Tietoja minusta

Olen 58-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 5. toukokuuta 2025

Radikaalissa islamilaisessa maailmassa kerrotaan Israelin tuhosta, Yhdysvaltojen tuhosta ja kolmanneksi globaalin islamilaisen järjestelmän perustamisesta – By Daymond Duck 3.5.2025

Tämänkertaisessa pastori Daymond Duck'in tuoreessa profetiaraportissa Rapture Ready -sivustolla ruoditaan aluksi radikaalia islamia, jolla on kolme päätavoitetta jotka saavutetaan vaiheittain. Islamilaisista valtioista pahin on Iran, joka edustaa tätä ekstremismiä ja on tuonut nämä tavoitteet selvästi esiin. Siksi Israel ja Yhdysvallat ovat nyt sotajalalla Irania vastaan ja eivät aio antaa Iranille mahdollisuutta kehittää ydinaseita, jotka näiden äärimuslimien käsissä olisivat varsinkin Israelille suuri uhka. Suomentamassani raportissa kerrotaankin johdannon jälkeen Iraniin (+islamilaiseen terrorismiin) liittyvät tuoreet uutiset sekä muita uutisjuttuja, jotka viittaavat aikakauden lopun olevan lähellä.

-------------

Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka (The Appetizer, Entrée, and Dessert) :: By Daymond Duck

Published on: May 3, 2025 by RR10 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2025/05/03/the-appetizer-entree-and-dessert-by-daymond-duck/

Huhtikuun 21. päivänä Amerikan uusi Israelin-suurlähettiläs Mike Huckabee esitti virallisesti valtakirjansa Israelin presidentti Isaac Herzog'ille.

Herzog totesi, että:
  • Huckabee aloittaa uudessa työssään ratkaisevalla hetkellä Israelin historiassa.
Hän varoitti, että:
  • Iran ajaa edelleen radikaalia visiotaan alueellisesta herruudesta ja epävakaudesta – sekä omin voimin että välikäsiensä kautta – samalla kun se pyrkii hankkimaan ydinaseita ja vaatii avoimesti Israelin tuhoamista.
Huckabee vastasi:
  • En koskaan keskustellut hänen kanssaan (Trump'in kanssa suurlähettilään työstä. Sain täysin odottamatta puhelun).
  • Presidentti ei sanonut: 'Miettisitkö lähtemistä? Oletko koskaan harkinnut?' Hän vain soitti ja sanoi: 'Mike, sinusta tulee minun Israel-suurlähettilääni.'
  • Et sano hänelle 'ei'. Ja rehellisesti sanottuna minusta kyse ei niinkään ollut sanoa 'kyllä' presidentin kutsulle ​​– se oli ehdottomasti sitä – vaan se oli 'kyllä' kutsulle itse Jumalalta tulla ja täyttää se, mikä ei mielestäni ole vain työ vaan missio.
Huckabee lisäsi:
  • Jaan kanssasi huolen siitä, että Iranin hallinto – ja kaikki sen vihamielisyys, jota on kohdistettu maailmaan 46 vuoden ajan – uhkaa edelleen paitsi Israelin myös Yhdysvaltojen rauhaa.
  • Muistutan ihmisiä jatkuvasti siitä, että iranilaiset ovat sanoneet: "Kuolema Israelille", ja toinen luku on "Kuolema Amerikalle".
  • Heidän toiveensa on aina ollut, että Israel olisi avausnäytös ja sitten olisi Amerikan vuoro kohdata tuho.
  • Tai yksinkertaisemmin sanottuna, Israel on alkupala ja Yhdysvallat on pääruoka.
  • Herra presidentti, välitämme syvästi Israelia kohtaavista uhkista, koska ne ovat myös meidän maatamme kohtaavia uhkia.
Lähettiläämme sanoi sen hyvin: Avausnäytös on 'Kuolema Israelille', niin kutsuttu 'Pikku Saatana', ja toinen luku on 'Kuolema Amerikalle', niin kutsuttu 'Suuri Saatana'.

Monet kansakunnat ovat avanneet ovensa muslimien laumoille toivoen voivansa antaa heille paremmat elinolosuhteet, hyvät työpaikat, rauhallisen elämän, jne., mutta harvoin on käynyt niin.

Monet ovat pysyneet rauhallisina muutaman vuoden ajan, kasvattaneet suuria perheitä, varoneet assimiloitumasta (sulautumista enemmistökulttuuriin) ja sitten alkaneet rakentaa moskeijoita, asettua ehdolle vaaleilla valittaviin virkoihin, jne.

Monet ovat alkaneet järjestää mielenosoituksia yliopistojen kampuksilla, vaatineet raivon päiviä, alkaneet hyökätä juutalaisten kimppuun, harjoittaneet väkivaltaa, jne.

Tämä on kaava, jota voidaan tarkastella Ranskan, Ruotsin, Belgian, Nigerian, Alankomaiden ja muiden maiden kohdalla, tai Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion kohdalla, tai kun kyseessä on AOC, Squad, jne., tai kristittyjen kohdalla Teksasin Plano'ssa.

On tärkeää ymmärtää, että heidän päätavoitteensa ei ole paremmat elinolosuhteet tai rauhallinen elämä.

Heidän päätavoitteensa on islamin vakiinnuttaminen maailmanuskontona ja poliittisena voimana.

Olen samaa mieltä Huckabeen kanssa, mutta sanon sen näin: Radikaalissa islamilaisessa maailmassa ensimmäinen luku kertoo Israelin tuhosta, toinen luku Yhdysvaltojen tuhosta ja kolmas luku koskee globaalin islamilaisen uskonnollisen ja poliittisen järjestelmän perustamista.

Israel on alkuruoka, Yhdysvallat on pääruoka ja muu maailma on jälkiruoka.

(Mielipiteeni: Radikaali islamilainen viha Israelia kohtaan on enemmän kuin antisemitismiä. Se on harkittu yritys hallita koko maailmaa.)

(Mielipiteeni: Jotkut muslimivaltiot ovat pahempia kuin toiset, mutta ehkä kaikista pahin on Iran. Amerikan pitäisi puhua pehmeästi ja kantaa suurta keppiä.)

(Päivitys: Paraguay julisti 25. huhtikuuta 2025 virallisesti Hamasin, Hizbollahin ja Iranin vallankumouskaartin terroristiryhmiksi. Yhdysvaltain tiedottaja Tammy Bruce sanoi: "Iran on edelleen maailman johtava valtiollinen terrorismin tukija ja on rahoittanut ja johtanut lukuisia terrori-iskuja ja -toimintaa maailmanlaajuisesti IRGC-Quds-joukkojensa ja välikäsiensä, kuten Hizbollahin ja Hamasin, kautta.")

Tässä on joitakin viimeaikaisia ​​uutisjuttuja, jotka näyttävät viittaavan siihen, että aikakauden loppu on lähellä.

Ensinnäkin, 24. huhtikuuta 2025 raportoitiin, että kolmelle ihmiselle on annettu syytteet pomminvalmistuksesta ja juutalaisen synagoogan turmelemisesta Pittsburghissa, Pennsylvaniassa.

Yksi näistä on palvellut ilmavoimien kansalliskaartissa, hankkinut vilpillisesti huippusalaisen turvallisuusluvan ja ilmaissut halunsa kuolla islamilaisena marttyyrina (kuolema jihadistisen teon seurauksena).

Raportin mukaan tämä on kasvava trendi Yhdysvalloissa.

Toiseksi, islamilaiseen terrorismiin liittyen: 22. huhtikuuta 2025, sotilaiksi naamioituneet islamilaiset terroristit pysäyttivät ajoneuvoja, vaativat henkilöllisyystodistuksia ja käskivät niiden haltijoita lausumaan islamin uskontunnustuksen. Kun he eivät kyenneet siihen, terroristit tappoivat raa'asti ainakin 27 hinduturistia Kashmir'issa (kiistanalainen alue Intian ja Pakistanin välillä).

Verilöyly tapahtui alle viikko sen jälkeen, kun Pakistanin suurmufti antoi fatwan, jossa julistettiin, että kaikki muslimihallitukset ovat uskonnollisesti velvollisia käymään jihadia (pyhää sotaa) kaikkien aikoinaan islamin hallitsemien alueiden takaisin saamiseksi.

Tämä tapahtui lähes viikko sen jälkeen, kun Pakistanin suurmufti antoi fatwan, jossa kehotettiin maailman muslimihallituksia aloittamaan aseellinen sota Israelia vastaan.

(Kommenttini: Herää, maailma. Huckabee on oikeassa. Israel on alkupala, Yhdysvallat on pääruoka ja maailma on jälkiruoka.)

(Päivitys: Intia ja Pakistan ovat molemmat ydinasevaltoja, ja kahden päivän ajan on ollut sotaraportteja rajat ylittävästä tulituksesta. Tilanne on erittäin epävakaa.)

Kolmanneksi, koskien vaarallisia aikoja aikakauden lopussa: Israelin Channel 12 -televisiokanava raportoi 24. huhtikuuta 2025, että Israelin viranomaiset ovat huolissaan siitä, että Yhdysvaltain hallinto kiirehtii kohti huonoa sopimusta, joka ei estä Irania kehittämästä ydinpommia.

Israelilaiset lähteet sanoivat, että Yhdysvaltojen julistukset todellisesta edistyksestä ovat syvästi häiritseviä.

Neljänneksi, koskien Irania: Time Magazine raportoi 26. huhtikuuta 2025 Trump'in sanoneen, että jos emme tee sopimusta (Iranin kanssa), minä johdan laumaa (hyökkäyksessä Iraniin).

(Päivitys: Netanjahu sanoi 27. huhtikuuta 2025, että Israel on valmis toimimaan yksin, jos Iran kieltäytyy luopumasta yrityksistään hankkia ydinaseita.)

Viidenneksi, normalisointisopimuksesta (joka VOI olla se sopimus, jonka Antikristus vahvistaa ylöstempauksen jälkeen): Fox News raportoi 25. huhtikuuta 2025, että presidentti Trump'in on määrä matkustaa Saudi-Arabiaan, Qatariin ja Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin ensi kuussa, ja hän ilmaisi optimismia siitä, että hän voisi välittää normalisointisopimuksen Israelin ja Saudi-Arabian kuningaskunnan välillä.

Trump sanoi:
  • Luulen, että Saudi-Arabia liittyy Abraham-sopimuksiin.
  • Luulen, että se toteutuu hyvin nopeasti.
Kuudenneksi, kahden valtion ratkaisusta ja Israelin rauhasta: Huhtikuun 27:ntenä 2025, Israelin pääministeri Netanjahu sanoi ryhmälle diplomaatteja ja poliittisia päättäjiä seuraavaa:
  • Ajatus siitä, että Palestiinan valtion perustaminen toisi rauhan, on hulluutta, ei mitään muuta kuin hulluutta.
  • Yritimme juuri Palestiinan valtiota Gazaan.
  • Näitte, mitä se toi, eikö niin?
Hänen ymmärryksensä on raamatullinen, tajuaapa hän sitä tai ei.

Kahden valtion ratkaisu, normalisointisopimukset, Temppelin jälleenrakentaminen, eläinuhrit, Israelin suuri armeija ja sen hienot aseet eivät tuo rauhaa.

Israelilla ei ole rauhaa, ennen kuin juutalaiset hyväksyvät Jeesuksen Messiaanaan.

Seitsemänneksi, koskien sotia ja sotahuhuja sekä Damaskoksen tuhoa yhdessä yössä: Islamilaisten terrori-iskujen jälkeen druusiyhteisöjä vastaan Syyriassa, Israel käynnisti huhtikuun 30:ntena 2025 ilmaiskun kyseisiä islamilaisia terroristeja vastaan ​​Damaskoksen lähellä.

Israel varoitti Syyrian hallitusta, että Israel iskee useampiin kohteisiin Syyriassa, jos Syyria ei lopeta islamilaisia ​​terrorihyökkäyksiä druuseihin.

Kahdeksanneksi, koskien tiedon lisääntymistä aikakauden lopussa: Technocracy News & Trends julkaisi 22. huhtikuuta 2025 Noor Al-Sibai'n artikkelin, jossa lainattiin Googlen entistä toimitusjohtajaa Eric Schmidt'iä, joka sanoi:
  • Heti kun tekoäly alkaa kehittää itseään ja oppii suunnittelemaan, sen ei käytännössä "tarvitse enää kuunnella meitä".
  • Tuossa vaiheessa tekoäly ei ole vain älykkäämpi kuin ihmiset, vaan se saavuttaa myös niin sanotun supertekoälyn (Artificial Super Intelligence, ASI), joka tapahtuu, kun tekoälystä (AI) tulee älykkäämpi kuin kaikki ihmiset yhteensä.
Tässä on linkki koko artikkeliin:

https://www.technocracy.news/trilateral-commissioner-eric-schmidt-warns-that-ai-is-about-to-escape-human-control/

Yhdeksänneksi, globalismista: Paul Dragu (The New American) kirjoitti 29. huhtikuuta 2025 Kanadan uudesta pääministeristä Mark Carney'stä seuraavaa:
  • Carney on eliittiglobalisti. Hänellä on taloustieteen tutkinto Harvardista, hän on entinen keskuspankkiiri (hän ​​toimi Kanadan pankin ja Englannin pankin pääjohtajana), hän on entinen Maailman talousfoorumin nuorten johtajien globaalin verkoston (The Forum of Young Global Leaders, YGL) jäsen edeltäjänsä Justin Trudeau'n ohella, ja hänellä on yhteyksiä Bilderberg-ryhmään, Chatham Houseen ja Yhdistyneisiin Kansakuntiin, joiden erityislähettilääksi hänet nimitettiin ilmastotoimien ja rahoituksen alalla.
Minun sanoillani, hän on ytimeen asti globalisti, ja Kanada tarvitsee rukouksiamme.

Kymmenenneksi, koskien pahuutta ja yritystä tuhota Israel: Kirjoittaessani tätä, Israelissa raivoaa useita suuria tulipaloja, ja näyttää siltä, ​​että ne on sytytetty tahallaan (kenties islamilaisten terroristien toimesta, mutta virallista tietoa ei ole vielä).

Useita ihmisiä on loukkaantunut, ainakin viisi yhteisöä on evakuoitu kokonaan ja kaksi suurta valtatietä on suljettu molempiin suuntiin.

Israel on pyytänyt kansainvälistä apua, ja sitä virtaa sisään.

(Kommenttini: Mikään Israelia vastaan ​​muodostettu ase ei tule menestymään.) [Yhtään kotia ei tuhoutunut näissä maastopaloissa, joka on jo ihme. Lue tästä. Suom. huom.]

Tiedoksi: Jumala ei lähetä ketään helvettiin (me kaikki olemme syntyneet syntisen luonnon kanssa ja määrätty menemään helvettiin, koska teemme syntiä), mutta Jumala on valmistanut kaikille tien (Jeesus) mennä Taivaaseen (ja Hän on ainoa tie päästä sinne; Joh. 14:6).

Lopuksi, oletko Tempaus-valmis?

Jos haluat olla Tempaus-valmis ja mennä Taivaaseen, sinun täytyy syntyä uudelleen (Joh. 3:3). Jumala rakastaa sinua, ja jos et ole tehnyt näin, myönnä vilpittömästi, että olet syntinen; usko, että Jeesus on neitseestä syntynyt, synnitön Jumalan Poika, joka kuoli maailman syntien tähden, haudattiin ja nousi ylös kuolleista; pyydä Häntä antamaan syntisi anteeksi, puhdistamaan sinut, tulemaan sydämeesi ja olemaan Pelastajasi; kerro sitten jollekin, että olet tehnyt tämän.

duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Tuore Hitler-dokumentti sisältäen haastatteluja ja kertoen Hitlerin sodanaikaisen menestyksen ja tuhon (arvokasta kuvamateriaalia, tallenna itsellesi)

EU-kriitikko Sakari Linden Tikkakoski-kanavan haastattelussa huhtikuussa 2025 – Aiheena EU:n tulevaisuus

Järjen ääni Brysselistä – entisen persuvaikuttajan Sakari Lindenin X-tili

Mediapersoona Juha Korhosen X-tili

Väärinajattelija -podcast by Antti Launonen 21.3.2025, jakso 82 – Tuomas Malinen (Ukrainan sodan taustat ja rauhanneuvottelut)

Julius 'Juju' Kiven haastattelussa Juha Korhonen uuden kirjansa pohjalta (live-lähetys 14.3.2025)

Juha Korhosen uutuuskirja myytävänä: MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle

ATOMIstudio Janus Putkonen - Suomen tie sotaan Venäjän federaatiota vastaan (kirjaesittely Totuuden etsijöiden live-striimissä 14.11.2024) (VIDEO, mp4)

Kuinka länsi valehteli Venäjälle NATOn laajenemisesta (Julius Kivi ja Janus Putkonen live-striimissä 24.10.2024) (VIDEO, mp4)

Koronarokotehaitoista video – 18.5.2024 Peitelty totuus -- Rokotehaittatapahtuma Paasikivenaukio Helsinki

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com