Tietoja minusta

Olen 57-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 28. elokuuta 2023

Ilmastohätätilaa ei ole useiden asiantuntijoiden mukaan, vaan kyse on petoksesta by Daymond Duck 26.8.2023

Tässä suomentamassani pastori Daymond Duck'in tuoreessa profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla on pääteemana ilmastonmuutoshuijaus, jota globalistit käyttävät hyväksi luodakseen jumalattoman Uuden maailmanjärjestyksen. Lisäksi raportissa joukko ajankohtaisia tapahtumia, jotka osoittavat pian alkavaan raamatulliseen Ahdistuksen aikaan, jota ennen tapahtuu Tempaus (Kristuksen morsiusseurakunnan ylösotto).

-----------------

Ei ilmastohätätilaa (No Climate Emergency) :: By Daymond Duck

Published on: August 26, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/08/26/no-climate-emergency-by-daymond-duck/

Kesällä 2022 joukko ilmastotutkimukseen liittyviä tiedemiehiä ja ammattilaisia alkoi etsiä allekirjoituksia asiakirjalle, jossa todetaan, ettei ilmastohätätilaa ole.

Ilmastonmuutoksen kannattajat alkoivat nopeasti sanoa, että asiakirja on "tieteen vastainen", "tietämättömien ihmisten työtä", "epätotuutta" ja muuta sellaista.

The New American raportoi 16. elokuuta 2023, että nyt yli 1 600 tiedemiestä ja ammattilaista, mukaan lukien kaksi Nobel-palkinnon voittajaa ja asiantuntijaa MIT:stä, Princeton'ista ja muista merkittävistä instituutioista ympäri maailmaa, on allekirjoittanut asiakirjan.

Jotkut asiat asiakirjassa, jonka nämä yleisesti tunnustetut miehet allekirjoittivat, ovat seuraavia (heidän ja minun sanoin):
  • Ilmastonmuutos on sotaa mielipiteistä, ei tieteellisistä faktoista.
  • Ilmastonmuutoksen kannattajien käyttämien ilmastomallien lopputulokseen uskominen tarkoittaa sen uskomista, mitä tietoa he laittavat malleihinsa, ja heidän virheellisten tietojen käyttäminen oikeuttaakseen mielipiteensä ja motiivinsa on ongelma.
  • Tämän päivän sään ääri-ilmiöt ovat enimmäkseen seurausta luonnollisista tekijöistä, jotka ovat yhtä vanhoja kuin planeettamme. Sää on aina käynyt läpi syklejä, eivätkä tämän päivän ääri-ilmiöt ole seurausta kasvihuonekaasujen lisääntymisestä.
  • Hiilidioksidi ei ole saastuttava aine, mutta se on välttämätöntä elämälle, planeettamme vihertymiselle ja ruoantuotannolle.
  • Ilmastonmuutoksen kannattajat yrittävät hiljentää opposition, koska he kannattavat hyväksyttyä narratiivia, eivät tosiasioita.
Yksi asiakirjan allekirjoittajista, tohtori H. Sterling Burnett Heartland Institute'sta, sanoi: "Useimmat (ilmastonmuutoksen kannattajat) hyötyvät niin kutsutusta ilmastokriisistä rahan tai vallan suhteen."

Tässä linkki artikkeliin:

Nobel Prize-winner Clauser Signs “There Is No Climate Emergency” Declaration – The New American (Nobel-palkinnon voittaja Clauser allekirjoittaa "Ilmastohätätilannetta ei ole olemassa" -julistuksen – The New American)

Jos nämä arvostetut tiedemiehet ovat oikeassa, niin ne, jotka sulkevat työpaikkoja hiili-, kaasu- ja öljyteollisuudessa; yrittäen pakottaa kansalaisia ostamaan sähköajoneuvoja, kävelemään töihin tai ajamaan polkupyörällä; yrittäen pakottaa kansalaisia näkemään nälkää, nälkiintymään, tai syömään hyönteisiä, sirkkoja, matoja ja feikkilihaa; yrittäen sensuroida totuutta; poistaen kansalaisia maatiloiltaan ja liiketoiminnastaan; tappaen karjaa, tms., rahan tai vallan vuoksi, olisi asetettava syytteeseen.

(Lisätietoa: 17. elokuuta 2023 kerrottiin, että Patrick Moore, yksi Greenpeace'n perustajista, sanoi, että hiilidioksidipäästöjen nettonollan saavuttaminen "on naamioitunut kuolemantoive." Hän lisäsi, että "jos todella saavutamme nettonollan, vähintään 50 prosenttia väestöstä kuolisi nälkään ja sairauksiin." Yksi osa nettonollan saavuttamista koskevassa suunnitelmassa sisältää typpipohjaisten lannoitteiden käytön vähentämisen, mutta typpipohjaisten lannoitteiden käytön vähentäminen johtaa ruoantuotannon vähenemiseen, ja nälän, nälkiintymisen, nälänhädän sekä ruttotautien lisääntymiseen, kuten Apokalypsin neljässä ratsastajassa kerrotaan (Ilmestyskirjan 4 ensimmäistä sinettiä)).

(Minun mielipiteeni: Ilmastonmuutoksen voimakkaimpien kannattajien päätavoitteena on luoda jumalaton Uusi maailmanjärjestys. Toinen tavoite on vähentää maapallon väestöä. Elämme todella vaarallisia aikoja, jolloin petos ja ihmisten pahuus on suurta, kuten Jeesus ja Paavali ennustivat ja niinkuin se oli Nooan päivinä.)

Tässä on joitain viimeaikaisia ajankohtaisia tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että historia on lähellä Tempausta ja Ahdistuksen aikaa.

Ensinnäkin, ilmastonmuutoksesta: 14. elokuuta 2023 pidetyssä haastattelussa Kanadan Albertan pääministeriltä, Danielle Smith'iltä, kysyttiin, onko ilmastonmuutos syy "epätavallisesti rehottavaan maastopalokauteen Albertassa tänä vuonna".

Smith vastasi: "Kaikki mitä tiedän on vain maakunnassani, meillä on 650 paloa, ja 500 niistä oli ihmisen aiheuttamia."

En tiedä kuka tätä tekee, mutta minusta on mielenkiintoista, että Kanadan globalistinen nukkepääministeri Trudeau haluaa hyväksyä lain tehdäkseen Kanadan sähköverkosta hiilineutraalin vuoteen 2050 mennessä. Smith vastustaa sitä, joku on sytyttänyt paljon tulipaloja hänen maakunnassaan, ja usein näistä syytetään ilmastonmuutosta.

(Tiedoksi: Olen nähnyt useita artikkeleita ja videon, jotka ehdottavat, että Maui'n maastopalo Havaijilla sytytettiin tahallaan, koska globalistit haluavat maaomaisuuden avulla tehdä kaupungista 15 minuutin kaupungin, eivätkä omistajat myy. Raporttien mukaan taloja ja yrityksiä tuhoamalla hallitus voi takavarikoida maatilat Build Back Better -kampanjaansa varten.

On valitettu, että palosireenit eivät koskaan soineet; palomiehet kutsuttiin pois ja kerrottiin, että palo oli hallinnassa; jotkut kansalaiset alkoivat suojella omaisuuttaan kastelemalla sitä, ja sitten vesi katkaistiin yhtäkkiä; poliisi asetti tiesulkuja, jotka aiheuttivat ruuhkaa ja estivät ihmisiä pakenemasta; jotkut kansalaiset hyppäsivät mereen, mutta poliisiveneitä ei käytetty heidän pelastamiseen; lapset lähetettiin koulusta kotiin tyhjiin taloihin ilman vanhempia ja jotkut kuolivat; ihmiset lähettivät ruokaa ja tarvikkeita uhrien auttamiseksi, mutta hallitus ei ole toimittanut osaa niistä, jne.

Miksi viranomaiset hiljentäisivät sireenit, kutsuisivat palomiehet pois, katkaisisivat vedet, tukkisivat tiet, eivät pelastaisi ihmisiä tulipalon aikana eivätkä toimittaisi apua uhreille? Näihin kysymyksiin on vastattava. Elokuun 21. päivänä 2023 ilmoitettiin, että 850 ihmistä on edelleen kateissa; vahvistettujen kuolemantapausten määrä on 114, ja se kasvaa edelleen.)

Toiseksi, koskien Jerusalemia: Hänen elokuun 10.-17. päivän viikoittaisessa uutiskirjeessään, Raamatun profetian opettaja Amir Tsarfati sanoi, että Israelin ulkoministeriö on ilmoittanut, että Paraguay avaa suurlähetystönsä Jerusalemissa tänä vuonna.

Kolmanneksi, koskien juutalaisten palvontamenoja Temppelivuorella: Elokuun 8:ntena 2023, ryhmä juutalaisia rabbeja ja Israelin Knessetin entisiä jäseniä lähetti kirjeen Israelin kansallisen turvallisuuden ministerille pyytäen, että heidän sallitaan puhaltaa shofaria (oinaan sarvesta valmistettu pasuuna) ja rukoilla Temppelivuorella Rosh Hashanah'ina (auringonlaskusta 16. syyskuuta auringonlaskuun 18. syyskuuta Israelissa tänä vuonna).

Shofariin puhaltaminen ja rukoileminen on määrätty Toorassa (4. Moos. 29:1).

Tässä linkki artikkeliin:

Advocacy group petitions Ben-Gvir to blow shofar on Temple Mount on Rosh Hashanah – Israel365 News (Edunvalvontaryhmä vetoaa Ben-Gviriin shofarin puhaltamiseksi Temppelivuorella Rosh Hashanah'ina – Israel365 News)

(Tiedoksi: En tiedä, onko se totta, mutta olen lukenut, että jotkut oppineet uskovat, että Aabraham valmisti ensimmäisen shofarin yhdestä oinaan sarvista, jonka hän uhrasi Moorian vuorella ainosyntyisen poikansa Iisakin korvikkeena; 1. Moos. 22:11-18. Tuo tarina on todellinen, mutta se on kuva Jeesuksen tulevasta sijaiskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Muista myös, että Moorian vuori ja Temppelivuori ovat yksi ja sama.)

(Tiedoksi: Jumala käski juutalaisten viettää seitsemää juhlaa: Pääsiäinen, happamattoman leivän juhla, ensihedelmien juhla, viikkojuhla tai helluntai, pasuunansoitonjuhla (Rosh Hashanah), suuri sovituspäivä (Jom kippur) ja lehtimajanjuhla (tabernaakkelit); 3. Moos. 23. Kolme ensimmäistä juhlaa kuvaavat evankeliumia: Jeesuksen kuolemaa, hautaamista ja ylösnousemusta. Neljäs juhla kuvaa kristillisen kirkon alkua: Helluntaita. Jotkut, eivät kaikki, uskovat, että kolme viimeistä juhlaa – pasuunat, sovituspäivä ja tabernaakkelit – kuvaavat Tempausta, Toista tulemista ja Kristuksen tuhatvuotiskautta eli millenniumia.)

(Tiedoksi: Jotkut uskovat, että 2. Moos. 19:1-19 kuvaa Tempausta, ja pasuunan ääni, joka soi pitkään ja on tullut kovemmaksi ja kovemmaksi, kuvaa viimeistä pasuunaa Tempauksessa; 1. Kor. 15:51-52).

(Varoitus: Muutamat erinomaiset Raamatun profetian opettajat ilmaisevat varovaisesti mielipiteensä, että he uskovat Tempauksen voivan tapahtua – siis voisi (could) – ei että tulee (not will) tapahtumaan – Rosh Hashanah'ina tämän vuoden syyskuussa. Kaikki merkit ovat alkamassa käydä toteen, ja toivon että niin onkin, mutta olkaa varovaisia, koska emme tiedä, että niin tulee varmasti käymään. Se voi, ja ei ehkä tapahdu. Pidän siitä, mitä suuri Liberty-yliopiston professori tohtori Ed Hindson tapasi sanoa: Älä tuhlaa aikaasi yrittämällä arvata ajankohtaa. Jeesus voi tulla milloin tahansa, joten ole valmis koko ajan.)

Neljänneksi, koskien Pedon merkkiä ja kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa: Äskettäin raportoitiin, että New York Mets'in ja Cleveland Guardians'in (entinen Cleveland Indians) baseball-joukkueet ovat alkaneet käyttää kasvojen skannauksia ja digitaalisia henkilötunnuksia sisäänpääsylle heidän kotipeleihinsä.

Ja Philadelphia Phillies alkaa käyttää niitä 21. elokuuta 2023.

Raportin mukaan jos tarpeeksi faneja rekisteröityy vapaaehtoisesti Philadelphian kasvojen skannaus- ja ID-järjestelmään, ohjelma tulee pakolliseksi jokaisessa MLB (Major League Baseball) -puistossa seuraavan parin vuoden aikana, eivätkä fanit pääse osallistumaan peleihin, elleivät he ole mukana siinä.

Viidenneksi, koskien petosta ja Amerikan taantumista: 19. elokuuta 2023 ilmoitettiin, että Yhdysvalloilla oli yli kolmensadan miljoonan dollarin arvosta tarvikkeita, jotka Trump'in hallinto osti veronmaksajien rahoilla rakentaakseen muurin Amerikan ja Meksikon väliselle rajalle.

Heinäkuussa 2023 Yhdysvaltain senaatti (republikaanit ja demokraatit) hyväksyi lakiesityksen pakottaakseen Biden'in hallinnon käyttämään tarvikkeita tai antamaan ne Teksasin kaltaisille osavaltioille muurin rakentamiseen.

Seuraavaksi lakiehdotus on hyväksyttävä republikaanien johtamassa edustajainhuoneessa ennen kuin se voi tulla voimaan, ja se näyttää olevan valmis sopimus.

Biden'in hallinto alkoi kuitenkin myydä tarvikkeita pilkkahintaan, ennen kuin hänen on pakko rakentaa lisää muuria tai sallia osavaltioiden rakentaa lisää muuria.

Avoin rajamme sallii terroristien, huumekartellien, seksikauppiaiden, rikollisten ja vakoojien saapumisen jatkuvasti, ja Biden sanoo edelleen, että rajamme on turvallinen.

Kuudenneksi, koskien Antikristusta joka vahvistaa (voimistaa) seitsenvuotisen liiton, mikä aloittaa Ahdistuksen ajan (Dan. 9:27): Näyttää yhä enemmän siltä, ​​että se on muotoutumassa.

Ensinnäkin, YK:n pääsihteeri Guterres on aikatauluttanut tapaamisen syyskuun 18.-19. päiville pakottaakseen maailman johtajat sitoutumaan "seitsemän vuoden nopeutettuun, kestävään ja muuttavaan toimintaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti, jotta kestävän kehityksen tavoitteet (SDGs) lunastetaan" (SDGs eli Sustainable Development Goals, jotka ovat pohjimmiltaan maailmanhallituksen luomista).

Minun sanoillani Guterres haluaa maailman johtajien sopivan (tekevän liiton) nopeuttaakseen maailmanhallituksen kehitystä tekemällä enemmän ja nopeampia muutoksia seuraavan seitsemän vuoden aikana.

Tämän lisäksi monet Raamatun profetian opettajat uskovat, että Aabrahamin sopimukset (Abraham Accords) voisivat johtaa rauhanliittoon Lähi-idässä, mutta Saudi-Arabian on tultava jäseneksi, ja Israelin on tehtävä joitakin myönnytyksiä palestiinalaisille, jotta se tapahtuisi.

Nyt on raportoitu, että Biden'in hallinto haluaa tehdä sopimuksen maaliskuuhun 2024 mennessä (tai ainakin seuraavien 9-12 kuukauden aikana), painostaa Saudi-Arabiaa ja Israelia toimiin, ja molemmilta osapuolilta on tullut myönteisiä kommentteja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että YK (monet) haluaa seitsemän vuoden sopimuksen maailmanhallituksen perustamisesta, ja Israel & Saudi-Arabia saattavat edistyä suhteidensa normalisoinnissa jossain vaiheessa vuonna 2024.

(Minun mielipiteeni: Vaikuttaa erittäin epätodennäköiseltä, että nämä kaksi suurta asiaa tapahtuisivat samanaikaisesti, ellei historia ole lähestymässä seitsenvuotisen liiton vahvistamista.)

(Tiedoksi: Ymmärrä, että YK:n äänestys sitoutua maailmanhallituksen saamiseen seitsemässä vuodessa on yksi asia, ja Antikristuksen vahvistus (tai voimistaminen) koskien olemassa olevaa seitsemän vuoden liittoa on toinen asia. YK voi äänestää sen puolesta syyskuussa, mutta Antikristus voi allekirjoittaa sen milloin tahansa näiden seitsemän vuoden aikana tai myöhemmin.)

Seitsemänneksi, koskien maapallon väestön vähentämistä: 17. elokuuta 2023 ilmoitettiin, että Oxfordin yliopiston professori, jolla on yhteyksiä Maailman talousfoorumiin (WEF), sanoi, että syntyvyyden lasku länsimaissa on "hyväksi planeetalle".

Väärä profeetta ja Antikristus vähentävät maapallon väestöä Ahdistuksen aikana mestaamalla ne, jotka kieltäytyvät ottamasta Pedon merkkiä.

Kahdeksanneksi, koskien Amerikan rappeutumista: Monet kristityt tietävät, että Jumala lupasi siunata niitä, jotka siunaavat Israelia, ja kirota ne, jotka kiroavat Israelia (1. Moos. 12:1-3).

Elokuun 18. päivänä 2023 ilmoitettiin, että kandidaatti vuoden 2024 republikaanipuolueen ehdokkaaksi Yhdysvaltojen presidentinvirkaan, Vivek Ramaswamy, lupasi leikata Yhdysvaltojen Israelille antamaa apua, jos hänet valitaan presidentiksi.

Amerikan asenne Israelia kohtaan vaikuttaa Jumalan asenteeseen Amerikkaa kohtaan.

Yhdeksänneksi, koskien Lootin päiviä: Kesäkuun 16:ntena 2023 Los Angeles Dodgers (baseball-joukkue) toi paikalle "The Sisters of Perpetual Indulgence" -hyväntekeväisyysjärjestön (ryhmän transsukupuolisia miehiä, jotka teeskentelevät olevansa katolisia nunnia, pilkkaavat kirkkoa, pilkkaavat Jeesuksen ylösnousemusta, jne.) juhlimaan Dodger Pride Night -iltaa baseball-stadionilla.

Elokuun 20:ntenä 2023, 5.1 richterin maanjäristys ja useita jälkijäristyksiä iski Los Angelesin pohjoispuolelle, ja erittäin harvinainen trooppinen myrsky (ensimmäinen sellainen 84 vuoteen joka iski Etelä-Kaliforniaan) kaatoi rankkasateen Kaliforniaan, tulvavesi ympäröi stadionia, ja Dodgers'in peliä Miami Marlins'in kanssa ei voitu pelata.

Eräs kirjoittaja kutsui maanjäristyksiä, trooppista myrskyä, tulvia ja niistä aiheutuneita mutavyöryjä "raamatullisiksi".

Tiedoksi: Jumala ei lähetä ketään helvettiin (me kaikki olemme syntyneet syntisen luonnon kanssa ja määrätty menemään helvettiin, koska teemme syntiä), mutta Jumala on valmistanut kaikille tien (Jeesus) mennä Taivaaseen (ja Hän on ainoa tie päästä sinne; Joh. 14:6).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com