-----------------------------------------
Maailmankaikkeus, Luoja ja ihmisen kohtalo (osa 1)
Cosmos, Creator, and Human Destiny (Part 1)
January 2010
By Dave Hunt
Uusin kirjani, Cosmos, Creator and Human Destiny, alkaa lyhyellä katsauksella maailmankaikkeuden suunnattomuuteen. Vaikka voisimme rakentaa avaruusaluksia, jotka voisivat matkustaa valon nopeudella, veisi 100 000 vuotta sivuuttaa Linnunrata, oma suhteellisen pieni galaksimme ja miljardeja vuosia saavuttaa sen takana olevat biljoonat (10 potenssiin 12) galaksit. Nämä tosiasiat osoittavat, kuinka typerä onkaan ihmisen unelma ”avaruuden tutkimisesta”. Joka kerran, kun nousen matkustajakoneeseen ja vilkaisen ohjaamossa olevaa uskomattoman monimutkaista kojetaulua, ajattelen lapintiiraa. Tämä lintu pesii kaukaisen pohjoisen tundralla, sitten lentää kahdeksan kuukautta tuhansia maileja jäljetöntä valtamerta saavuttaakseen määränpäänsä lähellä Etelänavan mannerjään reunaa vain palatakseen pesimäsijoilleen. Elinaikanaan se matkustaa yli kaksikymmentätuhatta mailia. Sen kojetaulu on sen pikkuisissa aivoissa ja sen suunnistusjärjestelmä on sen vaisto, kyky, jota mikään evoluutioprosessi ei voisi kehittää eikä yksikään ihminen selittää.
Ateismi, darwinismi kumppaninaan, on tänä päivänä maailman nopeimmin kasvava ei-poliittinen liike. Se on Saatanan mestarillinen ase hänen kamppailussaan Jumalan kanssa. Maailman johtava ateisti, Richard Dawkins, entinen Oxford'in yliopiston professori, on ateismin äänekkäin puhetorvi. Hänen kirjansa esiintyvät säännöllisesti New York Times'in bestseller-listalla. Vakuuttuminen darwinismista viisitoistavuotiaana muutti hänet nimellisestä anglikaanista palavaksi ateistiksi. Hän on julistanut, että: ”Usko Jumalaan ei ole vain typerää, vaan myös pahuutta.”
Sama muutos tapahtui Charles Templeton'in elämässä. Hän oli yhteen aikaan Billy Graham'in saarnakumppani. Darwinismi muutti hänet ateistiksi. Kirjassaan, Farewell to God (Jäähyväiset Jumalalle), hän kertoo kirjoittamisesta Billy'lle:
Billy, ei kerta kaikkiaan ole enää mahdollista uskoa esimerkiksi Raamatun selostukseen luomisesta. Maailmaa ei luotu muutamassa päivässä muutamia tuhansia vuosia sitten; se on kehittynyt miljoonien vuosien aikana. Se ei ole spekulaatiokysymys; se on todistettavissa oleva fakta.Niin traagista, kuin se onkin, Templeton oli väärässä. Darwinismi muuttaa jatkuvasti suuria joukkoja ateisteiksi. Monet kirjoittajat ovat perustelleet kreationismin ja kehitysopin välisen kiistan kumpaakin puolta. Siinä ovat todellisuudessa vastakkain teismi ja ateismi, Jumala ja Saatana. Tämä ikivanha konflikti on pian tulossa dramaattiseen päätökseensä. Se on se, mitä kirja Cosmos, Creator, and Human Destiny, kokonaisuudessaan käsittelee.
Me kerskaamme rakentamistamme suurista kaupungeista ja seuraamme suuresti ylistettyjä urheiluennätyksiä: kuinka lujaa me juoksemme, kuinka korkealle, tai pitkälle me jaksamme hypätä jne. Kuten olemme nähneet lapintiiran kohdalla, niin hyönteiset ja eläimet päihittävät meidät jokaisessa fyysisessä suorituksessa. On kuitenkin yllättävää, että tuskin kukaan tämän väittelyn kummallakaan puolella mainitsee sitä avaintekijää, joka erottaa ihmisen kaikista alemmista olioista: ihmisen kykyä muodostaa käsitteellisiä ajatuksia ja ilmaista niitä sanoissa ja musiikissa ja taiteessa! Meidät on tehty Jumalan, Luojamme ja sielujemme rakastajan, kuvaksi. Samaa ei voi sanoa mistään toisesta elävästä oliosta.
Tämä yksinkertainen tosiasia paljastaa fossiilimaailman tutkimisen turhuuden ”puuttuvan renkaan” löytämiseksi ihmisen ja jonkin lajin alempien olioiden välillä. Yhtä turhaa on tutkia ihmisen ja eläinten DNA:ta puuttuvaksi renkaaksi. Luustolla eikä myöskään DNA:lla ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka henkilö todella on. Simpanssin DNA on 96 prosenttisesti samanlainen, kuin ihmisen. Tämä ei osoita mitään evoluutioyhteyttä ihmisen ja simpanssin välillä, kuten Francis Collins, tunnustava kristitty, joka hiljattain nimitettiin National Institutes of Health'in johtajaksi, sanoo. Vaikka Albert Einstein'in, Charles Dickens'in ja Ludwig van Beethoven'in täydelliset luurangot voitaisiin löytää, niin sisältäisivätkö ne avaimen näiden miesten nerouteen? Ei tietenkään! Todellinen persoona on ei-fyysinen olento, joka elää fyysisessä ruumiissa. Tämä tosiasia on kiistämätön.
Mitä tulee aivoihisi, niin ne eivät synnytä ajatuksiasi. Sinä olet ajattelija, joka elää loputtomasti sen jälkeen, kun ruumis makaa mädäntyen haudassa. Sielu ja henki eivät ole ruumistamme hallitsevien fysiikan ja kemian lakien alaisia. Näillä laeilla on vakavia seurauksia itse kullekin meistä. Mitä tapahtuu sielulle ja hengelle kuoleman jälkeen? Raamattu sanoo: "Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Hepr. 9:27). Voit nauraa tiesi helvettiin, mutta et voi nauraa itseäsi sieltä ulos.
Siitä huolimatta Aadamin Jumalaa vastaan aloittama kapina on jatkunut määrätietoisesti aina siitä saakka. On kiistämätöntä, että tämän päivän tieteellisen pyrkimyksen tärkein päämäärä on osoittaa, ettei Jumalaa ole olemassa.
Esimerkiksi avaruusluotainten tarkoitus on löytää merkkejä vedestä, jotka voisivat osoittaa, kuinka elämä on voinut saada alkunsa jossakin maapallon ulkopuolella ja sitten kehittynyt. Päämäärä tietysti on osoittaa, että ihminen ei ole uniikki luomus, vaan että samanlaisia älykkäitä olentoja on hajallaan kaikkialla maailmankaikkeudessa – ja siten ei tarvita ”jumalaa” selittämään mitään. Sellainen spekulaatio on vastoin biogeneesin lakia, joka sanoo, että elämä tulee vain elämästä.
Ateistit välttelevät kysymystä alkuperästä. He puhuvat äkillisestä energiapurkauksesta, jolle eräs kriitikko antoi nimen ”Iso Pamaus (Big Bang -teoria)”, mutta he eivät osaa sanoa, mitä energia on, missä, tai miksi se piileskeli, tai miksi se yhtäkkiä näyttäytyi kosmisessa räjähdyksessä. He eivät myöskään osaa selittää, kuinka elämä saattoi ponnahtaa esiin maailmankaikkeudesta, joka oli kokenut korkeampia lämpötiloja, kuin kuumimman tähden ydin. He eivät osaa kertoa meille, mitä elämä on, tai kuinka se saattoi siirtyä elottomiin kemikaaleihin, joista ruumis koostuu. Eikö ole epärehellistä puhua evoluutiosta ilman, että ensin käsitellään tietyt peruskysymykset?
Mitä on kaikkialla maapallolla tapahtuvan ahkeran fossiilien etsimisen takana? Mitäpä muuta kuin pyrkimys löytää jokin evoluutioketju mikrobeista ihmiseen, joka eliminoisi Jumalan. Sama koskee ihmisen perimän perinpohjaista tutkimista – löytää evoluutioyhteys alemmista olioista ihmiseen. Olemme jo todistaneet, että ihminen on enemmän, kuin hänen fyysinen ruumiinsa, mutta sitä tosiasiaa ateistit karttavat, koska se osoittaa Jumalaan.
Ateistit ovat materialisteja. Heille ei ole olemassa muuta kuin ainetta. Ihminen ei muka ole yhtään enempää, kuin hänen fyysinen ruumiinsa. Se materialistinen väite on helppo osoittaa vääräksi. Ajatukset eivät ole fyysisiä, eivät myöskään aatteet. Sanakirjat ovat täynnä sanoja, joille ei ole fyysisiä kuvauksia. Mikä on eettisen väri? Miltä ällistyttävä haisee? Kuinka paljon huomattava painaa? Materialismi on yhtä typerä, kuin pahakin filosofia. Miltä typerä tuntuu, miltä paha kuulostaa, tai miltä filosofia maistuu jne.?
Totuutta ei voi välttää ja sen rehellistä kohtaamista ei saa lykätä! Raamattu julistaa kahdesti: ”Hullu sanoo sydämessänsä: Ei ole Jumalaa” (Ps. 14:1, 53:1). Ateismi on hullujen uskonto.
Kerrotaan tarinaa miehestä, joka saarnasi Puhujan Kulmalla Lontoon Hyde Park'issa ja joka saarnassaan sanoi, että jokainen, joka ei usko Jumalaan, on hullu. Mies kuuntelijoiden joukossa huusi: "Minä olen ateisti. Jos voitte osoittaa, että minä olen hullu, niin julkaisen sen lehdissä ja me ajamme teidät ulos kaupungista!"
"Ettekö todellakaan usko Jumalaan?"
"En takuulla! Olen taistellut Jumalaa vastaan koko ikäni!"
"Sanokaapa minulle", vastasi saarnaaja, "jos mies, joka tuhlaa elämänsä taisteluun jotakin olematonta vastaan, ei ole hullu, niin kuka sitten on?"
Runoilijat, taiteilijat ja kirjailijat ovat yrittäneet esittää sitä kauhistuttavaa kohtausta, kun ihminen seisoo Jumalan valtaistuimen edessä, mutta mielikuvituksemme voi johtaa meidät harhaan. Kristuksen tuomioistuimella kristitty saa palkan, tai kärsii menetyksen siksi, ”mitä ruumiissa ollessaan on tehnyt” (2. Kor. 5:10). Tuossa pelottavassa tapahtumassa me jokainen kohtaamme Kristuksen, jonka ”silmät ovat niinkuin tulen liekki” (Ilm. 1:14; 2:18).
Toisaalta ne, jotka ovat hyljänneet Kristuksen ja nauraneet Jumalan pelastustarjoukselle, tulevat kerran seisomaan suuren valkoisen valtaistuimen edessä ja kohtaamaan sillä istuvan, ”jonka kasvoja maa ja taivas pakenevat” (Ilm. 20:11). Niitä, jotka ovat pilkanneet Jumalan anteeksiantamuksen tarjousta, vaivataan ikuisesti heidän pahojen ajatustensa, sanojensa ja tekojensa piinaavalla muistolla sen ymmärtämisen kanssa, että niin ei olisi tarvinnut olla. Heidän tuomionsa sinetöi se, että he hylkäsivät Jumalan tarjoaman anteeksiantamuksen Jeesuksen kautta. Vihdoin on käyvä selväksi se, mitä Daavid tunnusti Jumalalle: ”Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi” (Ps. 51:4).
Kun tunnontuskat valtaavat meidät ja kadumme jotakin harjoittamaamme syntiä, niin emme saa unohtaa sisällyttää siihen Daavidin lyhyttä lausuntoa, joka oli hänen tunnustuksensa ytimessä. Kaikki synti on kapinaa Jumalaa vastaan.
Epäuskoiselle helvetin liekit ovat Jumalan antaman omantunnon polttava tuska, jota Salomo kuvaa niin elävästi:
”Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.Olemme tuskin edes alkaneet katua, ennen kuin, jopa kristittyinä, ymmärrämme sen vakavuuden, mitä saatoimme torjua mielestämme tuskin mainitsemisen arvoisena. Jokainen synti, kuinka vähäpätöiseltä se näyttääkin, täytyy tunnustaa suurena rikoksena ja maanpetoksena Jumalaa vastaan. Olemme ryöstäneet Jumalalta pienessä, tai suuressa määrässä, elämän, jonka Hän uskoi meille, elämän, joka tulee elää Hänen kunniakseen ja sen sijaan olemme eläneet itsellemme. Maanpetosko? Sydämissämme olemme käynnistäneet kapinan maailmankaikkeuden Herraa vastaan.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.” (Snl. 1:24-31)
Vasta, kun näemme synnin tässä valossa, olemme alkaneet katua. Suurin osa uskon vanhoista virsistä heijasteli sitä vakavuutta, jolla palvojien pitäisi käydä Jumalan pyhään läsnäoloon. On murheellista, että nämä entiset suosikit on pantu syrjään tien valmistamiseksi tämän päivän ”nykymusiikille” sanoituksin, jotka alentavat Jumalan maailmankaikkeuden Herrana – Jumalana, jonka majesteettius saa meidät lankeamaan kasvoillemme pyhässä kunnioituksessa – kaveriksi.
Monissa tämän päivän ns. evankelikaalisissa seurakunnissa on vain vähän jumalanpelkoa, jonka Salomo sanoi olevan ”viisauden alku” (Ps. 111:10, Snl. 1:7; 9:10). Herran valitus Hänen itkiessään Israelia täytyy varmasti olla Hänen huutonsa, kun Hän katsoo tämän päivän seurakuntaa: ”Poika kunnioittakoon isää ja palvelija herraansa. Mutta jos minä olen isä, missä on minun kunnioitukseni? Ja jos minä olen Herra, missä on minun pelkoni? sanoo Herra Sebaot teille, te papit, jotka pidätte halpana minun nimeni. Mutta te sanotte: Miten me olemme pitäneet halpana sinun nimesi?" (Mal. 1:6)?
Minä puhun omalle sydämelleni. Kuinka moni meistä elää, niinkuin todella uskoisimme ajan olevan lyhyt ja että Jeesus voi tulla millä hetkellä tahansa? Meidän täytyy pysähtyä ja pohtia tätä kysymystä hyvin vakavasti. Me tarvitsemme sydämen uudistuksen, tuoreen ymmärryksen Jumalan peljättävyydestä. Sanon usein Herralle vapisevani ajatellessani seisomista Hänen edessään. Tiedän olevani lunastettu ja turvassa Hänen rakkaudessaan, mutta kun ajattelen, kuinka suuri Hän on ja mikä säälittävä mitättömyys minä olen, niin tuntuu röyhkeältä uskaltaa sanoa: ”Minä rakastan sinua, Herra.”
Raamattu puhuu pelottavalla vakavuudella niille, jotka hylkäävät Jumalan Luojana ja Vapahtajana. Ei, me emme kehittyneet. Se teoria on yksi Saatanan ovelimmista valheista. Kertaheitolla hän alensi ihmisen eläimeksi ja samalla vetosi hänen ylpeyteensä saamalla hänet uskomaan, että hän voi ymmärtää, kuinka syntyi ilman Jumalaa ollen siten vapaa vastuusta millekään itseään korkeammalle auktoriteetille. Mikä suureksytys tuhoon vievän lavean tien raivaamiseksi!
Kuinka joku voisi panna sellaisen tärkeän totuuden kirjaan, joka sisältää tieteellisen keskustelun ihmisen alkuperästä ja hänen olemassaolonsa tarkoituksesta? Juuri sitä on yritetty kirjassa Cosmos, Creator, and Human Destiny lukijoiden herättämiseksi Jumalan rakkauden ihmeelle ja sille kunniakkaalle päämäärälle, jonka Hän on suunnitellut niille, jotka avaavat sydämensä Hänelle. Kuinka totta ovatkaan virren, "How Great Thou Art (Oi Herra suuri Luoja maan ja taivaan)" sanat:
O Lord my God, when I in awesome wonder
Consider all the worlds thy hands have made:
I see the stars, I hear the rolling thunder,
Thy power throughout the universe displayed!
When through the woods and forest glades I wander
And hear the birds sing sweetly in the trees,
When I look down from lofty mountain grandeur
And hear the brook and feel the gentle breeze,
And when I think that God, His Son not sparing,
Sent Him to die, I scarce can take it in-
That on the cross, my burden gladly bearing,
He bled and died to take away my sin!
When Christ shall come with shout of acclamation
And take me home, what joy shall fill my heart!
Then I shall bow in humble adoration
And there proclaim, my God, how great thou art!
Then sings my soul, my Savior God, to Thee: How great Thou art! How great Thou art!
"Nokialaisen" suomennos virrestä:
Oi Herra minun Jumalani, kun minä kunnioittavassa ihmetyksessä
Pohdin kaikkia maailmoja jotka sinun kätesi on luonut:
Minä näen tähdet, minä kuulen jyrisevän ukkosen,
Sinun valtasuuruutesi läpi koko universumin levitettynä!
Kun lävitse metsän ja metsäaukioiden minä vaellan
Ja kuulen lintujen laulavan suloisesti puissa,
Kun minä katselen alas korkeasta vuoren loistosta
Ja kuulen puron ja tunnen leudon tuulenhengen,
Ja kun minä ajattelen että Jumala, Poikaansa säästämättä,
Lähetti Hänet kuolemaan, minä tuskin pystyn sitä käsittämään-
Että ristillä, minun kuormaani mielihyvin kantaen
Hän vuoti verta ja kuoli ottaakseen pois minun syntini!
Kun Kristus saapuu suosionhuutojen kera
Ja vie minut kotiin, niin mikä riemu tuleekaan täyttämään sydämeni!
Silloin minä kumarran nöyrästi palvoen
Ja siellä julistetaan, minun Jumalani, kuinka suuri sinä oletkaan!
Silloin laulaa minun sieluni, sinulle Vapahtajani Jumala: Miten suuri sinä oletkaan! Miten suuri sinä oletkaan!
TBC
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti