Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Pastori J.D. Farag'in profetiapäivityksiä vuosilta 2014-20

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kaksi valtakuntaa -- Jumalan valtakunta ja saatanan valtakunta

Tässä erittäin tärkeä muistutus meille kristityille mitä valtakuntaa palvelemme ja jonka alaisia olemme. Tämän maailman valtakunnat ovat alamaisia saatanalle, kuten hän näytti Jeesukselle erämaassa. Emme saa elää "kaksoiselämää", jossa toisella kädellä palvelemme tämän maailman ruhtinasta ja toisella Jumalaa. Meidän on valittava tiemme uskomme mukaisesti. Vaikka työskentelisimme tämän maailman työpaikoissa, niin emme saa asettaa omaa kunniaamme ja menestystämme ykköstavoitteeksi vaan nöyrän palvelemisen kanssaihmisten hyväksi pitäen mielessä että tämä maailma on katoava ja uusi Jumalan valtakunta tulee sen tilalle. Tässä maailmassa on useita saatanan imperiumeja kuitenkin, esim. suuri ja mahtava Nokia-yhtiö, jotka palvelevat täysin saatanaa ja hänen agendaansa hamuten vain omaa kunniaansa vallanhimon ja rahanahneuden kautta (Lue http://www.heinola.org/~patato/paimen.html). Tällaisista paikoista kristittyjen pitäisi pysyä poissa, vaikka olisikin vain rivityöntekijä. Emme voi palvella sekä mammonaa että Jumalaa. Yhteiskunnan vaatimattomat palvelutehtävät sopivat parhaiten Jeesukseen uskoville. Apostoli Paavalikin sanoi, että "älkää korkeita mielitelkö vaan tyytykää alhaisiin oloihin" (Room. 12:16), ja samoin Jeesus "älkää korkeita tavoitelko" (Lk. 12:29). Paavali sanoi vielä, että "riittää kun on elatus ja vaatteet" (1. Tim. 6:8). Tuleva kirkkaus korvaa kaiken sen aineellisen (ja henkisen) puutteen mitä koemme tässä elämässä. Seuraavissa Samuel Korhosen suomentamissa artikkeleissa Anton Bosch valaisee näiden kahden valtakunnan, Jumalan ja saatanan, eroavaisuuksia, ja miten kristityn pitäisi vetää rajalinjat omassa elämässään. Myöskään Jumalan valtakuntaa ei voida perustaa tämän maailman valtakuntien pohjalta, joka on dominionismin periaate, vaan Jumala yksin Henkensä kautta luo uuden maailman.

-------------------------------------------

Kaksi valtakuntaa
Two Kingdoms
by Anton Bosch


Monet kristityt on petetty uskomaan, että he voivat jollakin tavalla ”käännyttää” tämän maailman valtakunnat Jumalan valtakunnaksi. Siinä prosessissa he ovat panneet energiansa ja toiveensa Jumalan valtakunnan tuomiseen työskentelemällä hallituksen kanssa saadakseen enemmän vaikutusvaltaa sen muuttamiseksi. Jotkut jopa uskovat, että Jeesus palaa, kun olemme muuttaneet maailman ja luoneet tuhatvuotisen valtakunnan.

Tähän sisältyy ennakko-oletus, että Jumalan valtakunta on parempi versio tai parannettu maallinen valtakunta, mutta mitä sanoo Raamattu?

Ensimmäinen maininta jostakin aiheesta Raamatussa on usein hyvin merkittävä tuon aiheen ymmärtämiseksi. Sana “valtakunta” mainitaan ensimmäisen kerran jakeessa 1. Moos. 10:10, kun Nimrodista sanotaan, että “hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel, Erek, Akkad ja Kalne Sinearin maassa”. Se oli Baabel, jossa rakennettiin torni, joka oli tarkoitettu ulottumaan taivaaseen ja tänä päivänä on edelleen ensisijainen esimerkki ihmisen ylpeydestä, itseriittävyydestä ja kapinasta Jumalaa vastaan. Baabel oli Babylonin, väärän maailmanjärjestelmän, Antikristuksen valtapiirin, edeltäjä ja malli (Ilm. 17 & 18). Baabelissa Jumala sai aikaan hajaannuksen kansojen välille ja särki heidän kapinallisen yhteytensä.

Sitäpaitsi on merkittävää ja tärkeää, että sana “valtakunta” mainitaan Ilmestyskirjassa viimeisen kerran jakeessa 17:17, joka sanoo, että maailman hallitsijat “ovat yhtä mieltä ja antavat kuninkuutensa pedolle”. Tämä tuo maailman taas samaan lähtökohtaan, jossa he jälleen kerran ovat yhdistyneet Jumalaa vastaan ja jälleen kerran perustavat Baabelin/Babylonin.

Se tosiasia, että sanan “valtakunta” ensimmäinen ja viimeinen maininta molemmat liittyvät väärään maailmanjärjestelmään, joka on yhdistynyt Jumalan hylkäämisessään ja että molemmat puhuvat siitä, mikä on ihmistekoista, korostaen enemmän ihmistä kuin Jumalaa, ei ole sattumaa. Määritelmänsä perusteella jokainen ihmisen rakentama valtakunta on jumalanvastainen ja antikristillinen. Tämän maailman valtakunnat eivät ole milloinkaan olleet, eivät ole, eivätkä tule olemaan Jumalan valtakunta. Niillä on erilaiset kuninkaat, erilaiset kansalaiset, ne toimivat erilaisilla periaatteilla ja niillä on erilaiset päämäärät.

Kun Saatana kiusasi Jeesusta, hän “näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon.” (Lk. 4:5-6). Jeesus ei kiistänyt, etteikö paholaisen vallassa olisi ollut tehdä niin ja siten Hän tunnustaa, että maailman valtakunnat todella kuuluvat Paholaiselle. On monta teoriaa siitä, kuinka ja milloin Paholainen sai ne, mutta tosiasiaksi jää, että ne ovat hänen annettavissaan. Jeesus viittaa Paholaiseen useita kertoja “tämän maailman hallitsijana” (Joh. 12:31, 14:30, 16:11) vahvistaen Saatanan hallinnan täällä maan päällä.

Monista kristityistä tuntuu, että asiat muuttuivat ristin jälkeen ja että maailman valtakunnat ovat nyt Jumalan valvonnan alaisia. Paavali kuitenkin edelleen viittaa Saatanaan “tämän maailman (ajan) jumalana” (2. Kor. 4:4). Myös Johannes (ristin jälkeen) julistaa painokkaasti, että “koko maailma on pahan vallassa” (1. Joh. 5:19). Siten Paholainen on selvästi se, joka valvoo maailmaa, sen järjestelmiä ja hallituksia. Roomalaiskirjeen 13. luku sanoo, että esivalta on Jumalan asettama ja että he ovat Jumalan palvelijoita. Se ei tarkoita, että he olisivat hurskaita; sitä he selvästikään eivät ole. Siitä huolimatta Jumala käyttää heitä päämääriensä toteuttamiseksi (Ilm. 17:17).

Missään vaiheessa eivät maailman valtakunnat muutu Jumalan valtakunnaksi. Tämän niin suositun väärinkäsityksen tueksi ei löydy ainuttakaan raamatunkohtaa. Tämän maailman valtakunnat ovat niin pahoja, että ne tuhotaan täydellisesti (Daniel 2 ja Ilm. 18.) ja Jumalan valtakunta tulee niiden tilalle. Se on Jumalan työ eikä ihmisen tai seurakunnan. “Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti” (Daniel 2:44). (Ks. myös Ilm. 18 ja 19).

Aivan kuten monet kristityt tänä päivänä, niin samoin Jeesuksen opetuslapsetkaan eivät ymmärtäneet eroa Jumalan valtakunnan ja poliittisten valtakuntien välillä. He myös luulivat, että Jeesus sulauttaisi seuraajansa maailman valtakuntiin ja siten saisi aikaan valtakuntansa, mutta vastauksessa näihin käsityksiin Jeesus sanoi heille selvästi: “Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” (Lk. 17:21). Toisin sanoen Hänen valtakuntansa on hengellinen ja Hänen kansansa sydämissä, kun taas maailman valtakunnat ovat poliittisia ja niillä on fyysiset rajat. (Hänen valtakunnastaan tulee lopulta fyysinen valtakunta, joka tunnetaan tuhatvuotisena valtakuntana, mutta kuten edellä sanottiin, se tulee tapahtumaan yhdessä kosmisessa tapahtumassa, kun Hän perustaa valtakuntansa.)

Kun Pilatus kyseli Jeesukselta Hänen valtakunnastaan, Jeesus sanoi selvästi: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (Joh. 18:36). Sitä ei voisi selvemmin sanoa. Jeesus on todella Kuningas ja Hänellä on valtakunta, mutta se ei ole tästä maailmasta, Tämän maailman ja sen valtakuntien jumala ja hallitsija on Saatana. Nämä kaksi valtakuntaa eivät voi olla yhtä aikaa, ne eivät voi sulautua toisiinsa eikä toisesta voi tulla toista. Ne ovat olemukseltaan täysin erilaisia ja niillä on erilaiset kuninkaat.

Näillä kahdella valtakunnalla on erilainen määränpää. Saatanan valtakunta tuhotaan. Se tarkoittaa, että sen hallitsija, kaikki sen systeemit, kuten myös sen kansalaiset, tuhotaan. Sillä ei ole tulevaisuutta. Siitä riippumatta, mitä ihminen tekee rakentaakseen taivaaseen ulottuvia tornejaan hierarkioitaan ja empiirejään, ne tuhotaan ja tehdään olemattomiksi, aivan kuten Nimrodin Baabel.

Jumalan valtakunta taas on ikuinen valtakunta: “ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman” (Lk. 1:33) ja: “Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti” (Hepr. 1:8). Sitä ei tuhota milloinkaan ja tuonelan portit eivät sitä voita.

Kun Mooses kasvoi Egyptin hovissa, Egypti näytti olevan tuhoutumaton maailmanvalta. Sen vallalla, rikkaudella ja vaikutuksella ei ollut loppua. Egypti ja myöhemmin Babylon, Kreikka ja Rooma olivat todellisia maailman valtakuntia enemmän kuin mikään nykyajan valtakunta. Egyptin tieto, taide, tekniikka ja poliittinen valta olivat huumaavia loistossaan siinä määrin, että me, tuhansia vuosia myöhemmin, edelleen ihmettelemme heidän glooriaansa.

Kun Jumala alkoi puhua Moosekselle suuremmasta valtakunnasta, joka voitiin nähdä vain kaukaa, olisi odottanut, että Mooses olisi ajatellut Jumalan lupauksista ainoastaan parannetun Egyptin puitteissa. Jumalahan oli loppujen lopuksi käyttänyt Egyptiä kerran aikaisemmin pelastamaan maailman! Ehkä voisimme puolustella Moosesta, jos hän ajatteli valtakunnasta Kanaanin käsittein, mutta hän katsoi sen tuolle puolelle “taivaalliseen maahan” (Hepr. 11:16).

Kun Mooseksen lopulta oli tehtävä valinta, hän katsoi “Kristuksen pilkan suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti” (Hepr. 11:26-27).

Jos Mooses saattoi nähdä näkymättömän Kuninkaan Faaraon kunnian yli ja jos hän valitsi ikuisen, niin kuinka voi olla, että niin monet kristityt jatkuvasti asettavat toivonsa väärään valtakuntaan?

(Jatkuu)


Kaksi valtakuntaa – 2

Viime kerralla puhuimme siitä tosiasiasta, että Jumalan valtakunta ja maailman valtakunnat ovat täysin erillisiä kokonaisuuksia ja että Jumalan valtakunta ei ole parannettu eikä edes käännytetty versio maailman valtakunnista. Jumalan valtakunta on totaalisesti ja radikaalisti erilainen ja nämä kaksi valtakuntaa ovat eri raiteilla eivätkä milloinkaan sulaudu toisiinsa. Jumalan valtakunta on määrätty kestämään ikuisesti, kun taas maailman valtakunnat tuhotaan.

Määritelmänsä perusteella valtakunnalla (engl. kingdom) täytyy olla kuningas. Maailman ja sen valtakuntien hallitsija on Saatana (Joh. 12:31, 14:30; 2.Kor. 4:4). Jokainen, joka haluaa osallistua maailman valtakuntiin ja rakentaa niitä, kumartaa lopulta Saatanan valtaa tunnustaapa sen, tai ei. Kun ihmisestä tulee jonkin maan kansalainen, joko syntymän tai kansalaisoikeuksien saamisen kautta, tuon ihmisen on alistuttava tuon maan hallituksen valtaan. Siten kristittyjen, jotka aktiivisesti ovat mukana maailmallisissa valtakunnissa, on vannottava uskollisuutta noiden valtakuntien esivallalle ja hyväksyttävä noiden valtakuntien hallitsijoiden herraus, mihin sisältyy näkymättömät hengelliset voimat noiden hallitusten takana.

Jumalan valtakunnan kuningas on Jeesus (Ilm. 19:16). Se on melko selvää ja mikä pitäisi olla yhtä selvää, on, että Hänen valtakuntansa jäsenten pitäisi olla alamaisia Hänelle hallitsijana. Näyttää kuitenkin, että monet, jotka sanovat olevansa osa Jumalan valtakuntaa, eivät alistu Jeesuksen ja Jumalan herruuteen elämässään. Monet ovat omia kuninkaitaan ja palvovat itseään ja ovat itsensä ja omien himojensa alamaisia enemmän kuin Jumalan. Sellaiset eivät ole paljon parempia, kuin pelastumattomat, jotka elävät avoimessa kapinassa kuningasta vastaan.

Yksi Jeesuksen titteleistä on “Herra”. Hän on Herra Jeesus Kristus. Herra merkitsee, että Hän on isäntä ja omistaja. Hänellä on täysi valta kansalaistensa yli. Herra ei merkitse, että Hän olisi neuvonantaja, jonka neuvoa voi noudattaa tai halutessaan hylätä, kuten niin monet tekevät. Herra tarkoittaa, että Hänellä on ehdoton, täysi ja lopullinen sanavalta alaistensa elämässä. Ja siinä juuri on ongelma. Monet haluavat valtakunnan etuoikeudet alistumatta Kuninkaan valtaan ja moni viittaa Häneen vain Jeesuksena ja kieltäytyy kutsumasta Häntä Herraksi.

Mies, joka hiljattain otettiin kiinni epäonnistuneen autopommin vuoksi New York'in Times Square'lla, on Amerikan kansalainen. Yleensä odotetaan, että maan viholliset taistelevat tuota maata vastaan, mutta kun kansalainen kääntyy sitä maata vastaan, jonka hän on ottanut omakseen, niin sen täytyy olla uskottomuuden pahin muoto. Me kutsumme sitä valtiopetokseksi ja monissa maissa valtiopetos rangaistaan kuolemalla.

Emme kuitenkaan pidä outona, kun kristityt ovat uskottomia ja jopa sabotoivat sitä valtakuntaa, johon sanovat kuuluvansa. Jotkut tekevät sitä sala-ampumalla valtakunnan yksittäisiä kansalaisia, kun taas toiset hyökkäävät uskon perustuksia vastaan opettamalla harhaoppia, propagandaa ja vihollisen valheita. Jotkut hyökkäävät valtakuntaa vastaan avoimesti ja julkeasti, mutta pahempia ovat “luste-teoreetikot (tare-orists)”, jotka salaa syövät pois perustuksia kuin termiitit. Nämä ovat lusteita, jotka ovat vihollisen “kasveja” ja agentteja (Mt. 13:25) lähetettyjä yrittämään valtakunnan tuhoamista sisältä käsin.

Salli minun selvittää. Jumalan valtakunnan kansalaisena oleminen merkitsee täydellistä ja ehdotonta uskollisuutta Kuninkaalle ja valtakunnalle. Valitse tänä päivänä ketä palvelet.

Tullakseen jonkin maan kansalaiseksi täytyy joko syntyä tuossa maassa tai saada tuon maan kansalaisoikeudet. Kun synnyin Etelä-Afrikassa, tulin automaattisesti Etelä-Afrikan kansalaiseksi. Samalla tavalla, kun synnymme maailman, meistä tulee maailman kansalaisia ja olemme automaattisesti tämän maailman jumalan alamaisia. Et voi syntyä kristityksi huolimatta siitä, kuinka uskonnollisia ja hengellisiä vanhempasi ehkä ovat olleet. Samoin ei kukaan tule maailmaan Jumalan valtakunnan kansalaisena.

Ainoa tie tulla Jumalan valtakunnan kansalaiseksi on syntyä uudesti Jumalan valtakuntaan. Ei ole toista tietä. Et voi hiipiä Jumalan valtakuntaa ja toivoa, että aikanaan sinusta automaattisesti tulee kansalainen. Monet oppivat valtakunnan kielen, kulttuurin ja perinteet ja toivovat käyvänsä kansalaisesta, mutta he eivät koskaan tule olemaan kansalaisia, huolimatta siitä, kuinka lujasti yrittävät toimia ikäänkuin olisivat. Lusteet on lähes mahdoton erottaa vehnästä. Ainoa tie tulla kansalaiseksi on syntyä Jumalan valtakuntaan (Gal. 6:15).

Itseasiassa ilman uudestisyntymistä ei voi edes nähdä valtakuntaa. Jeesus sanoi: “Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa” (Joh. 3:3). Uudestisyntymättömät eivät pääse valtakuntaan eivätkä he voi edes nähdä sitä. Jumalan valtakunta on hengellinen ja Hänen kansansa sydämissä ja sen voivat nähdä vain ne, jotka ovat uudestisyntyneet (1. Kor. 2:14). Mitä tästä sanovat ne monet, jotka voivat nähdä valtakunnan vain konkreettisen poliittisen ja maallisen valtakunnan puitteissa?

Yksi niistä asioista, joka tapahtuu, kun synnymme Jumalan valtakuntaan, on, että Hänen lakinsa, jotka ovat hyvin erilaiset maailman lakeihin nähden, kirjoitetaan sydämiimme (Jer. 31:33). Tämä saa aikaan meissä, että tiedämme Hänen Henkensä kautta kuinka toimia ja käyttäytyä Hänen valtakunnassaan. Monet yrittävät oppia “valtakunnan käytöstä” ja onnistuvat toimimaan kansalaisina jonkin aikaa, mutta koska se on opittua käytöstä eikä tule uudesta sydämestä, niin he kohta paljastavat todellisen luontonsa ja petos käy ilmeiseksi niille, jotka ovat todellisia kansalaisia.

Valtakuntaa ei voida saada aikaan poliittisilla tai inhimillisillä keinoilla, koska ihmiset voivat tulla osaksi valtakuntaa vain uuden syntymän kautta. Siten jokainen yritys luoda Jumalan valtakunta tänne maan päälle millä muulla keinolla tahansa, kuin pelastuksen evankeliumin saarnaamisen kautta, on ajan tuhlausta. Yritys perustaa Hänen valtakuntansa politiikan, kulttuurin, lainsäädännön, opetuksen, käytösmallien jne. kautta voi luoda vain väärän valtakunnan, joka saattaa näyttää aidolta, mutta ei sitä ole. Itseasiassa sellainen valevaltakunta on yhtä lailla osa vihollisen aluetta, kuin mikä tahansa julkean antikristillinen valtakunta.

On niin murheellista, että niin monet tuhlaavat aikaansa yrittäen tehdä inhimillisin keinoin sitä, mitä Jumala yksin voi tehdä Henkensä kautta. Siksi Jeesus opettikin meitä pyytämään Isältä, että Hän saisi aikaan Hänen valtakuntansa tulemisen (Mt. 6:10). Hän voi kyllä käyttää meitä, mutta Hän yksin voi saada aikaan sen, että ihmiset uudestisyntyvät ja siten perustaa valtakuntansa, kun yksi elämä muuttuu kerrallaan.

“Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12-13).

(Jatkuu)


Kaksi valtakuntaa – 3

Jumalan valtakunnalla ei vain ole erilainen kuningas maailman valtakuntiin nähden, vaan sillä on myös erilaiset kansalaiset, erilainen tulevaisuus ja se toimii erilaisilla periaatteilla. Eräs periaate, joka tekee Jumalan valtakunnasta radikaalisti erilaisen maailman valtakuntiin nähden, on vallanhimo, jota vastaa halu palvella.

Jeesus sanoi: “Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä” (Matteus 20:25-28).

Maalliset hallitukset ja organisaatiot ovat kaikki vallan, arvovallan ja suuruuden perään. Tämä pitää paikkansa kaikilla tasoilla alhaisimmasta hallituksen virkamiehestä, joka käyttää (väärinkäyttää) asemaansa juoksuttaakseen sinua vain siksi, koska voi – korkeimpaan viranomaiseen, joka käyttää valtaansa pakottaakseen kokonaisen kansan tekemään tahtoaan. Hallituksen virkamiesten oletetaan olevan siellä palvelemassa yleisöä ja joissakin maissa heitä jopa kutsutaan “siviilipalvelijoiksi,” mutta silti me kaikki tiedämme, etteivät he todellisuudessa palvele yleisöä, vaan kansalaisista tulee virkamiesten palvelijoita.

Vallan keskeisyys maallisten organisaatioiden ajattelutavassa näkyy niiden rakenteissa ja hierarkioissa. Nämä hierarkiat käsittävät monia tasoja ja ovat hyvin selvästi määriteltyjä. Jokainen organisaatiossa tietää asemansa ja kumartaa kollegansa edessä, joka voi olla askelta ylempänä kuin hän. Jokainen tietää nokkimisjärjestyksen ja organisaatiokaavio osoittaa selvästi, mihin kukin sijoittuu.

Tämä luokittelu näkyy paitsi tittelissä ja palkassa, myös pöydän, toimiston ja maton koossa. Jokainen noissa organisaatioissa vartioi mustasukkaisesti asemaansa, pukuaan ja koristeitaan, jotka ilmaisevat hänen asemansa. Tämän kaltainen nokkimisjärjestys on olennaista järjestyksen pitämiseksi jokaisessa maallisessa organisaatiossa, mutta sellaisen pyramidin olemassaolo selvästi määrittelee organisaation maalliseksi.

Tällainen hierarkkinen rakenne tukee ympäristöä, jossa koira syö koiraa ja jokainen kiipii ja taistelee päästäkseen puussa mahdollisimman korkealle. Ihmisen arvon määrää hänen kykynsä nousta organisaation tikkailla ja se tikaspuola, jonka on vallannut. Se kaikki koskee valtaa, asemaa ja auktoriteettia.

Jeesuksen opetuslapset olivat oppineet nämä periaatteet maailmasta kuten myös Israelin uskonnollisilta johtajilta. Siksi löydät tämän asenteen monista heidän kysymyksistään ja toimistaan. Kysymys siitä, kuka on suurin, on heidän ajattelussaan etummaisena. Ainakin kahdesti jotkut heistä lobbasivat vasemman ja oikeanpuolista paikkaa Jeesuksen valtaistuimeen nähden. Viimeisellä ehtoollisella he kieltäytyivät pesemästä toistensa jalkoja, koska se olisi ollut asemasta luopumista ja jopa kun he istuutuivat tuolle viimeiselle aterialle, he varmistivat, että kukin istui asianmukaisessa järjestyksessä suhteessa intuitiivisesti ymmärrettyyn ylemmyyteensä.

Jeesus kuitenkin yritti monissa tilanteissa opettaa heille, että Jumalan valtakunta on maailman vastakohta. Matteuksen luvussa 18 opetuslapset jälleen esittävät kysymyksen, kuka on suurin. Jeesus vastasi osoittamalla heille pientä lasta. Kaksi lukua myöhemmin (Matteus 20) kysymys nousee jälleen esiin, paitsi että tällä kertaa Jaakob ja Johannes saavat äitinsä kampanjoimaan puolestaan.

Jeesuksen vastaus on hyvin selvä ja hyvin tarkka, että Hänen seuraajiensa ei pitäisi olla kiinnostuneita olemaan herroja eikä käyttämään valtaa. Päinvastoin. Hänen valtakuntansa toimii hyvin erilailla maailmaan nähden. Sen sijaan, että yrittäisivät olla suurimpia, Hänen seuraajiensa pitäisi pyrkiä olemaan vähäisimpiä ja sen sijaan, että pyrkisivät olemaan pomoja ja päälliköitä, heidän pitäisi tulla palvelijoiksi ja orjiksi. Ylpeyden ja virallisen juhlallisuuden asemesta, nöyryys, särkyneisyys ja yksinkertaisuus pitäisi olla vallitseva asenne.

Nämä eivät olleet Jeesukselta vain joitakin ideoita. Tämä on sitä, mitä Hän itse teki. Hän pesi opetuslastensa jalat, kun yksikään heistä ei halunnut sitä tehdä. Vaikka oli Kunnian Kuningas, hän nöyryytti itsensä ja tuli kuuliaiseksi hamaan ristinkuolemaan asti (Fil. 2:8). Jeesus karttoi suosiota ja mainetta ja vaikka ihmeiden tekeminen oli olennaista Hänen jumaluutensa osoittamiseksi, Hän ei koskaan tehnyt niitä näytöksen vuoksi. Lopussa kansanjoukko vaati hänen ristiinnaulitsemistaan, koska Hän ei halunnut nousta ja tulla heidän poliittiseksi kuninkaakseen. Israel halusi voimakkaan hallitsijan, jolla oli auktoriteettia, eivätkä halunneet seurata sitä Yhtä, joka oli nöyrä ja alhainen ja joka teki itsensä heidän palvelijakseen.

Tämä kahden valtakunnan välinen ero ei ole vähäpätöinen eikä vain akateeminen. Se käy asian ytimeen. Se ei ole myöskään jokin “olisipa mukavaa” -vaihtoehto kristityille, vaan se on uudestisyntyneenä olemisen ydin. Jeesus sanoi: “Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matteus 18:3).

On selvää, että seuraava kysymys on oltava: “Entä seurakunnat ja johtajat, jotka toimivat auktoriteetin, hierarkioiden ja vallan periaatteilla? Luulen, että vastaus on selvä. Tästä olen varma; seurakunnassa ei ole tilaa niille, joilla on himo valtaan ja jotka ovat kiinnostuneempia asemastaan kuin tilaisuuksien löytämisestä palvella toisia. Näinä aikoina keskustellaan usein sanonnasta “palvelijajohtajat”. Nämä kaksi sanaa ovat monelta kannalta toisensa poissulkevia. Palvelijat eivät ole johtajia eivätkä johtajat palvelijoita. Tämä on henkilökohtainen valinta, joka jokaisen uskovan ja “johtajan” on tehtävä. Onko päämääräsi nähdä kuinka korkealle voit päästä, vai kuinka alas? Koskeeko se johtajana vai palvelijana olemista?

On murheellista, että monet kykenevät kääntämään jokaisen pienen palveluksen valtapeliksi. Tällä he viestivät selvästi olevansa sopimattomia kristilliseen palvelukseen. Vieläkin murheellisempi on se tosiasia, että suurin osa kristikuntaa on petetty uskomaan, että ne saarnaajat, joilla on vakuuttavin asenne, auktoriteetti, asema ja tittelit, ovat niitä suuria Jumalan valtakunnassa. Jeesuksen mukaan he ovat vähäisimpiä ja viimeisiä, jos yleensä edes ovat valtakunnassa!

Toivottavasti näet, että mikään maallinen hallitus ei voi toimia näillä periaatteilla, varsinkin, koska jopa seurakunta on siinä epäonnistunut. Ainoa mahdollisuus, että tämä voi toimia, on, jos jokaisen valtakuntaan osallistuvan yksilön sydämessä on tapahtunut väkevä ja dramaattinen muutos. Tästä syystä jokainen yritys perustaa Jumalan valtakunta poliittisella tasolla epäonnistuu. Ja jokainen yritys perustaa Jumalan valtakunta suosion, vallan, auktoriteetin, pakottamisen ja miekan keinoin, ei perusta Jumalan valtakuntaa, vaan uuden ihmisen valtakunnan.

(Jatkuu)

2 kommenttia:

  1. Näin se on, koko maailma on pahan vallassa.
    Hyvä juttu.

    VastaaPoista
  2. Se voi tuntua hyvältä...Ainakin on helppo kirjoittaa niin.
    Mutta oikea pahuus kun tulee silmille, vaikka kun oma lapsi raiskataan / tapetaan / silvotaan, ja siihen päälle nauretaan. SITÄ on pahuus. Sitten se ei enää naurata.

    VastaaPoista