä liittynee tähän Koronavirus (kirjain O) FalseFlagiin vuosina 2019-20 ja siitä Jason antaa kattavan selvityksen tuoreella videollaan.

Urgent! Please watch to the end!

https://www.youtube.com/watch?v=mmTf2jRqqT8 (13.3.2020)

------------------

Päivämäärä: 11/06/2020, 00:18:44
Nimi: Olli
Sijoitus: 3 724

Morsetusvideon tekijä oli siis FALLEN ALIEN keväällä 2018. Voi olla monikerroksinen eli tarkoittaa mm. maaliskuussa 2020 alkanutta lockdown'ia koronaviruksen takia ja sitten myöhemmin väkijoukkoja marssimassa George Floyd'in puolesta (march = marssia = maaliskuu).

https://www.youtube.com/watch?v=mDZru3OCXYs (23.4.2018)

Esimerkki uutisesta, jossa kerrotaan väkijoukkojen marssivan.

Large Crowds March Across California for George Floyd

https://www.nbclosangeles.com/news/california-news/large-crowds-march-across-california-for-george-floyd/2376076/

Tosi lähellä ollaan!!

---------------------------------

Siis suurta kusetusta kaikki tämä koronahärdelli, vaikka koronavirus on todellinen. Eliitti käyttää sitä vain hyväkseen omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Lue lopuksi pari tuoretta blogijulkaisuani koronarokotukseen liittyen.

http://nokialainen.blogspot.com/2021/01/sano-vain-ei-koronarokotteelle-samuel.html

http://nokialainen.blogspot.com/2021/01/koronarokotteesta-ja-muusta-ennen.html

tiistai 2. helmikuuta 2021

Biden'in hallinto aikoo tukea politiikkaa, joka tulee edistämään uuden maailmanjärjestyksen agendaa, eli Tässä se tulee by Daymond Duck 30.1.2021

Tässä tuore suomentamani pastori Daymond Duck'in profeetallinen viikkoraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa asiaa Biden'in hallinnon politiikasta sen alkupäivinä, joka osoittaa jo mihin suuntaan Amerikka on menossa lähitulevaisuudessa. Pastori Duck näkee Uuden maailmanjärjestyksen agendan etenevän nyt vauhdikkaasti kun Trump on poissa tieltä. Samalla kuitenkin Jeesuksen toinen tulemus lähestyy ja seurakunnan on valmistauduttava ylöstempaukseen ennen maailmanhallituksen tulemista. Vaikka kirjoittaja näkeekin hyvin tähän jumalattomaan aikaan, jossa mm. kristittyjen vaino lisääntyy, niin hänen käsityksensä Tempauksen jälkeisestä ajasta on puutteenalainen, koska silloin on varmasti suurta hengellistä heräämistä ja myös suurta eksytystä sekä Israelin valtion ennallistamista, kuten kuuluukin Danielin 70. vuosiviikkoon. Näin ollen Raamatun Antikristus ei voi olla mikään ateisti tai jumalankieltäjä tai antisemitisti, joka tulee sarvet päässä ja hiilihanko kädessä, vaan kyseessä on väkevä eksytys, jonka päätähtenä esiintyy kristilliseen kaapuun sonnustautunut Israelin valemessias (Joh. 5:43), ollen rooli, johon karismaattinen Donald Trump sopisi täydellisesti. Katso esim. tämä ennakoiva video ns. vale-tuhatvuotisesta valtakunnasta Donald Drumpfin hallitessa: https://www.youtube.com/watch?v=XYwP093LT0U (Donald Trump and the Denver airport mural).

-------------------------

Tässä se tulee (Here It Comes) :: By Daymond Duck

Published on: January 30, 2021 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2021/01/30/here-it-comes-by-daymond-duck/

Haluan lopettaa kirjoittamisen vaaleista ja ohjata enemmän aikaa Raamatun profetian täyttymiseen, mutta vaaleilla on suuria profeetallisia vaikutuksia, eikä näitä kahta asiaa voida erottaa toisistaan.

Presidentti Trump lupasi vallan rauhanomaisen siirtymisen, ja hän sekä Melania lähtivät Valkoisesta talosta armollisesti ja nöyrästi.

Tässä on joitain lainauksia, jotka saattavat kiinnostaa sinua:
  • "Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) tarkoituksena on tuoda maailma maailmanhallitukselle" (Winston Churchill).
  • "Näistä vaikeista ajoista [Persianlahden sodasta] voi tulla esiin [Amerikan] viides tavoite – Uusi maailmanjärjestys" (George H. W. Bush, 1990).
  • "Olen oppinut rakastamaan Uutta maailmanjärjestystä" (Joe Biden, 23. huhtikuuta 1992).
  • "[YK:n] hierarkia, muiden asioiden ohessa, oli vaatinut maailmanhallituksen saavuttamista VAIHEITTAIN muodostamalla maailman hallinnolliset ALUEET. Tämä oli YK:n peruskirjan mukaista, joka kannustaa maailmanhallituksen toteuttamista ja hallintoa ALUEELLISESTI" (Edmund J. Osmanneczyk, 1995).
  • "Se, mitä yritän tehdä [rakentaa globaalia järjestelmää], edistää maailman uudelleenjärjestelyä" (Bill Clinton, 1997).
  • "Neljän vuoden kuluessa näemme uuden kansainvälisen järjestyksen alkamisen" (Henry Kissinger 2008).
  • "Globaalin kansalaisuuden taakka sitoo meidät yhteen" (Barack Obama, 24. heinäkuuta 2008).
  • "Uuden maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi meillä on oltava uusi tietoisuus" [uusi hengellinen etiikka tai uusi maailmanuskonto] (Henry Kissinger, 12. tammikuuta 2009).
  • Mitä tulee siihen, kuka johtaa Uutta maailmanjärjestystä, niin "Uskomme, että hän tulee olemaan presidentti Obama" (Henry Kissinger, 2009).
  • "Myönteinen meillä oleva tehtävä nykyään, on itseasiassa luoda uusi maailmanjärjestys." (Silloinen varapresidentti Joe Biden, 5. huhtikuuta 2013).
  • "Uskon, että meillä ja lähinnä teillä [Yhdysvaltain ilmavoimien akatemian valmistumisluokka] on uskomaton mahdollisuus johtaa uuden maailmanjärjestyksen muovaamisessa 21. vuosisadalle..." (Joe Biden, 28. toukokuuta 2014).
  • "Olette valmistumassa monimutkaiseen ja ilman maarajoja olevaan maailmaan" (Bidenin uusi ilmastonmuutostsaari, John Kerry, 6. toukokuuta 2016).
Globalisteilla on suuria suunnitelmia, mutta he eivät ole ohjaksissa; he vain luulevat olevansa.

Mitä voimakkaammin he torjuvat Jumalan; ja mitä enemmän he kääntyvät Hänen kansaansa vastaan; ja mitä lähemmäksi he siirtyvät kohti maailmanhallitusta; sitä enemmän he herättävät Hänen vihaansa, ja sitä lähempänä Jumalan kansa on Tempausta.

Tässä on joitain ajatuksiani ajankohtaisista tapahtumista:
  • Tammikuun 21. päivänä 2021, "Amerikka ensin" -presidentti korvattiin "Amerikan muuttaminen perusteellisesti" -presidentillä.
  • Tähän Amerikan "perustavanlaatuiseen muutokseen" sisältyy Amerikan alistaminen jumalattomalle maailmanhallitukselle (Uusi maailmanjärjestys, Suuri Nollaus (Great Reset), YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vuodelle 2030, jne.).
  • Biden on jo ilmoittanut aikomuksestaan kumota Trump'in Amerikka ensin -politiikka, liittyä uudelleen Pariisin ilmastosopimukseen, liittyä uudelleen Maailman terveysjärjestöön (WHO), pysäyttää Amerikan lähtö Maailman kauppajärjestöstä (WTO), pysäyttää Keystone-putkilinjan ja rajamuurin rakentaminen, tarkistaa ja kääntää ylösalaisin yli 100 Trump'in menettelytapaa ympäristöä koskien, pysäyttää maahanmuuton valvonta Yhdysvalloissa, ja paljon muuta.
  • Biden ilmoitti tukevansa asioita (muita kuin maailmanhallitusta), jotka ovat ristiriidassa Pyhien kirjoitusten kanssa: veronmaksajien rahoittamat abortit kaikille syntymähetkeen asti (vauvojen murha), nimittää tuomareita, jotka tukevat abortteja, antaa homojen palvella avoimesti armeijassa, palauttaa Title IX -käytäntö, joka antaa transsukupuolisten käyttää kylpyhuoneita heidän sukupuoli-identiteettinsä mukaan (miehet käyttävät naisten kylpyhuoneita, jne.), jne. Ajattele tätä. Poliittisen toimintakomiteansa (PAC) avulla, Planned Parenthood antoi yli 27 miljoonaa dollaria Biden'in vaalikampanjaan, ja nyt Biden aikoo antaa Planned Parenthood'ille miljoonittain veronmaksajien dollareita vauvojen tappamiseksi.
  • Biden on jo leikannut Amerikan puolustusbudjettia, leikannut avaruusjoukkojen (Space Force) budjettia, muuttanut Amerikan ydinaseille budjetoidut varat FEMA:lle, ja uhannut ampua ainakin kaksi kenraalia (yksi armeijassa ja toinen ilmavoimissa), jotka kyseenalaistivat nämä leikkaukset. Spekuloidaan, että sotilaallinen puhdistus on tulossa korvaamaan isänmaallisesti ajattelevat upseerit niillä upseereilla, jotka lupaavat uskollisuutta YK:lle. Tätä koskien, tässä on linkki artikkeliin: https://beforeitsnews.com/blogging-citizen-journalism/2021/01/kenraalit-tell-trump-we-got-your-back-2649650.html
  • Biden hajotti 1776-komission, jonka tarkoituksena oli opettaa isänmaallisuutta julkisissa kouluissa, ja korvasi sen ryhmällä, joka ”auttaa virastoja arvioimaan oikeudenmukaisuutta rodun, etnisen alkuperän, uskonnon, tulojen, maantieteen, sukupuoli-identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen, ja vammaisuuden suhteen.”
  • Yksinkertaisesti sanottuna "Here It Comes (Tässä se tulee)" tarkoittaa, että uskon Biden'in hallinnon aikovan tukea politiikkaa, joka johtaa kymmenen kuninkaan, maailmanhallituksen, Antikristuksen, Väärän profeetan nousuun, ja kaikkien jäljittämiseen, jumalattomuuteen, Ahdistuksen aikaan, jne.
  • Varjohallitus valvoo kaikkia Yhdysvaltojen hallinnon haaroja, ja, kuten ymmärrän sen, tulee olemaan lisääntynyttä eteenpäin menoa ilman mitään paluuta entiseen. Ensimmäisten kuuden virkapäivänsä aikana, Biden allekirjoitti enemmän toimeenpanomääräyksiä kuin neljä viimeistä presidenttiä yhteensä (ja yksi hänen virkamiehistään sanoi, että lisää on tulossa).
  • Kuinka kauan maailmanhallituksen aikaansaaminen kestää, ei ole tiedossa, mutta odotan varjohallituksen painostavan Biden'iä tekemään niin paljon kuin hän pystyy ennen seuraavia vaaleja kahden vuoden kuluttua.
  • Kukaan ei tiedä Tempauksen päivää tai hetkeä, mutta milloin tahansa se tapahtuukin, Paavalin pidättäjä poistetaan (2. Tess. 2:6-7), ja jumalaton maailmanhallitus siirtyy ylivaihteelle.
Tässä on useita juttuja, jotka tekivät uutisotsikoita:

Ensinnäkin, Biden pyysi erästä ”kristittyä” saarnaajaystävää antamaan siunauksen virkaanastujaisissaan, ja saarnaaja päätti rukouksensa, ei Jeesuksen nimessä, vaan ”kollektiivisen uskomme vahvassa nimessä”.

Rukoileminen ”kollektiivisen uskomme vahvassa nimessä” on eräänlaista moraalitonta ajattelua, joka jätti Jumalan pois demokraattisen puolueen puolueohjelmasta.

Heidän täydellinen yhden puolueen kontrolli Yhdysvaltojen hallinnossa saa heidät tukemaan täysin jumalatonta yhden-maailman uskontoa ja hallitusta.

Raamattu opettaa selvästi, että Jumala kohottaa tämän jumalattoman maailmanhallitus-hölynpölyn seitsemän vuoden ajaksi, mutta jos Hän ei lopettaisi sitä, mikään liha ei pelastuisi.

Pastorin rukous on myös osoitus sairaasta, haaleasta Kirkosta, joka saarnaa ihmisten korvasyyhyn totuuden julistamisen sijaan.

Toiseksi, 23. tammikuuta 2021, pommi räjähti First Works -baptistikirkossa El Monte'ssa, Kaliforniassa.

Vihaviestejä maalattiin kirkon sisäseiniin.

Useat uutisjärjestöt jättivät pommituksen huomiotta ja syyttivät kirkkoa saarnaamisesta samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan.

Nämä ihmiset näyttävät uskovan, että se on ok räjäyttää kirkko, jos saarnaaja saarnaa Raamattua.

Kolmanneksi, 20. tammikuuta 2021, tuntematon henkilö Yhdysvaltain ulkoministeriössä päätti, että Yhdysvaltain Israelin-suurlähettilästä kutsutaan nyt Yhdysvaltain suurlähettilääksi Israelissa, Länsirannalla ja Gazassa.

Päätöksen tehnyt henkilö julkaisi sen ulkoministeriön verkkosivustolla, ja näyttää siltä, että kuka tahansa sen tekikin, niin hän ei usko, että Länsiranta ja Gaza olisivat osa Israelia.

Jotkut sanovat, että Biden'in hallinto aikoo myös muuttaa Yhdysvaltojen tunnustusta Golanin kukkuloille osana Israelia.

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin, että Jumalalla oli syy asettaa Trump virkaan, Hänellä on syy poistaa Trump, ja hänellä on syy asettaa Biden virkaan.

Minulla on taipumus uskoa, että Jumala on valmis antamaan maailmanhallituksen edetä, ja hän poisti Trump'in, koska Trump olisi ollut tiellä. [Ettei vaan Biden olisi Trumpin takaisintulon, tai ”ylösnousemuksen”, tiellä nyt?! Antikristus olisikin näin herra Trump. Lue William Frederick'in uuden artikkelin kommenttipalstalta nimimerkin Sherri675 kommentit (27.1.2021) tästä. Suom. huom.]

Minulla on taipumus uskoa myös, että Jumala asetti Biden'in virkaan, koska hän haluaa Israelin luottavan Häneen, ei Trump'iin tai Yhdysvaltojen suojeluun.

Valitettavasti useimmat kristityt eivät tiedä tarpeeksi Raamatun profetiasta tunnistaakseen vaaran, jonka Israelin jakaminen aiheuttaa Amerikalle.

Raamatun mukaan ne tahot, jotka yrittävät pilkkoa Israelia aikakauden lopussa, tullaan leikkaamaan paloiksi.

(Huomaa: Ennenkuin tämä artikkeli lähetettiin päätoimittajalle, USA:n ulkoministeriö käänsi kelkkansa ja palasi kutsumaan Yhdysvaltojen Israelin-suurlähettilästä suurlähettilääksi Israelissa.)

Neljänneksi, koskien ruttotauteja, minun viime viikon artikkelissa todettiin, että ryhmä yhdysvaltalaisia lääkäreitä uskoo, että ivermektiini on turvallinen ja tehokas lääke torjumaan Covid'ia useimmissa ihmisissä.

Artikkelissa todettiin myös, että Intia on kehittänyt edullisen, tehokkaan ja turvallisen Covid-ivermektiini-hoitopakkauksen.

Tammikuun 19. päivänä 2021 ilmoitettiin, että Kansallinen terveysinstituutti (NIH) on päivittänyt suhdettaan ivermektiiniin luokasta "agains the drug (lääkettä vastaan)" luokkaan "not for or against the drug (ei lääkkeen puolesta tai sitä vastaan)".

Artikkelin mukaan, tämä avaa oven lääkäreille tuntea olonsa turvalliseksi määrättäessä sitä ja Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolle (FDA) hyväksymään sen hätäkäyttö, jos he päättävät tehdä niin.

Löysin ivermektiinin sanahaulla ”Ivermectin for humans (ivermektiini ihmisille)” osoitteessa www.amazon.com.

On olemassa myös omenan makuista tahnaa, ja eräs lukija kertoi minulle sairaanhoitajasta, joka laittaa sitä maapähkinävoihin.

Välitän vain tätä informaatiota ihmisille tekemään omat päätöksensä.

Viidenneksi, koskien vainoa, suuri osa vihamielisyydestä, jota on kaadettu Trump'in niskaan viimeisten 4 vuoden aikana, kohdistuu nyt niihin, jotka äänestivät häntä.
  • Lähtien 15. tammikuuta 2021, yli 22 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen Franklin Graham'in erottamiseksi Samaritan’s Purse'sta (evankelinen kristillinen humanitaarisen avun organisaatio) ja Billy Graham'in evankelisesta yhdistyksestä presidentti Trump'in tukemisen vuoksi.
  • Daily Beast julkaisi 20. tammikuuta 2021 artikkelin, jossa vaaditaan uutta "salaisen poliisin" joukkoa vakoilemaan Trump'in kannattajia, koska FBI ja NSA eivät rankaise riittävästi näitä amerikkalaisia.
  • Monet kristityt ja konservatiivit ovat ilmaisseet huolensa siitä, että Biden'in tuki LGBTQ-agendalle (biologiset miehet naisten kylpyhuoneissa, jne.), ja Pelosi'n sääntö, jonka mukaan kongressiedustajat eivät saa käyttää sanoja mies, nainen, jne., johtavat siihen, että ihmiset tuomitaan homofoobikoiksi, jne. Yksi lukija lähetti minulle sähköpostiviestin sanoen, että tulee olemaan valtava pyrkimys turmella lapsia, joita ei tapeta abortin kautta.
  • On raportoitu, että Katie Couric vaatii Trump'in kannattajien eheyttämistä uudelleenkoulutusleireillä ja vaalien oikeellisuutta kyseenalaistavien kongressin jäsenten rankaisemista. Tämä voisi yllyttää veljen veljeä vastaan, aivan kuten Jeesus sanoi, koska vasemmisto haluaa hiljentää ja häpäistä niitä, jotka ovat eri mieltä heidän kanssaan.
  • Tammikuun 20. päivänä 2021 ilmoitettiin, että entinen FBI:n johtaja James Comey oli sanonut, että republikaanipuolue ”on poltettava poroksi tai sen on muututtava”. Hän kysyi: ”Kuka haluaisi olla osa organisaatiota, jonka perustukset on rakennettu valheille ja rasismille ja tiedon merkityksettömyydelle?” Comey on todistettu valehtelija, ja on todisteita siitä, että hän käytti vääriä todisteita Hillary Clinton'in suojelemiseksi, kun hän tuhosi tuhansia sähköposteja.
  • Tammikuun 21. päivänä 2021 kerrottiin, että Washington Post'in kolumnisti vaatii Fox News'in heittämistä pois lähetysaalloilta ”ihmisten radikalisoimisen ja heidän väkivallan ja kapinamielialan tielle asettamisen vuoksi.”
Rukoilen, että Jeesus tempaa seurakuntansa maan päältä, ennen kuin vaino muuttuu liian pahaksi, mutta tuomion on alettava Jumalan huoneesta (1. Piet. 4:17).

Se lankeaa ensin uskovien keskuuteen, ja sitten se laskeutuu kovemmin epäuskoisten joukkoa koskemaan (seurakunnan vaino merkitsee sitä, että suurempi vaino kohtaa kadotettuja).

Kuudenneksi, tuomittuaan jatkuvasti Trump'in Covid-taudin hoitamisen ja väittämällä, että hän (Biden) rokottaa miljoona ihmistä päivässä, niin Covid'ia koskien, 23. tammikuuta 2021, Biden sanoi, että ”ei ole mitään mitä voimme tehdä taudin kehityskaaren suhteen.”

Hän lisäsi: ”Lähikuukausina kasvomaskit, ei rokotukset, ovat ainoa ja paras suoja Covid'ia vastaan.”

Seitsemänneksi, koskien Googin ja Maagogin taistelua vuotten lopulla ja viimeisinä päivinä, tammikuun 20. päivänä ilmoitettiin vanhemman israelilaisen virkamiehen sanoneen, että jos Biden palaa Iranin ydinsopimukseen samoilla ehdoilla kuin Obaman aikana, Israelilla ei ole mitään keskusteltavaa hänen kanssaan.

Biden on selvästi kiinnostunut palaamaan sopimukseen, mutta sanoi, että Iranin on aloitettava sen noudattaminen ensiksi.

Yhteenvetona tästä maailmanhallitusta koskevasta artikkelista, voin sanoa, etten ole kuin Chicken Little (Pikku Kananen), joka väitti, että taivas putoaa niskaan (maailmanhallitus osoittaa moniin hyviin asioihin, kuten lähestyvään Tempaukseen, Jeesuksen hallintokauteen, rauhaan, oikeudenmukaisuuteen, ja vanhurskauteen maan päällä, jne.), mutta sanon, että valmistautukaa, koska tässä se tulee.

Jotkut sanovat poliisivaltion ja vainon olevan tulossa.

Yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko Josh Hawley sanoi äskettäin: ”Voit mennä kirkkoon nyt, mutta et ehkä saa mennä valitsemaasi kirkkoon kahden vuoden kuluttua.”

Sikäli kuin monet teistä olette huolissanne, pastorinne ei tule koskaan kertomaan teille näistä asioista, joten ehdotan, että hyvä paikka aloittaa on www.hischannel.com.

Lopuksi, jos haluat mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Johannes 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, tunnusta vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien vuoksi, haudattiin ja herätettiin kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Vapahtajasi; kerro sitten jollekulle, että olet tehnyt tämän.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond Duck
duck_daymond@yahoo.com

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com