Postmodernismin vaarat Vesimiehen ajassa

Tässä erinomainen yhteenveto jälkikristillisestä eli postmodernista maailmasta, jossa elämme nykyään. Herra Jeesus on tuleva pian tuomitsemaan (vaiheittain) tämän Jumalaa kapinoivan maailmanjärjestyksen. Ensin kuitenkin antikristuksen Uusi maailmanjärjestys (NWO) eli postmodernismin huipentuma kumoaa täysin modernismin, joka tunnetaan Vanhana maailmanjärjestyksenä, rippeet. Seuraa jumalattomin ja antikristillisin aika ihmiskunnan historiassa, jolloin kristittyjä vainotaan yleisesti länsimaissakin. Jeesuksen maanpäällinen tulemus lopettaa sitten väärän messiaan vallan ja kaiken muun pahuuden. Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa nykyisen maailman ruhtinas, saatana, on sidottu (Ilm. 20:1-3). Tämän totuudellisen artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

----------------------------

Postmodernismin vaarat
The Dangers of Postmodernism

Prof. Johan Malan, Mossel Bay, South Africa (July 2010)


21. vuosisadalle on ideologisesti ja teologisesti ominaista jyrkkä muutos kohti postmodernismia. Tämä ajattelun koulukunta tuli vähitellen vahvistetuksi viime vuosisadan kahdella viimeisellä vuosikymmenellä, mutta nykyisin se nauttii miljoonien kannatusta kaikkialla maailmassa. Postmodernismi on mielen ja elämäntavan kehys täysin vapautuneella ihmisellä, joka on hyljännyt kaikki ideologiat, perinteet ja kahleet, jotka jollakin tavalla ovat voineet jarruttaa hänen ajattelun ja toiminnan vapauttaan. Meidän on saatava selvyys postmodernismin todellisesta luonnosta, kuten myös siihen liittyvistä tärkeimmistä vaaroista.

Postmodernistien mukaan maailmanhistoria voidaan ideologisesti jakaa seuraaviin kolmeen kauteen:

Premodernismi

Se oli primitiivinen aika, jolloin jokaisella heimolla tai kansalla oli oma perinteinen uskontonsa, joka ensisijaisesti perustui noituuteen, ennustamiseen, esi-isien palvontaan ja eri idolatrian muotoihin, kuten myös itämaisten uskontojen mystiikkaan. Suurin osa primitiivisistä ihmisistä oli lukutaidottomia, eivätkä tuona aikana kokeneet mitään huomattavaa kehitystä teknologiassa, lääketieteessä ym. aloilla. Tieto oli rajoitettua ja yleensä pysähtynyttä, koska se ei perustunut tutkimukseen ja useinkin liittyi taikauskoon.

Modernismi

Kristillisen uskon vahvistuminen maailman monissa osissa toi tämän maailmanhistorian jakson. Kristillinen kalenteri, joka lähti käyntiin Herran Jeesuksen syntymästä, hyväksyttiin kaikkialla ja on osoitus kristillisen sivilisaation kronologisesta kehityksestä, mistä on tullut synonyymi modernismille. Kristinusko heikkeni myös merkittävästi, kun se suurimmalta osaltaan vajosi roomalaiskatolisen kirkon valvontaan. Tämä tilanne aiheutti hengellisen ja akateemisen pysähtyneisyyden pimeällä keskiajalla.

Vasta 18. ja 19. vuosisatojen suurten hengellisten heräämisten aikoina maailman evankelioimista tehtiin suurella uutteruudella ja antaumuksella. Tämä sai aikaan kristillisen seurakunnan suuren laajenemisen ja laski perustuksen länsimaiselle kristilliselle sivistykselle eli sivilisaatiolle. Seurasi merkittävää teknologista edistystä, kun kansa vapautettiin taikauskosta, samalla kun korkeimman asteen koulutus tuli kehittyneiden maiden prioriteetiksi.

Myös muita ideologioita perustettiin modernismin kehitysvaiheen aikana, joista tärkeimpinä kapitalismi, sosialismi ja kommunismi. Kapitalismista tuli tärkeä käyttövoima, joka johti monien kolmannen maailman maiden kolonialisoimiseen. Sosialismi kannusti kommunististen diktatuurien perustamista eri puolilla maailmaa.

Postmodernismi

20. vuosisadan hämmentävät tieteelliset ja teknologiset saavutukset ovat vähitellen nostaneet esiin maailmassa uusia ideologisia ja uskonnollisia näkemyksiä. Lisääntyneiden tietonsa ja taitojensa vuoksi ihmiset saivat lisää valtaa; he löysivät uusia tieteellisiä selityksiä ihmiselämän ja luonnon ilmiöille ja samalla löysivät ratkaisuja useimpiin ongelmiinsa. Tutkimuksesta tuli avain uusiin oivalluksiin; tieto lisääntyi eksponentiaalisesti ja ihmiskunta alkoi muotoilla omaa maailmaansa. Tässä uudessa maailmassa ihmisellä on keskeinen asema ja hän on oman kohtalonsa herra.

Itselunastuksen humanistinen oppi tuli esiin tästä ihmiseen ja tietoon suuntautuneesta maailmankatsomuksesta, koska ihminen alkoi vapauttaa itseään kaikista ideologioista, jotka estivät hänen ajatuksen ja elämäntavan vapauttaan. Hän siirtyi tietoisesti modernista ajasta postmoderniin, mutta kyetäkseen tekemään sen, hänen oli kyseenalaistettava ja hyljättävä modernin ajan tärkeitä ominaispiirteitä, koska ne ovat luonteeltaan liian rajoittavia ja määrääviä. Tämä nosti esiin dekonstruktion prosessin (tekstin kätkettyjen merkitysten osoittamisen).

Kristillinen usko dekonstruoidaan seuraavista syistä:

• Se johtaa uskoon Korkeimpaan Olentoon, jolla on valta kaikkien ihmisten yli päättää heidän elämänsä luonteesta ja myös ikuisesti tuomita heidät, elleivät he suostu jumalallisiin ohjeisiin.
  
  
• Se tarjoaa yliluonnollisia selityksiä maailman, kuten myös kaikkkien elämänmuotojen alkuperästä ja nämä selitykset ovat vastoin tieteellisiä löytöjä, sellaisia, kuin esim. evoluutioteoria.
  
  
• Se kuvailee sellaisia käsitteitä, kuin taivas, helvetti ja kuoleman jälkeinen elämä, jotka eivät ole tieteellisesti todistettavissa.
  
  
• Se julistaa ei hyväksyttäviä tuomioita useimmille ihmisille, jopa kristityille, joilla on tiettyjä käsityksiä, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa.
  
  
• Se maalaa hyvin negatiivisen kuvan ei-kristillisistä uskonnoista.
  
  
• Se pakottaa ihmisille joukon moraalisia normeja, jotka rajoittavat heidän valinnan vapauttaan koskien esim. seksuaalista suuntautuneisuuutta ja stigmatisoi ne, jotka eivät mukaudu näihin normeihin.
  
  
• Se estää ihmisiä käyttämästä pelkästään psykologisia menetelmiä poikkeavan käytöksen, omanarvontunnon ongelmien ja henkisten häiriöiden ratkaisemiseksi.
  

Tämän kaltaisista syistä postmoderni ihminen pitää itseään post-kristillisenä ja post-teistisenä. Jotkut heistä hylkäävät kristinuskon kokonaan ja noudattavat sekulaaria elämäntapaa. Toisten tapa on uudistaa teologia radikaalisti sen alistamiseksi heidän omille näkemyksilleen. Liberaalit seurakunnat ja muut uskonnolliset kokoontumiset ovat heille paikkoja, joita käytetään foorumeina evankelikaalisen kristinuskon dekonstruktion pitemmälle viemiseksi.

Nämä uudistajat alentavat Raamatun ihmisen synnyttämän täynnä ristiriitoja olevan kirjan tasolle. Tuonpuoleiselta Jumalalta riistetään Hänen valtansa ja Häntä kuvataan panteistisena jumalana, joka asuu kaikissa ihmisissä ja myös luonnossa. Herran Jeesuksen neitseellinen syntymä. Hänen jumaluutensa, ylösnousemuksensa kuolleista ja taivaaseenastumisensa kielletään, kuten myös Hänen ristiinnaulitsemisensa lunastusarvo. Rukous korvataan itämaisella mietiskelyllä, samalla kun kaikki julistavan Raamatusta saarnaamisen muodot ovat kiellettyjä ja korvattu spekulatiivisilla keskusteluilla, joissa Raamatun uskottavuus kyseenalaistetaan. Tämänluontoiset kokoukset toimivat kutupohjana postmodernille agnostisismille.

Eräs Etelä-Afrikan uuden uskonpuhdistuksen postmodernien teologien käsitys on, että tieteellinen maailmankatsomus ei tunnusta raamatullisia käsitteitä “ylhäällä” ja “alhaalla”. Heidän mukaansa taivaan ja alamaailman (tuonelan eli helvetin) olemassaolosta ei ole mitään todisteita – he eivät usko myöskään paholaiseen. Väitetään, että varhainen kristinusko sai voimakkaita vaikutteita Lähi-Idän taikauskosta, josta se johti käsityksensä paholaisesta lohikäärmeenä tai käärmeenä, jolla on valtakunta jossakin ilma-avaruudessa. Heille se on vain myytti.

Postmodernistien enemmistö hylkää myös käsityksen kuolemanjälkeisestä elämästä. He väittävät, että kun ihminen kuolee, hän vain palaa tomuun, josta hänet on tehty. Myös hänen tietoisuutensa päättyy kuolemassa. Tästä syystä ihmiselämää pitäisi tarkastella vaakatasossa ilman mitään viittausta yliluonnolliseen ulottuvuuteen, jota ei heidän mukaansa missään tapauksessa voida todistaa tieteellisesti. Kaikki tähän liittyvät uskomukset liitetään primitiiviseen premoderniin maailmankatsomukseen.

Sen tosiasian lisäksi, että postmoderni ihminen hylkää tiukat uskonnolliset käsitykset, hän hylkää myös muut käyttäytymistään säätelevät ja valinnanvapauttaan rajoittavat yhteiskunnalliset instituutiot. Siihen sisältyvät poliittiset ideologiat, kuten kapitalismi ja kommunismi ja tästä syystä postmodernismi tietyissä yhteiskunnissa koetaan post-kapitalistisena, post-kolonialistisena, ja post-kommunistisena. Vapautetun ihmisen demokraattisten oikeuksien pitäisi saada ehdoton etuasema, jota mikään sortava järjestelmä ei saa rajoittaa.

Dekonstruktio (tekstin kätkettyjen merkitysten osoittaminen) on postmodernien uudistusten avainkäsite. Inhimillisten yhteiskuntien vanhan järjestyksen pitäisi kokonaan hävitä ja tehdä tilaa vapaan ja yhdistetyn ihmiskunnan uudelle järjestykselle. Nykyisissä lakijärjestelmissä näitä vapauksia kunnioitetaan jokaisen ihmisen perustuslaillisten oikeuksien korkeimpina ilmaisuina.

Kapina Jumalaa vastaan

Postmodernismi on pohjimmiltaan kapinaa Raamatun Jumalaa vastaan. Hänen auktoriteettinsa seisoo langenneen ihmiskunnan tiellä, joka tahtoo täysin hallita omia asioitaan. Ihmiset eivät enää halua suostua Jumalan sääntöihin ja tahtovat olla vapaita tekemään niin kuin heitä huvittaa. Psalmissa 2, jossa Herran Jeesuksen kuninkuus maan päällä vahvistetaan, maailman johtajat kehottavat toisiaan hylkäämään tämän jumalallisen hallinnan ja osallistumaan kapinaan Jumalaa ja Hänen Poikaansa vastaan:

“Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."” (Ps. 2:1-3)

Tämä kapina on jo edennyt hyvin pitkälle, mitä todistaa se tosiasia, että kristilliset perustuslait, joissa tunnustetaan kolmiyhteisen Jumalan korkein valta, ovat käyneet harvinaiseksi ilmiöksi maailmassa.

Tästä johtuen valtion rahoittama kristillinen kasvatus on myös kadonnut ilmiö. Sen tilalle hallitukset tarjoavat sekulaaria tai moniuskonnollista kasvatusta. Nuori sukupolvi kasvaa lisääntyvässä määrin postmodernissa miljöössä, jossa heillä on käytännössä rajaton vapaus määrätä elämästään moraalisesti, yhteiskunnallisesti ja uskonnollisesti niin kuin haluavat. Kristilliset mallit katsotaan vanhentuneiksi tai epäolennaisiksi ja niitä puolustavat ja noudattavat hyvin harvat nousevan sukupolven jäsenet.

Tämän kapinan pitemmälle yltävä puoli on yhteistoiminta maailmanjohtajien taholta vapauttaa ihmiskunta kokonaisuudessaan. Tämä heidän yhteistoimintansa heijastaa selvästi globalismin käsitettä ja vihjaa uuteen maailmanjärjestykseen. Ihmiskunta pitäisi yhdistää poliittisesti, uskonnollisesti ja myös talouden piirissä korkeimpana ilmaisuna ihmisen kyvyn toteutumisesta ja hallinnasta yli maan ja sen asukkaiden. Näin he ovat rakentamassa nykyajan baabelintornia.

Synteesi

Kun vanhan järjestyksen dekonstruktio saa potkua, niin esiin tulee uusi yhteiskunnallinen systeemi, joka perustuu synteesiin. Se vastaa valikoitua yhdistelmää näkemyksistä ja käytännöistä sekä modernilta, että premodernilta ajalta, samalla kun käsityksiä muista uskonnoista voidaan myös ottaa mukaan. Sillä, mitä “vapautettu ihminen” voi hyljätä ja sitten hyväksyä tilalle, ei kirjaimellisesti ole mitään rajoja. Enää ei ole outoa kuulla, että ihmiset ovat homoja, eivät ole kiinnostuneet muodollisista avioliitoista, eivät usko Raamattuun eivätkä Jumalaan ja ovat päättäneet harjoittaa buddhistisia tai hindulaisia mietiskelymenetelmiä.

Myös afrikkalaiset ovat vapaita joko harjoittamaan esi-isien palvontaa premodernilta ajalta, tai yhtä tai toista kristinuskon versiota, tai mitä tahansa ei-kristillistä uskontoa. He voivat myös yrittää sekoittaa eri perinteitä. Ketään ei saisi painostaa mukautumaan pelkästään yhden tai toisen uskomussysteemin periaatteisiin.

Suvaitsevaisuus

Esiintulevissa yhteiskunnissa edistetään molemminpuolisen suvaitsevaisuuden kulttuuria niin, että ketään ei arvostella tai kyseenalaisteta. Jokainen tämänsuuntainen teko voidaan tulkita vihapuheeksi ja johtaa siviili- tai rikossyytteeseen. Kaikkia ihmisten vapauksia pitäisi kunnioittaa ja yhden ihmisen moraalisia näkemyksiä oikeasta ja väärästä ei pitäisi pakottaa toisille.

Ainoa ihmisille asetettu rajoitus postmoderneissa yhteiskunnissa on, että teoillaan heidän ei pitäisi vahingoittaa eikä vaarantaa toisia ihmisiä, eikä heidän pitäisi myöskään harjoittaa julmuutta eläimiä kohtaan. Rauhaa, yhteyttä ja sopusointua pitäisi tavoitella korkeimpina ihanteina myös kansainvälisellä tasolla.

Pelastus ja rangaistus

Mitä sanoo Herra tästä kapinasta Häntä ja Hänen Poikaansa vastaan, josta on tullut lopunajassa maailmanlaajuinen liike? ”Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät." Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat.” (Ps. 2:5-12)

Jumala on rakkauden ja armon Jumala. Hän päätti lähettää Poikansa, lihaksi tulleen, nöyränä palvelijana, Vapahtajana syntiselle maailmalle, joka on täynnä jumalattomuutta ja väkivaltaa. Ennen Jeesuksen syntymää enkeli ilmestyi Joosefille ja sanoi Lapsesta: “Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” (Mt. 1:21)

Nimi “Jeesus” merkitsee “Herra on pelastus”. Herra Jeesus tuli myös muita kansoja varten etsimään ja pelastamaan niitä, jotka olivat kadonneet (Lk. 19:10). Sen vuoksi Hän lähetti opetuslapsensa maan ääriin pelastuksen evankeliumin kanssa (Mk. 16:15; Apt. 1:8). Maailman evankelioiminen on tänä aikana seurakunnan suuri tehtävä.

Kun kaikki kansat ovat kuulleet evankeliumin ja siihen myönteisesti vastanneet pelastuneet, Kristus palaa ottamaan maailman aktiiviseen valvontaansa: “Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee” (Apt. 15:16-17). Hän ei palaa alhaisena Palvelijana vaan kuningasten Kuninkaana ja herrojen Herrana päässään monta kruunua (Ilm. 19:11-16).

Herran Jeesuksen hallitessa Daavidin valtaistuimelta on oleva loppumaton rauha niin Lähi-Idässä kuin koko maailmassakin (Jes. 9:6). Jerusalemia kutsutaan Herran valtaistuimeksi ja kaikki kansat kootaan sinne Herran opetettaviksi eivätkä he enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa (Jer. 3:17). Kansat, jotka säännöllisesti vierailevat Jerusalemissa, kunnioittavat suuresti pelastettua Israelia (Sak. 8:22-23). Ennen sotaisat kansat takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi, eivätkä enää opettele sotimaan (Jes. 2:2-4). Vasta silloin kaikki kansat ovat osa Kristuksen valtakuntaa ja elävät Hänen suoran valvontansa alaisina.

On selvää, että kapinallinen ihmiskunta, joka kieltäytyy hyväksymästä Jeesuksen hallintoa, on ensin tuomittava ja riisuttava vallastaan ja vaikutuksestaan maaplaneettaan, ennen kuin Kristuksen valtakunta voidaan täysin paljastaa. Ei ole väliä tulevatko Jumalan viholliset ei-kristillisistä uskonnoista, vai saivatko he vaikutteita ei-kristillisistä ideologioista, kuten postmodernismi, hyljätäkseen kolmiyhteisen Jumalan – he kaikki ovat kapinallisia Isää ja Hänen Poikaansa vastaan ja vetävät Hänen tuomionsa päällensä.

Psalmin 2 kuvauksesta on ilmeistä, että maailman johtajat ja tuomarit, joihin tässä viitataan, ovat aikaisemmin tunnustaneet Jumalan ja Hänen Poikansa auktoriteetin, mutta sen jälkeen hyljänneet sen suoralla ja sotaisella tavalla. He sanovat: “Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä!” He ovat siis julistautuneet postmodernisteiksi, jotka ovat kääntäneet selkänsä kristilliselle perinteelle ja valtuuttaneet itsensä elämään niin kuin huvittaa.

Ihmiset, jotka halveksivat Jumalan pelastavaa armoa hylkäämällä sovituksen, jota Hänen Poikansa niin rakastavasti heille tarjoaa, eivät jätä Herralle muuta mahdollisuutta kuin tuomita heidät. Suuren ahdistuksen aikana Jumalan tuomiot vuodatetaan koko maailman päälle tuhoamaan syntiset (Jes. 13:9-13; 24:1-23; Mt. 24:21; Ilm. 19:15). Tämä on myös uppiniskaisen Israelin, kuten myös nimellisten tai luopuneiden kristittyjen ankaran koetuksen aika (Jer. 30:7; Ilm. 6:9).

Tulevatko myös uudestisyntyneet kristityt olemaan Hänen vihansa kohteita? Eivät lainkaan! Kuten Nooan ja Lootin päivinä Jumala ottaa ensin hurskaat pois jumalallisten tuomioiden tuho-alueelta ja sitten vuodattaa vihansa valtakuntaansa vastaan kapinoivien päälle. Tempaus on se keino, jolla todelliset uskovat otetaan pois maaplaneetalta ennen tuomion aikaa. (Lk. 21:36; 1. Ts. 4:16-17) Heitä kutsutaan autuaiksi, koska he panevat luottamuksensa Jumalan Poikaan.

Nykyinen postmoderni kapina Jumalaa, Hänen Poikaansa, Hänen Sanaansa ja lähes 2000-vuotista kristillistä perinnettä vastaan on lopunajan ihmiskunnan hengellisen typeryyden ja itsekoroituksen huippu. He voivat syyttää vain itseään langetessaan elävän Jumalan käsiin ja saadessaan vanhurskaan rangaistuksen hengellisestä maanpetoksestaan. Vielä olemme kuitenkin armonajassa ja meidän ei pitäisi yhtään tuhlata aikaa päästä oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. “Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti.” On mittaamattoman paljon parempi tuntea Hänet Vapahtajana nyt, kuin kohdata Hänet eräänä päivänä Tuomarina ja tulla tuomituksi kaikkien epäuskoisten kanssa.