-------------------------
Kristus ja Joulu
Christ and Christmas
(Kirjoitettu joulukuussa 1989)
Dave Hunt
Joulu sellaisena, kuin sitä yleensä tänä päivänä vietetään, on yksi monista siirtymistä katolisuudesta, joka jäi eloon uskonpuhdistuksessa. Historioitsija Will Durant muistuttaa, että roomalaiskatolisuus kasvoi pakanuuden ja kristinuskon välisestä sulautumisesta, joka tapahtui Konstantinuksen alaisena 300-luvun alussa. Ottaen kantaa siitä johtuvaan Rooman valtakunnan ”kristillistämiseen”, jota rekonstruktionistit, kuten Herätyksen Koalition (Coalition on Revival = COR) johtaja Jay Grimstead, katsovat hellien mallina jollekin sellaiselle, jonka toivovat saavuttavansa, Durant kirjoittaa:
Pakanuus säilyi...suvaittujen muinaisten riittien ja tapojen muodossa...usein periksiantavan kirkon taholta....Horuksen ja Isiksen patsaille annettiin uudet nimet Maria ja Jeesus...Saturnalia [Saturnuksen juhla talvipäivän seisausta vietettäessä] korvattiin Joulun viettämisellä...suitsutus, valot, kukat, kulkueet, puvut...jotka olivat miellyttäneet ihmisiä vanhemmissa pakanallisissa kulteissa, kotiutettiin ja puhdistettiin kirkon rituaalissa....Huolimatta pakanallisesta/katolisesta alkuperästään ja karkeasta kaupallistumisestaan, me voimme iloita, että Joulu tuo vuosittain muistutuksen Vapahtajan syntymästä. Valitettavasti kuitenkin Joulun juhlallisuudet yleensä pitävät yllä sekaannusta siitä, kuka Jeesus todellisuudessa on, miksi Hän tuli ja mitä Hän sai aikaan. Tämä ei ole yllättävää, ottaen huomioon väärinkäsitykset jopa Hänen omien opetuslastensa keskuudessa ensimmäisenä adventtina – ja paljon suuremman hämmennyksen, jonka Raamattu varoittaa edeltävän Hänen toista tulemustaan. Todellakin koko maailma – mukaan lukien miljoonat ”kristityt” -- tulevat seuraamaan ja palvomaan Antikristusta vakuuttuneina, että hän on todellinen Kristus.
Joulunviettotavat muistuttavat meitä, että samat väärinkäsitykset, jotka estivät niin monia tunnustamasta Kristusta Hänen tullessaan maan päälle ensimmäisen kerran, tulevat vallitsemaan Hänen palatessaan. Hämmennyksen syyt 1900 vuotta sitten ovat edelleen avainkysymyksiä tänä päivänä: Mikä on Messiaan todellinen tehtävä – ja Hänen valtakuntansa luonne? Milloin, kuinka ja kenen toimesta Valtakunta perustetaan – ja mikä on sen suhde Israeliin ja seurakuntaan? Monet ”kristityt” tänä päivänä ovat sokeita samalla tavalla, kuin nuo varhaiset ”opetuslapset”, jotka kääntyivät pois Kristuksesta, koska Hän ei täyttänyt heidän vääriä messiaanisia odotuksiaan.
Jopa Johannes Kastaja oli niin pettynyt, että tiukkasi Kristukselta: "Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?" (Mt 11:3). Sellaiset epäilykset tuntuvat mahdottomilta siltä, jonka Jumala oli lähettänyt ”valmistamaan tietä Herralle”! Jo kuusikuisena sikiönä Johannes oli täyttynyt Pyhällä Hengellä ja hypähtänyt äitinsä Elisabetin kohdussa kuultuaan neitsyt Marian äänen tämän saatua juuri tietää, että synnyttäisi Jumalan Pojan. Jumalan kutsumana ja innoittamana olemaan ”Messiaan edelläkävijä” Johannes todisti: ".... hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se....' Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika." (Joh. 1:33-34). Luottaen täysin tähän yliluonnolliseen ilmoitukseen Johannes julisti rohkeasti: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29). Silti tuli päivä, jolloin hän epätoivoisena lähetti kaksi opetuslasta kysymään Kristukselta, oliko Hän todella lopultakaan Messias!
Vaikka oli saanut yliluonnollisen ilmoituksen Hänen henkilöllisyydestään, Johannes väärinkäsitti Kristuksen tehtävän täydellisesti. Eivätkö profeetat olleet sanoneet, että Messias perustaisi valtakuntansa ja hallitsisi Jerusalemista? Miksi sitten hän, Messiaan airut, oli vankilassa? Johannes ei ymmärtänyt, että Kristus oli tullut kuolemaan syntiemme tähden, jotta sekä juutalaiset, että pakanat, yhdistyneenä yhdeksi seurakunnaksi voisivat päästä taivaaseen. Hän ei myöskään käsittänyt, että oli oltava Toinen Tulemus.
Sama koski opetuslapsia Getsemanessa. Ihmeissään he katselivat sitä Yhtä, jolla luulivat olevan kaikki voima, kuinka Hänet näköjään voimattomana pidätettiin, sidottiin ja vietiin pois. Oli selvää, ettei Jeesus Nasaretilainen lopulta voinutkaan olla Messias! Unelmat murskaantuivat, he pakenivat henkensä edestä. Samoin kaksi Emmauksen tien kulkijaa: ”Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin... [mutta he] ristiinnaulitsivat hänet!” (Lk 24:19-24). Hänen kuolemansa, jonka me tänä päivänä tunnustamme olevan evankeliumin ydin ja jota ilman meillä ei olisi elämää, sai Kristuksen aikalaiset vakuuttuneiksi, että Hän ei mitenkään voinut olla Messias, maailman Vapahtaja.
"Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen!" (Mt 27:40-44) oli verenhimoisen väkijoukon ja Hänen ristinsä juurella nauttien katselevien uskonnollisten johtajien ilkeilevä pilkkahuuto. ”Jos sinä olet Kristus, niin pelasta itsesi ja meidät!” toisti toinen hänen vierellään riippuvista ryöväreistä. Ketä Hän tuli pelastamaan, mistä, mihin ja kuinka, sitä ei selvästikään kukaan tuolla hetkellä ymmärtänyt – eivät edes hänen läheisimmät opetuslapsensa.
Kun Kristus yritti selittää, että Hänen on kuoltava maailman syntien tähden, niin Pietari nuhteli Häntä, että Hän oli niin ”negatiivinen”. Vain joitakin hetkiä aiemmin Pietari oli kuitenkin julistanut Isältä tulleen ilmestyksen kautta, että Jeesus on Kristus (Mt. 16:16-17). On selvää, ettei hän ymmärtänyt Messiaan tehtävää, vaikka tiesikin, kuka Hän oli. ”Väisty taakseni, Saatana!” (Mt 16:22-23), oli Kristus nopeasti vastannut Pietarille osoittaen, kuinka tärkeänä Hän piti tehtäväänsä koskevan karkean väärinkäsityksen oikaisemista.
Näin oli laita niiden Jerusalemissa (Joh. 2:23-25), jotka ”uskoivat hänen nimeensä, kun näkivät Hänen tekemänsä ihmeet.” He uskoivat Hänen olevan Messias, mutta heillä oli väärä käsitys, mitä se merkitsi. ”Jeesus ei uskonut itseänsä heille”, koska Hän tiesi, mitä heidän sydämissään oli ja että he eivät uskoisi totuutta. Me näemme saman harhan Joh. 6. luvussa niissä, jotka, koska Kristus oli parantanut ja ruokkinut heitä, aikoivat tulla ja väkisin ottaa hänet, tehdäkseen hänet kuninkaaksi (Joh. 6:15). Oli monia, jotka kutsuivat itseään Hänen ”opetuslapsikseen” (tänä päivänä heitä kutsuttaisiin ”kristityiksi”), joilla oli väärä käsitys Messiaasta ja kun Hän yritti selittää heille totuutta, he eivät halunneet kuulla sitä, vaan ”vetäytyivät pois, eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa” (Joh. 6:66).
Opimme Kristuksesta, kuinka tulee käsitellä joukkoja, jotka tahtovat seurata Häntä vääristä vaikuttimista. Meidän täytyy tehdä tänä päivänä, mitä Hän teki silloin. Monet tulivat ”eteen” kertomaan Jeesukselle uskovansa Häneen ja tahtovansa seurata Häntä uskollisesti. Vastoin tämän päivän menetelmiä Kristus ei pannut opetuslapsiaan pikaisesti merkitsemään sellaiset henkilöt ”seurakunnan jäseniksi”, ennenkuin he muuttaisivat mielensä ja saamaan heidät mukaan kuoroon, tai johonkin komiteaan heidän pitämisekseen aktiivisina seurakunnassa. "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi" (Mt 8:20), sanoi Jeesus innokkaille käännynnäisehdokkaille. ”Oletteko varmoja, että todella tahdotte seurata minua?” Mitä ”negatiivisuutta”!
”Tahdot siis seurata minua?” Kristus sanoisi. ”Salli siis minun kertoa, minne olemme menossa. Minä olen matkalla Jerusalemin ulkopuolelle kukkulalle nimeltä Golgata, jossa ne naulaavat minut ristiin. Jos siis haluat olla minulle uskollinen loppuun saakka, niin voit myös valmistaa mielesi: ota ristisi heti ja seuraa minua, koska sinne me olemme menossa!”
Tänä päivänä me olemme aivan liian viisaita esittääksemme evankeliumin niin negatiivisesti. Olemme tutkineet menestymisen motivaatioita, psykologiaa ja Dale Carnegie'n kursseja, ”Kuinka voittaa ystäviä ja vaikuttaa ihmisiin” ja katsomme sellaisten uusien menetelmien olevan ihanteellisia ”ihmisten voittamiseksi Kristukselle”. Niinpä täytämme kirkot suurilla joukoilla, jotka kuvittelevat, että Kristuksen tehtävä on saada heidät tuntemaan itsensä hyviksi rakentamalla heidän itsetuntoaan, vastaamalla heidän itsekkäisiin rukouksiinsa ja toteuttamalla heidän itsekeskeiset suunnitelmansa.
Rekonstruktionistit/Valtakunta nyt-liike/dominionistit ovat vielä enemmän sekaisin kuin Johannes Kastaja, vaikka heidän harhansa on sama. He eivät suostu vaeltamaan hyljättyinä Kristuksen kanssa kantaen Hänen ristinsä häpeää, koska se olisi ”tappiomielialaa”. He kuvittelevat, että olemme jo tuhatvuotisessa valtakunnassa ja meidän muka pitäisi toimia kuin ”Kuninkaan lapset”. He luulevat, että meidän tehtävämme on perustaa Valtakunta ottamalla ”hallintaan” media, kasvatukselliset instituutiot ja poliittinen johto. ”Merkkien ja ihmeiden” kannattajat kuvittelevat olevansa prosessissa ottaa hallintaan kaikki sairaus ja jopa itse kuolema ilman ylösnousemusta ja Kristuksen paluuta.
Se kaikki on hyvin positiivista ja ekumeenista. Kristilliset lobbarit ovat valmiita toimimaan moonilaisten ja mormonien ja kaikkien muiden kanssa, jotka suosivat perinteisten arvojen palauttamista Amerikalle ja jälleen kerran Joulun aikaan se, että voidaan julkisesti esitellä ristiä ja seimiasetelmaa, tulee yhdistäväksi periaatteeksi – hyvin matala yhteinen nimittäjä ekumeeniselle sovulle. Puolustaessaan sellaista höperyyttä kristilliset johtajat päättäväisesti puolustavat yhteistyötä kaikkien kanssa, jotka ”sanovat Jeesusta 'Herraksi'.” Kristuksen sanat: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ... tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni...'" (Mt 7:22-23). On suuria joukkoja, kuten mormonit ja katoliset (sanomatta mitään monista baptisteista, luterilaisista, metodisteista ym.), jotka sanovat Jeesusta ”Herraksi”, mutta eivät ole pelastettuja.
Lokakuun 17. päivänä [1989], Paul ja Jan Crouch toivottivat tervetulleeksi kolme katolista ohjelmaansa Praise the Lord: kaksi pappia ja naispuolinen maallikkojohtaja. Paul osoitti tavanomaista naiviuttaan ja uskomatonta tietämättömyyttään teologiasta silittelemällä kaikki erot protestanttien ja katolisten välillä ”pelkästään semantiikkakysymyksinä”. Innokkaassa transsubstaation hyväksymisessään, harhaopin, joka on niin suuri, että tuhannet kuolivat mieluummin roviolla, kuin hyväksyivät sen, hän julisti: ”Hyvä, me [protestantit] uskomme samaan. Näemme siis, että yhden näistä asioista, joka on jakanut meitä kaikkia kaikki nämä vuodet [transsubstaatio], ei olisi pitänyt jakaa meitä kaiken aikaa, koska todellisuudessa tarkoitimme samaa asiaa, mutta sanoimme vain sen vähän eri lailla.... minä olen hävittämässä koko sanaa 'protestantti' jopa sanavarastostani.... minä en enää protestoi mitään...on....aika katolisten ja ei-katolisten tulla yhteen yhtenä Hengessä ja yhtenä Herrassa.” Katolisilla on kuitenkin erilainen pelastuksen evankeliumi teoilla ja rituaalilla tuon kirkon olennaisen välittämisen kautta.
Korostaessaan ”Jeesus-lasta” Joululla on taipumus edistää toista vakavaa katolista harhaoppia: turmiollista myyttiä Kristuksen alistumisesta äidillensä, jota roomalaiskatolisuus on tarkoituksella edistänyt vuosisatojen ajan. Herramme äitinä Mariaa on varmasti syytä kutsua ”siunatuksi”, mutta hän ei ole ”kanssavälittäjätär” eikä ”kanssalunastajatar”, kuten roomalaiskatolisuus opettaa. Esimerkiksi katolisissa katedraaleissa kaikkialla maailmassa voi nopeasti huomata, että maalaukset, patsaat ja lasimaalaukset antavat Marialle hallitsevan roolin. Välillä hänet jopa näytetään ristillä lunastajanamme. Jeesus on joko avuton vauva äitinsä rinnoilla, pieni lapsi hänen polviensa välissä, tai eloton ristin uhri hänen käsivarsillaan. Maria ei koskaan ole alamainen Hänelle ja harvoin, jos koskaan, Häntä näytetään ylosnousemuksensa voitossa. Siinä, missä Maria on ”Taivaan Kuningatar”, Jeesus jää lapseksi hänen ohjauksessaan.
Tyypillinen on kaunis 13. vuosisadan lasimaalausikkuna, jonka hiljattain havaitsimme eräässä kirkossa Ranskassa. Ylinnä ovat sanat, Le Pergatoire, osoittaen, että se on ”kiirastulen” kuvaus. Maria ja Jeesus näytetään pilvellä (s.o. taivaassa) ja piinatut sielut kiirastulen liekeissä heidän alapuolellaan rukoilemassa kädet ylöspäin ojennettuina. Huutavatko he apua Kristukselta? Eivät, he vetoavat Mariaan. Hänellä on päässään kuninkaallinen kruunu?
Entä Jeesus, Kunnian Herra, joka voitti Saatanan ristillä ja istuu nyt Isän oikealla puolella – kuinka Häntä kuvataan? Noin seitsemän vuoden ikäisenä lapsena, joka seisoo ”Taivaan Kuningattaren” polvien välissä! Ei ihme, että sielut ”kiirastulessa” eivät vetoa Häneen saadakseen apua. Tämän kauniin lasimaalauskuvauksen alaosassa ovat sanat: Mère Marie, sauvez nous! ("Äiti Maria, pelasta meidät!")
Sellainen harhaoppi ei synny taiteilijoiden mielikuvissa, vaan roomalaiskatolisen kirkon perinteessä ja opissa, jota se ei vain suvaitse, vaan myös edistää. Kiirastulen pelko on katoliselle hyvin todellinen ja ”Maria” on hankkinut pakotien uskollisilleen. Hänen väitetään ilmestyneen pyhälle Simon Stock'ille heinäkuun 16. päivänä 1251 ja antaneen hänelle jotakin sellaista, joka tunnetaan ”Suurena Lupauksena”: ”Kuka tahansa kuolee yllään scapularium [kaksi palaa ruskeaa kangasta toisella Marian lupaus ja toisella hänen kuvansa ”Jeesus-lapsen” kanssa; toista pidetään edessä, toista selässä yhdistettynä kahdella nauhalla olkapäiden yli] hänen ei pidä kärsimän ikuista tulta.” Kuten mormonin maaginen alusasu, katolinen scapularium muka saa aikaan, mitä Kristuksen kuolema, hautaus ja ylösnousemus eivät voineet tehdä. Vuonna 1322 paavi Johannes XXII sai lisälupauksen ”Marialta”, joka tunnetaan ”sapatillisena etuoikeutena”: ”Minä, Armon Äiti, laskeudun heidän kuolemansa jälkeisenä lauantaina ja kenet ikinä löydän kiirastulesta [joka vain on kuollut scapularium yllänsä], sen minä vapautan.” Pyhän Simon Stock'in kuuluisa rukous päättyy siten: ”Oi, suloinen Marian sydän, ole meidän pelastuksemme!”
Joulu tarjoaa harvinaisen tilaisuuden kertoa aito Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ja paljastaa ja oikaista se ekumeeninen ja hämmennetty kuva, jonka se joka vuosi esittää maailmalle. Miljoonat on vietelty luulemaan olevansa kristittyjä, koska heillä on sentimentaalinen tunne ”Jeesus-lapsen” vuoksi. Muistakaamme, mitä Kristus sanoi niille, jotka uskoivat Häneen: ”Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:31-32). Tämä on se totuus, jota meidät on kutsuttu julistamaan selvästi ja voimakkaasti.
[TBC: Tämä 23 vuotta vanha Dave Hunt'in sanoma ei ole yhtään menettänyt ajankohtaisuuttaan tämän päivän seurakunnalle. Edelleen on paljon hämmennystä koskien Jeesuksen tehtävää ja Jumalan valtakuntaa. Monet eri liikkeet, jotka tunnustavat olevansa kristillisiä ja raamatullisia, ovat tulossa yhteen yrityksessä auttaa perustamaan Kristuksen fyysinen valtakunta maan päälle ennen Hänen paluutaan. Siitä kun Dave ensi kerran kynäili tämän artikkelin, ”valtakunnan tässä ja nyt” kannattajat näyttävät kasvattavan vaikutusvaltaansa eksponentiaalisesti, kuten olemme osoittaneet sarjassamme "The Temporal Delusion (Ajallinen harha)." Osan III on määrä ilmestyä tammikuussa 2011.
Vaikka Dave on suurimmaksi osaksi jäänyt palvelutyöstä eläkkeelle, olemme kiitollisia, kun voimme kaivaa sitä aarteistoa, jonka hän vuosien saatossa on kirjoittanut ja esittää hänen materiaaliaan lukijoillemme jatkuvasti. Herra on armossaan antanut hänelle valtavia oivalluksia vartijana koskien virtauksia ja kysymyksiä, jotka vaikuttavat vahingollisesti seurakuntaan tänä päivänä ja tulevina päivinä.] TBC
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti