Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Profeetallisten synnytystuskien kiihtyminen viimeaikoina, kun ruttotauti-pandemia riehuu maailmalla maaliskuussa 2020

Tässä pastori Daymond Duck'ilta uusi profeetallinen koronavirus-päivitys Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Varsinkin se, mitä koronaviruksesta seuraa ihmiskunnalle lähitulevaisuudessa, on tärkeää ymmärtää. Tämä voi olla se game changer (pelinmuuttaja) ajatellen Antikristuksen nousua ja tulevaa saatanallista maailmanhallitusta, unohtamatta tietenkään Kristukselle uskollisen seurakunnan ylöstempausta, joka on pian käsillä.

----------------------------

Lisääntynyt vauhti (Speeded Up) :: By Daymond Duck

Published on: March 29, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/03/29/speeded-up-by-daymond-duck-2/

Ensinnäkin, johtuen koronaviruksesta kirkko, jossa käyn, peruutti säännölliset jumalanpalvelustilaisuutensa ja aloitti kokoustamiset kodeissa, joissa ei kokoonnu enempää kuin 10 ihmistä per koti.

Jotkut sanovat, että tätä ei ole koskaan tapahtunut aiemmin, mutta onko se totta (kenties kyllä, ehkä ei)?

Sen jälkeen kun Israel vietti yli 400 vuotta Egyptissä (monet orjina), Jumala nosti Mooseksen sanomaan Faraolle ”Päästä kansani menemään”, mutta Farao kieltäytyi.

Jumala lähetti 10 vitsausta, ja viimeistä vitsausta kutsutaan usein ”kuoleman enkeliksi”.

Jumala käski juutalaisia ripottelemaan virheettömän karitsan verta talojensa oven ylä- ja sivupieliin, menemään sisälle, pysymään siellä, kunnes kuoleman enkeli oli kulkenut ohitse, ja valmistautumaan lähtemään hetken varoitusajalla.

Jumala sanoi, että Jumalaa tottelevien vanhempien esikoislapset säästyisivät, mutta niiden esikoiset, jotka eivät totelleet Jumalaa, kuolisivat.

Monet juutalaiset viettivät ensimmäisen pääsiäisen kotonaan totellen Jumalaa, koska Hän sanoi, että kuoleman enkeli ohittaisi heidän talonsa, jos Hän näkee veren.

Tuon uskomattoman tapahtuman jälkeen juutalaiset jättivät talonsa ja aloittivat matkan Luvattuun maahan.

Suurin osa lankesi matkalla epäuskoon, ja vain kahden (Joosua ja Kaaleb) onnistui päästä perille.

Tänään kodeissa palvovien kristillisen kirkon jäsenten on oltava valmiita lähtemään Luvattuun maahan hetken varoitusajalla.

Rukoilen, että olen väärässä, mutta olen huolissani siitä, että jotkut palaavat kirkkoon yhdeksi tai kahdeksi sunnuntaiksi, kun koronavirusepidemia on ohi (niinkuin tapahtui syyskuun 11. päivän 2001 jälkeen), muuttuvat nopeasti haaleiksi eivätkä ole valmiita, kun pasuuna soi.

Toiseksi, eräs lukija Australiassa muistutti minua siitä, että maan pedot tulevat tappamaan suuria ihmismääriä Ahdistuksen aikana (Ilm. 6:8).

Hän pohti, voisiko tämä viitata esimerkiksi kiinalaisiin, jotka syövät eläimiä (kissoja, koiria, lepakoita, jne.; koronaviruksen mahdollisia lähteitä), joita ostetaan ns. märiltä toreilta (Wet Markets).

Me vain tiedämme, että pedot aiheuttavat ihmisten kuolemia Ahdistuksen aikana.

Kolmanneksi, toinen australialainen lukija kirjoitti, että jotkut pysäköintimittarit Melbourne'ssa ja Sydney'ssä eivät enää hyväksy kolikoita, seteleitä tai luottokortteja.

Siellä pysäköiville ihmisille annetaan ohjeet ladata sovellus, siirtää varoja tilille ja maksaa matkapuhelimellaan (pysäköintimittarit ovat käteisvapaita).

Neljänneksi, shiiamuslimit haluavat Ahdistuksen ajan toteutuvan, koska heidän mielestään se nopeuttaa Mahdi-muslimin ilmestymistä ja vauhdittaa yhden-maailman islamilaisen hallituksen ja islamilaisen uskonnon perustamista.

Maaliskuun 17. päivänä 2020 kerrottiin korkean iranilaisen virkamiehen sanoneen, että koronaviruskriisi on alkusoittoa Mahdin ilmestymiselle, ja hän kehotti Iranin kansaa levittämään aktiivisesti koronavirusta, koska se nopeuttaa Mahdin ilmaantumista (mitä tulee Jumalan näkemykseen tästä, lue Aamos 5:18-20).

Viidenneksi, useat ihmiset ovat kertoneet minulle olevansa huolissaan siitä, että koronavirukselle kehitetään rokotetta ja ihmisiä vaaditaan rokotettaviksi ennenkuin he voivat palata tavanomaiseen elämäntapaansa. (En neuvo ketään mitä tehdä, mutta jos kehitetään rokote, jossa on seurantalaite, en ole tällä hetkellä taipuvainen sallimaan kenenkään rokottaa minua.)

Maaliskuun 19. päivänä 2020 kerrottiin, että Big Pharma (iso lääketeollisuus) ja Microsoft työstävät yhdessä tapaa siirtää implantoitavia siruja rokotuksissa.

Video: ”Anybody Know Who This Man Is? (Tietääkö kukaan kuka tämä mies on?)”
https://www.youtube.com/watch?v=J0tSbtUg1e0&feature=youtube

Maaliskuun 16. päivänä 2020 ilmoitettiin, että Tanska on hyväksynyt lain, joka antaa hallitukselle valtuudet yhdeksi vuodeksi määrätä sakkoja ja/tai vangita kansalaisia ja estää heitä ”pääsemästä myymälöihin, ruokakauppoihin, julkisiin laitoksiin ja sairaaloihin samalla kun heitä rajoitetaan käyttämästä julkista liikennettä.”

Kuudenneksi, haluan jakaa jotain (en suositella) niille, jotka ehkä haluavat tietää.

Lukija lähetti minulle kaksi linkkiä, joiden sanomana on osoittaa tapa lääkitä koronavirustautia kuumuudella, mutta molemmat videot on poistettu Internetistä sen huolen vuoksi, että ihmiset vahingoittavat itseään.

Tiedä, että tohtori Fauci, presidentti Trump'in neuvonantaja, on esittänyt, että koronavirus voi paremmin kylmemmässä säässä kuin kuumassa, kosteassa säätilassa (ja presidentti Trump on myöskin sanonut sen).

Koronaviruksesta voi tulla kausiluonteinen: Yhdysvaltalainen huippututkija

https://news.yahoo.com/coronavirus-could-become-seasonal-top-us-scientist-001146451.html

Tiedä myös, että tohtori John Nicholls, yksi maailman johtavista virusasiantuntijoista, uskoo, että auringonvalo, lämpötila ja kosteus ovat avaintekijöitä viruksen häviämisessä.

Koronavirus-asiantuntija kertoo tietävänsä milloin virus ”polttaa itsensä loppuun” vuodetun analyysin mukaan

https://www.accuweather.com/en/health-wellness/coronavirus-expert-says-the-virus-will-burn-itself-out-in-about-6-months/679415?fbclid=IwAR10eVYHlvqj5KXA7U35IpLfIRhYIxKVdTcLvRYRPoFlJao1jYN37xgmU4o

Muistan, että yksi videoista ehdotti saunassa istumista noin tunnin ajan, odottaa sitten 3 tuntia ja toistaa se uudelleen.

Ne, joilla ei ole saunaa, voivat käyttää hiustenkuivaajaa (matala lämpö, vähintään 18 tuumaa kasvoista; 5 minuuttia kerrallaan) ja veden pirskottamista (käytä sumutinpulloa) kasvoille kosteuden vuoksi (tunnin ajan kerrallaan, jos mahdollista, ja toista se).

Haluan korostaa, etten suosittele tätä, kukin henkilö on vastuussa päätöksestään, sen pitäisi olla viimeinen keino, eikä minulla ole todisteita siitä, että tämä toimii.

Muuten uskon, että nopein ja varmin tapa päästä eroon koronaviruksesta Yhdysvalloissa olisi repiä presidentti Trump'in rauhanesitys Israelin jakamiseksi, ja nopein ja varmin tapa päästä eroon siitä maailmassa olisi YK:n turvallisuusneuvoston luopuminen kahden valtion ratkaisusta (2. Aikakirja 7:13-14 auttaisi myös).

Seitsemänneksi, muistakaa mitä Jaakob, Jeesuksen velipuoli, sanoi: ”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.” (Jaakobin kirje 4:8)

Ihmisiä ympäri maailmaa käsketään pestä kätensä, mutta ihmisten on myös puhdistettava sydämensä (tee parannus ja pelastu).

Kahdeksanneksi, muistakaa, että kansakuntien rajat ovat lähtöisin Jumalasta, ja Hän voi käyttää koronavirusta osoittaakseen maailman johtajille, että suljetut rajat voivat olla hyvä asia, ennenkuin maailman johtajat avaavat rajansa Antikristuksen saatanalliselle yhden-maailman hallitukselle.

Yhdeksänneksi, Ahdistuksen aikana tulee olemaan hyperinflaatio ja maailmanlaajuinen taloudellinen romahdus (Ilm. 6:5-6).

Jos miljoonien kansalaisten on oleskeltava kodeissaan useita kuukausia, minun on vaikea ymmärtää, kuinka se ei aiheuttaisi hyperinflaatiota ja maailmanlaajuista talouden romahtamista.

Kymmenenneksi, alkaen suunnilleen Ahdistuksen ajanjakson puolivälistä, Väärä profeetta pakottaa ihmiset palvomaan Antikristuksen patsasta (pedonkuva) ja ottamaan Pedon merkin (Ilm. 13:12-18).

Jos miljoonat kansalaiset ovat ilman työpaikkaa useita kuukausia, monet tulevat mielellään palvomaan patsasta ja ottamaan Merkin oikeudekseen ostaa ja myydä.

Yhdenneksitoista, eräs lukija kysyi, voisiko Jumala sulkea kirkkoja, koska ne ovat saattaneet Pyhät kirjoitukset huonoon valoon (ok seksuaalivähemmistöjen (LGBTQ) kanssa; ok abortin kanssa; ok homopastorien kanssa; ovat Israelia vastaan; ovat Raamatun profetian saarnaamista vastaan; ovat Vanhan testamentin saarnaamista vastaan; ovat kirjaimellista Jeesuksen toista tulemista ja tuhatvuotiskautta vastaan; jne.).

Ihmettelen hämmästyttävää Jumalamme kärsivällisyyttä sen suhteen, mitä jotkut saarnaavat (terveen opin puute; poikkeaminen uskosta; mutta helvetin portit eivät voita Jumalan seurakuntaa).

Lopuksi, Ahdistuksen ajanjakso ei ole vielä alkanut, eikä se voi alkaa niin kauan kuin seurakunta on täällä maan päällä.

Myöskin kymmenen kuninkaan (kymmenen sarvea; kymmenen alueellista globalistista johtajaa) on tultava esiin ennenkuin Antikristus (yhdestoista sarvi; pieni sarvi) ilmestyy, ja tämä voisi alkaa pian muotoutumaan.

Vain Jumala tietää, mutta mielestäni olemme saamassa varoituksia tai ennakkotapauksia tulevista asioista ja synnytystuskia on kiihdytetty.

Pelastus armon kautta uskossa Jeesukseen pitäisi olla kiireellinen asia niille, jotka eivät ole hyväksyneet Jeesusta, ja katumuksen pitäisi olla kiireellinen asia niille, jotka ovat hyväksyneet Jeesuksen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Mahdotonta, ettei Jeesus tulisi takaisin by Daymond Duck

Tässä tuore suomentamani Daymond Duck'in profetia-artikkeli Rapture Ready -sivustolla, jossa loogista päättelyä siitä, että Jeesuksen on tultava takaisin (Herran toinen tulemus) Raamatun profetiassa olevien kirjoitusten myötä, koska Jeesuksen ensimmäiseen tulemukseen liittyvät profetiat toteutuivat myöskin ja niihin on paikoin liitetty Jeesuksen toinen tulemus. Kirjoittajalta ylipäätään hyvä todistus Vapahtajastamme Raamatun Vanhan Testamentin profetiassa.

--------------------------

Mahdotonta (Impossible) :: By Daymond Duck

Published on: March 22, 2020 By RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/03/22/impossible-by-daymond-duck/  

Kirjoitin tämän artikkelin, koska odotin olevani poissa tietokoneeltani ja pystymättä seuraamaan ajankohtaisia ​​tapahtumia muutaman päivän ajan.

Koronavirus muutti noin.

Ymmärrän, että tämä artikkeli on tavallista pidempi.

Suurin osa siitä on näyttämön asettelua tavalle, jolla se loppuu.

Roomalaiskirje alkaa sanoilla: ”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia, 2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa, 3 hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä 4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme” (Room. 1:1-4).

Huomaa, kun Paavali sanoi, että Jeesus ja Jumalan evankeliumi luvattiin Pyhissä kirjoituksissa olevien profeettojen kautta.

Jeesuksen ensimmäinen tulemus, Hänen kuolemansa, hautaamisensa ja ylösnousemuksensa eivät ole asioita, jotka varhainen kirkko tai joku muu sepitti.

Ne ovat asioita, jotka Jumala lupasi tehdä ja että Jumalalla oli profeettoja kirjoittamaan Pyhiin kirjoituksiin ennenkuin nämä asiat tapahtuivat (Room. 1:2).

Jotkut Raamatun jakeet opettavat tosiasiassa, että Jumala suunnitteli Jeesuksen ensimmäisen tulemisen, kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen ennenkuin Hän loi tämän maailman (1. Piet. 1:20; Ilm. 13:8).

Kirjoitetut profetiat alkavat Eedenin puutarhassa Jumalan lupauksella, että vaimon siemen (ihmeellinen neitseellinen syntymä) ruhjoisi Saatanan pään (1. Moos. 3:15), ja ne jatkuvat koko Vanhan testamentin läpi Malakian kirjan loppuun asti.

Pyhien kirjoitusten asiantuntijana Paavali oli ollut tietoinen suurimmasta osasta tai kaikista tallennetuista profetioista.

Hän keskitti huomionsa siihen, mitä jotkut profeetat sanoivat Jeesuksesta.

Mitä tulee Hänen (Jumalan) Poikaan Jeesukseen Kristukseen meidän Herraamme, profeetat sanoivat, että Hänestä tehtiin kuningas Daavidin jälkeläinen lihan puolesta (Room. 1:3).

Voimme lukea Pyhistä kirjoituksista kahden profeetan (Samuel ja Jeremia) sanoneen, että Messias tulee olemaan kuningas Daavidin lihallinen jälkeläinen ja että hän istuu Daavidin valtaistuimella ikuisesti (2. Sam. 7:12-13; Jer. 33:17).

Toisella tavalla: Profeetat kirjoittivat Pyhiin kirjoituksiin, että Messias tulisi ihmiseksi kuningas Daavidin sukulinjassa.

Tämä on Jeesuksen ihmisyys, Jeesuksen neitseellinen syntymä, se kuinka Jumala teki mahdolliseksi Jeesuksen kuoleman.

Oli aika, jolloin Jeesus ei voinut kuolla (Hän ei voinut kuolla, ennenkuin Hän otti itselleen lihan ruumiin).

Koska Hänet on herätetty kuolleista, Hän ei kuole enää koskaan.

Tulee aika, jolloin emme voi kuolla (Sen jälkeen kun olemme herätetyt kuolleista, emme enää koskaan kuole).

Mutta emme saa uusia ikuisia ruumiitamme silloin kun kuolemme (saamme ne sinä suurena ylösnousemuspäivänä).

Profeettojen mukaan Jumalan Poika Jeesus Kristus, meidän Herramme, tulisi lihassa kuningas Daavidin jälkeläisenä.

Selvyyden vuoksi: Jumalan ei tarvinnut valita kahta kuningas Daavidin jälkeläistä Messiaan maallisiksi vanhemmiksi.

Mutta Jumala inspiroi Samuelia ja Jeremiaa ennustamaan, että Messias tulisi olemaan kuningas Daavidin jälkeläinen, ja Jumalalla oli tuo kirjoitettuna Pyhiin kirjoituksiin, jotta ihmisillä olisi tallenne siitä ennenkuin se tapahtui, joten Jumalan piti valita kaksi kuningas Daavidin jälkeläistä (Hän valitsi Joosefin ja Marian) olemaan Jeesuksen maallisia vanhempia toteuttamaan sen, mitä Samuel ja Jeremia kirjoittivat.

Jumala myös kirjasi Joosefin sukupuun Matteuksen kirjaan ja Marian sukupuun Luukkaan kirjaan todentaakseen sen, että Jeesus on kuningas Daavidin jälkeläinen lihan puolesta.

Viedäänpä tämä askel pidemmälle.

Profeetta Mooses kirjoitti, että Shilo (Messias) tulisi Juudan heimosta (1. Moos. 49:10).

Israelissa oli 12 heimoa, joista Jumala olisi voinut valita pariskunnan olemaan Jeesuksen vanhempia.

Mutta ihmiset, jotka Jumala valitsi (Joosef ja Maria), olivat Juudan heimosta.

Jumala valitsi heidät täyttämään sen, mitä Pyhiin kirjoituksiin on kirjoitettu.

On muutakin.

Jumalan Poika Jeesus Kristus, meidän Herramme, syntyi lihassa kuningas Daavidin jälkeläiseksi.

Mutta hänet asetettiin Jumalan Pojaksi, jolla on voima pyhyyden hengen mukaan, kuolleistanousemisen kautta (Room. 1:4).

”Asetettu” tarkoittaa nimettyä tai tunnistettua.

Jeesus tunnistettiin Jumalan Pojaksi voimakkaalla merkillä.

Pyhä Henki herätti Jeesuksen kuolleista.

Tätä ei tapahtunut monille ihmisille, joten ei pitäisi olla epäilystä siitä, että Jeesus on Jumalan Poika.

Haluan avartaa tätä.

Jeesus on Jumala, Luoja; Hän oli aina olemassa, mutta Jeesuksesta ei tullut kuningas Daavidin jälkeläistä ennen neitseellistä syntymää.

Tämä maapallo oli noin 3000 vuotta vanha ennen kuningas Daavidin syntymää.

Noin 3000 vuoden ajan Jeesus oli Jumala, mutta Jeesus ei ollut kuningas Daavidin jälkeläinen.

Jeesus ei ollut kuningas Daavidin jälkeläinen edes kuningas Daavidin elämän aikana.

Kuningas Daavid oli kuolleena melkein 1000 vuotta ennenkuin Jeesuksesta tuli kuningas Daavidin jälkeläinen.

Jeesuksesta tuli kuningas Daavidin jälkeläinen lihan puolesta, kun Hän syntyi Mariasta siinä tallissa.

Jeesus ei menettänyt asemaansa Jumalana syntyessään lihassa.

Jeesus vain lisäsi tai otti ihmisen aseman.

Jumalan Pojasta tuli sekä Jumala että ihminen; jumalallinen ja inhimillinen; Jumala-ihminen; Messias; Jumalan Poika Jeesus Kristus, meidän Herramme, kun Hän syntyi tallissa.

Kuningas Daavid on kuuluisa siitä, että hän profetoi useita asioita Jeesuksen kuolemasta Psalmissa 22.

Hän jopa profetoi, että Jeesus ristiinnaulitaan ennenkuin ristiinnaulitseminen keksittiin.

Kun kristillinen kirkko aloitti helluntaipäivänä, Pietari sanoi, että kuolemalle oli mahdotonta pitää Jeesusta (Apostolien teot 2:24).

Pietari saarnasi, että profeetta kuningas Daavid näki ennalta Jeesuksen ja sanoi, että Jumala ei antaisi Hänen Pyhänsä nähdä katoavaisuutta (Apostolien teot 2:25-27; Psalmi 16).

”Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä. Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen, niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta. Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.” (Apt. 2:29-32)

Pyhän Hengen toimittama Jeesuksen ylösnousemus kuolleista oli Jumalan julistus siitä, että Jeesus on Jumalan Poika.

Koska Jumala vannoi, että Jeesus nousisi kuolleista ja istuisi Daavidin valtaistuimella, ja jos tämä on kirjoitettu Pyhiin kirjoituksiin, oli mahdotonta, ettei näin tapahtuisi.

Jos niin ei tapahtunut, Jumala valehteli, kaikki profetia Pyhissä kirjoituksissa ei ole totta, tai jotain sinne päin.

Mutta Jumala ei voi valehdella ja profetiat olla väärässä.

Pietari ja monet muut todistivat Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen.

Mutta entäpä se, kun Jeesus istuu Daavidin valtaistuimella?

Jeesus piti herättää kuolleista, jos Hän aikoo joskus istua Daavidin valtaistuimella.

Missä Daavidin valtaistuin oli?

Se oli maan päällä Jerusalemissa.

Ja koska Jeesus ei ole vielä istunut Daavidin valtaistuimella maan päällä Jerusalemissa, on mahdotonta, ettei sitä tapahdu tulevaisuudessa.

Jeesus tulee takaisin ja hallitsee kuningasten Kuninkaana ja herrain Herrana Jerusalemissa.

Lopuksi: Israelin on mahdotonta olla saamatta Luvattua maata (1. Moos. 17:7-8), mahdotonta, ettei Israel saisi Jerusalemia, mahdotonta, ettei tempausta tapahdu (1. Tess. 4:13-18), mahdotonta, ettei Ahdistuksen ajanjaksoa ole (Dan. 9:27), mahdotonta, että Ahdistuksen aikana ei tapahdu globaalia talouden romahtamista (Ilm. 6:5-6), mahdotonta, ettei tule olemaan tuhoisaa maailmanlaajuista pandemiaa Ahdistuksen aikana (Ilm. 6:7-8), mahdotonta, ettei kaikki Pyhien kirjoitusten sisältämät profetiat täyty prikulleen.

On myös mahdotonta mennä Taivaaseen, jos joku ei todella hyväksy Jeesusta (Joh. 14:6).

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Koronavirus peräisin kiinalaisesta sotilaslaboratoriosta ym. virukseen liittyen

PÄIVITETTY 19.3.2020 (Katso lopusta uusi Thomaksen koronavirukseen liittyvä sähköpostiviesti kera "hauskan" videon)

Kuunnelkaa Ylen äänite, jonka mukaan koronavirus on todennäköisesti peräisin kiinalaisesta Wuhanin sotilaslaboratoriosta. Thomas K. lähetti tämän mp4-tiedoston mulle tänään.

https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/Koronavirus_lahtoisin_kiinalaisesta_sotilaslaboratoriosta.mp4



MUN JA THOMAKSEN KIRJEENVAIHTOA KORONAVIRUKSESTA 18.3.2020

Hei Thomas!

En ole kuullut sinusta pitkään aikaan. Kuinka voit? Muistaakseni lähetin sulle viime kesänä sähköpostia, mutta et vastannut.

Mutta nyt on tämä kummallinen maailmanaika ja olenkin informoinut paljon blogini (+vieraskirjan) kautta. Mitä mieltä sinä olet koronaviruksesta? Onko se tahallaan aiheutettu, jotta ihmisiä voitaisiin kontrolloida ja panna ‘häkkiin’? Eräänlaista harjoitusta tai valmistelua AK:n aikaa varten? Toki myös Jumalan tuomiota epäjumalanpalvelijoille, joille urheilu ja viihde on ollut tärkeää. Nyt koko Suomi alkaa olla kiinni. Elämme aivan loppuhetkiä ennen ylöstempausta. Oletko samaa mieltä? Tässä viimeisin artikkelini, jossa 2 tuoretta kommenttia.

https://nokialainen.blogspot.com/2020/03/mietteita-koronaviruksesta-by-daymond.html

Pet Goat –filmi ja Illuminati tietävät siis tulevaisuudesta.

T: Olli

---------------

Hei Olli,

Tallennahan itsellesi heti tämä kirja, jossa kuvaillaan tarkasti se, että miten maailmasta saadaan kivasti eliminoitua 4 miljardia ihmistä vuoteen 2050 mennessä.

Tällä hetkellä on ko. suunnitelmassa softkill-mode päällä, jotta ne pääsevät yleviin tavoitteisiinsa, kun nyt esim. tällä korona & 5G - softkill-modella poistavat geenipoolista nämä hyödyttömät turhat kuluttajat maailman väestöstä, eli ihmiset, jotka eivät enää tuota veronmaksajina mitään valtiolle eli työttömät, sairaat ja vanhukset.

https://www.scribd.com/doc/24668585/Global-2000-Report-to-the-President-Volume-I-Declassified-Plan-to-Depopulate-U-S-by-100-Million

Toki maailmanväestö on noista ajoista - ko. kirjasen kirjoittamisajoista (!), kasvanut hitusen suuremmaksi, joten nyt se väestön vähennystarve on siis jo yli 7,2 miljardia, koska maailmassa on tällä hetkellä n. 7,7 miljardia ihmistä.

Tämä kotona juttu on samanlaista aivopesua kuin 911, https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ce99a770-f514-41f3-b8e0-3f0fce6945d2

Useat asiantuntijat ovat jo ehtineet esittää kysymyksiä viruksen alkuperästä ja epäillä sen luonnonmukaisuutta. Muun muassa Tohtori Francis Boyle, biologisen sodankäynnin asiantuntija, on vakuuttunut, että Korona on geneettisesti vähintäänkin manipuloitu, ja todisteet siihen löytyvät viruksesta itsestään. Hänen mukaansa Kiinan viranomaiset koittivat alun perin peitellä epidemiaa juuri tämän takia. Wuhanin BSL-4 laboratorio on WHO:n tutkimuslaboratorioita, joten WHO on hänen mukaansa täysin selvillä, mistä epidemiassa on kyse.

Boylen mukaan on myös todennäköistä, että virus varastettiin kiinalaisten agenttien toimesta winnipegiläisestä laboratoriosta, Kanadasta. Kanadan poliisi oli tutkimassa tapausta, jonka johdosta kiinalaiset lääkärit häädettiin Kanadasta, tehtyään toki monta reissua Wuhanin ja Winnipegin välillä sitä ennen. Hänen mukaansa puheet viruksen lähtemisestä kalatorilta tai lepakosta ovat täysin perättömiä. ”Kyseessä on biologinen sodankäynnin muoto”, Boyle kertoo. Boyle on muun muassa kaavaillut Yhdysvaltain biologisten aseiden terrorisminvastaisen lain.

Kiinan on tiedetty jo pitkään tehneet tutkimuksia siitä, kuinka viruksia voidaan käyttää aseina.

https://banned.video/watch?id=5e3ded1680b7730025470ad3

https://www.fpri.org/fie/overt-media-on-coronavirus

Tiivistelmä em. artikkelista: Iran, Venäjä ja Kiina ovat valtioina ilmoittaneet julkisuuteen johtajiensa kautta, että tämä COVID-19 on biologinen ase, joka on laitettu tarkoituksella leviämään.

Tuo korona-rokote on patentoitu vuonna 2018, ja se on täynnä kaikkia myrkkyjään.

Korona-virusta aloitettiin kehittämään labrassa vuonna 2003.

Ja se patentoitiin vuonna 2015.

Ja ko. rokotteeseen on siis saatu patentti 20.11.2018, jotta voivat alkaa nyt takomaan sillä rahaa kaikilta valtioilta.




Tuo virus levitettiin vuonna 2019 ihmisiin, joten kaikkihan on mennyt suunnitelman mukaisesti aikataulullisesti oikein bisnestä ajatellen.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006434721.html

https://youtu.be/E3uy8PpJaeQ

https://banned.video/watch?id=5e64158ce6a8ff004a4dfcc4

https://m.youtube.com/watch?feature=share&v=iY1mr8jN0k0

Kiitos Olli, mä en huomannut vissiin viestiäsi spostissani live.fi:ssä, anteeksi.

Kiitollisena Sinusta ja Sinua siunaten ystävällisin terveisin,
Thomas

-----------------------

PÄIVITYS – THOMAS JATKAA KORONAVIRUKSESTA 19.3.2020

Hei Olli,

panehan merkille seuraavaa...
Niin, tuttu kaava yhtälössä, jotta kohta ne etenevät kohti ratkaisu-vaihettaan eli rokotetaan kaikki - tietänet tämän.

Aluksi ne ovat siis luoneet tämän ongelman ts. epidemian labroissa kehittämällään ja patentoimallaan
https://patents.google.com/patent/US7220852 viruksellaan, jota ovatkin nyt ansiokkaasti levittäneet, jotta ihmisiä kuolee niiden huviksi ja iloksi, koska nauttivat siitä vapaa-aikansa ratoksi.

Sitten ja nyt mediarummutuksellaan omistamansa/hallinnoimansa median avulla luovat ihmisissä vieläpä niiden tahtomansa reaktiot, jotta ihmiset hyväksyvät päälleen myös heidän ratkaisunsa eli rokotukset, joilla ne saavat ihmiset piikitetyiksi - ihan vaikka millä sotkuillaan tässäkin experimentissään - ja näin rikastuvat entisestään ja saavat omasta mielestään turhista kuluttajista hyödyllisiä idiootteja, joihin saavat upotettua myrkkyjään jatkossakin - vielä enemmän.


Eli niiden kaava on ollut aina sama problem - reaction - solution.

https://www.dailystar.co.uk/news/world-news/coronavirus-outbreak-started-secret-lab-21343995

https://www.transcend.org/tms/2020/02/author-of-us-biowarfare-law-studies-confirm-coronavirus-weaponized/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006442309.html

-------------------

Tässä "hauska" video kontrolloinnista:

https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/Koronaviruksen_kontrollointi.mp4

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Mietteitä koronaviruksesta by Daymond Duck

Seuraavassa profeetalliselta Rapture Ready -sivustolta suomentamani tuore Daymond Duck'in profetiaraportti, joka käsittelee ajankohtaista koronavirusasiaa. Pidän vähän kummallisena sitä seikkaa, että Daymond ei tuo esille tässä kirjoituksessa mitään, mikä liittyy Jeesuksen paluuseen koronaviruksen myötä, joka on Jeesuksen ennustama ruttotauti-aikainmerkki Hänen lopunajallisessa Öljymäen puheessaan.

-------------------------

Koronavirus (The Coronavirus) :: By Daymond Duck

Published on: March 15, 2020 By RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/03/15/the-coronavirus-by-daymond-duck/  

Koronavirus hallitsee uutisia, mutta on vaikea tietää mitä uskoa.

Joidenkin mielestä vaaraa aliarvioidaan, ja toisten mielestä sitä yliarvioidaan.

Olen 80-vuotias ja elän hengitysongelmien kanssa ja haluaisin todella tietää totuuden.

Tri. Ben Carson, presidentti Trump'in koronavirus -työryhmän jäsen, sanoi, että sillä ”on potentiaalia olla vakava tauti”.

Avainsana on ”potentiaali”.

Käsitän sen tarkoittavan, että uhka ei ole suuri, mutta uhasta voisi tulla suuri.

Joten, on vaikeaa muodostaa arviota, Jumala on ohjaksissa, ja me olemme Hänen käsissään.

Koronaviruksen kehitys on kiistanalaista, mutta uskon tämän olevan totta: koronavirus on levinnyt Kiinasta 80:een tai useampaan maahan, raportoimattomista tapauksista yli 114 000 vahvistettuun tapaukseen, ja yhdestä kuolemasta yli 4000 vahvistettuun kuolemaan.

Petos on suurta, ja on hyvä syy kyseenalaistaa näiden tilastojen paikkansapitävyys.

Mutta kuka olisi voinut kuvitella joidenkin maailman suurimpien kaupunkien liikealueiden muuttuvan yhtäkkiä aavekaupungeiksi tyhjine katuineen ja ilman jalankulkuliikennettä; satoja lentokoneita, junia ja linja-autoja, joissa on hyvin vähän matkustajia, ja tapahtuen melkein kuin yhdessä yössä; tuhansia vankeja vapautetaan vankiloista heidän omaa suojausta varten; liiketoimintaa ”ei kasvomaskia, ei palvelua” -käytännön kanssa; kahden paketin rajoitus siinä, kuinka paljon wc-paperia asiakas voi ostaa; Israel kieltää matkaryhmät ja pyytää turisteja lähtemään maasta; ravintoloita ja hotelleja, jotka kohtaavat konkurssin vain muutamassa päivässä, jne.?

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, näitä asioita tapahtuu nykyään eri puolilla maailmaa.

Maailma on muuttunut paljon lähestulkoon yhdessä yössä.

Valkoinen talo julkaisi 2. maaliskuuta 2020 valokuvan, kun varapresidentti Mike Pence kallisti päätään rukoukseen koronavirus -työryhmän kokouksessa.

Pence'ä kritisoitiin voimakkaasti rukoilemisesta, ja jotkut sanoivat sen olevan tarpeetonta.

Kuka voi syyttää Jumalaa siitä, että Hän on antanut koronaviruksen levitä ihmisten keskuuteen, jotka kritisoivat rukousta ja pitävät sitä arvottomana?

Pastori Franklin Graham kiitti varapresidentti Pence'ä ja pyysi muita liittymään heihin rukouksessa.

Yhdysvallat tarvitsee rukousta; ja jos tarpeeksi Jumalan ihmisiä rukoilee, tähän kriisiin voidaan löytää ratkaisu.

Jumala voi tuoda hyvää kaikista asioista, ja tästä kriisistä voi tulla esiin hyvää (Room. 8:28).

On raportoitu, että 80% lääkkeistä ja 97% (tai yli sen) antibiooteista, joita käytetään Yhdysvalloissa, on valmistettu Kiinassa.

On myös raportoitu Kiinan sanoneen, että jos Yhdysvallat boikotoi Kiinassa valmistettuja tuotteita, kiinalaiset lopettavat lääkkeiden, antibioottien, kasvomaskien, jne. myynnin Yhdysvalloille.

Se tosiasia, että suurin osa Amerikan antibiooteista valmistetaan Kiinassa ja että kansakunta on halukas lopettamaan näiden lääkkeiden lähettämisen Yhdysvaltoihin kriisin aikana, tarkoittaa sitä, että Yhdysvallat on vaikeuksissa.

Tämä on seurausta työpaikkojemme ulkoistamisesta ja globalismista.

Se on kiristystä, uhka elämäntavallemme, ja jotakin, jonka kansakuntamme tarvitsee kipeästi kumota.

Maaliskuun 2. päivänä 2020, presidentti Trump sanoi, että Yhdysvaltojen täytyy valmistaa itse lääkkeet ja tarvikkeet, joita käytetään Yhdysvalloissa, omassa maassamme.

Hänen mukaansa Yhdysvallat aloitti tämän työstämisen noin vuosi sitten ja joidenkin jo toteuttamiensa käytäntöjen takia, jotkut yritykset ovat jo aloittaneet lääkkeidemme valmistuksen kotimaassamme; mutta meidän on jatkettava tuolla polulla.

Ehkä Jumala siunaa Amerikkaa, emmekä tienneet siitä.

Viimeinkin, globalistit, Kiina, Yhdysvaltain keskuspankki ja muut ovat alkaneet käyttää hyväksi sitä tosiasiaa, että koronavirus voi elää useita päiviä paperirahan pinnalla edistääkseen käteisrahatonta yhteiskuntaa.

Jotkut pankit puhdistavat käteisrahaa ennen niiden jakeluun päästämistä viruksen leviämisen estämiseksi.

On jopa ollut raportteja siitä, että Kiina poltti paperirahaa viruksen tuhoamiseksi.

Jotkut kehottavat ihmisiä käyttämään digitaalista rahaa aina kun mahdollista.

Monet Raamatunprofetian opettajat uskovat, että Antikristus ja Väärä profeetta edistävät käteisrahatonta yhteiskuntaa jäljittääkseen kaikkea ostamista ja myymistä.

Jos koronavirus muuttuu vakavaksi, se on silti pieni kriisi verrattuna rahattoman yhteiskunnan vaaroihin.

Rahaton yhteiskunta päätyy tappamaan enemmän kuin koronavirus.

Ehkä Jumala käyttää tämänhetkistä kriisiä saadakseen maailman huomion.

Hän varmasti haluaa ihmisten todella hyväksyvän Jeesuksen ennenkuin he kuolevat.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com  

---

Jumalan armo toimii: Jotkut pelkäävät kuolevansa, ja muutamat ymmärtävät tarpeen olla varmoja pelastuksestaan.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Koronavirus ja Raamatun profetia

Tässä Samuel Korhosen Rapture Ready -sivustolta suomentama tuoreehko artikkeli, jossa tehdään yhteenvetoa tällä hetkellä koko maailmaa puhuttavasta vitsauksesta, koronavirustaudista, ja miten se liittyy Raamatun lopunaikojen profetiaan. Tärkeää on ymmärtää kaiken kuolemanuhan keskellä taudista johtuen, että missä seisot suhteessa Jeesukseen, jonka kautta ainoastaan pääset Taivaaseen.

-------------------------

Koronavirus ja Raamatun profetia


By Britt Gillette, February 25, 2020


Joskus vuoden 2019 lopulla salaperäinen virus tuli esiin Wuhan'in kaupungissa Kiinassa. Helposti siirtyvänä, se levisi kaupungin läpi kuin tulipalo. Tammikuun lopussa 2020 paikalliset sairaalat olivat hukkua kriittisesti sairaista keuhkokuumepotilaista. Kiina määräsi karanteeniin koko kaupungin – 11 miljoonaa ihmistä. Asiantuntijat antoivat virukselle nimen COVID-19 (”koronavirus”). Wuhan'in karanteeni, joka nyt käsittää kymmeniä kaupunkeja ja yli 700 miljoonaa ihmistä, toteutetaan toivossa, että se pysäyttää kaiken taudin leviämisen. Jos se epäonnistuu, niin globaali pandemia iskee maailmaan.

Tälle on ennakkotapaus. Sata vuotta sitten maailma kohtasi samanlaisen vihollisen – H1N1. Se tunnettiin espanjalaisena influenssana ja se nousi ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoista vuosina 1918 ja 1919 ja levisi kaikkialle maailmaan – jopa syrjäisille Tyynenmeren saarille. Kun globaali pandemia lopulta päättyi, se oli vienyt enemmän ihmishenkiä kuin itse suuri sota. Arvioiden mukaan kuolleita oli 50–100 miljoonaa – noin 3–6% maailman väestöstä.

Toistuuko historia?

Vuosien 1918/1919 espanjalaisesta influenssasta (espanjantauti) lähtien olemme välttäneet samanlaisen pandemian. Meillä on ollut useita pelkoja – lintuinfluenssa, sikainfluenssa, Ebola, Zika ym. sairauksia – mutta olemme välttäneet globaalin pandemian. Osittain se johtuu tekemisistämme. Tiedämme paremmin, kuinka virukset ja bakteerit leviävät. Tiedämme kuinka eristää alueita, desinfioida hoitokeskuksia ja antaa tehokkaampaa lääkehoitoa. Kuitenkin tärkein syy, miksi olemme välttäneet globaalin pandemian, on tuuri. Oikein. Viimeiset 100 vuotta meillä on ollut hyvää tuuria. Valitettavasti tuo tuuri on nyt loppumassa.

Kuinka voin olla niin varma? Koska tietämyksemme osoittaa, että koronavirus on ihan yhtä tarttuva ja tappava kuin espanjalainen influenssa, ellei pahempi. Varhaiset tutkimukset esimerkiksi osoittavat, että jokainen koronavirustartunnan saanut henkilö antaa viruksen vähintään kolmelle muulle. Vertailun vuoksi espanjalaisessa influenssassa vastaava luku oli vain 1.8. Myös koronaviruksen itämisaika on jopa 24 vuorokautta ja henkilö voi olla tartuttava koko tämän ajan. Tähän mennessä kuolleisuusaste (eli kuolleiden osuus tartunnan saaneista) on ollut vähintään 1% ja voi lopulta olla paljon korkeampi.

Odotettavissa globaali pandemia

Ellei äkillinen mutaatio tee koronavirusta vaarattomaksi, voit odottaa globaalia pandemiaa. Miksi? Toisin kuin viimeaikaiset pandemia-uhat, kuten Ebola ja SARS, koronavirus leviää silloinkin, kun tartunnan saaneet ovat oireettomia. Ja kun oireet ilmestyvät, ne ovat samanlaisia kuin kausiluonteisessa flunssassa. Se tarkoittaa, että koronavirus voi levitä hiljaisesti koko yhteisöön herättämättä epäilyä. Vasta kun paikalliset sairaalat näkevät piikin vakavissa keuhkokuumetapauksissa, käy selväksi, kuinka laajalle levinnyttä tartunta on.

Todennäköisesti koronaviruksen hiljainen leviäminen on jo käynnissä. Vaikka viranomaiset yrittävät vakuutella yleisölle, että virus on hallinnassa, se ei ole. Ja he tietävät sen. Huomaa, kuinka jokainen uusi tapaus Kiinan ulkopuolella ansaitsee hallituksen virallisen vastauksen: ”Olkaa huoletta. Laajemman leviämisen riski yhteisössä pysyy pienenä.” Tämä ei välttämättä ole valhe. Tärkeä sana on ”pysyy”. Riski todella pysyy pienenä – kunnes ei pysykään.

Mikä on sitten todellinen riski? Professori Gabriel Leung, Hongkongin yliopiston kansanterveysosaston puheenjohtaja, on yksi maailman johtavista koronavirusepidemian asiantuntijoista. Hän oli avainasemassa hillittäessä SARS-epidemiaa vuosina 2002/2003. Leung'in mukaan, jos koronavirusta ei saada kuriin, se voi tartuttaa jopa 60% maailman väestöstä. Tohtori Robert Redfield, Yhdysvaltojen sairauksien torjunta- ja ehkäisykeskusten (U.S. Centers for Disease Control and Prevention) nykyinen johtaja, sanoi: ”Luulen, että tämä virus on kanssamme todennäköisesti tämän kauden jälkeen, tämän vuoden jälkeen ja luulen, että lopulta virus löytää jalansijan ja saamme yhteisöpohjaisen leviämisen ja voit alkaa ajatella siitä, kuin se olisi kausiluonteinen flunssa. Ainoa ero on, että emme ymmärrä tätä virusta.” Marc Lipsitch, epidemiologian professori Harvard'in T.H. Chan -kansanterveyden osastolta (Harvard T.H. Chan School of Public Health) sanoi: ”Pidän todennäköisenä, että tulemme näkemään globaalin pandemian. Jos pandemia toteutuu, niin tulevana vuonna 40–70% ihmisistä maailmanlaajuisesti todennäköisesti saa tartunnan.”

Ajanmerkki

Toivottavasti koronavirus kuolee, eikä leviä koko maailmaan, mutta kuolee tai ei, niin mitä sillä on tekemistä Raamatun profetian kanssa? Raamattuhan ei mainitse nimiä COVID-19 ja koronavirus. Kuinka se voidaan yhdistää lopunaikaan? Vaikka Raamatun profetiat eivät nimenomaan viittaa koronavirukseen, uskon, että se on jälleen yksi merkki, että Jeesuksen Kristuksen toinen tulemus on lähellä. Kuinka voin olla varma siitä?

Kun hänen seuraajansa pyysivät Jeesusta kuvailemaan tulemuksensa merkkejä, yksi merkeistä, jota Hän käski heidän etsiä, oli ”rutto” (Luuk. 21:11). Mitä on rutto? Merriam-Webster määrittelee sen ”tarttuvaksi epidemiseksi sairaudeksi, joka on virulentti ja tuhoisa.” Jeesus sanoi, että tämä rutto saapuu kuin ”synnytystuskat” (Matt. 24:8) tarkoittaen, että hänen paluuseensa johtavassa ajassa se lisääntyy esiintymistiheyden ja voimakkuuden suhteen. Se tarkoittaa, että lopun lähestyessä meidän pitäisi odottaa tarttuvien tautien puhkeavan entistä useammin, vaikuttavan entistä useampiin ihmisiin ja olevan entistä tappavampia. Juuri tämän koronavirus uhkaa tuoda – maailmanlaajuisen pandemian, joka voi tappaa kymmeniä miljoonia.

Oletko valmis?

Riippumatta roolistaan lopunajan Raamatun profetioissa koronaviruksen esiintulemisen tulisi pakottaa sinut kysymään itseltäsi: ”Olenko minä valmis?” Kun sanon tämän, en tarkoita, että oletko valmis poistumaan verkosta ja odottamaan globaalia pandemiaa. Puhun jostakin paljon tärkeämmästä. Jos pahin skenaario toteutuu, niin oletko valmis kuolemaan? Loppujen lopuksi sillä ei pitäisi olla väliä kuoletko koronavirukseen vai rauhallisesti nukkuessasi. Olosuhteista riippumatta mahdollisuutesi kuolla ovat melkoiset. Loppujen lopuksi montako yli 100-vuotiasta tunnet? Ehkä muutamia. Entä montako yli 150-vuotiasta? Et yhtään, menikö oikein? He ovat kaikki kuolleet ja se tarkoittaa, että sinullakin on hyvät mahdollisuudet jonakin päivänä kuolla. Ja kun kuolet, niin tiedätkö minne menet?

Jos luotat Jeesukseen Kristukseen ja hyväksyt Hänen uhrinsa ristillä maksuksi synneistäsi, menet taivaaseen. Raamattu sanoo: ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut” (Room. 10:9). Raamattu sanoo: ”Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu” (Room. 10:13). Paras valmistautuminen koronavirukseen on tietää, missä seisot. Jeesus sanoo, että olet joko Hänen kanssaan, tai Häntä vastaan (Matt. 12:30). Ei ole mitään välimaastoa. Joten, jos et ole koskaan päättänyt hyväksyä Jeesusta Kristusta Vapahtajaksesi, niin kehotan sinua tekemään sen heti. Tee se, ennenkuin on liian myöhäistä, koska Jeesus ON tulossa – tavalla tai toisella.

Britt Gillette is author of the free ebook Coming to Jesus as well as the books Signs of the Second ComingRacing Toward Armageddon, and The End Times. Receive his book 7 Signs of the End Times for free when you sign up for his monthly newsletter.

----------------------------

Jos haluat lukea lisää koronavirusepidemiasta kristillisestä näkökulmasta, niin mene Hannun sivuille (Ajankohtaista uskosta):

https://ajankohtainen.wordpress.com/2020/03/09/koronaviruksesta/

Lisäksi suosittelen katsomaan yhden I, Pet Goat 2 -filmin (julkaistu v. 2012) tulkintavideon, jossa on selvästi kuvattu koronaviruksen esiintyminen nykyajassa. IPG2 voi olla prediktiivistä ohjelmointia, sillä Illuminati lienee ollut vuosia sitten tietoinen tästä nykyisestä maailmanlaajuisesta epidemiasta eli pandemiasta.

Coronavirus and Pet Goat ii

https://www.youtube.com/watch?v=9XUNEDDyh2c (10.3.2020)

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Muutoksen kynnyksellä oleva maailma on täynnä epävarmuutta siitä, mitä tulee tapahtumaan

Tässä suomentamassani pastori J.D. Farag'in tuoreessa Lähi-idän profetiapäivityksessä käydään läpi niitä epävarmuustekijöitä ja pelkoja, jotka ovat ottaneet vallan tämän vuoden [2020] alkupuolella ja saavat monet pelkäämään tulevaisuutta. Varsinkin koronaviruksen leviäminen viime aikoina on aiheuttanut suurta levottomuutta. Kuitenkin kaikki tämä on ennustettu Raamatunprofetiassa lopunpäiville, mikä varmasti lohduttaa Jeesuksen paluuseen uskovia, joiden vapautus on siis lähellä (Luuk. 21:28).

---------------------------

Bible Prophecy Update – March 8th, 2020


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 8.3.-20. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu siitä, kuinka elämämme tässä maailmassa voi olla muutoksen kynnyksellä, jollaista emme ole koskaan ennen nähneet.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua kanssanne siitä, kuinka kaikki, mitä näemme nykyään tapahtuvan maailmassa, on epäselvyyden tilassa.
- Epäselvyydellä tarkoitan sitä, että kaikki globaalissa mittakaavassa tapahtuva näyttää olevan täynnä epävarmuutta siitä, miten se kaikki loppuu.
- Ei tarvitse katsoa kauemmas kuin nykyiseen vaalivuoteen täällä Yhdysvalloissa ja sen kanssa viime maanantaina Israelissa järjestettyihin kolmansiin vaaleihin yhden vuoden sisällä.
- Lisää tähän lisääntyvät pelot koronaviruksen leviämisestä ja jopa alkuperästä, mikä vain lisää epävarmuutta.
- Jos tämä ei ole tarpeeksi pahaa, maailman rahoitusmarkkinat ovat vuoristoratamatkalla, mikä on merkkinä siitä, ettei kukaan tiedä mitä odottaa seuraavaksi.
- Vielä pahempaa, erityisesti Syyriaa koskevat Lähi-idän jännitteet kasvavat näköjään päivä päivältä.
- Kaikki tämä herättää kysymyksen siitä, onko maailmamme sellaisen muutoksen kynnyksellä, jota emme ole koskaan ennen nähneet.
- Jotkut ehdottavat, tahallisesti tai ei, että tämän koronaviruksen aiheuttamat pelot romahduttavat maailmantalouden.
- Lisäksi on pelkoa, että käteisrahan käsitteleminen levittää tätä virusta, mikä saa jotkut uskomaan, että se johtaa rahattomaan järjestelmään.
Ilmestyskirja 13:16-18 (KR 33/38)”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. ssä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”
- Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että koskaan ei ole ollut kysymys siitä, tapahtuuko tämä; pikemminkin kysymys on siitä, että milloin ja kuinka pian.
- Voitaisiin väittää, että nopeus, jolla näemme kaiken tapahtuvan, on johtamassa uuden maailmanjärjestyksen suuntaan.
- Näin siksi, että nyt näyttää olevan tämä pysäyttämätön vauhti kohti sitä, mitä meille Raamatussa kerrotaan tapahtuvaksi loppuaikana.
Mieti tätä luetteloa vain kahdeksasta Raamatun profetiasta, jotka ovat nopeasti alkamassa toteutua
1. Edellä mainitun globaalin talouden lisäksi tulee olemaan myös globaali hallitus (Daniel 2:40-44)
2. Tappavat taudit ja virukset lisääntyisivät ja pyyhkäisivät pois suuren osan maapallon väestöstä (Ilm. 6:8)
3. Tulee olemaan kasvua koskien eksytyksiä, sotia, kansannousuja, nälänhätää, ruttotauteja ja maanjäristyksiä (Matt. 24)
4. Jerusalemin jakamisesta tulee kaikille maailman kansakunnille päihdyttävä pakkomielle (Sakarja 12:1-3)
5. Antikristus vahvistaa (tekee suuremmaksi) 7-vuotisen rauhansopimuksen ja jälleenrakentaa juutalaisten Temppelin (Daniel 9:27)
6. Syyrian Damaskoksesta tulee tuhoutunut rauniokasa, ja näin ollen asuttamaton kaupunkina (Jesaja 17:1)
7. Venäjä, Iran ja Turkki johtavat kansakuntien liittoa ja hyökkäävät Israeliin ottaakseen saalista (Hesekiel 38)
8. Kristittyjä, jotka uskovat Herran paluuseen ja tarkkailevat sitä, pilkataan ja tehdään naurunalaisiksi yhä enemmän (2. Piet. 3:3-4)
- Lopuksi väitän, että jokainen näistä ja monet muut vastaavat ovat kaikki ylittäneet sananlaskumaisen pisteen, josta ei ole paluuta.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-20 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Jumala ravistaa maata aikakauden lopulla, mikä näkyy nyt mm. koronavirustaudin muuttumisena globaaliksi

Tässä tuore suomentamani viikoittainen profetiaraportti Daymond Duck'ilta Rapture Ready -sivustolla, jossa 8 aikainmerkkiä sille, miten Jumala on ravistamaisillaan maata, kun kaikenlaiset ruttotaudit, joista Jeesus mainitsi, leviävät maapallolla. Ennusmerkit eivät siis lupaa hyvää maapallolle ja sen asukkaille, jotka kohtaavat Jumalan vihan Ahdistuksen ajassa, josta tosiuskovat pelastetaan (Ilm. 3:10). Jos olet uskova ihminen, odota siis Jeesusta ylöstempaamaan sinut muiden pyhien kanssa!

--------------------------

Kansakuntien ravistaminen (Shaking the Nations) :: By Daymond Duck

Published on: March 8, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/03/08/shaking-the-nations-by-daymond-duck/

Jumala ravistaa maata aikakauden lopulla, ja se saattaa olla tulossa näkyviin (Jes. 2:19-21, 13:13, 14:16; Joel 3:14).

Yksi: Jeesus sanoi, että ihmisten sydämet pettäisivät heillä pelon ja sen odottamisen vuoksi, mikä maanpiiriä kohtaa (Luuk. 21:26).

Koronavirus ei todellakaan ole mitään leikkiä, mutta monet ovat hyväksyneet Jeesuksen, kun he saivat pahan sairauden tai päätyivät kuolinvuoteelleen.

Tämä voisi johtaa sadonkorjuuseen ennen Ahdistuksen aikaa.

Kaksi: Ennenkuin Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuu, ihmiskunnalla on oltava kyky tuhota kaikki liha (Matt. 24:21-22), ja on helppo nähdä, että se päivä voisi olla lähellä.

Kolme: Mitä tulee koronavirukseen, ihmisten antamat neuvot ovat ristiriitaisia ja hämmentäviä.

Pääministeri Netanyahu kertoi israelilaiselle Knesset'ille, että on parempi ylivalmistautua kuin alivalmistautua, ja tämän nykyisen tilanteen vakavuudesta johtuen, allekirjoittanut on samaa mieltä.

Neljä: Yhdysvaltain kotimaan turvallisuusvirasto ja muut ovat neuvoneet ihmisiä omaamaan tarpeeksi tarvikkeita pysyäkseen kodeissaan kaksi viikkoa, jos heitä kehotetaan tekemään niin.

Tärkeintä on valmistautua hengellisesti tekemällä pelastuksestaan varman, mutta tiedä, että Jumala käski Nooaa laittamaan ruokaa arkkiin, ja Nooa toimi uskossa, kun hän teki niin (1. Moos. 6:21-22; Hepr. 11:7); Jumala käski Joosefia varastoimaan ruokaa seitsemän lihavan vuoden aikana, ja Joosef teki näin (1. Moos. 41:34-49); Jumala kehotti heprealaisia erämaassa keräämään tarpeeksi mannaa kuudentena päivänä seitsemättä päivää varten, ja he tekivät noin (2. Moos. 16:5).

Olosuhteista riippuen valmistelu (preppaus) voi olla uskon puutetta tai kuuliaisuuden teko ja viisautta (Snl. 6:6-11).

Joissakin paikoissa karanteenin julistaminen koronaviruksen hallitsemiseksi on johtanut välittömään ryntäykseen kauppoihin ja jättänyt kauppojen hyllyt enimmäkseen tyhjiksi.

Ihmiset, jotka eivät valmistaudu, voivat joutua tungokseen kaupassa tiettynä aikana, jolloin olisi viisasta välttää muita.

Viisi: Aluksi Iran vähätteli koronavirusta, kutsui sitä vitsiksi ja kiisti, että kellään iranilaisella olisi se.

Sittemmin Iranin parlamentin kansallisen turvallisuuden ja ulkopoliittisen komission puheenjohtaja on testattu positiiviseksi; Iranin varaterveysministeri on testattu positiiviseksi; Iranin nais- ja perheasioita hoitava varapuheenjohtaja on testattu positiiviseksi, entinen Iranin Vatikaanin-suurlähettiläs on testattu positiiviseksi ja kuollut, sekä yksi Iranin korkeimman johtajan ajatollah Ali Khamenei'n tärkeä neuvonantaja on kuollut.

Tämän kirjoitushetkellä, kiitos Jumalan, kuolonuhrien määrä Yhdysvalloissa on alhainen, mutta 60 miljoonan kiinalaisen karanteeni, 4000 pisteen pudotus Dow Jones'in osakemarkkinoilla viiden päivän kuluessa, ja Amazon'in kehottaessa 798 000 työntekijäänsä olemaan matkustamatta, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä, on tosiasia.

Jotkut sanovat, että Kiina on lähellä koronaviruksen saamista kuriin maksamalla erittäin kalliin hinnan, mutta virus voi jälleen nousta, kun miljoonat ihmiset palaavat töihin.

Kuusi: Aikakauden lopulla Turkki, Venäjä ja Syyria tulevat olemaan liittolaisia ​​Googin ja Maagogin taistelussa, mutta viime aikoina Turkilla on ollut joitain merkittäviä yhteenottoja Venäjän ja Syyrian kanssa.

Kymmeniä sotilaita (jotkut sanovat satoja) on tapettu; ja helikoptereita, tankkeja, ilmapuolustusjärjestelmiä ja muita aseita on tuhottu.

Tämän kirjoituksen tekohetkellä, Venäjällä on kaksi sota-alusta täynnä ohjuksia suuntaamassa kohti Syyriaa.

Presidentti Putin ja presidentti Erdogan ovat keskustelleet puhelimitse ja suunnitelleet tapaamisen yrittääkseen rauhoittaa tilannetta.

Minulla ei ole muuta selitystä tälle kuin se, että Jumalan Sanan mukaan joukot, jotka hyökkäävät Israeliin Googin ja Maagogin taistelussa, alkavat taistella keskenään.

He taistelevat jo nyt keskenään ja tuhoavat joitakin joukkoja ja aseita, joita muutoin voitaisiin käyttää Israelia vastaan.

Seitsemän: Juutalaiset papit ovat harjoittaneet eläinten uhrauksia juutalaisten juhlapäivinä kahdeksan vuoden ajan.

Ainoa asia, joka estää heitä tarjoamasta todellisia uhrauksia Temppelivuorella, on Israelin hallitus.

He ovat hakeneet lupaa alttarin pystyttämiseen ja suorittamaan todellista uhrausta Temppelivuorella pääsiäisen aikaan tänä vuonna [2020].

Siinä tapauksessa, että Israelin hallitus hylkää heidän lupa-anomuksensa (ja se näyttää epätodennäköiseltä), he ovat myös hakeneet lupaa alttarin pystyttämiseen ja todelliseen uhraamiseen Temppelivuorella kolme päivää ennen pääsiäistä tänä vuonna.

Juutalainen Sanhedrin korostaa sitä tosiasiaa, että presidentti Trump'in ”Rauha hyvinvointiin (Peace to Prosperity)” -ehdotuksessa suositellaan, että kaikkien uskovien ihmisten tulisi saada rukoilla Temppelivuorella.

Juutalainen Sanhedrin sanoo, että tämä on vedenjakajahetki ja ”Rauha hyvinvoinnille” avaa oven Temppelin jälleenrakentamiseen.

Siinä tapauksessa, että Israelin hallitus hylkää molemmat pyynnöt, he ovat hakeneet lupaa alttarin pystyttämiselle paikkaan Jerusalemissa lähellä Temppelivuorta tarjotakseen eläinuhrin.

Eräs rabbi sanoi, että olemme uskollisesti valmistautuneet tekemään tämän; nyt sen toteuttaminen riippuu Jumalasta.

Kahdeksan: Tiedä, että Jumala on perustanut Israelin rajat ja varoittanut ihmisiä olemaan jakamatta Hänen maataan ja hajottamasta kansaansa (Joel 3:2).

Tammikuun 28. päivänä 2020, presidentti Trump julkisti rauhanehdotuksensa poliittisen osan; se hyväksyi Israelin suvereniteetin juutalaisten siirtokuntien suhteen Juudeassa ja Samariassa, ja se sisälsi ”käsitteelliset” kartat siitä, miltä Israel tulisi näyttämään.

Pääministeri Netanyahu näytti olevan valmis liittämään Juudean ja Samarian heti, mutta presidentti Trump pyysi häntä korvaamaan ”käsitteelliset” kartat yksityiskohtaisilla kartoilla, jotka osoittavat Israelin uudet rajat.

Ryhmä Yhdysvalloista ja Israelista perustettiin kehittämään yksityiskohtaisia karttoja, ja he tapasivat ensimmäisen kerran 24. helmikuuta 2020.

Tuona samaisena päivänä YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui ja sopi jatkavansa tukeaan neuvotellulle kahden valtion ratkaisulle.

Samana päivänä Yhdysvaltain Dow Jones'in osakemarkkinat laskivat 1 031 pistettä.

Yhdysvaltojen ja Israelin karttakomitean kokoukset jatkuivat pitkin viikkoa, ja Dow Jones jatkoi laskuaan koko viikon, ja se oli menettänyt lähes 4000 pistettä viikon loppuun mennessä.

Jos tässä ei ollut tarpeeksi, uutiset olivat täynnä juttuja koronaviruksen muuttumisesta globaaliksi.

Jotkut kyseenalaistavat ehdotuksen, jonka mukaan Israelin rajojen uudelleenarvioinnin, YK:n kannan kahden valtion ratkaisuun, Dow Jones'in osakemarkkinoiden laskun, ja koronaviruksen maailmanlaajuisen leviämisen välillä on yhteys, mutta tosiasia, että kaikki tämä alkoi samana päivänä, on kiistaton.

Minkä tahansa arvon tämä sisältääkään (ja monet ihmiset tietävät tästä), kaikki desinfiointiaineet (antibakteerinen Clorox, Lysol, valkaisuaine, jne.) tappavat koronaviruksen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com