Uutuus ja muutos johtavat heitä
Novelty and Change Will Lead Them
by Orrel Steinkamp
The Plumbline
Volume 12, No. 5, Sept/Oct 2007
Tänä päivänä kristillisissä aivoriihissä ja toimistoissa on sadoittain ihmisiä, joiden palvelutyön koko näky on edistää ja saada aikaan kulttuurillinen muutos seurakunnassa. Sitä kutsutaan kontekstualisaatioksi tai transformaatioksi (muutos). Transformaatio kuitenkin pohjimmiltaan aiheuttaa muutosta kristillisessä seurakunnassa. Pastorit, jotka on asianmukaisesti koulutettu transformaation ja kontekstualisaation periaatteissa, tunnetaan transformationaalisina pastoreina. Pastoreita kutsutaan myös olemaan “muutosagentteja”. Lisätietoa tästä aiheesta aikaisemmassa uutiskirjeessäni otsikolla: "Transformation Thinking for Dummies (Transformaatioajattelua tyhmille)".
Etsijäystävällisten ja transformationaalisten toimintojen kaikenylittävä piirre on muuttaa seurakunta muistuttamaan kulttuuria niin paljon kuin mahdollista ja siten varmistaa eloonjääminen ja menestyminen tämän päivän muuttuvassa yhteiskunnassa. Siihen sisältyy enemmän kuin ulkoiset näyttämiset. Etsijäystävälliset seurakunnat madaltavat opillisia julistuksiaan, etteivät pelottaisi pois etsijöitä. Vaikka opinkohdat eivät virallisesti muutukaan, niin viikoittainen opetus esittelee seurakunnan kanssamatkustajina kulttuurissa. Transformaatioprosessi ei vaadi vain muutosta vaan jatkuvaa ja etenevää muutosta alati muuttuvan etsijäpopulaation houkuttelemiseksi. Näinä aikoina on kokonaan unohtunut se tosiasia, että Jumalan kansa on tarkoitettu olemaan hapate kulttuurin sisällä, vastustava tasku lihan heikkouksille ja hengelle. Epäilen kuitenkin, että vielä on jäljellä joitakin etsijöitä, jotka odottavat löytävänsä seurakunnasta jotakin ainutlaatuista ja selvästi erilaista kuin maailmasta yleensä.
Eräs dramaattisen transformaation alue on ollut seurakunnallinen ylistys. Seurakunnat, jotka eivät edes virallisesti ole etsijäystävällisiä, ovat omaksuneet etsijäystävällisen palvonnan tyylin ja hengen. Musiikkifirmat ja suositut kristilliset muusikot ovat vieneet muutoksen seurakunnissa lähes täydelliseksi. Vain vastustuskykyiset liturgiset kovalinjalaiset ovat päässeet pakoon tätä muutosta. Jos epäilet tätä, niin kuuntele mitä tahansa kristillistä radioasemaa. Kun jotkut ihmiset poistuvat seurakunnasta niin jotkut heistä kuiskivat toisilleen: “Se tuntui rock-konsertilta”. Siinä se on! Se on kristillistä rock-kevytjuomaa (Rock Lite). Äänekäs ja jyskyttävä ensimmäisen rockin ja myöhemmän kristillisen rockin soitinnus on yhdistetty suppeisiin sävelskaaloihin ja suppeisiin sanoituksiin. Ellei jyskettä olisi, niin monet näistä lauluista kuolisivat luonnollisen kuoleman ja useimmat kuolevat kohta, koska niitä seuraavat uudemmat ja uudenlaisemmat laulut.
Uuden musiikin säteet voidaan jo nähdä horisontissa. Uusi transformaatio väijyy kasvavasta liikkeestä käsin, jota kutsutaan esiintulevaksi kirkoksi. Esiintulevilla on ollut kylliksi “ra-ra”-megakirkkomusiikkia. He vierastavat sellaista, jota he kutsuvat sähköiseksi palvonnaksi – he ovat olleet siinä ja harjoittaneet sitä. Heidän ohjelmansa vaatii muutosta seurakunnassa ja seurakunnallisissa tilaisuuksissa ja käyttää vain akustisia kitaroita hyljäten tavanomaisen kovaäänisen sähköisen musiikin. Liike on pelottava, koska yhtyneenä postmoderniin ajatteluun he hylkäävät Raamatun ainoana totuuden lähteenä. Mutta vaikka he vaativat uudistusta ja muutosta, niin monet nuoret vedetään tähän hillitymmin ilmaistuun ylistystyyliin. Siis kuten monet seurakunnat, jotka eivät pidä itseään etsijäystävällisinä, mutta ovat omaksuneet etsijäystävällisen musiikin, niin samoin monet seurakunnat hylkäävät esiintulevan liikkeen opetuksen, mutta omaksuvat heidän musiikkinsa.
Esiintulevat kirkot luonnehtivat usein itseään “muinaistulevina (ancient-future)”. He toivovat palauttavansa keskiajan ja kirkkoisien ajan aarteet. Eräässä hiljattaisessa esiintulevassa konferenssissa osallistujat yrittivät uudelleen luoda keskiaikaisen labyrintin. He siirtyivät konferenssitilan käytävän päiväajan keinovalosta pyhän tilan pimeyteen ja himmeisiin kynttilöihin. Yksitellen osallistujat siirtyivät sisälle jonossa kävelläkseen muinaisen rukouksen polun. Kuitenkin toisin kuin muinoin nämä postmodernit pyhiinvaeltajat kantoivat CD-soittimia, jotka ohjasivat heitä ja tarjosivat matkalle muinaista keskiaikaista rukousmusiikkia. Esiintulevat vaativat paluuta muinaisiin palvonnan muotoihin, kuten kynttilät, suitsutus, joikuminen ja labyrintit (rukouspuutarhat on jo nähty). Esiintulevat löytävät kannattajansa nuorison ja nuorten aikuisten keskuudesta ja he näyttävät olevan se seuraava kulttuurieliitti, jota matkitaan vaihtelevassa määrin. Näin juuri siksi, koska he edustavat muutosta ja uutta ja toisenlaista. Etsijäystävällisen jumalanpalveluksen ja kristillisen Rock Lite'n lainaamisen parasta-ennen-päivämäärä alkaa olla käsillä.
Oletko siis valmiina pakkaamaan rummut, sähköiset bassokitarat ja miksauspöydät ja juoksemaan markettiin ostamaan kynttilöitä? Kutsu lähteä uudistukseen ja muutokseen tulee kasvamaan lähivuosina. Toivon, ettei se olisi totta, koska he hylkäävät valtaisat alueet raamatullista oppia, mutta jos menet naimisiin jatkuvan ja etenevän muutoksen kanssa, niin reppusi täytyy olla aina pakattuna.
Ja jyskytys jatkuu ja jatkuu
Ylistyssodissa ei juuri neuvotella. Tiedän, että lyhyestikin kirjoittamalla minulla on vaara astua miinoihin ja hengellisiin kotitekoisiin pommeihin. Tiedän, että Raamattu ei sisällä paljon opetusta seurakunnallisen ylistyksen tyylistä. Tiedän myös, että seurakunnallinen ylistysmusiikki on aina saanut vaikutteita ympäröivästä kulttuurista. On kuitenkin joitakin ohjaavia periaatteita, jotka voivat antaa meille jonkin verran valoa. Ennen kaikkea UT:n ylistys näyttää tapahtuneen ensisijaisesti ihmisäänellä. Virret, laulut ja psalmit ovat ainoa ylistyksen laji, johon UT:ssa on viitattu. Kristuksen seurakunnan soitinmusiikkia vastustava siipi on ottanut tämän jakeen normina eikä historiallisesti ole käyttänyt edes pianoa ja on laulanut ilman säestystä. Useimmille meistä se olisi äärimmäisyyksiin menemistä. Nykyajan seurakunnallinen ylistysmusiikki on kuitenkin myös mennyt äärimmäisyyksiin.
Evankelikaalisessa seurakunnassa jyske jatkuu ja jatkuu siihen pisteeseen, että eräs nykyaikaisen seurakuntamuusikon kannattaja ilmoitti ilmeisen riemuissaan, että pop-musiikki on nyt vallannut evankelikaalisen seurakunnan. Salli minun kuvailla erästä kaupunginlaajuista ylistys- ja palvontailtaa, johon osallistuin hiljattain. Siellä oli orkesteri ja nainen soittamassa kosketussoitinta. Rumpali oli linnoittautunut pleksilasikoppiin muka melua lieventääkseen ja sähkökitaroita oli joka puolella. Luulen, että se oli sähköinen bassokitara, joka sai aikaan nuo matalat jyskyttävät sykkivät jylisevät äänet samanlaiset, kun autolastillinen nuoria ajaa viereesi liikennevaloissa ja ihmettelet, että mistä tuo jylisevä ääni tulee. On paljastavaa, että miksareita ja rumpaleita neuvotaan käyttämään korvatulppia kirkossa. Eräs miksaaja sanoo: “Seurakunnan ääni-insinöörinä en haluaisi joutua oleskelemaan rakennuksessa ilman hyviä korvatulppia”. Sitten tämä henkilö ilmaisi huolensa äideistä, jotka tuovat pienet lapsensa etuosaan tilaisuuksien aikana.
Ylistystä johtava nainen oli pukeutunut pitkään liehuvaan kauhtanaan. Hän kirjaimellisesti tanssahteli lavalla yrittäessään saada yleisönsä mukaan jytkytykseen. Sanat heijastettiin kahdelle jättikokoiselle taululle ja sanojen lisäksi ne esittivät nopeasti vaihtuvia maisemia. Sanoitukset olivat rajoitettuja ja toistuivat uudelleen ja uudelleen. Enimmäkseen ne olivat hyviä sikäli kuin kuuluvat. Niinpä ne, jotka sanovat, että sanat ovat kaikki kaikessa, voivat olla tyytyväisiä. Jotkut sanoitukset olivat kuitenkin outoja. Eräs suosittu ylistyslaulu kuvaa Jumalaa tanssimassa yläpuolellamme, kuten myös meitä uskovina tanssimassa Jeesuksen kanssa. En voi löytää tämän lähdettä Raamatusta enkä kirkkohistoriasta. Meitä pyydettiin seisomaan koko ylistyksen ajan, mikä kesti 45 minuuttia. Panin merkille, että monet eivät laulaneet. Laulut olivat uusia, hiljattain Integrity'n verkkosivulta ladattuja eivätkä useimmille tuttuja. Yleisö kuitenkin seisoi velvollisuudentuntoisesti ja piti käsiään ylhäällä, ettei näyttäisi epähengelliseltä, mutta kun laulu seurasi toistansa, niin ensin vanhempi väki istuutui ja sitten yksitellen toiset, kunnes vain kourallinen enää seisoi. Kaksi kertaa alkoi suhteellisen hiljainen laulu ja sitten noin 30 sekunnin kuluttua oli lyhyt tauko ja ylistyksen johtaja sanoi: “Oletteko valmiita seurakunta? Tässä me tulemme” ja yhtäkkiä soitinmusiikki jylisi täysillä, kun ylistyksen johtaja yhtäkkiä omaksui huutosakin johtajan roolin.
Seisottuamme hyvinkin yli puoli tuntia etuosan keskelle ilmestyi nuori nainen puvussa, joka vyötäröstä alaspäin oli tehty kaistaleista ja alkoi tanssia. Näytti, että hänen tanssiliikkeensä tulivat TV:tä varten tehdyistä tanssirutiineista. Hänen pukunsa paljasti hänen hyvin notkean ja kauniin vartalonsa, kun hän kävi läpi rutiininsa. On ilmeistä, että kaikki katselijat (varsinkaan miehet) eivät voineet pitää mieltänsä laulussa, mutta joka tapauksessa se enimmäkseen muodostui kohtuuttoman äänekkäästä elektronisesta musiikista. Onneksi he kuitenkin lopettivat laululla “Oi armo suuri ihmeinen”. Minulle se oli illan pelastus.
Tämän vanhan suosikin melodia on tarttuva, vetoava ja helppo laulaa. Rumpali ja sähkökitaristit ymmärsivät, että nyt pitää lopettaa ja sanat ilmoittivat runollisesti ja selkeästi täysiverisen pelastuksen sanoman. Tämän klassikon ajan kaikki seisoivat ja lauloivat sanoja suurella antaumuksella. On olemassa sadoittain hengellisiä lauluja, jotka ovat samaa luokkaa kuin "Amazing Grace", mutta ne on enimmäkseen heitetty pois. Liiankin usein tulen tilaisuuksista vähän ärtymystä tuntien, kuin olisin juuri ollut rock-konsertissa. Lähden pois tuntien, että minua on pommitettu ja mietin tuntuuko toisista samalta. Kuitenkin jo pienikin pettymyksen ilmaus on sopimaton hyvään evankelikaaliseen etikettiin.
Olin hiljattain autossa ja eräs upea kristitty nuorukainen kuunteli kristillistä radioasemaa. Hän pyyteli anteeksi meiltä vanhemmilta ja sanoi tietävänsä, ettemme pitäneet siitä. Kukaan ei voinut kuulla sanoja sähkökitaroiden melulta. Ilmeisesti vihkiytyneet ovat oppineet sanat, niin ettei heidän enää tarvitse kuulla niitä. Pohjimmiltaan siinä ei ollut mitään melodiaa. Minusta se kuulosti, kuin joku olisi koko ajan painanut auton torvea. Mutta sitten siitä melusta tuli hyvin erilainen kappale. Siinä oli vähän soitinsäestystä, mutta vain taustalla. Se oli selvä ja raikas ääni, joka lauloi hengellistä laulua “Turn your eyes upon Jesus, look full in His wonderful face, and the things of earth will grow strangely dim. (Käännä katseesi Jeesukseen... jne.)" Se oli tavallista kauniimpaa muusta musiikista johtuen. Mutta voi surkeutta! Se oli kylliksi tämän lajin musiikkia ja taas tuli “autontorvimusiikkia.” Näiden esitysten välissä tuli paikallisen baptistikirkon ilmoitukset ja erikoistilaisuudet jne. jne.
Jotkut seurakunnat esittävät edelleen hyvän kokoelman virsiä, hengellisiä lauluja ja uutta tyyliä. Ne käyttävät joitakin tuttuja raamattukuoroja, jotka ovat helposti laulettavia ja joissa on suurenmoinen melodia. Kussakin lajissa bassokitara ja rummut ovat suhteellisen vaimennettuja. Nuo seurakunnat ansaitsevat kiitoksen. Kuitenkin aivan liian usein ja liian monin paikoin seurakuntamusiikki on edellä kuvaillun kaltaista.
Melodia ja sävelkulku näyttää olevan kateissa – melodisen laulun perusolemus tulee esiin miellyttävien äänien kokoonpanona. Eräs musiikkitutkija väittää, että laulun kirjoittamisessa on kolme elementtiä: melodia, melodia ja melodia. Raamattu itseasiassa käyttää sanaa “melodia” monissa kohdissa. Jesaja 51.3 puhuu “ylistysvirren äänestä (KJV: voice of melody)” ja ainoa UT:n seurakuntamusiikkia koskeva kohta, Ef. 5:18-19, puhuu psalmeista, kiitosvirsistä ja hengellisistä lauluista, joiden on tarkoitus olla sydämissämme “melodia”. (KJV: Speaking to yourselves in psalms and hymns and spiritual songs, singing and making melody in your heart to the Lord.)
Psykologi Matthew Schulkind sanoo, että musiikki on tehty noin kuuden nuotin ryhmästä, joka kapseloi yksittäisen musiikki-idean (melodisen sävelmän). Nämä nuotit ovat kyllin lyhyitä viipymään lyhytmuistissa ja ne ovat myös täydellisiä ja omavaraisia aivan kuin lauseet kielessä. Muistaakohan kukaan teistä radio/TV-ohjelmaa “Nimeä tämä sävelmä”? Ensin soitettiin vain kaksi nuottia jostakin laulusta pianolla; sitten soitettiin lisää nuotteja, kunnes joku osasi “nimetä sävelmän”. Koska musiikin uusi lajityyppi on melodiassa hyvin heikko, niin olisi lähes mahdotonta nimetä sitä edustavaa sävelmää.
Miksi sitten on käynyt näin? Tulivatko jotkut pastorit ja teologit yhteen ja päättivät näistä lauluista? Vaativatko ihmiset kirkon penkeissä nykyaikaista seurakuntamusiikkia korviasärkevine rumpuineen ja äänekkäine sähkökitaroineen.? Ei, vaan liikkeellepaneva voima on raha. Isonrahan voimat markkinoivat tätä musiikkia ja suuret musiikkiyhtiöt käyttävät suunnattomia rahasummia laulujensa mainostamiseen. Hyvinä markkinoijina he sitten saavat siitä takaisin suunnattomia voittoja.
Kun yksi menestyvä seurakunta käyttää viimeisintä musiikkia, niin johtuen evankelikaalisen seurakuntakasvuliikkeen hyvin voimakkaasta kilpailevasta luonteesta toiset ylistyksenjohtajat esittävät äänekkäitä vaatimuksia, ettei heitä saa jättää jälkeen. Paikallinen musiikkityö, ettei näyttäisi olevan ajastaan jäljessä, tahtoo pysyä ajan tasalla ja esittelee viimeisimmän hitin ylistys- ja palvontamusiikin alalla.
Muistakaamme myös, että seurakuntamusiikkia tuskin koskaan on tarkoitettu myynniltään 4-5 miljardin dollarin kultakaivokseksi. Älkäämme koskaan unohtako, että rumpaleita ja sähkökitaristeja ei koskaan ole tarkoitettu syrjäyttämään harmonisesti laulavien uskovien selvää ääntä. Soittamisella on paikkansa, mutta sen pitäisi keskittyä melodiaan ja antaa ihmisten kuunnella sanoja.
Lopuksi sanottakoon, että jostakin syystä suurin osa näiden uusien laulujen sanoituksista ovat kovin toistavia. Eräs farmari maalta meni suureen kaupunkiin ja kävi seurakunnassa nykyaikaisessa ylistyskokouksessa. Palattuaan kotiin vaimo pyysi häntä kuvailemaan seurakuntalaulua. Hän mietti hetken ja sanoi sitten: “Se oli tällaista: Martta, Oi! Martta, Oi! Martta, Oi! Martta, lehmät on pellossa, lehmät on pellossa, lehmät on pellossa. Oi! Martta, Martta, Oi! Martta, Martta, lehmät on pellossa.” Tämä oli hänen vaikutelmansa ylistyksestä ja palvonnasta suuressa kaupungissa.
Seurakuntamusiikki ei ole teologinen kysymys, mutta siitä huolimatta se on tärkeä asia. Evankeliumimusiikin pitäisi olla melodinen ilmaisu, jossa on enemmän kuin muutama toistettu lause ja joka sisältää useita säkeistöjä. Joku nimesi hiljattain ylistyksen ja palvonnan 7-11-musiikiksi: 7 sanaa toistetaan 11 kertaa. Seurakuntamusiikki pitäisi olla tehty nuorille ja vanhoille yhdessä laulettavaksi. Soittamisen pitäisi pysyä taustalla eikä volyymi saisi olla pääasia.
On selvää, että mielipiteeni asiasta ovat aika ehdottomia. Monet seurakunnat ovat yrittäneet sekoittaa vanhan uuteen ja tehneet suurenmoisen työn. Eivät kaikki seurakunnat ole tuoneet äänekästä soittoa, vaan jotkut ovat ennemmin yrittäneet käyttää parasta historiasta ja parasta nykyhetkestä. En vaadi kellon kääntämistä takaisin 50-luvulle, mutta luulen kyllä, että kristityt sekä vanhat että nuoret ansaitsevat melodisen musiikin, jota voivat laulaa yhdessä. En ajattele, että voimakas soittaminen olisi pääasia, vaan pitäisi keskittyä ihmisääneen. Seurakunnallinen ylistysmusiikki pitäisi sopia psalmien, virsien ja hengellisten laulujen rajoihin säestyksen kanssa. Sen pitäisi HELPOSTI sallia meidän tehdä MELODIAA sydämissämme Herralle.
The Plumbline
74425 Co. Rd. 21 Renville, Minnesota 56284
Telephone: 320-329-3874
Email:orrelsteinkamp@hotmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti