-------------------------------
Hedonisteja ja marttyyreja
Hedonists and Martyrs
by Anton Bosch (recent article 2012)
Tarkastellessani hiljattain kirkkohistoriaa mieleeni muistui joitakin asioita, jotka meidän pitäisi oppia historiasta. Mutta ennenkuin jaan ne kanssasi, haluan muistuttaa, että se, mitä yleensä pidetään kirkkohistoriana, on luopiokirkkojen historiaa. Todellisen Seurakunnan historiaa ei yleensä opeteta raamattukouluissa ja seminaareissa, paitsi että ohimennen viitataan pieniin tosiuskovien ryhmiin, jotka olivat piikki laitoskirkkojen kyljessä.
Seuraavassa keskeiset totuudet, jotka opimme kirkkohistoriasta:
- Viimeisten kahden vuosituhannen pimeimpinäkin hetkinä tässä maailmassa on aina ollut todellisia uskovia ja todellisia seurakuntia.
- Todellinen seurakunta on aina ollut lukumäärältään pieni ja poliittiselta voimaltaan, rahavaroiltaan ja suosioltaan vähäinen.
- Todellisia seurakuntia on aina vainottu.
Juutalaiset aluksi Saulus Tarsolaisen alaisina ja johdolla vainosivat ja tappoivat uskovia alkaen Stefanuksesta. Jeesus oli tietysti ensimmäinen “kristillinen” marttyyri ja ennen UT:n aikaa Israel tappoi raa'asti monta profeettaa heidän sanomansa vuoksi.
Roomalainen hallinto vainosi ja julmasti tappoi uskovia lähes 300 vuoden ajan aina Konstantinuksen aikaan 312 eKr. saakka.
Välittömästi vuoden 312 jälkeen Rooman kirkko valtasi Rooman hallinnon ja alkoi vainota uskovia, jotka eivät alistuneet heidän auktoriteettiinsa.
Vaino Rooman kirkon alaisuudessa jatkui seuraavat 1700 vuotta aina nykyaikaan saavuttaen huippunsa inkvisition aikana (n. 1200 -1600). On hyvin vaikeaa löytää tarkkaa arviota Rooman kirkon tappamien lukumäärästä, mutta parhaat tutkimukset viittaavat noin 80 miljoonaan kristittyyn sekä noitiin ja muihin joita Rooman kirkko tappoi! [1]
Vaikka Rooma tappoi protestantteja, niin uskonpuhdistuksen johtajat kiduttivat ja tappoivat anabaptisteja (uudelleenkastajia) ja muita uskovia, jotka olivat erimielisiä heidän kanssaan. Vain yksi monista, jotka kuolivat uskonpuhdistajien käsissä, oli Michael Sattler, tosi uskova. ”Häntä silvottiin häpeällisesti kaupungin eri osissa ja sitten vietiin portille ja mitä hänestä vielä oli jäljellä, heitettiin tuleen. Hänen vaimonsa ja muutamia muita kristittyjä naisia hukutettiin ja joukko veljiä, jotka olivat hänen kanssaan vankilassa, mestattiin.” [2] Suurin osa protestanttisista johtajista, Luther mukaanlukien, oli mukana mitä ankarimmassa ja julmimmassa kidutuksessa, joka kohdistui kaikkiin, jotka olivat eri mieltä heidän kanssaan, mutta pahin kaikista oli Calvin. Genevessä hän vahvisti kidutuksen ja kuoleman keinoina muuttaa ihmisten käsityksiä ja puhdistaa “kirkko” toisinajattelijoista.
Lisäksi kirkkohistoriassa on massiivisia kristittyjen vainoja, joista monet edelleen jatkuvat, joita toteuttivat muslimit, Kiinan hallitukset, kommunistit ja kaikenlaiset epäuskoiset kaikkialla maailmassa. Aivan hiljattain järkytyin kuullessani, että eräs ystävä ja entinen kollega sekä kaksi naista oli raa'asti tapettu ja silvottu saatanistien toimesta Etelä-Afrikassa, mikä tekee heistä (sikäli kuin tiedän) ensimmäisiä uskonsa tähden kuolleita marttyyreja Etelä-Afrikassa. On arvioitu, että tänä päivänä [3], maailmassa on enemmän vainottuja kristittyjä, kuin niitä, jotka saavat vapaasti palvoa tosi Jumalaa. Kattava Pew Forum -tutkimus viime vuonna totesi, että kristittyjä vainotaan 131 maassa, joiden väestö on 70% maailman väestöstä. Muut tutkimukset osoittavat, että 100 000 – 200 000 kristittyä tapetaan uskonsa tähden joka vuosi [4] ja että noin 200 miljoonalta kristityltä on evätty perusoikeudet uskonsa tähden.
Minkään tästä ei pitäisi olla yllätys, koska UT on täynnä lausuntoja, että vaino on normaalia kristityille. Kun Jeesus mainitsee seurakunnan ensimmäisen kerran, hän puhuu sodasta, joka tuotaisiin Hänen seurakuntaansa vastaan. “... tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.” (Matteus 16:18). Paavali sanoo: “Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.” (2. Tim. 3:12). Ja Pietari sanoo: “Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikäänkuin teille tapahtuisi jotakin outoa” (1. Piet. 4:12).
Historian todistuksesta ja Raamatun selvästä opetuksesta huolimatta kristittyjen valtava enemmistö ns. “vapaassa maailmassa” uskoo edelleen, että kristittyjen oikeus on olla suosittuja, oikeudenmukaisesti kohdeltuja ja kunnioitettuja ja että “onnellinen” elämä pitäisi olla normi uskoville.
Mutta kun luin taas kuinka useimpia tosi kristittyjä on pahoinpidelty ja kuinka he elivät kulkureina ja pakolaisina koko kahden viime vuosisadan ajan, aloin ajatella omaa elämääni ja sitä, kuinka helposti minä valitan suhteellisen pienistä epämukavuuksista ja hylkäämisestä, jota koen totuuden vuoksi. Tunsin häpeää, että kehtaan valittaa, kun tuhannet juuri nyt kokevat mitä äärimmäisintä fyysistä kipua, emotionaalista tuskaa ja kuolemaa evankeliumin tähden. Mikä minä olen marisemaan, kun olen vapaa tulemaan ja menemään, elämään mukavasti ja nauttimaan vaimoni seurasta, kun toiset ovat vankilassa, heitä kidutetaan ja tapetaan?
Ajattelin myös sitä, kuinka helposti monet jäävät pois uskovien kokoontumisesta, koska on liian kuuma tai kylmä, tai ovat liian väsyneitä johtuen TV:n katselemisesta, tai juhlimisesta liian myöhään lauantai-iltana.
Ponnistelen sovittaakseni tämän kuvan toiseen, jossa koirat repivät kappaleiksi miehiä ja naisia, jossa jäsenet kiskotaan irti heidän ruumiistaan telineessä ja palavan ihmislihan haju leviää heidän vainoojiensa nuotioista. Ponnistelen ymmärtääkseni miksi jotkut ovat haluttomia luopumaan synnillisistä nautinnoistaan, kun miljoonien on luovuttava hengestään.
Ponnistelen ymmärtääkseni kuinka lännen nautintokeskeinen ja itsekeskeinen “kristitty” voi sanoa jakavansa yhteisen uskon marttyyrien kanssa. Ponnistelen ymmärtääkseni, kuinka saarnaajat, jotka saarnaavat onnellisuuden, menestyksen ja suosion evankeliumia, uskovat, että heidän sanomansa on se sama sanoma, jota saarnasi viimeisten 2000 vuoden uskollinen vähemmistö, jotka kuten profeetat muinoin: ”...ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta; heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä - he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa” (Hepr. 11:36-38).
Voiko usko, joka tuo vainon, kidutuksen ja kuoleman, olla sama usko, joka lupaa lihallista onnea, uuden Mersun ja suosiota? Voiko usko, joka tavoittelee nautintoja, mukavuutta ja maallista onnea, olla sama usko, joka laskee etuoikeudeksi kärsiä Hänen nimensä tähden? Jakavatko hedonisti [5] ja marttyyri saman taivaan?
Anton Bosch
anton@ifcb.net
9070 Sunland Blvd
Sun Valley, CA, 91352
www.antonbosch.org
www.sunvalleycommunity.org
Viitteet
[1] David A Plaisted. Estimates of the Number Killed by the Papacy in the Middle Ages and Later. 2006.
[2] E. H. Broadbent. The Pilgrim Church. Gospel Folio Press. Grand Rapids, MI. 1999. p182.
[3] October 2012
[4] David B. Barrett, Todd M. Johnson, and Peter F. Crossing in their 2009 report in the International Bulletin of Missionary Research (Vol. 33, No. 1: 32) say the figure is about 200,000 per year and rising.
[5] Hedonisti = ihminen, jonka elämä on omistettu nautinnon ja omien halujensa tavoittelemiseen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti