--------------------------------
Häpeällisiä ironioita!
Shameful Ironies!
Hunt, Dave
February 1, 2006
Martti Luther muistetaan ja häntä kunnioitetaan laajalti tänä päivänä suuressa osassa maailmaa—varmaan kaikkialla Lännessä. Hiljattainen elokuva hänen elämästään oli Hollywood-menestys, joka uskonnollisesta sisällöstään huolimatta veti suuret sekulaarit yleisöt. Luther vastusti rohkeasti roomalaiskatolisen kirkon vääriä oppeja huolimatta paavi Leo X:n päättäväisyydestä pidättää hänet ja polttaa roviolla elävältä. Vieraillessaan Vatikaanissa hänen silmänsä olivat avautuneet ja nähdessään tekopyhyyden ja avoimen moraalittomuuden papiston keskuudessa aina papista paaviin. Viimeinen korsi oli Rooman aneiden myynti, jotka muka vapauttivat ihmisen kuolleet sukulaiset kiirastulesta taivaaseen. Surullisenkuuluisa myyntikampanja, jolla koottiin miljoonia dollareita, lupasi: ”Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Tämän hävyttömän huijauksen tuloilla maksettiin Pietarinkirkon korjaus ja laajentaminen. Tuo mahtava rakennus seisoo tänä päivänä monumenttina sille väärälle evankeliumille, jota tuo kirkko edelleen säännöllisesti saarnaa!
Pettyneenä ja raivoissaan Luther kirjoitti 95 teesinsä aneiden voimasta ja tehosta ja naulasi ne Wittenbergin linnankirkon oveen. Kopioita levitettiin laajalti useilla Euroopan kielillä, mikä järisytti Eurooppaa saaden aikaan kiihkeän väittelyn ja pannen alulle uskonpuhdistuksen ja miljoonien lähdön roomalaiskatolisesta kirkosta—toivottavasti tuoden pelastuksen monille heistä.
Vaikka Luther säilyttikin osan katolisuudestaan, hänen rohkea julistuksensa keisarillisten valtiopäivien edessä Worms'issa (jyrkkänä vastakohtana niin monien tämän päivän kristittyjen asenteelle) on innoittanut miljoonia: ”Raamattu sitoo minua...ja omatuntoni on Jumalan Sanan vanki. En voi enkä tahdo perua mitään...tässä seison; Jumala auttakoon minua.” Että hän todella tarkoitti, mitä sanoi, sitä todistaa se tosiasia, että se olisi maksanut hänen henkensä, elleivät muutamat voimakkaat saksalaiset ruhtinaat olisi ryhtyneet ajamaan hänen asiaansa ja suojelleet häntä protestina Roomaa vastaan—tapaus, josta me saamme nimityksen ”protestantti”.
Tahtoen epätoivoisesti säilyttää kirkon totalitaarisen vallan katoliset piispat ja kardinaalit käynnistivät vastauskonpuhdistuksen määritellen kirkon opit ja vaatien kuuliaisuutta Trenton kirkolliskokoukselle (1545-1563). Sen kaanonit ja säädökset (ks. lähteet) hylkäsivät Lutherin vahvistaman Raamatun ainoan arvovallan, kielsivät pelastuksen uskon kautta Kristukseen ilman kirkon sakramentteja ja hyviä töitä ja pohjimmiltaan hylkäsivät kaiken, mitä uskonpuhdistajat vaativat kirkkoa hyväksymään alistumisessa Jumalan Sanalle. Trento julisti yli 100 kirousta niitä vastaan, jotka hyväksyvät uskonpuhdistuksen opetuksen. Niinä päivinä Jumalan Sanan totuuden puolustaminen maksoi ja monet tuhannet eivät halunneet tinkiä vakaumuksistaan kidutuksesta ja kuolemasta huolimatta.
Tänä päivänä meillä on samanlaisen horjumattoman vakaumuksen elpymisen suuri tarve. Se ei kuitenkaan tule ilman, että yksilöiden nälkä ja jano vanhurskauden perään ja syvä intohimo Herraan ja Hänen Sanaansa herää (Mt. 5:6). On murheellista, että Jumalan totuus tänä päivänä ei ole ainoastaan halveksittu ja tingitty, vaan sitä tuhoavat monet, joihin miljoonat kristityt katsovat ylöspäin evankelikaalisina johtajina. On traagista, että suuria joukkoja valmistetaan seuraamaan sitä väkevää eksytystä, joka kohtaa niitä, jotka eivät ”ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua” (2. Ts. 2:8-12).
Onko 15. vuosisadan uskonpuhdistus ja sen Rooman vastustus vain mielenkiintoista historiaa, jolla on vain vähän kosketuspintaa tämän päivän seurakuntaan ja maailmaan? Tuskinpa! Taistelu jatkuu ja on saavuttanut paljon tappavamman vaiheen. Kasvava eksytys on pettänyt suuret joukot omaksumaan ekumeenisen kompromissin ja samalla kuvittelemaan, että edelleen ollaan Herran puolella.
Vuonna 1962 Vatikaani II:n avajaisissa Roomassa paavi Johannes XXIII vahvisti: ”Minä hyväksyn kokonaan kaiken, mitä on päätetty ja julistettu Trenton kirkolliskokouksessa.” Vatikaani II itse ”ehdottaa uudelleen Trenton kirkolliskokouksen säädöksiä”. Kunnioittaen Trenton avajaisten 450. vuosipäivää paavi Johannes Paavali II julisti 31.12.1995: ”Sen päätökset säilyttävät kaiken arvonsa.”
Siitä riippumatta, mitä katolinen ystävä, liberaali pappi, tai katolisen yliopiston professori ehkä sanoo, Trento pysyy Rooman virallisena opetuksena ja kirkon korkein valta on sen jälkeen vahvistanut sen uudelleen monta kertaa. Seuraavassa on vain joitakin Trenton kirouksia, jotka kaikki Vatikaani II, kanooninen laki (The Code of Canon Law) ja katolisen kirkon nykyinen katekismus uudistivat ja ne pysyvät tänä päivänä roomalaiskatolisuuden virallisena opetuksena pitäen yllä ”erehtymättömän” kirkon joustamattomia oppeja kenen tahansa päinvastaisista väitteistä huolimatta:
- Jos joku kieltää, että...kasteen kautta perisynnin syyllisyys peruutetaan [tai] että...Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus, pyhyys ja lunastus asetetaan sekä aikuisiin, että imeväisiin, kasteen sakramentin kautta...hän olkoon kirottu....
- Jos joku sanoo, että Uuden Lain sakramentit [s.o. roomalaiskatolisen kirkon seitsemän sakramenttia] eivät ole välttämättömiä pelastumiselle...ja että ilman niitä...ihmiset saavat Jumalalta yksin uskon kautta vanhurskautuksen armon...hän olkoon kirottu....
- Jos joku sanoo, että kaste....ei ole välttämätön pelastumiselle, hän olkoon kirottu....
- Jos joku sanoo, että vanhurskautuksen armon vastaanottamisen jälkeen syyllisyys on niin peruutettu ja ikuisen rangaistuksen velka niin poispyyhitty...että mitään ajallisen rangaistuksen velkaa ei jää maksettavaksi tässä maailmassa eikä kiirastulessa, ennenkuin taivaan portit voidaan avata...hän olkoon kirottu....
- Jos joku sanoo, että messu-uhri... jossa tuo elämän antava uhri, jonka kautta olemme Isälle sovitetut ja joka päivittäin uhrataan alttarilla pappien toimesta...on pelkkä ristillä täydelliseksi tehdyn uhrin muisto...joka uhrattiin elävien ja kuolleitten puolesta, syntien, rangaistusten, korvausten ja muiden puutteiden vuoksi...hän olkoon kirottu....
Ottaen huomioon nämä kiistattomat tosiasiat yhdenkään evankelikaalin ei pitäisi kutsua roomalaiskatolisia uudestisyntyneiksi kristityiksi. On häpeällinen ironia, että niin monet evankelikaaliset johtajat ja heidän seuraajansa samalla, kun sanovat kunnioittavansa uskonpuhdistusta ja sen pelastuksen evankeliumia yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, samanaikaisesti sulkevat silmänsä totuudelta ja toimivat aivan kuin uskonpuhdistusta ei olisi ollutkaan ja ikään kuin katoliset uskoisivat raamatulliseen evankeliumiin. Olemmeko unohtaneet, että ne, jotka eivät usko evankeliumiin, ovat ikuisesti kadotettuja? Onko heidän loputon tuomionsa oleva meidän käsissämme?
Häpeällisiä ironioita on runsaasti. Vaikka roomalaiskatoliset eivät enää polta vastustajia roviolla (käytäntö, joka nyt on vastenmielinen jopa sekulaarille maailmalle), se edelleen pitää yllä jokaista väärää opetusta ja käytäntöä, joita Luther ja hänen uskonpuhdistajakumppaninsa vastustivat, siten pettäen lukemattomat miljoonat. Se opettaa edelleen pelastusta kasteen kautta, hyviä töitä ja muita Marian välittämiä sakramentteja ”ovena Kristuksen tykö”; se edelleen tarjoaa aneita hinnaksi vapautukselle kiirastulesta taivaaseen ja se edelleen hylkää Raamatun lopullisen arvovallan! Kaikki Trenton julistamat kiroukset protestanttisia käsityksiä vastaan pysyvät täydessä voimassa ja tehossa. Silti monet Lutherin nykyajan seuraajat hyväksyvät nyt roomalaiskatolisuuden aitona evankeliumina!
Edustajat luterilaisesta maailmanliitosta (Lutheran World Federation) ja roomalaiskatolisesta kirkosta allekirjoittivat 31.10.1999 yhteisen julistuksen julistaen (JDDJ) ratkaisseensa ne tärkeät erimielisyydet, jotka aiheuttivat uskonpuhdistuksen. Katolisessa kirkossa ei ainutkaan oppi, tai käytäntö, ole muuttunut. Samalla kun luterilaiset onnittelivat itseään tästä suurenmoisesta ”sovusta”, paavi Johannes Paavali II tarjosi erikoisaneita pelastukseksi vuodelle 2000. Jos Martti Luther olisi ollut elossa, hän olisi tuominnut petturit, jotka johtavat hänen nimeään kantavaa kirkkoa ja olisi naulannut ”95 teesiään” luterilaisen maailmanliiton päämajan oveen! Kuinka voimme selittää tähän omantunnonvastaiseen uskonpuhdistuksen, Kristuksen ja Hänen Sanansa kavaltamiseen johtaneen sokeuden?
Viisi vuotta aikaisemmin eivät yhtään vähemmän häpeälliset evankelikaaliset johtajat (Bill Bright, Charles Colson, Os Guinness, Richard Mouw [Fuller'in teologisen seminaarin presidentti], J.I. Packer, Pat Robertson, John White [entinen NAE:n, National Association of Evangelicals'in presidentti], ym.), olivat allekirjoittaneet ns. ECT -asiakirjan “Evangelicals and Catholics Together: The Christian Mission in the Third Millennium (Evankelikaalit ja katoliset yhdessä: Kristillinen lähetystyö kolmannella vuosituhannella)”. Se kutsuu evankelikaalisia liittymään roomalaiskatolisiin maailman evankelioimisessa ja julistaa: ”Kiitämme Jumalaa, että olemme löytäneet toisemme veljinä ja sisarina Kristuksessa.”
(Suomessakin ECT ja katoliset hyväksytään nykyisin myös vapaissa suunnissa. Siitä on hyvä osoitus kun piispa James Leggett oli vime kesänä helluntaikirkon konferenssin pääpuhujana. Hän on maailman isokenkäisimpiä helluntailaisia, NAE:n johtokunnan jäsen ja ECT:n kannattaja. Samassa tilaisuudessa helluntailaiset julistivat rakkaaksi uskonveljeksi katolisen isä Heikki Huttusen Suomen ekumeenisesta neuvostosta. Mitä sanoo Mt. 23:9? Suom. huom.)
Ei myöskään ECT ollut mitään uutta, vaan totuudesta tinkimisen huipentuma, joka oli kasvanut evankelikaalisessa liikkeessä kauan, sillä jo ainakin 40 vuotta ennen ECT:tä Billy Graham oli julistanut, että hänen uskonkäsityksensä olivat pohjimmiltaan samat, kuin oikeaoppisen roomalaiskatolisuuden ja että hän ja paavi olivat samaa mieltä melkein kaikesta, pelastuminen mukaanlukien! Evankelikaaliset yliopistot, kuten Westmont ja Wheaton, lehdet, kuten Christianity Today ja Charisma, järjestöt, kuten Campus Crusade for Christ, Youth With A Mission (Suomessa Missionuoret) ja World Vision, kuten myös muut evankelikaaliset instituutiot ja johtajat olivat jo kauan omaksuneet saman asenteen. Korostaen evankelikalismin jakomielitautia, Wheaton, jolla on laaja keskus ja museo Billy Graham'in kunniaksi ja joka palkkaa lyhytaikaisia katolisia professoreja, erotti viime vuonna suositun professorin, koska tämä ”kääntyi katolisuuteen”, samalla kutsuen häntä ”lahjakkaaksi veljeksi Kristuksessa”!
Martti Luther ja muut uskonpuhdistajat olisivat mieluummin kuolleet roviolla kuin allekirjoittaneet sellaisia asiakirjoja kuin JDDJ ja ECT! Kuinka selitämme tänä päivänä kaiken sen kieltämisen, mitä uskonpuhdistus puolusti, niiden taholta, jotka sanovat kunnioittavansa sitä ja seuraavansa uskonpuhdistajien uskoa? Yrittäen luodata moista hengellistä jakomielitautia New York Times ECT:tä koskevassa ilmoituksessaan 30.3.1994 kirjoitti:
He uurastivat yhdessä aborttia ja pornoa vastustavissa liikkeissä ja nyt johtavat katoliset ja evankelikaalit pyytävät laumojaan...lopultakin hyväksymään toisensa kristittyinä. Jossakin sellaisessa, jota kutsutaan historialliseksi julistukseksi, evankelikaalit... liittyivät konservatiivisiin roomalaiskatolisiin johtajiin...[ja] kehottivat katolisia ja evankelikaaleja lopettamaan toistensa laumojen aggressiivisen käännyttämisen. John White, Geneva College'n presidentti ja entinen NAE:n (National Association of Evangelicals) presidentti, sanoi, että julistus oli ”voittoisa hetki” amerikkalaisessa uskonnollisessa elämässä vuosisatojen epäluottamuksen jälkeen....Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, jonka kautta yksin ihminen voi uudestisyntyä (1. Piet. 1:22-25) kielletään. Siitä on kysymys ja sielujen ikuisesta kohtalosta. Vaikka eivät itse allekirjoittaneetkaan ECT:tä, Bill Hybels ja Rick Warren niin monien muiden evankelikaalisten johtajien lailla näyttävät olevan täydessä yhteistyössä ja sovussa Rooman kanssa. Loukaten selvää Raamatun käskyä ”kilvoitella sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu” (Juuda 3), ei Hybels, ei Warren, eivätkä useimmat evankelikaaliset johtajat, Billy Graham mukaan lukien, käytä suunnatonta vaikutusvaltaansa tuodakseen varoitusta tai korjausta—Roomalle tai kenellekään toiselle!
Jopa Islamia puolustetaan oikeana ”uskona”, jonka kanssa Rick Warren tekee yhteistyötä työskennellen (P. E. A.C. E -suunnitelmansa kautta) jonkin sellaisen puolesta, jota kutsuu ”uudeksi uskonpuhdistukseksi”. Edistääkseen sitä hän sanoo, että ”luottaisi jokaiseen imaamiin, tai pappiin, tai rabbiin...” Emmekö enää usko evankeliumiin ja että sen hylkäävät ovat ikuisesti kadotettuja?
Johannes Paavali II tuomitsi kaiken, mitä uskonpuhdistus puolusti; silti myös hän on suuresti kunnioitettu niiden taholta, jotka ylistävät Lutheria. Kuinka voimme samanaikaisesti kunnioittaa kahta täysin vastakkaista käsitystä? Ovatko ”kristityt” tulleet hulluiksi?! Sanat ovat muuttaneet heidän määritelmänsä, ristiriitaisia vakaumuksia tunnustetaan samanaikaisesti ja totuus määritellään uudelleen sopimaan kaikkien makuun. Ajelehdimme merkityksettömyyden merellä ilman peräsintä ja kompassia—silti lähes kaikki ylistävät ”edistystämme”. Täsmälleen, kuten maailma, seurakunta (”rikas, joka ei mitään tarvitse” -- Ilm. 3:17) mielellään sumentaa olennaiset erot Jumalan totuuden ja Saatanan valheiden välillä. Evankelikaaliset johtajat kyllä edelleen väittävät vahvistavansa Jumalan Sanan, mutta kuka vastustaa niitä vääriä oppeja, jotka tämän päivän ”kristillinen” radio ja TV on tehnyt suosituiksi, tai ”porttojen äitiä” (Ilm. 17:5), kuten Luther?
Vaikka uskonpuhdistus edelleen on huulilla, sen synnyttäneistä syvistä vakaumuksista on tingitty. Aika käy myöhäiseksi ja evankelikaalinen seurakunta tarvitsee kipeästi kohdata muutamia rehellisiä kysymyksiä:
- Mikä oli uskonpuhdistuksen tarkoitus?
- Oliko sen tinkimätön raamatullisen totuuden vahvistaminen sopivaa Lutherin aikana, mutta ei nyt?
- Mitä se puolusti tuohon aikaan niin monen marttyyrin ja paljon kärsimyksen hinnalla, joka nyt pitäisi kieltää?
- Onko Jeesus Kristus ja Hänen evankeliuminsa muuttunut?
- Onko jokin käsitys, tai käytäntö, muuttunut katolisessa kirkossa, mikä oikeuttaisi evankelikaalit hyväksymään katolisuuden raamatullisena evankeliumina?
Israelin häikäisevien vuosien 1948 ja 1967 voittojen jälkeen imaamit alkoivat saarnata, että Allah on tyytymätön ja että muslimien täytyy palata Koraaniin ja tosi Islamiin. Seuraus on ollut fundamentalistisen Islamin kasvava herääminen ja sitä seuraava terrorismi.
Samaan aikaan ”kristillinen” Länsi vajoaa alati syvenevään turmelukseen. Yhtenä esimerkkinä Howard Stern’in likainen kielenkäyttö ja moraalittomuuden ihannointi ovat tehneet hänestä USA:n isopalkkaisimman radiopersoonallisuuden. Elokuvat, TV ja radio-ohjelmat tulevat aina vain röyhkeämmiksi pilkatessaan raamatullista totuutta ja homouden ja muiden häpeällisten perversioiden edistäminen heijastelee vain, mitä länsimaalaisten suuri enemmistö, mukaanlukien katoliset ja protestantit, tahtovat ja mistä nauttivat.
Raamattu ei ole muuttunut. Jumala ei ole muuttunut. Evankeliumi ei ole muuttunut. Onko meidän toivomme muuttunut? Sensijaan, että ”odottaisimme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä” (Titus 2:13), odotammeko pelastusta ”kristillisiltä” poliitikoilta? Tämän päivän evankelikaalisessa seurakunnassa vallitseva mieliala on mukautuminen, yhteys, kompromissi. Ovatko nämä niitä ”vaarallisia aikoja” (2. Tim. 3:1), joita Raamattu pahaenteisesti ennustaa? TBC
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti