Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 52-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 26. helmikuuta 2019

Trumpin rauhansuunnitelma on valmis, jonka vuoksi Herran paluu on hyvin lähellä!

Tässä pastori J.D. Farag'in tuorein Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa perehdytään kahteen aikainmerkkiin näinä päivinä, jotka kertovat vahvasti sitä kieltä, että elämme Jeesuksen Kristuksen takaisintulon aattopäivissä. Ensimmäinen merkki on Danielin profetiassa mainitun Lähi-idän rauhanliiton lähentyminen kun Trumpin ”vuosisadan diili” on valmis julkistettavaksi ensi huhtikuussa Israelin vaalien jälkeen. Toinen merkki liittyy yleiseen pilkkaan Jeesuksen paluusta nykypäivänä, joka sekin on profetoitu Raamatussa viimeisten päivien merkiksi uskoville lähestyvästä ylösotosta. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-------------------------

Mid-East Prophecy Update – February 24th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 24.2.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu sen merkityksestä, että presidentti Trumpin rauhansuunnitelma on valmis.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan puhua siitä, josta väittäisin, että se on yksi tärkeimmistä syistä sille, miksi Herran paluu on hyvin lähellä.
- Haluan myös puhua siitä, miksi on niin, että mille tahansa maininnalle Herran paluusta virnuillaan yhä enemmän, ja miksi sillä on väliä.
- Itseasiassa juuri näiden syiden vuoksi viikoittaiset profetiapäivitykset ovat niin tärkeitä, näissä maailman historian viimeisissä hetkissä.
Daniel 9:27 (KR 33/38) ”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.”

Daniel 9:27 (KJV) - Then he shall confirm a covenant with many for one week; But in the middle of the week He shall bring an end to sacrifice and offering. And on the wing of abominations shall be one who makes desolate, Even until the consummation, which is determined, Is poured out on the desolate.
Ilmestyskirja 13:5-6 (KR 33/38) ”Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.”
- Syy siihen, miksi aloitan näillä profetioilla, on se, että ne sanovat Antikristuksen julistavan keskellä vaivanaikaa, että hän on Jumala.
- Tämä sen jälkeen, kun hän ”tekee suuren” tästä liitosta yhden vuosiviikon ajaksi, tai seitsemäksi vuodeksi, jonka aikana juutalaiset rakentavat jälleen heidän temppelinsä.
- Ehdotan, että olemme kynnyksellä tämän toteutumisessa, mistä todistaa vääjäämätön vauhti kohti rauhansopimusta.
Aloitetaan tästä Fox News -raportista koskien sitä, kuinka kahden korkean hallintovirkamiehen mukaan ”Trumpin hallinnon Lähi-idän rauhansuunnitelma on valmis ja presidentti Trump'ille on kerrottu sen sisällöstä…” ”Virkamiehet sanoivat, ettei suunnitelmaa todennäköisesti julkisteta ennen tulevia Israelin vaaleja 9. huhtikuuta. ”Emme aio tehdä mitään, mikä uhkaa Israelin turvallisuutta”, johtava hallinnon virkamies sanoi.” ...”Hallintoviranomaiset ovat sanoneet, että Trump on toiveikas suunnitelman kyvystä mennä eteenpäin. 'Meille on annettu erilaiset olosuhteet', johtava hallintoviranomainen sanoi.”

Jerusalem Post'in mukaan pääministeri Benjamin Netanyahu kertoi hallituksen kokouksessa sunnuntaina, että Israelin suhde Yhdysvaltojen kanssa on huipussaan. ”Israelin suhde Yhdysvaltoihin on tällä hetkellä vahvempi kuin koskaan…” ”Netanyahu'n kommentit tulevat noin kaksi kuukautta ennenkuin USA:n odotetaan lopulta käärivän auki Lähi-idän rauhansuunnitelmansa – huhtikuun 9. päivän vaalien jälkeen. Netanyahu tapasi Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pence'n ja ulkoministeri Mike Pompeo'n kuluneella viikolla Lähi-idän huippukokouksessa Varsovassa. Hän sanoi, että konferenssi merkitsi 'historiallista muutosta', jolla oli paljon merkitystä Israelille.”

Jerusalem Post julkaisi raportin Netanyahu'n kommenteista arabijohtajille viime viikon Varsovassa pidetyssä konferenssissa, josta paljastettiin salainen nauha ja se lähetettiin ilmoille KAN News'in kautta sunnuntaiaamuna. Siinä Netanyahu varoitti arabimaita olemaan hylkäämättä Trump'in rauhansuunnitelmaa ennenkuin se esitellään. ...Netanyahu kertoi arabijohtajille samassa kokouksessa, että Israel tiesi rauhan olevan "yksisuuntainen katu". ”Jotta Israel voisi olla rauhassa tai normalisoida suhteita laajempaan arabimaailmaan, meillä on oltava Israelin ja Palestiinan välinen rauha”, hän sanoi. ”Koska rauha ei ollut tulossa, olimme jumissa ilman vaihtoehtoja.” Mutta, pääministeri sanoi, tämä on alkanut muuttua.

Times of Israel'in mukaan Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisi voi myös sopia siihen käsitykseen, että arabimaailma näkee jonkin olevan erilaista tällä kertaa liittyen rauhansopimukseen. Viime kuussa hän kertoi CBS News'ille, että yhteistyö Kairon ja Jerusalemin välillä on tiiviimpää kuin koskaan aiemmin, ja vahvisti, että Israel auttaa Egyptin joukkoja taistelemaan jihadisteja vastaan levottomalla Siinain niemimaalla. Israel ja Egypti eivät olleet koskaan aiemmin vahvistaneet kampanjan olemassaoloa.

- Tässä kysymys: Jos tämä on kohti tiettyä Raamatun profetian täyttymistä Ahdistuksen aikana, niin kuinka lähellä olemme?
- Jos olemme niin lähellä, eikö sen pitäisi vaikuttaa siihen, miten elämme elämäämme huolimatta skeptikoiden pilkasta ja irvailusta?
2. Piet. 3:3-12 (KR 33/38) ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta." Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä". Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!”
- Ehdotan, että tapa, jolla voimme nopeuttaa Herran paluuta, on saavuttaa kadotettuja hyvällä uutisella pelastuksesta Kristuksessa.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja lopetamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla ja yksinkertaisella pelastuksen ABC:llä.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

maanantai 25. helmikuuta 2019

Raamatun numerot, aikainmerkit, rauha ja turvallisuus Lähi-idässä

Tässä tuore suomentamani profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa kirjoittaja luettelee viisi Raamatun profetiaan liittyvää uutista viime ajoilta sekä yleisesti huomauttaa kaikkien Raamatun numeroiden ja merkkien yhteentulemisesta juuri näinä aikoina, jolloin ns. valerauhaa ollaan sommittelemassa Lähi-itään erityisesti presidentti Trumpin taholta.

------------------------

Numerot, merkit, rauha ja turvallisuus (Numbers, Signs, Peace and Safety) :: By Daymond Duck

Published on: February 24, 2019 By RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2019/02/24/numbers-signs-peace-safety-daymond-duck/ 

Tämä artikkeli olisi liian pitkä, jos käsittelisin kaikkea uutisista, jota on tapahtunut viimeisinä päivinä liittyen Raamatun profetiaan, joten aion supistaa sen viiteen asiaan, jotka näyttävät erittäin tärkeiltä.

Ensinnäkin, Rapture Ready julkaisi T.W. Tramm'in erinomaisen artikkelin otsikollaGod’s Numerical Patterns: Israel’s 70th Year & Bible Prophecy (Jumalan numeeriset mallit: Israelin 70. vuosi ja Raamatun profetia).” (Löydät sen julkaistuna menemällä osoitteeseen www.raptureready.com, napsauttamalla Rapture Ready News'ia, ja napsauttamalla 12 Feb 2019 oikeassa reunassa.)

Monet kristityt eivät ymmärrä Raamatun numeroiden merkitystä (ja meidän on oltava varovaisia), mutta on olemassa laaja yksimielisyys siitä, että Jumala on matemaattinen Jumala, ja Raamatun numerot ovat merkitseviä (Googlaa ”Bible number 70”; Googlaa ”Bible number 40”; Googlaa ”Bible number 7”; jne.).

Tämä on pointti: Jumala mittaa aikaa monella tavalla (1000 päivää kutsutaan nimellä Millennial Days (millenniaaliset päivät); 50-vuotisjaksot, joita kutsutaan nimellä Jubilee Cycles (riemuvuosijaksot), 70-vuotisjaksot, jne.), Ja kaikki nämä ajan mittaustavat osuvat merkittäviin lukuihin juuri nyt.

Numerot näyttävät sanovan, että maailma on saavuttamassa merkittävän kohdan Jumalan profeetallisessa kellotaulussa.

Toiseksi, samalla kun merkittävät luvut ovat suuntautumassa yhteen, profeetalliset merkit ovat lähentymässä toisiaan:
  • Väärä profeetta johtaa maailmanuskontoa, ja paavi Francis tekee suuria harppauksia kohti eräiden uskontojen yhdistämistä.
  • Antikristus johtaa maailmanhallitusta, ja globalistit Yhdysvalloissa haluavat maailmanhallitusta niin kipeästi, että he yrittävät syrjäyttää presidentti Trumpin.
  • Vaivanaika (Tribulation Period) alkaa, kun Antikristus vahvistaa seitsemän vuoden rauhanliiton Lähi-idässä, ja presidentti Trump aikoo julkaista rauhanehdotuksensa Lähi-idän rauhalle myöhemmin tänä vuonna.
  • Raamattu kieltää Israelin ja Jerusalemin jakamisen, ja on olemassa raportteja, että presidentti Trumpin rauhanehdotuksessa Israel ja Jerusalem jaetaan.
  • Maailmanlaajuinen talousromahdus tapahtuu ylöstempauksen (Rapture) jälkeen, ja USA:n kansallinen velka ylitti juuri 22 biljoonaa dollaria.
  • Antikristus ja Väärä profeetta tulevat seuraamaan kaikkea ostamista ja myymistä vaivanaikana, ja teknologia, jolla tämä tehdään, oli keskustelun aiheena The World Government Summit -huippukokouksessa aiemmin tässä kuussa, jne.
Kolmanneksi, on ollut monia ehdotuksia Lähi-idän rauhalle, mutta niiden esittämisajankohtana kaikki numerot ja merkit eivät olleet yhteentulleita.

Presidentti Trumpin rauhanehdotus näyttää olevan ensimmäinen rauhanehdotus, joka esitetään samaan aikaan, kun kaikki numerot ja merkit ovat lähentymässä toisiaan.

On kulunut hieman yli 70 vuotta (kenties yksi sukupolvi) siitä, kun Israelista tuli valtio, ja kaikki aikaisemmat rauhanehdotukset olivat ennen Israelin 70-vuotispäivää.

Neljänneksi, Ahdistuksen aika alkaa ylöstempauksen jälkeen, kun Antikristus vahvistaa rauhansopimuksen monien kanssa seitsemäksi rauhan vuodeksi Lähi-idässä (Dan. 9:27).

Kun Antikristus vahvistaa tuon sopimuksen monien kanssa, maailman johtajat julistavat "peace and safety (nyt on rauha, ei hätää mitään)" (jotkut ihmiset sanovat "peace and security"). (“Peace and safety” ja “peace and security” ovat sama asia); ja sitten tulee äkillinen tuho (1. Tess. 5:1-3).

Tähän mennessä iranilaiset ja palestiinalaiset ovat yrittäneet estää rauhansopimuksen, ja arabit ovat kieltäytyneet neuvottelemasta rauhansopimuksesta, kunnes Israel täyttää palestiinalaisten vaatimukset.

Helmikuun 13.-14. päivinä 2019, USA:n varapresidentti Mike Pence, USA:n ulkoministeri Mike Pompeo ja presidentti Trumpin vävy Jared Kushner tapasivat Puolan Varsovassa, jossa oli virkamiehiä noin 60 kansakunnasta ”edistämään tulevaisuutta rauhasta ja turvallisuudesta Lähi-idässä.”

Yhdessä pääministeri Netanyahu'n ja 10 arabimaan virkailijoiden kanssa, Hra Kushner kertoi ryhmälle, että presidentti Trumpin suunnitelma on valmis, se julkaistaan ​​Israelin vaalien 9. huhtikuuta 2019 jälkeen, ja vaikka se on iso riski, hän on optimistinen sen mahdollisuuksista ​​saada hyväksyntä.

Tämän konferenssin tärkeitä päätöksiä rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi Lähi-idässä ovat, että Iran tullaan hoitelemaan ja palestiinalaisten vaatimukset eivät enää estä arabeja ja Israelia olemasta ystäviä, niin että rauha ja turvallisuus voivat vallita Lähi-idässä.

Kuvia otettiin ja julkaistiin monien johtajien kesken (mukaan lukien Mike Pence, Mike Pompeo, Jared Kushner, Benjamin Netanyahu ja muut), jotka seisoivat suuren kyltin edessä, jossa luki ”Ministerial To Promote A Future of Peace and Security in the Middle East (Lähettiläät edistämään tulevaisuutta rauhasta ja turvallisuudesta Lähi-idässä).”

On vaikeaa nähdä, miten Jumala voi tehdä asioita selvemmiksi kuin kuvat monista virkailijoista, jotka seisovat kyltin edessä, jossa on sanat ”Peace and security in the Middle East (Rauha ja turvallisuus Lähi-idässä).”

Family Photo at Ministerial on Peace and Security in the Middle East in Warsaw

https://www.youtube.com/watch?v=fRSuBmDiXRE (13.2.2019)

https://statedept.brightcovegallery.com/detail/video/6001840838001/family-photo-at-ministerial-on-peace-and-security-in-the-middle-east

Viidenneksi, Israelin pääministeri Netanyahu kertoi ryhmälle, että Iran pystyy tuottamaan ydinaseita kahden vuoden kuluessa, jos Iran päättää tehdä sen.

Hän oli hyvin selväsanainen sodan mahdollisuudesta Iranin kanssa ja siitä mahdollisuudesta, että Israel ja arabivaltiot tulevat olemaan kumppaneita; ja kahden-vuoden luku osoittaa, että ei kenties mene kauaakaan, kunnes jotain tapahtuu.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

perjantai 22. helmikuuta 2019

Jumalallinen tuomio on tulossa tämän maailman ylle johtuen sen pahuudesta

Tässä tuore suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa ikäänkuin Pyhä Henki olisi kuiskannut puhujalle lähestyvästä Jumalan tuomiosta maanpiirin ylle. Itseasiassa pastori Farag käsittelee aborttikysymystä Amerikassa, mutta lähestyy sitä profeetallisesta näkökulmasta liittäen siihen miksi-kysymyksen. Tuomiopäivä tulee, mutta pohjimmiltaan miksi?

---------------------------

Mid-East Prophecy Update – February 17th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 17.2.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. ottaa toisenlaisen lähestymistavan aborttikysymykseen profeetallisesta näkökulmasta.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä aion tehdä jotain hieman erilaista sen sijaan, että keskitämme huomiomme Israeliin ja Lähi-itään.
- Muutama viikko sitten mainitsin, että haluan rukouksianne liittyen New Yorkin osavaltion uuteen lakiin, joka laillistaa abortin syntymään asti.
- Tämä on jotain, josta en halua puhua, mutta tuntuu, että Herra haluaisi minun tekevän niin, koska se liittyy siihen, minkä näen miksi-kysymyksenä.
- On sanottu, että meidän kristittyjen ei tarvitse tietää ainoastaan sitä, mihin uskomme, vaan mikä tärkeintä, miksi ylipäätään uskomme siihen, mihin uskomme.
- Syy, miksi haluan aloittaa tällä tavalla, on se, että suurimmaksi osaksi täällä Amerikassa kristityt uskovat perustellusti, että abortti on synti.
- Lisäksi näyttää siltä, että jopa pro-choice (valinnan puolesta) amerikkalaiset, jotka tukevat aborttia, vastustavat myöhäisen vaiheen abortteja kolmannella kolmen kuukauden raskausjaksolla.
Keskiviikkona Christian Post julkaisi raportin siitä, miten hiljattain tehdyn kyselyn mukaan; suurin osa pro-choice amerikkalaisista vastustaa myöhäisen vaiheen aborttia. Lainaten Post'ia: ”noin kaksi kolmasosaa amerikkalaisista, jotka identifioivat itsensä aborttimielisiksi (pro-choice), vastustavat kolmannen kolmanneksen abortteja… Tiistaina julkaistun ilmoituksen mukaan, tutkimus havaitsi, että 68 prosentttia pro-choice amerikkalaisista vastustaa aborttia lapsen syntymää edeltävänä päivänä, 66 prosenttia vastustaa aborttia kolmannen kolmanneksen aikana, ja 77 prosenttia vastustaa lääketieteellisen hoidon lopettamista elinkelpoiselle lapselle.”

- Oletan, että voisitte sanoa, että suurin osa ihmisistä, olivatpa he sitten kristittyjä tai eivät, uskovat ainakin myöhäisen vaiheen abortin olevan väärin.
- Kuitenkin ehdotan, että ihmisten enemmistö ei tiedä, miksi abortti kaikissa muodoissaan ei ole ainoastaan väärin, vaan kauhistus.
- Suonet anteeksi tylyyden, jolla sanon tämän, mutta se, minkä tunnemme nykypäivän aborttina, on muinaisen lapsiuhrauksen uudelleenpaketointia.
3. Moos. 18:21 (KR 33/38)”Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra.”
3. Moos. 20:1-5 (KR 33/38)”Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: "Sano israelilaisille: Jos joku, kuka tahansa israelilainen tai muukalainen, joka asuu Israelissa, antaa lapsiansa Molokille, hänet rangaistakoon kuolemalla; maan kansa kivittäköön hänet. Ja minä käännän kasvoni sitä miestä vastaan ja hävitän hänet hänen kansastansa, koska hän on antanut Molokille lapsiansa saastuttaen minun pyhäkköni ja häväisten minun pyhän nimeni. Ja jos maan kansa säästää sitä miestä, joka antaa lapsiansa Molokille, niin etteivät he häntä surmaa, niin minä itse käännän kasvoni sitä miestä vastaan ja hänen sukuansa vastaan; hänet ja kaikki, jotka häntä seuraten ovat lähteneet haureudessa kulkemaan Molokin jäljessä, minä hävitän heidän kansastansa.”
1. Kuninkaiden kirja 11:6-8 (KR 33/38)”Ja Salomo teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, eikä uskollisesti seurannut Herraa niinkuin hänen isänsä Daavid. Silloin Salomo rakensi Kemokselle, mooabilais-iljetykselle, uhrikukkulan sille vuorelle, joka on itään päin Jerusalemista, ja samoin Moolokille, ammonilais-iljetykselle. Näin hän teki kaikkien muukalaisten vaimojen mieliksi, jotka suitsuttivat ja uhrasivat jumalilleen.”
- Tämä tuo minut edellä mainittuun kysymykseen siitä, miksi kaikenlainen abortti on syntiä ja kauhistus Herran silmissä.
- On sanottu, että synti ei ole paha asia, koska se on kielletty, vaan synti on kiellettyä, koska se on vahingollista. Toisin sanoen, synti sattuu ja tappaa meidät.
- Taivaallinen Isämme kieltää syntiset käytännöt, koska Hän haluaa pelastaa meidät seurauksista ja tuomiosta, joka seuraa jälkeenpäin.
- Aika ei salli minun puhua kaikista seurauksista ja erityisesti, kun se liittyy äitien henkiseen ja fyysiseen terveyteen.
- Kuitenkin haluan viettää aikaa puhumalla omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta kun tyttäremme Noelle kuoli vuonna 2007.
- Hän syntyi Trimosia 18 -kromosomipoikkeavuuden kanssa, jossa on kolmas kopio kromosomista 18, ja on samantyyppinen kuin Downin oireyhtymä, joka tunnetaan Trisomia 21 -kromosomipoikkeavuutena.
CBS teki elokuussa 2017 jutun Islannista, jossa siitä lähtien kun raskaudenaikaiset seulontatestit otettiin käyttöön varhain 2000-luvulla, niin valtaosa naisista - lähes 100 prosenttia - jotka saivat positiivisen testituloksen Downin oireyhtymälle, päättivät raskautensa. Syy miksi mainitsen tästä, on se, että näiltä äideiltä ja jopa isiltä ryöstetään se, mikä olisi voinut olla elämää muuttava kokemus vanhempana olemisesta erityistarpeita vaativalle lapselle. Tämä johtuu siitä, että Downin oireyhtymän lapset ovat mitä arvokkaimpia ja rakastettavimpia lapsia huolimatta heidän huolehtimisensa vaikeista haasteista.

- Luulen, että olisin karkeasti huolimaton, ellen puhuisi siitä painoarvosta, joka on asetettu Jumalan tulevassa tuomiossa abortille.
- Sanon sen näin, koska kun puhutaan tuomiopäivästä tälle kauhistukselle Jumalan silmissä, se koskettelee vain sitä, että ”mitä” on tapahtuva.
- Jumalan tuomio on se ”mitä” on tulossa, mutta haluaisin puhua, että ”miksi” Jumalan tuomio tulee tämän pahan maailman ylle.
- Vastaus tähän miksi-kysymykseen on se, että he ovat torjuneet ajatuksen, että Jumala uhrasi Hänen ainosyntyisen Poikansa ottamaan päällensä tuomion ihmisen synneistä.
Apt. 17:31 (KR 33/38)”Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.”
Hesekiel 33:11 (KR 33/38)”Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!”
- Uskallan sanoa, että antakaa niiden kuulla, joilla on korva, mitä Jumalan Hengellä on sanottavaa meille seurakuntana tänään; Tuomio on tulossa.
- Tämä on syynä siihen, miksi teemme näitä viikottaisia profetiapäivityksiä ja lopetamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla ja yksinkertaisella pelastuksen ABC:llä.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä, ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

tiistai 19. helmikuuta 2019

Merkkejä siitä, että seurakunta menee pian ylös

Tässä Rapture Ready -sivustolta patrioottisen amerikkalaisen profetiatutkijan paljastusta ja analyysia maailmanhallituksen ja -uskonnon kehittymisestä raamatullista Ahdistuksen aikaa varten tuoreiden tapahtumien perusteella, mikä vihjaa Kristuksen morsiusseurakunnan pikaiseen ylösottoon eli tempaukseen. Artikkelin suomensi: Olli R.

------------------------

Merkkejä siitä, että seurakunta menee pian ylös (Signs That the Church Will Soon Go Up) :: By Daymond Duck

Published on: February 17, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond Duck, General Articles

https://www.raptureready.com/2019/02/17/signs-church-will-soon-go-daymond-duck

Tällä viikolla eräs lukija lähetti minulle linkin 2 min. 38 sek. kestävään videoon Super Bowl 39:n avajaistilaisuudesta, ja se osoittaa selvästi, kuinka pitkälle kansakuntamme ja NFL ovat pudonneet viimeisten 14 vuoden aikana ja kuinka paljon meidän täytyy rukoilla Amerikan puolesta.

Se on inspiroiva, ja tässä on linkki niille, jotka haluavat nähdä sen.

http://wallythekat.tripod.com/A_Pages/AA-Videos-YOU-Tube/NFL.html

Helmikuun 4. päivänä 2019, paavi Francis ja Sheikki Ahmed al-Tayeb, kenties tärkein imaami sunni-islamissa, tapasivat Abu Dhabi'ssa allekirjoittaakseen "Asiakirjan ihmisten veljeydestä maailman rauhan ja yhdessä elämisen puolesta" kaikkien maailman uskonnollisten johtajien läsnäollessa.

Asiakirja rohkaisee ihmisiä kaikista uskomuksista kättelemään keskenään, halaamaan toisiaan, suutelemaan toisiaan, ja rukoilemaan toistensa kanssa.

Asiakirja rohkaisee rauhaa kaikkien uskontojen välille ja sanoo, että kaikki uskonnot ovat Jumalan tahto.

Asiakirja käyttää toistuvasti sanaa Jumala viittaamaan sekä Allah'iin että kristittyjen Jumalaan (Jehova) ikään kuin muslimit ja kristityt palvoisivat samaa Jumalaa.

Valitettavasti asiakirjassa ei mainita koskaan Jeesusta.

Asiakirja sanoo, että kaikki uskonnot ovat Jumalan hyväksymiä (ajattele Suurta Babylonia, maan porttojen ja kauhistuksien äitiä (Mystery Babylon the Great, the Mother of Harlots ja Abominations of Earth)).

Helmikuun 5. päivänä 2019, Liittovaltion tilaa käsitelleessä puheessaan, presidentti Trump sanoi: "Yhdysvalloista ei tule koskaan sosialistista maata."

Mieti, mitä presidentti sanoi, sen tosiasian valossa, että monet YK:ssa, EU:ssa ja Yhdysvalloissa haluavat perustaa sosialistisen maailmanhallituksen vuoteen 2030 mennessä. [Daymond Duck menee metsään. Maailmanhallitus tulee olemaan fasistinen, jonka edelläkävijä oli natsi-Saksa. Lue https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/uusi_maailmanjarjestys_on_henkiin_heratettya_natsismia.htm, Suom. huom.]

Presidentti Trump sanoi: "Amerikka perustettiin vapaudelle ja itsenäisyydelle - ei hallinnon pakkovallalle, ylivaltaisuudelle ja kontrollille." "Olemme syntyneet vapaiksi, ja me pysymme vapaina."

Mieti tätä sen tosiasian valossa, kun Raamattu opettaa, että maailmanhallitus käyttää pedon merkkiä pakottaakseen, hallitakseen ja kontrolloidakseen kaikkia maan päällä.

Presidentti Trumpin "Amerikka ensin" (anti-globalismi) näkemykset ovat tärkeä syy siihen, miksi häntä vihataan niin paljon, ja ettemme unohtaisi, hänet tullaan lopulta korvaamaan.

Helmikuun 6. päivänä 2019, paavi Francis palasi Vatikaaniin, jossa hän sanoi, että islamilainen maailma ja kristillinen maailma työskentelevät yhdessä edistääkseen yhteisiä arvoja (yhdessä edistävät yhden-maailman uskonnollisia arvoja).

Hän sanoi: "Me sitoudumme levittämään aitoja arvoja (jotkut kutsuvat sitä globaaliksi etiikaksi) ja rauhaa kaikkialla maailmassa" (he haluavat rauhaa ja turvallisuutta).

Ei-kristillinen (anti-Jeesus) maailmanhallitus ja maailmanuskonto esiintyvät samanaikaisesti Ahdistuksen aikana.

Jos maailman johtajat pystyvät perustamaan yhden-maailman hallituksen vuoteen 2030 mennessä, tulee olemaan myös yhden-maailman uskonto vuoteen 2030 mennessä.

Helmikuun 7. päivänä 2019, sosialistinen kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez (nainen, joka äskettäin sanoi: "Maailma päättyy 12 vuoden kuluttua, jos emme käsittele ilmastonmuutosta") ja senaattori Ed Markey esittelivät päätöslauselman, jossa hahmotellaan heidän vihreä New Dealinsa Yhdysvaltoja varten, jonka oletetaan saavuttavan kasvihuonekaasupäästöissä nettomääräisen nollatason vuoteen 2030 mennessä.

Jos päätöslauselma hyväksytään, se kuluttaa biljoonia dollareita, korvaa lentokoneet nopeilla sähköjunilla, korvaa bensiinipolttoiset ajoneuvot sähköautoilla, päivittää jokaisen talon ja rakennuksen Yhdysvalloissa, jotta ne voisivat olla energiatehokkaampia, vähentää merkittävästi Amerikan ydinvoiman käyttöä, nostaa rikkaiden verot 70 prosenttiin, käyttää vain aurinkoenergiaa, tekee jotain karjan kaasupäästöille, ja paljon muuta.

Useat asiantuntijat, mukaan lukien jotkut demokraatit, sanoivat nopeasti, että tämä päätöslauselma pilaisi tai tuhoaisi Yhdysvallat.

Kysymys: "Miksi sosialisti esittäisi päätöslauselman, joka pilaa tai tuhoaa Yhdysvallat vuoteen 2030 mennessä?"

Voisiko olla niin, että tämä median lemmikki on niiden pupetti, jotka haluavat sosialistisen maailmanhallituksen vuoteen 2030 mennessä? [Edelleen ihmettelen kirjoittajaa. Maailmanhallitus ei tule olemaan sosialistinen, vaan sosialismin ja kapitalismin risteytys, eli Hegelin teorian mukaisesti synteesi (fasismi), joka syntyy teesistä (kapitalismi) ja antiteesistä (sosialismi). Suom. huom.]

Samana päivänä, kun Ocasio-Cortez'in päätöslauselma julkaistiin, ilmoitettiin, että Australian pääministerin Tony Abbott'in johtava talousneuvonantaja Maurice Newman kutsui ilmastonmuutosta osaksi YK:n juonta maailman haltuunottamiseksi.

Hän kutsui ilmastonmuutosta "koukuksi" YK:n maailmanlaajuisen valvonnan laajentamiseksi, ja hän sanoi, että kyse on Uudesta Maailmanjärjestyksestä YK:n valvonnassa.

Tässä vaiheessa mielestäni olisi hyvä mainita jotain aiemmasta artikkelista, jonka kirjoitin heinäkuussa 2018 otsikolla ”According to the Bible (Raamatun mukaan)”.

Se löytyy osoitteesta www.raptureready.com ja kohdasta ”Featured End Times Writers (Lopunaikoja esille ottaneet kirjoittajat)”, mutta tässä se, mitä siinä sanotaan:

”Raamatun mukaan Väärä profeetta johtaa globaalia uskontoa ja vaikuttaa yhdessä kymmenen poliittisen johtajan (kymmenen kuninkaan) kanssa ajaakseen heidän etua, vainotakseen ja tappaakseen niitä, joista tulee uskovia tuona aikana (Ilm. 17:1-6).

”Kirjailija nimeltä Baxter Dmitry kertoi äskettäin, että Vatikaanissa asuva piispa (Athanasius Schneider) kertoi sanomalehdelle (La Repubblica, päivämäärää ei annettu, mutta 10. heinäkuuta 2018 nurkilla), että Vatikaaniin on tunkeuduttu globalististen johtajien avulla, jotka ovat päättäneet hävittää kristinuskon Euroopasta ja Lännestä.

”Piispa Schneider'in mukaan ”yksi heidän keskeisistä taktiikoistaan merkitsee maahanmuuttajien tulvaa Euroopan maihin, jotta he voivat laimentaa mantereen kristillistä perustaa ja muuttaa radikaalisti kansallista kulttuuria ja identiteettiä.”

”Artikkelissa sanotaan, että paavi Francis on yksi näistä johtajista ja piispa Schneider vihjaili, että George Soros maksaa Vatikaanin globalisteille.

”Paavi Francis ja uskonnolliset globalistit Vatikaanissa vehkeilevät Uutta Maailmanjärjestystä ajavien poliittisten johtajien kanssa perustaakseen antikristillisen maailmanuskonnon.

Luulen, että muistin edellä mainitun kirjoituksen siksi, että kamppailu maahanmuutosta ja muurista Amerikan rajalla Meksikon kanssa on muuttamaisillaan Amerikan kansallista kulttuuria ja identiteettiä maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon luomiseksi.

Tietyssä mielessä ylhäällä näytetään kysyttävän: "Miksi sosialisti esittäisi päätöslauselman, joka pilaisi tai tuhoisi Yhdysvallat vuoteen 2030 mennessä", mutta juuri tämä on se, mitä vuoden 2018 artikkelissa sanottiin Vatikaanin globalistien haluavan tehdä Euroopassa ja Lännessä (Yhdysvallat jne.).

Taistelu (jossa YK, katolinen kirkko ja George Soros ovat mukana) koskien muuria Amerikan rajalla Meksikon kanssa on itseasiassa taistelua Amerikan kulttuurin muuttamisesta.

Lopuksi, 10.-12. helmikuuta 2019 The World Government Summit piti vuosittaisen huippukokouksensa Dubai'ssa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.

Siihen osallistui poliittisia johtajia kaikkialta maailmasta, jotka ovat kiinnostuneita maailmanhallinnosta.

Muun muassa teknologiasta ja innovaatioista keskusteltiin.

Paavi Francis puhui ryhmälle videon välityksellä.

Hän vaati maailmanlaajuista yhtenäisyyttä (globaalia uskonnollista yhtenäisyyttä) ja tukea YK:n kestävän kehityksen tavoitteille (maailmanhallituksen tavoitteet).

Ajattele sitä: The World Government Summit'in huippukokous kutsui keskustelemaan kolmesta asiasta, jotka ovat huomattavia merkkejä Ahdistuksen ajasta (teknologia, maailmanuskonto ja maailmanhallitus).

Nämä ovat merkkejä siitä, että seurakunta tulee pian nousemaan ylös tempauksessa.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

perjantai 15. helmikuuta 2019

10 Raamatun profetiaan liittyvää huippujuttua vuonna 2018

Tässä Rapture Ready -sivustolla tammikuun alussa julkaistu Jan Markell'in profetiaraportti viime vuodesta, jonka osalta Markell on poiminut 10 merkittävää profeetallista juttua, jotka osoittavat Raamatun lopunaikojen profetioihin ja Jeesuksen toisen tulemuksen merkkeihin. Valitettavasti Jan Markell on trumpisti, eli ei näe Donald J. Trumpia Raamatun Antikristuksena, vaan ainoastaan pahan globalismin vastustajana. Pitäkää kuitenkin kaikki se hyvä profeetallisuus, mitä hän yhteenvedossaan tuo esille. Artikkelin suomensi: Olli R.

---------------------------

10 Raamatun profetiaan liittyvää huippujuttua vuonna 2018 (Top 10 Bible Prophecy Related Stories of 2018) :: By Jan Markell

Published on: January 7, 2019 by RRadmin7 Category: General ArticlesJan Markell


Lähes kolmasosa Raamatusta liittyy eskatologiaan tai Raamatun profetiaan. Mielestäni voimme päätellä, että paljon, mitä tapahtuu tänäpäivänä, ennakoi "tulevia asioita".

Seuraavassa on havaintojani toiminnoista, jotka liittyvät Raamatun profetiaan vuonna 2018. Hahmotan vain aikoja, en harjoita sanomalehtien syvätutkistelua. Kehotan jokaista olemaan kuin Isaskarin pojat 1. Aikakirjan luvussa 12, jotka ymmärsivät ajat.

Top 10 Raamatun profetian juttua vuodelta 2018

Jotkut ennustetut merkit näkyvät seurakuntakaudella. Useimmat ovat vaivanajan tapahtumia, jotka heittävät jättiläismäisen varjon nykypäivään.

#1. Nationalismia halveksitaan ja globalismia ylistetään

Globalismi kaappasi keskinäyttämön vuonna 2018 niin paljon, että presidentti Donald Trump tarttui globalisteja heti niskasta kiinni, väittäen, että hän on nationalisti. [Antikristus voi olla aluksi nationalisti, ”pieni sarvi” (Dan. 7:8, 24), joka vähitellen kasvaa maailmanhallitsijaksi. Hitler oli myös nationalisti aluksi. Suom. huom.]

Lisäksi Eurooppa horjahtelee. Keltatakkiset mellakoitsijat synnyttävät ongelmia, josta kiitos lankeaa globalisteille, kun he muuttavat maasta toiseen ja epävakauttavat Eurooppaa. Eurooppa tarvitsee lähes pelastajan. Ranskan Emmanuel Macron tekee uskomattomia yhden-maailman julkilausumia, kuten haluaa tarjota Israelille rauhansuunnitelman. Jos Antikristuksen on määrä tulla Euroopasta, tämä maanosa valmistelee tietä hänelle.

Globalistit toipuvat, kun he saavat ”paratiisinsa” 7-vuotisen Ahdistuksen aikana. Tänä vuonna he jopa värväsivät viihdyttäjä Celine Dion'in viettelemään lapset New World Order lastenvaatteilla. He ovat epätoivoisia. Donald Trump on päähäiriö. Uuden maailmanjärjestyksen sekoittaja.

#2. Israel juhlii 70-vuotispäiväänsä ja Amerikka siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin

Matteuksen luvussa 24:34 Jeesus antaa profetian, että sukupolvi, joka elää ennustettujen tapahtumien aikana, ei katoa ennenkuin tapahtumat toteutuvat. Israelista tuli kansakunta vuonna 1948. Psalmi 90 sanoo, että sukupolvi on 70 vuotta. Raamattu viittaa Ahdistukseen ”Danielin 70. vuosiviikkona”.

Israelin jälleensyntyminen on muistutus siitä, että Jumala pitää lupauksensa. Donald Trump piti lupauksensa ja siirsi Yhdysvaltain suurlähetystön Tel Aviv'issa Jerusalemiin Israelin 70-vuotispäivänä.

Kuivat luut tulivat eläviksi toukokuussa 1948 ja maa juhli 70-vuotispäiväänsä viime toukokuussa. Tämä on kaikkien aikojen ihme. He nostattivat jaloilleen suuren armeijan, ja vuonna 2018 Israel julistettiin maailman kahdeksanneksi vahvimmaksi kansakunnaksi!

...ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko. (Hes. 37:10; KR 33/38)

breath entered them and they stood up on their feet a vast army…Ezekiel 37:10

#3. Vuonna 2018 ”synnytyskivuista” tuli apokalyptisia

Koko vuoden ajan katselimme sydäntä-kouraisevia valokuvia ja videoita ennennäkemättömistä katastrofeista, jotka ovat vain esimakua siitä, mitä tapahtuu vaivanaikana tai ”Jaakobin Ahdistuksessa”. Monet kommentoijat kutsuivat näitä maailmanlaajuisia katastrofeja ”apokalyptisiksi” tai ”raamatullisen mittakaavan omaaviksi.”

#4. Yhdysvaltain joukkojen vetäminen Syyriasta

Joulukuun lopulla presidentti Trump ilmoitti vetävänsä kaikki USA:n joukot pois Syyriasta. Vaikka mielipiteet vaihtelevat, ja pahat voimat teurastavat edelleen kristittyjä ja kurdeja, tämä avaa tien Iranista Israeliin. Iranilla on nyt täydellinen maasilta Israeliin. Venäjä, Turkki, Sudan, Libya, ”ja monet kansat” liittyvät tähän hyökkäykseen.

Tämä toimenpide voisi edelleen saada Israelin iskemään Damaskokseen ja täyttämään Jesaja 17:1 profetian.

#5. Ihmiskunnan luonteen heikkeneminen; turmeltunut mielenlaatu (Room. 1); itsensä rakastajat (2. Timoteus 3); runsaasti jumalattomuutta, moraalittomuutta ja laittomuutta – Paluu Nooan päiviin

Vuonna 2018 katselimme:
  • Massiivista äänestäjiin kohdistunutta petosta
  • Kun Korkeimman oikeuden ehdokasta Brett Kavanaugh'ia syytettiin väärin perustein politiikan nimissä
  • Kun noidat kiroavat Kavanaugh'ia ja presidentti Trump'ia julkisissa seremonioissaan
  • Kun kirjaimellista demonista vihaa kohdistettiin kristittyihin ja konservatiiveihin
  • Kun papit siunaavat aborttiklinikkoja

    #6. Pahan traaginen nousu

    Raamatun profetia sanoo, että viimeisinä päivinä ”paha kasvaa yhä pahemmaksi.” (2. Tim. 3:13) Tänä vuonna olemme nähneet pakanuuden ja noituuden kohoavan korkeuksiin kun kristinusko laski ja millenniaalit sanoivat, etteivät tarvitse Jumalaa.

    Yli 60% amerikkalaisista omaksuu jonkinlaisen "uuden aikakauden (New Age)" uskon.

    Se onkin nyt viileä kiitos osittain Hollywoodille uskoa asioihin, jotka ovat vaarallisia. Tämä on ennakointia Ahdistuksen ajan velhouksista.

    Pahalla on kasvava rakkaus, kun taas hyvä tuomitaan (Jesaja 5:20).

    Joukkoampumisten tekijät, kuten Floridan tapauksessa viime helmikuussa, kertovat kuulleensa ääniä, jotka kehottivat heitä suorittamaan näitä tekoja.

    Ja Palmyran riemukaari, joka oli osa Baalin temppeliä, ilmestyi Washington D.C:hen syyskuussa.

    #7. Järkyttävä luopumuksen kasvu ja Raamatun profetian pilkkaaminen

    Juuri kun luulet, että luopumus ja väärä opetus ei voi mennä yhtään pahemmaksi, niin se tekee sen! Uusi apostolinen reformaatio on maailmanlaajuinen liike, joka runtelee monia kirkkoja outoine merkkeineen, ihmeineen ja tunnustekoineen, jotka eivät ole Jumalasta. Jotkut näistä ihmisistä juhlivat heidän hallitsemattomassa "juopunut-hengessä" -aktiviteetissaan. Kuka olisi voinut kuvitella, että Intian Kundalini-henki voisi todella päästä sisään evankeliseen seurakuntaan?

    Evankeliset kirkot ovat lähes kaikki kaivautuneet sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ääneen saarnaamisen sijasta. Ihmiset jäävät ilman seurakuntaa, vaikka he vetoavat kirkon johtoon, mutta turhaan.

    Monet kirkot ovat halukkaita "uudistamaan kristinuskon", josta kiitos Andy Stanley'lle ja "erkaantumiselle Vanhasta Testamentista", kuten hän suosittelee.

    Raamatun profetiaa on lähes mahdotonta löytää kirkon opetuksista. Jopa minun vuosittainen konferenssini on säännöllisesti ripustettu ”hysteria-konferenssiksi”, jossa kaikki sellaiset merkit, joita korostetaan tässä, osoitetaan vääriksi vuosi toisensa jälkeen.

    #8 Tunkeileva teknologia hyökkää koteihin ja tasoittaa tietä Antikristukselle

    Tänä vuonna olemme saaneet tietää, että meitä katsellaan tai kuunnellaan 24 tuntia vuorokaudessa 7 päivän ajan viikossa Big Techin avulla. Tämä oli myös vuosi, jolloin teknologiayritykset myönsivät, että heillä on agenda.

    Keinoäly (AI) voi ylittää roimasti ihmisaivot ja AI voi tehdä kuvia ihmisistä, jotka näyttävät inhimillisiltä.

    Facebook, Google, Apple, Microsoft, Twitter ja muut ovat uusia "maailmankaikkeuden mestareita", mutta vihaavat vanhurskautta ja todennäköisesti ojentavat työkalunsa Antikristukselle.

    #9. Vatikaanin kriisi

    Jos väärä profeetta tulee katolilaisuudesta, olemme nähneet sen pahuuden viime vuonna skandaalissa toisensa perään. Paavi Francis näyttää katsovan toisella tavalla, keskittyen omaan agendaansa.

    Paavi on äärimmäinen globalisti, joka voisi helposti siirtyä apurin rooliin Antikristukselle. Jopa jotkut katolisetkin protestoivat, että heidän johtajansa keskittyy vain ilmaston lämpenemiseen, maahanmuuttoon ja sosialismiin.

    Tämä on katolisen kirkon pahin kriisi sitten reformaation.

    #10. Puhumisaktiviteetti kolmannesta temppelistä kiihtyi

    Antikristus sallii juutalaisten kolmannen temppelin rakentamisen Jerusalemiin vaivanajan alussa. Tämän kyseisen temppelin valmistelu kiihtyi vuonna 2018. Temppeli-instituutti ilmoitti, että Israelissa syntyi täydellinen punainen hieho, jota voitaisiin käyttää temppeliseremonioissa.

    Sanhedrin isännöi alttarin vihkimistä kolmannelle temppelille 70 kansakunnan kanssa, joita kutsuttiin tarkkailemaan joulukuussa.

    Vaikka kolmannella temppelillä ei ole mitään tekemistä uskovien kanssa, tällainen toiminta on jälleen vaivanajan tapahtuma, joka heittää varjoaan nykypäivään!

    Nämä ovat vain kymmenen asiaa, joita minun mielestäni oli korostettava, kun aloitamme uuden vuoden. Asiat ovat kaikki loksahtamassa kohdalleen.

    Jeesus on tulossa, ehkäpä jo tänään. Jumala on sallinut joidenkin nähdä tämä näyttämö, jota ollaan pystyttämässä, joka osoittaa, että olemme viimeisissä hetkissä. Olemme etuoikeutettuja tietämään, mitä kello on. Monet eivät tiedä!

    Se on yhden minuutin päässä keskiyöstä. Uutisotsikot ovat Hänen tulemuksensa sanansaattaja. Joku innostuu siitä.

    Google Website Translator Gadget

    Hae tästä blogista (täsmähaku)

    Loading

    Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

    Sivuja

    Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

    Blogiarkisto

    Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

    Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

    Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

    Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

    E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com