Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Islamin musta lippu liehuu maailmalla Mahdin tuloa ennakoiden – Henry Kissinger sanoo että nyky-Israelia ei ole olemassa enää 10 vuoden kuluttua

Tässä tuore Cutting Edgen viikkokirje jossa David Bay ruotii päivänpolttavia uutisia lukijoilleen. Tällä kertaa pääuutiseksi on noussut profeetta Muhammedia symbolisoiva Islamin musta lippu, jota islamistiset joukot ympäri Lähi-itää ja muuallakin ovat alkaneet liehuttaa aktiivisesti osoittamaan heidän messiaansa, Mahdin, pikaista saapumista maailman valloittamiseksi Islamille. Kaikki tämä levoton liikehdintä muslimimaissa sai alkunsa alun perin heinäkuussa 2012 julkaistusta YouTube-pilavideosta (dubattiin arabiaksi syyskuun alussa 2012 ja poiminto videosta lähetettiin egyptiläisellä TV-kanavalla 9.9.2012) jossa rienataan profeetta Muhammedia ja mellakat alkoivat varsinaisesti WTC-iskujen 11. vuosipäivänä 11.9.2012, jolloin USA:n Libyan-suurlähettiläs tapettiin Benghazissa. Siitä lähtien islamistiset ryhmät ovat aktiivisesti liehuttaneet sotaisaa lippuaan. David selittää Islamin mustan lipun profeetallista merkitystä kun koko arabimaailma odottaa Mahdinsa pikaista ilmestymistä tänä aikakauden lopulla. Islamin Mahdi rinnastuu monella tavalla Raamatun kuvaukseen Antikristuksesta. Tämän sotaisan Islamin esilletulo näinä aikoina viittaa tulevaan Israelia ja Jerusalemia vastaan käytävään taisteluun josta monet raamatunkohdat ennustavat. Toisessa viikkokirjeen osiossa kerrotaan myöskin nykyisestä anti-israelilaisesta suuntauksesta kun paljastetaan juutalaisen Henry Kissingerin tuore kommentti Israelin häviävästä olemassaolosta kymmenessä vuodessa. David osoittaa mm. Raamatun lopunajan profetioilla, etteivät kaikki juutalaiset ole oikeita juutalaisia vaan ovat Saatanan synagooga eli Illuminatin jäseniä. Kissinger kuuluu juuri tähän luopioryhmään joka haluaa tuhota perinteisen uskonnollisen Israelin perustaakseen tilalle ateistisen valtion Antikristuksen komennossa. Kun Amerikkakin Obaman johdolla on vähitellen luopumassa Israelin tukemisesta, jää Israelin turvaksi lopulta vain Jeesus ja Hänen enkelinsä. Se varmasti onkin profeetallinen tarkoitus. Viikkokirjeen osiot suomensi: Olli R.

--------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 2.10.2012

------- This Week’s Hot News -------

------- Tämän viikon kuumat uutiset -------


I. Radikaalit islamistiset joukot kaikkialla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä liehuttavat Islamin mustaa lippua, tulevan Mahdin, Islamin messiaan, symbolia!

Muslimit uskovat että he taistelevat Mahdin puolesta tällä aikakauden lopun periodilla. Onko tuo syynä siihen miksi he ovat kärventämässä Lähi-itää?

UUTISKATSAUS: ”Islamin mustan lipun profeetallisen merkityksen ymmärtäminen”, by Joel Richardson, World Net Daily, 16.9.2012

”Mitä Islamin musta lippu tarkasti ottaen symbolisoi? Islamilaisen historian ja tradition mukaan, Muhammedin, Islamin profeetan ja perustajan, elämänkulun aikana hänen joukkonsa kantoivat suurta mustaa sotalippua nimeltä ar-Raya taisteluun … Islamin musta lippu kuvioidaan useimmiten valkoisella arabialaisella kirjoituksella. Lause arabiaksi, la ’ilaha 'illà l-Lah, Mu’ammadur rasula l-Lah, kääntyy englanniksi, 'There is no god but Allah, Muhammad is the messenger of Allah' (Ei ole muuta jumalaa kuin Allah, Muhammed on Allahin sanansaattaja). Tämä on islamilaisen teologian uskontunnustus ja sisin ydin.”

”… lippua käytetään myös Hizbut-Tahrir’in, kansainvälisen islamistisen ryhmän, taholta, jonka päämääränä on perustaa uudelleen Kalifikaatti … Kalifikaatin palauttaminen, tavoite, jonka jakavat jihadistiset ryhmät kuten al-Qaida, samaten maltilliset aktivistiryhmät kuten Hizbut Tahrir, on unelma yhdistää koko islamilainen maailma yhdeksi islamistiseksi supervaltioksi, jota kutsutaan Kalifikaatiksi, ja sitä johtaa yksittäinen johtaja, joka tunnetaan Kalifina. Kalifi on paavi, presidentti ja islamilaisen maailman kenraali, tuoden kaikki uskonnolliset, hallinnolliset ja sotilaalliset virat yhden johtajan alaisuuteen. Käytännössä jokaisessa Hizbut Tahrir’in kokouksessa, se on musta lippu, joka on kaikkein huomattavin näytteillä oleva symboli.”



Lopulta, me pääsemme mustan lipun varsinaiseen ytimeen.

”Islamilaisten profetioiden mukaan, muslimit uskovat että muslimiarmeijoiden ilmaantuminen kantamassa mustia lippuja on voimakas merkki lopunajoista, ilmoittaen Mahdin, islamilaisen messiashahmon, tulemuksesta. Muslimit uskovat että Mahdi tulee yhdistämään islamilaisen maailman, valloittaa Israelin ja saa aikaan Islamin voiton maailman muslimittomista kansoista ja uskonnoista Islamin Kalifina.”

Toisin sanoen, tämän päivän muslimit uskovat että maailmanhistoriassa on nyt tullut aika jolloin heidän messiaansa – imaami Mahdi – on nousemaisillaan valloittamaan maailman Muhammedille. Juuri aikana jolloin Pyhä Henki liikuttaa aitoja kristittyjä käsittämään että aikakauden loppu on yllämme, vastakkainen henki liikkuu muslimien keskellä kaikkialla maailmassa, kannustaen heitä uskomaan että aika on tullut hartaita uskovia varten aloittaa veristen taistelujen prosessi jota Mahdi tulee johtamaan, valloittaen maailman Islamille.

Kuusi vuotta sitten, me julkaisimme Headline News -artikkelin jossa Iranin presidentti Ahmadinejad toisteli vakaumustaan että imaami Mahdin tulo on aivan käsillä ja että Iranin kohtalona oli palvella häntä voimakkaasti kun hän valloittaa Jerusalemin ensiksi ja muun maailman toiseksi. Ole hyvä ja vietä muutama hetki lukeaksesi tämän artikkelin, NEWS2177, otsikolla, ”Iranin valtion media ilmoittaa että shiiojen messiaan ilmestyminen on lähellä!”

Palataan meidän esille ottamaan uutisartikkeliin koskien sitä miten laajalle ulottuvaa on tämän militantin Islamin mustan lipun esilletulo?

* ”… nyt sama musta lippu liehuu ylpeästi korkealla USA:n suurlähetystön yllä Tunisiassa ja hulmuaa halki maailman. Tervetuloa Obaman niin kutsuttuun ’arabikevääseen’.”

* ”Musta lippu on havaittu protestien ja mellakoiden keskellä Egyptissä, Libyassa, Sudanissa, Nigeriassa, Libanonissa, Jordaniassa, Irakissa, Syyriassa, Kuwaitissa, Bahrainissa, Iranissa, Pakistanissa, Bangladeshissa, Afganistanissa, Indonesiassa, Intiassa, Turkissa, Jerusalemissa, Gazassa ja jopa Saksassa, Australiassa ja Englannissa. Halki maailman, muslimeja jokaisesta rodusta, heimosta ja kansakunnasta on marssimassa saman mustan sotalipun alla.”

* ”Viime viikolla, pelottavan antiamerikkalaisen mellakoinnin ja protestoinnin keskellä, siellä oli jopa yrityksiä nostaa musta lippu USA:n suurlähetystön ylle Kairossa.”

Kristityt teologit panevat merkille samankaltaisuuden imaami Mahdin ja Raamatun Antikristuksen välillä.

”Kristityt teologit ovat tähdentäneet samankaltaisuutta islamilaisen näyn heidän Mahdistaan kera Jeesuksen ja Paavalin varoitusten kesken jotka näkivät raamatullisen Antikristuksen asettavan itsensä ylös Temppelivuorelle demonisena vaatimuksen esittäjänä maailman johtajuuteen:

”Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon- silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille.” (Matteus 24:15-16)

"So when you see standing in the holy place ‘the abomination that causes desolation,’ spoken of through the prophet Daniel – let the reader understand – then let those who are in Judea flee to the mountains." – Matthew 24:16

”Tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” (2 Tess. 2:4)

"He will oppose and will exalt himself over everything that is called God or is worshiped, so that he sets himself up in God’s temple." – 2 Thessalonians 2:4

DVD

Minun kannaltani, minä uskon että Pyhä Henki on kutsumassa Islamin johtajia kaikkialta maailmasta aloittamaan profetoidun marssin suunnittelun Jerusalemia vastaan, kuten on ennustettu Sakarjan kirjan luvussa 12. Kuuntele asiaankuuluvia poimintoja:

Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.” (Sakarja 12:2-3, KR 33/38)

"Behold, I am about to make Jerusalem a cup or bowl of reeling to all the peoples round about ... in that day I will make Jerusalem a burdensome stone for all peoples; all who lift it or burden themselves with it shall be sorely wounded. And all the nations of the earth shall come and gather together against it." (Zechariah 12:2-3, Parallel Bible, KJV/ Amplified Bible Commentary)

Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset [niistä armeijoista jotka taistelevat Jerusalemia vastaan] vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella. Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.” (Sakarja 12:4, KR 33/38)

"I will smite every horse [of the armies that contend against Jerusalem] with terror and panic and his rider with madness; and I will open My eyes and regard with favor the house of Judah and will smite every horse of the opposing nations with blindness." (Zechariah 12:4, Ibid.)

Jumala sitten kertoo ennalta että Hän tekee juutalaisista sotilaista mahtavia sotureita.

”Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.” (Sakarja 12:8, KR 33/38)

"In that day will the Lord guard and defend the inhabitants of Jerusalem, and he who is spiritually feeble and stumbles among them in that day of persecution shall become strong and noble like David; and the house of David shall maintain its supremacy like God, like the Angel of the Lord Who is before them." (Zechariah 12:8, Parallel Bible, KJV/ Amplified Bible Commentary)

Viimein, Jumala laskee alas profeetallisen jyrähdyksen näiden tunkeutuvien armeijoiden päälle jotka käyvät Jerusalemia vastaan.

”Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.” (Sakarja 12:9, KR 33/38)

"And it shall be in that day that I will make it My aim to destroy all the nations that come against Jerusalem." (Zechariah 12:9, Ibid.)

Tämä nykyinen Islamin militanttien joukkojen liekehtiminen, uskoessaan taistelevansa heidän imaami Mahdinsa puolesta, jonka on määrä nousta pian, on lisävahvistusta monista Raamatun profetioista joita ollaan toteuttamassa juuri nyt, tai näyttämöstä, jota ollaan pystyttämässä profetioiden täyttymystä varten.

DVD

Yksi pikainen huomautus koskien tätä World Net Dailyn artikkelia. Samalla kun minä lainasin siitä mielenkiinnon kohteena olevia asiaankuuluvia päivittäisiä uutisia, minä olen tietoinen siitä että WND uskoo Antikristuksen olevan islamilainen. Kuitenkin, Raamattu todellakin sanoo että Antikristus tulee ensisijaisesti juutalaisia varten, väittäen olevansa Messias jota he ovat odottaneet.

Tämä Antikristus tulee pystyttämään päämajansa Jerusalemiin, tulee valvomaan Israelin kolmannen temppelin rakentamista ja tulee vainoamaan juutalaisia yrittäessään tappaa heidät kaikki.

Jumala sallii hänen tappaa kaksi kolmasosaa juutalaisista kaikkialla maailmassa, mutta Hän suojelee yhtä kolmasosaa ”piilopaikassa” jonka Hän on valmistanut.

J.D. Grush kertoo suurenmoisesti tämän kiehtovan tarinan siitä kuinka Jeesus suojelee juutalaisten yhden kolmasosan jäännöstä Antikristuksen murskaavaa voimaa vastaan, piilopaikassa ("The Hiding Place", DVD).



II. Henry Kissinger on todennut että, kymmenen vuoden päästä tästä hetkestä, Israelia ei enää olisi olemassa!

UUTISKATSAUS: Kymmenen vuoden päästä, Israelia ei tule enää olemaan: Kissinger”, Hamsayeh.net, 1. lokakuuta 2012

”Ajatus Israelin vääjäämättömästä romahduksesta ei ole enää tabu kun yhä useampi USA:n ylimmän päällystön virkailijoista todistaa avoimesti faktasta, huomattavan USA:n diplomaatin Henry Kissingerin kanssa, sanoen, ’Kymmenessä vuodessa, Israelia ei enää tule olemaan’.”

”Kissingerin lausunto on ehdoton ja varaukseton. Hän ei sano että Israel on vaarassa, mutta voitaisiin pelastaa jos me antaisimme sille biljoonia dollareita lisää rahaa ja mäiskisimme tarpeeksi sen vihollisia sotavoimillamme…. Hän ei tarjoa tietä ulos. Hän pelkästään toteaa tosiasian: ’Vuonna 2022, Israelia ei enää ole olemassa’.”

Presidentti Obaman hallinto on oletettavasti myöskin varautumassa ”jälki-israelialaiseen” Lähi-itään!

”Hän myös viittasi tutkimukseen joka tilattiin USA:n tiedusteluyhteisöltä (IC), muodostuen USA:n 16 tiedusteluvirastosta, aikaisemmin tänä vuonna, nimeltään ’Preparing for a Post-Israel Middle East’, ja osoitti että IC’n raportin sisältö tukee Kissingerin väitettä. ’Kuusitoista USA:n tiedustelulaitosta myöntää että Israel ei pysty vastustamaan palestiinalaismielistä kaiken tieltään tuhoavaa voimaa koostuen arabikeväästä, islamilaisesta herätyksestä, ja Iranin islamilaisen tasavallan noususta’, analyytikko lisäsi.”

Tämä uutinen on shokeeraava, todellakin. Jos Israelin ainoa supervaltaliittolainen on kääntymässä sitä vastaan niin sitten mitä toivoa eloonjäämisestä sillä on? Tämä lainaus Kissingeriltä on erityisen sapettava. Kuitenkin, Kissinger näytti hänen todelliset luopio-värinsä Jom Kippurin vuoden 1973 sodassa kun hän sivuutti presidentti Nixonin määräyksen aloittaa massiivinen Israelin puolustusvoimien (IDF) jälleenvarustaminen Siinain niemimaalla. Henry mieluummin sallisi Israelin joutua tappiolle ja tuhon omaksi kuin pelastaa sen.

Kissinger, Rothschildit, ja Rockefellerit, ovat luopiojuutalaisia joita israelilainen journalisti Barry Chamish kutsuu sabbatealaisiksi juutalaisiksi. Nämä teeskentelijät ovat ateisteja ja ovat kauhuissaan nähdessään että moderni juutalaiskansalainen on hyvin sitoutunut ortodoksijuutalaisuuteen. Chamish sanoo että nämä ulkokultaiset juutalaiset mieluummin tuhoaisivat Israelin jotta he voivat tuoda sen uudelleen eloon joskus tulevaisuudessa ateistisena valtiona jota he niin kiihkeästi halajavat.

Minä muistan kun Henry Kissinger sanoi presidentti Nixonille, vuonna 1973, että Amerikan johtajalle oli tarkoituksenmukaista olla piittaamaton juutalaisten massateurastuksesta: ”Juutalaisten maastamuutto Neuvostoliitosta ei ole Amerikan ulkopolitiikan tavoite. Ja jos he panevat juutalaisia kaasukammioihin Neuvostoliitossa, se ei ole Amerikan huoli. Kenties humanitaarinen huoli.” Kun hän puhui nuo sanat, Kissinger (nostamalla räikeän kielikuvan todistamaan hänen luotettavuuttaan) vetosi maailman mahtavimman miehen antisemiittiseen ennakkoasenteeseen.

DVD

Jeesus ennusti tämäntyyppisistä juutalaisista aikakauden lopussa. Kuuntele:

”Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas-ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.” (Ilm. 2:9; KR 33/38)

"I know your affliction and distress and pressing trouble and your poverty—but you are rich! and how you are abused and reviled and slandered by those who say they are Jews and are not, but are a synagogue of Satan." (Revelation 2:9; Parallel Bible, KJV/ Amplified Bible Commentary)

Kuuntele kun Jeesus toistaa Hänen varoituksensa kyseisenlaisista luopiojuutalaista aikakauden lopussa.

”Katso minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat …” (Ilm. 3:9; KR 33/38)

"Take note! I will make those of the synagogue of Satan who say they are Jews and are not, but lie ..." (Revelation 3:9; Ibid.)

Kahdesti Jeesus huomautti että nimenomaan ilkeitä luopiojuutalaisia nousisi aikakauden lopulla. Nämä miehet kutsuisivat itseään juutalaisiksi ja pystyisivät todistamaan sen genealogisesti, mutta he EIVÄT ole juutalaisia Jeesuksen näyssä koska he tulevat ”Saatanan synagoogasta”.

Tätä kuvausta Illuminatin monista suurista ei voi olla keksimättä! Jeesus paljasti tämän nykyisen tilanteen aivan naulankantaan! Monet niin kutsutut ”juutalaiset” jotka kansoittavat Illuminatia eivät ole juutalaisia Jeesuksen silmissä, vaan ovat saatanisteja. Todellakin, kaikki Illuminatin jäsenet – olivatpa he juutalaisia tai ei-juutalaisia – ovat ammattiaan harjoittavia okkultisteja. [Ehkä nämä valejuutalaiset ovat niitä kasaarijuutalaisia jotka periytyvät muinaisen kasaarivaltakunnan käännynnäisistä juutalaisista ja eivät siten ole biologisestikaan verisiteillä yhdistettyjä aitoihin Israelin juutalaisiin. Lue: Kasaarijuutalaiset (käännynnäiset ”self-styled Jews”). Suom. huom.]

Jos Amerikka presidentti Obaman johdolla aikoo kääntyä Israelia vastaan, mitä toivoa tuolla pikkuruisella valtiolla on selviytyä hengissä kiivaasta hyökkäyksestä jota Saatana valmistelee?

”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun [Danielin] kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” (Dan. 12:1; KR 33/38)

"And at that time of the end Michael shall arise, the great angelic prince who defends and has charge of your [Daniel’s] people. And there shall be a time of trouble, straitness, and distress such as never was since there was a nation till that time. But at that time your people shall be delivered, everyone whose name shall be found written in the Book of God’s plan for His own." (Daniel 12:1; Parallel Bible, KJV/ Amplified Bible Commentary)

Tilanne pääsee kehkeytymään niin ylen pahaksi Israelille että Jeesuksen itsensä ja Hänen enkelilaumansa täytyy tulla Israelia puolustamaan. Israel on kärsimäisillään ennennäkemättömillä tavoilla, mutta lopussa, Jeesus tulee henkilökohtaisesti suojelemaan heitä ”piilopaikassa” ("The Hiding Place") 3,5 vuoden ajan ja sen jälkeen Hän tulee henkilökohtaisesti tuhoamaan Jerusalemia ympäröivät Antikristuksen armeijat ”Harmagedonin taistelussa” ("Battle of Armageddon")!

Jumala aikoo näyttää Hänen mahtavan voimansa kun Hän tuhoaa Israelin viholliset, aivan kuten Hän näytti kaikkivoipaisuutensa Faaraon suhteen Punaisellamerellä! Pysy vain taajuudella nähdäksesi Jumalan suuruuden!

Rukoile rauhaa Jerusalemille.

Maineen vuoksi, Henry Kissingerin henkilökunta-assistentti kielsi että Henry olisi koskaan antanut tätä lausuntoa. Kuitenkin, muut uutisorganisaatiot noukkivat tämän jutun. Esimerkiksi:

"‘No more Israel’ ", New York Post, September 17, 2012

"'Kissinger said Israel won't exist in 10 years' ", Israel Hayom News, September 27, 2012


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com