Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

Evoluutiokritiikkiä (osa2) by Thomas

















HEIJASTUKSIA: Blogiteksti 5: Muutamia heijastuksia alkupalaksi.













Blogiteksti 5: Muutamia heijastuksia alkupalaksi.

Ihmisen "jumalaksi" kutsutaan sitä, jolta ihminen odottaa kaikkea hyvää ja johon ihminen turvautuu kaikessa hädässään.



Jonkun "jumala" on siis juuri se, mihin hän sydämensä poh­jasta luottaa ja uskoo eli pelkkä sydämen luottamus ja usko luovat sekä Jumalan että epäju­malan.




Mi­käli usko ja luottamus ovat oikei­ta, on myös jumalasi oikea.

Mi­käli usko ja luottamus ovat vääriä, on myös jumalasi väärä. Missä sitä vas­toin luottamus on valheel­lista ja väärää, siellä ei myös­kään ole oikeaa Jumalaa!



Nämä kak­si nimit­täin kuuluvat yhteen, usko ja Jumala.


Sinun jumalasi on oike­astaan se, mihin sydämesi kiintyy ja minkä varaan sen uskot ja jolta odotat hyvää, jota kaipaat jne. Nykypäivän epäjumalia, joihin ihminen turvautuu ja asettaa luottamuksensa  ovat esim. raha eli mammo­na, suuri oppineisuus, viisaus, valta, suku­laisuussuhteet, hyvä maine, tur­vallinen ja rauhallinen elämä; ystävät (erityisesti nuorilla); perhe (seurustelukump­pani, myöhem­min erityises­ti lapset); terveys; kauneus; arvostettu asema työyh­teisössä ja yhteiskunnassa; sek­sistä, päihteis­tä, musiikista, peleistä, internetistä, urheilus­ta, viihdeteollisuudesta (TV, elo­kuvat) tai syömisestä saatu nau­tinto, luonnon- tai eläintensuoje­lu, jokin elämänkatso­mus tai us­konto (ateismi, tieteisusko, kom­munismi, muoto­kristil­lisyys [nimi­kristillisyys tai Raamatun sanasta irrotettu kris­tillisyys], tai­kausko [horoskoopit ym.], saatananpalvon­ta ja muut uskonnot (kaikki uskonnot ovat saatanasta) kuten esim. kristinuskonto (= kirkollista kusetusta ja täyttä pirun paskaa), joka on kristinuskon pahin vihollinen jne.




Miten voi testata, onko joku asia minun (epä)ju­malani?

Kuvittelen elämäni olevan raiteillaan ja olevani onnellinen silloin, kun minulla se/sitä on.




Ja päinvastoin, jos se/sitä puuttuu, niin olen kuin maani myynyt ja epätoivoinen. Miten helposti luodut asiat tulevat Luojaa tär­keämmäksi, lahjat lahjojen antajaa rakkaammaksi!

Mikä on tai on ollut sinun epäjumalasi?


Mutta tämän perusteella voimme kuitenkin tehdä ajatusleikin, että vaikka yhtään ateistia ei (!) ole siis koskaan ollut olemassa, niin  kuvitellaan, että sellainen on ihminen, joka kieltää Oikean Jumalan olemassaolon omassa tyhmyydessään.






- Hyväksyn tuon määritelmän.

- Mikä on ateistisen näkemyksen heikkous?


- Se on tämä: voidakseen kieltää Jumalan olemassaolon pitää olla vakuuttunut siitä, että Jumalalla ei ole sijaa tässä maailmankaikkeudessa eikä sen tuolla puolen.


- Miten paljon te tiedätte maailmankaikkeudesta?


- …Ehkä noin kymmenen prosenttia vai kuinka?


- Kymmenen prosenttia mistä?

- Kaikesta tiedosta.

- Suhteessa mihin?

- Kaikkeen tietoon.




- Tiedätkö kymmenen prosenttia?

- Tiedän vähemmän kuin prosentin, vastasi ateisti. Tarkoitan, että tiedän paljon vähemmän kuin yhden prosentin kaikesta mahdollisesta tiedosta…


- Minä ymmärrän asian seuraavalla tavalla, hän jatkoi. Ollakseen ateisti ihmisen täytyisi tietää kaikki. Jotta ihminen voisi tietää kaiken, hänen pitäisi olla itse Jumala.

Kuvitteleeko ateisti olevansa "jumala"?






Enkä ole valmis väittämään mitään noin suuruudenhullua. Ainoastaan täysin absurdi-ateisti -tapaus ts. täys-kahjo-hullu-super/hyper-tyhmä-idiootti voi väittää tietävänsä megalomaanisesti kaiken.





Entä sitten todisteet Jumalan olemassaolon puolesta?



Onko mahdollista todistaa, että Hän on olemassa niin kuin Raamattu opettaa?

Vastaus on, ettei sekään ole mahdollista, koska emme voi laittaa Jumalaa mikroskooppiin tai tarkkailla Häntä laboratoriossa. Se ei onnistu, koska Raamatun mukaan Jumala on erillään luomakunnastaan aivan kuten taiteilija taulustaan.

Kyseessä on aivan samanlainen asia kuin jos voimme nähdä Michelangelon jäljen hänen maalauksissaan ja tauluissaan, mutta niiden perusteella ei suoraan pysty todistamaan hänen (Michelangelo)olemassaoloaan.




Mutta voiko Jumalan olemattomuutta todistaa?




Voiko todistaa sen, ettei ole iankaikkista Jumalaa, Joka on luonut kaiken ja on erillään luomastaan?






Onko siihen olemassa vakuuttavia todisteita?

Vastaus on, että se on mahdottomuus ja ettei kukaan ateisti pysty todistamaan mielipidettään oikeaksi.


Syy on yksinkertaisesti siinä, että kukaan meistä ei tiedä kuin pienen osan tiedosta, joka on olemassa.

Ollaksemme ateisteja, meillä pitäisi olla kaikki tieto, mutta juuri se on mahdottomuus.

Sen pohjalta on mahdotonta todistaa, ettei Jumalaa ole olemassa.





Raamatun mukaan Jumalan olemassaolo on hyväksyttävä uskon kautta.


Hepr. 11:6 julistaa, "Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä."


Raamattu muistuttaa meitä siitä, että meitä siunataan uskoessamme ja luottaessamme Jumalaan:





"Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe" (Joh. 20:29).

Jumalan olemassaolo on hyväksyttävä uskon kautta, mutta se ei suinkaan merkitse sitä, että usko Jumalaan on epäloogista.


Todellisuudessa välitön kokemus Jumalasta on ainoa tiedollisesti puhtain metodi. Tässähän on kyse siitä, ettei ole välikäsiä tai tuhansien vuosien kulttuurieroja informaation keskeisimmissä osissa.



Tiede ei tule koskaan saamaan mitään tietoa niin puhtaasti, kuin Jumala-ihminen yhteydessä saadaan. Toisekseen tiede on älykääpiö, kun se ei kuuntele sitä jolla on kaikki alkuperäinen tieto ihan kaikesta. Tiedemaailma on tahallaan tyhmä.



Jokainen yli 5 vuotias kristitty osaa kertoa tieteen edustajille, että pitää tehdä tietoinen ratkaisuvalinta, tunnustaa synnit (Jumala-yhteydessä, ei megafonilla Anttilan katolta), ja tunnustaa Kristus seurakunnan (ihmisten) edessä.



Ja se, että mitä Jumalasta voidaan tietää ihmisen käsityksen mittakaavassa, ei selviä suurennuslasilla maastossa - vaan Jumala-yhteydessä. Tiedän toki, että ns. epätieteen edustajat puhuvat mielisairaudesta tässä kontekstissa, mutta se on bluffia, suurta bluffia.



Jokaisella nk. epätieteenedustajalla on joku piilotettu synti, jota he panttaavat eivätkä edes vaivaudu katumaan tai parannusta tekemään.



Itse kummaksun ajatusta, jossa tieteen edustajat olisivat irrallaan ihmisyydestä, ihmisyyden ruosteesta. Heikkouksista, katkeruudesta, vihasta, ylpeydestä ja mitä kaikkea niitä nyt on.



Ateistit ovat luonneet oman helvetillisen todellisuuden valheen maailmaan.


He herjaavat Jumalaa ja se on kuin yhteinen koodi heidän keskuudessaan. He ikään kuin puhuvat yhteistä kieltä, mutta tätä ei kukaan vaivaudu tutkimaan.



Kaikille löytyy Raamatusta jokin kompastuskivi, ja siitä ei ole kyse. Yhtään synnitöntä kristittyä ei ole maan päällä. Me kaikki tarvitsemme Vapahtajaa, mutta ihmisellä on kallishintainen vapaus valita asia. Itse suosittelen uskoontuloa, mutta "vapaudut ongelmista" kortti se ei ole.



Yhteiskunnassa oleminen, vaikuttaminen, eläminen, rahan hankkiminen on tehty sellaiseksi, että siinä mukana oleminen vaatii periaatteiden vääntelyä.


Jos joku muuta väittää, niin hän tekee sitä mitä ihmiset tekevät, eli valehtelee. Okei, veri puhdistaa - mutta se ei ole ihmisen tekoa eikä ansiota.


Perusjutut ihminen voi valita. Houkutukset ovat hyvä esimerkki. Jokainen voi taistella niitä vastaan, mutta siihen ne kyvyt taitavatkin loppua.


Jumalan olemassaolon puolesta on paljon hyviä todisteita.


Raamattu opettaa, että Jumalan olemassaolo on selvästi nähtävissä maailmankaikkeudessa (Ps. 19:1-4), luomakunnassa (Room. 1:18-22), ja omissa sydämissämme (Saarnaaja 3:11).


Kaiken tämän jälkeen meidän on kuitenkin todettava, että Jumalan olemassaoloa ei voida todistaa; se on hyväksyttävä uskon kautta.

Samanaikaisesti, ateismiin uskominen vaatii yhtä paljon ja vielä enemmän uskoa.




Se, joka haluaa lausua ehdottoman varmasti "Jumalaa ei ole olemassa", hänen on ehdottoman varmasti tiedettävä kaikki kaikesta, hänen on täytynyt käydä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja hänen on täytynyt olla todistajana kaikessa koskaan tapahtuneessa.


Kukaan ateisti ei (!) voi esittää tällaista väitettä.


Kuitenkin väittäessään ehdottoman varmasti, että Jumalaa ei ole olemassa, he antavat tällaisen käsityksen.




Ateistit eivät voi todistaa, esimerkiksi, että Jumala ei asu auringon keskipisteessä, Jupiterin pilvien alla, tai jossakin kaukaisessa tähtisumussa.

Anagrams

Koska nuo paikat sijaitsevat havaintokykyjemme ulkopuolella, on mahdotonta todistaa, että Jumalaa ei ole.




Vaatii aivan yhtä paljon uskoa olla ateisti, kuin olla teisti.


Ateismia ei voi yksikään ateisti osoittaa oikeaksi.

Inner Atheist

Samoin Jumalan olemassaolo täytyy hyväksyä uskon kautta.


Näin ollen kristityt uskovat vahvasti Jumalan olemassaoloon ja myöntävät Jumalan olemassaolon olevan uskon asia.


Samanaikaisesti tulee vastustaa ajatusta, että usko Jumalaan on epäloogista.


Jokaisen tulee uskoa, että Jumalan olemassaolo on mahdollista nähdä selvästi, se voidaan tuntea ja sen voi tarpeen tullen todistaa filosofisesti ja tieteellisesti.


"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle” (Ps. 19:1-4).

Koskaan ennen ei maailmankaikkeuden rakenteesta ja laajuudesta ole tiedetty niin paljon kuin nyt.


Monipuolisten tietokoneiden ja mikroskooppien yhteensovellutusten välityksellä saadaan nyt tietoa aineen atomirakenteista ja solujen pienistä toimivista osista.


Kaikkialla ihminen kohtaa ällistyttävän monimutkaisuuden mutta myös tarkan järjestyksen.


Suunnattomalla täsmällisyydellä toimiva, erilaisten säteilyjen, voimakenttien ja kemiallisten reaktioiden maailma pitää yllä sitä kaikkea, minkä sisällä ja ympärillä me kasvamme ja elämme.


Mitään ei ole jätetty sattuman varaan. Virheiden korjausmekanismit toimivat kaikessa elävässä.


Ne takaavat, että tämä hetki ja tulevat ajat kopioivat alkuperäisiä ohjelmia, jotka luotiin toimiviksi luonnonlakien ja sisäänrakennettujen ohjelmien mukaan.


Kuitenkin maailma kulkee kohti kaaosta - termodynamiikan II lain mukaan.    


Alussa ollut täydellinen tasapaino ja järjestys vanhenee ja heikkenee jokaisen eletyn päivän aikana.


Hitaasti, mutta varmasti! 



  "Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti ja minun vanhurskauteni ei kukistu." Jes. 51:6.    




Ateisti eli jumalankieltäjä tietää alussa mainitut asiat.    




Kuitenkin hän asettuu uskonsa varaan ja kieltää luonnonlakien toimivuuden ja sen, että kaiken olevaisen takana olisi Luoja, kaikkivoipa Jumala. 



 Ateistin mielestä mitään yliluonnollista ei ole olemassa.


67742432

Hän haluaa löytää kaikkeen omaan typerään järkeilyyn perustuvan "luonnollisen" selityksen, mutta darvinilaisuuden opinkappaleeen mukaan ateismiuskonnossa täytyy jokaisen kannattajan uskoa, että polkupyörät muuttuvat itsestään lentokoneiksi, kunhan 1) tehtaan annetaan pyöriä tarpeeksi kauan ja 2) ilman sitäkin, kun vaan annetaan riittävästi aikaa sille.




Darvinilaisuuden opinkappaleen mukaan darvinilaisuuden kannattajien,  ateistien,  on aina ja kaikkialla  kuljettava kypärä päässään, sillä tyhjyys ja ei-mikään saattavat räjähtää itsestään minä hetkenä hyvänsä, ja kun ihminen on kuollut, hän on pelkkää biojätettä ja hänen ruumiinsa pitää hävittää lähimmässä ongelmajätelaitoksessa. Tätä darvinilaisuudessa julistetaan mantralla: Hautausmonopoli pois kirkoilta!





Darvinilaisuudessa, ateistiuskonnossa, heikkojen yksilöiden ainoa elämäntehtävä on kuolla pois ja tehdä tilaa paremmille yksilöille. Tätä jokainen harras darvinilaisuuden kannattaja voi edistää darvinilaisilla keinoilla ja häikäilemättä!





Ja darvinilaisuuden kannattajana, ateistina, joka tapauksessa sinun ei tarvitse pitää totuutta itseisarvona, koska arvot ovat darvinilaisuudessa vain illuusio, joilla ei ole mitään merkitystä ja voit siis ajatella omalla pimentyneellä järjelläsi ja oman perverssin mielesi mukaan  juuri niin epäloogisesti kuin tahdot ja haukkua  (kovaan ääneen) muita uskontoja - kuin omaa ateismiuskontoasi = darvinilaisuus!  mielettömästi ja  osallistua kaikella darvinilaisella eli ateistisella hurskaudellasi hartaasti pyhiin sotiin tai ristiretkiin ja myös ottaa itsellesi suuren ja mielettömän  kunnian myös esim. muiden esimerkillisten ateistien (Mao, Hitler,  Stalin jne.) suorittamista kansanmurhista, tapoista, murhista ja muista ateismiuskonnon mukaisista hyvistä teoista ihmiskunnalle.







http://en.wikipedia.org/wiki/Mass_killings_under_Communist_regimes






Yleensä tämä "haukunta" -häiriköinti eli darvinilaisuuden kannattajien, ateistien, vakaumuksen toteuttaminen kovaan ääneen mekkaloimalla  kohdistuu muita, rauhanomaisia uskontoja kohtaan, usein uskonnonvapauden nojalla ja varjolla ja kuitenkin aina suvaitsevaisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä.



Hieman uskottavuutta ateistit sentään saavat pyhällä kirjallaan (Lajien synty), jossa darvinilaisuuden profeetta Darwin osoittaa ihmisen paikan osana luontoa. Teoksen mukaan ihminen on vaaleanpunainen pallo universumin lottokoneessa, joten ihmisellä ei ole omaa tahtoa, ja hän toimii lähinnä luonnollisten viettiensä [seksi (mitä pervompi  sen parempi darvinilaisuudessa), viina (mitä hillittömämpää sen parempi darvinilaisuudessa), jääkiekko (mitä eläimellisempää sen parempi darvinilaisuudessa), WOW (mitä järjettömämpää ja extreemimpää sen parempi darvinilaisuudessa)] ajamana.


Darvinilaisuuden tulos = ateisti vastustaa järjettömyydessään ja mielettömyydessään mihin hän ei omassa uskonnossaan saa uskoa, mutta JONKA hän kuitenkin tietää olevan olemassa.


Ateisti, jos järkesi on siis yhä sokean darvinilaisuuden paradigman evoluution tulosta, et voi olla missään tapauksessa varma sen luotettavuudesta, etkä voi enää missään tapauksessa sen perusteella ainakaan luottaa johtopäätökseesi Jumalan olemattomuudesta!





Mihin ateisti siis uskoo?    




Ateisteilla on omassa uskonnossaan, darvinilaisuus,  todella oma perverssi uskonelämänsä.    



Se perustuu siihen, että ihmistä korkeampaa, maailmankaikkeuden ja elämän luojaa ja ylläpitäjää ei ole olemassa.    




Ateisti ei voi sanoa tietävänsä, että Jumalaa ei ole olemassa.    



Silloin hän asettuisi kaiken tiedon yläpuolelle, kaikkitietävän asemaan. 


Jumalan kieltäminen onkin ateistin uskon, tahdon ja järkeilyn varassa. 

KP31


Aineen synty    


Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että aine on aina ollut olemassa tai että sitä syntyy itsestään jatkuvasti ilman luojan myötävaikutusta.    




Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, darvinilaisuus, että kaikki alkuaineet ovat syntyneet itsestään yksinkertaisista heliumatomeista, joita syntyi alkuräjähdyksen tuloksena.    



Alkuaineiden kehittyminen yksinkertaisesta atomirakenteesta yhä monimutkaisemmiksi, ilman ohjausta ja määräämättömän suurta energiaa, on kuitenkin luonnonlakien vastaista ja todettu käytännössä mahdottomaksi. 





 Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että itsestään syntyneet aineet järjestyivät itsestään monimutkaisiksi rakenteiksi ja ohjelmointiketjuiksi muodostaen erilaisia kemiallisia reaktioita.    



Jotkut näistä alkoivat - ateistin uskomuksen mukaan - monistaa itseään ja elää omaa erikoista elämäänsä hapettomassa ja kauttaaltaan ammoniakin myrkyttämässä, elämälle vieraassa ympäristössä.



Ateisti uskoo omassa uskonnossaan kuitenkin, että elämä sai näin alkunsa - luonnonlakien ja nykytiedon vastaisesti.    



Ateisti uskoo omassa uskonnossaan  edelleen, että tästä itsestään syntyneestä elävästä rakenteesta alkoi kehittyä yhä monimutkaisempia eliömuotoja, jotka elintilasta taistellen kehittyivät tuhansien miljoonien vuosien saatossa aina ihmiseen asti.    




Tämä kaikki oli mahdollista myös vastoin luonnonlakeja, koska ateistin uskon mukaan kaikki on mahdollista, kun sattumalle annetaan vain riittävästi aikaa.



Järkeä ja yliluonnollista ohjausta ei tähän siis tarvita tyhmän ateistin mukaan.    








Kohti järjestystä    




Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että hienosäätöinen eliökunta ja sen monipuoliset ravintoketjut, jotka koostuvat miljoonista, toisistaan riippuvista eläinlajeista, ovat syntyneet "tapa tai tuhoudu"-ideologian mukaan.    





Hän uskoo omassa uskonnossaan myös, että luonnonlakien vastainen kehittyminen kaaoksesta käsittämättömän monimutkaisiksi järjestelmiksi, joita mm. aistien toiminta edellyttää, on ollut vain sattumaa.    





Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että järjestys, symmetria, tasapainotilat ja energian eri muodot, kuten sähkömagneettinen energia, josta mm. valoaallot (värit) ovat osana, ilmestyivät itsestään.       kuva



Ateisti tietää, että maankuoressa ei ole todisteita kehittymisen välimuodoista eikä hitaasta kehittymisestä.



Hän tietää myös, että tuhansien vuosien ajan ihmisen harjoittama eläinjalostus on osoittanut, että eläimiä voi jalostaa vain lajin sisällä.



Uusia lajeja ei ole pystytty luomaan. Päin vastoin.


Lajeja kuolee jatkuvasti sukupuuttoon.


Uusia ei ole tullut tilalle.



Tästä kaikesta tiedosta huolimatta ateisti uskoo, että kaikki lajit ovat hitaan kehityksen tulosta: Linnut ovat kehittyneet matelijoista ja valaat koiran kaltaisista kahlaajista jne.


Ateistin mukaan on järkevämpää uskoa näin tapahtuneen ilman todisteita kuin uskoa, että eläin- ja kasvilajit olisi luonut joku häntä viisaampi ja tietävämpi jumalolento.


Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että aistit (näkö, kuulo, haju, maku, tunto jne) ovat syntyneet hitaasti, sattumien ja mutaatioiden kautta ilman älyllistä ohjausta.    




Hänen uskonsa mukaan on ollut satojen miljoonien vuosien pituisia kausia, jolloin olemassaololle välttämättömät aistit eivät vielä toimineet.



Kaikki tänä kautena elossa oleva säilyi hengissä sattumalta ilman aistien apua. 



Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että maan pintakerrokset ovat syntyneet hitaan kulumisen ja kerrostumisen kautta vaikka fossiili-, kivihiili- ja öljyesiintymiä täynnä olevat kerrostuneet maalajit ovat selvänä näyttönä koko maailmaa kohdanneesta tulvasta, jonka äkkinäisyydestä ja voimasta kerrostumat sisältöineen ovat todistuksena.    




Järjettömyydestä ihanne: ateismin utopia   


Still no evidence

Ateisti uskoo omassa uskonnossaan, että uskonnotkin ovat hitaan itsestään kehittyneen kulttuurievoluution tulosta.      



Kulttuurin luoma jumalakin olisi järjettömien sattumien, erilaisten mutaatioiden ja olemassaolon taistelun tulos.    



Ateistin usko omassa uskonnossaan perustuu luonnonlakien ja tieteellisten tosiasioiden kieltämiseen sekä järjettömyyteen.    






Ateisti ei ole löytänyt omassa uskonnossaan todisteita uskolleen, jonka mukaan hänen itsensä olemassaolo, järkensä ja tunteensa ovat järjettömyyden kautta syntyneet.    



Onko ateisti siis uskossaan järkevä, kuten itse väittää olevansa?    



"Onhan kirjoitettu: 'Minä hävitän viisasten viisauden ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi'. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?" 1 Kor. 1: 19-20    






kuvaVai perustuuko ateistin usko tiedon vääristelyyn tai täydelliseen sokeuteen ja tietämättömyyteen siitä ilmoituksesta, jonka luonto itse antaa luojastaan?



"Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa." Room. 1:20    



"Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle; tahi tutkistele maata, niin se opettaa sinua, ja meren kalat kertovat sinulle. Kuka kaikista näistä ei tietäisi, että Herran käsi on tämän tehnyt, hänen, jonka kädessä on kaiken elävän sielu ja kaikkien ihmisolentojen henki?" Job 12:7-10.





Täytyy oikein ihmetellä, että darvinilaisuuden kannattajat = darvinistit tahtovat tietoisesti kiistää ja kieltää kaikki todisteet luomisesta ja vaativat sitä, vaikka näyttö ja todistusaineisto luomisesta on täysin kiistaton.    

Charles Darwin on ollut darvinilaisuskonnon hartaiden seuraajien = ateistien ainoa paavi ja ainoa profeetta jo kauan.



Mutta darvinisteilla itsellään EI ole mitään todellista todistusaineistoa oman ateistisensa evoluutiouskontonsa tueksi!


Darvinisteilla ei siis ole muuta kuin huijauksia, väärennöksiä ja sun muuta epätieteellistä jaskaa, joka pursuaa yli äyräittensä, joihin heidän teoriansa ainoastaan tukeutuu ja jonka varaan heidän uskontonsa on rakennettu.


Ja juuri tätä on tämä darvinistinen älyllisesti epärehellinen ja irrationaalinen ja epälooginen fantasiauskonto!




Kouluissa opetetaan Darwinin evoluutioteoriaa, mikä väittää ihmisen polveutuvan apinasta.



Tämä ei ole totta, myös Darwin itse myönsi aikanaan teoriansa - ihmisen polveutumisen apinasta - valheelliseksi hölynpölyksi.


Kaikki tieteelliset todisteet nykypäivänä puhuvat evoluutioteoriaa vastaan.


Silti pienet lapsemme kouluissa edelleen aivopestään uskomaan teoriaan, jonka mukaan he ovat kehittyneet apinasta.



Ja kouluissa ihmetellään miksi lapset käyttäytyvät kuin apinat.



Useimmat ihmiset uskovat, että evoluutioteorian esitteli ensimmäisenä Charles Darwin ja että se perustuu tieteellisiin todisteisiin, havaintoihin ja kokeisiin.


Darwin ei kuitenkaan ole teorian luoja eikä teoria perustu tieteellisiin todisteisiin.


Teoria muodostuu muinaisen materialistisen filosofian opin soveltamisesta luontoon. Vaikka mitkään tieteelliset löydöt eivät tue teoriaa, sitä tuetaan sokeasti materialistisen filosofian nimissä.

Juuri se, että lukuisat biosysteemit eivät säilytä perustoimintoaan yhdenkään osansa joutuessa epäkuntoon, antaa siis aiheen kysyä, miten ne olisivat voineet syntyä tarkoituksettomasti itsestään?




Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä?



Kuinka tuollaista paksua valetta voitaisiin opettaa maamme kouluissa?!?



Mutta tosiasia on, että aivan yhtä järjetöntä teoriaa todellakin opetetaan lapsillemme!



Tuo likainen valhe on evoluutioteoria. Tuo käsittämätön "teoria" väittää, että ihminen polveutuisi apinoista, ja että maapallo olisi miljardeja vuosia vanha!

Evoluutioteoriaa puolustellaan esimerkiksi fossiileilla. Mutta fossiilien "ikähän" perustuu vain siihen, että ne löydetään jostain syvistä kerroksista, ja näin arvellaan, että kerroksien muodostumiseen olisi kulunut jopa miljoonia vuosia.




Tämä on helppo kumota. Erilaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle.


Kaikki ei todellakaan ole alun perin ilmaantunut jotenkin vain satunnaistarkoituksettomasti ja järjettömästi.



KP27


William Lane Craigin mukaan tiede on filosofian orja.

On paljon asioita, joita tiede ei voi selittää, mutta voimme ne silti järkiperäisesti hyväksyä:


1. matematiikkaa ja logiikkaa ei voida todistaa, koska tiede olettaa ne,


2. metafyysiset totuudet, kuten: on muita mieliä kuin omani,


3. eettiset arvioinnit, tiede ei voi todistaa pahuutta, koska moraali ei ole tieteellisen metodin subjekti,


4. esteettiset arviot, kauneus ja hyvyys eivät ole tieteellisesti todistettavissa ja ironista kyllä,


5. tiede itse uskoo, että tieteellinen menetelmä löytää totuuden, tätä ei voi todistaa tieteellisellä metodilla itsellään.


Jos siis tiede sanoo, että tiede on ainoa objektiivinen totuuden lähde, se ei ole tieteellinen totuus, sitä ei voida todistaa - ajatus näin ollen kumoaa itsensä.


Tieteen teon taustalla on aina filosofinen kokonaisnäkemys todellisuuden luonteesta. Tätä näkemystä ei voi tieteellisesti todistaa.


1. Tiedettä ei voi tehdä ilman taustalla olevaa filosofiaa.


Järjen ja tieteellisen metodin oletetaan antavan oikean ymmärryksen. Tämä näkemys on vain oletettava, jotta voi tehdä kokeen.


2. Filosofiset oletukset vaikuttavat kohtalokkaasti tieteellisiin päätelmiin. Lähtökohta määrää lopputuloksen. Ei voida löytää muita kuin naturalistisia tuloksia, jos muunlaisia ei ole lupa hakea.


3. Tiede ei itsessään sano mitään, tiedemiehet kylläkin. Ideologia ratkaisee havaintojen pohjalta päätelmät, jotka ovat usein filosofisia esioletuksia uskoteltuina tieteellisiksi tosiasioiksi.
 



http://www.evolutionnews.org/2006/09/banned_book_of_the_year_of_pan002648.html sivusto kertoo lukuisista esimerkeistä, joilla evoluutioteorian kannattajat pyrkivät estämään toisenlaisten, evoluutioteoriaa kriittisesti suhtautuvat näkemykset.


Tässä näitä esimerkkejä:


•evoluutiokriittisen kirjallisuuden esiintyminen koulujen kirjastoissa estetään

•evoluutioteoriaan kriittisesti suhtautuvia koulujen ja yliopistojen opettajia erotetaan tai savustetaan ulos

•evoluutioteorian kriittistä ajattelua edistävät osavaltioiden opetussuunnitelmien käyttöönottaminen estetään

•väitöskirjan hyväksyminen ja julkaisu voidaan estää, koska se voisi edistää evoluutiokriittistä ajattelua


Siksi on syytä todeta kirjoituksen kirjoittajan kanssa:


Aikoinaan evolutionistit ylpeilivät itsestään akateemisen vapauden kannattajina.

Ei enää.

Nyt he pyrkivät sensuroimaan jokaisen idean ilmaisun, josta he eivät pidä.




KP35

Ja mitä tulee ihmisten fossiileihin, niiden "katkeamaton sarja, joka todistaa ihmisen kehittyneen apinasta", on nykyään tämmöinen:


Heidelbergin ihminen: rakennettiin semmoisen leukaluun perusteella, joka monen mielestä näytti melko ihmismäiseltä.



Nebraskan ihminen: tieteellisesti rakennettu yhden hampaan pohjalta. Hammas todettiin myöhemmin sukupuuttoon kuolleen sian hampaaksi.


Piltdownin ihminen: leukaluun todettiin myöhemmin kuuluneen nykyajan apinalle.


Pekingin ihminen: 500000 vuotta vanha. Koko todistusaineisto kadonnut.


Neanderthalin ihminen: kansainvälisessä kongressissa 1958 tri A.J.E.Cave sanoi, että hänen tutkimuksensa Neanderthalin kallosta, joka löydettiin 50 v. sitten Ranskassa, osoittavat sen kuuluneen niveltulehdusta poteneelle vanhalle ihmiselle.


Uuden Guinean ihminen: Johtaa vuoteen 1970 - tämä heimo löydettiin elossa Australian pohjoispuolelta.


Cro-Magnonin ihminen: Yksi varhaisimmista ja parhaimmin perustelluista fossiileista on vähintäinkin nykyihmisen veroinen fysiikaltaan ja aivokapasiteetiltaan - missä siis kehitysero?


Nykyihminen: tämä nero uskoo periytyvänsä apinasta.
 



Koska evolutionistien väitteet ja oletukset ovat erittäin heikoilla perustuksilla, niin he ovat kehittäneet aineen itse organisoitumisen opin.




Evolutionistit opettavat, että aine kykenee itse organisoitumaan ja sen kautta tuottamaan evoluution kaltaisen ilmiön. Itse asiassa tämä väite on täysin väärä.




Aine kuten makromolekyylit DNA ja proteiinit eivät ole itsestään syntyneet, vaan niiden rakenne sekä tieto mitä ne sisältävät puhuvat sen puolesta, että jonkun on täytynyt rakentaa ja ladata tietoa niihin.

On aika absurdia uskoa, että aine ja materia kykenee itsestään rakentamaan monimuotoisen järjestelmän kuten elollisen elämän.



Evolutionisti uskoo omassa uskonnossaan, että noin 15 miljardia vuotta sitten ei ollut nykyisiä tähtiä, galakseja ja maailmankaikkeutta ja aine oli tiivistyneenä vain yhteen kohtaan, jonka tilavuus oli erittäin pieni, josta yhtäkkiä tapahtui ns. alkuräjähdys.



Alkuräjähdys sinkosi pienen olemassa olevan aineen avaruuteen, jossa kaasu laajeni laajenemistaan ja tiivistyi, josta syntyi galaksit, tähdet, maailmankaikkeus sekä lopulta elollinen elämä maan päälle.




Edellä oleva olettamus on täysin absurdi, sillä aine ei kykene itsestään rakentamaan monimuotoista maailmankaikkeutta sekä elollista elämää.




Paljon loogisempaa on uskoa, että joku (Jumala) suunnitellut maailmankaikkeuden sekä rakentanut maailmankaikkeudessa olevan monimuotoisen järjestelmän, jossa elollista elämää esiintyy.


KP39

Louis Pasteur (1822-1895) osoitti kokeillaan, että elämää ei synny itsestään. Pasteurin kokeet osoittivat, että mikro-organismit eivät synny itsestään. Pasteurin koe kumosi evoluutioteorian.




Koko evoluutioteorian perusta on sen varassa, että aine on itsestään ohjautunut ilman suunnittelua ja rakentanut elollisen elämän.




Totuus on kuitenkin se, että vain elämä voi synnyttää elämää.



Laboratoriossa tehdyt kokeet todistavat sen, että ilman älyllistä apua ja toimintaa ei voi syntyä älyllistä elämää ja laboratoriossa tehtyjä keinotekoisia soluja.




Todisteet, jotka on suunnattu luomista vastaan kumoutuvat ja kääntyvät itseään vastaan ja todistavat evoluutioteorian vääräksi teoriaksi.



Tämä on evoluutioteorian ongelman ydin, eli sen todisteet ovat mahdottomia ja kääntyvät lopulta aina sitä itseään vastaan.


Tieteellinen tutkimus, joka tarvitsee älyllisen ihmisen apua ja toimintoja koittaessaan todistaa, että evoluutio on syntynyt itseohjautuvasti itse asiassa todistaa juuri luomisen todeksi ja evoluutioteorian vääräksi teoriaksi.



Tieteellisen tutkimuksen pitäisi kyetä todistamaan todisteensa evoluution puolesta ilman älyllistä toimintaa, ei älyllisen toiminnan kautta.


Jos koitat todistaa, että joku asia on syntynyt itseohjautuvasti ilman älyllistä apua, niin et voi silloin todistaa sitä koittamalla tehdä sen laboratoriossa.


Sillä sen pitäisi pystyä kehittymään itsekseen ilman ihmisen apua, jos se kerran on syntynyt itsekseen.

Evoluutioteorian kannattaja sanoo, että laboratoriokokeiden kautta havainnollistetaan ja näytetään miten kaikki on tapahtunut.



Hän unohtaa sen, että evoluutioteoria opettaa evoluution tapahtuneen itseohjautuvasti ilman älyllistä apua ja ohjaamista.


Laboratoriossa tehdään juuri päinvastoin kuin evoluutioteorian opetuksessa, sillä laboratoriossa asia ei tapahdu itseohjautuvasti, vaan ihmisen älyn ja toiminnan avustamana.



Todisteet ja tutkimus osoittavatkin sen että luominen on totta ja evoluutioteoria on väärä teoria.


Evoluutioteorian kannattaja koittaa kehitellä kaikenlaisia puolustuksia mahdottomalle teorialleen.


Eräs tällainen ajatus on, että otollisten olosuhteiden tapahduttua sattuma tai itseohjautuva suunnittelu on voinut synnyttää evoluution kaltaisen kehityksen.



Hän unohtaa sen, että tieteellinen laboratorio tutkimus ei todistanut prosessien syntymistä sattuman kautta tai itseohjautuvasti, vaan ihmisen älyn ja toiminnan kautta.



Täten tämäkin evolutionistien teoria kumoutuu.



Sen sijaan tieteellinen tutkimus vahvistaa sen, että älykäs luominen on totta, sillä samoin kuin ihminen älynsä ja toimintansa kautta saa aikaan laboratoriossa tiettyjä prosesseja, niin samalla tavalla Jumala älynsä kautta on suunnitellut ja rakentanut älyllisen elämän.


Tieteellinen tutkimus siis itse asiassa todistaa luomisen puolesta ja osoittaa evoluutio-opin vääräksi.


Jumalaton ihminen, ateisti, ei näe omassa uskonnossaan tätä tosiasiaa, koska hän on uskonut valhetta, siksi hän tulkitsee tieteellisen laboratorio tutkimuksen valheellisesti.

Ja ateistisessa evoluutiouskonnossa, darvinilaisuus uskotellaan, että simpanssi on heidän serkkunsa, joten heillä ei ole heidän uskonnossaan esim. mitään objektiivista moraalista perustaa puhumattakaan mistään muustakaan, koska se on täysin tyhjää tyhjyyttä täynnä oleva vaarallinen uskonto.

Ei ole mikään ihme, että darvinistinen evoluutiouskonto ja irrationaalisuus liittyvät läheisesti toisiinsa, koska täysin irrationaalinen maailmankuva tuottaa täysin irrationaalista ajattelua ja irrationaalisia tekoja niin kuin se on havaittavissa kaiken empiirisen datan perusteella suurimmassa osassa evoluutiouskonnon kannattajia.

Meidän ei siis pitäisi hämmästyä, jos evoluutiouskonnon kannattajat yleensä aina ja toisinaan välillä huijaavat ja pettävät, kun he eivät usko olevansa kenellekään vastuussa teoistaan. Evoluutiouskonnossa kun ei ole mitään absoluuttista moraalin lähdettä.




Kukaan viisas ja järkevä ei varmaan usko, että Mona-Lisa maalaus on syntynyt itsekseen, niin että pitkän ajan päästä maalit sinkoutuivat itsestään kankaalle ja alkoivat muodostamaan itseohjautuvasti muotokuvaa Mona-Lisasta.





Kukaan viisas ja järkevä ei usko, että sammakko muuttuu prinssiksi suudelman kautta.





Evoluutioteoriaa voi kuvata edellä olevien esimerkkien kautta, sillä ne ovat yhtä mahdottomia kuin oppi evoluutiosta.



Edellä olevat esimerkit kertovat sen kuinka epäloogista ja mahdotonta on evoluutioteorian mukainen opetus ja uskomus.


Laboratoriossa tehdyt kokeet ovat osoittaneet sen, että tarvitaan älyä, suunnittelua, älyllisen olennon toimintaa, että tietyt prosessit voidaan toteuttaa.



Laboratoriossa tehdyt kokeet osoittavat sen, että aina tarvitaan älyä, jonka kautta tehdään mahdollisiksi tiettyjen prosessien syntyminen.



Laboratoriossa tehdyt kokeet todistavat sen, että ilman älyä ei voi syntyä itseohjautuvasti sellaista älyllistä elämää mitä esimerkiksi ihminen edustaa.


KP03


Kuollut aine ja materia ei kykene itseohjautuvasti synnyttämään älyllistä elämää.



Raamatun sanan opettama luominen on ainoa mahdollinen selitys älyllisen elämän syntymiseen maan päälle.





Jumala teki, eli loi älyllisen elämän luomalla eläimet ja ihmisen.


Kehitysopin mukainen tieteellinen maailmankuva on väärä ja valheellinen.


Tieteellisen kehitysopin mukaisella kritiikillä ei ole painoarvoa kritiikissä kristinuskoa ja Raamatun sanaa vastaan.


Raamattu ei ole sittenkään satukirja, vaan itse asiassa kehitysoppia puoltavat tieteelliset teokset ovat satukirjoja.


Darvinilaisuudessa, ateistien uskonnossa evoluutioteoriaan uskovat ihmiset ovat syyllistyneet klassiseen virheeseen, eli siihen joka toista syyttää perusteettomasti on itse usein syyllinen siihen, mistä toisia syyttää.


Ateistien uskonto, darvinilaisuus  ilman sen väitteiden kyseenalaistamista lapsille pakotettuna on paljon pahempaa kuin lasten hyväksikäyttö. 


Kaikkien järkevien täytyy  vastustaa ateisimiuskonnon iskostusta ja ateismiuskonnon, darvinilaisuus, opettamista totuutena kouluissa lapsille, vaikka lapsille pitääkin antaa tietoa eri uskonnoista, mutta itse ateismiuskonnon väittämät pitäisi jättää omaan arvoonsa, koska niillä ei ole mitään totuusarvoa.



Kaikkia ateisteja yhdistää ateismin määritelmän seurauksena lähinnä vain muiden kuin heidän oman uskontonsa, darvinilaisuus, kritiikki.


Koska ateismi on vain muiden kantojen kieltämistä, itse ateismille esitetään harvemmin positiivisia perusteita. Tällä ateisti haluaa varmistaa ettei hänen koskaan tule ottaa vakavasti mitään todisteita ateismia vastaan.



Darvinilaisuus eli ateismiuskonto ei siis todellisuudessa ole falsifioitavissa, saati sitten verifioitavissa.




Ateisimiuskonnon tiedollinen arvo on siksi hyvin lähellä nollaa.


Monien darvinilaisuususkoisten ateismi on vain nykyisestä naturalistisesta ns. tieteenfilosofiasta seuraavaa kehäpäätelmää, joka kuitenkin naamioidulla tieteellisellä ja järkevän tuntuisella argumentaatiollaan mahdollistaa darvinililaisille erittäin suljetun asenteen.



Siinä määrin missä darvinilaisuus eli ateismiuskonto väittää jotain, sen pitäisi perustella väitettään, pelkkä teistien perusteluiden kritiikki ei ole riittävä peruste ateismille.




Väite, että todisteiden puuttuessa johonkin asiaan ei pitäisi uskoa, on väärä, koska esimerkiksi uskomme ajattelumme luotettavuuteen, omaan olemassaoloomme, matematiikkaan (joka lähtee oletetuista aksioomista), ja toisten tajuisten olentojen olemassaoloon ovat vailla perusteluja mutta olemme silti oikeutettuja uskomaan niihin.




Itse asiassa melkein minkä tahansa väittämän taustalla on todistamattomia oletuksia.


Ateisti käyttää omassa uskonnossaan siis lamauttavaan skeptisyyteen johtavaa kriteeriään valikoiden, kohdistaen tuhoavan ylikriittisen kriteerinsä älyllisesti epärehellisesti vain haluamaansa kohteeseen.


Lisäksi ateistit uskovat käytännössä itsekin olentoihin, joiden olemassaoloa he eivät voi todistaa: Luultavasti jokainen ateisti allekirjoittaisi uskovansa väitelauseen: "on olemassa ainakin yksi ihminen, jota Jumala ei ole luonut." Nyt teisti voi kuitenkin todeta, ettei tälle väitteelle ole annettu mitään perusteluja, ja mikäli tällaisia perusteluja ei saada, on uskottava väitelauseen negaatio todeksi: "Ei ole olemassa yhtään ihmistä, jota Jumala ei ole luonut." Toisin sanoen todistustaakka on sekä ateistilla että teistillä.




On sangen mielenkiintoista, että siinä missä ateistit usein käyttävät kristinuskon eri suuntausten lukumäärää 'todisteena' kristinuskoa vastaan, he eivät käytä samaa kriteeriä ateismiin, heidän omaan uskontroonsa, jonka eri suuntausten pitäisi samoin olla perustelu darvginilaisuutta eli ateismiuskontoa vastaan.


Itseasiassa näyttää selvältä, että kristinuskon suuntaukset ovat keskenään useammista asioista yhtä mieltä (Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja ylösnousemus, Jeesuksen Jumaluus, taivas, helvetti, oikean ja väärän olemassaolo, vastuu Jumalalle, ...) kuin mitä darvinilaisuuden eli ateismiuskonnon suuntaukset ovat (eivät ole yhtä mieltä edes ateismin määritelmästä: Jumalaa ei ole-väite vai Jumala-uskon puute), joten kristinuskon olisi tämän ateistien kriteerin mukaan ateismia todennäköisempi.


Yksi darvinilaisuden kannattajien ateistien pääkritiikki kristinuskoa kohtaan on pahan ongelma. Eli miten hyvä, rakastava ja kaikkivaltias Jumala voisi sallia pahaa, kuten kärsimystä?

  1. Jos Jumala on hyvä, Hän poistaisi pahan jos vain pystyisi siihen.
  2. Jos Hän on lisäksi kaikkivaltias, Hän pystyy poistamaan pahan.
  3. Jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala, maailmassa ei olisi pahaa.
  4. Kuitenkin maailmassa on pahaa.


Pahan olemassaolo on vaikea selitettävä jokaiselle maailmankatsomukselle. Vielä vaikeampaa on lohduttaa kärsivää, jokaiselle maailmankatsomukselle.


Kristinuskossa on useita hyviä sisäisiä vastauksia pahan älylliseen ongelmaan.


Jumala on ensinnäkin antanut ihmiselle vapauden myös pahaan, jotta oikea rakkaus on mahdollista.


Paha auttaa ihmistä tulemaan hyvän Jumalan luo.


Ja lopulta paha voitetaan, jolloin lopputuloksena on sekä hyvä että Jumalan hyvyyden arvostus pahan kokemusten kautta.


Lisäksi kristinuskolla on hyviä sisäisiä vastauksia pahasta kärsivälle: Jumala tuli Jeesuksessa itse kärsimään maan päälle, joten hän tietää miltä kärsivästä ihmisestä tuntuu.


Vaikkeivät kristinuskon vastaukset poista vaikeaa kokemusta pahasta tai usein erittäin suurta kärsimystä, se antaa niille älyllisesti tyydyttäviä vastauksia.



Itse asiassa fysikalistisen ateismin oma vastaus pahaan on kärsimyksen kokemisen kannalta täysin kestämätön: paha ei ole objektiivisessa todellisuudessa edes olemassa.




Itseasiassa ei ole pahaa eikä hyvää, kokemuksemme vain on sellainen, että toiset asiat mielletään pahoiksi ja toiset hyviksi.




Kokemuksemme taas on vain tietynlaisen hermostollisen prosessin muodostama illuusio.



Objektiivisesti tarkasteltuna tsunamissakin hiukkaset vain järjestäytyivät uudelleen.




Sukulaisesi kuoli?


Ei se tarkoita muuta kuin että hänet määrittävässä hermostossa kulkee nyt vain hieman vähemmän virtaa, ja tämä synnyttää sinun hermostossasi toisenlaisen reaktion.




Tuntuuko elämä merkityksettömältä?


Se tunne on vain heijastus neurologisesta ilmiöstä, joka johtuu viimekädessä hiukkasten päämäärättömästä järjestyksestä sekä säännönmukaisesta mutta kuitenkin tarkoituksettomasta liikkeestä.




Tästä syystä kärsimyksen kokemisen ongelma on darvinilaisuudessa eli ateismiuskonnolle helposti vielä vaikeampi kuin kristinuskolle.



Ateismista seuraa käytännössä monia asioita, jotka ovat voimakkaasti vastoin ihmisten arkikokemusta ja intuitioita.


Ateisti voi tietysti omassa uskonnossaan esimerkiksi kiistää intuition arvon tiedon lähteenä, jolloin seuraava lista ei välttämättä aiheuta minkäänlaista älyllistä ongelmaa.


Teisti voi puolestaan pitää intuitiota esimerkiksi hyvänä lähtökohtana, johon on syytä uskoa, kunnes saadaan jotakin riippumatonta todistusaineistoa sitä vastaan.


Nämä ovat joka tapauksessa asioita, joiden mukaan sekä teisti että ateisti elää, vaikka ateisti ei niihin varsinaisesti uskoisikaan:
Ihmisarvo


Ateistin on vaikeaa ellei mahdotonta perustella ihmisen arvoa.


Fysikalistiselle ateistille on perimmäistä ainoastaan materiataso.
Hiukkasten liike ei tunne ihmisarvoa, eikä ihminen ole viimekädessä muuta kuin monimutkainen molekyylijoukko.
Tyypillisesti ateisti kyllä vetoaa ihmisarvoon ja olettaa absoluuttisen ihmisarvon, mutta tämä on lainaa kristinuskolta sillä ihmisarvo ei ole perusteltavissa ateismin alla.


Järjen luotettavuus

Tyypillisesti ateisti ajattelee ajatusten olevan täysin aivojen sähkökemiallisten reaktioiden tulosta, joten ihmisen ajattelu ei ole seurausta rationaalisesta prosessista, vaan tilastollisesti määräytyneistä materiatason ilmiöistä.


Ateistin on vaikea perustella miksi juuri hänen ajatuksensa ja siten ateismi olisi totta, sikäli kun hänen ajatuksensa ovat täysin materiatason määräämiä.


Mikäli ateisti uskoon evoluutioteoriaan, tämä muodostaa toisen kumoajan ateismille.

Vapaa tahtoja moraaliset valinnat

Fysikalistisen ateistin mukaan kaikki tekomme johtuvat edeltävistä fyysisistä olosuhteista, joita ohjaavat luonnonlait, sekä ripaus sattumaa.


Ihmisen mieltä ei siis ohjaa mikään henkinen toimija, vaan kaikki tekomme tapahtuvat fyysisestä pakosta.


Jos ratkeat tekemään jotain vastoin periaatteitasi, et olisi voinut edes valita toisin. Sinulla oli vain huono tuuri.


Toisen ihmisen pitäminen pahana moraalittoman käytöksen takia on silloin aivan yhtä suvaitsematonta kuin jos pitäisi häntä pahana hänen silmiensä värin takia.


Hän ei olisi voinut toimia toisin, eikä häntä voida siksi pitää vastuullisena tekemisistään.

Hyvyyden ja pahuuden irrationaalisuus

Fysikalistiselle ateistille on perimmäistä materiataso.


Hiukkasten liike ei tunne oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa.


Humen giljotiinin mukaan emme voi myöskään päätellä sitä miten meidän pitäisi tehdä, siitä minkälaisia fyysisiä tosiasioita havaitsemme.


Hyvä on vain kokemuksen synnyttämä perusteeton mielipide siitä, mihin elämässä kannattaa pyrkiä.


Käytännössä ateisti haluaa välttää ahdistusta ja kärsimystä, sekä saavuttaa onnellisuutta ja mielihyvää.


Hänellä ei kuitenkaan ole mitään järjellistä syytä sille, miksi näin pitäisi tehdä.


Näin ollen ateistille hyvä ei kerro niinkään maailmasta, kuin hänen oman päänsä hermostollisista ilmiöistä.



Tarkoituksen puute

Jos maailmaa tai ihmisiä ei ole luotu, meidän olemassaolollamme ei ole mitään tarkoitusta.


Elämälle voi tietysti löytää sisältöä ja itselleen voi asettaa erilaisia päämääriä, mutta ateismi ei tarjoa ihmiselle vastausta, jos elämä tuntuu merkityksettömältä.



Pysyvän päämäärän puute

Nykytieteen mukaan universumia kohtaa lämpökuolema ja ihmiskunta sekä maapallon eliöstä kuolee todennäköisesti paljon aiemmin.


Tämän valossa ateismin pohjalta on vaikea keksiä mitään pysyvää merkitystä tai suuntaa elämälle.


Ateistilla on yleensä elämässään jonkinlainen päämäärä, mutta tämä on korkeintaan subjektiivista taipumusta tilapäisiin tavoitteisiin.


Kaikki se mikä ateistin mielestä on hyvää, kuten luonnon monimuotoisuus, tai ihmisten onnellisuus, häviää joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.



Totalitarismi



Ylläolevista asioista seuraa, että melkein kaikki ihmisille tärkeät asiat ovat ateismin alla mielivaltaisesti valittavissa ja vailla perusteita.


Mikään ei siis pidättele ateistia ryhtymästä anarkistiksi, mikä voi toisinaan johtaa laajemmassa mittakaavassa tuhoisaan hajaannukseen yhteiskunnassa.


Ateismin vastaus tähän hajaannukseen on tyypillisesti ollut massojen pakottaminen tiettyyn ajatteluun ja toimintaan, keinoja kaihtamatta, koska vastuullista moraalia ei ole.

KP15


Ateismi ja kommunismi


 

Ateismi osana kommunismia näyttää johtavan totalitarismiin kolmesta syystä:



Älyllinen ylimielisyys, jossa nähdään oma anti-uskonnollinen kanta ainoana älykkään ihmisen vaihtoehtona.



Ateismin yleistyessä moraalin perustan murentumisesta seuraa tarve pakottaa ihmiset, joilla ei enää ole älyllisesti perusteltua syytä toimia yhdenmukaisesti, toimimaan siten, minkä vallanpitävät näkevät oikeaksi.




Ateistisilla vallanpitäjillä ei ole älyllisiä syitä rajoittaa oman edun tavoittelua ja valtapyrkimyksiään.



Samoista syistä ateismi näyttää johtavan kommunismissa myös keskustelun rajoittamiseen, siten että muiden kantojen on vaikea saada perusteluitaan kuulluksi.



Näin ateismi tyypillisesti suojaa itsensä kritiikiltä ja kommunismin ongelmat huomataan vasta ateististen yhteiskuntarakenteiden romahtaessa, valtavan inhimillisen kärsimyksen saattelemana, kuten Neuvostoliitossa ja osin Kiinassa on käynyt.



Darvilaisuuden eli ateismiuskonnonopetus aiheuttaa erityisesti psyykkistä kärsimystä lapsille.


Kärsimystä, joka on pitemmällä aikavälillä huomattavasti paljon pahempaa kuin darvinistien eli ateismiuskontoaan  harjoittavien  aiheuttama   seksuaalinen hyväksikäyttö.


Darvinilaisuus eli ateismiuskonto on täysin irrationaalista ja vahingollista yhteiskunnalle!


Maailma tarjoaa riittävät perusteet jumaluskolle, jos ihminen tahtoo olla yhteydessä Jumalaan, mutta samalla ihminen voi myös uskoa ateismiin näin tahtoessaan, jos ihminen on tyhmä.


Keskustelussa pitäisi päästä neutraalille pelikentälle kiteytettynä kreationismin moderneihin ja rationaalisiin perus - perus- perus lähtökohtiin. Kukaan ei oikeasti kiistä veden kiehumispistettä, gravitaatiota, valonnopeutta suureena, pahuutta, maapallon pallomaisuutta, tai  navoilta litistynyttä geodimaisuutta, liikennevaloja, veden märkyyttä jne...

Jokaisen järkevän täytyy  kiistää idea Luojattomasta alkusynnystä ja Luojattomasta ihmisestä, joka ei ole tulossa mistään eikä "menossa" minnekkään.

Raamattu ei riisu pois rationaalisuutta ihmisen järjen työkaluna toisin kuin darvinilaisuus eli ateistien uskonto, vaikkakin ihminen on kuvitellut koko olemassaolonsa aikana tehneensä kaikkensa ollakseen Jumalaa fiksumpi mutta kuitenkaan siinä onnistumatta.


Ihmiskunta ajaa jäiseen vuoristotien mutkaan yhä uudelleen kahtasataayhdeksääkymppiä ja lojutessaan savuavan metallimurskan keskellä syyttää Jumalaa tapahtuneesta vihaisena.


Moni kulttuuriantropologi tai yliopiston nokkamies puhuu juhlapuheissa siitä kuinka tiede on ihmiskunnan parasta käsillä olevaa tietoa, mutta unohtaa samaan sotkuun mainita, että kuka tiedettä tekee.


Kukaan järkevä ei valitettavasti usko ihmisen tai edes toisistaan riippumattoman ihmisryhmän pystyvän karistamaan inhimillisiä heikkouksia itsestään.


Viha, kateus, ylpeys, himo, uupumus yms, yms. ohjaa tieteentekijää siinä missä narkkiakin, ministeria kuin kanisteriakin. Yliopiston opiskelijakortti ei poista ihmistä yhtälöstä.

Tietokoneohjelmistot pelastavat yhtälön... tai sitten niistä tulee tekijänsä kuva.

No entä perustekniikka?

Ei ongelmaa. Mittaustulokset ovat äärettömän tarkkoja, mutta onko 1+1 kaksi vai 3?

Dawskunksi, EnkNisti, Kuraoja ja muut pojat ovat tulleet nyt kaapista rymisten ja kaikki heittävät ongelmat multiuniversumin hoidettavaksi. Kuraojan perusteema on se, että avaruudessa tapahtuu asioita, jotka ovat arkijärjen vastaisia.


Kenen arkijärjelle?

Minkä kulttuurin edustajan arkijärjenvastaista?

Suomalaisen potkukelkkamummonko, joka pitää käteisen ja stubidon kommentaareja totena, vai jonkun joka on nähnyt muutakin kuin skandinaavisen sadun.

Onko materialismiin ja naturalismiin sitoutuminen tieteen tekemisen edellytys vai siihen ulkoa saneltu tekijä? -kysymys vaikuttaa asian ytimeltä.


Raflaavasti sanoen moderni luonnontiede on syntynyt raamatullis-teistiseltä pohjalta mutta sittemmin joutunut (ensin deistien ja nyttemmin) materialistien ja naturalistien kaappaamaksi -- ja me tieteelliset kreationistit nimenomaan pyrimme vapauttamaan sen näiden vallasta osoittamalla, missä luonnontieteelliset selitykset loppuvat ja naturalistis-materialistiset uskottelut alkavat.


Tosiasiahan on, ettei naturalismi pysty selittämään täsmämutkikkaiden kohteiden syntyä, sillä sellaisia ei synnytä säännönmukaisuus, sattuma eikä mikään näiden kombinaatio.


Tämä virtahepo tai elefantti seisoo nykytieteen olohuoneessa, mutta sitä ei voi myöntää näkevänsä ennen kuin "keisarin uusia vaatteita" eli tieteen uutta naturalistis-materialistista pakkopaitaa voi vapaasti kritisoida leimautumatta "typeräksi ja virkaansa kelpaamattomaksi".


Itse Dawkinskin myöntää sumeilematta, että biologia on sellaisten monimutkaisten kohteiden tutkimusta, jotka vaikuttavat erityisesti suunnitelluilta tiettyihin tarkoituksiin.


Mikään luonnontieteellinen koejärjestely ei osoita, etteikö tämä välitön vaikutelma olisi tosi, ja luonnontiede edistyy parhaiten seuraamalla havaintoja eikä ulkoapäin pakotettuja "pelisääntöjä".





Jos siis aurinko näyttää keltaiselta pallolta, on parempi pitää sitä keltaisena pallona kuin sinisenä kolmiona, vaikka joku ideologinen taho olisikin vallannut tieteellisyyden edustuksen ja miehittänyt sen puhuvilla päillä, jotka kilvan vakuuttavat, että kaikki vakavastiotettavat tieteentekijät pitävät aurinkoa sinisenä kolmiona ja ajatus jostain "keltaisesta pallosta" on tieteellisessä keskustelussa hylätty jo vuosisatoja sitten.


Tiede ei edisty parhaiten tiedeauktoriteettiuskon kahleissa vaan tutkimuksen aidon vapauden varassa, ja joissain historian vaiheissa -- kuten juuri parhaillaan elettävässä -- tällainen vapaus voi edellyttää tietoista etäisyydenottoa tiettyihin vallitseviin ajatusluutumiin, kuten vaikkapa siihen, että luonnolliset syyt riittävät selittämään koko luonnon: tällainen megaväite pitäisi ensin vakuuttavasti todistaa, ei suinkaan suoralta kädeltä vaatia sokeasti uskottavaksi ja kaiken tieteenteon "pelisääntönä" kumarrettavaksi.


Kaikille luonnontieteitä opiskeleville  onkin syytä toivottaa tervettä rohkeutta ajatella omilla aivoillaan (sapere aude!) ja edes kokeeksi kyseenalaistaa vallitsevat darvinismille rakennetut epätieteelliset näkemykset sitä mukaa kuin niitä opiskelussa kohtaa.


Tulevat tieteen suuret nimet eivät ole niitä, jotka saivat opiskeluaikanaan parhaat pisteet odotustenmukaisilla vastauksillaan ideologissävytteisiin tenttikysymyksiin, vaan juuri niitä, jotka uskalsivat ensimmäisten joukossa lähteä ottamaan selvää, oliko sillä keisarilla todella vaatteita vai ei.

Itseäänkorjaavuus on jalo ja tärkeä tavoite ja ihanne, sillä toki päämääränämme tulisi olla totuuden tavoittelu.

Tiede on tosiaan käytännössä suurilta osin päättelyä parhaaseen selitykseen havaituista ilmiöistä/tekijöistä, mutta tähän liittyy aina tiettyjä ongelmakohtia ja avoimia kysymyksiä mm: onko paras/oikea selitys nykyisten selitysten joukossa? Jos onkin, niin onko paras/vallitseva selitys tosi?


Toiseen kohtaan liittyen täytyy huomauttaa, ettei objektiivinen totuus ole riippuvainen mielipiteistämme tai tiedostamme, joten toisinaan perustelluin tai yleisesti tuetuin teoria ei pidäkään paikkaansa, mutta silti voi olla perusteltua uskoa perustelluimpaan teoriaan.


Ensimmäiseen kohtaan liittyy sitten suurempi määrä haasteita. Nykyään mm. kemian kursseilla (ainakin yliopistossa) voidaan aika mutkattomasti todeta etteivät teoriat selitä kaikkia havaintoja, mutta ainakin ne tukevat oppimista ja ovat muutenkin hyödyllisiä.


Toinen haaste on se, että jotkut selitykset ja teoriat hylätään jo lähtökohtaisesti pelin sääntöjen vastaisena.

Näin etenkin evoluutio/alkuperätieteissä järjestelmä on jo tavallaan viritetty antamaan tietyn maailmankuvan mukaisia selityksiä, koska tuon maailmankuvan ulkopuoliset selitysmallit on jo ennalta hylätty.


Selitysmalleja arvioitaessa täytyy tietysti huomioida kaikki saatavilla oleva todistusaineisto. Yksittäisen havainnon valossa yksinkertainen selitys on monesti toimiva, mutta kun havaintoja on paljon, tarvitaan monimutkaisempia selityksiä. Näin täytyy tietysti toimia myös alkuperäkysymyksissä.

Evo -näkemyksestä ja sen parhaasta selitysvoimasta tällä hetkellä voisi myös mainita sen ylenmalkaisen joustavuuden, eli kuinka se selittää toisilleen vastakkaiset tekijät:

Miksi A on A ja ei A?

Kun teoria selittää kaiken myös toisilleen vastakkaiset tekijät, niin voidaan kysyä mikä se sellainen teoria on?

Ja onko materialismiin ja naturalismiin sitoutuminen tieteen tekemisen edellytys vai siihen ulkoa saneltu tekijä?

Eikö tiedekään ole vapaa alkuoletuksista?

Eihän matematiikka ole matematiikkaa ilman aksioomiaan.

Myös tunnettu ateisti ja evoluutionäkemyksen popularisoija Richard Dawkins on sanonut, että luontoa tutkiessamme meidän tulee jatkuvasti muistuttaa itseämme siitä, että luonnossa tavatut rakenteet ja mekanismit jotka vaikuttavat erityisesti suunnitelluilta käyttötarkoituksiinsa vain näyttävät suunnitelluilta vaikka eivät sitä todellisuudessa olekaan.


Tämä Dawkinsin lausunto perustuu Dawkinsin omaksumaan materialistis naturalistiseen maailmankuvaan ja uskoon.


Mikään luonnontieteellinen koejärjestely ei osoita, etteikö Dawkinsin viittaamat suunnitellulta näyttävät rakenteet oikeasti olisi myös suunniteltuja ja etteikö välitön vaikutelma siitä, että rakenteet olisivat suunniteltuja voisi olla tosi.


Näkemyksemme on, että luonnontiede edistyy parhaiten seuraamalla havaintoja eikä ulkoapäin saneltuja ”pelisääntöjä”.

Toisaalta mm. SETI -projekti luottaa siihen, että kykenemme tunnistamaan suunnittelusignaaleja ja päättelemään niiden taustalla vaikuttavan älykkään suunnittelijan.

Voidaan kysyä kuinka moni SETI projektissa mukana oleva toteaisi maahan saapuvan signaalin ainoastaan vaikuttavan suunnitellulta mikäli se sisältäisi yhtä monimutkaisia tai edes hyvin yksinkertaisia ja järjestelmällisiä toistuvia rakenteita joita tavataan biologisissa eliöissä (mm DNA).


Voidaankin esittää kysymys onko materialismiin ja naturalismiin sitoutuminen ainoana hyväksyttynä selityksenä tieteen tekemisen edellytys vai siihen ulkoa saneltu filosofinen näkemys/tekijä.


Miksi jotkin suunnittelusignaalit hyväksytään älykkyyden ja suunnittelun merkkeinä (SETI, arkeologiset löydöt) ja toiset lähtökohtaisesti hylätään a priori.


On myös vahvaa näyttöä siitä, että moderni luonnontiede on saanut alkunsa raamatullis-teistiseltä pohjalta, mutta sittemmin on ajauduttu tilanteeseen jossa naturalistit ja materialistit ovat oman maailmankuvansa pohjalta määritelleet sen minkälaiset selitykset ovat hyväksyttyjä ja tiedettä – me tieteelliset kreationistit pyrimme vapauttamaan tutkimuksen naturalistien/materialistien vallasta osoittamalla, missä luonnontieteelliset selitykset loppuvat ja naturalistis-materialistiset uskottelut ja kertomukset alkavat.


Kreationisteina me tuomme selkeästi esille omat lähtökohtamme ja jokainen lukija voi sitten itse miettiä kuinka hyvin esittämämme seikat ja näkemykset saavat tukea luonnossa tehdyistä havainnoista.


Materialistisnaturalististista tiedettä käsiteltäessä monesti annetaan mielikuva, että ”tiede on osoittanut” asian olevan näin ja muut selitykset ovat huuhaata ja perustuvat uskoon ja mielikuvitukseen – tämä pätee etenkin koulun biologian kirjoihin ja mm. sanomalehtien ja aikakauslehtien tiedesivuihin joista suurin osa keskiverto henkilöistä lukee tiedeuutisensa ja joiden uutisissa asiat esitetään pääsääntöisesti todettuina tosiasioina. Näiden pohjalta ihmiset sitten muodostavat omaa maailmankuvaansa.


Sinällään siis tieteen tekemisen sisältämät aksioomat yms. seikat eivät suinkaan ole meille tuntemattomia, itse asiassa tuomme näitä seikkoja useissa sivujemme artikkeleissa esille, mutta tiettyjen etenkin alkuperätieteeseen liittyvien ilmiöiden ja filosofisten sitoutumisten ei tulisi mielestämme olla osa tiedettä, ei ainakaan niin, että yksi filosofinen näkemys on kyseenalaistamaton ja kritiikitön lähtökohta tutkimukselle ja aineistosta tehdyille tulkinnoille.



Tutkimusta pitäisi pystyä suorittamaan erilaisista maailmankuvista käsin, ilman, että yksi todistamaton maailmankuva tai näkemys sanelisi tutkimuksen lähtökohdat ja hyväksytyt tulkinnat.


Stephen Jay Gould:


”Meidän tapaamme oppia maailmasta vaikuttavat voimakkaasti sosiaaliset ennakkokäsitykset ja ennakkoasenteelliset ajatusmallit, joita jokaisen tiedemiehen on sovellettava mihin tahansa ongelmaan. Stereotypia täysin rationaalisesta ja objektiivisesta ”tieteellisestä metodista” sisältäen yksittäiset tiedemiehet loogisina (ja vaihtokelpoisina) robotteina on itseään palvelevaa mytologiaa.”


Tieteenfilosofi David Hull on todennut:


”...tiede ei ole niin empiiristä kuin suurin osa tiedemiehistä tuntuu ajattelevan sen olevan. Havaitsemattomat ja jopa havaittavissa olemattomat kokonaisuudet näyttelevät siinä merkittävää osuutta. Tiede ei ole vain havaintojen tekemistä; se on päätelmien tekemistä havaintojen pohjalta, teorian kehyksien puitteissa.”


Dr Scott Todd Kansasin yliopiston immunologisti kertoi suoraan kuinka tietyt johtopäätökset ovat ennalta kiellettyjä, todisteista välittämättä:


”Vaikka kaikki data viittaisi älykkääseen suunnittelijaan, sen kaltainen hypoteesi on tieteessä eliminoitu, koska se ei ole naturalistinen.”

Modernin tiedekäsityksen sitoutuminen materialistiseen naturalismiin heijastuu kaikkeen tutkimukseen, Jumalaa ei oteta huomioon tieteellisissä selityksissä, koska yliluonnolliset selitykset eivät ole tieteen sääntöjen mukaisia.

Tämä ei kuitenkaan ole minkäänlainen osoitus siitä, että ainoastaan luonnolliset selitykset voisivat olla perusteltuja ja uskottavia, koska itseäänkorjaavuuskin voi mennä liiallisuuksiin: jos selitys joustaa tarpeen tullen minkä tahansa aineiston mukaan sopivalla paikkauksella, tätä kutsutaan ad hoc -selitykseksi.

Jos mallia joudutaan jatkuvasti paikkaamaan, sitä ei voida pitää ainakaan erityisen hyvänä selityksenä. Lisäksi itseäänkorjaavuus voi tapahtua vain niiden tieteen rajojen sisällä, jotka tieteelle asetetaan.


Jos Jumala suljetaan pois tieteen selitysarsenaalista, niin "paras tieteellinen selitys" on aina tämänpuoleinen, riippumatta siitä kuinka huono se on. Jos taas halutaan selvittää oikeasti uskottavin ja paras selitys, ei voida rajoittua ainoastaan tieteellisiin tämänpuoleisiin selityksiin, vaan täytyy ottaa huomioon myös mahdolliset yliluonnolliset selitykset.



Vallitsevassa tieteessä on oletettu, että uskonto ei ole totta, vaan se on evoluution tuote. Miksi ihmeessä tämä perusteeton oletus koetaan tieteellisenä?

Todellisuudessa kristinuskon on älyllisesti hyvin perusteltu, eli tällä perusteella Jumala on olemassa jne, ja yo (intuitiivinen) spekulaatio uskonnosta evoluution tuotteena on analyyttisen ajattelun vastaisia.


Esimerkiksi uskoni Barack Obaman olemassaoloon ei ole evoluution sivutuote, vaan johtuu Obaman toiminnasta ja median tiedotuksesta siitä.

Justin Barrett käsittelee kirjassaan Born Believers (2012) kysymystä, miksi on ateisteja, vaikka jumalatietoisuus on ihmiselle luontaista. Yksi hänen vastauksistaan on, että ihmisillä, joilla on yleensäkin heikko kyky hahmottaa intentionaalisten toimijoiden aikeita, on myös heikompi intuitiivinen kyky tunnistaa merkkejä Jumalan olemassaolosta. Näillä ihmisillä on tietysti mahdollisuus vakuuttua Jumalan olemassaolosta rationaalisten argumenttien pohjalta.


Ateistit kokevat olevansa jotenkin vajavaisia tai pahoja, jos heillä on jokin pikku vika esim. jossain päättelyketjussa, mutta he turvaavat heidän auttajaansa: se on  se suuri ja mahtava tiede, joka korjaa itse itsensä.

Ateistien vahvuus on juuri siinä, että he kiskovat näyttävästi keskustelun aina heille turvalliselle maaperälle - pois siitä, mistä todellisuudessa on kyse.
 
Jokaisen tulee kokea se melko valtava ero Jumalan mielen mukaisessa ajattelussa ja sen vastaisessa nyt tai heti.

Niin itse pääperkelekään ei ole kyseenalaistanut Luojaa, vaan sen miten ne elämän käyttöohjeet loppupeleissä tarkoittaa yksilön kohdalla.


Jumala kutsuu jokaista ihmistä sen kolmisen kertaa maallisen elon aikana parannuksen ja pelastuksen luo. Taivaan portin kynnys on se tallatuin paikka.


Moni kiihkoateisti on kieltäytynyt kutsusta omaa tyhmyyttään sen kolme kertaa, jonka jälkeen paha kätyreineen on saanut temmeltää heidän sydämensä melkolailla pikimustaksi.

Tämän jälkeen on paha voinut vain oikeastaan syljeskellä kattoon ja antaa typerän ja säälittävän ihmisen perisynnin ja perverssin ihmisluonteen hoitaa loput.

Tällainen säälittävä ihminen on sulkenut itsensä tyystin pois valosta, pyhyydestä ja mieltyy  kaikkiin säälittäviin tekosyihin olla ottamatta onkeensa Jumalan SANAA.

Tämän jälkeen säälittävän ihmisen usko epätieteen mystilliseen uskonnolliseen mongerrukseen alkaa maittaa ja voimiensa tunnossa nk. ateisti kiipeää näyttävästi kannon nokkaan metrin mitan kanssa ja julistaa kaikissa samaa uskontoa kannattavissa tiedejulkaisuissa: "en voinut mitata Jumalaa mitallani, ja se todistaa retorisen jäyhän (itseäni täynnä olevan) mediaesiintymiseni ohella, että Jumalaa ei ole."

Pahaksi onneksi, satojen muiden palkka on kiinni näiden kannon nokassa olevien narsistidarvinistien = uskonnollisten mystikkoukkeleiden miellyttämisestä, nuolemisesta, jotta saa hovikelpoisuuden ja he päästävätkin sitten valtamediaan hyväksyvän hyminänsä ja heidän uskonnollisen mystisisminsä ja kollektiivisen kaheliuden konsensus on jälleen voimissaan.

Tuleekin erityisesti  tiedostaa, että darvinistien aatteellinen tavoite on tarjota foorumi idioottimaiselle käytökselle ja levittää typeryyttä myös tavallisen kansan keskuuteen.

Nykyaikaisia darvinisteja eli ateismin uskonnollisten tai vaihtoehtoisten liikkeiden kannattajia voidaan syystä kutsua mystikoiksi, vaikka heillä ei ole mitään kokemustaustaa luostarilaitoksessa, vaikka heillä voi sen lisäksi olla  myös vakavia darvinistimystikon rooliin vaadittuja mielenterveys-, päihde-, käyttäytymis- ja luonnehäiriöongelmia.


Heitä saa kutsua oikeutetusti darwinwannabe-mystikoiksi, vaikka heilläkin on suuri kannattajajoukkonsa, koskapa monet ihmiset luottavat suuresti epäselviin ajatuksiin haluten jäsentelemättömän maailmankuvan ja yleistä mössöä, jossa useimmat asiat liittyvät toisiinsa, mutta eivät välttämättä millään tietyllä tavalla. Tällaista ideologiaa kutsutaan mystismiksi, joka on eräs utopistis-fanatistisen filosofian alakategoria ja jota esiintyy lähes kaikissa sekä lännen että idän uskontosuuntauksissa.





MUTTA nyt jokaisen järkevän tulee tuntea melkein käsinkosketeltavasti se, että jos ei  valitse Herraa Jeesusta Vapahtajaksi, niin eetos, paatos ja joskus myös jokunen ajatus jatkavat varsin jumalattomilla urillaan ilman minkäänlaisia vaaran vyöhykkeen sensoreita.


Tällaisessa tilassa ihminen on, vaikka hänen mielensä voi olla monitaituri vaientamaan synnin hiekan rahinan rattaissa.

Homma toimii  ihan samalla tavalla kaikille kuolevaisille riippumatta siitä onko kirjoilla Oxfordin vai Turun yliopistolla. Vilpitön syntien tunnustaminen ja Herran Jeesuksen Nimen avuksi (huutaminen) on alku sille mitä Raamattu kutsuu tieksi, totuudeksi ja elämäksi. Tie vie perille, totuus on syy ja elämä on sen funktio.


Se, missä sekulariteetit ovat melkoisen taitavia, on se rationaalisuuden ilmapiirin luominen julkiseen sanaan. Jos seuraa tämän hetken top 5 änkyräateismin auktoriteetteja vaikka jossain presentaatiossa tai haastattelussa, niin he osaavat tavattoman hyvin rakentaa keskusteluilmapiirin, jossa on aivan luontevaa että auktoriteetin sanaa ei epäillä. No tätä tietenkin edesauttaa toimittaja-sopulit, jotka edustavat siviilielämässään jotain kieroutumaa. Näin esim. YLE varmistaa sen, että kaikki ovat sulavasti samalla aaltopituudella ("syntiset" keskenään konsensus).


Nämä tämän tyyliset pseudohaastattelut usein sokeroidaan vieläpä jollain "Raamattu naurettavuudella". Ei Jumalaa voi olla olemassa, koska maailmassa on pahuutta ja miten Nooa sai kaikki maailman sivivalaat arkkiin-ateistien kommentteja kuunnellessa tulee jokaienen järkevä kuitenkin ajatelleeksi, onko järkisyistä paljonkaan apua, jos ihminen tahtoo uskoa toisin ja olla tunnustamatta sitä, että joutuu kerran vastaamaan elämästään Jumalan edessä.


Apologia kyllä tukee varmaankin uskovia, kun he näkevät uskon olevan älyllisestikin perusteltavissa, mutta apologian mahdollisuudet epäuskossa elävien kohdalla ovat uskoakseni varsin rajalliset synnin pimentämän järjen vain vastustaessa Jumalaa, ellei Jumala Itse herätä ihmistä hengellisestä kuolemasta.


Ratkaisutaistelu käydään käsittääkseni omantunnon eikä järjen tasolla. Mutta jos älyllinen haaste saa ihmisen pysähtymään hetkeksi Jumalan sanan äärelle, on se täyttänyt jo hyvin tehtävänsä eräänlaisena porkkanana.


Vahva argumentaatio saattaa kuitenkin olla myös yllytyksenä vastapuolelle tiivistää rivejänsä sen nujertamiseksi, joka näyttää olevan heille uhkana.


Toivoa toki sopii, että joku näistäkin jäisi hiljaisina hetkinään asioita miettimään.

Naturalistien kommentit tasa-arvoon ja ihmisarvoon liittyen ilmaisevat ilmeisesti ihmisen arvon riippumisen ihmisen tehtävästä tai auktoriteettiasemasta. Heille ihmisellä ei ole arvoa sinänsä, riippumatta asemasta tai tehtävistä.

Naturalistin mielestä ihminen on siis vain laumaeläin ja petoeläin samaan aikaan ja kaikki perustuu siihen.

Aika huolestuttavaa. Tätä kannattaisi pohtia tarkemmin ja käydä tuohon ajatukseen käsiksi.

Onko ihmisyys pelkistettävissä lauma- ja petoeläimen ominasuuksiin, puhumattakaan molekyylikoneeksi, jolla olisi nämä ominaisuudet?

Mitä seurauksia olisi sillä jos ihminen olisi vain lauma- ja petoeläin?

Naturalistin mielestä ihminen on vain valinta-automaatti, jonka kaikki valinnat voitaisiin ennustaa 100% tarkasti jos vain tunnettaisiin kaikki atomien ja kvarkkien asennot täysin tarkasti. Heisenbergin epätarkkuus olisi siis ainoa este tällaisen laskennan suorittamiselle, mutta kaikki valinnat ovat vain kemiaa ja täysin automaattisia jokaisessa tilanteessa. Ei siis ole todellista vastuuta mistään- valhe. Jumalattoman ihmisen ainoa käsky, jota hän tahtoo sydämestään noudattaa  on "ÄLÄ JÄÄ KIINNI!", vaikka kerran tulee inventaarion hetki.

Raamattu puhuu kuolemasta vihollisena ja sitä käytettiin sovittavana rangaistuksena. Toisaalta ihmiselle näyttäytyvä kuolema ei ole kiveen kirjoitettu siinä mielessä, että Jeesuksella on kuoleman avaimet.

Arjessa tamä varmaankin näyttäytyy siten, että ihmisiä tulee uskoon useammassakin sukupolvessa siten, että kuolema käy "kylässä" vaikuttaen monien olevien ja tulevien elämään.

Hah hah! Ei voi kuin nauraa tälle verkkotietosanakirjan selitykselle ihmisestä. Miten kukaan voi uskoa moista puppua ihmisapinoista ja nykyihmisen kehittymisestä Afrikassa 200,000 vuotta sitten?


Darwinin antikristillinen satu on todellakin ihmisarvoa alentavaa ja valheen isän tuotosta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihminen


Jonkun olisi aika päivittää Wikipediaa oikeaan muotoon ihmisen määrityksessä.

Siis tuo väitetty apinan ja ihmisen välimuoto on floresinihminen (Homo floresiensis) joka on tutkijoiden mukaan kehittynyt Homo erectuksesta ("pystyihminen").

Valtamedian uutisesta tuettiin evoluutioteoriaa kertomalla suurelle yleisölle erään luolaihmisen (floresini-ihminen) jäänteiden löytymisestä Indonesiassa? Minusta nämä "hobitit" ovat pelkkää tarua kuten koko darwinismin muu todistusaineistokin.



Joku on taas muokannut mieleisekseen "todisteita".

http://yle.fi/uutiset/tuoreet_fossiililoydot_vahvistavat_hobitti_on_totta/6447388



Kärsimyksen ja pahan ongelma on ihmisen itsekkydessä ja pahassa, mutta Jumala voi myös suvereenilla tavalla antaa tulla luntakin tupaan, mutta samalla korostan pahuuden olemuksen syvimmillään olevan Jumalan hyvyyden ulkopuolisen kapinan ilmenemä kaikessa moninaisuudessaan langenneessa maailmassamme, “tapahtukoon Sinun tahtosi *myös* maan päällä, niinkuin Taivaassa.

KP44



Maailman talouskehitys (1800-1900 luku) on maksettu aika monen kymmenen miljoonan pienen lapsen myrkytetyllä luuydinnesteellä ja elämän loppuun asti kestävillä kroonisilla sairauksilla.

Viljele ja varjele on kauan sitten muutettu turmele ja kavalla muotoon. 99,999% kaikesta pahasta (mm. sairauksista) on ihmiskunnan itsensä aiheuttamaa. Kukaan ei pääse tältä asialta pakoon.

Juhlapuheita voi pitää, mutta rahapuita kastellaan lasten verellä sukupolvesta toiseen. Ihmisten itsekkyyshän tuohon on syynä.


Me elämme syntiinlangenneessa maailmassa, joka lähti menemään p-selleen reilu 6000 vuotta sitten Eedenin kielletyn hedelmän-tapauksesta ja koko luomakunta vaan menee huonompaan ja huonompaan suuntaan niin fyysisesti (geenimutaatiot jne.) kuin henkisestikin (kaiken maailman New Age jne-opit)

Ja kaikki tuollaiset pahat asiat ja karseatkin sairaudet tulevat siinä mukana, ilman mitään sen kummempaa syvällisempää analyysia.


Mutta kiitos Jumalalle, me tiedämme, että tämä kaikki vielä loppuu tosi hyvin, kuten Raamattu meille kertoo.

Niinkuin eräs luennoitsija kerran sanoi että me saamme vain syyttää itseämme, siis ihmissukua yleensä (Aadamin ja Eevan synnin tähden) kaikesta pahasta ja vääryydestä mitä näemme ja koemme ympärillämme.

Tällä tavalla pystyy elämään tässä syntiinlangenneessa luomakunnassa toisin kuin nk. ateistit ja agnostikot, jotka loistavat poissaolollaan pahuuden ja kärsimyksen tilanteissa, koska heillä on aika kestämätön vastaus kärsimykseen: tietokone oli rikki ja virta sammui kyseisestä materiakasasta.

Pahat asiat eivät ole Jumalan tahto eikä Hän ennaltamäärää meille katastrofeja, onnettomuuksia tms. Todistaahan Sana esim: “Ei Jumala ole pahan kiusattavissa eikä Hän ketään kiusaa”.

Tämä osoittaa että kiusaukset tulevat muualta kuin Jumalalta. Eikä Hänelle ole mieleen että jumalaton kuolee vaan että tämä saisi elää. Tämä osoittaa, että maailmassa tapahtuu asioita, jotka eivät ole Jumalalle mieleen. Hebrealaiskirje taasen toteaa “nythän me emme vielä näe kaikkea Hänen allensa alistetuksi”.

Raamatun mukaan saatana on “tämän maailman ruhtinas”. Ja jos  se on ruhtinas, niin sillä täytyy loogisesti ottaen olla valtaa. Ja sitä sillä on vain pahuuteen. 

Ja syy pahuuteen ja katastrofeihin ja onnettomuuksiin piilee saatanassa ja itsekkään ihmisen liittoutumisessa sen kanssa, koska esim. suurin osa ihmisistä uskoo enemmän humalaan kuin Jumalaan ts. ihmiset ovat enemmän humalahakuisia kuin Jumala-hakuisia. Hedelmät ovat kaikkien nähtävissä, kun avaat uutiset, mistä tahansa lähteestä.

Maailmassa vallitsee valhe, mutta Jumalassa ei ole mitään pimeyttä vaan “Hänen valtaistuimensa perustus on oikeus ja vanhurskaus”. Kuten Jeesus todistaa: eivät ne jotka jäivät Siiloan sortuneen tornin alle olleet sen syntisempiä kuin muutkaan.

Jokaisen sairauden, jokaisen kiduttavan kivun ja tuskan, jokaisen väkivallan teon, jokaisen raiskauksen ja kidutuksen takana on saatana, jolla on marionettinaan itsekäs ja ylpeä ihminen, joka kapinoi Pyhää Jumalaa vastaan.

Mutta Jumala voi käyttää tässä maailmassa vallitsevaa pahaa omien hyvien päämääriensä edistämiseksi, erityisesti niille jotka ovat Hänen omiaan: “kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat” ja VT sekä UT osoittavat, että Jumalallinen väliintulo maailman pahuuden edessä on mahdollinen.

On vaarallista asettaa Jumala pahuuden airueksi, koska Sanansa mukaan Hänen ajatuksensa meitä kohtaan eivät ole turmion ajatuksia vaan rauhan.


Jumala ei muutu, joten Hän ei voi olla yhtäaikaa kaikkinaisen pahuuden ja perversioiden ja toisaalta niiden vastustamisen puolella.

Pyhä Jumala ei ole paha eikä Hän ole luonut pahaa, mutta saatana on paha ja teettää sitä uskollisten seuraajiensa kautta.



Tähän asiaan selvennys seuraavan allegorian kautta: onko kylmyyttä olemassa?


Tosiasiassa kylmyyttä ei ole olemassa, koska fysiikan lakien mukaan se, minkä tulkitsemme kylmäksi on tosiasiassa lämmön puuttumista.


Entä onko pimeyttä olemassa?


No ei tietenkään ole olemassa pimeyttä, koska pimeys on tosiasiassa vain valon puuttumista.


Valoa voimme tutkia, mutta pimeyttä emme.


Pahuutta ei siinä mielessä ole myöskään olemassa, koska sekin on niin kuin kylmyys ja pimeys.


Jumala ei ole luonut pahuutta.


Pahuus on aina ja kaikkialla vain spontaani, automaattinen lopputulos silloin, kun Pyhän Jumalan RAKKAUS ei ole läsnä ihmisen sydämessä.


Tunnustan, että olen roiskinut mustetta aika rakkaudettomasti tässä blogissa paikka paikoin, mutta metatasolla tarkoitus on kuitenkin räjäyttää tajunta näkemään asioita ikuisuus-perspektiivistä käsin.


Elämme täällä  "poltsilla" vain hetken rahtusen ja sitten jokaisella alkaa ikuisuus joko kirkkaudessa tai käristyksessä - ja liikenteenohjaus on kuoleman jälkeen satavarma!

Helvetti tulee olemaan TÄYNNÄ liian myöhään heränneitä!


Silloin ei auta - vaikka olisi ollut minkälainen tötterö päässä, titteli tai tatteli, koska Pyhää Jumalaa ei kukaan onnistu enää pettämään tuolloin.


Tunnustan myös, että kaikessa mitä raapustan, en edes saavuta lähellekkään Jumalan majesteettisuutta.


Mooseksen laki kielsi tekemästä Jumalan kuvaa. Mikä olisi enemmän Jumalan kuva kuin pyrkiä määrittämään Hänet kokonaan. Silti Hänen tuntemisensa on tiedon korkein päämäärä ja tavoiteltava asia. Pahoittelen  siis näiden sepustuksien vajavaisuutta.

Todella "pimeää" uutisointia:

Eikö ihmisen typeryydellä ole mitään rajaa?

Kuinka kukaan itseään älykkääksi mainostava voi uskotella itselleen tällaisia valheita?

Jos kaikki "kaappi" -kristityt, jotka ovat yhteiskunnassa jonkinlaisissa ylemmissä vakansseissa, astuisivat ulos ja alkaisivat ihan oikeasti vastustamaan tätä evo-propagandaa ja tuomaan esille tieteellisiä pointteja alkulimasta-ihmiseksi-teorian valheesta niin jotain voitaisiin saada aikaan, vaikka evoluutiokritiikki on sissisotaa kaukana vihollisen rintamalinjan takana ja vastustus on lujaa kaikilla mahdollisilla sektoreilla.


Tarvittaisiin sellaista selkärankaa uhata tätä modernia ja helvettiin ihmisiä vievää valheellista oppia, mutta vaikeatahan ja raskastahan se on, koska evoluutio on naturalistisen maailmankuvan peruspilareita, joten Jumalaa vihaava maailma ei siitä tule luopumaan ja  luominen on hylättävä selityksenä ja vain jokin evoluution kaltainen tapahtuma on selitys maailmallemme.


Kristittyjen omat kanavat eivät vain riitä, kun vastassa on valtamedian paskasangot esim. yle ja maikkari ja muut sen komppaajat.

Minusta on totaalisesti turhauttavaa ja "lihallisen raivostuttavaa" lukea ja kuulla tuota evo-valhetta.

Toki tiedän että maailma menee kohti tuhoaan ja ihmiset elävät saatanan valheen alla jne. Mutta siltikin tässä havaittava (d)evolutiivinen huijaus ja itsepetos kehittyvät todennäköisimmin olosuhteissa, joissa resursseja on vähän ja kilpailu on kovaa. Vallitseva "tiede" pitää yllä sensuuria ja syöttää valheita, joilla se vahvistaa itseään.


Tässä tilanteessa (d)evoluutiopetoksen hyödyt ylittävät ko. tahoilla jo sen haitat, mutta kannaltamme (d)evoluutiopetos ei ainakaan saa olla pitkävaikutteista, joten siihen täytyy nyt puuttua!


Petoksesta ei ole nimittäin mitään hyötyä, ellei se oikeissa olosuhteissa (kreationismin valon tyrmäyksestä ts. järeän ja massiivisen iskun vaikutuksesta) lakkaisi toimimasta.

Mutta mikään ei tietysti estä sitä, etteikö (d)evolutiivinen petos olisi tässä suhteessa samanlainen kuin muutkin mielentilat, jotka tulevat ja menevät mielensä mukaan, koska itsepetokseen kykenevä ihmisluonto jäsentää ja auttaa hyväksymään myös kulttuurisia (d)evolutiivisia kyseenalaisia tapoja ja normeja, jotka ovat täysin metsähallituksen puolella.

Tämä (d)evolutiivinen petos saa aikaan paljon pahaa, ja siksi se tulee paljastaa ja sensuurista kertovat yksityiskohdat tulee tuoda julki, jotta koko (d)evoluution pönkittämälle valheminuudelle rakennettu korttitalo romahtaisi. Näinhän on käynyt joillekin valtioille, joissa vuosikausia jatkuneesta sensuroinnista on luovuttu.

Aika voisi olla siihen nyt myös Suomessa, koska esim. Opetushallitus ei noudata Eduskuntamme päätöksiä.

Tri Tuire Jankko teki väitöskirjansa (2011) osoittaaksensa, että opetushallitus on antanut kouluille ja opettajille vastakkaita ohjeita kuin Eduskunta on päättänyt.

Eduskuntamme on päättänyt, että koululaisille pitää opettaa kristinuskoa, jotta he pystyisivät dialogiin muiden uskontojen edustajien kanssa. Joka ei tunne krsitllisyyttä, ei pysty keskustelemaan asiallisesti. Nämä lait koskevat myös evoluutiota ja luomista. Ja tietenkin kaikki tieteellinen keskustelu täytyy olla sallittua kouluissa.

Väitöskirja perustuu perusteelliseen dokumentaatioon. Siinä auttoi Tuirea hallintoneuvos Kalevi Laaksonen, joka oli suuren valiokunnan perustuslain asiantuntija.

Elämme tällä hetkellä anarkiassa. Tämä koskee muitakin Eduskunnan päätöksiä. Yllä mainitsemani Kalevi Laaksonen teki aikaisemmin oman väikkärinsä siitä, kuinka perustuslakia ja Eduskunnan päätöksiä poljetaan maahan esimerkiksi maakaupoissa. Eikä viranomaiset puutu niihin.

Suomeen tarvitaan elin, joka seuraisi lakien noudattamista ja soveltamista käytäntöön. Myös tiedekentällä!
 
Ernst Haeckelin (1834-1919) piirustusten pohjalta piirretyt uudet piirustukset eläinten ja ihmisten sikiön kehitysvaiheista esitellään valheellisine väitteineen myös evoluutioteorian todisteina uusimmissa biologian kirjoissamme.


Haeckel väitti valheellisesti (ja myös teki väärennetyn piirustuksen sikiöiden kehitysvaiheista)että ihmisen, sian, kanan, kalan, koiran ja kaniinin sikiöt ovat aivan samanlaisia alkuvaiheessaan, ja että tämä todistaisi yhteisestä evolutiivisesta alkuperästämme.


Huolimatta siitä, että Haeckel itse julkisesti esitti anteeksipyynnön ja myönsi väärentäneensä piirustukset! Ja lisäksi jo 1950 luvulla sikiöiden kehitysvaiheista otettiin valokuvat jotka myös osoittivat Haeckelin kuvat törkeiksi väärennöksiksi. Miten voi olla mahdollista, että Suomessa tätä asiaa opetetaan tosiasiana? Miten tätä voi puolustella?

Asia on tärkeä siksi, että kouluampujat uskoivat evoluutioteorian olevan tosiasia. Hitlerkin vetosi evoluutioteoriaan: se oli arjalaisen evoluution huippurodun oikeus karsia alempia rotuja ja vallata elintilaa. Evoluutioteoria on tuhoisimpia ideologioita mitä on.


Koulusurmaajat ajattelivat tekevänsä palveluksen "karsimalla" satunnaisvalinnalla  ihmiskuntaa.

Toinen surmaaja uskoi että tappamalla ihmiset sukupuuttoon muilla eliöillä olisi parempi mahdollisuus elää maapallolla, sillä vain ihmiset saastuttavat ja  aiheuttavat joidenkin eläinlajien kuolemisen sukupuuttoon.

Kuitenkin edelleen evoluutioteoriaaa opetetaan tosiasiana, jota ei edes saa kritisoida edes pätevin biologisin perustein!

On osoitettu esimerkiksi, ettei yksikään merilevä voi elää kuivan maan päällä. Silti koululaitoksessa oppilaiden on pakko uskoa, että eräänä päivänä kauan sitten yksi ainoa merilevä ajelehti maihin, eikä kuollutkaan. Ja sen lisäksi se vielä alkoi kehittymään ja sai valtavasti jälkeläisiä, ja siitä kehittyi mänty, peruna, orkidea ja kaikki miljoonat tutut ja tuntemattomat kasvit ja miljoonien vuosien päästä apina ja sitten miljoonien vuosien jälkeen ihminen! Ja näin törkeää pajunköyttä ei saa edes kyseenalaistaa.
Lisäksi on uskottava, että alkusolu syntyi itsestään, vaikka nykytiedon valossa tämä on biologinen mahdottomuus: solu on äärettömän monimutkainen ja sisältää tietoa enemmän kuin yksikään tietokone tai internetin koko tietovarasto. Ja lisäksi solu vielä toimii ja elää noudattaen sen dna:han koodattuja ohjeita.




Ihmiskunta on luotu maapallon ulkopuolelta - tieteellinen DNA-tutkimus julkistettiin



Taas yksi uskomaton valtamedian satu-uutinen, joka manipuloi lukijoita uskomaan valheita.

http://yle.fi/uutiset/neanderthalin_ihmisen_sukupuuton_syy_selvisi_-_liian_suuret_silmat/6535489



Room. 1:20-23

20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,


21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.


22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet



23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.




ALL EVOLUTION ONLY EXISTS ON PAPER (ok, or a blackboard, which fortunately can be erased, because the story changes daily).

THE ONLY THING REALLY EVOLVING IS THE THEORY OF EVOLUTION ITSELF!

•The big bang exists only on the blackboard, and in the imagination.

•The formation of the universe exists only in drawings and the imagination.

•The formation of the solar system exists only in drawings and the imagination.

•The beginnings of life on earth are products of the imagination and nothing more.

•The so-called "soup" from which life had its beginnings never existed.

•The rise of life from non-life is not possible, and is a fairy tale.

•The rise of complexity in life is also a fairy tale, and product of the imagination.

•The transformation from "simple" to more complex life forms could not have occurred.

•Mutations, which supposedly drive evolution, do no such thing, and you know it.

•There is no way that the diversity of life could be a product of chance, and you know it.

•There is no way that human beings could have come from single-celled organisms.

•And you know it.

SO Evolution is NOT science!

In The Origin of Species, Darwin put forward a number of concrete criteria suggesting how his theory might be tested and, if found wanting, disproved. Many passages in his book begin, "If my theory be true," and in these Darwin describes the discoveries his theory requires. One of the most important of these criteria concerns fossils and "transitional forms." In earlier chapters, we examined how these prophecies of Darwin's did not come true, and how, on the contrary, the fossil record completely contradicts Darwinism.

In addition to these, Darwin gave us another very important criterion by which to test his theory. This criterion is so important, Darwin wrote, that it could cause his theory to be absolutely broken down:

If it could be demonstrated that any complex organ existed, which could not possibly have been formed by numerous, successive, slight modifications, my theory would absolutely break down. But I can find out no such case.Charles Darwin, The Origin of Species: A Facsimile of the First Edition, Harvard University Press, 1964, p. 189.

We must examine Darwin's intention here very carefully. As we know, Darwinism explains the origin of life with two unconscious natural mechanisms: natural selection and random changes (in other words, mutations). According to Darwinist theory, these two mechanisms led to the emergence of the complex structure of living cells, as well as the anatomical systems of complex living things, such as eyes, ears, wings, lungs, bat sonar and millions of other complex system designs.

However, how is it that these systems, which possess incredibly complicated structures, can be considered the products of two unconscious natural effects? At this point, the concept Darwinism applies is that of "reducibility." It is claimed that these systems can be reduced to very basic states, and that they may have then developed by stages. Each stage gives a living thing a little more advantage, and is therefore chosen by natural selection. Then, later, there will be another small, chance development, and that too will be preferred because it affords an advantage, and the process will go on in this way. Thanks to this, according to the Darwinist claim, a species which originally possessed no eyes will come to possess perfect ones, and another species which was formerly unable to fly, will grow wings and be able to do so.

This story is explained in a very convincing and reasonable manner in evolutionist sources.

But when one goes into it in a bit more detail, a great error appears. The first aspect of this error is a subject we have already studied in earlier pages of this book: Mutations are destructive, not constructive. In other words, chance mutations that occur in living creatures do not provide them any "advantages," and, furthermore, the idea that they could do this thousands of times, one after the other, is a dream that contradicts all scientific observations.

But there is yet another very important aspect to the error. Darwinist theory requires all the stages from one point to another to be individually "advantageous." In an evolutionary process from A to Z (for instance, from a wingless creature to a winged one), all the "intermediate" stages B, C, D, …V, W, X, and Y along the way have to provide advantages for the living thing in question. Since it is not possible for natural selection and mutation to consciously pick out their targets in advance, the whole theory is based on the hypothesis that living systems can be reduced to discrete traits that can be added on to the organism in small steps, each of which carries some selective advantage. That is why Darwin said, "If it could be demonstrated that any complex organ existed, which could not possibly have been formed by numerous, successive, slight modifications, my theory would absolutely break down."

Given the primitive level of science in the nineteenth century, Darwin may have thought that living things possess a reducible structure. But twentieth century discoveries have shown that many systems and organs in living things cannot be reduced to simplicity. This fact, known as "irreducible complexity," definitively destroys Darwinism, just as Darwin himself feared.


Kehitysopin eli evoluutioteorian  opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

Vihje: sisäistä myös muut tekstit ja linkit tästä blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com