Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Last Trumpet Newsletter -- Syyskuu 2011

Tässä viime vuoden kesäkuussa kuolleen pastori David J. Meyerin pojan Samuel David Meyerin profeetallista sananjulistusta ja ajankohtaisten tapahtumien kertausta syyskuun 2011 uutiskirjeessä.

Last Trumpet Newsletter

Volume XXX    Issue IX    September 2011

Last Trumpet Ministries, PO Box 806, Beaver Dam, WI 53916

Fax: 920-887-2626  Internet: <http://lasttrumpetministries.org>

Livenä:

http://video.google.com/videoplay?docid=-3933070609859717363#
http://video.google.com/videoplay?docid=-4929140595016030990#
http://www.youtube.com/watch?v=3ReP7FPa87c

--------------------------

Turmeltunut maapallo täynnä väkivaltaa!
(A Corrupt Earth Filled With Violence!)

”Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa". Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on. Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.”

Psalmi 14:1-3

”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.”

Hebrealaiskirje 11:6

”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.”

1. Timoteuskirje 6:6-8

”Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa. Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.”

1. Mooseksen Kirja 6:11-13


Tässä LTN:n numerossa, me jälleen kerran tutkistelemme meidän päiviemme ajankohtaisia tapahtumia ja kasvavaa todistusaineistoa siitä että me todella elämme lopun ajoissa. Monille ihmisille, ajatus siitä että me voisimme elää viimeisissä päivissä täyttää heidät pelon ja surun tunteella. Silti, kristittyinä me tiedämme että nyt sattuvat koettelemukset ja ahdistukset täytyy saapua täyttääkseen Jumalan Pyhän Sanan profetian. Eläminen tässä maailmassa on tullut lisääntyvästi epämukavaksi Jumalan ihmisille. Kuitenkin, me voimme riemuita tietämyksessä että meidän Herramme ja Vapahtajamme tulee takaisin hyvin pian.

Aikain merkkejä vilisee ympärillämme. Silti on olemassa monia tunnustavia kristittyjä jotka avoimesti myöntävät, etteivät he halua Herran palaavan. [Vrt.” tyhmät neitsyet”, Matt. 25:1-13. Suom. huom.] Sen sijaan, he ovat tulleet sidotuiksi tähän maailmaan ja pyrkivät työntämään meidän Jumalamme loistokkaan ilmestymisen heidän elinaikojensa ulkopuolelle toteamalla, ”Ehkäpä Hän tulee sadan vuoden sisällä.” Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen paluu ei ole pelottava tapahtuma jota meidän pitäisi pelätä, vaan se on tapahtuma, jota jokaisen Jumalan lapsen pitäisi kaivata näkeväksi. Sillä kuten sanotaan Hebrealaiskirjeen luvussa 13:14, ”Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme.”

Heikko kristillisyys ja kasvava epäusko! (Weak Christianity And Growing Unbelief!)

Minä uskon että kristityt tulevat hengellisesti heikoiksi kun he eivät onnistu noudattamaan Jeesuksen kehotusta valvomaan ja rukoilemaan sekä ”odottamaan” pian meidän kohdalle tulevaa ruumiinlunastusta. Surullista kyllä, monet seurakunnat näinä päivinä eivät katso lopunaikojen olevan painotuskohde huolimatta siitä tosiasiasta että Raamattu korostaa meidän Herramme takaisintuloa, ja se on suurelta osin Uuden Testamentin polttopiste. Sen sijaan, kasvava määrä kirkkoja ja kristillisiä ministeriöitä pyrkii tekemään heidän järjestönsä vetoavammaksi valtavirralle. Yksi sellainen esimerkki on palvelujärjestö nimeltä Campus Crusade for Christ (Kampuksen ristiretki Kristusta varten), joka aikoo muuttaa ryhmänsä nimen vuoden 2012 alussa. Järjestön uusi nimi tulee yksinkertaisesti olemaan ”Cru” koska Kristus-nimeä pidetään luotaantyöntävänä joillekin. Steve Sellers, palvelujärjestön varapresidentti totesi, ”Meistä tuntui siltä kuin meidän nimemme oli haittaamassa meidän tehtävämme suorittamista.” Hra. Sellers jatkoi sanomalla, ”Sillä ei ole mitään tekemistä poliittisen korrektiuden kanssa. Se kaikki koskee sitä miten me voimme olla tehokkaita siinä mitä Jumala on kutsunut meidät tekemään.” (1)

Edelleen heikentääkseen valtavirran kristikuntaa, uusia versioita Raamatusta julkaistaan säännöllisesti, useita versioita per vuosi joissakin tapauksissa. David Lyle Jeffrey, entinen Baylor’in yliopiston rehtori, valitti uusien versioiden tulvaa, lausumalla, ”Minä luulen että me ajelehdimme yhä enemmän monitahoiseen käännösten Baabeliin. Kun meillä on niin paljon vaihtelevuutta, me kadotamme meidän yhteisäänemme. Se on oikeastaan siirtymässä pois Kristuksen ruumiin yhteisjäsenyydestä vertailukelvottomiin, sekoittaviin tosiasioiden vääristelyihin runsaasta Kirjoitusten viisaudesta, jonka pitäisi yhdistää meitä.” (2) Leland Ryken, englantilainen professori Wheaton’in yliopistossa, jakoi samankaltaisen näkemyksen. ”Kun on olemassa laajaa eroavaisuutta raamattukäännösten joukossa, lukijoilla ei ole mitään keinoa tietää mitä alkuperäinen teksti todella sanoo. Se on kuin annettaisiin neljä eri lopputulosta samalle jalkapallopelille tai kolme ristiriitaista suuntaa pikkukaupunkiin pääsemiseksi valtion keskiosassa”, Hra. Ryken sanoi. (3) Eri Raamatun versioista, jotka äskettäin julkaistiin, kolme erityisesti on aiheuttanut paljon polemiikkia. Nämä versiot ovat 2011 revision of the NIV (NIV-käännöksen vuoden 2011 tarkistettu painos), joka on muokattu käyttämään sukupuolineutraalia kieltä (4); the New American Bible (Uusi Amerikan Raamattu), joka on muuttanut katkelmaa Jesajan kirjan luvussa 7:14 sanoakseen ”the young woman (nuori nainen)” ”virgin (neitsyt)” sijasta (5); ja the Common English Bible (Yleinen englantilainen Raamattu), joka on muuttanut Jeesuksen arvonimen ”the son of man (Ihmisen Poika) muotoon ”the human one (ihminen)”. (6)

Valitettavasti, raamattuversioiden rumputuli on jättänyt monet, jotka tunnistavat itsensä kristittyinä, hämmentyneiksi ja turhautuneiksi. Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvussa 14:33, apostoli Paavali kirjoitti, ”Sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa.” Kun kristityt ovat hämillään, heistä tulee hengellisesti hauraita. Tämä on tuskallisen silminnähtävää vuoden 2010 kirkonpenkkitutkimuksen mielipidekyselyssä (Pew Research Poll), joka havaitsi että vain 50 prosenttia kristityistä vastaajista pystyi luettelemaan oikein neljä evankeliumia, ja vain 63 prosenttia tiesi, että Genesis on ensimmäinen kirja Raamatussa. Ironisesti, tutkimus havaitsi että ei-uskovat ateistiset ja agnostiset vastaajat olivat helpommin kykeneväisiä vastaamaan oikein kysymyksiin liittyen kristinuskoon. (7)

Vaikka Amerikan Yhdysvaltoihin tavallisesti viitataan ensisijaisesti kristittynä kansakuntana, väestön segmentti joka tunnistaa itsensä sekularistisena tai ateistisena on tuplaantunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja nykyään tämä osuus on 15 prosenttia amerikkalaisista. Saksalaisen julkaisun Der Spiegel’in artikkelin mukaan, seurakunnat Amerikassa menettävät jopa miljoona jäsentä vuodessa. Muissa maissa, prosenttiosuudet ovat vielä pahempia ollen 40 prosenttia väestöstä Ranskassa ja 27 prosenttia väestöstä Saksassa, jotka väittävät, etteivät he usko Jumalaan. (8) Kun minä mietin uskonnon olosuhteita läntisessä maailmassa tänä päivänä, minä en voi muuta kuin ajatella 2. Tessalonikalaiskirjeen lukua 2:3 missä Paavali varoittaa meitä, ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu…” Minä uskon että me elämme tuon suuren luopumuksen aikajaksossa.

Minä haluan rohkaista kaikkia minun kanssauskovia pysymään vahvoina uskossa. Kirjoituksia ollaan nyt toteuttamassa hämmästyttävällä tahdilla, ja merkit, joita Jeesus kehotti meitä tarkkailemaan, ovat tulossa ilmeisemmiksi joka päivä. Jos sinä tunnet hämmennystä ja turhautumista ja olet epävarma siitä mihin uskot, minä kehotan sinua huutamaan Jumalan puoleen. Jos sinä tosissaan tutkit Raamattua ja pysyt päättäväisenä rukouksessa, sinä tulet kasvamaan armossa ja meidän Vapahtajamme tietämyksessä. Huolimatta siitä mitä tämän maailman skeptikot saattaisivat sanoa, minä olen nähnyt Jumalan työtä, ja minä tiedän että Hän on meidän auttajamme vaikeuksien ajassa, meidän suuri lääkärimme sairauden aikana, meidän elättäjämme puutteen ajassa, ja meidän lohduttajamme murheen aikana. Sinulla ei ole mitään hävittävää ja kaikki voitettavaa luovuttamalla kokonaan sydämesi Herralle.

Amerikan uusi velkasopimus! (America's New Debt Deal!)

Se oli Obaman entinen Valkoisen Talon henkilökuntapäällikkö ja nykyinen Chicagon pormestari, Rahm Emanuel, joka kerran totesi, ”Sinä et koskaan halua vakavan kriisin mennä hukkaan. Ja se mitä minä tarkoitan tuolla, on tilaisuus tehdä asioita, joista sinä ajattelet, ettet olisi voinut tehdä niitä aikaisemmin.” (9) Ehkäpä Hra. Emanuelin filosofiaa jaetaan Yhdysvaltojen Kongressin jäsenten toimesta jotka veivät Amerikan maksukyvyttömyyden partaalle sen velanmaksussa ennen kuin hyväksyivät vielä yhden velkakattonoston. Kriisillä oli kaikki merkit huolellisesti koreografioidusta saippuaoopperasta, joka alituisen valtavirran uutisraportoinnin kanssa jätti monet amerikkalaiset pelokkaiksi siitä mitä voisi tapahtua jos uutta sopimusta ei saavutettaisi. Se ei ollut mikään yllätys minulle että meidän Kongressimme, joka on ilmaissut tajua dramatiikkaan menneisyydessä, odotti aivan viime minuutille saakka puskeakseen sopimuksen läpi.

Pitkän taistelun jälkeen Demokraattien ja Republikaanien välillä Kongressissa, meidän lainsäätäjät tulivat esiin velkasopimuksen kanssa jonka he väittävät toteuttavan välittömästi suunnilleen 900 miljoonan dollarin menoleikkaukset. Lisäksi, uusi komitea on muodostettu etsimään ja panemaan toimeen ainakin 1,2 biljoonan dollarin menoleikkaukset vuoden 2013 verovuoden alkuun mennessä. (10) Samalla kun leikkaukset budjetin menoissa näyttävät merkittäviltä, Forbes’in julkaisema artikkeli selittää miksi uusi sopimus ei ole ratkaissut Amerikan velkakriisiä. ”Kongressin budjettitoimisto arvioi nykyään että 9,5 biljoonaa dollaria uutta velkaa täytyy laskea liikkeeseen seuraavien 10 vuoden kuluessa. Vaikka kaikkien sopimuksessa ehdotettujen supistusten olisi määrä toteutua, mikä on hyvin epätodennäköistä, se jättäisi yhä 7,1 biljoonan dollarin uuden velan kasauman vuoteen 2021 mennessä. Meidän ongelmia ei ole ratkaistu alkuunkaan”, toteaa artikkeli. (11)

Uusi komitea, joka on muodostettu etsimään ja toteuttamaan budjettileikkauksia, koostuu kuudesta Demokraatista ja kuudesta Republikaanista. Demokraattien puolella, tämä niin kutsuttu Superkongressi koostuu Massachusetts’in senaattori John Kerry’stä, Washingtonin senaattori Patty Murray’sta, Montanan senaattori Max Baucus’ista, Etelä-Carolinan kansanedustaja James Clyburn’ista, Marylandin kansanedustaja Chris Van Hollen’ista, sekä Kalifornian kansanedustaja Xavier Becerra’sta. Republikaanien puolella, Superkongressin jäsenet ovat senaattori Jon Kyl Arizonasta, senaattori Pat Toomey Pennsylvaniasta, senaattori Rob Portman Ohiosta, kansanedustaja Dave Camp Michiganista, kansanedustaja Fred Upton Michiganista, sekä kansanedustaja Jeb Hensarling Teksasista. (12) Tällä kahdentoista miehen ja naisen ryhmällä, joka yhdessä presidentin kanssa muodostaa 13:n neuvoston, on tasoltaan ennennäkemätön valta jota ei ole koskaan ennen nähty Amerikan Yhdysvalloissa, koska mitä tahansa lakia jota he esittelevät, ei voida jarruttaa tai korjata muiden Kongressin jäsenten taholta. Pohjimmiltaan, heille on annettu tehtävä määrätä Yhdysvaltojen kohtalo. Jos Superkongressin lainsäädäntö sattuisi joskus epäonnistumaan, uusi sopimus vaatii kauaskantoisia automaattisia leikkauksia puolustukseen, sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, ja muihin ohjelmiin. Se on mielenkiintoinen strategia ollakseen varma, sillä jos tämä niin kutsuttu Superkongressi epäonnistuu viemään lakia läpi vaadituista menovähennyksistä, leikkaukset potkaisisivat automaattisesti, ja molemmat osapuolet voisivat sanoa, ”Me emme tehneet sitä”. [Näihin Superkongressin kahteen kuutoseen eli 12 (6+6) jäseneen liittyen on tärkeää mainita että okkultiikan maailmassa luku 66 kuvaa vapaamuurarikristuksen (Antikristuksen) täydellistä hallintoa Vesimiehen ajassa. Ei ole näin sattumaa että tulevaa ylintä valtaa käyttää 6+6 jäsenen kombinaatio Yhdysvaltain lainsäädäntöelimessä. Illuminaatit junailivat tämän muutoksen velkakattokriisin avulla. Suom. huom.]

Vaikka velkakattoa on nostettu ja meille on kerrottu että katastrofi on torjuttu, amerikkalaiset ovat äärimmäisen tyytymättömiä heidän hallintonsa toimintakykyyn. Yhdysvaltojen Kongressin hyväksymisaste on nyt historiallisen matala eli 14 prosenttia. (13) Lisäksi, hiljattainen Rasmussen Reports’in mielipidekysely havaitsi että 46 prosenttia vastaajista uskoo että enemmistö meidän Kongressistamme on korruptoitunut. (14) Elokuun 17. päivästä 2011 lukien, Barack Obaman hyväksymisaste on vajonnut mitättömään 39 prosenttiin. (15)

Elokuun 5:ntenä 2011, Standard & Poors -luokituslaitos laski Amerikan liittovaltion luottoluokitusta. Aikaisempaa luottoluokitusta, joka oli ollut AAA, laskettiin tasolle AA+ kera negatiivisten näkymien. Heidän virallisessa raportissaan, S&P selitti heidän perussyitään laskulle, lausumalla, ”Me alensimme meidän pitkän aikavälin luokitusta USA:lle, koska me uskomme, että pitkittynyt kiista lakisääteisen velkakaton nostamisen suhteen ja siihen liittyvä veropolitiikasta keskustelu osoittavat että enempi lähiajan kehitys sisältäen kasvua julkisissa menoissa, erityisesti valtion kansalaisille maksamissa tukiaisissa, tai saavuttaa yksimielisyys tuloverojen nostamisessa on vähemmän todennäköistä kuin me aikaisemmin otaksuimme ja jää riidanalaiseksi ja epävakaaksi prosessiksi. Me myös uskomme että talouden vakauttamissuunnitelma, josta Kongressi ja hallitus pääsivät sopuun tällä viikolla, jää alle rahamäärän, jonka me uskomme olevan välttämätöntä tasapainottamaan yleinen hallinnon velkataakka vuosikymmenen puoliväliin mennessä.” (16) On relevanttia huomauttaa että tuollaista luottoluokituksen laskua ei ole koskaan tapahtunut Yhdysvalloissa aikaisemmin. Tämä voisi oikein hyvin olla vain alkua kun lisäluokituslaskut tulevaisuudessa pysyvät hyvin todellisena ja uskottavana mahdollisuutena.

Tuleeko esiintymään vielä toinen taantuma? (Will There Be Another Recession?)

S&P:n luokituslaskun vanavedessä ja epävakaiden osakemarkkinoiden keinahteluissa, monet ekonomistit miettivät voisimmeko me olla suuntaamassa kohti toista taantumaa. ”Meneminen takaisin taantumaan olisi nyt pelottavaa, koska meillä ei ole resursseja tai tahtoa vastata haasteeseen, ja meidän alustava lähtökohta on sellainen heikkousvaihe. Se ei tule tuntumaan uudelta taantumalta. Se todennäköisesti tuntuisi lamalta”, sanoi Mark Zandi, Moody’s Analytics’in pääekonomisti. (17) Dan Duffie, talousopin professori Stanfordin yliopistosta, ilmaisi myös huolensa. ”Tähän asti se ei ole ollut niin pahaa kuin vuonna 2008, mutta se voisi muuttua paljon pahemmaksi koska suvereenit velkahuolet [Joukkovelkakirjalainaan ei liity vakuuksia eli se on niin sanottua suvereenia velkaa, joten velallisilla ei ole juridisia keinoja periä saataviaan. Lue http://yle.fi/alueet/teksti/lahti/2011/04/voiko_valtio_menna_konkurssiin_2515280.html. Suom. huom.] ovat paljon globaalimpia kuin vuoden 2008 subprime-asuntoluottoriski”, Duffie sanoi. (18) Nicholas Perna, taloudellinen neuvonantaja Webster Financial Corp:lle, kommentoi hiljattaisessa haastattelussa, ”Me olemme onnekkaita jos me pääsemme pakoon taantumaa tänä vuonna. Taantuman todennäköisyys on kasvanut merkittävästi.” (19) Mielenkiintoista kyllä, Rasmussen Reports’in tutkimus osoittaa enemmistön amerikkalaisista uskovan että vuoden 2008 taantuma ei koskaan päättynyt alunperinkään.

Samalla kun Yhdysvallat ei ehkä teknisesti ole taantumassa tänä aikana, näkymä taloudelle on hämärä parhaassa tapauksessa. Äskettäinen raportti jonka julkaisi ei-kaupallinen uutisryhmä ProPublica, tarjosi hieman huolestuttavaa dataa. Vuosittainen bruttokansantuotteen, tai GDB:n, kasvu Yhdysvalloissa oli vain 1,3 prosenttia huhti-kesäkuussa ja 0,4 prosenttia tammi-maaliskuussa 2011. Lähes yhdeksän miljoonaa työpaikkaa on menetetty vuodesta 2008 lähtien joista vain 1,8 miljoonaa työpaikkaa on saatu takaisin. ”Virallinen” työttömyysaste on pyörinyt 9 prosentin ympärillä viimeiset 28 kuukautta. (Please muista että virallinen työttömyysaste on aina paljon alempi kuin todellinen työttömyysaste johtuen metodeista joita hallinto käyttää taulukoidakseen työttömät.) Raportti myös osoittaa että 210,000 työpaikkaa täytyisi luoda joka kuukausi palauttamaan normaali työttömyysaste 11 vuodessa. (21) Valitettavasti, useimpina vuoden 2011 kuukausina, työpaikkakasvu ei edes yltänyt 210,000:een. Työpaikkojen määrät jotka luotiin kuukausittain vuonna 2011 ovat seuraavat: Tammikuu – 36,000 työpaikkaa; (22) Helmikuu – 192,000 työpaikkaa; (23) Maaliskuu – 216,000 työpaikkaa; (24) Huhtikuu – 244,000 työpaikkaa; (25) Toukokuu – 54,000 työpaikkaa; (26) Kesäkuu – 18,000 työpaikkaa; (27) Heinäkuu – 117,000 työpaikkaa. (28) [Elokuussa 2011 työpaikkojen kasvu tyssäsi kokonaan ja oli nollassa. Lisäksi heinäkuun 2011 lukua tarkistettiin alaspäin ollen 85,000 työpaikkaa. Ei mene hyvin portto USA:lla. Suom. huom.]

Saadakseen asiat näyttämään huonommilta, niin välittömästi sen jälkeen kun Barack Obama allekirjoitti uuden velkakattosopimuksen laiksi elokuun 1:senä 2011, Yhdysvaltain valtiovarainministeriö lisäsi enemmän kuin 200 miljardin dollarin arvosta sitoumuksia maan kokonaisvelkaan. Tekemällä niin, Yhdysvallat on nyt samanlaisessa ahdingossa kuin toiset kansakunnat, sellaiset kuten Japani, Kreikka, Jamaika, Libanon, Italia, Irlanti, ja Islanti, joissa velkataso ylittää bruttokansantuotteen. (29) Karut olosuhteet jotka amerikkalaiset nyt kohtaavat johtuen liiallisesta velan määrästä ja kehnosta taloudellisesta tilanteesta yllyttivät miljardööri Howard Marks’in sanomaan, ”Budjetin tasapainottamisen ja talouden kasvattamisen lisäksi, minä luulen että meidän täytyy hyväksyä se, että tulevien vuosikymmenten on todennäköisesti määrä nähdä USA:n elintason laskua suhteessa muuhun maailmaan. Elleivät meidän tuotteemme tarjoa parempia hinta/hyöty -kauppoja, ei ole olemassa mitään syytä miksi amerikkalaisten työntekijöiden pitäisi jatkaa nauttimasta samaa elämäntapa-etumatkaa työntekijöiden muissa maissa suhteen. Minä en vain odota kuulevani monenkaan poliitikon tunnustavan tätä realiteettia vaalikiertueella.” (30)

Yhdysvallat ei ehkä koskaan palaa sille vaurauden tasolle jota se kerran nautti. Vaikkakin talous paranee jossain määrin, se tulee olemaan hyvin pitkä ja kuoppainen tie. Näinä epävarmuuden aikoina, minä olen kiitollinen siitä, että me voimme luottaa meidän Jumalaamme joka toimittaa meidän tarpeemme huolimatta siitä mitkä tämän maailman nykyiset olosuhteet saattavat ollakin. Useat meistä emme ole varakkaita emmekä tule koskaan olemaan, mutta minä vakaasti uskon että Jumala tulee aina antamaan meille tarpeeksi. Valitseepa Herra antaa meille vähän tai paljon, me voimme olla rauhan ja tyytyväisyyden tilassa. Sillä kuten apostoli Paavali kirjoitti hänen ensimmäisessä epistolassaan Timoteukselle luvussa 6, ”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.” (jakeet 6-8)

Maa täynnä väkivaltaa! (A Land Filled With Violence!)

Vielä yksi merkki myrskyisistä ajoista, joissa me elämme, on mellakoiva henki joka on nielaissut suuren osan planeettaa. Joulukuusta 2010 saakka on ollut protesteja, mielenilmauksia, ja mellakoita Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa, Bahrainissa, Syyriassa, Jemenissä, Algeriassa, Irakissa, Jordaniassa, Marokossa, Omanissa, Kuwaitissa, Libanonissa, Mauritaniassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, ja Länsi-Saharassa. (31) Huolimatta ohimenevistä useista kuukausista, levottomuus on jatkunut ja jopa voimistunut joillakin alueilla; erityisesti Syyriassa. Laajoja protesteja on esiintynyt myös Israelissa heinäkuun puolivälistä 2011 lähtien satojen tuhansien vihaisten ihmisten kokoontuessa kaduille osoittaakseen mieltä korkeista elinkustannuksista. (32)

Huonot taloudelliset olosuhteet ja vastareaktio hallinnon säästöohjelmista on johtanut mielenosoituksiin ja mellakoihin myös Espanjassa, Portugalissa, ja Kreikassa. (33) Isossa-Britanniassa, alueita Lontoosta ja muista kaupungeista laskeutui kaaoksen tilaan elokuun 2011 alkupäivinä kun rakennuksia, ajoneuvoja, ja kaatopaikkoja sytytettiin ilmiliekkeihin mellakoijien toimesta jotka olivat raivoissaan poliisin brutaaliuden takia. Uutisraportit osoittavat että ainakin 186 poliisivirkailijaa loukkaantui, 4 ihmistä sai surmansa (34), ja noin 3,100 ihmistä pidätettiin lukien elokuun 15. päivästä 2011. (35)

Sosiaalinen penikkatauti Yhdysvalloissa, josta minä kirjoitin viime kuun Last Trumpetin numerossa, ei ole lieventynyt. Itse asiassa, tilanne Philadelphiassa, Pennsylvanian osavaltiossa, on muuttunut niin ankaraksi että pormestari Michael Nutter on määrännyt ulkonaliikkumiskiellon kaikille lapsille iältään 13-18 vuotta kaduilla klo 9:n jälkeen illalla. Uusi ulkonaliikkumiskielto on yritys tukahduttaa nuorten ihmisten jengit jotka ovat toteuttaneet väkivaltaisia ryöstöjä. ”Vanhemmat jotka hoitavat huonosti lapsiaan, jotka eivät tiedä missä he ovat tai keiden kanssa he ovat – te tulette löytämään itsenne kuluttamassa laatuaikaa kakaroidenne kanssa vankilassa samaan aikaan”, pormestari Nutter totesi. (36)

Surullista kyllä, väkivalta joka on ollut yleistä Chicagossa ja useissa muissa suurkaupungeissa halki Yhdysvaltojen on levinnyt jopa minun kotiosavaltiooni, Wisconsin’iin. Elokuun 4. päivän yönä 2011, nuorten ihmisten jengi hyökkäsi Wisconsinin osavaltion näyttelytilaisuuteen (Wisconsin State Fair) osanottajia vastaan kun he valmistautuivat jättämään tapahtuman. Uutisraporttien mukaan, jengi vaelsi kaduilla tilaisuuden lähiympäristössä ja pamautteli nyrkeillä, löi, potki, ja muulla tavoin hyökkäsi uhriensa kimppuun. Erään todistajan mukaan, ”Se oli kuin tapahtumapaikka johon sinä kaipaisit kansalliskaartin kontrollia.” (37) Toinen todistaja kertoi hänen kauhistuttavan kokemuksensa seuraavasti, ”Minä näin heidän tarttuvan tähän valkoiseen kaveriin joka oli luultavasti 14 tai 15 vuotta vanha. He vain paiskasivat hänet tielle. He vain hyppivät hänen päällään ja alkoivat mukiloida häntä. He potkivat häntä. Hän oli maassa. Tyttö nappasi käteensä rakennuskyltin ja kaatoi sen hänen päälleen. He vain löivät ja potkivat häntä kasvoihin.” (38)

Ensimmäisessä Mooseksen Kirjassa, luvussa 6, Jumala selitti Nooalle että hän lähettäisi tulvan hävittämään maailman koska maa oli turmeltunut ja ”tullut täyteen väkivaltaa”. Näinä viimeisinä päivinä, meillä jälleen kerran on maailma, joka on täynnä väkivaltaa, ja Jumala tulee sallimaan tämän käyttäytymisen jatkuvan vain niin pitkälle. Luukkaan evankeliumin luvussa 17:26 Jeesus varoitti meitä, ”Ja niinkuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä.” Sekasorto, jota me näemme nyt kaikkialla maailmassa, on kuitenkin yksi vahvistus Kirjoituksista ja lisätodiste siitä että meidän Vapahtajamme on tulossa pian takaisin.

Onko pedonmerkki jo saapunut? (Has The Mark Of The Beast Arrived?)

Useimmat kristityt ovat perehtyneet Ilmestyskirjaan, lukuun 13, ja profetiaan että uusi järjestelmä pystytettäisiin viimeisinä päivinä joka pakottaisi maailman ihmiset ottamaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa jos he haluavat ostaa tai myydä. On ollut monia kehitysaskeleita teknologiassa läpi vuosien, sellaisia kuten viivakoodisysteemi ja radiotaajuustunnistus (RFID) –tagit. Koska teknologia kehittyi, kristityt usein miettivät kuinka kauan se vielä veisi ennen kuin uusi petojärjestelmä toteutettaisiin. Elokuussa 2011 uusi teknologia julkistettiin joka voisi oikein hyvin olla apuväline jota sovelletaan tuomaan esiin pedonmerkki.

Science News’in artikkeli joka julkaistiin elokuun 11. päivänä 2011, kertoo uudesta mukautuvasta teknologiasta joka taipuu helposti ja voisi olla siltana kuilulle ihmisen ja koneen välillä. Se on liimafilmi sisältäen hyvin ohuen ja taipuisan riviasettelun elektroniikkaa ja tietokonekomponentteja, joka voidaan asettaa ihmiskehoon. Teknologiaa kehitettiin terveysvalvonta mielessä; kuitenkin, muut mahdolliset teknologian sovellukset menevät paljon tuota pidemmälle. John Rogers, yksi tutkimuksen yhteisluojista tästä uudesta teknologiasta totesi, ”Minä luulen että luovat ihmiset ulkona siellä tulevat ehdottamaan asioita joita me emme ole edes miettineet.” (39) Artikkeli Science News’issä väittää, ”Tahmea elektroniikka poimii signaaleja ihmisen sydämenlyönneistä kun se on liimattuna rintakehään, luurangon lihastoiminnasta kun se on liimattuna sääreen, ja aivoaalloista kun se on liimattuna otsaan.” (40) Michael McAlpine, nanoinsinööri Princetonin yliopistosta, intoili teknologiasta. ”Tämä on suunnaton läpimurto. Tämä voittaa Dick Tracy’n keksinnön [Huom. Dick Tracy'n kaksisuuntainen ranneradio vuonna 1946, lue http://www.johns-company.com/index.php?lang=fi&cat=53&month=2011-02&id=34280. Suom. huom.] soittaen jollekulle matkapuhelimen ollessa ranteessa. Se saa ranteen itsessään olemaan laitteen sijaintipaikkana joten se [matkapuhelin] on aina mukanasi.” (41) Tutkijoiden mukaan joita siteerattiin tiedejulkaisussa, ”Materiaalit ja elektroniikka-asentajien ideat joita esitetään tässä mahdollistavat intiimin, mekaanisesti ’näkymättömän’ tiukan ja käyttövarman kiinnityksen korkean suorituskyvyn elektronista toiminnallisuutta ihon pintaan tavoilla, jotka kiertävät aikaisempien lähestymisyritysten rajoitukset.” (42) Tämän teknologian avulla ihmiset tulevat pian olemaan kykeneväisiä vastaanottamaan ”merkin”, joka kirjaimellisesti tulee tekemään heistä osaksi ihmisen ja osaksi tietokoneen.



Samaan aikaan, paine kohti uutta käteisvapaata rahajärjestelmää on tasaisesti liikkumassa eteenpäin. Huhtikuussa 2011, raportoitiin että Mainen yliopisto alkaisi testata uutta ohjelmaa opiskelijoita varten maksamaan heidän ateriansa ruokailupisteissä. ”MaineCard’in (Maine-osavaltiokortti) vilauttamisen sijaan, ohjelma aikoo tunnistaa sinut käsivartesi kämmenestä. Se ottaa valokuvan kämmenviivoista ja luo mustan kuvion jonka se sitten muuntaa salakoodatuksi algoritmiksi”, sanoi Benny Veenhof, teknologiahallinnon johtaja Mainen yliopistossa. (43) Koskien systeemiä, Black Bear Dining’in operaatioiden johtaja, Kathy Kittridge sanoi, ”Enemmistö ihmisistä joiden kanssa juttelin, näki miten nopea se oli ja he ajattelivat että se oli jotenkin makeeta (cool). Jos sinä unohdat MaineCard’isi, sinulla on aina kätesi.” (44)



Toukokuun 2011 artikkeli kuulutti että McDonald’s oli asentamassa 7000 uutta itsepalvelu-kosketuskuvaruutukioskia Eurooppaan. Steve Easterbrook, McDonalds’in Euroopan yksikön johtaja tervehti uutta teknologiaa menetelmänä lisätä tehokkuutta ja rakentaa tietokanta informaatiosta liittyen yhtiön asiakkaiden tilaustottumuksiin. Uudet kioskit eivät hyväksy käteisrahaa. (45)

PayPal, rahansiirtoyhtiö jota käytetään laajasti suorittamaan henkilöltä henkilölle elektronisia rahansiirtoja Internetin välityksellä, väittää nyt että käteisraha on tulossa vanhanaikaiseksi. ”Kuluttajat ovat kasvavassa määrin luopumassa perinteisistä maksumenetelmistä sellaisista kuten käteisestä ja shekeistä ja siirtymässä nykyaikaisempaan – milloin tahansa, missä tahansa – maksamisen muotoon. Me uskomme että vuoteen 2015 mennessä digitaalinen valuutta tullaan hyväksymään kaikkialla USA:ssa – sinun paikallisesta lähikaupasta Walmart’iin. Meidän ei enää tarvitse kantaa lompakkoa mukanamme”, sanoi PayPal’in toimitusjohtaja, Scott Thompson. (46)

Lopuksi, minä tiedän että on olemassa paljon enemmän josta minä voisin kirjoittaa tässä uutiskirjeessä jos tila antaisi myöten sille. Siellä on yhä ankaraa kuivuutta suuressa osassa Yhdysvaltojen eteläosaa. Miljoonat ihmiset kuolevat nälkään afrikkalaisessa Somalian kansakunnassa. Kansannousu Syyriassa on johtanut tuhansien ihmisten kuolemaan ja mahdollisuuteen sotaa varten läntisen maailman kanssa kun johtajat Yhdysvalloista, Kanadasta, Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta vaativat uhmakasta Syyrian presidenttiä, Bashar al-Assadia, astumaan syrjään vallasta. Maapallo jatkaa järisemistään ja tärisemistään kaikkialla maailmassa, käsittäen merkittävät järistykset luonnononnettomuuteen uupuneessa Japanin kansakunnassa. Nämä ovat totisesti erilaisia aikoja kuin mikään muu ajanjakso historiassa. Minä olen hyvin kiitollinen siitä että me voimme luottaa Jumalaan päästäksemme läpi näiden vaikeiden aikojen. On varmastikin paljon kestämistä näinä ahdingon aikoina, mutta kuten Jeesus sanoi meille Matteuksen evankeliumissa, ”Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 24:13)

Kiitokset kaikille teille jotka tuette tätä ministeriötä. Tämä on haastava työpaikka, mutta minä kiitän Jumalaa tilaisuudesta tehdä tätä työtä. Se on minun toiveeni ja rukoukseni että tämä uutiskirje on ollut siunaus sinulle, meidän lukijoille. Jos teillä on mitä tahansa rukouspyyntöjä, please älkää epäröikö lähettää niitä meidän suuntaan. Kullekin pyynnölle tullaan antamaan yksilöllistä huomiota kun me kannamme teidän pyyntönne Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Samuel David Meyer

Suomentanut: Olli R. (“nokialainen”)

Lähdeluettelo

01. Fox News, July 21, 2011, By Todd Starnes, http://foxnews.com/.
02. The Kansas City Star, October 22, 2010, By Daniel Burke, http://kansascity.com/.
03. Ibid.
04. The Reading Eagle, July 24, 2011, By Bill Uhrich, http://readingeagle.com/.
05. Time Magazine, March 4, 2011, By Alexandra Silver, http://time.com/.
06. Christian Post, July 13, 2011, By Nicola Menzie, http://christianpost.com/.
07. Pew Research Center, September 28, 2010, By Pew Research, http://pewresearch.org/.
08. Der Spiegel, August 11, 2011, By Hillmar Schmudt, http://www.spiegel.de/.
09. YouTube Video, http://youtube.com/watch?v=1yeA_kHHLow
10. OMB Watch, August 16, 2011, By OMB Watch, http://ombwatch.org/.
11. Forbes, August 1, 2011, By Peter Schiff, http://forbes.com/.
12. The St. Louis Beacon, August 12, 2011, By Robert A. Cropf, http://stlbeacon.org/.
13. CBS News, August 4, 2011, By CBS News and the New York Times, http://cbsnews.com/.
14. Rasmussen Reports, July 27, 2011, By Rasmussen Reports, http://rasmussenreports.com/.
15. ABC News, August 15, 2011, By Devin Dwyer, http://abcnews.com/.
16. Standard And Poor's Official Report, August 5, 2011.
17. CNN Money, August 10, 2011, By Chris Isidore, http://money.cnn.com/.
18. CNBC, August 11, 2011, By CNBC, http://cnbc.com/.
19. Seeking Alpha, August 17, 2011, By Harlan Levy, http://seekingalpha.com/.
20. Rasmussen Reports, August 9, 2011, By Rasmussen Reports, http://rasmussenreports.com/.
21. ProPublica, August 2, 2011, By Braden Goyette, http://propublica.org/.
22. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, February 4, 2011.
23. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, March 4, 2011.
24. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, April 1, 2011.
25. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, May 6, 2011.
26. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, June 3, 2011.
27. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, July 8, 2011.
28. US Bureau Of Labor Statistics, Official Report, August 5, 2011.
29. AFP, August 3, 2011, By AFP, Washington, D.C.
30. Business Insider, July 22, 2011, By Courtney Comstock, http://businessinsider.com/.
31. Wikipedia Encyclopedia, http://en.wikipedia.org/wiki/Arab_Spring.
32. CNBC, August 9, 2011, By Mark Koba, http://cnbc.com/.
33. Ibid.
34. CNN, August 12, 2011, By Laura Smith-Spark, London, United Kingdom.
35. BBC News, August 15, 2011, By BBC News, http://bbc.co.uk/.
36. The Daily Express, August 15, 2011, By The Daily Express, http://express.co.uk/.
37. WTMJ4 News, August 5, 2011, By The WTMJ News Team, http://todaystmj4.com/.
38. Ibid.
39. Science News, August 11, 2011, By Laura Sanders, http://sciencenews.org/.
40. Ibid.
41. Ibid.
42. Newsy, August 12, 2011, By Charlie McKeague, http://newsy.com/.
43. Maine Campus News, April 3, 2011, By Matthew Soucy, http://mainecampus.com/.
44. Ibid.
45. Financial Times, May 15, 2011, By Louise Lucas, http://ft.com/.
46. The Independent, July 1, 2011, By The Independent, http://independent.co.uk/.


Erikoishuomautus: Uusi kunnianosoitus-nettisivu pastori David J. Meyer’iä varten voidaan nyt ladata osoitteesta http://pastormeyer.org.

Kommentit koskien tätä uutiskirjettä tai keskusteluaihe-ehdotuksia voidaan jättää osoitteeseen editor@lasttrumpetnewsletter.org.

Jos haluat jättää rukouspyynnön, voit lähettää emailia osoitteeseen prayer@ltmmail.org tai mailata sen meidän postiosoitteeseen.

http://lasttrumpetministries.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com