Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 52-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 31. joulukuuta 2015

Kari Mäkinen vs. totuus islamista -- kuinka ev.lut. kirkkomme onkaan luopunut

PÄIVITETTY 18.2.2016

Näin uudenvuodenaaton kunniaksi (tai pahennukseksi joillekin) tahdon tuoda esille kansankirkkomme luopumuksen erityisesti islam-kysymyksessä, kun arkkipiispamme ei näy hyväksyvän totuutta, vaan vapaamuurarillisesti kääntää pahan hyväksi ja toisinpäin. Euroopan pakolaiskriisin alettua kesällä 2015 Mäkinen tokaisi syyskuussa outoja lausumia, jotka osoitetaan seuraavassa kuvakaappauksessa. (Katso tämän artikkelin lopussa hyvin havainnollistava video ev.lut. kirkkomme nykytilasta, jossa arkkimädättäjämme tulee esille edustavasti omine(!) antikristillisine mielipiteineen, joista vastaa kerran viimeisellä tuomiolla pyhän Jumalan edessä.)



Mutta mitä sanoikaan Britannian entinen pääministeri Winston Churchill islamista eli muhamettilaisuudesta, joka lienee näiden Suomeen tulleiden pakolaisten pääuskonto.




CHURCHILL ISLAMISTA

”Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus lan­gettaa kannattajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmi­sessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hir­veä fatalistinen apa­tia. Vaikutukset ovat ilmi­selviä monissa maissa.

Ajat­tele­mattomia tapoja, huo­limattomia maanviljelysjärjes­telmiä, lais­koja kaupankäynti­mene­telmiä ja omai­­suu­den turvat­tomuut­ta tapaa kaikki­alla, missä profeetan seuraajat hallit­sevat tai asuvat. Alhainen sensu­a­lismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivis­tyneisyyden; tulevalta sen ar­vokkuuden ja pyhyyden.

Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mu­kaan jokaisen naisen on kuu­luttava jollekin miehelle tämän ab­soluut­ti­sena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavai­mona, vii­västyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes isla­min us­ko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuu­dessa. Yksit­täiset musli­mit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuk­sia, mutta tämän uskonnon vaikutus halvaannuttaa sen seuraa­jien sosi­aalisen kehityksen.

Maailmassa ei ole voi­mak­kaam­paa taannuttavaa voimaa. Muha­met­tilaisuus on taistelunhaluinen ja käännytystä har­joit­tava uskonto, joka on kaik­kea muuta kuin kuolemaisillaan. Se on jo le­vinnyt kautta Keski-Afrikan tuottaen pelottomia taistelijoita joka askel­mal­laan.

Ja jos kris­tin­uskoa eivät suojelisi tieteen vahvat käsivarret — tie­­teen, jota vastaan se oli tur­haan taistellut — mo­der­nin Euroopan sivilisaa­tio saattaisi romahtaa, samoin kuin romahti muinai­­sen Rooman sivilisaa­tio.”

----------------

Seuraavassa vielä muutamalla kuvalla esitettynä pakolaiseksytys ja islamin todellisuus, jota luopunut kansankirkkomme, puhumattakaan valtiojohdostamme tai valtamedian edustajista, ei näytä ymmärtävän kirveelläkään.








Tätä Suomen luterilaisen kirkon yleistä luopumusta edesauttavat kirkkoon pesiytyneet vapaamuurarit, jotka ovat saaneet yhä useammassa asiassa tahtonsa läpi, mm. homokysymyksessä. Eritoten pääkaupunkiseudulla ovat luterilaista kirkkoa sisältäpäin nakertaneet vapaamuuraripapit ja -kirkkoherrat. Tästä hyvänä esimerkkinä Espoon Leppävaaran kirkon alttarinpuoleiselta seinältä poistettu iso risti, joka korvattiin okkulttisella kaikkinäkevällä silmällä Illuminati-kolmion sisällä, joka näkyy mm. USA:n yhden dollarin setelin takapuolella olevassa egyptiläisen pyramidin kolmiomaisessa huippukivessä (ns. Horuksen eli Luciferin silmä). Tämä siirto tehtiin Leppävaaran kirkossa jo vuonna 2011, mutta siitä uutisoitiin laajemmin vasta nyt. Varmaankin tarkoituksena on viestittää vapaamuurariveljille yms. lähestyvästä Uudesta Maailman Järjestyksestä (NWO), jolloin Raamatun Antikristus (maailman valemessias) hallitsee. Ennen Antikristuksen nousua, täytyy luopumuksen tulla (2. Tess. 2:3).

http://www.finnleaks.net/leppavaaran-kirkosta-poistettu-risti-tilalle-laitettu-silma/


Ystäväni Thomas kirjoitteli mulle Leppävaaran kirkon "silmä"-symboliin liittyen tällaista:

Aikoinaan herätti kohua jonkin verran se, että Espoon uuden hiippakunnan vaakunan suunnitteli tunnettu vapaamuuraritaiteilija Tapio Vallioja. Onko tämä Leppävaaran kirkon alttarikuva sitten jatkoa sille, mitä ajattelet?

Vapaamuurari taiteilijan ajatus vaakunasta oli seuraava:

Vapaamuurari taiteilija Vallioja luonnehtii vaakunan kautta syntyvää mielikuvaa uudesta hiippakunnasta valon hiippakuntana.

Valaistuminen on illuminatin päämäärä.

Mikä on sitten ollut ristin poistamisen takana. Onko haluttu saada tilalle vapaamuurari yhteys.

On noita kolmioita Suomen kirkoissa, mutta se silmä siellä kolmion sisällä on vapaamuurarien 33° symboli, jossa saatana tunnustetaan jo jumalaksi. Espoossa saattaa hyvinkin olla kysymys rapparien vaikutuksesta.

Kirkkotaiteessa on ollut viime vuosikymmeninä aika "modernistinen" suuntaus. Ristejä ei ole juuri näkynyt tai ne ovat tasaristejä tai piilossa. Näin on esimerkiksi Paijalan kappelissa. Arkkitehti on halunnut luontoikkunan ja vaatimattoman tasaristin ylös katosta. Kyllähän kirkkotilassa kuuluisi olla risti ainakin alttarilla, vai kuinka?

Hiippakunnista ongelmallisia ovat ainakin Helsinki, Espoo ja Turku. Piispojen joulupuheet ja lausunnot ovat enimmäkseen olleet aika outoja ja ympäripyöreitä. Poikkeuksiakin on. Lohjalla on ainakin yksi kanttori vapaamuurari ja kolme lesboa seurakunnan työntekijöinä, joista yksi on siis lepsopapitar. Aikoinaan natsisaksassakin vaihdettiin ristit kirkoissa hakaristeihin ja kristityistä tehtiin listittyjä...

Mitä tulee tuohon Espoon kirkon uuteen alttari-symboliikkaan, niin eikö tuo symboli viittaa vapaamuurareiden pääsymboliin, joten saatanaa se kirkkoherra sillä kertoo siis palvovansa. Niin se on sitten kai se tuon Espoon evankelis-luterilaisen kirkon jumala, jota ne tietämättään palvoo, mutta sen palvomisen hedelmäthän on olleet näkyvissä jo pitkään: homo-agendan ajaminen ts. heteronormatiivisen perheen lakkauttaminen jne.

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36729-kirkolliset-vapaamuurarit-suomessa

----------------

Joten tehköön Herramme Jeesus Kristus ihmeen Suomen kohdalla, jotta nykysuuntaus kansankirkkomme kohdalla päättyisi ja Jumalan totuus aukenisi mahdollisimman monelle Suomen ev. lut. kirkon jäsenelle sekä Jumalan Sana pääsisi oikeuksiinsa niin, ettei vääryyttä enää palvottaisi ja hyväksyttäisi missään muodossa.

Johannes 8:31-32

31. Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

------------------------

PÄIVITYS 2.1.2016

Thomas lähetti mulle sähköpostia uudenvuodenpäivänä tämän blogijulkaisun tiimoilta.


Hei Olli!

Tuohon, uusimpaan bloggaukseen voisit asetella tämän MV-lehden sikermän :D


Humanistit ovat valinneet puolensa muslimien sodassa suomalaisuutta vastaan.


"Siinä missä kristinusko on Raamatun oppien mukaan jokaisen vapaa valinta, ei islam salli mitään muita arvojärjestelmiä rinnalleen."

Humanismin, ja tarkalleen ottaen sekulaarin humanismin – joka on nykyään Suomessa vallalla oleva käsitys – määritelmä Wikipedian mukaan:

”Sekulaari humanismi on nimitys uskonnottomalle humanismille. Kansainvälisen humanistisen ja eettisen liiton IHEU:n määritelmän mukaan

”humanismi on kansanvaltainen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.” ”

Sekä:

”Suomessa kansainvälistä humanistiliikettä on edustanut vuodesta 1968 Suomen humanistiliitto. Järjestö julkaisee neljästi vuodessa Humanisti-lehteä. Periaateohjelmassaan liitto vaatii ajatuksenvapautta, arvovalloista vapaata ajattelua, pyrkimystä tietoon ja uskonnoista riippumatonta etiikkaa.”

Tästä määritelmästä on syytä poimia seuraavat kohdat:


* Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan…

* … järjen ja vapaan tutkimuksen avulla

* Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.


Periaateohjelmassaan liitto vaatii ajatuksenvapautta..

* …arvovalloista vapaata ajattelua…

* …pyrkimystä tietoon ja uskonnoista riippumatonta etiikkaa


Kun katsotaan suomalaista yhteiskuntaa, ovat humanistien pyrkimykset pitkälti toteutuneet, ainakin mitä tulee jumalauskoon. Jumalan humanistit ovat ajaneet ulos ihmisten arkisesta puheesta, lainsäädännöstä, luterilaisesta kirkosta, politiikasta, opetuksesta ja viimeisimmäksi oikeussaleista:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/jumala-poistuu-suomen-oikeussaleista-ensi-perjantaina/2202796?pwbi=fbbe7e479a53d5b737ef020a64bcfe6c


Samoin ”arvoista vapaa” ajattelu on tehty normiksi, jonka rinnalla ei sallita muita ajattelutapoja. Tämä koskee erityisesti kristillisiä arvoja. Tämä on humanistista suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Humanistista suvaitsevaisuutta, jossa sinua ei suvaita.

Kristityistä humanisti on tehnyt vapaasti pilkattavaa riistaa, pelkkiä älykääpiöitä, jotka on vaimennettava halveksivalla ja öykkärimäisellä käytöksellä. Ja mitään kristinuskon, tai ylipäätään jumalauskon, perusteita ei humanisti saa hyväksyä ja niistä humanisti saa tehdä pilaa.

Merkille pantavaa on se, että kutakuinkin kaikki muut uskonnot ovat humanisteilta saaneet olla suhteellisen rauhassa tältä riehunnalta, mukaan lukien islam.

Itse asiassa islamisaatiota jopa kannatetaan humanistien taholta samalla kun uskontoa sekä sen harjoittajia suorastaan glorifioidaan, ihaillaan ja edistetään islamisaatiota.

Kristittyjä humanistit pitävät tyhminä, tieteestä pihalla olevina pölkkypäinä, jotka humanistien mukaan eivät mm. kestä todellisuutta ilman mielikuvitusjumalaa.

Onko tämä sitä “pyrkimystä nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan”?

Koska samalla kun humanistien vaikutuksesta kristittyjä pilkataan, ovat humanistit tehneet muslimeista erityissuojeltuja ja ihailtavia. Heidän mieltään EI saa pahoittaa, koska islam on humanistien suojeluksessa. Humanismin mukaan heitä EI saa pilkata uskomustensa johdosta. Humanismin mukaan heille ON SALLITTAVA toteuttaa uskontoaan vapaasti aina siihen asti, kunnes kristityt on tuhottu ja islam on tappanut kaikki muut ja hallitsee sharialla.

Sanan- ja ilmaisunvapaus EI koske humanistien mukaan islamin pilkkaamista. On jopa painetta siitä, että työnantajien täytyisi antaa mahdollisuus humanismin mukaan käyttää työaikaa muslimi rukouksiin ja muihin muslimien uskonnollisiin rituaaleihinsa.

Islamin Ashura-juhlassa osallistujat hakkaavat päätään veitsillä.

https://www.google.fi/search?q=islam+ashura&biw=1366&bih=576&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjR8PzH1onKAhUGiywKHadSChIQ_AUIBigB

Tämäkö on sitä humanistista “arvovalloista vapaata ajattelua”?

Kristityt nauttivat ateriasta yhdessä. Naiset ovat ruokapöydässä tasa-arvoisia. (kuva perheen-illallinen.jpg)

http://static.mvlehti.net/uploads/2015/12/Perheen-illallinen.jpg

Eli samalla kun kristinuskoisten elämä on tehty humanismilla mahdollisimman naurunalaiseksi, on islamia humanismi pitänyt – humanismin omien määritysten vastaisesti – hienona, kannatettavana ja tuettavana asiana.

Tässä humanistit astuvat toden teolla paskaan ja kusevat omille kintuilleen. Siinä missä kristinusko on Raamatun oppien mukaan jokaisen vapaa valinta, ei islam salli mitään muita arvojärjestelmiä rinnalleen, koska ne on hävitettävä.

Kun ns. “arvovapaat” humanistit suosivat islamia, he unohtavat sopivasti esimerkiksi šaria-lain merkityksen:

Wikipedia: “Šaria (arab. شريعة‎, šarīʿa ‘tie, polku’) eli islamilainen laki on islamin mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki”.

Tukeeko tämä humanismin ajatusta:

“Se ei ole jumalauskoinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä.”?

Muslimien omien määritelmien mukaan islam uskontona on “selkeää, täydellistä, muuttumatonta ja erehtymätöntä allahin puhetta”, ja on siksi kaiken kritiikin yläpuolella. Ja tämä kritisointikielto koskee ERITYISESTI ns. “vääräuskoisten” suunnalta tulevaa kritisointia.

Edustaako tämä humanistien hellimää “ajatuksenvapautta ja arvovalloista vapaata ajattelua”, sekä “pyrkimystä tietoon ja uskonnoista riippumatonta etiikkaa”?

Vaikka humanistien mukaan mikään asia tässä universumissa ei ole kritiikin yläpuolella, ovat he pahasti ristiriidassa itsensä kanssa siloitellessaan tietä Suomen islamisaatiolle.

Entäs “järki ja vapaa tutkimus”?

Kuinka tämä on sovitettavissa islamiin?

Vai muistuuko humanisteille viimeisen 200-vuoden ajalta mieleen runsaastikin muslimitiedemiehiä/naisia, joiden riippumattomaan tieteelliseen tutkimukseen tukeudutaan tänäkin päivänä?

On siis selvää, että sekulaarit humanistit ovat muslimien palveluksessa, mutta kuinka SE puolestaan auttaa rakentamaan Suomesta yhä parempaa, yhdenvertaista, suvaitsevaista ja tasa-arvoista humanistisempaa yhteiskuntaa?

Ainakin jos tätä kysytään muslimeilta, ei vastausta tarvitse kauan miettiä:

“Allah antaa Suomen muslimeille!”

Mutta jos asiaa kysytään tavalliselta, terveellä tavalla maahanmuuttokriittiseltä kantasuomalaiselta joka haluaisi elää turvallisessa, teknologisesti ja taloudellisesti kehittyneessä, tasa-arvoisessa Suomessa, ei vastausta odotellessa kannata pidätellä hengitystä.

Kun siis seuraavan kerran luet tai kuulet ns. humanistien sivistyneiden ja omaa ylevyyttään täynnä olevien humanistien edistävän Suomen islamisaatiota, laita heidät puolustamaan omaa logiikkaansa ja – jos Jumala suo – näkemään oma vastuunsa ja typeryytensä, mielettömyytensä hyvinvointiyhteiskuntamme tuhoutumisessa.


Thomas päättää kirjeensä kuitenkin optimistisesti:

Toisaalta, kun Suomesta ei enää lähetetä lähetystyöntekijöitä, niin tänne Suomeen tulevat ovat lähetyskenttää, jotka lähetetään sitten evankelioituina takaisin, joten heitä tulee rakastaa ja auttaa löytämään Jeesus Herrana.

PÄIVITYS 18.2.2016

Edesmennyt ansioitunut Jumalan valtakunnan lähetti rovasti Päivö Parviainen antoi haastattelun tällä ainutlaatuisella videolla, jossa hän arvioi ev.lut. kirkon nykytilaa.


lauantai 26. joulukuuta 2015

JOOGA: Harjoitus vai uskonto – Onko sillä väliä?

Tässä kristityn pastorin Ray Yungen’in analyysi joogasta, eräästä New Age -hengellisyyden muodosta, joka on vallannut sijaa länsimaisten ihmisten, ja jopa kristittyjen, keskuudessa lisääntyvästi aina 1990-luvulta lähtien. Suuri luopumus (2 Tess. 2:3) on siis käynnissä, jossa romutetaan raamatullisia juutalaiskristillisiä käsityksiä Jumalasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä. Tämän varoittavan artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

---------------------------

Light House Trails'in minikirja 8.10.2015
JOOGA: Harjoitus vai uskonto – Onko sillä väliä?
By Ray Yungen


Se hetki vaivaa minua vieläkin. Kerran, kun olin pitämässä esitelmää eräässä kristillisessä collegessa New Age -hengellisyydestä, huomasin erään nais-oppilaan nostavan katseensa kattoon, kun mainitsin sanan jooga. Se oli vähäinen ele, silti puhuen paljon – kuin sanoakseen, ”Hetkinen! Sehän on vain harjoituksia!” Oletin hänen reaktiostaan, että hän oli jooga-ohjaaja, tai ainakin perehtynyt aiheeseen ja uskoi, että joogaan osallistumisella ei ole mitään negatiivista vaikutusta osallistujan hengelliseen elämään. Tuo nuori nainenhan kävi kristillistä collegea, joten hän todennäköisesti otaksui olevansa kyllin arvostelukykyinen tietääkseen oliko harjoitus pakanuutta, vai ei. Hän ei kuitenkaan antanut mitään raamatullista arviota joogasta ja aika sanattomasti puolusti sitä. Valitettavasti tämä trendi hyväksyä jooga ym. New Age -harjoitukset on vain kiihtynyt kristillisissä collegeissa, palvelutyöjärjestöissä ja jopa seurakunnissa.

Vain harjoituksia?

Nykyisin arviolta 24 miljoonaa ihmistä Yhdysvalloissa on säännöllisesti mukana joogan jossakin muodossa.1 Kuntosalien suuri enemmistö, mukaanlukien YMCA:n ja YWCA:n (Suomessa NMKY JA NNKY) salit ja paikallisen yhteisön college, tarjoavat joogakursseja. Kansallisen terveysinstituutin (National Institute of Health) ja sairaudenestämiskeskusten (Centers for Disease and Prevention) tekemän uuden tutkimuksen mukaan lähes 10% USA:n aikuisista ja 3% lapsista osallistui joogaan vuonna 2012.2 Useimmat näistä aikuisista ovat ehkä hämärästi tietoisia joogan hindulaisesta komponentista, mutta katsovat sen olevan merkityksetöntä jooga-kursseille osallistumisen kannalta. Monet asana-asentoja tekevät, näyttävät kokevan, että nämä harjoitukset ovat vailla mitään uskonnollista konnotaatiota. 

Professori Bradley J. Malkovsky Notre Dame'n yliopistolta esittää seuraavan havainnon, joka hyvin osoittaa, kuinka jooga on muuttunut suhteellisen tuntemattomasta huomattavan vallitsevaksi:

Muistan, kun lähes 20 vuotta sitten ensi kerran mainitsin sanan jooga eräällä teologian kurssillani, niin monet oppilaistani, joista suurin osa oli kristittyjä, eivät voineet pidättää nauruaan. He ajattelivat, että koko joogan harjoittamisen idea on outo ja eksoottinen, jotain sellaista, jota muut uskonnot tekevät. Tuolloin vain yksi opiskelija 70:stä oli kokeillut joogaa, mutta nykyään melkein jokainen käsi nousee, kun kysyn, kuka on harjoittanut joogaa. Asiat ovat selvästi muuttuneet. Jooga on nyt yleisempää kuin koskaan Lännessä asuvien ihmisten keskuudessa.3

Professori Malkovsky jatkaa sanoen, että joogan suosio ei liity ensisijaisesti fyysiseen kuntoon, vaan siihen, että jooga on ikiaikainen systeemi, jolla on selvä hengellinen osatekijä:

Jos oppilaani menevät syvemmälle joogaan, kuin vain harjoittamaan āsana-asentoja, he oppivat kuinka paljon muinaisen Intian viisaus voi ravita heitä hengellisesti jopa täällä toisella puolella maailmaa 21. vuosisadan Amerikassa.4

Minusta on mielenkiintoista (mutta myös hämmentävää), että monet eivät todella tarkastele todellisuutta tämän jälkimmäisen lausunnon takana. Monille amerikkalaisille jooga on vain harjoitus, vaikkakin eksoottisemmasta päästä. Yleensä ihmiset ajattelevat, että erilaiset asennot auttavat parantamaan ja vahvistamaan ruumista. Jotkut voivat myös puolustella, että jooga rauhoittaa myös mielen, mutta olen vuosien tutkimuksesta päätellyt suhteellisen harvojen olevan tietoisia, että jooga on uskonnollinen harjoitus. Voinko todistaa sen?

Ajattele seuraavaa. Jos menet minkä tahansa kirjakaupan kunto-osastolle ja tarkastelet jooga-alaosastoa, niin melkein jokaisesta joogakirjasta löydät viittauksia joogan hengellisiin puoliin, kuten chakra-systeemi, kundalini jne. On aika harvinaista löytää joogakirja, joka ei sisältäisi klassisesta hindulaisuudesta löytyviä hengellisiä käsitteitä. Hartaille hinduille joogaa ei voi erotella fyysisiin ja hengellisiin osiin. Molemmat ovat harjoitukselle merkityksellisiä lopullisena päämääränä syvällinen uskonnollinen kokemus.

Sana ”jooga” tarkoittaa itseasiassa olla iestetty eli yhdistetty ruumiiltaan, mieleltään ja hengeltään Brahmaniin (hindulainen käsitys Jumalasta).5 Se ei voi tulla hengellisesti selvemmäksi. Joogan kannattajat eivät voi erottaa joogan uskonnollista eli hengellistä puolta fyysisestä, koska fyysiset asennot ovat alusta saakka nimenomaan tarkoitettu palvelemaan kanavina joogan uskonnolliselle kokemukselle. Itseasiassa sitä ei voitaisi todella kutsua joogaksi ilman yhteyttä henkimaailman kanssa. Jooga on yhteys Brahmaniin, hindulaiseen jumalakäsitykseen. Ellet ole matkalla yhteyteen Brahmanin kanssa, et voi todella kutsua sitä joogaksi.

Todellisuus joogan takana

Beth Shaw, YogaFit'in (järjestö, joka maailmanlaajuisesti on kouluttanut yli 200 000 ohjaajaa) perustaja ja pääjohtaja, opettaa, että joogaan sisältyy paljon enemmän, kuin vain fyysisiä harjoituksia. Kirjassaan hän paljastaa:

Muinainen mietiskelyn käytäntö on yhtä olennainen osa joogaa kuin asennot ja niillä on sama tarkoitus: ei virittäytyä ulos, vaan virittäytyä sisään taajuudelle, joka on ollut kauan unohduksissa, tai kenties tutkimatta.6 (kursiivi lisätty)

Mikä on tämä taajuus, josta hän puhuu? Jooga-ohjaaja ja -kirjailija Stephen Cope antaa vastauksen. Hän sanoo: ”Me kaikki olemme syntyneet jumalallisiksi. . . . Tämä on joogan ikuisen filosofian klassinen lausunto.”7 Tämä ei juuri jätä tilaa mielikuvitukselle, mitä tulee joogan harjoittamisen hengellisen puolen ymmärtämiseen. Cope on tehnyt jooga-kantansa vielä selvemmäksi kahdella seuraavalla lausunnolla:

Se, mitä etsimme, on jo luontomme ytimessä. . . . Olemme jo myötäsyntyisesti täydellisiä.8

Se tarkoittaa, että Jumala on täysin käytettävissämme joka hetki, koska Jumala on todellinen luontomme.9

Jooga on ollut ponnahduslauta New Age'iin melkoiselle joukolle ihmisiä. Yksi heistä, Jack Canfield (bestseller-kanakeittokirjojen tekijä), todistaa saaneensa hengellisen käynnistysapunsa joogatessaan. Collegessa hän otti joogakurssin valinnaisena, mietiskeli ja tuli uskovaiseksi. Hän sanoi, että ”tunsi jumalan virtaavan kaikkien asioiden läpi.”10 Kirjassaan The Success Principles (Menestyksen periaatteet), hän kirjoittaa:

Kun mietiskelet ja tulet hengellisemmin viritetyksi, osaat paremmin erottaa ja tunnistaa korkeamman minäsi (self) äänen.11

Tämä on pohjimmiltaan jooga 101:tä.

Edesmennyt okkultisti ja ”profetissa” Alice Bailey pohti myös tätä samaa määritelmää. Bailey tunnusti, että jooga oli jotakin olennaista New Age -hengellisyyden leviämiselle. Hänen sitä koskeva pohdiskelunsa osoittaa sen painon, jonka okkultismi uskontona panee joogan harjoittamiselle. Voit nähdä sen, kun hän ehdottaa seuraavaa:

Jogi, eli sellainen, joka on saavuttanut unionin (sillä jooga on unionin tiede), tietää itse, koska on todellisuudessa . . .tietää itse olevansa, kaikista vastaväitteistä huolimatta, Jumala.12 (sulkeet alkuperäiset).

Jopa Aleister Crowley, 20. vuosisadan johtava okkultismin puolustaja, näki joogan elintärkeänä hengelliselle elämälleen. Hän tarjosi mielipiteitään ja havaintojaan kirjassaan, Eight Lectures on Yoga (Kahdeksan luentoa joogasta). Tähän teokseen on viitattu ”tieteellisimpänä ja kattavimpana teoksena joogasta, mitä koskaan on kirjoitettu.”13

Raamatullisen erottamisen harjoittaminen

Ei voida ylikorostaa, että erottaminen (arvosteleminen) ja asianmukainen reaktio siihen, mitä on huomattu, on yksi kypsän kristityn tunnusmerkeistä. Elämme ajassa, jossa joogan kaltaisten muodikkaiden harjoitusten hyväksymistä taotaan meihin joka puolelta lopputuloksen ollessa ekumeeninen yleinen hengellisyyksienvälisyys, joka sopii kaikille. Raamatulliselta näkökulmalta siinä ei kuitenkaan ole mitään järkeä.

Kristukseen uskovat ovat joutuneet muutamien vaarallisten ideoiden saaliiksi. Yksi on, että voimme rohkeasti käyttää pakanallisia lähteitä. Eli, kuten on suosittua sanoa: voimme syödä lihat ja sylkeä ruodot. Kristittyinä emme voi erotella annoksiin, minkä osan arvelemme vahingoittavan ja minkä hyödyttävän meitä. Jos perushengellisyys on vastoin Jumalan Sanaa, on sulaa hulluutta olla vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Toinen sanonta, jota usein käytetään puolustuksena, on vanha sananparsi: ”Älä heitä lasta pois pesuveden mukana.” Edesmennyt uskonpuolustaja Dave Hunt tapasi sanoa, että entäpä, jos se lapsi onkin Rosemary'n vauva?14 (viittaus kauhuleffaan 1960-luvulta).

Yksi syy, miksi jooga on tullut niin suosituksi, on, että siitä puuttuu moni niistä seksuaalisista tabuista, jotka sisältyvät juutalaiseen / kristilliseen perinteeseen. Toisin sanoen, syy, että jooga on yhteensopiva sellaisten ihmisten kanssa, kuin Aleister Crowley, jota pidettiin yhtenä jumalattomimmista koskaan eläneistä ihmisistä, on, että jooga ohittaa langenneen ihmisluonnon luonnottomuuden (engl. perversity). Seuraava selonteko antaa meille pakottavaa ajattelemisen aihetta:

Näyttelijätär ja laulavien Judd'ien sisar ja tytär, Ashley Judd, kirjoitti kirjan yhteiskunnallisesta toiminnastaan koskien AIDS -epidemiaa eri puolilla maailmaa. Hänellä oli mukana matkoillaan läheinen ystävänsä ja kuuluisa jooga-ohjaaja Seane Corn. Judd kertoi lukijoilleen seuraavan tarinan korostaakseen erästä hengellistä näkökohtaa:

1980-luvulla Corn oli työskennellyt baarimikkona homojen yökerhossa. Eräs kerhon kanta-asiakkaista, Corn'in hyvä ystävä, kuoli AIDS:iin. Judd selittää, kuinka ennen kuolemaansa hän sanoi Corn'ille, että Jumala on jokaisessa tämän kohtaamassa henkilössä, jopa homobaarin kanta-asiakkaissa. ”Ohita tarina [elämäntapa] ja näe sielu,” mies sanoi hänelle. Corn sanoi sen olleen hänen ”ensimmäinen oppituntinsa joogan keskeisessä opinkappaleessa – että me kaikki olemme yksi.”15

Minusta on erityisen ongelmallista, että kirjansa alussa Ashley Judd kuvailee itseään evankelisena kristittynä. Evankelisen kristityn ei pitäisi uskoa filosofiaan, jota Judd on juuri tuonut esiin. 

Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä. (1. Kor. 6:9-11)

Väitänkö, että jokainen joogaava on pohjimmiltaan moraaliton? En ollenkaan, mutta voisiko olla niin, että ainakin osasyy siihen, että homoseksuaalisuus on tullut niin hyväksytyksi viimeisten 30 vuoden aikana ja nyt jopa osissa valtavirran kristikuntaa, on laajalle levinnyt joogan ja muiden mystiikkaan perustuvien harjoitusten vaikutus? Sitä varmasti kannattaa miettiä.

Uskovina meille sanotaan Room. 12:2: Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. Olemme usein kuin Vanhan Testamentin israelilaiset, joille Herra sanoi, ”älkää totutelko itseänne pakanain menoon” (Jer. 10:2) ja joita kiellettiin avioitumasta pakananaisten kanssa (Jer. 16) ja kuitenkin rakastuivat heitä ympäröivien kansojen naisiin ja siten vieteltiin epäjumalanpalvontaan.

Kun jooga nähdään Kristuksen ristin linssin läpi, niin on selvää, että ne kaksi eivät sovi yhteen. Kun henkilö sekaantuu joogaan, hän astuu hienovaraisen, mutta voimakkaan, hengellisen petoksen piiriin.

Odottamattomia seurauksia

Russel Simmons'in tarina on erityisen mielenkiintoinen joogaa koskevien varoitusteni suhteen. Simmons oli katuelämän tunteva musta nuori, joka myöhemmin pärjäsi aika hyvin hip-hop (rap) -musiikin tuottajana. On ironista, että Simmons ei sopinut mihinkään New Age -stereotypiaan, mutta eräs ystävä, kuten hän sen ilmaisi, ”raahasi hänet jooga-kurssille” ja hän ”tajusi törmänneensä johonkin uskomattomaan.”16 Tämän seurauksena Simmons sai hengellisen näkökulman, joka aina seuraa joogan harjoittamista. Simmons kertoo:

Suuren osan aikaa näyttää, kuin ihmiset tykkäisivät enemmän kuunnella ulkopuolellaan olevaa Jumalaa, mutta minä uskon, että Jumala on jo sisälläsi. . . .Se Jumala, joka on meidän jokaisen sydämessä.17

Opiskelija, johon viittasin tämän kirjasen alussa, joka katseli kattoon, kun mainitsin joogan, olisi ehkä harkinnut uudelleen reaktiotaan, jos hänelle olisi esitetty ne faktat, jotka juuri olet lukenut tästä kirjasesta. Tätä juuri yritän sanoa, että jooga saa aikaan tietynlaisen tietoisuuden. Tuo tietoisuus on identtinen jonkin sellaisen kanssa, jota yleisesti kutsutaan New Age -hengellisyydeksi. Simmons’ista on tullut suuri jooga-”evankelista” ja hän on kirjoittanut kolme kirjaa (joista yksi on bestselleri), jotka on kohdennettu erityisesti nuorelle hip-hop- eli rap-yleisölle.

Christine Aguilera, kuten Brittney Spears'kin istuu hyvin tähän malliin. Eräässä vuoden 2015 ABC News'in uutisartikkelissa otsikolla “Yoga Serving As Inspiration For Aguilera’s New Music (Jooga palvelee inspiraationa Aguilera'n uudelle musiikille)” Aguilera sanoo:

. . . kun on kyse joogasta ja hengittämisestä . . .eikä tarkastella sitä harjoituksena vaan tunteena olla enemmän ykseydessä Maaplaneetan kanssa jokaisen ollessa yhdistetty toisiinsa. Sillä tulee ehdottomasti olemaan heijastus uuteen levyyn.18

Aguilera vaikuttaa miljooniin nuoriin tyttöihin, jotka näkevät hänet roolimallina ja jäljittelevät häntä. Aguilera ei ole poikkeus.

Länsimaissa joogasta on tullut paljolti naispohjainen ilmiö; nyt kuitenkin myös kasvava määrä miehiä joogaa. Huomattava osa näistä Simmons'in kaltaisista miehistä ja naisista ovat jatkaneet ja tulleet joogan ”lähetyssaarnaajiksi” tarkoituksena käännyttää perheenjäseniä, ystäviä, työtovereita jne. Sellainen käännytystyö on tuottanut eri puolilla maailmaa kymmeniä miljoonia, jotka ovat harjoittaneet joogaa. Ajattelepa tätä: jos jokainen näistä ihmisistä pystyy vaikuttamaan vain viiteen tai kuuteen ihmiseen elinaikanaan suhteessa joogaan, niin näkisimme hyvinkin yli neljännes-miljardi ihmistä.

Ei voida ohittaa, että vaikka henkilöllä ei olisi mitään mielenkiintoa joogan hengellisiin juuriin, niin ottamalla joogakurssin, tai jopa osallistumalla videon tai kirjojen kautta hän voi altistua hindulaiselle hengellisyydelle, joka on luontaista joogaamisessa. Ihmisten pitäisi käsittää, että jooga on uskonnollinen ilmaus ja siksi sitä ei voi lokeroida (s.o harjoitus versus uskonto). Jo perinteinen hindulainen tervehdys, Namasté, joka lausutaan jooga-kurssien lopussa, on hengellinen. Käännettynä se tarkoittaa, ”Jumala minussa kumartaa (tai tervehtii) jumalaa sinussa.” Itseasiassa Namasté sulkee piiriinsä Vesimiehen Ajan hengellisyyden koko kirjon.

Kristittyinä meidän on tärkeää käsittää tämän tilanteen vakavuus ja ymmärtää se, mitä tri. Malkovsky tuo tietoisuuteemme. Todennäköisesti perhe- tai ystäväpiirissäsi on niitä, jotka ovat sekaantuneet joogaan. Kustantajani, Lighthouse Trails, kertoi minulle, että he saavat usein puheluita ihmisiltä, jotka kertovat, että heidän seurakuntansa joogaavat ja usein pastorien vaimojen ja naistentyön johtajien yllytyksestä ja johdolla. Sitä, mikä kerran oli lähes ennenkuulumatonta evankelisissa seurakunnissa, ollaan nyt lisääntyvästi hyväksymässä.

Kirjassaan tri. Malkovsky etenee todistamaan juuri sitä, mitä yritän välittää tässä kirjasessa:

Monet, joita joogaharjoituksiin ryhtyessään mietiskely ei alkuun kiinnosta, vähitellen löytävät sen arvon, varsinkin, jos heillä on opettaja, joka ymmärtää, että joogan lopullinen päämäärä on hengellinen terveys, ei pelkästään fyysinen.19

On yllättävää, että muutamat joogan puolestapuhujat kyllä näkevät joogan ja kristinuskon luontaisen törmäyskurssin. Stephanie Syman, kirjassaan The Subtle Body: The Story of Yoga in America (Huomaamaton ruumis: Joogan tarina Amerikassa) itseasiassa tekee samoja johtopäätöksiä, kuin minä. Hänen havaintonsa on, että huolimatta jooga-yhteisön lupauksista, että jooga ”ei ole ristiriidassa pyhimpien uskomustemme kanssa,”20 se voi hyvinkin olla sitä. Hän selittää:

Tässä joogan kannattajat voivat todellisuudessa olla väärässä. On vaikeaa yhteensovittaa juutalaiskristillisiä käsityksiä Jumalasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä huomaamattomaan ruumiiseen (eng. subtle body) [chakrat] ja mahdollisuuteen kokea oma jumaluus metodisesti noudattamalla harjoitus-, hengittämis-, ja mietiskelyohjelmaa, mutta me tunnumme olevan halukkaita ohittamaan erimielisyydet.21 (kursiivi lisätty)

Joogasta on tullut niin hyväksytty ja syvälle juurtunut länsimaissa, että sen voi löytää kaikkialta ja minä todella tarkoitan, että kaikkialta! Hiljattain olin kulkemassa hyvin pienen kaupungin läpi Länsi-Montana'ssa ja yllätyin nähdessäni jooga-studion keskellä kaupunkia. Se, mikä todella kiinnitti huomioni, oli, että studio oli nimetty hindujumalattaren mukaan, Shakti!

Jooga-buumi, joka alkoi 1990-luvulla, muuttaa yhteiskuntamme kudoksen tavalla, joka kestää pitkälle tulevaisuuteen. Ihmisten täytyy olla tietoisia, että tuo mukanaan. Jooga on namasté -uskonto (s.o. ihminen on Jumala). On tosiasia, että jooga palvelee hengellisiä päämääriä ja myös tiedostaa, mitä tuon hengellisyyden luonne joogassa ei tarvita Jeesuksen Kristuksen ristiä.

Sitä vastoin Raamattu sanoo:

. . .osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. (Ef. 2:7)


Viitteet:

1. Kim Painter, “Ancient Practice of Yoga Now a Growth Industry (USA Today, March 3, 2015; http://www.usatoday.com/story/news/nation/2015/03/01/yoga-health-fitness-trends/23881391/).
2. Ibid.; information taken from the survey at https://nccih.nih.gov/research/statistics/NHIS/2012/mind-body/yoga.
3. Bradley Malkovsky, God’s Other Children: Personal Encounters with Love, Holiness, and Faith in Sacred India (HarperCollins, Kindle Edition), p. 152.
4. Ibid.
5. For example: http://www.universalspirityoga.com/whatisyoga.html.
6. Beth Shaw, Yoga Fit (Champaign, IL: Human Kinetics, 2015, 3rd Edition), p. 315.
7. Stephen Cope, Yoga and the Quest for the True Self (New York, NY: Bantam Books, 1999 edition).
8. Ibid.
9. Ibid.
10. Jack Canfield, Mark Victor Hansen, Dare to Win (New York, NY: Berkeley Books, 1994), p. 195.
11. Jack Canfield, The Success Principles (New York, NY: HarperCollins, 2015, 10th anniversary edition), p. 377.
12. Alice Bailey, From Intellect to Intuition (New York, NY: Lucis Publishing Company, 16th Printing, 2012), p. 189.
13. A review of Aleister Crowley’s book, Eight Lectures on Yoga:https://books.google.com/books/about/Eight_Lectures_on_Yoga.html?id=Ft4KAAAACAAJ.
14. Dave Hunt, “Has The Church Sold Its Birthright To Psychology?” (The Berean Call; https://www.thebereancall.org/content/has-church-sold-its-birthright-psychology).
15. Ashley Judd, All That Is Bitter and Sweet: A Memoir (New York, NY: Ballantine Books, 2011), p. 286.
16. Russell Simmons with Chris Morrow, Do You!: 12 Laws to Access the Power in You to Achieve Happiness and Success (New York, NY: Penguin Group, 2007, Kindle Edition), Kindle Location: 1142.
17. Ibid., 1047.
18. Mesfin Fekadu, “Yoga Serving As Inspiration For Aguilera’s New Music” (ABC News, October 7, 2015, http://abcnews.go.com/Entertainment/wireStory/yoga-serving-inspiration-aguileras-music-34309801).
19. Bradley Malkovsky, God’s Other Children, op. cit., p. 146.
20. Stefanie Syman, The Subtle Body: The Story of Yoga in America (New York, NY: Farrar, Straus, and Giroux, 2010), p. 291.
21. Ibid.

To order copies of YOGA: Exercise or Religion—Does it Matter?, click here.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Mitä väärää Hillsong'issa? – Edistääkö se lopunajan luopumusta?

Tässä australialaisen riippumattoman fundamentalistibaptistin Hughie Seaborn’in artikkeli suuresta hengellisestä petoksesta ja luopumuksesta viimeisinä päivinä, jonka merkittävänä edistäjänä kristillisellä kentällä tänäpäivänä toimii australialainen Hillsong -megakirkko lähinnä musiikkinsa kautta. He saarnaavat ja ylistävät maailmallisesti, mikä ei tuo pelastumattomia oikeaan uskoon, vaan pitää edelleen kadotettuna. He myöskin flirttailevat mm. roomalaiskatolisen kirkon ja sen harhaoppien kanssa toteuttaen näin lopunajan maailmanuskonnon, joka Ilmestyskirjassa mainitaan suurena porttona (Ilm. 17), syntymistä ekumenian tuloksena. Tämän aiheellisen nykyhelluntailaisia koskevan artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------

Mitä väärää Hillsong'issa?
By Hughie Seaborn


Keitä ovat ihmiset ja mitä he uskovat?

Hillsong sai alkunsa vuonna 1986 ja oli Mark ja Darlene Zschech'in sekä Geoff Bullock'in inspiraatio. Bullock oli ”musiikkityön” johtaja Brian ja Bobbie Houston’in Hills Christian Life Centre'ssä Sydney'n Castle Hill'issä. Yhdessä Pat Mesiti'n kanssa, joka lopulta perusti Youth Alive'n, Zschech’it kuuluivat bändiin, joka pyrki saavuttamaan lukiolaisia. (Pat Mesiti kohosi lopulta korkeaan Australian kristillisten seurakuntien (ACC) kansallisen johtajan asemaan.) Mesiti esitteli Zschech'it Hills CLC:lle ja kohta heidät pantiin ”musiikkityöhön” Bullock'in rinnalla. Kun Geoff Bullock “vetäytyi” Hillsong'ista, Darlene Zschech astui hänen tilalleen ja hänestä tuli ”ylistyspastori” Brian ja Bobbie Houston'in kasvavaan Hillsong -seurakuntaan.

Brian'in isä, Frank Houston, oli Uuden Seelannin AOG:n johtaja (General Superintendent). Vuonna 1977 hän muutti Uudesta Seelannista Australiaan kiistanalaisissa sukupuolielämään liittyvissä olosuhteissa ja perusti Sydney'n Kristillisen Elämän Keskuksen (Sydney Christian Life Centre). Huolimatta Uuden Seelannin aikaisista salaisista seksuaalisista rikkomuksistaan Frank nousi korkeaan asemaan ja suureen kunnioitukseen helluntaiseurakunnissa sekä myös vanhimman asemaan NSW:n (Uusi Etelä-Wales) helluntaiseurakunnissa (AOG).

Kun Sydney Morning Herald'in (SMH) uutistoimittaja (27.3.2002) kysyi Brian Houston'ilta seksuaalisten rikkomusten yleisyydestä AOG:n korkeilla paikoilla, niin puhuen liikkeen korkeimpana johtajana hän valisti toimittajaa, että Australian 2000 saarnamiehestä korkeintaan viisi vuodessa paljastuu ja saa ojennusta seksuaalisista rikkomuksista. Hän jatkoi puolustamalla entistä Uuden Seelannin AOG:n johtajaa Jim Williams'ia, joka palveli AOG:n pastorina Brisbane'ssa, mutta jonka lupakirja Uudessa Seelannissa pysyvästi peruutettiin hänen sekaannuttuaan ”aviorikoksiin ja muihin tahdittomuuksiin koskien eri naisia monen vuoden aikana”.

Jos olet sellainen kuin minä ja SMH:n toimittaja, niin tässä kohtaa kysyt myös, että ”miksi on niin paljon seksuaalisia rikkomuksia johtajien keskuudessa näissä hyvin suosituissa ja maineikkaissa järjestöissä, jotka luottavaisesti tunnustavat olevansa Australian edustajia selkeällä valtuutuksella itse Jumalalta johtaa kansakunnat Hänen läsnäoloonsa ja pyhään palvontaan?”

Maailman ylistämistä

Raamattu opettaa selvästi, että ihmisten, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, tulee näkyvästi erottautua maailman asioista. Sen vakavuus, mitä Raamattu sanoo tästä aiheesta, näyttää olevan täysin kateissa Hillsong -seurakunnan johdolta ja Hillsong'in bändin jäseniltä ja muusikoilta.

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” (1. Joh. 2:15-16)

Edelleen luemme: Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 4:4)

Onko Hillsong maailmallinen?

Hengellinen aviorikos on synti, jossa maailman muodit ja huvit menevät Herran asioiden edelle. Joko tietoisesti tai tietämättään Hillsong teoillaan edistää juuri sitä. Huolimatta siitä ovatko heidän motiivinsa hyvät vai ei ja huolimatta siitä, ovatko he mukavia ihmisiä vai ei, niin yksinkertainen tosiasia on, että he käyttävät maailmallista ja jumalatonta rock-musiikin välinettä, jota naivisti kuvailevat ylistyksenä yrittäessään tuoda niin uskovat kuin uskomattomat suhteeseen pyhän Jumalan kanssa. Ylistystä ei pitäisi tarjota Jumalalle eikä evankeliumia esittää sellaisella tavalla, että ne täyttävät maailman normit, sillä Jumala sanoo: Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan....” (Room. 12:2) Jos yritämme käyttää ”tämän maailman jumalalle” kuuluvia asioita ihmisten tuomiseksi pyhän Jumalan läsnäoloon, niin se ei kelpaa Hänelle.

Seurakunta, joka on omaksunut sen elämäntapaa ja viihde-arvoja, ei voi kutsua ulos maailman pahuudesta myöskään kadotettuja syntisiä. Melkein jokainen vakava kristitty ymmärtää, että jos ylistyksessä käytetään jotakin, joka on historiallisesti yhdistetty vapaan seksin, jumalattomuuden, juopottelun, huumeiden ja emotionaalisten orgioiden vaihtoehtoiseen kulttuuriin, tai noussut siitä, niin se on enemmän kuin sopimatonta – se on synnillistä ja todistaa petoksesta.

Rock -musiikki ja seksi – kuin kaksi marjaa

Sekaannus siinä, mikä on sopivaa tarjota Jumalalle, ei ole ainut alue, jolla Hillsong'in johtoa viedään harhaan. Heidän mukautumisensa maailmaan ja kiinnostuksensa lihallisiin asioihin näkyy muuallakin heidän ”palvelutyössään”.

“Pastori” Bobbie Houston (Brian Houston'in vaimo) teki äänitesarjan, joka ylistää ”Valtakunnan Naisten” hyveitä. Yhdellä puheella tässä sarjassa, jota aiemmin mainostettiin Hillsong'in sivustolla, oli aistillinen otsikko, ”Valtakunnan Naiset rakastavat seksiä.”

Saat anteeksi, jos kysyt: ”Mitä tämä otsikko ja aihe viestii kristityille, varsinkin Hillsongin kohdeyleisölle, teini-ikäisille ja nuorille aikuisille?” Kuulostaako tämän sarjan otsikko siltä, että Hillsong'in johto välittää lihan tekojen kuolettamisesta?

Mutta miksi meidän pitäisi odottaa Hillsong'in johdolta jotain muuta? Maailmallisten ja lihallisten menetelmien käyttäminen takaa maailmallisia ja lihallisia tuloksia – heidän ansioluettelonsa todistaa tämän totuuden. Jo pelastumattomatkin tietävät, että rock-musiikki, kapina ja aistillisuus ovat kaikki marjoja samassa mukissa.

Pahat kumppanit tahraavat jumalisuuden

Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee." Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta... (1. Kor. 15:33-34)

Mitä sinä tiedät Hillsong'in ja kumppaneiden teologisista käsityksistä? Tiedätkö, että he ovat uskonsanan opettajien ja heidän harhaisten oppiensa kannattajia ja mainostajia? Jumalan Sana neuvoo kristittyjä erottautumaan vääristä opettajista ja paljastamaan heidät. Varoittavatko Hillsong'in johtajat seurakuntiaan uskonsanan opettajien mainostamista harhaopeista, vai sallivatko heidän levittää perkeleellisiä harhaoppejaan Hillsong'in saarnatuolista? Seuraavat henkilöt ovat kaikki Hillsong'in ystäviä, vaikka opettavat harhaoppeja!

C. Peter Wagner, “Herra on laskemassa seurakunnan perustusta uudelle vuosituhannelle. Tämä perustus on rakennettu apostolien ja profeettojen varaan.” Wagner puhuu tässä uudesta viimeisten päivien apostoleihin ja profeettoihin perustuvasta perustuksesta hän itse pääapostolina. Raamattu kuitenkin opettaa, että seurakunnan perustus laskettiin 2000 vuotta sitten Kristus pääkulmakivenä.

George Otis nuorempi, joka on tehnyt videon, jolla julistetaan: ”Kristus ei ole lunastanut meitä antamalla henkensä lunnaiksi syntiemme tähden, jotta voisi vapauttaa meidät. Jumala ei koskaan pitänyt ihmistä synnin vankina. Totuus on, että Kristus ei maksanut kenenkään velkaa.”

Kenneth Copeland, “Järkytyin huomatessani, kuka se suurin epäonnistuja Raamatussa itseasiassa on. Koko Raamatun suurin epäonnistuja on Jumala.”

Kenneth Hagin, Kenneth Copeland, Joyce Meyer ym. opettavat, että Kristus ei saanut lunastuksen työtä valmiiksi Golgatan ristillä, vaan helvetissä. Hän hävisi ristillä, kuoli hengellisesti ja Saatana vei hänet helvettiin ja kidutti häntä siellä kolme päivää ja kolme yötä. Kestettyään tämän ylimääräisen kärsimyksen Kristus syntyi uudelleen ensimmäisenä uudestisyntyneenä ihmisenä. He opettavat, että se ei ollut ainoastaan fyysinen kuolema ristillä, joka maksoi ihmisen synnit.

Nämä opetukset eivät vie ketään ikuiseen elämään, vaan varmaan kadotukseen. Ehkä jonkun pitäisi kysyä Hillsong'ilta, miksi he eivät varoita Jumalan kansaa tästä varmuudesta.

Rytmi – lihan hemmottelemista ja viihdyttämistä

“...puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle.” (Ef. 5:19)

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.” (Kol. 3:16)

Nämä sanankohdat opettavat monta asiaa musiikista seurakunnassa. Kristityt eivät evankelioi epäuskoisia eivätkä viihdytä toisia kristittyjä maailmallisella rock-musiikilla. Evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi kaikille, jotka uskovat, ei maailmallinen rock-musiikki. Psalmit, virret ja hengelliset laulut, ei nykyaikainen kristillinen rock, ovat tarkoitetut opettamaan ja neuvomaan kristittyjä Jumalan Sanassa. Laulu ja veisuu tulevat sydämestä ja ovat suunnatut Herralle eivätkä pelastumattomille. Kristittyjen tulee veisata sydämissään Herralle. Aito hengellinen musiikki perustuu melodiaan, joka ruokkii henkeä. Maailman musiikki perustuu poljentoon, etupäässä rumpuihin ja bassokitaroihin, jotka ruokkivat lihaa.

Nykyaikainen kristillinen musiikki matkii maailmaa menetelmässä, pukeutumisessa ja äänessä. Se ei ole aitoa palvontaa, kuten Hillsong yrittää vakuuttaa sen olevan. Hillsong on bisnes, joka myy maailmallista viihdettä (ja tienaa miljoonia), jota mainostaa nuorille ja tietämättömille kristityille Herran palvontana.

Ekumenia ja pian tuleva maailmankirkko

Paholainen käyttää aistillista rock-musiikkia, jonka sanoitukset sisältävät paljon väärää opetusta, rakentamaan siltoja tunnustavien kristillisten seurakuntien ja muiden erilailla uskoaan harjoittavien välille ja Hillsong on ollut eturintamassa johtamassa suurta joukkoa nuoria, raamatullisesti tietämättömiä tunnustavia kristittyjä helluntailaisista ja karismaattisista seurakunnista, hyväksymään karkeita roomalaiskatolisia harhoja. Aivan viime aikoina Hillsong'in musiikki ja CCM-musiikki yleensä, on tullut enemmän hyväksytyksi konservatiivisissa seurakunnissa, kuten riippumattomat baptistit.

Kuitenkin sen sijaan, että varoittaisivat kristittyjä roomalaiskatolisen kirkon kadottavista harhaopeista, Hillsong'in johtajat ja muusikot laulavat ääneen ylistystä paaville korottaen häntä suurena 'kristillisenä' johtajana ja jopa liittyen häneen ekumeenisissa evankelioimisohjelmissa.

Esimerkiksi ”ylistyksen johtaja” Darlene Zschech ylisti ja viihdytti paavi Benediktusta vuoden 2008 roomalaiskatolisessa maailman nuorison päivässä Sydney'ssä ja meni jopa niin pitkälle, että julkisesti esitti seuraavan vaarallisen lausunnon: ”Me näemme maailman nuorison päivän suurena tilaisuutena palvella katolista kirkkoa sen näyssä esittää evankeliumi ja yhdessä saavuttaa kaupunkimme, kansakuntamme ja maailmamme.”

Kun Sydney Morning Herald'in toimittaja kysyi, miksi Hillsong-kirkko on niin menestyvä, Brian Houston vastasi: ”Raaputamme ihmisiä, mistä he kutiavat” [“The Lords Profits (Herran voitot)”, Sydney Morning Herald, January 30, 2003]. 2. Tim. 4:3 kuvailee aikaa seurakunnan historiassa, jolloin ihmiset himoitsevat epäraamatullista kristinuskon versiota, joka hyväksyy heidän lihallisen ja maailmallisen elämäntapansa. He etsivät vääriä opettajia, jotka ovat valmiita saarnaamaan saarnoja, jotka rauhoittavat omantunnon, ennemmin kuin vakuuttavat sen synnistä – saarnaajia, jotka raaputtavat sieltä, mistä keskinkertainen penseä kristitty kutiaa. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia.”

”Oli kerran aika, jolloin Baptistit uskoivat ja saarnasivat jakeesta Aamos 3:3, 'Kulkeeko kaksi yhdessä, elleivät ole keskenänsä sopineet?' Jonkun pitäisi kysyä, 'Jos Hillsong kulkee niiden kanssa, jotka kieltävät Kristuksen kuoleman pelastavan vaikutuksen, niiden, jotka edistävät karismaattisen liikkeen pahimpia ylilyöntejä, niiden, jotka edistävät modernismin viimeistä muotoa (esiintulevassa ”kirkossa”) ja New Age profeettojen ja buddhalaisten pappien kanssa, niin mikä on heidän todellinen teologiansa?' Vastaus? Se on maailmanuskonnon ekumeeninen, synkretistinen teologia, tappava sekoitus kaikenlaisia harhaoppeja, Antikristuksen ja Väärän Profeetan oppeja, kuten Ilmestyskirjan luvut 13, 17 ja 18 kuvailevat.”

Elämme suuren hengellisen petoksen ja luopumuksen aikaa ja keskeinen tuon luopumuksen edistämiselle on, musiikkinsa kautta, Hillsong. Raamattu kehottaa jakeessa Room. 16:17 ”merkitsemään ja karttamaan heitä”.



Some valuable free downloadable teaching resources from Way of Life Website which will protect you from being ensnared by the rampant CCM that is flooding into the churches in our day:

“Directory of Contemporary Worship Musicians” http://www.wayoflife.org/free_ebooks/directory_of_contemporary_worship.php
“Transformational Power of Contemporary Praise Music” http://www.wayoflife.org/free_ebooks/transformational_power.php
Free Teaching Videos re CCM http://www.wayoflife.org/free_evideo

-----------------------------------------


Ja katso videot: https://www.youtube.com/watch?v=am41xpM3Rps (HILLSONG FALSE PROPHETS ILLUMINATI TEMPLES) & https://www.youtube.com/watch?v=jrs6Wzj8Plc (Hillsong's SATANIC DECEPTION Exposed!)

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com