Rauhan tervehdys!
Joonan kirja on Raamatun kirjoista ehkä se, jonka todenperäisyyttä on eniten epäilty. On olemassa hyvin tunnettu ja dokumentoitu tapaus, jossa mies joutui valaan nielemäksi, oli valaan vatsassa yli puoli vuorokautta ja selvisi sieltä vahingoittumattomana kertomaan kokemuksistaan. Tunnettu englantilainen rakennusinsinööri ja urakoitsija, Sir Francis Fox, on sisällyttänyt vuonna 1924 julkaistuun muistelmateokseensa tämän tapauksen, koska hänellä oli siitä erinomaiset tiedot. Liitteessä "Joona ja Valas" on suomennettuna tätä aihetta koskeva luku hänen kirjastaan Sixty Three Years of Engineering, Scientific and Social Work.
Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)
---------------------------
Katkelma englantilaisen rakennusinsinööri Sir Francis Fox'in kirjasta "Sixty Three Years of Engineering, Scientific and Social Work" (Kust. John Murray 1924)
Kirjan teksti kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteesta:
http://www.archive.org/stream/sixtythreeyearso00foxf/sixtythreeyearso00foxf_djvu.txt
LUKU XXVI
JOONA JA VALAS
Kertomus “Joonasta ja valaskalasta” on yksi niistä, joka on ollut kompastuskivi monille. Seuraava tapaus, joka tapahtui syksyllä 1914, voi kiinnostaa sellaisia epäilijöitä.
Eräs ystäväni, edesmennyt pastori D. MacCalman, matkusti höyrylaivalla Ison-Britannian pohjoisimpaan osaan ja aterioilla hän istui vastatusten noin 75-80 vuoden ikäisen vanhan herrasmiehen kanssa, jolla oli kauniit hopeanvalkoiset kiharat hiukset. Hän aloitti keskustelun sanoen:
"Olette varmaan pappi?"
"Kyllä olen."
"Siksi varmaan uskotte Raamattuun ja sen ihmeisiin?"
"Varmasti."
"Siihenkin, jossa kerrotaan Joonasta ja valaskalasta?"
"Varmasti, vaikka todella käytetyt sanat ovat kyllä 'suuri kala'.”
"Se on pelkkää satua, koska valas syö pieneliöitä ja sillä on niin ahdas kurkku, että miehen nieleminen on mahdottomuus.”
“Tuohon en osaa sanoa mitään, mutta koska Herramme itse lainasi tapausta, niin se riittää minulle.”
Seuraavana päivänä aamiaisella ja jälleen lounaalla “Joona ja valas” pulpahtivat taas esille ja ystävämme sanoi olevansa jo vähän väsymässä aiheeseen.
Matkattuaan 48 tuntia alus saapui määränpäähänsä, pieneen kaupunkiin, jossa oli yksi vaatimaton hotelli ja siellä sen oli määrä viipyä 36 tuntia.
Seuraavana aamuna herra MacCalman ilmoitti kanssamatkustajilleen juuri keksineensä, että siellä oli valaanpyyntiasema mailin päässä ja he sopivat lähteä kävelylle katsomaan sitä. Johtaja, hieno pitkä mies näytti heille ystävällisesti koko laitoksen ja he näkivät veneitä ja harppuunoita, pyssyjä ja pommeja, liukuradan, jota pitkin saalis vedettiin sisään, keittimet valaanrasvan sulattamiseksi ja kaikki pakkaus- ja tynnyröintilaitteet.
Vanha herra kysyi, kuinka montaa valaslajia pyydettiin lisäten oman tietonsa, että ne söivät pieneliöitä. Johtaja vastasi, että siellä oli neljää lajia: sillivalaita, nokkavalaita, sinivalaita ja kaskelotteja. “Mutta mitä pieneliöiden syömiseen tulee, ne ovat melkoisen kookkaita, kuten voimme todeta leikkaamalla vatsan auki”, hän sanoi. Kysyttäessä, mikä oli suurin löytynyt esine, hän sanoi; “16 jalkaa pitkä hain luuranko.” Vanha herra vastusti, koska valaan kurkku on niin ahdas, että niin suuren esineen on mahdotonta mennä läpi. Johtaja kuitenkin vain hymyili ja sanoi: “Ahdasko? Kaskelotin kurkusta mahtuu läpimitaltaan kahdeksan jalan ruokakimpale.”
Pastori kysyi sitten johtajalta uskoiko tämä kertomukseen “Joonasta ja valaasta” ja hän vastasi:
“Varmasti. Se oli tietysti ihme, kuinka hän pysyi hengissä kalan sisällä, mutta mitä tulee mahdollisuuteen tulla niellyksi, niin sitä ei voida epäillä.”
Paluumatkalla hotelliin vanha herra oli hyvin vaitelias ja sitä jatkui päivällisellä. Hän näytti masentuneelta. Syötyään he erosivat ja menivät huoneisiinsa hyvästeltyään toisensa, koska laivan oli määrä lähteä seuraavana aamuna kello kuusi ja ystävämme menisi sen mukana.
Juuri, kun herra MacCalman oli alkamassa riisuutua, ovelta kuului hiljainen koputus ja vanha herra tuli sisään. Hän istahti hiljaisesti pöydän ääreen ja sanoi: “Herra MacCalman, ennenkuin lähden, haluan sanoa teille jotakin. Se, mitä olemme tänään nähneet, on ollut minulle täydellinen silmienavaaja. Minua kasvatettiin poikana ja nuorena miehenä agnostikkoperheessä ja opetettiin pilkkaamaan Raamattua ja sen ihmeitä. 'Joona ja valaskala' olivat usein hauskanpidon ja epäuskomme aiheita. Sitten menin Saksaan lääketieteen opiskelijana ja osallistuin tietyille luennoille, jotka eivät liittyneet ammattiini ja jotka horjuttivat uskoani Jumalaan. Olen siitä saakka ollut surullinen ja tyydyttämätön. Nyt olen jo vanha mies ja on melkein liian myöhäistä muuttua.” Niin sanoen hän hautasi päänsä käsiinsä käsivarret pöydällä kauniit hopeiset hiuskiharat valuen kasvoille ja käsille. Mitä sitten seurasi, sitä ei voi kertoa.
Lisään tähän toisen luonteeltaan aika erilaisen kertomuksen. Minulla on ollut ilo saada yksityiskohtaista tietoa viimeaikaisesta hyvin tunnetusta tapauksesta miehestä, jonka valas nieli ja joka pelastettiin elävänä oltuaan lukuisia tunteja sen vatsassa.
Tapauksesta on annettu kaksi erillistä selostusta, toinen ilmeisesti valaanpyyntialuksen kapteenilta ja toinen luultavasti yhdeltä laivamiehistä (officer). Tapausta tutki tarkasti kaksi tiedemiestä, joista toinen oli edesmennyt M. de Parville, lehden Journal des Debuts of Paris, tiedetoimittaja. Valitettavasti hän kuoli viime sodan aikana. Siksi pyysin tietoja lehden uudelta toimittajalta, herrasmieheltä, jota arvostettiin ystävällisyydestään ja kyvyistään. Hän vastasi, että koska hän oli kiinni sodassa, hän ei päässyt käsiksi papereihin, mutta kun hän palaisi Pariisiin, hän etsisi niitä, koska hyvin muisti, että niistä oli puhuttu M. de Parville'n eläessä. Yli 12 kuukautta myöhemmin marraskuun 2. päivänä 1919 hän kirjoitti minulle seuraavaa:
“Heureka ! . . . Käytyäni läpi hyvin suuren määrän dokumentteja, minulla on ollut onni löytää se yksi, jonka haluatte ja jopa jotakin parempaa kuin odotin ... englantilainen käännös, jota M. de Parville itse käytti.”
Selostus on lyhyesti seuraava:
Helmikuussa 1891 valaanpyyntialus, Star of the East, oli Falkland'in saarten läheisyydessä ja tähystäjä huomasi suuren kaskelotin kolmen mailin päässä. Laskettiin kaksi venettä ja pian yksi harppuunamiehistä onnistui keihästämään valaan. Toinen vene kävi valaan kimppuun, mutta sai iskun valaan pyrstöstä ja yksi mies hukkui ja toinen, James Bartley, katosi, eikä löytynyt. Valas tapettiin muutamassa tunnissa ja suuri ruho kellui laivan sivulla miehistön ahkeroidessa kirvein ja lapioin poistaen rasvaa. He työskentelivät koko päivän ja osan yötä. Seuraavana aamuna he kiinnittivät köysiä vatsaan, joka hinattiin kannelle. Merimiehiä hatkähdytti siinä jokin, joka antoi kouristelevia elonmerkkejä ja sisältä löytyi puuttuva mies kaksinkerroin ja tajuttomana. Hänet laskettiin kannelle ja pestiin merivedellä, mikä kohta elvytti hänet, mutta hänen järkensä oli sekaisin ja hänet pantiin kapteenin hyttiin, jossa hän viipyi kaksi viikkoa riehuen kuin hullu. Kapteeni ja laivamiehet hoitivat häntä lempeästi ja huolella ja vähitellen hän sai takaisin järkensä. Kolmannen viikon lopulla hän oli kokonaan toipunut shokista ja palasi töihinsä.
Ollessaan valaan vatsassa Bartley'n ihoalueet, jotka altistuivat ruuansulatusnesteille, muuttuivat silmäänpistävästi. Hänen kasvonsa, kaulansa ja kätensä kalpenivat kuoleman valkoisiksi ja muuttuivat kuin pergamentiksi. Bartley sanoo, että hän todennäköisesti olisi elänyt lihaisan talonsa sisällä, kunnes olisi kuollut nälkään, sillä hän menetti tajuntansa pelosta eikä ilman puutteesta. Hän sanoo muistavansa tunteen, että hänet heitettiin veneestä mereen ja putoamisen veteen. Sitten oli pelottava kohiseva ääni, jonka hän uskoo tulleen siitä, kun valaan pyrstö pieksi vettä. Sitten hänet ympäröi suuri pimeys ja hän tunsi liukuvansa pitkin jonkinlaista pehmeää käytävää, joka tuntui liikkuvan ja kuljettavan häntä eteenpäin. Tätä tunnetta kesti vain lyhyen ajan ja sitten hän totesi, että hänellä oli enemmän tilaa. Hän tunsi ympärillään ja hänen kätensä tulivat kosketuksiin periksiantavan limaisen aineen kanssa, joka tuntui kutistuvan hänen kosketuksestaan. Lopulta hänelle valkeni, että hän oli joutunut valaan nielemäksi ja siinä vaiheessa kauhu valtasi hänet. Hän pystyi helposti hengittämään, mutta kuumuus oli kauhea. Se ei ollut luonteeltaan korventavaa eikä tukahduttavaa, mutta se tuntui avaavan hänen ihonsa huokoset ja imevän ulos hänen elinvoimansa.
Hän kävi hyvin heikoksi ja vatsasairaaksi. Hän tiesi, että hänen oudosta vankilastaan ei ollut mitään toivoa päästä pois. Kuolema tuijotti häntä silmiin. Hän yritti katsoa sitä urheasti, mutta kauhea hiljaisuus, pimeys ja kuumuus, yhdistettynä hirvittävään tietoon ympäristöstään, voittivat hänet. Seuraava, mitä hän muistaa, on, että hän on kapteenin hytissä.
Tietojen mukaan hänen kasvojensa ja käsiensä iho ei koskaan toipunut luonnollisen näköiseksi, mutta miehen terveyteen hänen kauhea kokemuksensa ei näytä vaikuttaneen. Hän oli loistavan hyväntuulinen ja nautti täysin siemauksin elämän siunauksista, joita tuli hänen tielleen. Valaanpyyntialusten kapteenit sanovat käyvän säännöllisesti niin, että miehiä joutuu valaiden nielemiksi, kun harppuunoiden aiheuttama tuska saa ne raivostumaan ja käymään veneiden kimppuun, mutta he eivät koskaan ennen ole tunteneet miestä, joka olisi käynyt läpi Bartley'n koettelemuksen ja tullut ulos elävänä.
Sanotaan, että laivan paluumatkalla Englantiin Bartley meni lontoolaiseen sairaalaan hoidattamaan ihovammojaan, mutta mitä tapahtui, sitä ei ole kirjattu. Hänet tunnettiin yhtenä kaikkein kovakuntoisimmista valaanpyytäjistä.
M. de Parville, yksi Euroopan huolellisimmista ja tunnontarkimmista tiedemiehistä, päätti tutkimuksensa ilmoittamalla käsityksensä: “että englantilaisen valaanpyyntialuksen kapteenin ja miehistön antama selonteko on uskottava. On monia raportteja tapauksista, joissa valaat kuolemantuskansa raivossa ovat nielleet ihmisiä, mutta tämä on ensimmäinen nykyajan tapaus, jossa uhri on selvinnyt turvaan terveenä. Tämän nykyajan tapauksen kuvauksen jälkeen minä lopetan uskoen, että Joona todella tuli ulos valaasta elävänä, kuten Raamattu kertoo.”
Vastauksena esittämääni kysymykseen valaan veren lämpötilasta erään suuren museon intendentti sanoi sen olevan noin 2.5 °C ihmisen ruumiin lämpötilan yläpuolella, mikä vastaa korkeaa kuumetta. Tämä epäilemättä siksi, että nämä nisäkkäät pystyisivät vastustamaan napamerien kylmyyttä.
Koska kertomus Joonasta on usein hauskanpidon aihe joillekin ja vaikea kysymys useammille, niin näyttää vain oikealta osoittaa, että kertomus ei välttämättä ole absurdi. Ei pitäisi unohtaa, että sillä on sinetti ja lopullinen hyväksyntä, ei yhtään vähäisemmältä auktoriteetilta, kuin Herraltamme itseltään. “Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.” (Mt. 12:40) Jos, kuten jotkut väittävät, tämä viittaus Joonaan, on vain vertauskuvallinen, niin luonnollinen seuraus siitä on, että viittaus meidän Herraamme on myös vertauskuvallinen ja se ei ole sellainen johtopäätös, jonka voisi hyväksyä.
Jos joku lukijoista haluaa testata lausunnon tarkkuuden koskien valaan nielemiskykyä, niin hänen on vain käytävä luonnonhistorian museossa ja pyydettävä tietoja johtavilta valasosaston virkailijoilta.
Lopuksi esittäisin kysymyksen eikö olisi jo aika ottaa joitakin luonteeltaan kansainvälisiä askeleita ylikalastuksen ja näiden suurenmoisten luontokappaleiden sukupuuton estämiseksi? Nykyisin purjeilla kulkevien valaanpyyntialusten asemesta varustetaan 7000 tonnin höyrylaivoja kelluviksi työpajoiksi, joissa on kaikki laitteet, mitä kuvitella voi merten tyhjentämiseksi valaista. Teollisuus pitäisi panna asianmukaiseen valvontaan. Nyt jo uskotaan, että jotkut lajit ovat kuolleet sukupuuttoon ja sama kohtalo tulee olemaan muillakin, ellei ryhdytä toimiin niiden säilyttämiseksi.
Kiitos todella perusteellisesta kirjoituksesta, jonka liitin linkiksi blogiini. Tästä aiheesta olen kuullut kyllä kerottavan, mutta näin hyvin dokumentoitua aineistoa en ole vielä löytänyt.
VastaaPoistaSurffailtuani netissä löysin erään babtistipastorin hyvin perusteellisen katsauksen tapaukseen James Bartley:
VastaaPoistahttp://www.holwick.com/questionable-illustrations/194-questionable-illustrations-james-bartley-modern-jonah.html
Vaikka sen perusteella aloinkin epäillä tämän tapauksen luotettavuutta, niin silti uskon, että Joona oli meripedon vatsassa. Muuten Jeesus osoittautuisi valehtelijaksi. Siunauksin.