Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 52-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Voimme nähdä Raamatun profetian täyttyvän elinaikanamme, kun Israelin ihme on tapahtunut Luvatussa maassa

Tässä lähinnä Israelin ihmeeseen (vuoden 1948 jälkeen) perustuva tuore profeetallinen artikkeli Rapture Ready -sivustolta, jossa kirjoittaja luettelee asioita, jotka ovat merkkinä sille, että Raamatun profetiaa ollaan täyttämässä nykyaikana. Pian saamme todistaa Jeesuksen paluuta. Suomentajana: Olli R.

--------------------------

Voimme nähdä sen (We Can See It) :: By Daymond Duck

Published on: September 23, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/09/23/can-see-daymond-duck/ 

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin artikkelin nimeltä ”Jaakobin lampaat (Jacob's Sheep)”.

Ystävä kertoi minulle, että Day Discovery -ministeriö tuotti hienon videon muutama vuosi sitten nimeltään ”Betlehem: Beyond the Christmas Story (Beetlehem: Joulun tarinan lisäksi)”.

Se koskee Karjatornia (Tower of the Flock), ja sitä voi tarkastella ilmaiseksi lataamalla ilmaisen sovelluksen osoitteessa https://dod.org/programs/bethlehem-beyond-the-christmas-story/.

Se on 23 minuuttia pitkä ja selostajana toimii Jimmy DeYoung; se kertoo Jeesuksen syntymästä, ja se kuvaa kedolla olevia lammaspaimenia lampaidensa kanssa, jotka muistuttavat Jaakobin lampaita kuvissa, jotka ovat olleet uutisissa.

Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” (Matt. 24:3)

Hän sanoi muun muassa: ”Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus (Israelin symboli; Hoos. 9:10; Jer. 24:1-10); Kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.” (Matt. 24:32-35)

Mielestäni kaikkien merkkien yhteentuleminen (convergence) on suurin merkki, ja aivan sen alapuolella on Israelin perustaminen ja juutalaisvaltion ihmeellinen kasvu.

Tällä viikolla luin Isi Leibler'in 9. syyskuuta 2018 kirjoittaman artikkelin nimeltä 5779: A New Year of Hope (5779: Uusi toivon vuosi)www.wordfromjerusalem.com

Seuraavassa muutamia mainitsemisen arvoisia tosiasioita:

Vuonna 1948 Israelista tuli jälleen kansakunta.

Vuonna 1967 Israel valtasi Itä-Jerusalemin ja Länsirannan, mukaan lukien Temppelivuoren. Israel liitti pian itseensä nämä alueet, Itä-Jerusalemin ja Länsirannan. Viikunapuu oli kasvussa.

Vuonna 2018 Yhdysvallat siirsi Israelin-suurlähetystönsä Jerusalemiin.

70 vuodessa, vuosina 1948-2018, Israelin väkiluku kasvoi noin 800 000 ihmisestä yli 8 miljoonaan ihmiseen.

Israel lähti pisteestä, jossa se oli joutomaata, kasvaen kansakunnaksi, jolla on 2-3 satoa vuodessa.

Israel lähti pisteestä, jossa se oli rutiköyhä kansakunta, olemaan yksi vauraimmista kansakunnista maan päällä.

Israel lähti pisteestä, jossa se oli vain vähäisen teknologian omaava kansakunta, olemaan yksi huipputeknisimmistä kansakunnista maan päällä.

Israel lähti pisteestä, jossa sillä ei ollut käytännössä lainkaan tuotantolaitoksia, omistamaan enemmän startup-yrityksiä asukasta kohden kuin on millään muulla maalla maan päällä.

Israel lähti pisteestä, jossa sillä ei ollut käytännöllisesti katsoen mitään työpaikkoja, olemaan kansakunta, jolla on yksi alhaisimmista työttömyysasteista maan päällä.

Israel lähti pisteestä, jossa se omisti hyvin vähän vettä, omaamaan suolanpoistolaitoksia, jotka kastelevat viljelyskasveja autiomaassa.

Israel lähti pisteestä, jossa se toi maakaasua ulkomailta, viemään itse maakaasua ulkomaihin.

Israel lähti pisteestä, jossa sillä oli kaksi sadonkorjuu-lentokonetta, omaamaan yhdet suurimmista ilmavoimista maan päällä.

Israel lähti pisteestä, jossa sillä ei ollut käytännössä lainkaan armeijaa, omaamaan yhden suurimmista armeijoista maan päällä.

Ihme on tapahtunut Luvatussa maassa elinaikanamme.

Roomalainen juutalaisen kansan hajotus (diaspora) on ohi.

Viikunapuu on nuori ja laittaa esille lehtiä.

Katso ylös! Nosta pääsi! Jeesuksen paluu on lähellä.

Syyskuun 13. päivänä 2018 ilmoitettiin, että Yhdysvallat vastustaa kaasuputkilinjan rakentamista Venäjältä Saksaan, joka toimittaisi maakaasua myös EU:hun.

Presidentti Trump haluaa EU:n alkavan ostaa maakaasua Israelista.

Tämän toteutumisella olisi kielteinen vaikutus Venäjän talouteen ja lisäisi Venäjän halukkuutta tarttua Israelin rikkauksiin.

Viime viikolla Turkin korkotaso nousi 24 prosenttiin, mikä auttaa lisäämään Turkin halukkuutta kaapata Israelin varallisuus.

Uskon, että Antikristus nousee valtaan EU:ssa ja lähtee ”valloittajana ja valloittamaan (conquering and to conquer)” (Dan. 9:26, Ilm. 6:1-2). [Tässä kohdin koko Rapture Ready -sivusto erehtyy, sillä juutalaiset pettävä Donald Trump on lopull. Antikristus. Suom. huom.]

Hän tarvitsee vahvan armeijan tekemään tätä.

Syyskuun 11. päivänä 2018 pitämässään puheessa EU:n pääjohtaja Jean-Claude Junker kritisoi presidentti Trump'ia irtautumisesta kansainvälisistä sopimuksista.

Hän sanoi: ”EU:n täytyy pullistella lihaksiaan maailmanvaltana”; ”On tullut aika EU:n suvereniteetille”; ”EU:n pitäisi liikkua eteenpäin armeijan luomiseksi, joka ei ole riippuvainen Yhdysvalloista”, jne.

Toinen artikkeli kertoi, että EU on päättänyt kasvattaa armeijansa kokoa nopeasti 700 prosentilla.

Raamatun profetiaa ollaan täyttämässä, ja voimme nähdä sen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

tiistai 25. syyskuuta 2018

Edessä kaksi ennennäkemätöntä viikkoa syksyllä 2018, kun YK:n yleiskokous alkaa viikolla 39!

Tässä tuore suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa ennakoidaan kahden seuraavan viikon olevan geopoliittisesti ja profeetallisesti ennennäkemättömiä. Näin siksi, että maailmalla tapahtuu nyt asioita, jotka sopivat hyvin yhteen monien Raamatun lopunaikojen profetioiden kanssa, joiden keskipisteenä on Israel. Pastori Farag lainaa mielenkiintoisia uutisartikkeleita menneeltä viikolta. Mitä tulee Jeesuksen Kristuksen paluuseen noutamaan seurakuntansa, niin tämä syksy varsinkin on tarkkailemisen arvoista aikaa monien syiden tähden, ja nyt erityisesti YK:n yleiskokouksen avajaisviikko yhdessä juutalaisten lehtimajanjuhlan vieton kanssa voi olla hyvin merkityksellinen, kun rauhaa ja turvallisuutta toitotetaan maailman taholta.

---------------------------

Mid-East Prophecy Update – September 23rd, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 23.9.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu ennennäkemättömistä kahdesta viikosta, jotka ovat edessä maailmanlaajuisesti.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua siitä, minkä näen ennennäkemättömiksi kahdeksi viikoksi, jotka ovat edessämme alkaen maanantaista.
- Tällä tarkoitan sitä, ettemme ole koskaan ennen todistaneet sitä, mitä on nyt tapahtumassa maailman näyttämöllä sekä geopoliittisesti että profeetallisesti.
- Tiedättehän, etten millään tavoin halua kuulostaa sensaatiohakuiselta, vaan yksinkertaisesti mainitsen tosiasioihin perustuvasta ja raamatullisesta nykytilanteesta, koska se liittyy profetioihin.
- Haluan kiinnittää huomionne kolmeen profetiaan, joista ensimmäinen on 1. Tessalonikalaiskirje 5:3 koskien rauhaa ja turvallisuutta (peace and security).
- Toinen on Jesaja 17:1, joka on profetia Syyrian Damaskoksen kaupungista, joka on muuttumassa asumattomaksi rauniokasaksi.
- Kolmas on Hesekiel 38, joka on hyvin yksityiskohtainen profetia Venäjästä, Iranista ja Turkista käynnistämässä yhteistä hyökkäystä Israeliin.
Aloitan tällä Observer'in raportilla, jossa lainataan YK:n suurlähettiläs Nikki Haley'ta puhumassa tulevasta YK:n yleiskokouksesta, joka alkaa ensi tiistaina. Verrattuaan yleiskokousta ”pikadeittailuun (speed dating)”, Haley oli sanonut, ”Se mitä voin kertoa teille, on, että tämä on viikko, jota me kaikki odotamme, jonka aikana voimme itsekukin asettaa USA:n edut valokeilaan, tehdä siitä todella ison merkittävän asian, kun koko hallinto tulee paikalle”, Haley sanoi. ”He aikovat tulla ja tehdä juttujaan, ja me kaikki yritämme nähdä, josko voimme saada aikaiseksi joitakin hyviä rauhaa ja turvallisuutta (peace and security) koskevia sopimuksia.”

Syy, miksi halusin aloittaa tällä tavalla, johtuu kaikesta siitä, mitä on tapahtunut viime vuosien ja tämän vuoden YK:n yleiskokouksen välillä, joista tärkeimpänä oli Yhdysvaltojen Israelin-suurlähetystön siirtäminen Tel Aviv'ista Jerusalemiin 14. toukokuuta, Israelin 70. vuosipäivänä. Vaikka tänä vuonna oli monia muitakin profeetallista merkitystä omaavia tapahtumia, niin se, jota Raamatunprofetian tutkijat ja opettajat ovat tarkkailleet hyvin tiiviisti, on tilanne Syyriassa kolmen merkittävän maan suhteen, jotka mainitaan Hesekielin luvussa 38. Torstaina Breaking Israel News julkaisi raportin siitä, miten Israel on parantamassa ydinlaitostensa puolustusta vastauksena Iranin ja Syyrian uhkiin. Lainaten raporttia: ”Erittäin epätavallisessa ja ennennäkemättömässä liikkeessä, Israelin atomienergiakomission pääjohtaja antoi julkilausuman Iranin ja sen välikäsien avoimista uhkailuista hyökätä Israelin ydinvoimapaikkoja vastaan. Iranin kehotuksen ajoitus oli ironinen. Se tuli Israelin ohjusiskun Syyrian Latakiaan perässä, jonka uskotaan olleen kohdistettu hallinnon sotilasaseiden varastoon, jonka on sanottu sisältävän asekätkön siirrettäväksi Hizbollah'ille Libanonissa.”

On tärkeää ymmärtää, että tämä Israelin ohjusisku Syyriassa johti venäläisen koneen alasampumiseen, jossa kuoli 15 sotilashenkilöä Latakian yllä, josta – Jerusalem Post'in mukaan – Venäjä oli epäsuorasti syyttänyt Israelia. Ongelmana on, että se oli Syyrian ilmapuolustus, joka erheellisesti ampui alas venäläisen sotilaskoneen maanantai-iltana, kun Syyrian hallinto tähtäsi useisiin Latakian yllä lentäviin israelilaisiin ohjuksiin, raporttien mukaan.

Jos tämä ei ole tarpeeksi pahaa, niin YNet News'in mukaan Venäjä uhkailee Israelia, että maa ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin, joilla estetään mikä tahansa Venäjän armeijan, joka auttaa Syyrian hallintoa, henkeen ja turvallisuuteen kohdistuva uhka.

Kuten voitte kuvitella, niin keskellä kaikkea syyttelyä ja uhkailua, Netanyahu ja Putin saattaisivat pitää tarpeellisena puhua keskenään, mikä on juuri sitä, mitä he tekivät The Times of Israel'in mukaan. Pääministeri Benjamin Netanyahu puhui tiistaina Venäjän presidentti Vladimir Putin'in kanssa keskellä kasvavia jännitteitä näiden kahden maan välillä ...”Pääministeri ...esitti surunvalittelunsa venäläissotilaiden kuolemista ja sanoi, että vastuu koneen alasampumisesta kuuluu Syyrialle”, ollen lausunto, joka annettiin Netanyahun toimistosta. ...Kreml sanoi Putin'in korostaneen sitä, että Israelin hyökkäys loukkasi Syyrian itsemääräämisoikeutta ja myöskin rikkoi Venäjän ja Israelin välisiä sopimuksia yhteenottojen välttämiseksi Syyriassa. Venäjän johtaja kehotti Netanyahu'a ”olemaan sallimatta tällaisia tilanteita enää tulevaisuudessa.”

- Ehdotan, että kaikki mitä tämä herättää, on kaksi kysymystä esitettäväksi itsellemme, jolloin tekisimme hyvin, koska se liittyy siihen, mikä on nopeasti toteutumassa.
- Ensinnäkin, mikä on todennäköisyys sille, että kaikki nykypäivänä tapahtuva asettuu täsmällisesti riviin sillä lailla, ja sellaisella spesifisyydellä kuin Raamattu sanoo?
- Toiseksi, eikö ole järkevää ajatella, kun kaikki tapahtuu niinkin nopeasti kuin se tekee, että Herran paluu on ovella?
Matteus 16:2-3 (KR 33/38)”Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa', ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä'. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.”
Luukas 12:39-40 (KR 33/38)”Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan. Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.”
- Tässä tärkein asia lopuksi: Herran paluu ei ole niin kuin varas yöllä niille, jotka tuntevat Hänet ja odottavat Häntä.
- Siksi esittelemme pelastuksen evankeliumin Jeesuksen Kristuksen persoonassa meidän viikoittaisten profetiapäivitystemme lopussa.
- Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin ja nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja palaa jälleen eräänä päivänä.
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen, (Room. 3:23).
B on uskomista, (Room. 10:9-10). C on pyytämistä, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

torstai 20. syyskuuta 2018

Turkki liukuu Venäjän käsivarsille Jumalan ohjaamana, koska Googin sota puhkeaa pian!

Tässä mielenkiintoinen profetia-yhteenveto nykytilanteesta maailmalla, kun olemme saaneet hämmästyksellä seurata erään NATO-maan liukumista NATOn päävihollisen, Venäjän, leiriin. Kyse on diktaattori Erdogan'in Turkista, joka on joutunut riitoihin Trumpin hallinnon kanssa. Näin pääsyyllinen tämän profeetallisen kuvan muokkaamiseen ja kehitykseen onkin Amerikan uusi oikukas ja erikoinen presidentti, jota Jumala käyttää instrumenttinaan Raamatun profetian täyttämiseksi, johon kuuluu tärkeänä ns. Googin sodan alkaminen piakkoin. Tämä suomentamani artikkeli löytyy Nearing Midnight -osastolta Rapture Ready -sivustolla.

---------------------

Nearing Midnight

Sep 10, 2018

Published on: September 9, 2018 by Rradmin7

https://www.raptureready.com/2018/09/09/nm-sep-10-2018/

Lisää profeetallisen näyttämön asettelua (More Prophetic Stage-setting)

Toimijat, joiden tehtäväksi on annettu toteuttaa yksi kuuluisimmista profetian sotatoimista, vielä tulevaisuudessa, ovat lyömässä sotarumpuja. Tässä vaiheessa ne ovat vain taloudellisen sodankäynnin rumpuja, mutta rytmi tuntuu tutulta Raamatun profetian opiskelijalle. Niin kuin hyvin paljon profeetallisen näyttämön asettelua onkin käynnissä tällä hetkellä, Trump'in hallinto on tämän nimenomaisen lopunaikojen kehityksen ytimessä.

Presidentti Donald J. Trump ilmoitti jo pari viikkoa sitten jyrkistä tariffeista turkkilaiselle teräkselle ja alumiinille. Tämä tehtiin osaltaan siksi, että Turkki on pitänyt amerikkalaista pastoria vangittuna sen nojalla, mitä presidentti pitää väärinä syytöksinä ja maa kieltäytyy näin vapauttamasta häntä. Tämän seurauksena Turkin liira on heikentynyt merkittävästi ja suhteet ovat huonontuneet. Jotkut NATO:n sisällä, jonka jäsen Turkki on, ovat myös joutuneet Trump'in kanssa poikkiteloin asian tiimoilta.

Samaan aikaan Venäjällä on taloudellisia ongelmia, kun sen rupla-valuutta putoaa kahden vuoden alhaisimmalle tasolle. Häiriö johtuu osittain siitä syystä, että Yhdysvallat määräsi ankaria pakotteita myrkytystapahtuman vuoksi Salisbury'ssa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, josta venäläisiä pidettiin vastuullisina.

Niinpä kaksi kansakuntaa, joiden uskotaan olevan keskeisiä toimijoita Googin ja Maagogin hyökkäyksessä Hesekielin lukujen 38-39 profetiassa, ovat horjahtamassa taloudellisesti. Kuten hyvin paljon on tapahtumassa tällä hetkellä, niin joku, joka todella havainnoi Raamatun profetian perspektiivistä käsin, voi nähdä Jumalan orkestroivan käden, joka ohjaa toimijoita olemaan valmiita tuleviin juttuihin.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, ollen Yhdysvaltain presidentin toimista vihainen, kutsui Yhdysvaltojen käytöstä kuin ”villien susien” kaltaiseksi sanktioiden määräämisen vuoksi. Hän lupasi Ankaran käyvän sellaista kauppaa venäläisten kanssa, johon ei kuulu Amerikan dollari. Tämä on yhteyttä, joka on tullut entistä läheisemmäksi viime kuukausina ja vuosina. Se on useimpien niiden mielestä, jotka tarkkailevat Raamatun profetian perspektiivistä käsin, väistämätöntä yhteentulemista. Venäjä ja Turkki, jotka ovat taloudellisessa pulassa diktatuuriensa pönkittämiseksi, tulevat pian etsimään ”saalista”, kuten profeetta Hesekiel jumalallisen inspiraation alaisuudessa muotoili sen.

Turkki on maantieteellisellä alueella, jonka uskotaan muodostuneen siitä, mitä profeetta Hesekiel nimittää Toogarmaksi. Näemme profeetallisen merkityksen seuraavassa katkelmassa:

”...ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.” (Hes. 38:3-6)

Vaikka Amerikan Yhdysvaltoja ei mainita nimeltä missään kohtaa Raamattua [Viitataan kyllä suurena Babylonina Ilm. 18 luvussa, Suom. huom.], näemme arvioni mukaan lähes päivittäin sitä, että Amerikka vaikuttaa tulevien asioiden muotoiluun, profeetallisesti puhuen. Tässä tapauksessa tietenkin Amerikan presidentti, joka ei ole mikään vieras kiistelyn aihe, on keskeinen instrumentti työntääkseen Turkin Putin'in johtaman Venäjän käsivarsille. Se on hämmästyttävää katsoa, jos pidämme jatkuvasti mielessämme sen, että Jumala ohjaa lopunaikojen näytelmää.

Yhdysvaltojen dollari, esimerkkinä siitä, että Yhdysvaltoja käytetään profeetallisen kuvan muokkaamiseen, on suurin taloudellinen vaikutin maan päällä. Kaiken aikaa, dollarin oletetaan romahtavan – kuolevan, tuoden maailman taloudet alas sen mukana. Minä, kuten useimmat jotka lukevat näitä kommentaareja tietävät, olen siinä uskossa, että dollaria ja muita asioita globaalissa taloudellisessa ajatusmaailmassa tuetaan yliluonnollisesti estämään maailman talouden romahdus. Se tulee kuitenkin tapahtumaan, olen siitä vakuuttunut, kun seurakunnan tempaus on käsillä.

Venäjää ja Turkkia, yhdessä kaikkien muiden tätä lopunaikojen draamaa edustavien pelaajien kanssa, ollaan ohjaamassa täsmällisiin asemiin profeetallista täyttymystä varten. Tämä ei tarkoita sitä, että vapaa tahto on tuhottu asioiden Suuren Ohjaajan toimesta. Se on vain niin, että Herra tietää lopun alusta alkaen.

Turkkia – Toogarmaa – ohjataan Roosin/Venäjän leiriin, kuten monet, jotka tarkkailevat Raamatun profetiaa, uskovat. Näyttämö jatkaa asetetuksi tulemistaan.

–Terry

tiistai 18. syyskuuta 2018

Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelma saattaa käynnistää merkittävän profeetallisen kehityksen

Tässä tuore suomentamani Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, jossa keskitytään tulevaan presidentti Trumpin 'vuosisadan diiliin', joka ratkaisisi kiistan Israelin ja palestiinalaisten välillä. Kuitenkin näyttää siltä, että tämä rauhansuunnitelma olisi yksipuolinen tuen osoitus Israelille ja palestiinalaiset jäisivät nuolemaan näppejään, kun he eivät saa haluamaansa. Seurauksena useat Raamatun profetiat voisivat käynnistyä, joiden päämääränä on Israelin lopullinen lunastus 7-vuotisella Ahdistuksen ajalla.

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – September 16th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 16.9.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. kertoo siitä, kuinka kauan odotettu Lähi-idän rauhansuunnitelma saattaa käynnistää merkittävän profeetallisen kehityksen.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan, että keskitymme presidentti Donald Trump'in kauan odotettuun Lähi-idän rauhansuunnitelmaan.
- Sen toteaminen, että tällä on alttiutta muuttaa Lähi-idän luonnetta, olisi karkeaa vähättelyä niin sanoakseni.
- Tällä tarkoitan sitä, että tämän rauhansuunnitelman paljastaminen tuo mahdollisesti mukanaan merkittävää profeetallista kehitystä.
- Ehdotan, että tämä rauhansuunnitelma voisi tasoittaa tietä sille, että juutalaiset saisivat vihreää valoa jälleenrakentaakseen vihdoinkin kolmannen temppelin.
- Tiedämme tämän erityisistä Raamatun profetioista johtuen, jotka puhuvat siitä, miten Antikristus panee täytäntöön seitsemän vuoden rauhansopimuksen.
- Sitten, 7 vuoden puolivälissä hän asettaa hävityksen kauhistuksen ja vaatii itseään palvottavaksi Jumalana.
Daniel 9:27 (KR 33/38)”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.”
2. Tess. 2:4 (KR 33/38)”...tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.”
- Näiden kahden profetian yhteisenä nimittäjänä on, että kaikki edellyttää temppelin olevan jo valmiiksi rakennettu.
- Tämän vuoksi monet uskovat, että seitsemän vuoden rauhansopimukseen liitetään juutalaisten temppelin jälleenrakentaminen.
- Uskon, että tämä on se, minne kaikki on suuntautumassa siinä mielessä, että kehitys ei todennäköisesti mene toiseen suuntaan eikä koe viivästymistä.
Aloitan tällä Jewish Press'in artikkelilla mitä mielenkiintoisimmasta ja paljon puhuvasta haastattelusta Jason Greenblatt'in kanssa, joka toimii yhtenä Donald Trump'in tärkeimmistä Lähi-idän lähettiläistä, jolla yhdessä Jared Kushner'in kanssa on suunnaton tehtävä auttaa Trump'ia neuvottelemaan rauhansuunnitelma israelilaisten ja palestiinalaisten välille. Samalla kun suosittelen artikkelin lukemista kokonaisuudessaan, haluan kiinnittää teidän huomionne hänen vastaukseensa kun häneltä kysyttiin: ”Menemättä mihinkään erityisiin yksityiskohtiin, mikä tekee tästä rauhan ponnistuksesta Israelin ja palestiinalaisten välille olennaisesti erilaisen kuin aikaisemmat yritykset?” Tässä hänen vastauksensa: ”No, ensinnäkin haluan kiittää teitä siitä, ettette pyytäneet yksityiskohtia. Olette ainutlaatuinen aloittaessanne kysymyksenne tällä tavoin. Minun on yleensä aloitettava haastattelu sanomalla, ”En aio antaa teille mitään yksityiskohtia”, joten arvostan sitä erittäin paljon. Mielestäni suunnitelmamme alkaa todellisuudesta. Tietenkin se tunnustaa konfliktin historian, mutta [muut suunnitelmat] perustuivat aina väsyneisiin käsityksiin siitä, mitä sen pitäisi olla. Sen sijaan suunnitelmamme keskittyy siihen, mitä se voisi olla. Suunnitelma ei ole vain kahden sivun kääntölakana; se on laaja dokumentti, jonka olemme kehittäneet, joka selittää, miten mielestämme konflikti voidaan ratkaista. Siinä esitellään kukin ongelma ja ehdotetut ratkaisut hyvin selkeästi, jotta molemmat osapuolet voivat ymmärtää yli tavoitteellisen kääntölakanan mitä ratkaisut todella ovat ja aikovatko he olla valmiita elämään näiden ehdotettujen ratkaisujen kanssa. Se on tulosta laaja-alaisesta konsultaatiosta israelilaisten kanssa, sekä palestiinalaisten, ennen tuota Jerusalem-ilmoitusta, koska tällä hetkellä palestiinalaisten johto ei puhu meille—paljolti heidän vahingokseen, lisäisin. Se on myös laadittu laajan keskustelun jälkeen alueellisten johtajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Kaikki heidän kysymyksensä ja huolenaiheensa ovat auttaneet meitä muokkaamaan suunnitelman diiliksi, jonka uskomme olevan realistinen, oikeudenmukainen, ja yhtäläisesti suurimerkityksinen, toteutettavissa oleva.”

Israel Hayom -raportin mukaan sen lisäksi, että Greenblatt totesi, ”hallinto ei laita esille rauhansuunnitelmaa, joka ei kohtaa kaikkia Israelin turvallisuuskysymyksiä, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä meille”, hän oli myöskin maininnut Trump'in sanoneen viime viikolla, että hän haluaisi tämän vuoden olevan ”rauhan vuosi”. Raportti jatkoi sanomalla: ”Viimeisten kuukausien aikana Greenblatt on hiljaa luonnostellut Trump'in 'vuosisadan diiliä' ja pitää korttejaan lähellä rintaansa. On epäselvää milloin suunnitelma julkistetaan ja huolimatta vahvistamattomista raporteista, että se paljastettaisiin pian, hallinto on tehnyt selväksi, että se esittelisi suunnitelman vasta sitten, kun se on valmis, ja vain silloin, kun sen julkaisupäivä on sopiva kaikille osapuolille.” Greenblatt lisäsi, että Trump'in päätöksellä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja Yhdysvaltojen suurlähetystön siirtämisellä sinne ”ei ollut tarkoitus vaatia Israelilta jotakin hintaa maksettavaksi. Israelille ei ole erityistä vaatimusta vastineeksi näistä päätöksistä.”

Mikä on mielenkiintoista tuon viimeisen lainauksen suhteen, eli kunnioituksella olla pakottamatta Israelia tekemään mitään myönnytyksiä, minulle alkoi valjeta, että se saattaisi hyvinkin koskea niin kutsuttuja palestiinalaisia, joiden kohdalla tämä rauhansopimus tulee pakotetuksi. Anna kun selitän – keskiviikkona, The Times of Israel julkaisi artikkelin siitä, miten 25 vuoden jälkeen jotkut Israelin oikeistolaiset ovat valmiita julistamaan Oslon sopimukset kuolleiksi. Kuten ehkä voitte kuvitella, tämä ei tiedä hyvää palestiinalaisille, ja kaiken kukkuraksi, Mahmoud Abbas on omien tekemisiensä johdosta tullut merkityksettömäksi ja vähäpätöiseksi. Lisäksi hänen fyysisen terveytensä huhutaan heikkenevän nopeasti, ja monet uskovatkin, että hänen päivänsä ovat luetut. Vielä pahempaa – yhdessä sen kanssa, että Trump lopetti satojen miljoonien dollareiden maksamisen PA'lle, hän hääti palestiinalaiset Washingtonista sulkemalla heidän diplomaattisen lähetystönsä ja lähettämällä heidät pakkaamaan, ja hän teki niin Israelin uutenavuotena, Rosh Hashanah'ina. Syy, miksi mainitsen tästä, johtuu siitä, että on järkeenkäypää olettaa palestiinalaisten olevan niitä, jotka pakotetaan hyväksymään rauhansopimus, eikä Israelia.

Suomentajan kommentti: Ilmeisesti Trump ei kannata kahden valtion ratkaisua ja näin PA ei saa virallisesti omaa itsenäistä valtiota ja silloin käy toteen profetia Jesajan luvusta 24, kun kuullaan yksipuolinen ja turha julistus Palestiinan valtiosta, joka on yhteydessä Obadjan kirjan profetiaan Eesaun Huoneen (palestiinalaiset) tuhosta aikakauden lopulla. Lue tästä esim.

- Tässä tärkein asia lopuksi: Kaikki se, minkä tarvitsee olla paikoillaan tämän toteutumista varten, osoittaa juuri kuinka lähellä me olemme.
- Siksi me esittelemme pelastuksen evankeliumin Jeesuksen Kristuksen persoonassa meidän viikoittaisten profetiapäivitystemme lopussa.
- Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, ja nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja palaa jälleen eräänä päivänä.
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen, (Room. 3:23).
B on uskomista, (Room. 10:9-10). C on pyytämistä, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

maanantai 17. syyskuuta 2018

Jumala on liikekannalla toteuttaakseen Raamatun profetioita nyt aikakauden lopussa

Tässä Rapture Ready -sivuston tuoreessa raportissa lista ajankohtaisista aikainmerkeistä, jotka osoittavat, että olemme aikakauden lopussa, jolloin Jumala panee täytäntöön monia Raamatun profetioita johtaen 7-vuotiseen Ahdistuksen aikaan, joka tunnetaan myös Israelin 70. vuosiviikkona. Profetiaraportin suomensi: Olli R.

-----------------------

Liikekannalla (On the Move) :: By Daymond Duck

Published on: September 16, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/09/16/move-daymond-duck/

Olin sängyssä ja se oli suurinpiirtein samaan aikaan, kuin herään joka aamu.

Televisiomme oli päällä ja kaksi vierasta keskustelivat Brett Kavanaugh'in, presidentti Trumpin ehdokkaan USA:n korkeimpaan oikeuteen, kuulemisista senaatissa.

Yksi vieras sanoi: ”He eivät todellakaan usko niihin asioihin, joita he sanovat. He vain yrittävät pönkittää omaa arvoaan.”

Ajattelin, että totuuden heittäminen maahan, petos, väärät syytökset ja muiden vihaaminen ovat merkkejä siitä, että aikakauden loppu on lähellä, ja nämä synnit ovat nyt hyväksyttyä taktiikkaa ”oman arvon pönkittämiseksi (rile up the base)” (Dan. 8:12, Matt. 24:4-11; 2. Tim. 3:3).

Nousin sängystä ja ajattelin: Se on traagista kansakunnallemme, enkä ole koskaan ennen nähnyt sitä näin pahana.

Studioisäntä sanoi, että on uutisten aika ja toimittaja sanoi, että Teslan osake syöksyi eilen yli 6 prosenttia seuraten sitä, kun Elon Musk oli marihuanaa polttaen näyttäytynyt suorassa YouTube-ohjelmassa edellisenä iltana.

Ajattelin, että tämä on vain yksi yritys, mutta taloudellinen lasku ja huumeidenkäyttö ovat merkkejä Ahdistuksen ajasta.

Sen jälkeen seurasi juttu paneelista, joka neuvoi Teksasin osavaltion koululaitosta lopettamaan opiskelijoille opettamisen, että Alamon puolustajat olivat ”sankarillisia”.

Ajattelin, että se on poliittisen korrektiuden hölynpölyä ja he yrittävät korvata isänmaallisuutta ja nationalismia globalismilla.

En ole laillista maahanmuuttoa vastaan, mutta Jumala loi kansakunnat ja rajat, ja Saatana on Maailmanhallitus -liikkeen takana (1. Moos. 11).

Tajusin, että oli lauantaiaamu ja Pasuunansoitonjuhla (Rosh Hashanah) alkaisi sunnuntai-iltana auringonlaskun aikaan ja loppuisi tiistai-iltana auringon laskiessa (Israelin aika); ja kysyin itseltäni, voisiko ylöstempaus olla tästä hetkestä alle 72 tunnin päässä?

Mietin, odottaisiko joku tempausta tiistaiksi, koska Jeesus sanoi, että hän tulee takaisin silloin, kun kukaan ei odota sitä.

Minulle tapahtui niin, että parin tunnin kuluttua olisin tapaamassa ystäviäni, jotka rakastavat Raamatun profetiaa, ja tarvitsin saada mieleeni sen, mitä aikoisin sanoa.

Menin työpöydälleni katsomaan muistiinpanoja ja näin rabbi Tuly Weisz'in artikkelin.

Pohjimmiltaan rabbi Weisz sanoi, että luomiskertomus on Raamatun ensimmäinen tarina, koska Jumala haluaa kaikkien tietävän, että Hän loi maailman, se kuuluu Hänelle, ja Hän voi tehdä mitä tahansa hän haluaakin tehdä sen suhteen.

Lisään, että Raamatun toinen tarina on se, kun Saatana turmeli jokaisen maan päällä lukuunottamatta kahdeksaa ihmistä, joten Jumala tuhosi silloisen maailman vedenpaisumuksella.

Jumala haluaa meidän tietävän, että Hän loi tämän maailman ja Hänellä on valta tuhota tämä maailma, jos hän haluaa tehdä niin.

Rabbi Weisz totesi, että toinen suuri tarina, joka näyttäytyy Raamatun alussa, on Israelin kansakunnan alku.

Jumala teki liiton, joka sanoo, että kaikki Israelin maa periytyy Aabrahamin ja Iisakin, ei Ismaelin, jälkeläisille.

Niinpä ei ole väliä, mitä maailma uskoo, koska maailman luojalla ja sillä, joka tuhosi sen vedenpaisumuksella, on viimeinen sana, ja Israel saa kaiken Luvatusta maasta, vaikka Jumala joutuisi lähettämään Ahdistuksen ajanjakson.

Seuraava muistiinpano listallani koski läiskättömän ja pilkuttoman punaisen hiehon syntymistä Israelissa, ”tasoittaen tietä Temppelipalvelun palauttamiseksi ja merkiten lunastuksen lopullista vaihetta” (edellyttäen että hieho on täydellinen, kun siitä tulee 3-vuotias).

Luin, että on vallalla spekulointia, että punaista hiehoa ei ehkä ole ollut viimeisten 2000 vuoden aikana, koska Jumala ei ollut valmis Temppelin jälleenrakentamiseen; mutta nyt, kun Israelissa on syntynyt punainen hieho, meidän on kysyttävä, josko sukupolvemme on se, joka tarvitsee sellaisen.

Ystäväni ja minä tuumailimme, että tämä on mielenkiintoista ajoitusta, koska Israel on ollut olemassa 70 vuoden ajan, presidentti Trump esittelee pian rauhan ehdotuksensa, Googin ja Maagogin taistelu on näköpiirissä, ja muslimien tappio Googin sodassa voisi avata oven Temppelin jälleenrakentamiseksi, jne.

Jatkoin muistiinpanojeni tarkastelua: Jos Syyria käyttää kemiallisia aseita Idlib'issä, Damaskoksen tuho ja Googin sota voisivat olla lähellä; 6.7 richterin maanjäristys Japanissa; 9 tuumaa sadetta Kansasin Manhattan'issa yhdessä yössä; Jumala sanoi, että Israelin kaupungit rakennettaisiin uudestaan, ja siellä on nyt 1215 kaupunkia Israelissa, jne., jne.

Jumala on liikekannalla ja ihmisten on oltava valmiita.

Profetia Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

lauantai 15. syyskuuta 2018

Viisi syytä miksi Saatana vihaa tempausta

Tässä oikein hyvä ja ajankohtainen Samuel Korhosen suomentama artikkeli profeetalliselta Rapture Ready -sivustolta, jossa puolustetaan oppia uskovien ylöstempauksesta ennen 7-vuotista vaivanaikaa (1. Tess. 4:13-18) ja kerrotaan 5 syytä sille, miksi sielunvihollinen eli Saatana vihaa tätä tempausoppia, joka on uskoville autuas toivo (Titus 2:13). Kaiken kaikkiaan nykypäivänä monetkaan kristityt eivät enää elä Herran tulemisen odotuksessa, vaan ovat luopuneet uskosta syleilemään tätä maailmaa ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

---------------------------

Viisi syytä miksi Saatana vihaa tempausta


By Jonathan Brentner, August 31, 2018

Saatana vihaa oppia ennen Ahdistusta tapahtuvasta tempauksesta ja kautta kirkkohistorian on pyrkinyt joko hautaamaan sen väärien opetusten kerrosten alle, tai tekemään epäilyttäväksi. Tänä päivänä se on totta enemmän kuin koskaan. Hänen vihamielisyytensä sitä kohtaan kuitenkin alkoi jo aivan seurakunnan alkuaikoina.

Ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä Paavali lupasi lukijoilleen, että he eivät tulisi näkemään Herran ”vihaa”. (1. Tess. 1:10, 5:9-10) Uskon, että ”viha” näissä kohdissa tarkoittaa Ahdistuksen tuomioita, joista Vanha Testamentti puhuu ”Herran päivän” alkamisena. Jakeen 1. Tess. 5:2 perusteella on selvää, että Paavali kirjoittaa ”Herran päivän” tuomioista, eikä helvetistä.

Muste oli tuskin kuivunut hänen ensimmäisen kirjeensä pergamentissa, kun jo väärät opettajat väänsivät ensimmäisen kirjeen sanoman uskoville väittäen, että Herran päivä on jo alkanut. Vaikka se oli ristiriidassa sen kanssa, mitä Paavali oli aiemmin kirjoittanut heille, se synnytti huomattavaa paniikkia näiden uusien Kristuksen seuraajien keskuudessa, jotka luulivat, että Ahdistus oli alkanut (2. Tess. 2:1-2).

Näetkö, mitä tapahtui? Saatana välittömästi torjui apostolin rauhoittavan sanoman Ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä, että Jeesus tulee heille ennen tätä vihan aikaa. Vastaukseksi Paavali kirjoitti Toisen Tessalonikalaiskirjeen vakuuttamaan heille, että Herran päivä ei ollut vielä alkanut.

Miksi Saatana vihaa tempausta? Raamattu antaa siihen useita syitä.
1. Tempaus tekee meidät kykeneviksi seisomaan lujina
Ensiksikin paholainen vihaa sitä, koska toivo Jeesuksen läheisesta paluusta kannustaa meitä pysymään lujina uskossamme raivokkaasta vastustuksesta huolimatta.

Kirjoitettuaan Jeesuksen ilmestymisestä ja ”alennustilamme ruumiin” muuttamisesta hänen ”kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi” (Fil. 3:20-21) Paavali (heti seuraavassa jakeessa) sanoo näin: ”Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!” (Fil. 4.1). Apostoli perustaa kehotuksensa tässä toivoomme kirkastetusta ruumiista Jeesuksen palatessa. (Onkohan vihtahousun karvainen peukalo kolmannen ja neljän luvun välissä erottamassa jakeen 4:1 eri kontekstiin? Suom. kommentti.)

Paavalin aikana ”seisoa lujana” tarkoitti seisomista vahvana taistelussa; sana kuvasi sotilasta, joka pitää asemansa vihollisen hyökätessä. Meille se merkitsee pysymistä raamattukeskeisessä vaelluksessa Herran kanssa maailmassa, joka on vihamielinen kaikelle, mitä uskomme ja pidämme kalliina – varsinkin toivoamme Jeesuksen läheisestä paluusta.

Paavali käyttää samaa sanaa jakeessa Fil. 1:27 kuvailemaan uskovia ”pysyvinä samassa hengessä ja yksimielisinä taistelemassa minun kanssani evankeliumin uskon puolesta” vastustuksen edessä. Sellainen rohkea asenne, hän sanoo, ”on heille kadotuksen, mutta teille pelastuksen merkki, merkki Jumalalta” (jae 28). Toivomme tempauksesta vahvistaa meitä vainon edessä.
2. Tempaus on vaikutin puhtauteen
Kohdassa 1. Joh. 3:2-3 luemme tämän koskien tempausta: ”Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on. Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.” Tässä apostoli Johannes tunnistaa puhtauden tulokseksi keskittymisestä Jeesukseen ja Hänen välittömään ilmestymiseensä.

Jos vaellamme siinä todellisuudessa, että milloin tahansa, voimme huomata olevamme Vapahtajan läsnäolossa, niin sillä on puhdistava vaikutus sekä käytökseemme että ajatuselämäämme.

Jakeessa 1. Joh. 2:28 apostoli kehottaa meitä: ”Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.” Tämä varoitus koskee uskovia, jotka eivät enää kykene näkemään Jeesuksen välitöntä ilmestymistä ja ajautuvat pois pysymästä Kristuksesta. Kerran Vapahtajan läsnäolossa heidän elämäntapansa tuolloin saa heidät kavahtamaan (NASB: shrink away) Hänen loistoaan ja vanhurskauttaan.

Salli minun tehdä selväksi, etten lainkaan väitä, että vain ne, jotka odottavat (watch for) tempausta, pysyvät Jeesuksessa; väitän kuitenkin, että niillä, jotka innokkaasti odottavat sitä, on lisäkannustin pysyä Hänessä ja sitä paholainen vihaa ja pyrkii eliminoimaan.
3. Tempaus kannustaa järkähtämättömään palvelemiseen
Rakastan Paavalin tapaa päättää tulevan ylösnousemusruumiimme käsittely 1. Kor. 15. luvussa: ”Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa” (1. Kor. 15:58).

Huomaa yhteys Herralle tekemämme työn ja tempauksen välillä. Kuolemattoman ruumiimme, jonka saamme Jeesuksen ilmestymisessä, odottaminen kannustaa meitä ”järkähtämättömään” Herran palvelemiseen. Tämä odotus ei ainoastaan tee meitä kykeneviksi pysymään lujina, vaan myös innoittaa meitä olemaan sitkeitä työssämme Herralle.

Menneet 34 vuotta olen kirjoittanut aikuisten pyhäkoulun opetuskurssia David C. Cook'ille. Vaikka kymmenettuhannet opiskelevat jokaisen oppituntini, voin laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen kuullut ihmisiltä, että he ovat lukeneet niitä. Se, mikä merkitsee, ei kuitenkaan ole saamani palaute, vaan varmuus, että Herra näkee kaiken, mitä teen ja tullessaan palkitsee minut sen mukaan.
4. Tempaus lohduttaa meitä surussa
Tessalonikan juutalaiset eivät vain ajaneet Paavalin ja Silasin pois kaupungista, vaan myös vainosivat nuorta seurakuntaa. Sen lisäksi kaupungin uskovat olivat murheissaan, kun muutamat heistä olivat kuolleet.

Vastauksena Paavali antoi heille lisää opetusta koskien tempausta kehottaen heitä kahdesti ”rohkaisemaan toisiaan” hänen opetuksellaan siitä (1. Tess. 4:18, 5:11). Toivo Jeesuksen paluusta seuraajilleen oli jotakin, jota nuorten uskovien tuli käyttää lohduttaessaan ”toisiaan”.

Siitä riippumatta kohtaammeko vainoa, vai menetämmekö läheisen Kristuksessa, niin tempaus muistuttaa meitä, että parempi aika on tulossa ja ehkä hyvin pian. Tämä toivo lohduttaa meitä ajoista pahimmassa.
5. Tempaus auttaa meitä säilyttämään terveen näkökulman
Vaikka jaetta Kol. 3:4 ei yleensä yhdistetä tempaukseen, niin se puhuu ajasta, jolloin yhtäkkiä huomaamme olevamme kirkkaudessa: ”Kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” Kuvittele käveleväsi jonakin päivänä jalkakäytävällä ja seuraava askelesi on taivaassa Vapahtajasi läsnäolossa! Tämä jae puhuu äkillisestä siirtymisestä tästä elämästä iankaikkisuuteen!

Aiemmin Kol. 3. luvussa Paavali kehottaa meitä ”etsimään sitä, mikä on ylhäällä” ja keskittymään ”siihen, mikä on ylhäällä, eikä siihen, mikä on maan päällä”, sillä ”elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa” (Kol. 3:1-3). Kuinka säilytämme tällaisen näkökulman? Kun muistamme, että jonakin päivänä Jeesus tulee hakemaan meitä ja välittömästi käymme Hänen rinnallaan uudessa kuolemattomassa ruumiissamme!

Paavali kirjoitti myös tämän terveellisen tulevaisuudennäkymän kohdassa 2. Kor. 4:17-18, jossa hän sanoo, että ”näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.” Minä tykkään kutsua sitä kahden maailman näkökulmaksi, jossa arvostamme ikuisia todellisuuksia tämän elämän väliaikaisuuden asemesta.

Vaimoni osti hiljattain hibiscus-kasvin, jolla on isot, kauniit vadelmanpunaiset kukat, vähintäänkin silmäänpistävät. Valitettavasti kukat kestävät vain päivän, tai korkeintaan kaksi, ennenkuin niiden upeus kuihtuu.

Eikö elämämme maan päällä ole juuri tällainen? Herra antaa meille monia hyviä asioita nautittavaksi tässä elämässä, mutta kuten hibiskuksen kukat, ne ovat väliaikaisia. Me nauramme ja nautimme hyvistä asioista, joita Hän lähettää tiellemme, ottaen huomioon, että ne ovat väliaikaisia eivätkä lopullinen toivomme. Kestävä ilomme on odotuksessamme paremmasta ajasta, joka ylittää kaikki maahansidotut unelmamme ja siunauksemme.

Lisäksi Jeesuksen ilmestymisen odotuksemme antaa meille myös rohkeuden kestää koettelemuksia ja surun aikoja tietäessämme, että tämä elämä on vain sumua verrattuna siihen iloon, jota koemme iankaikkisuudessa.

Onko mikään ihme, jos ottaa huomioon kaikki tempauksen innokkaan odottamisen edut, että vihollisemme vihaa sitä ja tekee kaikkensa kääntääkseen katseemme pois siitä? Hän ei takuulla halua meidän odottavan mitään, mikä lisää keskittymistämme Jeesukseen ja riippuvuuttamme Hänestä.

Viime aikoina olen tuntenut vähän masennusta opetuksista, jotka kieltävät, ei vain tempauksen, vaan myös Jeesuksen loistavan paluun perustamaan valtakuntansa maan päälle. Näissä aatoksissa minua on lohduttanut se, että tämä väärä opetus on jälleen yksi merkki uskosta luopumisesta, jonka Paavali sanoi tapahtuvan viimeisinä päivinä (1. Tim. 4:1-5).

Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. (1. Tim. 4:1-5).

Jonathan C. Brentner

Jonathanbrentner@yahoo.com 

https://jonathanbrentner.com/ 

tiistai 11. syyskuuta 2018

Vakava Syyrian tilanne syyskuussa 2018 luo profeetallisen merkittävyyden alueelle

Tässä tuoreessa pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivityksessä keskitytään lähinnä eskaloituvaan tilanteeseen Syyriassa ja varsinkin sen luoteisosassa, kun presidentti Assadin hallinto aikoo pian käynnistää suurhyökkäyksen Idlibiin kumppaneiden avustamana, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia. Jo nyt USA:n ja Venäjän välit ovat valmiiksi huonot ja mikäli Assad käyttäisi kemiallisia aseita hyökkäyksessään, niin USA (+Israel) ei jättäisi vastaamatta. Tämä puolestaan suututtaisi Venäjän ja Iranin, jotka tukevat Assadin hallintoa. Näin tämä nykyinen tilanne Israelin lähellä viittaa tiettyjen Raamatun profetioiden pikaiseen toteutumiseen, jonka perusteella meidän kristittyjen pitäisi olla valppaina ja hereillä, jottei Herran päivä yllättäisi niinkuin varas yöllä. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

----------------------------

Mid-East Prophecy Update – September 9th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 9.9.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu profeetallisesta merkittävyydestä liittyen Syyrian tilanteen vakavuuteen.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua profeetallisesta merkittävyydestä koskien Syyrian tilanteen vakavuutta.
- Haluan myös puhua siitä, mistä sanoisin, että sillä on vielä suurempi profeetallinen merkitys, kun se liittyy rauhansopimuksen tulevaisuudennäkymiin.
- Nimittäin siitä, että juutalaiset ja palestiinalaiset eläisivät rinnakkain ”rauhassa ja turvallisuudessa (peace and security)” rauhansopimuksen puitteissa.
- Vaikka ymmärrän, että viittaaminen tiettyihin Raamatun kohtiin on tarpeetonta niille, jotka tuntevat Raamatun profetiat, niin teen sen niitä varten, jotka eivät tunne profetioita.
- Jesaja 17 on profetia Syyrian Damaskoksesta, ja toiseksi, Hesekielin profetiassa on kyse Venäjän, Iranin, Turkin ym. hyökkäyksestä Israeliin.
- Sitten kolmanneksi, Sakarja 12 on profetia, joka liittyy maailman päihdyttävään pakkomielteeseen jakaa Jerusalemin rajat.
- Riittää kun sanon, että kaikki kolme näistä erityisistä profetioista yhdessä muiden kanssa ovat tällä hetkellä pelissä, ja uskon, että ne ovat jo toteutumaisillaan.
- Kun valmistauduin tämän päivän profetiapäivitykseen, olin ällikällä lyöty siitä, miten nopeasti kaikki on kehittymässä ja se ei tule hidastumaan.
- Tämä on se, mihin haluan viitata ”lakkaamattomana vauhtina”, siinä mielessä, että ei olisi järkevää uskoa, että se vain menee pois.
Hyväksi esimerkiksi, aloitan tällä Newsweek'in artikkelilla koskien sitä, miten Israel julkisti ensimmäistä kertaa sotansa laajuuden Irania vastaan Syyriassa, ja sanoo, että se voi pian kasvaa jopa suuremmaksi mittasuhteiltaan. Tämän ei pitäisi tulla minään yllätyksenä Idlib'in panosten takia Syyriassa, minkä vuoksi Venäjä, Iran ja Turkki pitivät Teheranissa perjantaina kokouksen, jonka monet näkivät viimeisenä mahdollisuutena estää laajamittainen taistelu ja ”verilöyly”. Idlib'in merkitys on se, että se on viimeinen suuri kapinallisten ja jihadistiryhmien, jotka ovat yrittäneet kaataa Bashar al-Assad'ia, linnoitus. Lisäksi, Idlib'istä kulkee merkittäviä valtateitä halki Syyrian, ja mikäli Syyrian hallinto valtaisi kaupungin takaisin, se tekisi kapinallisista merkityksettömiä, joille jäisi vain muutamia eristäytyneitä saarekkeita läpi Syyrian alueen. Toisin sanoen, Venäjä ja Iran yhdessä Turkin kanssa hallitsisivat tehokkaasti koko Syyriaa asemoiden heidät täydellisesti edellämainitun liittouman hyökkäykselle Israeliin Syyrian kautta, joka on ennustettu Hesekielin luvussa 38.

Fox News'in mukaan USA ei istu toimettomana, sillä yli sata amerikkalaista merijalkaväen sotilasta käynnisti ilmahyökkäyksen Etelä-Syyrian autiomaassa tykistötulen avustamana lähettääkseen ”vahvan viestin” Venäjälle ...Joukkojen voimannäytös tulee kun Iranin, Venäjän ja Turkin johtajat kokoontuivat perjantaina Teheranissa keskustellakseen selviksi heidän seuraavat askeleensa Syyrian 7 vuotta kestäneessä sisällissodassa edeltäen odotettua Syyrian presidentti Bashar al-Assad'in joukkojen johtamaa suurhyökkäystä maan luoteisosassa sijaitsevaan Idlib'in maakuntaan.

Tämä oli perjantaina, sitten eilen lauantaina, Jerusalem Post kertoi, että Turkin, Iranin ja Venäjän presidentit ...eivät olleet päässeet sopimukseen tulitauosta, joka olisi estänyt Syyrian hallituksen suurhyökkäyksen kapinallisten hallussapitämään Idlib'in maakuntaan...

Tämä tuo meidät siihen, mistä tässä kaikessa on kyse, joka on Israel, erityisesti Jerusalem, koska se on paikka, missä ovat maalitolpat ja maalintekoalue. Älä erehdy sen suhteen; Israel tietää tämän, minkä vuoksi - Jerusalem Post'in mukaan - Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu oli sanonut, että Israel ryhtyy voimakkaisiin toimiin estämään Irania olemasta Syyriassa. ...Keskellä jatkuvia ulkomaisia raportteja Israelin iskuista syvälle Syyrian rajojen sisäpuolelle, pääministeri Benjamin Netanjahu avasi viikoittaisen hallituksen kokouksen keskiviikkona sanoen, että Israel toimii ”lähellä ja kaukana” estääkseen Iranin juurtumisen Syyriaan.

Ehdotan, että presidentti Trump siirtämällä Yhdysvaltain suurlähetystön Jerusalemiin ja vetäytymällä demonisesta Iranin ydinsopimuksesta muutti geopoliittisen maisemakuvan koko olemuksen, ja näin tehdessään, teki tähän mennessä vaikeasti saavutettavasta sopimuksesta saavutettavamman, kuten tämä Times of Israel'in artikkeli osoittaa. – Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi juutalaisille johtajille torstaina, että Yhdysvallat ei anna rahallista tukea palestiinalaisille, ennen kuin he pääsevät sopimukseen Israelin kanssa. Hän sanoi myös, että Iranin hallinto oli ”menettänyt lumoamisvoimansa”, koska hän vetäytyi vuoden 2015 ydinsopimuksesta, ja hallinto taistelee nyt eloonjäämisestään. Lähtemällä sopimuksesta - Trump sanoi - hän oli tehnyt ”suuren palveluksen Israelille”. Neuvottelupuhelussaan useiden kymmenien Amerikan juutalaisjohtajien kanssa juuri Rosh Hashanah'in edellä, Trump huomautti, että hän oli äskettäin leikannut roimasti USA:n valtavasta rahallisesta tuesta palestiinalaisille...

- Oletan, että kaikki tämä herättää kysymyksen siitä, mitä tämä kaikki merkitsee, ja vastaus tähän elintärkeään kysymykseen on kaksiosainen.
- Ensinnäkin kristityille, se mitä tämä merkitsee, on, että tekisimme hyvin ollaksemme valppaita, pitämällä lujasti kiinni uskosta ja kenties vielä tärkeämpää, tekemällä parannusta.
- Todellakin, tämä oli sitä, mitä Jeesuksella oli Johanneksen kautta kirjoitettavaksi Sardeen seurakunnalle, koska, jos he eivät tekisi parannusta, Hän tulisi niinkuin varas.
Ilmestyskirja 3:2-3 (KR 33/38)”Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.”
- Toiseksi niille, jotka eivät ole koskaan vedonneet Jeesuksen Kristuksen nimeen pelastuakseen, tämä kaikki tarkoittaa sitä, ettei ole paljon aikaa.
- Siksi esittelemme pelastuksen evankeliumin Jeesuksen Kristuksen persoonassa meidän profetiapäivitystemme lopussa joka viikko.
- Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, ja nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja tulee jälleen eräänä päivänä.
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen, (Room. 3:23).
B on uskomista, (Room. 10:9-10). C on pyytämistä, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com