Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Iranin ydinsopimuksen profeetalliset vaikutukset – mitä seuraavaksi?

Tässä toiseksi tuorein pastori J. D. Farag'in profetiapäivitys reilu viikko sitten, jossa keskitytään Iranin ja P5+1 maiden saavuttamaan sopuun Iranin ydinohjelmasta 14.7.2015 ja sen profeetallisiin vaikutuksiin Lähi-idässä ja muualla. Näyttää siltä, että olemme saapuneet aivan loppuvaiheeseen ennen Herran Jeesuksen takaisintuloa noutamaan seurakuntansa taivaallisiin, sillä tämä sopimus lienee profeetallinen väärä rauha (1 Tess. 5:1-3), jossa maailma tuudittautuu valheellisesti ”peace and security” -tilaan. Farag käsittelee joitakin aiheellisia Raamatun profetioita Israelia koskien, mutta loppuun lisäsin myös Kristuksen seurakuntaa koskevan profeetallisen ajankohtaisvideon, jossa kerrotaan Iranin ydinsopimuksesta valerauhana ja saatanallisena petoksena. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

--------------------------

Mid-East Prophecy Update – July 19th, 2015


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 19.7.-15. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

http://www.calvarychapelkaneohe.com/mp3/Mideast/Mid-East_Update_2015-07-19.pdf

Pastori J.D. puhuu äskettäin solmitun Iranin ydinohjelmasopimuksen profeetallisista implikaatioista, jotka voivat olla historiallisia.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä käsittelen USA&Iran -ydinohjelmasopimuksen, joka saavutettiin viime viikolla, profeetallisia vaikutuksia.
- Aion edetä sillä olettamuksella, että te kaikki olette yksimielisiä koskien tätä eksyttävää ja tuhoisaa sopimusta.
- Näin siksi, koska en aio käyttää aikaa selittääkseni, miksi on niin, että tämä sopimus tulee suoraan helvetin kuilusta, Saatanalta itseltään.
- Se on verrattavissa syyskuun 30. päivään v. 1938, jolloin Britannian pääministeri Neville Chamberlain allekirjoitti sopimuksen Adolf Hitlerin kanssa.
- Olen sitä mieltä, että tämä ei ole ainoastaan samankaltainen kuin tuo sopimus, vaan se on äärettömästi pahempi kuin silloinen sopimus, jonka nojalla Hitler oli ainutlaatuinen antikristus.
- Toisin sanoen, tällä sopimuksella on taipumusta tuoda tullessaan Antikristus, josta monet Raamatun profetiatutkijat uskovat, että se tekee juuri niin.
- Salli minun kiirehtiä lisäämään, että tämä on kaikki sopusoinnussa Jumalan profeetalliseen suunnitelmaan, joka on käymässä toteen hurjalla vauhdilla.
- Niille meistä, jotka tuntevat Herran, ja mitä Raamattu sanoo Herran paluusta, tämä ei ole yllättävää; nimittäin se on hyvin kiehtovaa.
- Ehdottaisin että tämä demoninen sopimus paholaisen kanssa, jota se totisesti on, laittaa paikoilleen viimeisen palasen palapelistä koskien Hesekielin 38. luvun profetiaa.
Hesekiel 38:1-6 (KR 33/38) – ”Minulle tuli tämä Herran sana: "Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn sinun kimppuusi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas. Minä kuljetan sinua, panen koukut sinun leukoihisi ja nostatan sotaan sinut ja kaiken sinun sotaväkesi: hevoset ja ratsumiehet, kaikki pulskasti puettuja, suuren joukon suurine ja pienine kilpineen, miekankantajia kaikki. Persia, Etiopia ja Puut ovat heidän kanssansa, kilvet ja kypärit on heillä kaikilla. Goomer ja kaikki sen sotalaumat, Toogarman heimo pohjan periltä ja kaikki sen sotalaumat - lukuisat kansat ovat sinun kanssasi.”
Tiistai 14. heinäkuuta 2015, Fox News – ”Virkailijat: Iranin ydinsopimus antaa polttoainetta Lähi-idän kilpavarustelulle, kasvattaa Venäjän vaikutusvaltaa.” ”Hiljattain ilmoitettu Iranin ydinsopimus ja neuvottelut, jotka johtivat siihen, ovat jo ruokkimassa melkein julistettua ydinasekilpaa Lähi-idässä, nykyisten ja entisten hallinnon virkamiesten mukaan, joiden mielestä tilanne luo lisäksi avoimen oven Venäjälle käyttää enemmän vaikutusvaltaa alueella. ...Putin, josta analyytikot sanovat, että hän hyötyy eniten vastikään voimaannutetusta Iranista, tervehti sopimusta valtavana saavutuksena, ja sanoi lausunnossaan, ”Odotamme, että kaikki asianosaiset, ensisijaisesti kuusi valtiota jotka olivat mukana neuvotteluissa, noudattavat sopimusta täysin. … Meidän kahdenväliset suhteet Iraniin saavat uutta pontta ja niihin eivät vaikuta enää ulkoiset tekijät.”

Torstai 16. heinäkuuta 2015, The Jerusalem Post – ”Putin ja Obama samaa mieltä Iran-diilistä, että se on maailman intresseissä, Kreml sanoo” – Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Barack Obama keskustelivat puhelimitse keskiviikkona ydinohjelmasopimuksesta Iranin ja kuuden suurvallan kesken ja olivat samaa mieltä siitä, että se oli kokonaan maailman intresseissä, totesi Kreml. Kreml sanoi lisäksi, että puhelinkeskustelu pidettiin Yhdysvaltain aloitteesta ja että molemmat osapuolet korostivat Venäjän ja USA:n välisen vuoropuhelun roolia varmistamassa maailman turvallisuutta ja vakautta.

- Toinen syy miksi uskon, että tämä sopimus laittaa paikoilleen viimeisen palasen palapelistä koskien Hesekielin 38. luvun profetiaa, johtuu Saudi-Arabiasta.
Hesekiel 38:13 (KR 33/38) – ”Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'”
Keskiviikko 15. heinäkuuta 2015, The Telegraph – ”Israel ja Saudi-Arabia esiintyvät yhdistyneenä rintamana Iran-sopimuksen suhteen.” ”Iranin viholliset huolestuneina sen sopimuksesta Lännen kanssa, mutta Syyrian Bashar al-Assad sanoo, että sopimus on 'suuri voitto'” – Ydinohjelmasopimus Iranin kanssa sai aikaan raivoa Israelissa ja tyrmistystä ympäri aluetta äskettäin terästetyn Iranin todennäköisen vaikutusvallan ja voimavarojen lisääntymisen johdosta. Kuvaavinta oli äänekkäin ilmaisu tuesta. ”Olen iloinen siitä, että Iranin islamilainen tasavalta on saanut suuren voiton päästessään sopimukseen”, Syyrian presidentti Bashar al-Assad sanoi viestissään hänen iranilaiselle kollegalleen, Hassan Rouhani'lle. ”Syyrian kansan nimessä, onnittelen teitä ja Iranin kansaa tästä historiallisesta saavutuksesta.”

- Minusta on mielenkiintoista, että nyt Assad on jälleen ilmeisen rohkaistunut johtuen tästä, mikä antaa olettaa, että Syyria saattaa hyvinkin olla yhdysside.
- Salli minun selittää, sillä jos Damaskos tuhotaan Jesajan luvun 17 mukaisesti, se saattaa olla katalysaattori Venäjän ja Iranin hyökkäykselle.
- Syy tähän on se, että Israel voi olla pakotettu käynnistämään ennaltaehkäisevän hyökkäyksen Iranin seuralaista Syyriaa vastaan, joka on Venäjän ja Iranin edustaja.
- Jotkut ehdottavat, että Israel tekee sen, mitä he tekivät vuonna 1981, kun he käynnistivät ennaltaehkäisevän iskun Irakin ydinohjelmaa vastaan.
- On tärkeää huomauttaa viimeaikaisesta kun Israel käynnisti ennaltaehkäisevän iskun Syyrian kemiallisten aseiden ja ydinaseiden laitoksia vastaan vuonna 2007.
- Älkää erehtykö siinä miten maailman johtajat ovat hyvin tietoisia siitä, että Israel on valmiina iskemään kun rauta on kuumaa, niin sanoakseni.
Maanantai 13. heinäkuuta, Fox News – ”Israelin puolustusministeri sanoo, että Iranin ydinohjelmasopimus pakottaa Israelin puolustamaan itseään, omaehtoisesti.” ”Israelin puolustusministeri ...sanoi, ettei sopimus onnistuisi sulkemaan yhtäkään reaktoria tai tuhoamaan yhtäkään sentrifugia. ...Israel on ollut keskellä kiivaimpien arvostelijoiden puheita, jotka sanovat, että maailma teki kohtuuttomia myönnytyksiä saamatta tarpeeksi vastinetta islamilaiselta tasavallalta, joka ei ole salannut sotilaallisia aikeitaan.”

- Hesekielin 38. luvun ja Jesajan 17. luvun lisäksi, meidän on myöskin pohdittava tämän vaikutuksia kun se liittyy Psalmin 83 profetiaan.
Psalmi 83:1-5 (KR 33/38) – ”Laulu, Aasafin virsi. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa. Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan. He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta".”
- Lukiessani lukuisia artikkeleita ja raportteja tällä kuluneella viikolla, oli kaksi asiaa erityisesti jotka pistivät minulle eniten silmään.
- Ensimmäinen oli Iranin islamilaisen valtion apokalyptinen eskatologia joka kehottaa edelleen sekä Amerikan että Israelin tuhoamiseen.
- Sopimuksen kanssa tai ilman sitä, Iran, jonka kansalaiset ovat shiiamuslimeja, uskoo, että heidän tai heidän Mahdinsa täytyy tuhota suuri ja pieni saatana.
Sunnuntai 12. heinäkuuta 2015 – Jerusalem Post – ”Khamenei: Huolimatta ydinohjelmaneuvotteluista, 'jatkamme kampanjoimistamme ylimielistä USA:ta vastaan'” – ”Khamenein huomautukset nousivat pintaan pian sen jälkeen kun Iranin ulkoministeri Mohammed Javad Zarif tapasi, jälleen kerran, Yhdysvaltain ulkoministerin John Kerry'n Wienin Palais Coburg -hotellissa Itävallassa, missä viimeisiä yksityiskohtia mahdollisesta ydinsopimuksesta Iranin ja P5+1 maiden kanssa ollaan selvittämässä. ...Kiivas retoriikka Iranin puolelta on vainonnut monenkeskisten ydinohjelmaneuvotteluiden pätevyyttä. Perjantaina, Iranin media kertoi, että miljoonia ihmisiä otti osaa 'Jerusalem-päivään (Al Quds Day)', polttamalla Israelin, Amerikan, Saudi-Arabian ja Britannian lippuja Teheranissa. ...Khamenein puheen retoriikka heijastelee väitteitä, joita Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah teki, myöskin Jerusalem-päivänä, joissa hän haukkui Wienissä syntymässä olevaa sopimusta, antaen ymmärtää, että se oli kaksinaamainen järjestely. ”Jos koko ydinsopimus riippuu ennakkoehdossa tunnustaa Israel valtiona, Iranin tasavalta ja sen kansa eivät koskaan hyväksyisi sellaista ehtoa ...koska heidän olisi silloin luovuttava uskonnostaan jos he hyväksyvät tällaisen asenteen”, sanoi shiiapappi. Nasrallah väitti sitten, että ”Iranin viholliset ovat uskonnon vihollisia”, ja vakuutti, että islamilainen tasavalta on, ”Jumalan jälkeen”, ainoa toivo tälle alueelle.”

- Jos kysyisit minulta, että ajattelisinko Obaman tarkoituksellisesti voimistavan vihollisiamme ja heikentävän liittolaisiamme, sanoisin että ”kyllä”.
- Ettet luulisi, että tämä on liian voimakas lausunto, sinun olisi hyvä pohtia ei vain Irania ja Israelia, vaan Libyaa ja Egyptiä ynnä muita.
- Väitän että tämä on ainoa selitys jossa on järkeä, koskien sitä, miksi voimme tehdä sopimuksen Iranin kanssa joka tavoittelee meidän tuhoamme.
- Toinen asia joka pisti minulle silmään, oli neljä amerikkalaista, varsinkin pastori Saeed Abedini, jotka ovat vankeina Iranissa.
- Kuten monet teistä, huomasin presidentin hiljaisuuden liittyen tähän tapaukseen. Se oli näin keskiviikon lehdistötilaisuuteen asti.
- Täytyy sanoa, että olin järkyttynyt presidentin ärtyneestä reaktiosta toimittaja Major Garrett'iin joka uskalsi kyseenalaistaa hänet tässä asiassa.
Major Garrett: ”Kuten hyvin tiedätte, Iranissa on neljä amerikkalaista joista kolmea pidetään säilössä tekaistuilla syytöksillä teidän hallintonne kertoman mukaan ja yhden olinpaikka on tuntematon. Voitteko kertoa maallemme, sir, miksi olette tyytyväinen kaikkiin fanfaareihin tämän sopimuksen ympärillä jotta voitte jättää tämän kansakunnan tietoisuuden, tämän kansakunnan vahvuuden kateissa olevaksi koskien näitä neljää amerikkalaista?
Presidentti Obama: ”Minun täytyy antaa sinulle tunnustusta, Major, siitä kuinka rakennat nuo kysymyksesi. Käsitys, että olen tyytyväinen kun juhlin amerikkalaisten viruessa iranilaisissa vankiloissa? Major, tuo on hölynpölyä, ja sinun pitäisi tietää paremmin. Olen tavannut joidenkin noiden ihmisten perheitä, eikä kukaan ole tyytyväinen. Ja meidän diplomaattimme ja tiimimme työskentelevät ahkerasti yrittäessään saada heidät ulos.”
- Minulle, presidentin suuttumus kertoo paljon. Se on tuo vanha sanonta, ”koira, joka haukkuu koviten, on koira, johon osui kovimmin.”
- Oli miten oli, tässä on tärkein asia, sillä tämän ja kaiken, joka on edeltänyt tätä, myötä, me olemme ilmeisesti ohittaneet pisteen josta ei ole paluuta.
- Ensimmäistä kertaa, olen nyt kuullut arvostettujen kirjailijoiden ja opettajien sanovan saman asian, eli on liian myöhäistä koska olemme jo sinetöineet kohtalomme.
- Oletan kysymyksen olevan, ”mitä nyt?” Tai, ehkäpä parempi kysyä, ”mitä seuraavaksi?” Oikeastaan, vastaus molempiin on hyvä uutinen.
- Se on hyvä uutinen niille meistä jotka olemme syntyneet uudestaan Jumalan Hengestä, koska tiedämme miten se päättyy ja kuka voittaa lopussa.
- Tosiasia on, että tempaus on seuraavana, ja se mikä on seuraavana saattaa hyvinkin olla mikä on nyt, niin että se voi tapahtua ihan heti.
- Suonet anteeksi suorasukaisuuden jolla sanon tämän, mutta jos et ole uudestisyntynyt kristitty, sinulle on juuri annettu yksi lisäviikko.
- Kuitenkin, olisin vilpillinen parhaimmillaan ja epärehellinen pahimmillaan, jos kertoisin sinulle, että sinulla on yhä aikaa selvittää asiasi Herran kanssa.
- Huomaa, en halua vedota sinuun sensaatiomaisella tai tunteellisella tavalla, vaan pikemmin vetoan sinuun hengellisesti; kutsu Herraa.
Roomalaiskirje 10:9-10,13 (KR 33/38) – ”Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”




Prophecy warning: Iran nuke deal "when they shall say PEACE and SAFETY" (July 14 2015)

https://www.youtube.com/watch?v=UREthJYueaw (ks. erityisesti kohta 1:20 jolloin sanotaan "peace and security")

Pastor J.D. addresses the astounding implications of the Iranian Nuclear Deal as it relates to Bible prophecy.

https://www.youtube.com/watch?v=NjWblg9Kc0E (Pastori J.D. puhuu videolla 19.7.2015)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com