Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 25. syyskuuta 2023

Raamatun profetioiden ja niihin liittyvien lopunajan uutisten sivuuttaminen kirkoissa on toivon ja lohdun sanoman epäämistä kirkon jäseniltä, joita paheneva maailmantilanne saattaa masentaa by Daymond Duck 23.9.2023

Tämänkertaisen pastori Daymond Duck'in Rapture Ready -sivustolla olevan profetiaraportin ensisijaisena teemana on Raamatun lopunaikojen profetian ja siihen liittyvien uutisten hylkääminen nykyään kirkkojen saarnatuoleissa, mikä voi johtaa pahimmillaan itsemurhien lisääntymiseen kirkon jäsenten osalta, jotka näkevät elämänsä olosuhteiden pahenemista nykymaailmassa ilman toivoa paremmasta. Tämä tarkoittaa siis korkeamman toivon tason sivuuttamista kirkon pastoreiden toimesta, kun Jeesuksen paluusta (Tempauksesta) ei enää saarnata kirkossa kävijöille, kuten ennen tehtiin. Onneksemme tämäkin on ennustettu Raamatun sivuilla kun puhutaan kirkon luopumuksesta aikakauden lopussa koskien Jumalan sanaa, josta jätetään suuri osa huomiotta. Aiheellisen raportin suomensi: Olli R.

-----------------

Korkeamman toivon tason sivuuttaminen (Ignoring The Higher Plane of Hope) :: By Daymond Duck

Published on: September 23, 2023 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2023/09/23/ignoring-the-higher-plane-of-hope-by-daymond-duck/

Eräs lukija lähetti minulle äskettäin sähköpostin, jossa sanottiin:
  • Tiedän, että me kaikki olemme kuulleet, että masennus ja itsemurhat ovat yleistymässä lastemme ja vanhustemme keskuudessa. Uskon, että syynä on se, ettei heillä ole toivoa. Monet käyvät kirkossa, mutta heillä on taipumus masennukseen ja asenne, että ei ole enää mitään minkä vuoksi elää. Minusta kirkon on astuttava esiin ja tultava enemmän tietoiseksi lopunajan uutisista, joita on opetettava ja jotka auttavat nostamaan näiden köyhien ihmisten tunnetiloja korkeammalle toivon tasolle ja tulemaan uudistuneeksi uskossaan niin, että Raamattu ei ole vain fantasiakasa kertomuksia, jotka eivät ole toteutuneet.
Tiedän:
  • Että vähintään neljäsosa tai kolmasosa Raamatusta on profetiaa, riippuen siitä, ketä kuuntelemme.
  • Että Jeesus kehotti meitä monta kertaa odottamaan Hänen paluutaan.
  • Että kun Jeesus antoi lähetyskäskyn, Hän käski meitä opettamaan kaikkia kansakuntia noudattamaan kaikkea (kaikkia asioita, ei vain osaa) Hänen sanoistaan (Matt. 28:19-20).
  • Että maailmantilanne pahenee aikakauden lopussa (2. Tim. 3:1-13).
  • Että Jeesuksen loistokas paluu on autuas toivomme (Tiitus 2:13).
  • Että Pyhän Hengen vaikutuksesta Paavali antoi meille Herran sanan (jotain, mitä Jeesus sanoi Tempauksesta) ja käski meitä lohduttamaan toisiamme sillä, mitä Jeesus sanoi (1. Tess. 4:13-18).
  • Että saan usein sähköposteja kirkon jäseniltä, jotka sanovat, ettei heidän pastorinsa koskaan mainitse Raamatun profetiasta; he ovat pyytäneet pastoriaan mainitsemaan siitä silloin tällöin, mutta hän ei tee sitä, eivätkä he löydä seurakuntaa läheltä, jossa olisi pastori, joka saarnaa toisinaan Raamatussa olevista profetioista.
Kysyn onko mahdollista:
  • Että ennustettu maailmantilanteen paheneminen (Covid-19-kuolemat ja sivuvaikutukset, inflaatio, puhe digitaalisesta valuutasta, jne.) aiheuttaa lisää masennusta ja itsemurhia, ja useimmat kirkon jäsenet käyvät kirkoissa, joissa on pastoreita, jotka eivät kerro heille, että on olemassa korkeampi toivon taso?
  • Että kirkottomien ei tarvitse kysyä monilta kirkon jäseniltä, mitä he ajattelevat nykyisestä maailmantilanteesta, koska siitä ei koskaan puhuta mitään saarnatuolissa, pyhäkoulun kirjallisuudessa, pyhäkoululuokassa, ja kirkon jäsenet eivät ole koskaan perehtyneet siihen itse?
  • Että kadotukseen menossa olevat kirkon jäsenet ja muut käyvät kirkoissa ja kuuntelevat pastoreita, jotka eivät koskaan kerro heille, että heillä saattaa olla aika loppumassa pelastuakseen?
  • Että vastaukset, joita jotkut masentuneet ja itsetuhoiset ihmiset etsivät, ovat Raamatussa, mutta ei ole mahdollista, että he koskaan kuulevat noita toivon täyttämiä lohdun sanoja pastorilta tai kirkon jäseneltä heidän naapurustossaan?
  • Se, että ennustettu maailmantilanteen paheneminen johtuu osittain penseästä asenteesta ja hengellisestä epäonnistumisesta seurakunnassa, joka johtaa tulevaan Jumalan tuomioon, kirkon jäseniin, jotka eivät pääse taivaaseen, Antikristuksen nousuun, tulevaan Pedon merkkiin, ja muiden kauheiden tapahtumien täyttymykseen?
Tässä on joitain ajankohtaisia tapahtumia, jotka näyttävät osoittavan, että niiden pastoreiden ja kirkon jäsenten, jotka jättävät huomiotta tuon korkeamman toivon tason, päivät ovat pian ohi.

Ensinnäkin, koskien epäonnistumista puhua tuosta korkeammasta toivon tasosta ottaen huomioon profetoitu maailmantilanteen paheneminen: Syyskuun 18. päivänä 2023, The Christian Post raportoi, että tunnettu kristitty tutkija George Barna on julkaissut uuden kirjan, jossa hän väittää että miljoonat sitoutumattomat kristityt aiheuttavat "raamatullisen maailmankuvan katastrofaalisen rappeutumisen Amerikassa".

Tässä on osa siitä, mitä Barna'n tutkimus osoittaa:
  • Monet kristityt tuntevat itsensä huonosti varustautuneiksi, joten he ulkoistavat vastuunsa vanhempina muille (opettajille, valmentajille, asiantuntijoille, jne.), "jotka eivät ehkä jaa heidän maailmankuvaansa ja arvojaan".
  • "Maailmankatsomuksemme on päätöksenteon suodatin, joka kertoo jokaisesta tekemästämme päätöksestä - älyllisestä, moraalisesta, tunneperäisestä ja hengellisestä."
  • "Useimmat heistä (vanhemmat) eivät myöskään pystyneet välittämään raamatullista maailmankuvaa lapsilleen, koska useimmilla heistä ei ole sellaista."
  • "He (vanhemmat) eivät voi antaa sitä, mitä heillä ei ole - ja tämä luo ammottavan hengellisen tyhjiön, kun nykypäivän vanhemmat kasvattavat lapsiaan."
En kyseenalaista Barna'n tutkimuksen paikkansapitävyyttä, mutta pidän sitä huolestuttavana, koska Raamattu opettaa, että tulee olemaan uskosta luopuminen, lähteminen uskosta, haalea henki kirkossa aikakauden lopussa, eivätkä monet pääse taivaaseen. [Ilmestyskirjassa puhutaan penseästä Laodikean seurakunnasta (Ilm. 3:14-22), joka voi juuri tarkoittaa tätä lopunajan haaleaa kirkkoa, joka jää pois Tempauksesta ja joutuu Ahdistuksen aikaan maapallolla. Suom. huom.]

Jokaisen vanhemman tulee olla varma siitä, että he ja heidän lapsensa uskovat Jeesukseen.

Tässä linkki The Christian Post -artikkeliin:

https://www.christianpost.com/news/uncommitted-christians-a-threat-to-biblical-worldview-barna.html

Toiseksi, koskien Lähi-idän rauhaa: 14. syyskuuta 2023 raportoitiin, että Saudi-Arabia, Arabiliitto, EU, Egypti ja Jordania tapaisivat YK:n yleiskokouksen sivussa 18. syyskuuta 2023, keskustellakseen tavoista muuttaa ja käynnistää uudelleen Lähi-idän rauhanprosessi.

Biden'in hallinto ja kongressin lainsäätäjät molemmista puolueista ilmaisevat optimismia siitä, että rauhaa ja turvallisuutta koskeva muutossopimus on tulossa, mutta saattaa kestää muutaman kuukauden ennen kuin siitä tulee totta.

(Päivitys: Syyskuun 17:ntenä 2023 ilmoitettiin, että Saudi-Arabia on ilmoittanut Biden'in hallinnolle keskeyttäneensä kaikki keskustelut normalisointisopimuksesta Israelin kanssa.)

(Päivitys: Puheessaan YK:n yleiskokouksen istunnossa 19. syyskuuta 2023 presidentti Biden sanoi: "USA aikoo tavoitella suhteiden normalisointia sekä juutalaisvaltion ja sen arabinaapureitten kanssa että kahden valtion päätöslauselmaa Israel-Palestiina -konfliktiin." Hän käytännössä kerjää, että Jumalan tuomio lankeaisi Yhdysvaltojen päälle.)

Kolmanneksi, koskien petosta ja korruptiota Valkoisessa talossa: Presidentti Biden on jatkuvasti kiistänyt osallisuutensa ja tietämyksensä poikansa Hunter'in liiketoimista.
  • Biden kehuu videolla, että hän aiheutti potkut ukrainalaiselle syyttäjälle, joka tutki Hunter'in toimintaa Burisma-nimisen yrityksen kanssa uhkaamalla evätä Yhdysvaltain rahat Ukrainalle.
  • On olemassa pankkitietoja, jotka osoittavat, että Biden'in perheenjäsenet saivat vähintään 20 miljoonaa dollaria ulkomaisilta tahoilta.
  • On todisteita siitä, että rahaa virtasi yli 20 kuoriyhtiön kautta ja presidentti Biden käytti peitenimiä.
  • On olemassa todisteita Hunter'in kannettavalla koneella helvetistä (Hunter’s Laptop from Hell), ja nyt monien kieltojen (valheiden) jälkeen on todistettu, että kannettava tietokone on Hunter'in.
  • Yksi Hunter'in liikekumppaneista on sanonut, että Hunter soitti isälleen kaiutinpuhelimella liiketapaamisten aikana, jotta Hunter'in ulkomaiset liikekumppanit voisivat kuulla hänen isänsä äänen ja sen, mitä hänen isänsä sanoi.
  • IRS:n (Yhdysvaltain verohallinto) ilmiantajat ovat todistaneet, että Bidenit ovat olleet mukana kyseenalaisissa liiketoimissa, ja IRS:n johto on peitellyt sitä.
  • On enemmänkin (todistajanlausuntoja, sähköposteja, jne.), ja tutkinta on käynnissä.
Presidentti Biden'in väitteet, joiden mukaan ei ole todisteita mistään väärinkäytöksistä, vaikuttavat valheellisilta.

Neljänneksi, koskien syytöksiä petoksesta ja korruptiosta Valkoisessa talossa, Biden'in kiistämistä, että tätä tukevia todisteita on olemassa, ja koskien Amerikan taantumista: 12. syyskuuta 2023 edustajainhuoneen puhemies Kevin McCarthy ilmoitti, että republikaanikomitea avaa virallisen virkasyytetutkimuksen Biden'in toiminnasta.

Virkasyytetutkimuksen ansiosta republikaanit saavat tietoa, jonka he ovat pyytäneet Biden'iä tuottamaan, mutta hän ei ole tai ei aio tehdä sitä.

Kongressiedustaja Marjorie Taylor Greene sanoi, että Nancy Pelosi loi ennakkotapauksen, kun hän maalitti presidentti Trump'ia; nyt meidän edustajainhuoneen komiteamme paljastavat Biden'in perheen rikokset.

Demokraatit ovat maalittaneet presidentti Trump'ia ja monia hänen työtovereitaan; nyt republikaanit maalittavat Bideneitä, ja joidenkin demokraattien mielestä se on väärin.

Pandoran lipas on avattu, eikä tiedetä, milloin tämä kaikki päättyy, mitä paljastetaan, tai kuinka paljon vahinkoa Yhdysvalloille aiheutetaan.

Viidenneksi, koskien luonnonkatastrofeja: 15. syyskuuta 2023 ilmoitettiin, että viisi päivää aiemmin Libyaan osuneen ja patojen romahtamisen aiheuttaneen syklonin kuolonuhrien määrä on ylittänyt 11 300 ja yli 10 000 on edelleen kateissa.

Kuudenneksi, koskien käteisvapaata yhteiskuntaa ja kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa: Syyskuun 15:ntenä 2023, The European Union Times raportoi seuraavaa:
  • Äskettäisessä G20-huippukokouksessa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen "ylisti EU:n edistysaskeleita kohti blokkilaajuista digitaalista identiteettisovellusta, joka pystyy tallentamaan kansalaisten henkilökohtaista tietoa, kuten luottokortti-, ajokortti- ja passitietoja."
EU Times -lehden artikkelin otsikko on "EU:n päällikkö sanoo, että yleisö, joka kieltäytyy WEF-digitaalitunnuksista, suljetaan pois yhteiskunnasta (EU Chief Says Public Who Refuse WEF Digital IDs Will Be Excluded from Society)".

(Huomaa: Digitaalinen yhteiskunta ja kaiken ostamisen ja myynnin seuraaminen ei ole Pedon merkki – ei sama kuin Antikristuksen nimen, numeron tai merkin ottaminen – mutta se järjestelmä alkaa toteutua.)

(Minun mielipiteeni: Ennen Ahdistusta tapahtuva Tempaus (Pre-Trib Rapture) on oikea näkemys. Tämä tarkoittaa sitä, että kristityt temmataan vähintään kolme ja puoli vuotta ennen kuin digitaalinen yhteiskunta ja kaiken ostamisen ja myymisen seuranta kehittyy Pedon merkiksi.)

Tässä on linkki artikkeliin: https://www.eutimes.net/2023/09/eu-chief-says-public-who-refuse-wef-digital-ids-will-be-excluded-from-society/

Seitsemänneksi, toisessa artikkelissa, joka koskee käteisvapaata yhteiskuntaa ja kaiken ostamisen ja myymisen seurantaa (Pedon merkki): Syyskuun 17. päivänä 2023, European Union Times raportoi:
  • Että "G20-maiden johtajat allekirjoittivat viime viikolla sopimuksen WEF:n 'digitaalisten tunnuksien' ja 'käteisvapaiden yhteiskuntien' käyttöönotosta, jotka tulevat olemaan pakollisia kaikille ihmisille, jotka haluavat osallistua yhteiskuntaan."
  • Että "G20-maiden johtajat ovat sopineet pakottavansa nämä WEF-käytännöt omille väestöilleen antamatta yleisölle mahdollisuutta äänestää."
  • Että EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen "kannatti maailmanlaajuista yhteistyötä digitaalisten tunnusten käyttöönottamiseksi".
  • Että "Euroopan unioni yrittää parhaillaan ottaa käyttöön blokkilaajuista 'digitaalista identiteettiä' koskevaa sovellusta, joka yhdistäisi erilaisia henkilökohtaisia tietoja, kuten passit, ajokortit ja sairaushistorian."
Kansalaisten on ymmärrettävä, että Yhdysvallat on G20-ryhmän jäsen, joten tässä artikkelissa sanotaan, että Yhdysvallat on jo allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan Maailman talousfoorumin (WEF) digitaaliset tunnisteet ja käteisvapaa yhteiskunta ovat pakollisia kaikille, jotka haluavat ostaa, myydä, matkustaa, jne.

EU Times -lehden äskettäisen artikkelin mukaan "Useimmat demokraatit ja republikaanit ilmoittivat olevansa huolissaan siitä, että hallitus voisi valvoa sitä, mihin ihmiset käyttävät rahansa ja mahdollisesti estäisi ihmisten pääsyn pankkitileilleen."

Tässä on linkki EU Times'in artikkeliin: https://www.eutimes.net/2023/09/g20-sign-treaty-to-roll-out-wef-digital-passports-worldwide/

Kahdeksanneksi, koskien ruttotauteja ja mahdollisuutta, että globalistit yrittävät vähentää maapallon väestöä: 19. syyskuuta 2023 kerrottiin, että Floridan yleiskirurgi neuvoo olemaan ottamatta uutta mRNA Covid-19-rokotetta.

Hän uskoo, että sen turvallisuutta ja tehokkuutta ei ole kunnolla testattu, ja ilman asianmukaista testausta voi esiintyä vaarallisia haittavaikutuksia, mukaan lukien sydänvammat.

Floridan kuvernööri Ron DeSantis on samaa mieltä yleiskirurginsa neuvosta.

(Lisätietoa: 19. syyskuuta 2023 kerrottiin, että tunnettu kardiologi, epidemiologi, kirjoittelija, jne., tohtori Peter McCullough, kertoi Euroopan unionin parlamentin jäsenille (mepeille), että Covid-19-rokotteet eivät ole turvallisia, eikä kenenkään pitäisi ottaa niitä.)

(Lisätietoa: 19. syyskuuta 2023 kerrottiin, että Etelä-Carolinan yliopiston professori Tri. Phillip Buckhaults oli sanonut Etelä-Carolinan senaatille, että Pfizer'in Covid-19-rokote on kontaminoitunut miljardeilla plasmidi-DNA-hitusilla, jotka voivat aiheuttaa harvinaisia, mutta vakavia sivuvaikutuksia, mukaan lukien syövän mahdollisuus.)

(Minun mielipiteeni: Jotkut ihmiset, jotka sanovat sen olevan turvallista ja tehokasta, saavat lääketeollisuudelta palkkaa tai saavat siltä kampanjarahoitusta, joten heidän lausuntojaan on syytä pitää epäilyttävinä.)

Tiedoksi: Jumala ei lähetä ketään helvettiin (me kaikki olemme syntyneet syntisen luonnon kanssa ja määrätty menemään helvettiin, koska teemme syntiä), mutta Jumala on valmistanut kaikille tien (Jeesus) mennä Taivaaseen (ja Hän on ainoa tie päästä sinne; Joh. 14:6).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com