Tietoja minusta

Oma valokuva
Olen 52-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Israel ja profeetallinen todistus Osa 2

Tässä kirjoituksessa Dave Hunt osoittaa Jumalan julistaman Paratiisin käärmeen ja sen siemenen (perkeleen kätyrit) vainon vaimoa (Saara) ja hänen siementä (Iisak) vastaan realisoituvan siten että saatana kohdistaa vihaansa Iisakin jälkeläisiä eli juutalaiskansaa kohtaan, koska Israelin Messias ja maailman Vapahtaja, Jeesus Nasaretilainen, syntyi juutalaiseen sukuun. Saatana on aina pyrkinyt tuhoamaan Israelin ja poistamaan sen nimen historiasta. Roomalaiset tuhotessaan juutalaisia toisella vuosisadalla muuttivat Israelin alueen Palestiinaksi, jota hyväksi käyttäen alueella olevat arabit saivat syyn kutsua itseään ”palestiinalaisiksi” heti Israelin itsenäistymisen jälkeen. Koko käsite Palestiina-valtion olemassaolosta joskus on illuusiota ja perustuu petokselle. Välikappaleena Israelin tuhoamiselle saatana on käyttänyt Islam-uskontoa, joka vaatii kirjoituksissaan Israelin ja juutalaisten hävittämistä. Palestiinalaiset tai arabimuslimit eivät näin koskaan tosissaan pyri kestävään rauhaan Israelin kanssa, vaan heillä on oma terminsä ”rauhalle”. Vaikka maailma, etupäässä YK, ja arabimuslimit taistelevat Israelia vastaan kynsin hampain, niin Jumala ei ikinä salli Israelin täydellistä tuhoutumista. Tämä artikkelisarjan toinen osa Israelista ja profetioista Samuel Korhosen suomentamana toimii vahvana todistusaineistona sille että Raamatun Jumala on ”Israelin Jumala” joka taistelee omaisuuskansansa puolesta. Israel on kuitenkin nyt tuomion alla, koska sen kansa jatkuvasti hylkää Jumalansa ja paikoin elää synnissä (Lue http://www.iltasanomat.fi/matkat/maailman-paras-gaykaupunki---tel-aviv/art-1288445604143.html). Meidän täytyy silti siunata Israelia eikä ottaa tuomiota omiin käsiin.

--------------------------------------

Israel ja profeetallinen todistus Osa 2
Israel and Prophetic Proof Part 2

Hunt, Dave
June 2009

Israel on Raamatun profetian tärkeä aihe, mainittu yli 2900 kertaa, lähes kaksi kertaa useammin kuin Messiaansa. Ilman Israelia ei olisi mitään Messiasta eikä pelastusta yhdellekään juutalaiselle tai pakanalle. Ensimmäinen maininta Hänen tulemuksestaan on, kun Jumala nuhtelee syyllisiä osapuolia ihmisen lankeemukseen Eedenissä: käärmettä (joka on Saatanan identiteetti Genesiksestä Ilmestyskirjaan) ja Aadamia ja Eevaa. Raamatun selostus ei ole myytti vaan historiaa. Monin paikoin ympäri maailman arkeologit löytävät jatkuvasti muinaisia esityksiä kolmesta hahmosta, jotka esiintyvät yhdessä: nainen, käärme ja puu.

Jumala ennustaa käärmeen ja Messiaan välisen pitkän konfliktin ja jälkimmäisen lopullisen voiton, joka tulisi esiin tavalla, jota Saatana ei ikinä olisi osannut kuvitella. Vanha virsi kertoo sen kauniisti:
In weakness like defeat, (Heikkoudessa kuin tappiossa)

He won the victor's crown; (Hän sai voittajan kruunun)

Trod all our foes beneath His feet (Polki kaikki vihollisemme jalkainsa alle)

By being trodden down. (Olemalla alas poljettu)

He Satan's power laid low; (Hän Saatanan vallan pani matalaksi)

Made sin, He sin o'er threw; (Synniksi tehtynä synnin kaatoi)

Bowed to the grave, destroyed it so, (Kumartui hautaan, hävitti sen niin)

And death, by dying, slew. (Ja kuoleman kuolemalla löi)
Jumalan julistus kolmelle syylliselle osapuolelle on yksinkertainen ja ytimekäs. Käärmeelle Hän sanoi: ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” (1. Moos. 3:15).

Se tosiasia, että Jumala ei sano ”sinun siemenesi ja Aadamin siemenen”, täytyy osoittaa, että siihen ei sisältyisi yksikään mies. Tuosta hetkestä Saatana odotti innokkaasti tätä neitseellistä syntymää tappaakseen lapsen. Seuraten tarkasti tilanteen kehittymistä Saatana saa tietää, että Messias on oleva Aabrahamin siementä. Ismael (Arabien isä) on Aabrahamin esikoinen, mutta Haagarista, Saaran piiasta (1. Moos. 16). Lopulta Aabrahamille annetaan toinen poika vaimostaan. Hän on Iisak, ”lupauksen poika”. Se näyttää ihmeeltä, koska 90 vuotta Saara on ollut hedelmätön, vaikkakaan ei neitsyt. Saatana katselee ja odottaa.

Sekä Ismael, että Iisak, syntyivät ”Kanaanin maalla” kanaanilaisten keskuudessa, jotka olivat eläneet siellä vuosisatojen ajan (1. Moos. 11:31; 12:5-6; 13:7, jne.). Siellä ei ollut sellaista paikkaa kuin ”Palestiina” eikä mitään kansaa nimeltä ”palestiinalaiset”. Mitään arabeja ei eläisi ns. Palestiinassa, ennen kuin julma islamilainen maailmanvalloitus alkaisi seitsemännellä vuosisadalla eivätkä he sanoisi polveutuvansa ”alkuperäisistä palestiinalaisista”, ennen kuin 1950-luvulla. Jokainen, joka esittää sellaisen väitteen polveutumisen kautta Ismaelista, on perinteen pettämä. Ismaelin isä (Aabraham) oli kaldealainen (1. Moos. 11:31; 15:7) ja hänen äitinsä (Haagar) oli egyptiläinen (16:1).

Presidentti Obama painostaa jatkuvasti Israelia kohtelemaan ”palestiinalaisia” oikeudenmukaisesti. Hän pyytää näitä väärännimisiä ihmisiä lopettamaan väkivaltansa Israelia kohtaan. Hänen täytyy tietää, että se on kuin anoisi armoa hurrikaanilta, koska kauan ennen Arafat'in ja hänen kumppaninsa Mahmoud Abbas'in päiviä PLO:n peruskirjan vaatimus tuhota Israel on ollut jokaisen islamilaisen hallituksen vannoma päämäärä kuuliaisuudessa Muhammedille ja sitä on toistettu satoja kertoja kautta muslimimaailman.

Kuten Mortimer Zuckerman lehtensä, U.S. News and World Report, pääkirjoituksessa 9.6.2009 hiljattain muistutti maailman johtajia, jotka vaativat Israelia tekemään ”rauhan” palestiinalaisten kanssa, siitä, että jälkimmäisten väkivaltaa ruokkii ”taukoamaton vihan sylkeminen Israelia vastaan kouluissa, moskeijoissa ja mediassa, varsinkin TV:ssä. Tämä uuden sukupolven mielen myrkyttäminen ei ole vain Hamasin ja Hizbollahin keino, vaan myös Fatahin valvomien koulujen ja median, jotka raportoivat suoraan Abbas'ille.”

Tosiasioista huolimatta poliittiset ja seurakunnan johtajat itsepintaisesti välttävät mitenkään mainitsemasta Islamia, tai muslimeja, viitatessaan heidän väkivaltaansa. Siitä syytetään aina ”ääriaineksia”. Tosiasiassa Muhammed itse aloitti tämän kuoleman reitin ja hänen seuraajansa ovat totelleet, kuten Koraani todistaa. YK ja melkein koko maailma, seurakunta mukaanlukien ja mikä surullista, oma presidenttimme, ovat lakaisseet syrjään yksinkertaisen historian totuuden.

Maailman jatkuvasti tuomitsemana yrityksistä puolustautua itsemurhapommittajien hyökkäyksiä vastaan, jotka vaativat satojen israelilaisten elämän, mukaanlukien naisia ja lapsia, Israelin ainoa vaihtoehto oli rakentaa este, joka estäisi hyökkääjiä tulemasta sen kotimaahan. Maailman mielipide ilmaisi raivoa. Kansainvälinen tuomioistuin päätti äänin 14-1, että rakentaminen täytyy lopettaa välittömästi ja kaikki pitää purkaa ja maksaa korvauksia palestiinalaisille. YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman 20.7.2001 äänin 150-6 vaatien Israelia kunnioittamaan kansainvälisen oikeuden tuomiota. Vain USA, Israel, Australia, Micronesia, Marshallin saaret ja Palau äänestivät päätöslauselmaa vastaan. Israel hylkäsi maailman mielipiteen ja olosuhteiden pakosta on jatkanut rakentamista. Vaikka muuri ei ole vieläkään valmis, se on lähes täydellisesti lopettanut terroristien soluttautumisen.

Myöhemmin Israel ”palautti” Gazan, joka on historiallisesti kuulunut sille. Se jätti toimiviksi valtavat kasvihuoneet, jotka olivat ruokkineet Israelia ja suurta osaa Euroopasta tuoreilla vihanneksilla ja olisivat voineet tehdä samaa myös uusien ”omistajien” kohdalla. Sen sijaan nämä uudet omistajat repivät rakennelmat hajalle ja porukka vei pois materiaalit omaan käyttöönsä siten menettäen mahdolliset vientitulot, joita Israel oli saanut, kuten myös kyvyn ruokkia itseään.

Palatkaamme historiaan. Vuonna 135 jKr. roomalaiset tuhosivat 1000 juutalaista kylää, tappoivat 500 000 juutalaista ja ottivat tuhansia orjiksi. Raivoissaan, että olivat pakotettuja tuomaan lisää legioonia tukahduttamaan kapinaa, roomalaiset antoivat uuden nimen sellaiselle, joka yli 1500 vuoden ajan oli tunnettu Israelina. He antoivat sille nimen, Provincia Palestina, filistealaisten, Israelin muinaisten vihollisten mukaan. Siellä asuvat tulivat tunnetuiksi ”palestiinalaisina.” Keitä siellä sitten asui? Juutalaisia! Niinpä juutalaiset, niin ironista kuin se onkin, olivat ensimmäiset ”palestiinalaiset.” Niin heitä kutsuttiin (sekä monilla muilla pilkkanimillä, jotka ovat seuranneet heitä, kun heitä on ajettu takaa maasta maahan). Vasta 1950-luvulla saadakseen maailmanlaajuista myötätuntoa terroriteoilleen arabit alkoivat kutsua itseään ”palestiinalaisiksi”, vaikka YK:n painostus puristi Israelin yhä ahtaampaan nurkkaan sen tuhoamisen helpottamiseksi. (Todistamme tämän kaiken ja paljon muuta kirjassa, Judgment Day.)

Vuodesta 1948 Israel on aseistautunut ja taistellut. Sen lupaus, ”ei koskaan enää”, tulee toteutumaan, mutta ei ennen kuin juutalaiset maailmanlaajuisesti kärsivät historiansa suurimman kauhun. Maailman kaikkien armeijoiden hyökkäyksen kohteena (Sak. 12:3; 14:2; Joel 3:2, Hes. 38:8,9 jne.) Israel kutsuu Messiasta ja Hän pelastaa sen. Israelin muinaiset profeetat julistavat sen kaiken selvästi Vanhassa Testamentissa.

Herran on täytynyt käyttää monta vuotta ja monenlaisia olosuhteita avaamaan silmäni näille profetioille. Se kaikki oli siellä Hänen Sanassaan, mutta minä vain en ymmärtänyt. Kuinka sokea olinkaan!

Vuosina 1966-67 vaimoni ja minä neljän lapsemme kanssa asuimme pienen 17. vuosisadalta olevan linnan kolmannessa kerroksessa Sveitsissä. Tuon vuoden tuli olla tehokasta yliopistojen opiskelijatyön aikaa, mutta Jumalalla oli mielessä jotakin hyvin erilaista. Yhtäkkiä valtava hätä rukoilla Israelin puolesta tuli päälleni lähestyttäessä vuoden 1966 loppua. Jopa kiittäessäni Jumalaa ennen aterioita minun oli pakko sisällyttää tämä rukous: ”Oi Herra, minä rukoilen, että lyöt, häpäiset, hämmennät ja turhautat kaikki ne, jotka vehkeilevät Israelin tuhoa; käännä heidän neuvonsa typeryydeksi ja suojele muinaista kansaasi heidän pahoilta tarkoituksiltaan. Jeesuksen nimessä. Aamen!”

Tuolla hetkellä en ymmärtänyt tuota rukousta, mutta sinisilmäisyyteni haihtui pian. Menin Kairossa Egyptissä matkatoimistoon ja kysyin: ”Kuinka voin päästä Israeliin?” Minua odottava mies vei minut syrjään ja kuiskasi: ”Jos vielä mainitsette tuon [kirotun] sanan tässä maassa, ne tappavat teidät!” Olin järkyttynyt. Tunsin Raamatun hyvin, mutta en koskaan tajunnut Psalmin 83 merkitystä: ”...sinun vihollisesi…sinun vihaajasi... Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan... He sanovat: 'hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta'”. Tämä tuhoaminen on ollut Islamin määrätietoinen tavoite siitä saakka, kun Muhammed sen perusti.

Muslimit taistelevat Jumalaa vastaan, joka Raamatussa kutsuu itseään ”Israelin Jumalaksi” 203 kertaa. Mikä häpeä se olisikaan, jos Israel voitaisiin tuhota! Se ei voi milloinkaan tapahtua, sillä tuo teko tuhoaisi myös ”Israelin Jumalan”. Hän ei tule sallimaan sitä.

Toimien vuorovaikutuksessa hyvin ystävällisten ihmisten kanssa, joita perheemme kohtasi ajellessamme pitkin ja poikin Egyptiä VW-minibussissamme toukokuun lopulla 1967 kuulimme tuon tuostakin sanat: "19-vuotinen sota." Mikä sota tämä on? Kesti jonkin aikaa, ennen kuin tuo arvoituksellinen lause upposi tylsään tajuntaamme. Niin sanotusta vihollisuuksien lakkaamisesta vuonna 1948 vuoteen 1967 oli 19 vuotta. Vaikka tunnustivat rauhan, niin kuitenkin Egyptin diktaattorin Gamal Abdul Nasser'in innoittamana 40 miljoonaa muslimia Israelin ympärillä olivat taukoamatta aseistautuneet saavuttaakseen Israelin tuhon. Nasser oli vannonut johtavansa arabimaailman kunniakkaaseen voittoon. Arabiarmeijoiden nöyryyttävä tappio vuoden 1967 ”kuuden päivän sodassa” lopetti Nasser'in mahtipontisen kerskailun, että hän tuhoaisi Israelin. Myöhemmin hänellä oli hermoromahdus, josta ei koskaan toipunut.

Toukokuussa 1948 Israel julistautui itsenäiseksi ja 40 miljoonaa arabia/muslimia ympärillä hyökkäsivät välittömästi sen kimppuun. Tämä pikkuinen 600 000 asukkaan valtio, jolla oli kiireellä koottu, pikaisesti koulutettu ja kehnosti varustettu 60 000 miehen armeija Tshekkoslovakiasta salakuljetetuin asein (Ranska, Britannia, Amerikka ym. eivät halunneet myydä heille mitään) taisteli eloonjäämisestään vihollista vastaan, joka oli vannonut sen täydellistä tuhoa. He ”murskasivat neljän arabiarmeijan 600 000 sotilasta, hyvin koulutettuja ja raskaasti aseistettuja [tankein ja lentokonein, joita Israelilla ei ollut lainkaan], joita vahvistamassa oli yksikköjä seitsemästä muusta arabimaasta mainitsematta brittien aktiivista apua.” Tämä on lainaus pitkähköstä israelilaisen evp. kenraalin suosituksesta kirjalle Judgment Day.

Kolme kertaa Jumala kutsuu Israelia ”silmäteräkseen” ja varoittaa: ”Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä” (Sak 2:8; 5. Moos. 32:10; Val. 2:18). Lausunnot, joita Barack Obama jatkuvasti antaa Islamin hyväksi eivät ole vain hälyttäviä hänen itsensä vuoksi ja USA:n vuoksi, vaan ovat läimäys vasten Israelin Jumalan kasvoja. Voin vain varoittaa häntä sanoilla, jotka Jumala itse puhui Aabrahamille koskien tämän jälkeläisten myöhempää pahoin kohtelemista: ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (1. Moos. 12:3).

Hotellihuoneessa Tyyrossa Libanonissa kesäkuun 3. päivän iltana perheemme rukoili ohjausta Jumalalta. Meillä oli viisumit ajaa Syyrian läpi Jordaniaan ja sitten palata samaa reittiä. Sanomalehdet seuraavana aamuna antoivat vastauksen selvästi. Välittömästi suuntasimme pohjoiseen Syyrian kautta ja olimme, Jumalan armosta, tuskin päässeet rajan yli Turkkiin, kun sota puhkesi.

Huolimatta sadoista hyvin selvistä julistuksista juutalaisilta profeetoilta ja Jumalan kansalleen antamista lupauksista, noin 30% tämän päivän israelilaisista sanoo olevansa ateisteja. Hän tahtoo siunata ja suojella heitä, mutta kuinka Hän voi, kun he jatkuvasti hylkäävät Hänet? Seuraava on vain näyte siitä, mitä Jumala on toistuvasti sanonut kansalleen: ”niin minä pian masentaisin heidän vihollisensa ja kääntäisin käteni heidän vihamiehiänsä vastaan... Mutta kansaansa hän ruokkisi parhaalla nisulla; minä ravitsisin sinua hunajalla kalliosta... Mutta minun kansani ei kuullut minun ääntäni, eikä Israel noudattanut minun mieltäni.” (Ps. 81:11-16).

Israel on Jumalan tuomion alla, koska jatkuvasti hylkää Israelin Jumalan, mutta samaan aikaan Jumala ei ole hyljännyt sitä ja voi niitä, jotka ottavat Jumalan tuomion omiin käsiinsä!

Sillä välin maailman kansat jatkavat tulemistaan osapuoleksi Islamin petokseen yrittämällä pakottaa Israelin johonkin sellaiseen, joka voi olla vain väärä ”rauha.” Se, mitä Islamilla on mielessä, ei ole se, mitä rauhantekijät sinisilmäisesti tarkoittavat. Sitä kutsutaan nimellä hudna, ”rauha”, jonka Muhammed teki mekkalaisten kanssa kymmeneksi vuodeksi. Paljon aikamäärän täyttymistä ennen, tekosyyllä, muslimit hyökkäsivät ja valtasivat tuon ”pyhän” kaupungin, joka niin kauan oli ollut hajj'in (jota useimmat arabiheimot harjoittivat kauan ennen Muhammedin syntymää) päämäärä. Muslimit ovat tietysti ottaneet tämän muinaisen tavan käyttöön yhdessä muiden tapojen kanssa, kuten Ramadan-juhlan. Siten historia on vääristelty, että näyttäisi, kuin ne aina olisivat olleet islamilaisia tapoja.

Ramadanista oli sopimus vuosisatojen ajan sotivien arabiheimojen kesken, että se on 30 päivän rauha. Juuri oikeaan aikaan sallimaan hänen hyökätä ohikulkevan karavaanin kimppuun Muhammed sai ”uuden ilmoituksen,” että muslimit voivatkin taistella tuona aikana. Ramadanista on tullut tappavimpien shiiojen tekemien iskujen aika sunneja vastaan (osoittaako se maailmalle, että ”Islam on rauha?”).

Nämä profetiat ovat hyvin tärkeitä oman uskomme vahvistamiselle, mutta entä niiden, joita me tahdomme tuoda Israelin Jumalan uskoon? Meidän täytyy antaa jokaiselle, jonka kanssa puhumme (kuten usein teen niille, joiden kanssa Herra asettaa minut kosketuksiin kaikkialla, mutta varsinkin lentokoneissa) ennen kaikkea todistus Jumalan olemassaolosta. Kuinka sen paremmin voisi tehdä kuin ottamalla Zinzendorf'in lähestymistapa Ruotsin kuninkaaseen, kuten kerroimme tämän artikkelin ensimmäisessä osassa, käyttäen Raamatun profetioita Israelista?

Voimme puhua toisille Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, mutta kun sanomme ”Jumala”, niin mitä me tarkoitamme? Jonkinlaista ”korkeampaa voimaako”? Meidän on oltava varmoja, että ne, joita tahdomme tutustuttaa Israelin Jumalaan, ymmärtävät, kuka Hän on, miksi me uskomme Häneen ja miksi me ajattelemme, että älykkäin ratkaisu, minkä myös he voivat tehdä, on uskoa Häneen.  TBC

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Israel ja profeetallinen todistus Osa 1

Tässä oiva puheenvuoro Raamatun profetioiden luotettavuuden puolesta kun erityisesti juutalaisia ja Israelin valtiota koskevat profetiat ovat toteutuneet kirjaimellisesti viimeisen sadan vuoden aikana. Israelin valtion jatkuva olemassaolo nykyään ja juutalaisen kansan säilyminen läpi vuosisatojen on vakuuttavaa puhetta epäuskoisille siitä että Raamatun Jumala on olemassa, joka ilmoittaa tulevat tapahtumat profeetallisessa sanassaan ja varjelee valittunsa. Kaksiosaisen artikkelisarjan ensimmäisen osan suomensi: Samuel Korhonen

----------------------------------

Israel ja profeetallinen todistus Osa 1
Israel and Prophetic Proof Part I

Hunt, Dave
May 28, 2009


"Silloin minä käännän kansani Israelin kohtalon, ja he rakentavat jälleen autiot kaupungit ja asuvat niissä....eikä heitä enää revitä pois maastansa, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi." Aamos 9:14-15
Noin 250 vuotta sitten Ruotsin kuninkaalla oli ahdistavia epäilyksiä, oliko Raamatun jokainen sana todella totta. Hän pyysi kreivi von Zinzendorf'ia, moravialaisen kirkon piispaa, antamaan hänelle todisteet, että Raamattu on todella Jumalan innoittama. Kuningas oli varannut aikaa 10 tuntia kuullakseen, mitä ehkä sanottaisiin. Majesteetin yllätykseksi Zinzendorf valisti häntä, että annettu aika oli aivan liian pitkä. Hänen tarvitsi sanoa vain yksi sana. Hämmästyneenä kuningas kysyi, mikä se voisi olla. Kreivi vastasi: ”Juutalaiset.”

Tänä päivänä voisimme lisätä toisen sanan: ”Israel.” Zinzendorf'in aikana tuota pientä piiritettyä valtiota, joka syntyi toukokuun 14. päivänä 1948, ei ollut olemassa, paitsi siionistien sydämissä, jotka koskaan eivät olleet luopuneet odottamasta ”Israelin Jumalan” juhlallisien lupausten toteutumista. Tänä päivänä Israelin jatkuva olemassaolo yli miljardin muslimin ympäröimänä, jotka ovat vannoneet tuhoavansa sen ja jotka jatkuvasti vehkeilevät ja toistuvasti hyökkäävät sitä vastaan yrittäen tehdä niin, on yksi nykyajan hämmästyttävimmistä ihmeistä.

Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala on siunannut juutalaista kansaa lahjakkuudella, joka yleensä suuresti ylittää heidän serkkunsa arabit ja muun pakanamaailman.

Arabeilla on öljy, mutta juutalaisilla on aivot. Ettei minua syytettäisi rasismista, niin tarvitsee vain verrata Nobel-palkinnon voittajien lukumääriä heidän joukossaan. Arabi/muslimimaailmassa, jonka väkiluku on n. 1.4 miljardia, on kuusi (6) nobelistia: kolme rauhan, yksi kemian, yksi fysiikan ja yksi kirjallisuuden.

Neljäntoista miljoonan juutalaisessa väestössä (sadasosa arabiväestöstä) on 165 nobelistia: 51 lääketieteen, 45 fysiikan, 27 kemian, 22 talouden, 11 kirjallisuuden ja 9 rauhan. Tämä on hämmästyttävää!

Hämmästyttäviä tosiasioita Israelin ympärillä tukevat kirjaimellisesti kymmenet Raamatun profetiat, jotka ennustavat sen äkillisen nousun maailman ykkösluokan sotilasvallaksi, muslimimaiden toistuvat hyökkäykset sitä vastaan ja Israelin pelon, joka tänä päivänä pitää vihamielisiä arabinaapureita otteessaan. Kyllä ja hyvä onkin, että pelkäävät. Israel voisi pyykäistä ne pois hyvin nopeasti, jos päättäisi tehdä niin. Sen sijaan se on aivan liian kärsivällisesti kestänyt niiden suorapuheista vihaa, herjauksia, toistuvia täystuhon uhkauksia, jatkuvia raketti- ja terrorihyökkäyksiä ja niiden jatkuvia kuumeisia pyrkimyksiä rakentaa ydinaseita sen tuhoamiseksi.

Israelin kärsivällisyys loppuu, kun uhka käy liian vaaralliseksi. Kuten oli Syyrian kanssa, niin samoin voi kohta olla Iranin kanssa, joka toivoo jonakin päivänä voivansa aloittaa ydinasehyökkäyksen Israelia vastaan. Iranista tulisi silloin islamilaisen maailman sankari. Jos sellainen hyökkäys tulisi mahdolliseksi, se pakottaisi Israelin ennakoivasti tuhoamaan Iranin ydinlaitokset, kuten se teki Syyrian yritettyä kehittää ydinaseita.

Israel seurasi kuukausien ajan satelliitin kautta laivaa toisensa jälkeen Pohjois-Koreasta, kun ne rantautuivat Syyriassa ja tarkkailivat rekkakolonnia, kun ne purkivat lastinsa ”salaisessa” erämaakohteessa. Se tarkkaili kärsivällisesti ”sementtitehtaaksi” naamioidun ydinlaitoksen rakentamista, joka oli naurettavasti ympäröity uusimmalla venäläisellä tutkalla ja maasta-ilmaan-ohjuksilla. Todistusaineisto näytettiin presidentti George W. Bush'ille, mukaanlukien laitoksen sisältä otetut kuvat ja epätavallista ”sementtiä” suojelevat ohjukset ja tutka. [1] (Condoleezza Rice'a, jonka ”korvausteologia” estää häntä olemasta todellinen Israelin ystävä, ei kuultu).

Bush'in äänettömällä luvalla israelilaiset koneet menivät ja tuhosivat ydinlaitoksen, sekä sitä ympäröivän venäläisen suojelun. Kuinka sitten israelilaiset koneet läpäisivät nämä pitkälle kehitetyt puolustusmekanismit? He eivät jaa tuota salaisuutta kenenkään kanssa, kaikkein vähiten ”ystäviemme” kanssa ulkoministeriössä.

Nämä nykyiset tapahtumat, kuten niin monet muutkin, on ennustettu Raamatussa. Huolimatta niiden tarkkuudesta, arvostelijat kiistävät niiden merkityksen. Jotkut sanovat olevansa entisiä kristittyjä. Voi vain ihmetellä millaisia ”kristittyjä” he olivat, kun jäivät niin täysin tietämättömiksi Raamatusta, vaikka teeskentelevät tuntevansa sen niin hyvin. Esimerkiksi Gary Lenaire sanoo, että hän ”vietti 15 vuotta seurakunnassa...julkaisi yhdeksän kristillistä nykymusiikkilevyä, oli ehdolla kuuteen gospelmusiikin palkintoon...saarnasi evankeliumia...eri puolilla maailmaa [ja] palveli vapaaehtoisena kappalaisena armeijan osastossa.” [2] Hän kirjoittaa kirjassa, An Infidel Manifesto (Kerettiläisen manifesti):

”Raamatun profetia on kenties voimakkain uskonnollisen harhan työkalu....Katso vain mitä tahansa ns. profetioista Raamatussa: sanamuoto on niin yleinen, että ne voisi liittää melkein jokaiseen tapahtumaan ja sanoa: ”Katsokaa, tässä on toteutunut profetia!” Juuri siksi on tuhansittain ihmisiä tänä päivänä, jotka sanovat todistavansa profetioita, jotka toteutuvat sukupolvessamme....Suurinta osaa ns. profetioista ei koskaan tarkoitettu...ensisijaisesti profeetallisiksi...sanat ovat niin ylimalkaisia, että voit saada ne tarkoittamaan melkein mitä tahansa. Vilkaisepa niitä ilman paikallisen saarnaajasi oppia.” [3]
Tämä on niin säälittävää, että nolottaa. Tämä ”Raamatun profetian ekspertti” tarjoaa vain vähän enemmän kuin anteeksiantamatonta välinpitämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Hän sanoo: ”Katso vain mitä tahansa ns. profetioista.” Vaikka jotkut profetiat ovat vaikeita ymmärtää, on satoja, jotka selvästi ovat toteutuneet kirjaimellisesti ja jotkut ovat edelleen toteutumisen prosessissa.

"Niin yleisiä, että voit saada ne tarkoittamaan melkein mitä tahansa”? Tosiasiassa ne ovat niin täsmällisiä, että Lenaire'n lausunnot olisivat naurettavia, elleivät vaikuttaisi niin moniin kääntämään heitä pois Jumalasta.

Seuraavassa on yksi lukuisista profetioista (n. 600 eKr.), jonka täsmällisyyttä ei voida kiistää. ”Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut'” (Ks. Jer 16:14-15; 23:7-8).

Huomaa yksityiskohtaiset profeetalliset elementit. Kuten Exoduksessa kerrottu vapautuminen ”Egyptin maalta” oli se, johon juutalaiset katsoivat joka vuosi Pääsiäisenä muistutuksena Jumalan rakkaudesta ja voimasta, niin tuo tapahtuma menettäisi merkittävyytensä heidän mielissään tullakseen korvatuksi jollakin uudemmalla. Profetiassa on kaksi erillistä osaa: 1) monien aikaisempien profetioiden vahvistus, että juutalaiset vietäisiin vankeuteen ”kaikkien kansojen” sekaan. (Lk. 21:24), ja 2) heidän lopullinen paluunsa Israeliin miltei pimentäisi kansallisesta muistista heidän Egyptistä vapautumisensa. Ja niin on käynyt.

Suuri todiste, jonka Raamattu toistuvasti antaa todenperäisyydestään, on se tosiasia, että Jumala profeettojensa kautta kertoo vuosisatoja, jopa tuhansia etukäteen, mitä tulee tapahtumaan.

Ei ole mitään väittelyä siitä, mitä tulee yhdenkään Raamatun sadoista profetioista täsmällisiin yksityiskohtiin ja tarkkuuteen. Silti Lenaire tyypilliseen ateistiseen tyyliin julistaa, että useimmat profetiat ovat niin ylimalkaisia, että ne voi saada merkitsemään miltei mitä tahansa. Ei niin!

Lenaire joko tahallaan yrittää johtaa harhaan lukijansa, tai osoittaa pohjatonta tietämättömyyttä. Itse asiassa monet profetiat ovat niin täsmällisiä, että kukaan ei voisi väitellä niiden merkityksestä.

Kohdassa Joel 3:2 (noin 800 eKr.) Jumala julistaa, että päivä on tulossa, jolloin kaikki kansat yhtyvät jakamaan Israelin maata: ”Minä kokoan kaikki pakanakansat...ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani.”

Tämä on merkittävää! Kautta koko 3000-vuotisen historiansa Israelin maata ei koskaan ole jaettu. Eri valtiot ovat valloittaneet sen, mutta edes silloin, kun turkkilaiset pitivät sitä osana Ottomaanien valtakuntaa 400 vuoden ajan, he eivät jakaneet maata. Valloittaja pitää valloittamansa maan kokonaisena itsellään. Miksi jakaa sitä?

Tämä Israelin jakaminen on tapahtunut vain meidän ajassamme. Britannialle, joka oli asetettu valvomaan ”Palestiinaa” liittoutuneiden joukkojen toimesta, jotka olivat valloittaneet sen ensimmäisessä maailmansodassa, oli annettu mandaatti Kansainliiton taholta katsoa, että tämän maan pitäisi jäädä turvapaikaksi juutalaisille, joita oli siroteltu kaikkialle.

Sen sijaan, että olisi toteuttanut tämän mandaatin, Britannia antoi 75% maasta arabimuslimeille vaihdossa öljyyn. Vuonna 1947 YK päätöksen 181 kautta ja Joelin profetian (Joel 3:2) toteutumisessa virallisti tämän luottamusrikkomuksen. Lopulta Israel sai vain 13% siitä, mitä heille oli luvattu. Tämä on historiaa. Britannia ja YK toteuttivat raukkamaisesti profetian Joel 3:2 ja jakoivat Jumalan maan.

Israelin Jumala, tietäen kaiken, mitä tulisi tapahtumaan, oli varoittanut etukäteen, että Hän itse kostaisi tämän kansansa röyhkeän ryöstön. Sen jälkeen kun muslimivaltiot, jotka noudattivat Allahin määräystä Muhammedin kautta, että kaikki juutalaiset täytyy tuhota, olivat hyökänneet Israelin kimppuun, se puolustaessaan itseään otti takaisin jonkin verran tätä maata.

Kristus itse antoi useita profetioita ennen ristiinnaulitsemistaan, ylösnousemustaan ja taivaaseen astumistaan. Kuten monet muut heprealaiset profeetat Kristuskin ennusti juutalaisten hajottamisen kaikkialle maan päällä ja Suuren Ahdistuksen tulemisen (Lk. 21:24-26). Myös Luukas 21:24, on merkittävä ja konkreettinen profetia koskien itse Jerusalemia. Jeesus julisti: ”Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.”

Milloin tämä pakanoiden Jerusalemin ”tallaaminen” sitten alkoi? Itse asiassa se on ollut käynnissä vuosisatojen ajan alkaen siitä, kun Nebukadnessar tuhosi Jerusalemin (2. Kun. 24:10-11) ajalla 587-586 eKr. Tämä profetia kertoo siitä, mitä Kristus kutsui ”pakanoiden ajaksi.” Kuten niin usein, YK:n olemassaolo näytteli tärkeää osaa. Kristuksen profetian osittaisessa täyttymyksessä tärkeä osa YK:n päätöstä 181 oli julistus, että Jerusalem olisi corpus separatum, ei koskaan osa Israelia eikä juutalaisten valvonnassa.

Ajattele kuinka täsmällinen onkaan tämä Sakarjan profetia:
”Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sak. 12:2-3)
Profeetta erottaa kaksi ryhmää: ”kaikki kansat Juudan ja Jerusalemin ympärillä” ja ”kaikki maan kansakunnat”. Kaksi erillistä profetiaa tunnistaa nämä ryhmät. Ensimmäiselle ryhmälle Jerusalem on ”juovuttava malja” ja toiselle ryhmälle ”väkikivi”. Ensimmäinen ryhmä lisäksi tunnistetaan yhdistettynä yhteen ”piirityksessä” Juudaa ja Jerusalemia vastaan, toinen ryhmä ”kokoontuneena” sitä vastaan.

Miksi Israel on ”juovuttava malja” naapureillensa? Kuten olemme juuri huomauttaneet, Israel on ensimmäisen luokan sotilasvalta maailmassa ja voisi pyyhkäistä pois arabinaapurinsa hyvin nopeasti, mutta pidättäytyy tekemästä niin. Mitä tulee olemiseen ”väkikivi,” niin mikä paremmin osoittaisi tämän täsmäprofetian toteutumisen, kuin se tosiasia, että vuosina 1967-1989 865:sta YK:n yleiskokouksen ja turvallisuusneuvoston päätöksestä 526 olivat Israelia vastaan.

Kuten olemme huomauttaneet, se oli ensimmäinen kerta, kun Israelia koskaan on jaettu. Nyt me myös näemme ensimmäisen kerran, että kaikki sitä ympäröivät kansat ovat yhdistyneet yhteiseen päämäärään. Perinteisesti nämä kansat ovat olleet toistensa vihollisia. Mikä niitä nyt yhdistää? Ne kaikki ovat muslimeja ja se on Islam (jota ei ollut edes olemassa profetian aikaan), joka yhdistää ne yhteiseen haluun tuhota Israel.

Jotta kaikki kansat voisivat yhdistyä Israelia vastaan, oli oltava ”kaikkien kansojen” järjestö. Yhdistyneet Kansakunnat syntyi vuonna 1945, juuri oikeaan aikaan ollakseen väline toteuttamaan tätä profetiaa.

Tämä 2500 vuotta vanha profetia on sekä täsmällinen yksityiskohdissaan, että virheetön tarkkuudessaan.

Toinen hämmästyttävä profetia koskee antisemitismiä. Tälle leppymättömälle vihalle, jota on jatkunut useita vuosituhansia, ei ole mitään järkevää selitystä. Se, mikä ruokkii tätä järjetöntä pakkomiellettä, on määrätietoinen päättäväisyys tuhota juutalaiset. Mikään toinen kansa ei ole ollut sellaisen pyrkimyksen pitkäaikainen kohde. Teoksessa, The Secret War Against the Jews (Salainen sota juutalaisia vastaan), Mark Aarons ja John Loftus kirjoittavat:

”Yli 20 vuosisadan ajan juutalaisia... on vainottu, revitty juuriltaan ja hävitetty. Monet [muutkin] ryhmät ovat kyllä kärsineet hirvittävästi tyrannien käsissä, mutta siinä on ratkaiseva ero....”

”Kussakin näistä tapauksista kansanmurha oli tarkoitettu palvelemaan syvempää päämäärää – alueen valloitusta, varallisuuden hankkimista, poliittisen vallan laajentamista....Sitä vastoin juutalaisten kansanmurha ei ollut...yritys saavuttaa jokin perustavampi tarkoitus. Se oli perustarkoitus. Tämä tekee natsiholokaustin ainutlaatuiseksi.” [4] [Korostus TBC:n]
Monet ihmisryhmät ovat kyllä kärsineet suuresti. Muslimit pyyhkäisivät pois enemmän kuin miljoona armenialaista, kuten myös miljoonia muista kansoista kautta historian. Tuhansittain mustia kuljetettiin Afrikasta amerikkalaisiin siirtokuntiin orjiksi kaupassa, jonka arabit aloittivat ja jota afrikkalaiset avustivat. Lainaus edellä kuitenkin osoittaa, että tarkoitus ei ollut täysin tuhota näitä kansoja, kuten on ollut (ja edelleen on) muslimien päämäärä juutalaisiin nähden.

On uskomatonta, että ilmeinen valhe jatkuu uskonnollisilta ja poliittisilta johtajilta, kuten viimeiset paavit, entiset johtajat presidentti Bush ja brittiläinen pääministeri Tony Blair ja nyt presidentti Obama, että Islam on rauhan uskonto ja että arvostelijat ovat mustamaalanneet sitä. Tosiasiassa muslimit ovat murhanneet miljoonia pitkäaikaisessa tavoitteessaan valloittaa maailma ja Indonesiassa, Sudanissa, Nigeriassa ynnä muualla on käynnissä teurastus, joka jatkuu tänä päivänä.

Vastakohtana Islamin jatkuvalle ylistämiselle rauhan voimana maailmassa, Israelia, joka ei koskaan ole ilmaissut provosoimattomia uhkauksia toisia valtioita vastaan ja on toiminut vain itsepuolustukseksi, on syytetty toistuvasti YK:ssa aggressiosta viattomia naapureita vastaan.

Toteutunut Raamatun profetia seisoo kiistämättömänä todistuksena, että Raamatun Jumala on olemassa. Sitäpaitsi nämä monet profetiat, joista meillä tulee olemaan, jos Jumala suo, enemmänkin sanottavaa ensi kuussa, seisovat varoituksena maailmalle tulevasta tuomiosta. Tulemme myös arvioimaan niitä monia siunauksen lupauksia niille, jotka ottavat vaarin Jumalan Israelia koskevasta sanasta.  TBC


Viitteet:

1. http://www.nysun.com/foreign/israel-north-korea-helped-syria-build-nuclear/64545/; also http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/20/AR2007092002701.html.

2. Gary Lenaire, An Infidel Manifesto: why sincere believers lose faith (Baltimore: PublishAmerica, 2006), back cover.

3. Lenaire, Infidel,120-21.

4. John Loftus and Mark Aarons, The Secret War Against the Jews: How Western Espionage Betrayed the Jewish People (New York: St. Martin's Press, 1994).

torstai 23. helmikuuta 2012

Krislam? Kristillinen Palestinianismi? – Luopumuksen lisääntyminen

Tässä varoitus niistä jotka puhuvat Kristillistä Siionismia vastaan haluten korvata modernia Israelin valtiota koskevat lupaukset VT:ssä tarkoittamaan Kristillistä Kirkkoa (Seurakunta) nykyaikana, joka siis olisi Aabrahamin siementä juutalaisten sijaan. Kristillisen Siionismin vihollinen on Kristillinen Palestinianismi, joka tuomitsee Israelin valtion rasistisena ja puoltaa Palestiinaa Raamatun maana eikä Israelia. Nyt on tullut esiin joukko vääriä opettajia, jotka kannattavat tätä Kristillistä Palestinianismia, ja hylkäävät Raamatun eskatologiset opetukset, joissa Israel on keskipisteenä tiellä kohti Harmageddonia josta seuraa kirjaimellinen tuhatvuotinen valtakunta, jota johdetaan Daavidin valtaistuimelta. Luopumuksen huipennuksena ”yhteisen uskon” kannattajat yrittävät paikoin yhdistää Islamin ja Kristinuskon opetuksia muodostaen uuden uskonnon, Krislam’in, joka on rienaava loukkaus raamatulliselle uskolle. Nämä erilaiset epäraamatulliset ohjelmat perustuen ekumeniaan ovat tien raivaamista Antikristuksen uskonnolle. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

------------------------------------

Krislam? Kristillinen Palestinianismi?
Chrislam? Christian Palestinianism??

McMahon, T.A.
January 2012

Aina, kun raamatullisina kristittyinä luulemme, että asiat kristikunnassa eivät enää tästä voi käydä järjettömämmiksi, niin meidän täytyy muistaa Raamattua, joka kertoo, että tulee aika, jolloin kristityt eivät kärsi tervettä oppia ja monet turmelevat Jumalan Sanan (2. Tim. 4:3; 2. Kor. 2:17; 2 Peter 3:16). Apostoli Paavali julistaa edelleen Timoteukselle, että ne, jotka tuovat sellaisia oppeja, kääntävät ihmiset pois totuudesta taruihin, se on, itse keksimiinsä myytteihin (2. Tim. 4:4; Tiitus 1:14). Tänä päivänä sellaiset opetukset ja käytännöt lisääntyvät hurjaa vauhtia – käytännöt, jotka vaihtelevat selvästi mielettömästä salakavalaan, jopa uhkaavan vaaralliseen, sekä hengellisesti, että fyysisesti.

Krislam? Tuo yritys yhdistää Kristinusko ja Islam yhteisessä palvontamenossa olisi huono vitsi, jos se olisi vitsailun aihe, mutta se on siitä kaukana. Kuten minä sen ymmärrän, tämä opetus alkoi tapana yrittää pysäyttää kansanmurha ja tuoda rauha muslimien ja kristittyjen välille Afrikassa. Se on epäilemättä vilpitön huolessaan, silti vilpittömästi väärässä. Muslimit, jotka todella seuraavat Koraania ja kristityt, jotka uskovat, mitä Raamattu esittää, pitävät Krislamia uskonsa rienaavana loukkauksena.

Miksi? Eroja, jotka ovat hyvin ilmeisiä, ei voi sovittaa. Allah on ihmisen tekemä väärä jumala eikä ole mitenkään Raamatun Jumalan kaltainen, joka lähetti Poikansa Jeesuksen maksamaan täyden rangaistuksen maailman synneistä (Joh. 3:16). Allahilla ei ole poikaa ja hän tuomitsee kaikki ne, jotka sanovat, että hänellä on (Suura 18:4-6; 23:91). Allah on yksi olento (Suura 4:171); Raamatun Jumala on kolmiyhteinen: yksi Jumala – kolme Persoonaa. Koraanin Isa (Jeesus) ei ole Jumala; hän on yksinkertaisesti Allahin profeetta (Suura 4:171). Raamatun Jeesus on Jumala, joka tuli Ihmiseksi (Joh. 1:1-4; Joh. 10:33). Allah panettelee juutalaisia (Suura 5:59-60); Jumala viittaa Israelin lapsiin ”silmäteränään” (5. Moos. 32:9-10). Hadith (Muhammedin sanomiset, jotka hän muka sai Allahilta) julistaa, että Allahin tuomiopäivä ei tule ennenkuin kivet ja puut huutavat muslimeja tappamaan juutalaiset, jotka piilottelevat niiden takana (Sahih Muslim Book 041, Number 6981-4). Tätä on antisemitismi pahimmillaan.

Islamin ja Kristinuskon perusopetukset eivät salli mitään kompromissia. Kukin voi tietysti uskoa, tai muodostaa, mitä haluaa koskien Islamia ja Kristinuskoa, mutta kukaan ei voi tehdä niitä yhteensopiviksi toistensa kanssa kummankaan pyhien tekstien perusteella. Siitä huolimatta tuo este ei pidättele suuria joukkoja, jotka sallivat toiveidensa rynnätä järjen edelle. Lisäksi sellaista järjettömyyttä hyödyntävät ne, joilla on ohjelmanaan: ”Yhteinen usko.”

Näyttää, että luopumus (raamatullisen uskon heikentäminen tien raivaamiseksi Antikristuksen uskonnolle) kehittyy hurjaa vauhtia ja sitä autetaan monilla erilaisilla epäraamatullisilla ohjelmilla (ks. TBC 4/86, 5/90, 8/90, 1/95, 2/00, 2/05, 3/05, 9/08, 4/09, 2/08, 3/10). Erääseen, joka on erityisen aggressiivinen ja kiero hyökkäyksessään raamatullista kristinuskoa vastaan, viitataan ”Kristillisenä Palestinianismina” (KP). Termin kehitti Paul Wilkinson kirjassaan, For Zion's Sake (ks. TBC:n resurssit), joka esittää raamatulliset syyt, miksi kristittyjen täytyy tukea modernin Israelin valtion ennallistamista, pyrkimystä, joka tunnetaan ”Kristillisenä Siionismina.” Tuon pyrkimyksen vihollinen on Kristillinen Palestinianismi, joka sisältää paljon enemmän, kuin vain huolta ns. palestiinalaisten ahdingosta (ks. Dave Hunt, Judgment Day, TBC:n resurssisivut).

Seuraavassa on lainauksia kolmesta Kristillisen Siionismin vastaisesta lähteestä, jotka luonnehtivat liikettä:

”On....pelastuksen kertomuksen täydellinen väärin ymmärtäminen ja Jumalan suunnitelman turmeleminen, että kristityn täytyisi haluta uudelleen perustaa juutalaisvaltio poliittisena entiteettinä...Kristillisen omantunnon pitäisi aina erottaa, mikä on juutalaisen kansan oikea kutsumus ja mikä on mitalin toinen puoli, se on, rasistinen Israelin valtio.” (The Institute for Palestine Studies, 1970)

”Hylkäämme ehdottomasti Kristillisen Siionismin opit vääränä opetuksena, joka turmelee raamatullisen sanoman rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja sovinnosta....Varoitamme vakavasti, että Kristillinen Siionismi ja sen liittolaiset oikeuttavat, kolonialismin, apartheidin ja imperiumin rakentamisen.” ("The Jewish Declaration on Christian Zionism", 2006)

”Kristillisen Siionismin maailmankuvalla on katastrofaaliset seuraukset uskonnollisesti yhtenäiselle ja kestävälle rauhalle Palestiinassa/Israelissa.” (General Assembly of the Church of Scotland, 2007)
”Voi, nyt me näemme apartheidin Israelissa.” Tämä viimeinen lainaus palestiinalaisten asian tueksi on arkkipiispa Desmond Tutu'lta, joka vertaa olosuhteita ”Hitlerin, Mussolinin, Stalinin, Pinochet'in, Milosevic'in ja Idi Aminin” hallituksiin (Tutu, Foreword, Speaking the Truth, Michael Prior, ed., 2005).

Tarjoamassamme kirjasessa nimeltä Prophets Who Prophesy Lies in My Name--Christian Palestinianism and the Anti-Israel Crusade (Profeetat, jotka ennustavat valheita minun nimessäni – Kristillinen Palestinianismi ja Israelin vastainen ristiretki), Paul Wilkinson aloittaa lainaamalla, mitä Herra puhui Jeremialle koskien niitä, jotka profetoivat sellaista, joka oli vastoin Hänen Sanaansa: ”Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta....Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat....Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa” (Jeremia 23:16-32).

Järkyttävin puoli siinä, mistä Wilkinson kirjoittaa, ei ole vain se tosiasia, että nämä nykyajan ”profeetat” opettavat, että ”Jumala on hyljännyt Israelin ja korvannut sen kirkolla”, tai että he yrittävät koota joukkoja kirkon kautta Israelia vastaan poliittisesti, taloudellisesti ja teologisesti; vaan se, että monet ovat suuresti arvostettuja kristillisiä johtajia, jotka tunnustavat olevansa evankelikaaleja, s.o. Raamattuun uskovia kristittyjä!

Suurimmaksi osaksi nämä väärät ”profeetat” esittävät peitteeksi raamatullisia opetuksia, mutta heitä harvoin haastetaan, kun menevät hakoteille, koska tämän päivän evankelikaalinen kristikunta on lähes täysin vailla raamatullista arvostelukykyä, kiitos (tai mieluummin ei kiitos) vuosikymmeniä kestäneelle valmistamiselle etsijäystävällisten seurakuntakasvun markkinointitaktiikoiden kautta. Tuo lähestymistapa ”seurakunnattomien (unchurched)” ja pelastumattomien vetämiseksi seurakuntaan siirsi Raamatun toisarvoiseen asemaan, jos sitä toteutettiin yleensä lainkaan. Synnintunto ja muut raamatulliset opetukset, jotka voisivat torjua uudet kävijät, korvattiin ”positiivisilla saarnoilla” ja viihteellä nuorille ja vanhoille yhtälailla. Tulos oli kokonaisvaltainen raamatullisen erottamisen turtuminen ja nyt Kristuksen ruumis korjaa sen traagisia seurauksia.

Wilkinson esittää esimerkiksi pitkän luettelon Raamattua koskevia harhoja, joita opettavat ne, jotka mainostavat Kristillistä Palestinianismia, joka kaikkien uskovien pitäisi tunnistaa helposti ja hyljätä: ”Kaikki Kristillisen Siionismin eskatologian elementit on käännetty päinvastaisiksi, niin että Raamattu nähdään kristillisenä eikä juutalaisena, Raamatun maa on Palestiina eikä Israel, Jumalan Poika on palestiinalainen eikä juutalainen, holokaustia paheksutaan eikä muisteta, vuosi 1948 on katastrofi eikä ihme, juutalaiset ovat miehittäjiä eivätkä oikeita omistajia ja Raamatun profetia on moraalinen manifesti eikä tienviitta Toiseen Tulemukseen” (Wilkinson, Prophets, p. 51).

Ei jokainen Kristillistä Palestinianismia kannattava kristillinen johtaja kannattaisi kaikkia em. käsityksiä, mutta he kaikki edistävät sitä yleisesti ja vastoin sitä, mitä Raamattu julistaa profeetallisesti. Tämän liikkeen epävirallinen johtohahmo on anglikaanipappi nimeltä Stephen Sizer, jonka seurakunta on Evangelical Alliance'n ja kirkkojen Willow Creek Association'in jäsen (Lynne Hybels, Willow Creek Community Church'in pastorin vaimo, on Sizer'in tukija. Hän hylkää modernin Israelin valtion profetian täyttymyksenä). Sizer'in ensimmäinen kirja, Christian Zionism: Road-map to Armageddon? (Kristillinen Siionismi: Tiekartta Harmageddonille?), sai lukuisia suosituksia evankelikaalisilta johtajilta. Wilkinson sanoo, että arvostelijat ylistivät sitä ”tähän mennessä tärkeimpänä ja kattavimpana aiheesta” ja ”tieteellisenä hoitona torjumaan raivotautista profetiapakettia” (kursiivi lisätty) tuomiten Kristillisen Siionismin ”turmiollisena”, ”täysin epäraamatullisena uhkana”, ”väkevänä voimana, joka edistää miljoonien ihmisten tuhoa” ja ”yhtenä maailman vaarallisimmista ja harhaoppisimmista liikkeistä, jotka ruokkivat arabien ja israelilaisten välistä konfliktia” (Prophets, p. 10).

Sizer tiivistää käsityksensä, jotka on esitetty kirjassa Christian Zionism: "Aina on ollut vain yksi Jumalan kansa koko historiassa – 'Kirkko (Seurakunta)'; Kaikki raamatulliset liitot on sisällytetty yhden armon liiton alle; Juutalaiset etnisenä kansana ovat toteuttaneet historiallisen roolinsa, joka oli valmistaa tie kirkolle/kristikunnalle; Kirkko on uusi Israel, laajennettu Kristuksen kautta käsittämään kaikki ihmiset.” Sizer'in toinen kirja, Zion's Christian Soldiers? (Siionin kristityt sotilaat)?, sisältää evankelikaalisen oppineen, John Stott'in, saarnan, joka luonnehtii Kristillistä Siionismia ”raamatullisesti ottaen kirouksena kristilliselle uskolle.”

Vaikka Sizer'in kirjat ovat vain muutamia nopeasti lisääntyvien Israelia ja Kristillistä Siionismia vastustavien nimikkeiden joukossa, ne ovat kyltti, joka paljastaa niiden hyvin vaikutusvaltaisten evankelikaalien käsitykset, jotka ovat suositelleet hänen kantaansa ja kirjoituksiaan. Keitä he voisivat olla? Hank Hanegraaff on tuttu tuhansille evankelikaaleille raamatullisen uskonpuolustusjärjestön, Christian Research Institute, johtajana ja kansallisen radio-ohjelman, Bible Answer Man, isäntänä. Hän kirjoittaa: ”Sizer'in Kristillinen Siionismi osoittaa dramaattisesti, kuinka politisoitu uskonnollinen liike, jolla on kyseenalainen sukupuu, on resepti katastrofiin. Arabien karrikoimisesta Harmageddonin lietsomiseen Kristillisen Siionismin käsitykset ja käytös ovat raamatullisen kristinuskon vastakohta” (Prophets, p. 11).

Hanegraaff''in näkökulma on tuskin kovin uusi. Aikaisemmin hän oli yhdistynyt D. James Kennedy'iin Coral Ridge'n presbyteerisestä kirkosta. Sen seminaarin eskatologia näkyi selvästi vuonna 2001, kun sen opettajakunta, yhdessä sen perustajan, kanslerin, presidentin ja evankelioinnin professorin (Kennedy) kanssa, antoi julkilausuman "Avoin kirje evankelikaaleille ja muille kiinnostuneille: Jumalan kansa, Israelin maa ja evankeliumin puolueettomuus (An Open Letter to Evangelicals and Other Interested Parties): The People of God, the Land of Israel, and the Impartiality of the Gospel." Tämä lausunto kielsi, että Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin fyysisillä jälkeläisillä (s.o. juutalaisilla) olisi mitään erityisiä siunauksia, tai paikkaa profetiassa, paljon vähemmän mitään oikeutta Israelin maahan. Alunperin sen allekirjoitti 71 evankelikaalista johtajaa, joukossaan R. C. Sproul ja Michael S. Horton. Tämä asiakirja julistaa:

Kohta VI: Perintölupaukset, jotka Jumala antoi Aabrahamille...eivät koske mitään erityistä etnistä ryhmää, vaan Jeesuksen Kristuksen kirkkoa, tosi Israelia...Kohta IX: Minkään etnisen, tai uskonnollisen ryhmän oikeutta ”Pyhäksi Maaksi” kutsuttuun alueeseen Lähi-Idässä, ei voida perustella Raamatulla. Itseasiassa Israelia koskevat [seurakuntaa tarkoittavat] maalupaukset toteutuivat Joosuan alaisuudessa.
Gilbert Bilezikian oli yksi Willow Creek Community Church'in perustajista (Bill Hybels'in kanssa). Tämä on hänen Sizer'in kirjan suosituksensa: ”Jotkut teologiat, jotka tekevät Israelin keskeiseksi Jumalan tarkoituksille ja historian prosesseille, alentavat Kirkon jalkavaimon asemaan, samalla kun Israelista tulee Morsian. Sizer'in teos tarjoaa ajankohtaisen muistutuksen, että Uuden Testamentin mukaan Jumalan kansa tulee tunnistaa armon eikä rodun perusteella” (Prophets, p.11).

Tony Campolo on tunnettu baptistipastori, evankelikaalinen nuorisokonferenssipuhuja ja sosiologian professori Pennsylvanian itäisessä yliopistossa. Hän ylistää Sizer'in kirjaa ”kattavana tutkimuksena, joka kuvailee, kuinka kristityt ovat omaksuneet teologisen näkökulman, joka on edistänyt oikeudenmukaisuutta juutalaisille, mutta on myös johtanut palestiinalaisen kansan sortoon ja maailmanlaajuisesti äärimmäiseen vihamielisyyteen kristittyjen ja muslimien välillä” (Prophets, p.11). Toisessa paikassa hän kirjoittaa, ”Vakavimmat uhat palestiinalaisten hyvinvoinnille yleensä ja kristityille palestiinalaisille erityisesti eivät tule juutalaisilta, vaan Kristillisiltä Siionisteilta täällä USA:ssa. Tässä teologiassa nimeltä, 'Dispensationalismi', he väittävät, että heidän Genesis 15:18-21 tulkintansa mukaan Pyhä Maa kuuluu yksinomaan juutalaisille. He väittävät, että koko tämä maa on se, mitä luvattiin Aabrahamin siemenelle...”

Brian McLaren, Esiintulevan Kirkon liikkeen vaikutusvaltaisin kirjoittaja, jonka tausta on Plymouth-veljet, on ilmeisesti hyljännyt varhaisten päiviensä uskon, koska hän julistaa ”tarvetta vastustaa kauheaa, tappavaa, vääristynyttä, silti suosittua teologiaa, joka liittyy Kristilliseen Siionismiin ja deterministiseen dispensationalismiin”, jotka ”käyttävät näennäistä maailmanlopun skenaariota luomaan eräänlaisen kuolemantoiveen kolmannesta maailmansodasta, joka – ellemme me muut vastusta sitä jämäkämmin – voisi liiankin helposti luoda itsensä toteuttavan profetian” (Prophets, p. 42).

Entinen presidentti Jimmy Carter ei ehkä tunnu olevan kotonaan tässä esitettyjen evankelikaalisten teologien keskuudessa, jotka kannattavat Kristillistä Palestinianismia, mutta asia ei ole niin. Hänen kirjassaan, Palestine: Peace Not Apartheid (Palestiina: Rauha, ei apartheid), ruumiillistuu kaikki se, mitä em. muut edustavat Israelin ja Jumalan Sanan vastustamisessaan. Lisäksi hänellä on tilaisuus levittää petollisia käsityksiään vieläkin useampien evankelikaalien keskuudessa, koska hän hiljattain allekirjoitti sopimuksen kolmesta kirjasta evankelikaalisen kustantajan Zondervan'in kanssa.

Nämä väärät opetukset eivät ole epäselviä eivätkä uusia. Sellaiset miehet, kuin Augustinus (AD 354-430), Martti Luther (1483-1546) ja John Calvin (1509-1564) ovat olennaisesti edistäneet sellaisia epäraamatullisia käsityksiä. Se, mikä on uutta, on se uskomaton vauhti, jolla niitä ollaan omaksumassa. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta Hänen tulemustaan edeltävistä päivistä, Hän luonnehti niitä suuren eksytyksen aikana (Matteus 24). Näemme juuri sitä ajassamme ja siksi meidän täytyy ottaa vaari Hänen sanoistaan. Myös Paavalin varoitus Efeson vanhimmille (Apt. 20:28-31) on ajankohtainen: ”Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.”

Tärkein estävä keino aikamme lisääntyvän petoksen uhriksi joutumista vastaan on Jumalan Sanan tutkimisen ja todeksi elämisen kurinalainen elämä. Herra auttakoon meitä siihen.  TBC

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kingdom Now vs. Kingdom Come – Tarina kahdesta valtakunnasta

Tässä aiheellinen muistutus siitä mitä valtakuntaa kristittyjen pitäisi rukoilla saapuvaksi, jotta ei eksyttäisi dominionistisen/sosiaalisen evankeliumin maailmankatsomukseen, joka kyllä käyttää ”valtakunta” -sanaa, mutta eri merkityksessä kuin premilleniaalinen oikea raamatuntulkinta. Kirjoitus sisältää ”valtakuntien” vertailun ja listan Kingdom Now (KN) -teologeista, jotka pyrkivät puhdistamaan maailman hyväksi ennen Jeesuksen toista tulemusta (postmilleniaalinen malli) mm. poliittisen vaikuttamisen kautta ja hengellisellä sodankäynnillä. Paljon puhutun ”suuren herätyksen” odottajat nykyään ovat käytännössä postmillenialisteja, jotka lykkäävät Herran paluuta, kunnes ovat parantaneet maailman sopivaksi. Kuitenkin Raamattu puhuu selkeästi profeetallisen sanan välityksellä että kaikki paha tiivistyy lopussa juuri ennen Jeesuksen takaisintuloa ja luopumus on vallalla (2 Tess. 2). Eksytysten määrä on valtava (Matt. 24). Lue premillenialismin luopumuksesta postmillenialismiin tästä. Tämän artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------------------------

Tarina kahdesta valtakunnasta


A Tale Of Two Kingdoms
by Sandy Simpson, 27.8.2011


Ole tarkkana niiden kanssa, jotka opettavat ”valtakunnasta”, joka ei ole sama, kuin mistä Raamattu opettaa.

Syy aloituskuvan kädelle joka on ojentamassa avainta, on tehdä selväksi tämän artikkelin pointti koskien kahta valtakuntaa. Apostoleille annettiin "taivasten valtakunnan avaimet", ei avaimia maalliseen Kristuksen fyysiseen valtakuntaan toisen tulemuksen yhteydessä.

"Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." (Matt. 16:19)

Nämä avaimet antavat apostoleille ja, lopulta, seurakuntien johtajille, valtuudet saarnata evankeliumia ja joka kuuluu seurakunnan hallinnolle. Se jää seurakunnan päätettäväksi ketkä evankeliumia saarnaavat, siten sitoen ihmiset taivaaseen ja, toisinpäin, ketkä päästetään irti ja erotetaan toveruudesta seurakunnissa johtuen synnistä, väärästä opetuksesta, vääristä profetioista jne. Se ei anna seurakunnalle kelpoisuutta ja valtuuksia ottaa hallintavaltaa hallituksista, liikeyrityksestä, ja jokaisesta elämän aspektista, siten pystyttäen fyysisen valtakunnan maan päälle. Se koskee taivasten valtakunnan pystyttämistä ihmisten sydämiin valmistaen heitä tulevaan Kristuksen valtakuntaan.

Monissa seurakunnissa opetetaan tänä päivänä kahta valtakuntaa. Opetus toisesta valtakunnasta on laskussa, samalla kun toista mainostetaan joka puolella. Minä varoitan kristittyjä, että heidän täytyy tarkistaa, kuka käyttää sanaa ”valtakunta”, ”valtakuntaa” suosittelevat kirjat, joita ovat lukeneet, ihmiset, joiden kanssa ovat hengailleet konferensseilla ja mitä he tarkoittavat ”valtakunnalla”.

Raamatullisten kristittyjen täytyy ymmärtää, että monet Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR), Esiintulevan Kirkon, seurakuntakasvun, uskonsanan ja muut liittyvät liikkeet toimivat paradigman muutoksen alaisina.

Sen vuoksi, kun he käyttävät sanaa ”valtakunta,” heillä ei ole sama raamatullinen käsitys tuosta sanasta, kuin mikä raamatullisilla kristityillä on. Joko tarkoituksella, tai Zeitgeist'in (ajan henki) vaikutuksesta, ”uuden rodun” paradigman muuttajat käyttävät sanaa ”valtakunta” houkutellakseen ihmisiä dominionistisen/sosiaalisen evankeliumin maailmankatsomukseen. He tietävät, että useimmat kristityt haluavat mielellään kuulla ”valtakunnasta,” joten he toimivat, kuin puhuisivat heille uskon yhteydessä. Mutta niin ei ole.

Tämä on väärien opettajien ja kulttien vanha temppu. He määrittelevät uudelleen tietyt sanat, niin, että kun puhuvat raamatullisille kristityille, se kuulostaa, kuin olisivat samassa asiassa. Esimerkiksi New Age -kultti nimeltä ”Unity” teki tämän vuosia sitten monin kristillisin termein ja kykeni houkuttelemaan muutamia sillä perusteella. Kun heidät on houkuteltu sisään, niin sitten heidät vähitellen aivopestään pois entisestä noiden termien ymmärryksestään uuteen paradigmaan.

Ensimmäinen käsite on nimeltään ”Valtakunta Nyt (Kingdom Now = KN)” ja toista kutsumme nimellä ”Valtakunta tulkoon (Kingdom Come = KC)". "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa" (Mt. 6:10). KN väittää, että tämä rukous koskee Valtakuntaa Nyt.

Raamatulliset kristityt ymmärtävät tämän viittaavan valtakuntaan, joka ensin perustetaan uudestisyntyneiden uskovien hengessä (Kol. 1:13) ja lopulta fyysisesti Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa Hänen palatessaan (1. Kor. 15:24), koska maan hallinta on nykyisin tilapäisesti annettu paholaiselle (Lk. 4:5-8, Ef. 2:2).

"Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa". (1. Joh. 5:19)

KN-väki odottaa seurakunnan toteuttavan ”Herran rukouksen,” vaikka Jeesus ei viitannut seurakuntaan antaessaan tämän esimerkkirukouksen opetuslapsilleen. Tämä rukous tulee rukoilla Isäjumalalle, ei seurakunnalle. Jeesus puhui ensisijaisesti KC:sta, Jeesuksen Kristuksen fyysisestä valtakunnasta Millenniumissa, kun Hän tulee jälleen, koska fyysisen valtakunnan perustaminen maan päälle on mahdotonta, koska se tällä hetkellä on vastoin Jumalan tahtoa.

KN-teologiaa on ollut jo kauan. Ne, jotka ovat levittäneet KN-teologiaa, edustavat koko joukkoa kirkkokuntia ja liikkeitä. Seuraavassa joitakin niistä, jotka opettavat KN:n jotakin muotoa (muutamat ovat kuolleet):

Ernest Angley, John Arnott, Rob Bell, Todd Bentley, John Bevere, Mike Bickle, Markus Bishop, Reinhard Bonnke, William Branham, Michael Brown, Juanita Bynum, Paul Cain, Tony Campolo, Morris Cerullo, Paul (David) Yonggi Cho, Randy Clarke, Kim Clement, Gerald Coates, Chuck Colson, Kenneth Copeland, Paul Crouch, John Crowder, Paul Cunningham, John Dawson, Joy Dawson, Jack Deere, Creflo Dollar, Jesse Duplantis, Colin Dye, Gene Edwards, Richard Foster, Francis Frangipane, Nicky Gumbel, Ted Haggard, Kenneth Hagin, Bill Hamon, Christian Harfouche, Jack Hayford, Ruth Heflin, Marilyn Hickey, Steve Hill, John Hinkle, Benny Hinn, David Hogan, Rodney Howard-Browne, Larry Huch, Bill Hybels/Willow Creek, Cindy Jacobs, T.D. Jakes, Bill Johnson, Tony Jones, Manasseh Jordan, Rick Joyner, John Kilpatrick, Dan Kimbal, Patricia King, Roberts Liardon, Bishop Eddie L. Long, Brennan Manning, Brian McLaren, Clarence McClendon, Joyce Meyer, Miles Munroe, Steve Munsey, Mike Murdock, George Otis, Jr., Joel Osteen, Doug Pagitt, Rod Parsley, Carlton Pearson, Chuck Pierce, Peter Popoff, Fred Price, Oral Roberts, Pat Robertson, Robert Schuller, R.W. Shambach, Gwen Shaw, Dutch Sheets, Ed Silvoso, Don Stewart, Karl Strader, Leonard Sweet, Chad Taylor, Tommy Tenney, Robert Tilton, Richard Twiss, C. Peter Wagner, Rick Warren, Paula White, Bruce Wilkinson, John Wimber, Ed Young, YWAM (Suomessa nimellä Missionuoret)

(Punaisella korostetut nimet ovat sellaisia, jotka ovat Suomessakin varsin tunnettuja ja joiden haltijan vaikutus on ollut huomattava helluntailaiskarismaattisissa piireissä maassamme. Ei tarvitse ihmetellä, jos eksytys leviää! Suomentajan lisäys.)

On monia muitakin. Lue seuraavat Kingdom Now (KN) -liikettä koskevat artikkelit.

Dominion Theology by Gary Gilley
Kingdom Now Theology by Jan Markell
What Is The Gospel Of The Kingdom? by The Berean Call
Kingdom Dominionism by Mike Oppenheimer
Kingdom Triumphalism by Mike Oppenheimer
Kingdom Theology by Albert James Dager

Seuraavassa KN:n ja KC:n välinen vertailutaulukko.


Valtakunta Nyt (KN)
Valtakunta Tulkoon (KC)
Seurakunnan tulee ottaa haltuunsa maailman hallintosysteemit miehittämällä ne kristityillä.Seurakunnan tulee saarnata evankeliumia, opetuslapseuttaa jokaisen kansan uskovat, olla valo ja suola ja odottaa Jeesusta muuttamaan maailma, kun Hän palaa.
Seurakunta on Kristus maan päällä.Seurakunta ei ole Kristus, vaan Kristuksen ruumis, Jumalan lapset, morsian.
On oltava maailmanhallitus, jota restoraatiokristityt johtavat ja valvovat. Se vaatii universaalisen Kingdom Now -liikkeen. Ei ole mitään kristillistä hallintoa ennenkuin Jeesus Kristus palaa ja perustaa teokratiansa.
Sellaiset dominionistit, kuin Rick Warren, ovat sanoneet, että kristityt ”ratkaisevat” köyhyyden, sairauden, koulutuksen puutteen jne. ongelmat.Kristityt eivät koskaan tule ratkaisemaan näitä ongelmia, jotka versovat synnistä. Jeesus Kristus ”pelastaa planeetan” tullessaan. Siihen saakka meidän täytyy olla työssä, jonka Hän jätti meille ja johon kuuluu lähetyskäsky.
Vanhan Testamentin kohdat, jotka puhuvat siunauksesta, jona Israel on oleva kansoille, on riisuttu heiltä pois ja liitetty seurakuntaan.Vanhan Testamentin lupausten poisottaminen kontekstistaan ja niiden liittäminen seurakuntaan on se, mitä NAR, Uskonsana ym. väärät opetussysteemit ovat tehneet vuosikymmeniä. Tämä riistää juutalaisilta heidän perintönsä.
Usein vaikkakaan ei aina, KN-paradigma sisältää suoran tai epäsuoran väitteen, että Kristus ei palaa (tai ei voi palata) ennenkuin seurakunta saavuttaa totaalisen herruuden tavoitteen.Tämä poistaa toivon Kristuksen läheisestä paluusta. Itseasiassa KN pilkkaa ajatusta tempauksesta, varsinkin Esiintulevan Kirkon johto. Tämä ottaa pois myös Jumalan kaikkivaltiuden.
KN perustuu postmillenniaaliseen malliin, jossa Kristus tulee takaisin puhdistettuun maailmaan.Postmillenniaalinen KN päätyy kieltämään monet lopunajan profetiat, koska he eivät usko, että on tuhatvuotinen valtakunta tulossa. Raamatulliset eskatologiset näkemykset ovat premillenniaalisia.
KN tahtoo kautta linjan yhteyttä saavuttaakseen tavoitteensa. Tämä yhteys ulottuu liberaaleihin luopiokirkkoihin, kultteihin, roomalaiskatoliseen kirkkoon ja on jopa alkamassa sisältää Islamin.Yhteys suuren porukan luomiseksi ei ole raamatullista yhteyttä. Raamatullinen yhteys perustuu Hengen yhteyteen, kun ihminen on todella uudestisyntynyt ja pidetään koossa uskonyhteydellä (opin yhteys).
KN:ssa heidän pragmatisminsa on rakennettu Raamatun ulkopuolisille uusien apostolien profetioille ja direktiiveille. He uskovat, että ohjelmat ja suunnitelmat ovat tehokkaita ”valtakunnan” rakentamisessa. Valtakunta ei ole ihmisen kyvyn varassa, vaan Jumalan, joka perustaa hengellisen valtakuntansa uskovien sydämiin, jota seuraa Kristuksen paluu, joka perustaa fyysisen valtakunnan maan päälle.
KN edellyttää organisoitua kirkkosysteemiä, joka perustuu nykyajan perustaviin apostoleihin ja profeettoihin.KC edellyttää vain pitäytymistä Jeesuksen Kristuksen ja apostolien opetuksiin.
KN pyrkii korvaamaan roolin, joka Raamatun mukaan kuuluu yksin Jeesukselle Hänen valtakunnassaan. Siten se myös alentaa Jumalan suvereniteettia.Jeesus Kristus on perustamassa Todellista valtakuntaa sekä nyt hengellisesti, että toisen tulemuksensa jälkeen Daavidin valtaistuimelle täällä maan päällä.
Väärällä KN -opetuksella on monia juuria ajassa taaksepäin William Branham'iin, Myöhäissateeseen (Latter Rain), reformoituun teologiaan, Jumalan ilmestyslapsiin (Manifest Sons of God), uskonsanaan (Word of Faith) ja moniin muihin harhaoppisiin systeemeihin. KC:n juuret on juurrutettu kirjoitettuun Jumalan Sanaan.


KN ja KC sisältävät monia muitakin puolia, joita ei voitu sisällyttää yllä olevaan taulukkoon. Jos haluat enemmän tietoa, viittaamme jälleen edellä mainittuihin erinomaisiin artikkeleihin.

Pidä korvasi auki tekemään ero niiden välillä. jotka puhuvat ”valtakunnasta” ja sen, mitä he itse asiassa opettavat, onko se KN vai KC.

KN -opettajilla on monia argumentteja, joita he yrittävät käyttää saadakseen ihmiset vakuuttuneiksi kannastaan, mutta loppujen lopuksi kaikki nämä argumentit osoittautuvat joko täysin epäraamatullisiksi, tai he vääntävät Raamattua voidakseen yrittää todistaa väitteensä.

Eräs argumentti, jonka KN:n kannattajat esittävät, on, että meidän tulee olla valo ja suola, joten meidän täytyy kansoittaa (populate) jokainen elämän alue toteuttaaksemme KN/sosiaalisen evankeliumin. He sanovat, että kristittyjen täytyy vallata jokainen elämän alue … liikeyritykset, hallitus, kaikki johtoasemat jne. Tämä opetus ei kuitenkaan ainoastaan puutu Raamatusta, vaan ensimmäisen vuosisadan seurakunta Roomassa osoitti käytännössä, kuinka elää valona ja suolana langenneessa maailmassa. Seuraava on esimerkki siitä, kuinka ensimmäisen vuosisadan seurakunta oli valo ja suola omalle sukupolvelleen.

Tuon ajan roomalaiset olivat tulossa hyvin moraalittomiksi. Koska prostituutio ja huoruus lisääntyivät nopeasti Roomassa, siellä oli paljon ei-toivottuja raskauksia. Roomalaisille tuli käytännöksi viedä ei toivotut vauvansa ulos kallioille kaupungin ympärillä ja jättää ne sinne kuolemaan kuumaan auringonpaisteeseen. Mitä teki ensimmäisen vuosisadan seurakunta Roomassa? Yrittivätkö he saada hallituksen väkeä puolelleen? Yrittivätkö he miehittää hallitusta kristityillä? Protestoivatko he kaduilla ja järjestivät julkisia rukouskokouksia ”erottaakseen Nero'n”? Julistivatko he vapauttavansa maan tästä käytännöstä? Yrittivätkö he ”kaataa” Rooman hallituksen? Ei. He vain menivät ulos, hakivat vauvat pois kallioilta, veivät ne kotiinsa, hoitivat ne taas terveiksi ja pitivät niitä omina lapsinaan.

Sen sijaan, että pyrkisivät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen moraalittomuuteen huipulta käsin, tosi kristityt käsittelevät ongelmaa pohjalta, koska se on ainoa ratkaisu, joka todella toimii. He elävät Kristuksen laissa, joka on rakkaus, osoittamalla sen käytännöllisellä tavalla siten saaden ihmiset huomaamaan, mikä tekee kristityt erilaisiksi. Lopulta evankeliumi on silloin osoitettu opetetuksi ja ihmiset pelastuvat.

Haluat ehkä lukea artikkelin A Response To "An Urgent Message From Peter" kirj. Sandy Simpson, 20.8.2011, joka sisältää monia muita linkkejä ja lainauksia tästä aiheesta.

perjantai 17. helmikuuta 2012

USA:n liittovaltio määritellyt ”kotimaisen terroristin” – Pentagon viimeistellyt hyökkäyssuunnitelmat Syyriaa vastaan

Tässä tuoreessa Cutting Edgen uutishälytyskirjeen (News Alert) toisessa osiossa David Bay lainaa lähdettä joka luettelee tekoja ja vakaumuksia joiden perusteella Amerikan kansalainen voidaan luokitella terroristiksi. Amerikka on liukumassa vähitellen fasistiseen valvontayhteiskuntaan Natsi-Saksan malliin. Kehitys on kulkenut tähän suuntaan 9/11 -iskuista lähtien kun uusia diktatorisia lakeja luotiin, mutta joita ei ole vielä pantu toimeen. Vielä puuttuu ratkaiseva sinetti joka aikaansaadaan jollakin suurella katastrofilla (False-Flag -isku?) ja sitten Amerikan Yhdysvallat muistuttaakin jo selvästi näöltään leopardia Ilmestyskirjan kohdan 13:2 mukaisesti (leopardi = Danielin pantteri-peto, Dan. 7:6). Uutiskirjeen kolmannessa osiossa, joka suomennettiin, David Bay paljastaa uutislähdettä siteeraten, että Amerikka on jo tehnyt päätöksen Syyriaan hyökkäämisestä, koska se kuuluu Pentagonin supervaltio-strategian kannalta tärkeisiin vaihdettaviin hallintoihin (ns. ”ei-integroituneet aukkovaltiot”), jossa vielä on vanha juurtunut vastusteleva diktaattori (vrt. Saddam Hussein). Presidentti Assadin lähipiirin liikkeet viime aikoina ennakoivat konfliktia, jossa USA+NATO olisi ilmavoimillaan maajoukkojen tukena Libyan tapaan. Uutishälytyskirjeen osiot suomensi: Olli R.

-------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Key Events (Avaintapahtumat)

Monday, February 13, 2012


DVD

II. Liittovaltion määritelmät ”kotimaisesta terroristista” ovat nyt käytännössä identtiset Natsi-Saksan määritelmiin!


Hitler hyvin menestyksellisesti taktikoi demokraattisen Saksan totalitaariseksi Saksaksi, ja nykyiset Eliitin johtajat kopioivat tätä natsien muodonmuutosta lähes kirjaimellisesti!

UUTISKATSAUS: ’Näe jotain, kerro jotakin (See something Say something)’ -kampanja voisi mahdollistaa ihmisten luokitella KUKA TAHANSA AMERIKKALAINEN epäillyksi ’terroristiksi’ … Aivan kuten Natsi-Saksassa tai Stasin Itä-Saksassa, Washington’s Blog, 12. helmikuuta 2012

”Luettelo teoista tai vakaumuksista joilla sinut voidaan luokitella terroristiksi kasvaa päivittäin

Jokainen amerikkalainen voitaisiin – kirjaimellisesti – leimata epäillyksi terroristiksi nykyisten hallinnon kriteerien nojalla.

Erityisesti, seuraavat teot voivat saada USA:n kansalaisen luokitelluksi epäiltynä terroristina tänä päivänä:

* Puhumalla suoraan hallinnon menettelytapoja vastaan

* Minkä tahansa protestoiminen

* Sodan kyseenalaistaminen (siitä huolimatta että sota vähentää meidän kansallista turvallisuutta; ja katso tämä)

* Kritisoimalla sitä että hallinto ottaa kohteekseen viattomia siviilejä lennokkien (drones) avulla (vaikka viattomien siviilien tappaminen lennokeilla on yksi pääseikoista joka lisää terrorismia; ja katso tämä)

* Esittämällä kysymyksiä saastumisen suhteen (jopa julkisessa Kongressin kuulemisessa?)

* Maksamalla käteisellä Internet-kahvilassa

* Esittämällä kysymyksiä Wall Streetin huiputuksista

* Pitämällä hallussa/omistamalla kultaa

* Luomalla vaihtoehtoisia valuuttoja

* Panemalla varastoon enemmän kuin 7 päivän ruokatarpeet – vaikkakin kaikille mormoneille opetetaan ruoan varastoimista, ja useimmat havaijilaiset panevat varastoon ylimääräistä ruokaa

* Tutkimalla tehokarjankasvatusta (factory farming)

* Loukkaamalla tekijänoikeuksia – Tämä määritelmä on vitsi, koska Google/YouTube ovat suurimpia tekijänoikeusrikkomusten puolustajia maailmassa! He ovat kirjoittaneet menettelytapansa määräämään mitä voidaan kopioida tietokoneelle heidän videosaitiltaan niin epämääräisesti että käytännössä jokainen video, joka on suojattu tekijänoikeuksilla, voidaan ladata näiltä sivuilta ilman mitään pelkoa todellisesta syytteeseenpanosta. Tietysti, Google lahjoittaa lukemattomia miljoonia dollareita demokraattipuolueen ehdokkaille.

* Ottamalla kuvia tai videoita – Ei mikään diktatuuri voi sallia yhdenkään kansalaisen vangita kameralla ketään poliisia tai sotilasta jotka kohtelevat kaltoin kansalaisia. Aikakaudessa jossa henkilökohtaiset puhelimet voivat ottaa kuvia paikan päällä, hallinnon täytyisi yksinkertaisesti tulla väliin julistamaan sellainen aktiviteetti lainvastaiseksi ”terroristi” -lakien mukaisesti.

”Seuraavien vakaumusten kannattamista voidaan myös pitää perusteina epäillylle terrorismille:

* Arvostamalla netin yksityisyyttä

* Kannattamalla Ron Paul’ia tai olemalla ajatuksen ja toiminnan vapautta kannattava henkilö

* Pitämällä perustajaisistä

* Olemalla kristitty (?)

* Olemalla verotusvastainen, säännöstelyvastainen tai kultakannan puolesta

* Olemalla ”yksilön vapauksia kunnioittava”

* Olemalla ”ydinvoimavastainen”

* Uskoo salaliittoteorioihin

* ”Uskomus että jonkun henkilökohtainen ja/tai kansallinen ”elämäntapa” on hyökkäyksen alla”

* Tyrkyttää tiukkoja uskonnollisia dogmeja tai lakeja yhteiskunnalle (fundamentalistit)

* ”Uskonnon sijoittaminen poliittiseen toimikenttään”

* ”Nuo jotka pyrkivät politisoimaan uskonnon”

* ”Tukenut poliittisia liikkeitä autonomiaa varten”

* Olemalla ”abortinvastainen”

* Olemalla ”antiglobaali”

* ”Epäluuloinen keskitetystä liittovaltion auktoriteetista”

* ”Kiivaan nationalistinen (kuten vastustetaan universaalia ja kansainvälistä suuntautumista)”

* ”Usko tarpeeseen olla valmistautunut h-hetkeä (luonnonkatastrofi?) varten joko osallistumalla … survivalismiin (varautuminen)”

Aloittaen välittömästi 9/11 -iskujen jälkeen, hallinto alkoi hyväksyä uusia lakeja ja säädöksiä joita ei ole vielä pantu toimeen. Jälleen, tämä juoni jäljittelee Adolf Hitlerin toimia, missä hän hyväksyi uusia lakeja ja uusia sääntöjä jotka systemaattisesti epäsivät saksalaisilta oikeudet ja vapaudet; mutta, hän ei toteuttanut yhtäkään niistä ennen kuin hän aloitti 2. maailmansodan syyskuun 1. päivänä 1939. Heti kun 2. maailmansota alkoi, Hitler välittömästi pani toimeen kaikki nämä uudet lait ja määräykset.

Samalla tavoin, meidän johtajamme ovat hyväksyneet uusia lakeja ja säädöksiä, mutta eivät ole panneet yhtäkään niistä heti toimeen. He odottavat 3. maailmansodan alkua toimeenpannakseen nämä diktatoriset lait. Mutta, kun ne ovat valmiita liikahtamaan, he tulevat saamaan kaikki näkökohdat amerikkalaisesta yhteiskunnasta heidän tiukkaan kontrolliinsa ja saavat jokaisen mahdollisen toisinajattelijan heidän peukalonsa alle.

Nykyiset suunnitelmat vaativat Amerikkaa lukittavaksi diktatuuriin 72 tunnin sisällä (onnettomuudesta).

Jeesus kehotti siihen että meidän pitää työskennellä kovaa joka ainut päivä, koska tulee aika jolloin pimeys laskeutuu eikä kukaan ihminen voi tehdä työtä. Sinulla on tilaisuus juuri nyt soveltaa tietämystäsi maailman tapahtumista haastaaksesi pelastumattomat läheisesi, ystäväsi ja työtoverisi katumaan välittömästi ja vastaanottamaan kokonaan ilmaisen anteeksiannon lahjan armahduksen kautta jonka Jeesus hankki Golgatalla.

Jos sinä tunnet epävarmuutta siitä miten johdattaa joku Herran Jeesuksen luokse, klikkaa tätä pelastussivua (Salvation Page) ja käytä sitä oppaanasi.


 

http://www.youtube.com/watch?v=H7iUzcsJa8k (The Illuminati Is Fulfilling Biblical Prophecy - Introduction Trailer)
http://www.youtube.com/watch?v=s9Sz-PGYD5A (THE ILLUMINATI IS FULFILLING BIBLE PROPHECY, Full Version 43:01)
http://www.youtube.com/watch?v=mcw0CSweDHo&feature=related (The Illuminati's Plan For 2012 And Beyond - New DVD by Doc Marquis)

III. Pentagonin sanotaan viimeistelleen hyökkäyssuunnitelman Syyriaa vastaan.

Ei vain Amerikka: NATO, Turkki ja Persianlahden valtiot liittyvät mukaan.

Vielä yksi juurtunut diktaattori saattaa olla valmis kaatumaan, aivan kuten
”Pentagonin Uusi Kartta (The Pentagon’s New Map)” -strategia kertoo ennalta.


UUTISKATSAUS: Pentagon suunnittelee USA:n tukemaa sotaa Syyriaa vastaan, Global Research, 10. helmikuuta 2012

”Pentagon on laatinut suunnitelmat sotilaalliselle väliintulolle Syyriassa. Sotilaallista iskua koordinoitaisiin Turkin, Persianlahden valtioiden ja NATO-valtojen kanssa, raporttien mukaan, jotka tunnustavat sellaiset suunnitelmat virallisesti ensimmäistä kertaa. Suunnitelmaa kuvataan Pentagonin komentokeskuksen (Pentagon Central Command) ’sisäisenä katselmuksena’, sallimaan presidentti Barack Obaman pitämään yllä teeskentelyä siitä että Valkoinen Talo etsii yhä diplomaattista ratkaisua. Tätä pidetään elintärkeänä, koska sotilaallinen väliintulo tehtäisiin mitä todennäköisimmin usean Lähi-Idän edustajan välityksellä, joita USA ja NATO voisivat sitten tukea ilmavoimilla. Turkki ja arabiliiton jäsenvaltiot, joita Saudi-Arabia ja Qatar johtavat, eivät halua näyttäytyä sellaisina kuin ne ovat: USA:n juoksupoikina. Tämän vuoksi heille sen kieltäminen vaatii USA:ta salaamaan koko ulottuvuuden sen osallistumisesta.”

Kuten me totesimme viime vuonna, jolloin ”Pentagonin Uusi Kartta” -strategia sinkosi NATO:n ja Amerikan ilmavoimat Libyan sotilaskohteita vastaan maajoukkojen tueksi, niin ”kapinallisvoimat” toimittivat joukot. Kuitenkin, jos Turkki ja kuusi Persianlahden valtiota toimittavat maajoukot, NATO:lla ja Yhdysvalloilla ei pitäisi olla vaikeuksia kokemattomien maavoimien kanssa, kuten ei ollut Libyassakaan.

Kuitenkin, Syyrian sotavoimat ovat paljon pelottavammat kuin Libyan vastaavat. Jos he rakentavat organisoidun puolustuksen, Lännen voimien olisi parempi varautua johonkin epätoivoiseen taisteluun. Tietenkin, koska Syyria on ollut ”SEURAAVA” hyökkäyslistalla siitä lähtien kun Irakiin tunkeuduttiin maaliskuussa 2003, on mahdollista että Länsi on soluttautunut Syyrian armeijan huippujohtoon. Muutoin, Lännen joukot saattavat kokea tylyn heräämisen.

Kysymykseksi jää Venäjän vastaus. Samalla kun Venäjä ei ole tukenut Syyriaa niin lujasti kuin se on tukenut Irania, Venäjän merivoimien sotalaivat ovat partioineet Syyrian ja Libanonin rannikkovesillä. Kiina on myös julkisesti tukenut Syyriaa YK:ssa, mutta on hyvin epävarmaa että se vastaisi sotilaallisesti Lännen sotilaallisiin liikkeisiin.

Ehkäpä kaikkein paljastavin merkki siitä että Syyriaa vastaan ollaan hyökkäämäisillään tuli presidentti Assadilta itseltään.

UUTISKATSAUS: Syyrian presidentti Assad lähettää äitinsä ja lapsensa Eurooppaan, Israel National News, 10. helmikuuta 2012

”Joskus keskiyön jälkeen torstaina, viime viikolla, raskaasti vartioitu saattue lähti Damaskoksesta pimeyden peitteen alla turvalliselle lentokentälle Syyrian pääkaupungin pohjoispuolelle. Israelilaisen päivälehden Hebrew-daily Yisrael Hayom’in mukaan saattue kuljetti Bashar ja Asma Assadin kolmea lasta kun he hakivat turvapaikkaa Euroopasta … saattueeseen kuului myös Assadin äiti, Inessa, ja muiden Syyrian presidentin sisäpiirin jäsenten lapsia, käsittäen miljardööri Rami Makhlouf’in lapset.”

Tiedustelupiireissä, tämänkaltainen siirto suojella perhettä ja lapsia on varma merkki siitä että konflikti on lähes käsillä. Tämä artikkeli jatkaa:

”… Asma Assad jää aviomiehensä luokse, mutta halusi ehdottomasti kuljettaa lapset salaa pois turvaan tapahtumien keskeltä jossa kasvavassa määrin epävakaa hallinto on kaatumassa. Mutta turvallisuusviranomaiset sekä Egyptissä että Syyriassa uskovat että Asma voisi liittyä lastensa joukkoon viikon sisällä.”

Jos presidentti Assad ja hänen turvallisuusneuvonantajansa uskovat että tilanne on pahentumassa niin nopeasti, että heidän täytyi lähettää pikaisesti läheisensä pois turvaan, niin sitten meitä oltaisiin hyvinkin kehottamassa uskomaan että Lännen sotilaallinen hyökkäys on lähellä.

Ellei presidentti Assad ole tulkinnut väärin merkkejä, mikä on kyseenalaista.

Muistatko pääopinkappaleen ”Pentagonin Uusi Kartta” -strategiasta? Yksi keskeisistä syistä miksi kansakuntaan hyökätään tai soluttaudutaan, on se, että sitä johtaa juurtunut diktaattori. Sellainen vahva johtaja vastustaisi luonnostaan globaalia yritystä saada luovuttamaan maansa suvereniteetti jotta se voitaisiin sulauttaa sitä varten suunniteltuun alueelliseen hallintoon; Syyria on osa Rooman Klubin suunnitelmaa, supervaltio #7:ää.

Kuten voit nähdä, supervaltio #7 kuvataan maantieteellisesti ”Pohjois-Afrikkana ja Lähi-Itänä”, suunnaton valtio ulottuen Välimereltä Intiaan.

Mitkä juurtuneet diktaattorit ovat jo kaatuneet jotta ne eivät pysty vastustamaan pakottamista supervaltio #7:ään?

* Egyptin Mubarak – länsimielinen

* Libyan Gaddafi – länsivastainen

[Listasta puuttuu Tunisia ja sen länsimielinen presidentti Ben Ali, joka pakeni maasta vuosi sitten tammikuussa. Suom. huom.]

Marokko – Kuningas Mohammed VI selviytyi hädin tuskin panemalla nopeasti toimeen yleisiä uudistuksia. Häntä ei kukistettu koska suuri enemmistö marokkolaisista rakastaa monarkiaa ja ei halunnut häntä kukistettavaksi; mutta, häntä heikennettiin huomattavasti, eräs tavoite ”Pentagonin Uuden Kartan” -strategiasta.

Irak – Se vei 8 vuotta, 9 kuukautta ja 11 päivää, mutta Amerikka-johtoinen invaasio/miehitys päättyi virallisesti joulukuun 31. päivänä 2011. Juurtunut diktaattori, Saddam Hussein kukistettiin ja hallitsevat poliittiset puolueet, jotka ovat voineet kilpailla vakautetusta vallasta, on nyt hajotettu korjauskelvottomiksi. Irak jatkaa kiemurtelemistaan sisällissodan kourissa sunnien ja shiiojen välillä.

Afganistan – Tähän köyhään maahan hyökättiin lokakuussa 2001, muka sen vuoksi että Osama bin Laden piileskeli jossain luolassa tällä vuoristoisella seudulla. Taliban syöstiin nopeasti vallasta hallintona, mutta presidentti Karzai’n länsimielinen hallitus ei pysty johtamaan sen jälkeen kun NATO-joukot vetäytyvät. Afganistanin kontrolli palaa sitten takaisin kiukutteleville menneisyyden heimoneuvostoille. Siispä Afganistan ei voi tarjota mielekästä vastustusta kun se hotkaistaan supervaltio #7:n toimesta.

Pakistan on aina ollut länsimielinen ja Amerikka-mielinen. Kuitenkin, vuosikymmenen jälkeen oltuaan takertuneena kiinni sotaan Afganistanissa ja kärsittyään siviiliensä murhaamisesta Amerikan lennokkisodankäynnissä, radikaali Islam uhkaa kaataa hallinnon kumoon.

Jemen on hyökkäyksen alla sisältäpäin kapinallisten taholta ja ilman amerikkalaista ilmatukea. Presidentti Saleh on menestyksellisesti taistellut maastakarkotusta vastaan, mutta nyt kun hän on Amerikassa ”lääketieteellisistä syistä”, hän ei tule luultavasti koskaan saamaan valtaistuintaan takaisin. Kuka tahansa häntä seuraakaan ei tule olemaan yhtä voimakas tai juurtunut kuin oli Saleh.

Persianlahden valtiot ovat jo antaneet merkkiä Globaalille Eliitille että ne eivät tule taistelemaan liittämistä vastaan supervaltio #7:ään. Niin kauan kun he jatkavat heidän suunnattomien öljyrikkauksiensa vastaanottamista, ne eivät tule vastustamaan. Lopulta, ne tulevat myös tekemään yhteistyötä ”kytkemisessä” Ytimen valtioihin (Core Nations).

Kuten voit nähdä, koko aluetta ollaan systemaattisesti ravistelemassa sodan tulilla, sanomilla sodasta ja sisäisen kumouksellisen toiminnan avulla. Kussakin tapauksessa, tavoite on poistaa kuka tahansa johtaja joka vastustaa sulautumista suunniteltuun alueelliseen hallintoon.

Syyria on yksinkertaisesti ”seuraava”!

Suomentajan kommentti: Pentagonin Uuden Kartan -strategiasta tulee pakosta mieleen Suomen nykyhallituksen väsäämä kuntauudistus uusine kuntakarttoineen (tuli julki 8.2.2012). Selvästi taustalla on rajoja poistava globaali petomainen henkivalta (NWO-henki), joka pyrkii keskittämään ja tyhjentämään alueita NL:n malliin (Lue amerikkalaisesta versiosta "Rewilding" of America). Samalla tavoin kuin valtioita yhdistetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi Pentagonin suunnitelmassa, niin Suomen Kokoomus-puolue hallituksen päävastuunkantajana pyrkii ”globalisoimaan” maamme kunnat isommiksi yksiköiksi, jotta pedolla olisi helpompaa valvoa ja kontrolloida kansalaisia Helsingistä käsin. Nähtävästi tavoitteena on luoda jonkinlainen Helsinki-keskeinen Baabelin torni. Onneksi tämä kuntauudistus kohtaa suurta vastustusta eri puolilla Suomea, joten sen läpimeno on epävarmaa. Toivotaan että Jumala pysäyttäisi tämän fasistisen nykyhallituksen, jota voisi todellakin luonnehtia kansallissosialistiseksi, koska onhan sen vetureina Kansallinen Kokoomus ja Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue. Toivottavasti tämä pahaenteinen kirjoitus on väärässä: http://nwohavaintoja.blogspot.com/2012/02/kuntauudistukset-seka-varuskuntien.html

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com