Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Helvetinlaulua - Hillsong'in musiikki – Typeryyden ylistystä

Rauhan tervehdys!

Tänä päivänä helluntailaisuuden tila maailmanlaajuisesti on aika murheellinen ja Australian helluntailiike edustaa maailman ehkä korruptoituneinta helluntailaisuutta. Sieltä ovat kotoisin Brian Houston ja Hillsong, joka leviää nykyisin kuin ”tauti Intiassa”. Tuo hilluvan helvetillinen ”kristillinen” yökerhomusiikki on vallannut jo Suomenkin kristilliset viihdemarkkinat (esim. Iso Soitto Keuruu ja TV7).

Liitteenä artikkeli Hillsong'in musiikista ja muustakin ”kristillisestä yökerhomusiikista”.

Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)

[Australialainen Hillsong-seurakuntaliike edustaa menestysteologiaa ja maailmallisia seurakuntakasvun malleja, joista mm. Rick Warrenin etsijäystävällinen Saddleback-seurakunta Etelä-Kaliforniassa on tunnettu. Hillsong hyväilee maailmaa saadakseen mahdollisimman paljon jäseniä terveestä opista piittaamatta. Lue vielä Kristityn Foorumin sivuilta juttu Hillsongin pintaliito- ja karismakristillisyydestä sekä yhteisön kytköksistä järjestöön, joka on pettänyt useita nuoria naisia (http://www.kristitynfoorumi.fi/hillsong.htm). "Nokialainen" huom.]


------------------------------------------

Helvetinlaulua - Hillsong'in musiikki – Typeryyden ylistystä
Hellsong - The Music of Hillsong - In Praise of Folly

http://www.christian-witness-ministries.com/index.php?option=com_content&view=article&id=358:hellsong&catid=82:issue-56-july-2011&Itemid=27

By Lance Goodall, Friday, 12 August 2011

Kristillisiä yökerhoja – sinun pitää juhliman

Vuonna 2003 Time-lehti julkaisi tarinan uudesta ilmiöstä, kristillisestä yökerhosta. Kerho Three Degrees Minnesota'n Minneapolis'issa kehuskeli kaikilla yöelämän hyödykkeillään, kuten biljardipöydät, tiskijukat ja livebändit. Muutamia asioita kuitenkin puuttui, kuten alkoholi, tupakansavu ja rohkeasanainen musiikki. Näin siksi, koska kerho oli kaupungin ensimmäinen keskustan kristillinen yökerho. Aikaisemmin se sijaitsi syrjäisellä paikalla, jota käytettiin rock'n'roll -baarina.

”Näemme tämän lähetystyönä”, sanoi pastori Nancy Aleksuk, joka oli hoidellut kerhon siirron sen uuteen kolmen miljoonan dollarin paikkaan, johon mahtuu 1700 ihmistä. [1]

Muutto tuli ajankohtaiseksi, koska kristillinen viihde on kasvattanut ja jatkuvasti kasvattaa suosiotaan ja näkyvyyttään kaikkialla USA:ssa ja maailmalla, Australia mukaan lukien. Russell David Hobbs, kristillisten ”The Door” -yökerhojen perustaja Teksasin Dallas'issa ja Fort Worth'issa sanoo kerhojensa pärjänneen niin hyvin, että hän on avaamassa kolmatta Teksasin Plano'ssa. [2]

Floridan Hallandale Beach'ssa yli 600 ihmistä osallistui Club Mighty'n avajaisiin, joka on kerran kuussa kristillinen yökerho, jonka on luonut vakuutuusasiamies Sheldon Bland. ”Saamme uskovia ja ei-uskovia”, sanoi Bland. ”Ihmiset etsivät vaihtoehtoa tyypilliselle yökerholle.”

Kiistelty Hobbs kuvailee, kuinka hän otti aikaa ja sai suuremman näyn Jumalan luonteesta ja näyn rakentaa silta seurakunnan ja ”sekulaarin” maailman välisen kuilun yli. [3]

Hobbs sai uuden ilmestyksen Jumalasta ja uuden näyn sekoittaa maailma ja seurakunta, kuten jokin alkoholijuoma, jota hän ei nykyisin tarjoile yökerhoissaan. Onko hän unohtanut, että Kristuksella ja Beliarilla ei ole mitään yhteistä? (2. Kor. 6:14,15). Meidät on kutsuttu erottautumaan maailman tavoista, maailman nautinnoista ja maailman elämäntavasta.

Tämä on uudenlaista ajattelua. Tämä on uskonnollisten käännynnäisten uusi rotu.
Huone on musta, värivalot leiskuvat kaikkialla. Ilmapiiri on sähköinen, laser-valot liukuvat huoneen läpi. Kaikki nuoret pomppivat! On melua ja huutoa. MC lavalla huutaa (juuri ja juuri kuultavasti) jyskytyksen, metelin ja symbaalien yli; ihan totta.... tämä on hyvää....tämä on hyvää...te tanssitte hurjasti...olen innoissani saadessani olla täällä --- Tuo oli hurjaa!! Mitä hän sanoi? Luulen, ettei hän edes tiennyt, mitä seuraavaksi oli tulossa.
Se, mitä juuri kuvailin ei ollut Los Angeles'in Sunset Strip, eikä diskoteekki Manhattanilla.

Se oli sisätapahtuma elokuussa 2010, joka pidettiin Hillsong Brisbane City Campus'illa nuorille Powerhouse'lla heti 18 kuukautta sen jälkeen, kun Hillsong Sydney otti siellä seurakunnan haltuunsa. [4]

Yökerho on tuotu suoraan sinne, mikä kerran oli Jumalan huone!

Ja se kaikki tapahtui musiikin kanavan kautta. Enää ei ole mitään eroa seurakunnan ja maailman välillä. Paholainen on voittanut. Tämäntyyppinen palvelutyö on kauhistuttava. Nuoret johtavat nuoria. (Jesaja 3:4 & 12)

Nämä samat nuoret tulevat seurakuntaan edellisen yön alkoholinhaju hengityksessään, samalla kun pienten lasten sallitaan pukeutua Halloween-pukuihin lokakuun valvojaisten aikaan.

Samalla aikuiset varmistavat, että heille tarjoillaan mahdollisuus osallistua ”elvytä romanssi”- päivälliselle tässä syyskuussa nimeltä, Wine Night Stand. Tämä teema yhdistää tapahtuman humalajuomiseen ja irstailuun, vaikka se ei sitä olekaan. Raamattu sanoo, että sellaisia asioita ei pitäisi edes mainita teidän keskuudessanne (Ef. 5:3).

Jumala ei hyväksy sellaista lihallisuutta ja kuten tulemme näkemään, se on täysin yhteensopimatonta todellisen Jumalan palvonnan kanssa.

Valitettavasti kasvava määrä tunnustavia kristittyjä hyväksyy nyt täysin maailman synnit. A W Tozer julisti:

Nuoret kristityt ottavat malleinaan härskeimmän lajin maailmanihmisiltä ja yrittävät olla heidän kaltaisiaan niin paljon kuin mahdollista. [5]

Vain osoittakseni, kuinka merkittävää alaspäinmeno on, niin kaksi tai kolme kertaa Hillsong Brisbane'n jäsenet kertoivat minulle, että ”pyhäkön” seinät on sisäpuolelta maalattu mustiksi ja tiedän omasta kokemuksestani, että he laittoivat mustaa paperia pääsisäänkäynnin ovien ikkunoiden päälle. Muistan tulleeni saliin eräänä sunnuntai aamuna juuri ennen klo. 10.30. Sali oli pimeä, kuin yökerho tunnelmavalaistuna. Kävellessäni alaspäin yhtä käytävistä kyselin itseltäni: ”Mitä ne ovat tehneet? Miksi täällä on näin pimeää?” Kaksi minuuttia aikaisemmin olin kävellyt pysäköintialueella kirkkaassa auringonpaisteessa!

Emme vaimoni kanssa käy enää tuossa ”seurakunnassa”. Heitä myrkytetään hitaasti, tai käyttääkseni toista vertausta, he ovat kuin hummeri kattilassa; veden lämpötilaa nostetaan hitaasti, kunnes kaikki on liian myöhäistä. Tämä epäpyhyyden ja turmeluksen hyökyaalto pyrkii huuhtomaan pois jokaisen merkin aidosta kristiyhteisöstä. Näitä ihmisiä hallitsee Hollywood'in muoti eikä Kristuksen sisäinen elämä.

Rick'in Rock -retoriikkaa Los Angeles'in pyhille

On ilmaistu paljon huolta nykyajan kristillisen musiikin vaaroista ja harhoista ja sen kieltäytymisestä erottautua sekulaarista bilee- musiikista, kuten rock ja rap. Tämä on ilmeistä Rick Warren'in Saddleback-seurakunnassa Etelä-Kaliforniassa.

Kirjansa, The Purpose Driven Life, luvussa 8 Warren sanoo:

Jumala rakastaa kaikenlaista musiikkia, koska hän on keksinyt sen kaiken–nopean ja hitaan, kovan ja pehmeän, vanhan ja uuden. Sinä et todennäköisesti pidä siitä kaikesta, mutta Jumala pitää! ... Kristityt ovat usein eri mieltä ylistyksessä käytetystä musiikista puolustaen intohimoisesti suosimaansa tyyliä raamatullisimpana ja eniten Jumalaa kunnioittavana. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään raamatullista tyyliä! ... Jumala pitää vaihtelusta ja nauttii siitä kaikesta. Ei ole olemassa sellaista asiaa, kuin 'kristillinen' musiikki; on vain kristillisiä sanoituksia. Sanat tekevät laulusta pyhän, ei sävel. Ei ole olemassa hengellisiä säveliä.

Kun Warren sanoo, että Jumala rakastaa kaikenlaista musiikkia, hän tarkoittaa KAIKKIA lajeja.

Saddleback-seurakunnalla on kahdeksasta yhdeksään ”palvontapaikkaa alueellaan”. Siellä löytyy jokaiseen maailmalliseen makuun sopiva ylistystyyli.

Huhtikuun 17. päivänä 2005, kun Warren ilmoitti P.E.A.C.E. -ohjelmastaan Saddleback -seurakunnalle Angel Baseball -stadionilla, hän aloitti laulamalla seurakunnalle osan Jimi Hendrix'in huumehuuruisesta laulusta, Purple Haze, ”ylistys- ja palvontabändinsä” säestämänä. Hän sanoi halunneensa tehdä sen jo kauan. [6]

Vaikka on ollut kuolleena jo kauan, Jimi Hendrix'in vaikutus elää edelleen, mutta se on paha vaikutus, jota pitäisi nuhdella ennemmin kuin kannustaa. Hänen musiikkinsa ja elämänsä ilmensivät rock and roll -filosofiaa, joka on: elä niin kuin huvittaa. Musiikki oli Jimi Hendrix'in jumala. Nuoruudessaan hän kävi seurakunnassa, mutta todisti myöhemmin: ”Minulla oli tapana käydä pyhäkoulussa, mutta ainoa asia, johon nyt uskon, on musiikki” (cited by Curtis Knight, Jimi).

Hendrix ymmärsi rock-musiikin mystisen ja hypnoottisen voiman. Hän sanoi:
Ilmapiiri tulee musiikin kautta, koska musiikki on oma hengellinen asiansa. ...Voin selittää kaiken paremmin musiikin kautta. Sinä hypnotisoit ihmiset tilaan, jossa he menevät suoraan takaisin luonnolliseen tilaan, joka on puhdasta positiivisen kaltaista lapsuutta, kun sinulla oli luonnollisia huippuhetkiä. Ja kun saat ihmiset heidän heikoimpaan kohtaansa, voit saarnata alitajunnalle, mitä tahdomme sanoa. Siksi nimi 'sähköinen kirkko' välähtelee sisään ja ulos. (Hendrix, interview with Robin Richman" An Infinity of Jimis,- Life magazine, Oct. 3, 1969).

Kun sinulla kerran on tietyntyyppinen rytmi, niin se voi saada aikaan hypnoosin, jos toistat sitä uudelleen ja uudelleen. Toistat sitä, sanokaamme, kolme, neljä jopa viisi minuuttia jos jaksat kestää ja sitten se laukaisee tietyn asian ihmisen päässä. Se laukaisee tietyn asian siellä sisällä, niin että voit panna, mitä haluat, suoraan sisään, ettäs tiedät... Tykkään aina viedä ihmiset matkoille. Siksi musiikki on taikaa. (Hendrix, cited by Henderson, p. 356).
Rick Warren on selvästi samaa mieltä Hendrix'in kaltaisen musiikin kommunikatiivisesta rakenteesta:
Laulu voi useinkin koskettaa ihmisiä tavoilla, joilla saarna ei voi. Musiikki voi ohittaa älyllisiä esteitä ja viedä sanoman suoraan sydämeen. Se on voimakas ase evankelioimiseen. [7]
Nämä ovat huomioita ja varoituksia, jotka kristittyjen pitäisi ottaa vakavasti. Vaikka Hendrix oli irstaileva huumeiden käyttäjä, hän oli myös briljantti ja lahjakas muusikko ja ymmärsi rockmusiikin luonteen, niinkuin harvat ovat ymmärtäneet. Ne, jotka luulevat, ettei rock-musiikissa ole mitään hengellistä vaaraa, pettävät itseänsä ja johtavat toisia alas laveaa tietä eksytykseen. Huomaa, että Hendrix puhui itse musiikin voimasta ilman sanoja.

On siis anteeksiantamatonta, että Rick Warren ja hänen ”ylistysryhmänsä” esittävät mitään Jimi Hendrix'in laulua missään tilanteessa. Laulun käyttäminen oli sopimatonta ja kertoo paljon Warren'ista useilla tasoilla.

Saddleback-seurakunnalla on pitkä jakso historiassaan, jona aikana se ei ole lainkaan erottautunut maailmasta. Mikä tahansa surkea rock- tai rap-biisi on hieno, niin kauan kuin se on kuorrutettu ohuella uskonnollisuuden pintakerroksella.

Saddleback-seurakunnan verkkosivujen osastolla, Worship, on "School of Music and Arts (Musiikki-ja taidekoulu)", jossa voit oppia soittamaan bändissä. ”Paras tapa oppia on soittaa toisten kaltaistesi ”rokkareiden” kanssa!”

Tämä on ”ylistystä” Rick Warren'in tyyliin. [8]

Julkkisvetoinen seurakunta myi Jeesuksen ulos

Hillsong-musiikki on Hillsong-seurakunnan Australian Sydney'ssä tuottamaa ”kristillistä” musiikkia. Heidän levyjään julkaisee ja jakaa Hillsong Music Australia, joka on Hillsong-seurakunnan yhtiö. Hillsong on yksi maailman nopeimmin kasvavista palvelutyöjärjestöistä, jolla on yli 25 000 hengen seurakunta Australiassa, kuten myös yksi suurimmista evankelikaalisista seurakunnista Lontoossa, Kap-kaupungissa ja Kievissä. Hillsong'illa on myös seurakunnat Tukholmassa ja Pariisissa ja hiljattain se perusti uuden seurakunnan New York'iin. [9] (Hillsong'in verkkosivuilta voi nähdä, että Hillsong on myös Tukholmassa, Moskovassa ja Saksan Kontanz'issa. Milloin Suomessa? Suom. lisäys)

Viimeiset 20 vuotta Hillsong -ylistysmusiikki on ollut globaali ilmiö. Lauluja Hillsong -seurakunnasta Australian Sydney'ssä, niiden omalaatuisia punk-rytmejä ja euro-pop-sointuja, lauletaan kaikkialla maailmassa. Voit löytää Hillsong'in CD-levyjä jopa pikkukaupungin luterilaisista kirjakaupoista, kuten minä hiljattain.

Hillsong'in suosio kristillisessä ylistys- ja palvontamusiikissa juontaa heidän konferenssiensa avajaisista 1980-luvun lopulla ja ensimmäisestä kertosäejulkaisusta, jonka kirjoittivat Hills CLC:n jäsenet, erityisesti Darlene Zschech. Heidän ensimmäinen live CD:nsä, The Power of your Love (Sinun rakkautesi voima), ilmestyi vuonna 1992. Senjälkeen live ylistys- ja palvontalevyjä on tuotettu vuosittain. Muita musiikkisarjoja ovat Worship series, United, Youth Alive, Hillsong Kids and Instrumental series, kuten kaksi joululevyä ja useita kokoomalevyjä.

Sitten ensimmäisen julkaisunsa vuonna 1988 Hillsong on äänittänyt yli 60 levyä, mukaanlukien live ylistystä sekä lasten ja nuorten CD-levyjä. Niitä on levitetty 80 maassa ja ne ovat keränneet yli 30 kulta- platinapalkintoa Australiassa ja USA:ssa. [10] Kokonaistulo kristillisestä musiikista Australiassa vuonna 2005 oli 30.2 miljoonaa dollaria. [11] Itseasiassa on aika selvää, että ihmiset bändissä ja kaikki heidän faninsa ovat upeita ja ajanmukaisia! He viettävät aikaa lentokentillä ja matkustavat maailmalla näyttäen viileiltä (cool), pitäen aurinkolaseja ja ylpeillen The Clash T-paidoilla. Imago on pelin nimi.

The Hillsong United on ylistys- ja palvontabändi, joka sai alkunsa Hillsong'in osana. Bändi kiertää maailmaa esiintyen eri Hillsong-seurakunnissa, kuten myös yleisissä konserttipaikoissa. Musiikkityyli tunnetaan 'kovana ylistyksenä' tai 'rock-ylistyksenä'. [12]

Tri. Mark Evans (Macquarie'n yliopisto) sanoo tohtorinväitöskirjassaan:
Nuorisobändi muodostettiin Hillsong'in musiikkiryhmästä, joka otti sen, mitä oli tapahtumassa seurakunnassa musiikillisesti ja soitti sitä kovempaa enemmän rokkityyliin vedoten suoraan nuoriin. [13]
Kristillinen musiikkiteollisuus on julkkisvetoinen, nyt enemmän kuin koskaan. Kappaleella ei ole merkitystä. Fokus kohdistuu persoonaan ja kappaleista on tullut kertakäyttöisiä. Suurin osa ongelmistamme voidaan ohjata tähän kristillisen viihteen sirkukseen, joka antaa sukupolvelle maittavan kristinuskon, ihmisille, jotka eivät tiedä mitään Jumalan etsimisestä. Tämä on tuottanut kriisin tämän päivän kristittyjen nuorten keskuudessa.

Paljon tästä harhasta tulvii seurakuntaan ”merkityksen” varjolla. 'Merkityksen' nimissä he pyörivät ympäriinsä yrittäen epätoivoisesti tehdä musiikkinsa, evankeliuminsa ja nuorisotapahtumansa ”fiksuiksi ja viehättäviksi (cool)” pyrkimyksessä viehättää maailmaa sen ehdoilla. Sen sijaan, että olisivat ”pyhempi kuin sinä”, he ovat ”fiksumpi ja viehättävämpi (cooler), kuin sinä”. Heidän koko pyrkimyksensä on tähdätty osoittamaan maailmalle, että kristinusko on ihan yhtä fiksu ja viehättävä (cool), ihan yhtä paljon hauskuutta, ihan yhtä paljon juhlimista, kuin mitä maailma tarjoaa.

Nämä organisaatiot ja niiden kannattajat luulevat, että heidän on tultava aivan maailman kaltaisiksi voidakseen vaikuttaa maailmaan. Siten heidät nyt täytyy nähdä muodikkaissa (or better-still, 'hip' or alternative) vaatteissa; ja heidän nuorisotapahtumistaan tulee tekosyy ”juhlalle”;(Helluntailaisten Youth Celebration Keuruulla! Suom. huom.) ja heidän esityksistään tulee viihteellisiä multimedianäytöksiä.

Tämä kaikki on yritystä olla maailman veroinen ”fiksuudessa ja viehättävyydessä” tai jopa ohittaa se. Siksi me nyt näemme päiden ravistelua, slam-tanssia ja lavasukellusta heidän nuorisokonserteissaan – vastaten maailman mielettömiä hedonistisia tapoja. Heistä on tullut ”enemmän nautinnon rakastajia, kuin Jumalan”, vrt. 2. Tim. 3:4, ollen fiksuja ja viehättäviä, silti täynnä ylpeyttä, maailmallisuutta ja kapinaa – kaikki ”merkityksen” nimissä.

On todellinen vaara, että esiin tulee 'konserttikristitty', puoliksi kääntynyt, pinnallisesti sitoutunut teini-ikäinen, jonka kristillisyys merkitsee vain vähän enemmän, kuin että hän nauttii ”festivaaleilla käymisestä” ja traaginen tosiasia on, että sellaisia 'konserttikristittyjä' löytyy nykyisin tuhansittain kaikkialla maapallolla. Eivät vain suuret festivaalit ja konsertit ole niitä, jotka ovat joutuneet tämän viihteen hengen valtaamiksi.

Löydämme nyt tämän 'viihdyttäkää heitä kaikin keinoin' -käsityksen nuorisotyöstä melkein kaikkialla läntisessä maailmassa, aina paikallisen seurakunnan nuorista suuriin alueellisiin kokoontumisiin. Tämä henki on levinnyt melkein kaikkialle, varsinkin niille alueille seurakunnassa, jotka liittyvät nuoriin. Itseasiassa on käynyt yhä harvinaisemmaksi löytää kristittyjen nuorten kokoontumisia, joissa nämä asenteet eivät vallitsisi.

Monet kristityt eivät tiedosta, että Amerikassa sekulaarit yhtiöt omistavat nykyisin jokaisen tärkeän kristillisen musiikkifirman. EMI omistaa Sparrow'n, Starsong'in, Forefront'in ja Gospocentric'in, Gaylord Entertainment omistaa Word Records'in ja Zomba Group omistaa Benson Music'in, Brentwood Music'in ja Reunion Label'in.

Et voi palvella Jumalaa ja EMI:ä - huolehtimista bisneksestä

Hillsong's Music Industry (HMI) on yhdistänyt voimansa EMI:n kanssa. Huhtikuussa 2010 EMI CMG Label Group ja sen omistama Sparrow Records Label alkoivat markkinoida ja kehittää Hillsong Music'in vuosittaisia julkaisuja mukaanlukien Hillsong LIVE, Hillsong UNITED ja Hillsong Kidsrecordings, kuten myös heidän muita musiikki- ja videotuotteitaan. Suunnitelma on ulottaa toiminta Pohjois- ja Etelä Amerikkaan. [14]

Se nostaa esiin kaiken ylittävän kysymyksen ovatko nämä kristilliset nimikkeet nyt pohjimmiltaan liikevoittovetoisia vai palvelutyövetoisia yksiköitä; ja se antaa myös osoittimen sille, kuinka paljon RAHA ratkaisee tämän päivän kristillisessä musiikkiteollisuudessa.

Tänä päivänä sekulaarit yhtiöt omistavat suurimmat kristilliset kustantajat, tai niiden osakkeita on Wall Street'in sijoittajilla. Kun palvelutyöjärjestöistä tulee isoa bisnestä, niin teologinen eheys aivan liian helposti antaa tietä markkinoinnin näkokohdille... Kristilliset markkinat seuraavat siten maailman pop-kulttuurin johdatusta. Yleinen sananparsi tässä teollisuudessa on:
Milloin tahansa jokin trendi tulee esiin sekulaarilla areenalla, niin odota kuusi kuukautta ja sen kristillistetty versio ilmestyy uskonnollisiin kirjakauppoihin.
Varhaiset Hillsong'in laulut, kuten Power Of Your Love (1992), kattoivat kristillisiä perusteemoja, kuten Jumalan tunnustaminen, muutoksen tarve, meidän heikkoutemme, Jumalan armo, että tarvitsemme Häntä, Jumalan rakkauden voima antaa anteeksi ja voittaa elämässämme. Menneellä vuosikymmenellä olemme kuitenkin nähneet vakaan hyvin organisoidun luisun viihteen palvontaan.

Hillsong United: Irrottaudu (Lyhennetty) 2007

Uskoisitko minua, kuuntelisitko minua, jos kertoisin sen sinulle? (Would you believe me, would you
listen if I told you that?)

On rakkaus, joka tekee tien eikä koskaan pidättele sinua? (There is a love that makes a way and
never holds you back?)

Nouse ja tanssi hänen rakkaudessaan (Get up and dance in his love)

Kuka olisi ajatellut, että Jumala antaisi yhden ja ainoan Poikansa? (Who would have thought that
God would give His one and only Son?)

Ottaen kantaa ristillä osoittaakseen täydellisen rakkautensa? (Taking a stand up on the cross to show
his perfect love?)

Meillä on nyt Kristus, jonka rakkaus ei pidättele meitä ja rakkaus, joka ”ottaa kantaa” ristillä. Kun tarkastelet laulujen tärkeyttä sanoman välittämisessä, niin tämä laulu jää kauas perinteisestä kristillisestä kaanonista. Itseasiassa se on suorastaan vastenmielinen!

Kristus maksoi velkamme ristillä. Hän otti meidän paikkamme. Hän otti meidän rangaistuksemme synnin tähden ja vastaanotti Hänen päällensä kaadetun Jumalan vihan. Hän kuoli fyysisen kuoleman Ikuisena Jumalana ihmisen lihassa. Hän, jolla ei ollut alkua, ikuisesti läsnä Isän kanssa, erotettiin ensimmäisen kerran Jumalasta.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi. - 2. Kor. 5:21.
Hän kesti tuskan, emotionaalisesti, fyysisesti ja hengellisesti. Kaikki meidän tähtemme!!

Ei ihan sama kuin ”ottaa kantaa” rakkautensa osoittamiseksi.
Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme – Room. 5:8.
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut - 2. Kor. 5:14, 15.
Jatkuu ..........

Hillsong United have just released a new studio album called "Aftermath" 15 Feb 2011

Viitteet:
[1] http://cetf.co/iKgadJ
[2] http://cetf.co/irPuli
[3] http://cetf.co/lAvXUx
[4] http://cetf.co/kxpT2c
[5] Keys to a deeper life A W Tozer p22
[6] http://cetf.co/iZDS6O
[7] http://cetf.co/kO7LUL
[8] http://cetf.co/lpe8zF
[9] Also http://cetf.co/iIqZPG
[10] Read more : http://cetf.co/jHE2rF
[11] http://cetf.co/iUTUHb
[12] http://cetf.co/jTox7u
[13] http://cetf.co/iW7V5P Also see http://cetf.co/iV2NUM
[14] http://cetf.co/lFvWJ8


Kirjoittajasta:

Lance Goodall ja hänen vaimonsa Norilyn jättivät Australialaisen seurakuntakasvuliikkeen vuonna 2009. Heillä kummallakin on huoli Jumalan ja Hänen kirkkautensa tuntemisesta. He kantavat sydämessään rakkautta Jumalan kunniaan, Hänen Sanaansa ja kadotettujen pelastukseen. Lance'en voi olla yhteydessä sähköpostilla: lancegoodall21@gmail.com

Last Updated on Friday, 12 August 2011 12:48
_________________
Ps. 119:114 Sinä olet minun suojani ja kilpeni, sinun sanaasi minä panen toivoni.

9 kommenttia:

  1. Kiitos varoituksesta! Onpa hienosti verhoiltu Jeesuksella. Juuri tästähän meitä varoitettiin, että jopa uskovat eksyvät. Siunausta tehtävääsi, olkoon totuuden henki todistajanasi.

    VastaaPoista
  2. Toisin sanoen, viedäänpä nuorilta usko laittamalla kirkko muottiin, johon nuori ei sovi. Mietitäämpä hetki, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Älkää antako syytä pilkata sitä hyvää, munkä olette saaneet !

    VastaaPoista
  3. Ei saa tuomita toisia. Nuoret ovat muuttuneet ja niin myös ajat. Perinteinen istu ja itke virsien tahtiin ei mene nykynuorissa. Minä uudestisyntyneenä Jumalan armosta, huomaan olevani hyvin " musiikillinen". Ihaninta on ylitys pianon ja muiden soittimien kanssa! Myös Pop- messussa oli kuoroesitykseen tunnelmaa. Jumala haluaa, että olemme juuri sellaisia kuin meidät on alunperin luotu. Kaikille vanhat, kaavoihin kangistuneet kirkkoveisuut vie vaan kauemmas Jeesuksesta. Nykyään seulotaan voimakkaasti jo kirkon sisällä, kuka on todella Jeesuksen seuraaja. Eli uudestisyntynyt ja sydämen ympärileikkauksen läpikäynyt uusi luomus. God bless!

    VastaaPoista
  4. Kuuntelepa tämä ja sano, että tässä ei tuoda kunniaa Jumalalle: https://www.youtube.com/watch?v=eLqTZ07ja7g Jumala toimii monella tasolla, ei ainoastaan virsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappale voi olla hyvä (pitäisi olla suomennos), mutta kirkko on väärä.

      Tässä yksi videon kommentti:

      Michael Thomas 4 päivää sitten

      FALSE CHURCH, doesn't teach doctrine. Tells everyone to come as your are, IN OTHER WORDS, keep you sin.

      Poista
    2. https://www.youtube.com/watch?v=ueWrxnBtsa4 tässä on kyseinen Oceans biisi käännettynä bros&sis:iltä.

      Itse olen helluntailainen uskovainen nuori ja olen todella loukkaantunut kirjoituksestasi.

      Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, niin kuin te mittaatte, niin tullaan myös teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa että omassa silmässäsi on hirsi? (Matt 7:1-3)

      Poista
  5. Tarvii katsoa vain seuraavat videot, niin tajuaa mistä puusta Hillsong on veistetty. Kirkon perustaja Brian Houston sanoo videolla, että kristityt palvelevat samaa Jumalaa kuin muslimit ts. Jahve = Allah! Mitä jumalanpilkkaa! Hillsong on täynnä Illuminati-symbolismia ja valmistaa ihmisiä Antikristuksen maailmanuskontoon!

    HILLSONG FALSE PROPHETS ILLUMINATI TEMPLES

    https://www.youtube.com/watch?v=am41xpM3Rps

    Truth Hurts, Lies Kill: Hillsong/Islam, The Pope/Copeland, Corrupt Christian Music!

    https://www.youtube.com/watch?v=0Pf8nRMtVkY

    VastaaPoista
  6. Nyt viikonloppuna taisi olla tuollainen tapahtuma Suomessa. Kaikki hehkuttavat sitä. Itselläni nousee selkäkarvat pystyyn.....

    VastaaPoista
  7. Olli.

    Terveiset Kanadasta, ja kiitos hyvästä blokistasi.

    Yhdyn täysin sydämmin mitä olet täällä kirjoitellut.

    Kunnia Taivalliselle Isalle Jeesuksen kautta, nyt ja aina.

    Riku

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com