Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lou Englen Latter Rain -profetian tarkastelua nykytapahtumien valossa

Seuraavassa Samuel Korhosen tuore sähköpostiviesti lukijoilleen kera liitteen, joka on hänen suomentama vuoden 2013 ”Herescope'n” artikkeli nykyisestä karismaattisesta+dominionistisesta eksytyksestä, jossa pääosaa näyttelee amerikkalainen Bill Johnson Bethel -seurakuntansa kanssa. Tältä taholta tuleva henki villitsee myös Suomessa TV7:n kautta.

-------------------------------

Lähettäjä: "Samuel Korhonen" <smlkorhonen@gmail.com>
Vastaanottaja: "undisclosed-recipients:"
Aihe: GLS 2014
Päivä: 17. marraskuuta 2014 22:12


Shalom!

Jälleen tänä syksynä pidettiin taas Suomessakin amerikkalaisen Willow Creek -seurakunnan GLS-seminaari. Se näyttää vuosi vuodelta olevan yhä suositumpi ja tänä vuonna seminaari pidettiin peräti neljällä paikkakunnalla. Noissa seminaareissa on puhujina enimmäkseen liikemaailman johtajia ja guruja, kuten esim. Erica Ariel Fox, joka (Amazon.com:in kirjaesittelyn mukaan) ”käyttää oivalluksia länsimaisesta psykologiasta ja itämaisesta filosofiasta ylittämään kuilun, joka on sen välillä, mitä ihmiset tietävät, että heidän pitäisi sanoa ja sen, mitä he todella sanovat.”

Näissä seminaareissa kristillisille johtajille syötetään liikemaailman oppeja tekemään seurakunnista liikeyrityksiä amerikkalaisen mallin mukaan. Ja hyvään maaperään näyttää siemen putoavan. Esim. helluntailainen Hannu Haukka on näiden seminaarien suuri fani ja levittää niitä Venäjällekin ja soveltaa niiden opetuksia omassa suurteollisuudessaan.

On puhujien joukossa toki hengenmiehiäkin, kuten Obaman virkaansiunaaja Lou Giglio. Mutta minkä hengen? Lue liitteenä oleva ”Herescope'n” suomennettu artikkeli: ”Vanhan Myöhäissateen profetian uusi tarkastelu nykytapahtumien valossa” ja päätä itse.

Tämä henki näyttää vallanneen myös TV7:n. Sen voi päätellä siitä, että kaikki, mikä vain on peräisin Bill Johnson'in Bethel -seurakunnasta, on kovassa kurssissa heidän tuotannossaan.

On toivottavaa, että mahdollisimman moni lähettäisi näitä posteja eteenpäin totuuden edistämiseksi, koska suuri eksytys on jo suuressa määrin vallannut Suomen Siionin.

Bileamin Aasi (Samuel Korhonen)

---------------------------

Vanhan Myöhäissateen profetian uusi tarkastelu nykytapahtumien valossa


JOHANNEKSEN PALVELUTYÖ
Heinäkuussa 2007 Lou Engle profetoi julkisesti, että Jumala oli käskemässä meitä alkaa siirtyä kohti stadioneja. Hän jatkoi profeetallisella sanalla ja sanoi, että ”The Call (Kutsu)” oli liike, joka täytti stadionit rukouksella ja paastolla – kuten Johannes Kastajan palvelutyö.        
Mutta Johanneksen palvelutyön tuli valmistaa tie Jeesuksen palvelutyölle – joka oli merkkejä ja ihmeitä. Lou profetoi, että Jumala aikoi täyttää stadionit merkeillä ja ihmeillä ja meidän tuli alkaa julistaa ja siirtyä sitä kohti.

"3-5.8.2011... Minä uskon, että Jumala aikoo vapauttaa herätyksen parantajaherätyssaarnaajien uudelle rodulle, jotka voidellaan, aktivoidaan ja lähetetään takaisin kampuksilleen ja kaupunkeihinsa. Ja me näemme hillitsemättömän tulen jälleen kerran lähtevän Chicago'sta ja tällä kertaa se 'sytyttää sukupolven, joka muuttaa maailman'. Nähdään siellä." Banning Liebscher, Jesus Culture Director (Jeesus-kulttuurijohtaja)

"Uskokaamme, että stadionit täyttyvät merkeistä ja ihmeistä.... Ja stadionit tulevat täyttymään. Olemme astumassa suuren herätyksen päiviin ja minä uskon, että Jeesus-kulttuuri kantaa stadionkristillisyyden ja merkkien ja ihmeiden manttelia.... ja vapauttaa suurimman Jeesus-liikkeen.... Lou Engle[1]

Lou Giglio'n on tarkoitus lukea siunaus presidentti Obama'n virkaanastujaisissa tammikuun 21. päivänä. Virallisen ilmoituksen mukaan hän on ”Reverend Louie Giglio, Atlanta'n Passion -cityseurakunnan pastori” ja häntä ”pidetään yhtenä korkeimman profiilin evankelikaalisista kristillisistä pastoreista. Hän on ollut näkyvästi esillä ponnistuksissa lopettaa ihmiskauppa."[1]

Tämä kutsu on merkittävä, koska Lou Giglio on nykyisin ankaran tulituksen kohteena joissakin evankelikaalisen maailman sektoreissa johtuen kiistaanalaisesta yhteydestään uuden apostolisen uskonpuhdistuksen (NAR) johtajaan Bill Johnson'iin ja musiikkiryhmään/palvelutyöhön nimeltä Jesus Culture (Jeesus -kulttuuri).
Bill ja Brenda Johnson ovat Bethel -seurakunnan senioripastorit Kalifornian Redding'issä. Bethel -seurakunta on vahvasti uskonsanaliikkeen linjoilla ja samaistuu uuteen apostoliseen uskonpuhdistukseen (New Apostolic Reformation = NAR), eli kolmannen aallon liikkeeseen ”profeettoineen,” ”apostoleineen” ja väitettyine manifestaatioineen. C. Peter Wagner sanoo Bill Johnson'ia ”apostoliksi” (ks. TBC 5/97, 2/07). Hänen teologiansa on mennyt sellaiseksi, että jotkut kutsuvat sitä ”Kristuksen jumaluuden tosiasialliseksi kieltämiseksi.”[2]

Kysymys on siitä, että Johnson'in Bethel -seurakunta poiki Jeesus-kulttuurin, jota kuvaillaan, ei vain bändinä, vaan palvelutyönä sytyttämään herätyksen maan kansakunnissa."[3] Tämä lopunajan herätys on NAR:in tärkein oppi. Apprising Ministries'in raportin "LOUIE GIGLIO, PASSION 2013, AND JESUS CULTURE," mukaan tämä Jesus Culture -bändi oli mukana Lou Giglio'n tapahtumassa Passion 2013. Edellinen Jesus Culture -tapahtuma nimeltä Awakening 2011 ”oli Jesus Culture -palvelutyön itsensä järjestämä” ja sitä mainostettiin, että se ”SYTYTTÄÄ HERÄTYSSAARNAAJIEN SUKUPOLVEN KAIKKIALTA KANSAKUNNASTA MUUTTAMAAN MAAILMAN.” Pääpuhujiin kuului tunnettuja NAR-johtajia, muiden muassa Reinhard Bonnke, Bill Johnson, Lou Engle ja Cindy Jacobs.[4]

Tämän kaiken merkitystä kuvaillaan sarjassa Apprising Ministries'in julkaisemia syvällisiä raportteja. Lou Giglio'lla on laaja työ ja vetovoima valtavirran evankelikaaleihin ja hänen Passion 2013 -tapahtumaansa, joka pidettiin Georgia Dome'ssa tammikuun 1-4. päivinä, osallistuivat "Beth Moore, John Piper, Francis Chan, räppäri Lecrae... ja pastori Judah Smith Seattle'n City-seurakunnasta ja suosittu kristillinen bändi, Jesus Culture."[5] Voit lukea lisää ja tarkastella dokumentaatiota ja tallenteita seuraavista raporteista:
JESUS CULTURE AND JUDAH SMITH TO JOIN PIPER, MOORE, CHAN AND OTHERS AT GIGLIO’S PASSION 2013

LOUIE GIGLIO TWISTS EZEKIEL 37 AT PASSION 2013

FRIENDS OF BETHEL CHURCH, HOME OF JESUS CULTURE

JESUS CULTURE—OF BETHEL CHURCH—AND PRACTICING RAISING THE DEAD

JESUS CULTURE—YOU SURE IT’S THE REAL JESUS?

AN INVASION OF ERROR—REVIEW OF WHEN HEAVEN INVADES EARTH BY BILL JOHNSON

BETH MOORE AND JOHN PIPER SET FOR PASSION 2013 WITH LOUIE GIGLIO

Erityisen huolestuttavaa on näiden evankelikaalisten johtajien, kuten Lou Giglio, Beth Moore ja John Piper avoin yhteys NAR:in kiistanalaisiin opetuksiin.[6] Olemme kauan aikaa varoittaneet NAR:in väärien apostolien ja profeettojen halusta valtavirtaistaa itsensä sekä seurakuntaan että Amerikan politiikkaan. Johto toivoo voittavansa oikeutuksen ja uskottavuuden uskottavilta kuulostavien syiden myötä ja naivien, herkkäuskoisten ja/tai samanmielisten evankelikaalisten valtavirran johtajien ja ryhmien reppuselässä. On kysyttävä: Jakaako Lou Giglio Bill Johnson'in käsitykset lopunajoista, jotka ovat yhteneväiset NAR:in ja IHOP:in harhaoppisten opetusten kanssa?
Johnson uskoo, että tulee suuri lopunajan herätys, jonka käynnistää “Elia-sukupolvi” (käsite harhaoppisesta Latter Rain -liikkeestä), joka ylittää kaikki toiset kristittyjen sukupolvet, mitä tulee kykyyn tehdä suuria voimatekoja. Johnson väittää seuraavaa itsestään ja kumppaneistaan: ”Me kannamme Elian voitelua valmistautumisessa Herran paluuseen samalla tavalla, kuin Johannes Kastaja kantoi Elian voitelua ja valmisti kansaa Herran tulemukseen” (Johnson: 184).

Näiden elitistien oletetaan käynnistävän suuren merkkien ja ihmeiden herätyksen, jossa tapahtuu suurempia ihmeitä, kuin mitä Jeesus teki. Tämä ihmeiden räjähdys, jota he odottavat, saa aikaan suuren herätyksen ennen Kristuksen paluuta. Johnson sanoo: “Minä elän herätykselle, joka on kehittymässä ja uskon, että se ylittää kaikki aikaisemmat herätykset yhteensä ja tuo yli miljardi sielua Valtakuntaan” (Johnson: 23).[7] [korostus lisätty]
Johnson'in seurakunta synnytti Jeesus-kulttuuri-ilmiön vuonna 1999. Jeesus-kulttuuri on kuvaillut itseään Latter Rain -kultin käsittein: ”Kun olimme muutamia vuosia isännöineet konferensseja Redding'issä, Herra alkoi puhua meille herätyssaarnaajien uudesta rodusta, joka oli tulossa esiin kaikkialla maailmassa vastauksena Jumalan huutoon Hänen ikävöidessään kansakuntia." Tätä kutsua kansakunnille kuvailtiin dominionistisin käsittein: "Mandaattimme oli määritelty: nostaa, mobilisoida, varustaa, kannustaa, antaa resurssit ja lähettää nämä palavat yksilöt toteuttamaan Jumalan kutsua elämässään ja näkemään kokonaisten kaupunkien pelastuvan, kampuksien kokevan vallankumouksen ja kansakunnat opetuslapseutettavan." Tähän ”mandaattiin” kuuluisi tyypilliset NAR:in/IHOP:in intohimon, hengellisen sodankäynnin ja ”yliluonnollisessa vaeltamisen” välttämättömyydet. Kutsuen itseään ”herätyssaarnaajien uudeksi roduksi” (myös Latter Rain -käsite) he ”alkoivat viedä Jeesus-kulttuurin konferensseja eri alueille” ”sytyttääkseen herätyksen maan kansakunnissa.”[8] [kaikki korostukset lisätty]

Lou Giglio & Lou Engle – kuin kaksi marjaa?

Vanhemmat ja isovanhemmat, kuten myös pastorit ja kirkon nuorisojohtajat kaikkialla evankelikaalisessa maailmassa, näyttävät hyvin innostuneilta, kun nuoriso menee näihin nuorisoherätystapahtumiin. Näköjään näiden tapahtumien oletetaan auttavan nuoria vahvistamaan tai uudistamaan sitoutumisensa uskoon, mutta onko näissä tapahtumissa todella kyse siitä?
Sekä Lou Giglio että Lou Engle johtavat villejä nuorisoliikkeitä täynnä liiallista ”intohimoa” ja mielialan muuttavaa musiikkia suosituissa täpötäysissä stadiontapahtumissa, mutta opettavatko he täyttä pelastuksen evankeliumia? Näiden kahden välillä on ollut vuosien mittaan monia yhtäläisyyksiä, mutta Lou Giglion avoimesti liittyessä Jeesus-kulttuuriin, jota Lou Engle suositteli uutena ”manttelina,” voidaan nyt esittää kysymykset: Työskentelevätkö he nyt yhdessä samoilla linjoilla? Jakavatko he samat lopunajan päämäärät ja uskomukset? Lou Engle'n profetia (tämän artikkelin alussa) yhdistää Jeesus-kulttuurin lopunajan profetioihin, joita on kierrätetty Latter Rain -liikkeessä 1980-luvun lopulta saakka koskien nuorison uutta rotua, joka on ”valittu siemen” täyttämään stadionit. Näitä profetioita jakoivat Kansas City'n profeetat (jotka nyt tunnetaan Mike Bickle'n IHOP -liikkeenä). Lou Engle, kuten olemme aiemmin raportoineet ja hänen palvelutyönsä The Call ym. ryhmät, on ollut yritysten eturintamassa tehdä näistä profetioista totta.

Eräs yhteinen nimittäjä näiden kahden miehen välillä on kutsu ”oikeudenmukaisuuteen” tai ”yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen,” joka on 20. vuosisadan alun vanhaan sosiaalisen evankeliumin liikkeeseen juurrutettu määritelmä. Esimerkiksi elokuun 16.päivänä 2008 Lou Engle piti tapahtuman Washington Mall'issa teemalla "Jumalalla on unelma." Kirjoitimme tuohon aikaan:
Päästäksesi jyvälle tämän tulevan ”Gods's Dream”-tapahtuman erikoisesta luonteesta, tutustu ”Näkyyn (The Vision)” julkaistu TheCall Institute'ssa, jonka tarkoitus on ”varustaa, opetuslapseuttaa ja valtuuttaa esiintuleva radikaalien nasiirien sukupolvi valmistamaan Herran tie omaksumalla rukouksen ja paaston elämäntapa, joka saa voimansa läheisyydestä Jeesuksen kanssa.... nuorten miesten ja naisten uusi rotu....” [korostus lisätty]
Hyvin huolestuttava TheCall'in verkkosivustolla julkaistu video kuvailee tämän nuorisoliikkeen äärimmäistä luonnetta ja julistaa, että ”ne, jotka tulevat, merkitään iäksi ja tulevat olemaan historian tekijöitä ja Jumalan unelman unelmoijia.” Pane merkille, että nuorilla miehillä ja naisilla tällä ruskeanharmaalla videolla on merkkejä otsissaan.
Yhtä huolestuttava video on julkaistu The Luke 18 Project'issa, joka tekee yhteistyötä TheCall'in kanssa. Se sanoo, että 10 000 apostolista nuorta miestä ja naista radikaalilla rukouksen ja paaston elämäntavallaan liittyneinä toteuttamaan ”unelmaa aloittaa massiiviset paaston ja rukouksen juhlakokoukset,” ”vapauttavat oikeudenmukaisuuden maan päälle” ja käynnistävät rukoussoluja (joita kutsutaan ”rukouksen UUNEIKSI”), jotka muuttavat kaupunkeja, vievät päätökseen lähetyskäskyn ja valmistavat tien Jeesukselle palata planeetalle perustamaan valtakuntansa aina ja iankaikkisesti....” Suuri osa tätä toimintaa liittyy ruuasta pidättäytymiseen yhdessä massarukoustapahtumien — ”täysien stadionien ja areenoiden”— hypnoosinomaisen palon kanssa.”[9][korostus lisätty]
Kansas City -profeetat Bob Jones, Mike Bickle ja Paul Cain antoivat 1980-luvun lopulla profetioita nuorison UUDEN RODUN välttämättömyydestä. Keskustelussa Mike Bickle'n kanssa Bob Jones kuvaili näkyä, jossa hän näki ”valittuja siemeniä,” jotka olisivat ”loppusukupolvi,” joka olisi ”edeltämäärätty perimään kaiken.” Hän sanoi, että he ”asettaisivat seurakunnan oikeille perustuksille.... He synnyttävät seurakunnan....ovat viimeisen ajan seurakunnan johtajia.... [ja ovat] paras kaikista sukupolvista.” Hän sanoi, että ”he siirtyisivät yliluonnollisiin” siinä määrin, että itseasiassa ”polkisivat itse kuolemankin jalkainsa alle.” (Huom. tämä profetia on merkittävä Bill Johnson'in Bethel -seurakunnan valossa ja raporteissa sen yrityksistä herättää kuolleita.)
Tämä Uusi Rotu olisi ”sodankäynnin” sukupolvi, joka ”ottaisi luvatun maan” ja ”omistaisi sen.” Puhtaan gnostilaisen heresian tavoin Bob Jones väitti, että tämä Uuden Rodun sukupolvi saavuttaisi ”Jumal-ihmisen täyden kypsyyden!” Hän toisti, että tämä sukupolvi ”tulisi tuohon Jeesuksen Kristuksen jumalalliseen luontoon.”

Mike Bickle vastasi, että tämä ”lopunajan armeijalla” olisi ”300 000 värväystä” ”seuraavalle sukupolvelle.” Nämä 300 000... olisivat yli miljardin kääntyneen tärkeimmät johtajat maailmassa” ja he ”kantaisivat erottuvaa voitelua.” Tähän armeijasukupolveen viitattiin rodullisin termein ”parhaana kaikista verilinjoista maailmassa” ja ”ylivoimaisena” verrattuna jokaiseen muuhun siemeneen maailmassa. Bickle selitti, että olisi ”sodan aika ja kokonaan uusiin määräyksiin siirtyminen seurakunnassa.”[10] Nämä Latter Rain -opettajat opettavat, että heidän valittujen siementen Uusi Rotunsa on lopunajan Joelin Armeija. Esimerkiksi Rick Joyner, toinen Latter Rain -opettaja, on sanonut:
On olemassa erikoinen voitelu vapautettu Herran armeijan liikekannallepanoon... On olemassa strategisen näyn jakaminen... rohkeasti marssia aikamme suurimpia linnoituksia vastaan.... Tämä armeija, josta Joel puhuu, on ilmestymäisillään... He ottavat kaupunkeja. He purskahtavat läpi vihollisen linnoitusten ja ottavat huoneita (perheitä). Taivaat ja maa ovat vapisemaisillaan tämän suuren armeijan vuoksi... aika on tullut.[11][korostus lisätty]

TÄYSIEN STADIONIEN MERKITYS
 
On toinenkin Latter Rain -profetia, joka koskee New Breed -nuorisoliikkeen nousua –- profetia täysistä stadioneista. Vuonna 1996 tutkija Ed Tarkowski kirjoitti raportin ilmiöstä nimeltä Promise Keepers[12], joka oli liike, jonka sanottiin (siihen aikaan) olevan täyttymys alkuperäisten Kansas City -profeettojen profetioille täyttyvistä stadioneista. Mutta, kuten voidaan nähdä lainauksista tämän artikkelin alussa, näitä profetioita sovelletaan nyt sekä Lou Giglio'n että Lou Engle'n nuorisoliikkeisiin. Seuraavassa joitakin tärkeimpiä kohtia tästä Tarkowski'n raportista:
Grace Ministries'in ["Kansas City -profeettojen", toim.] nauhalla marraskuulta 1988 nimeltä “My Father’s House (Isäni talo),” Kansas City Vineyard'in pastori, Paul Cain, tuo ilmi seuraavan eskatologisen näkemyksen:

En tiedä, mitä toinen tulemus sinulle merkitsee, …mutta salli minun sanoa sinulle, että hän on tulossa sinulle, hän on tulossa seurakunnalleen, hän on tulossa olemaan sinussa, ottamaan asuntonsa sinussa... Haluan sinun tietävän, että hän on tulossa seurakuntaansa, ennenkuin hän tulee hakemaan seurakuntansa. Hän aikoo tehdä seurakunnan täydelliseksi, jotta seurakunta voi olla se Kuva, olla Hän ja edustaa Häntä.
Tässä puheessa Cain puolustautui, ettei hän kiellä tempausta, mutta puhui Jeesuksen tulemuksesta uudelleen asumaan seurakunnassaan yhteisenä ruumiina, jossa koko ruumis kokee Hänet kaikki samaan aikaan. Tämä on Latter Rain (myöhäissade) -oppia. Vertauskuvallinen helluntai Myöhäissateen kannattajalle on Jumalan tuleminen yksilölle – se on henkilökohtainen kokemus. Heidän mukaansa vertauskuvallista lehtimajanjuhlaa vietetään, kun Jumala tulee koko seurakunnalle ja täyttää sen ilmeisellä Jumalan kirkkaudella. Cain sanoi yleisölleen:
Me emme etsi kirkkautta vain Jumalasta, vaan me haluamme Jumalan olevan kirkastettu meissä. Oi, olkoon Jumala kirkastettu meissä, olkoon tämä sinun tarkoituksesi. Jokaiselle tässä huoneessa tänä iltana, jolla on tarkoitus seurata läpi ja toimia sen mukaisesti, Herra sanoo, että minä todella vierailen luonasi ja teen tämän sinulle todelliseksi. Herra sitoutuu sinuun.
Sitten hän kertoo, kuinka seurataan läpi ja toimitaan sen mukaisesti, jotta tämä kirkkaus tulee todelliseksi seurakunnalle, ennenkuin Kristus palaa.
Heitä roskiin kaikki tuo roju, heitä roskiin kaikki tuo lihallinen tieto ja heitä roskiin osa siitä rojusta, mitä olemme oppineet vuosien mittaan.
Tarkoittaako hän, että heitä roskiin oppisi ja toivosi ja tavoittele tätä epäraamatullista kokemusta? Banner Ministries'in Tricia Tillin Englannista on pannut merkille nämä erikoiset opit:
Latter Rainin mukaan kirkkaus (engl. glory) on Hengen näkyvä manifestaatio. Tämän petoksen saatanallisen luonteen valossa ei nyt ole yllättävää, että petettyjä kristittyjä johdetaan odottamaan manifestoitunutta henkeä eikä Herran Jeesuksen näkyvää paluuta. Uskon, että se tie, jolle meitä johdetaan, on opetus 'herran' paluusta seurakunnalleen kirkkaudessa ennen Jeesuksen fyysistä paluuta (tai ehkä jopa sen asemesta?).
Tämä oppi, kerran harhaopiksi julistettu, on löytämässä paikkansa kaikissa kirkkokunnissa karismaattisten ja muiden suuntien yhteyden kautta. Cain sanoo, että tästä yhteydestä tulee armeija, Joelin Armeija, Joelin kirjaan perustuva Latter Rain -uskomus:
Kerroin teille ….tästä uusiutuneesta [35 vuotta vanhasta] näystä, joka minulla oli...Herran enkeli sanoi, 'Seisot elämän tienristeyksessä. Mitä sinä näet?' Ja minä näin kirkkaasti valaistun mainostaulun, jossa luki, 'Joelin armeija treenaa nyt.' ...Uskon, että kohta jonakin päivänä Joelin Armeija on koulutuksessa ...kunnes se valmistuu (engl. graduates) stadionille...Mutta Jumalan tätä sukupolvea koskevan suunnitelman oikea ymmärtäminen tuo tämän valtavan sisällön... Jumalan tarjouksen meille, tälle nykyiselle sukupolvelle, suuremman etuoikeuden, kuin mitä koskaan on tarjottu yhdellekään sukupolvelle koskaan alkaen Aadamista kautta vuosituhansien.
Paul Cain väitti tämän olevan Jumalan suunnitelma tälle sukupolvelle – jokaiselle – kaikille kirkkokunnille – koska se on Jumalan suunnitelma ”viimeisistä päivistä viimeisille.” Grace Ministries'in nauhalla puheesta, jonka Cain piti joitakin vuosia sitten Missouri'ssa, hän kertoi yleisölleen:
Minulla oli näky teistä ihmisistä, joita tuli ...ehkä sadan mailin säteeltä ja minä näin ihmisiä tulevan jokaisesta suuresta kaupungista tuolla säteellä ja suuri konklaavi (salainen kokous) oli käynnissä ja se oli Joelin Armeijan kouluttaminen... Uskon, että ihmisiä tulee yhteen tuhansittain ja he harjoittelevat Herran Armeijaa varten. Eikö se olisi ihanaa? Meinaan, että jo olisi aikakin.
Kun riittävästi pastoreita ja muita johtajia on koulutettu Herran Armeijalle, hän odottaa kaikkien aikojen suurimman herätyksen seuraavan. Missouri'n puheessaan Cain kuvailee näkyään tästä lopunajan herätyksestä:
Kaikki stadionit ja pelikentät täyttyvät sadoistatuhansista ihmisistä. Heillä on ruumisautoja ja ambulansseja riveittäin. Heillä on sadoittain potilaita paareilla ja kaikenlaisia potilaita. Ja siellä on miehiä seisomassa pöntössä, siellä on naisia seisomassa, jotka eivät ole vaihtaneet vaatteita kolmeen päivään, eivät ole juoneet vettä, eivät ole saaneet ruokaa ja he saarnaavat väkevän voiman alla. ”Miksi, näittekö sen eilen illalla ABC:llä? Näittekö tuon miehen levitoivan? Näittekö kaikkien noiden saarnaajien levitoivan? Näittekö tuon asennon? He seisoivat siellä 24 tuntia asennossa palvoen ja ylistäen Jumalaa ja sadattuhannet tulivat ja kaatuivat kasvoilleen eikä kukaan työntänyt heitä. Eikä kukaan töninyt heitä. He kaatuivat Jumalan voiman alla.” Ja kaikki huutavat kaikkialla, ”Oi, tämä on Jumala! Jeesus on Herra!” Näyttää, kuin koko maailma olisi kääntymässä Jumalan puoleen.
[1990-luvulla] Cain puhui Alabama'n Florence'n Christ Chapel'issa ja kertoi unen, jonka oli nähnyt ollessaan 19-vuotias. Jälleen painotus oli valtavissa ihmismäärissä stadioneilla:
Minulla oli uni, josta tuli toistuva uni ja se oli vallan stadioneista – ja olemme kertoneet tätä satoja ja satoja kertoja kaikkialla Amerikassa, kaikkialla maailmassa, itseasiassa – ja minä näin nämä stadionit ja jalkapallokentät ja urheiluareenat, kaikki täynnä tuhansista ihmisistä, joskus yli 100 000 paikassaan. (August 30, 1995, evening session)

Alabama'n kokouksessa Cain yhdisti ennustuksensa stadioneista täynnä ihmisiä hänen Herran Armeijassaan todellisuuteen stadioneista täynnä sotureita Promise Keepers -liikkeen armeijassa. Hän sanoi:
Me kutsumme sitä ”viimeisten päivien palvelutyöksi,” ...uskon, että olemme sen kynnyksellä...Ja tiedän, että Herra on tulossa seurakunnalleen ja hän tulee valmistamaan meidät... Olemme lähempänä sitä kuin koskaan aikaisemmin. Kuka voisi kuvitella, että olisi sellainen ryhmä, kuin Promise Keepers, jotka jo pystyttäisivät näyttämön ja täyttäisivät stadioneja kymmenillätuhansilla ihmisillä, ...Kohta he ylittävät 100 000 ja ehkä ovat jo ylittäneet. Ajattelen jo eräästä suunnitellusta tapahtumasta niin. Joten entä jos Jumala ilmestyy juuri yhdessä noista kokouksista? Se juuri voisi olla lähtölaukaus ”viimeisten päivien palvelutyölle.” Ajattele sitä... Entä jos 120 000 tulee yhteen ja sitten tuli tulee taivaasta ja Jumalan kirkkaus...?
...Cain sanoi, että me olemme mahdollisesti 100 000 pastorin päälle tulevan Jumalan kirkkauden kynnyksellä.... Kun luet tätä yhdessä Latter Rain'in puolestapuhujan Francis Frangipane’n uuden kirjan, The Days of His Presence, kanssa, on syytä huolestua. Onko Promise Keepers katalysaattori ennakoidulle Latter Rain -”herätykselle”? Kirjan arvostelussa Frangipane itse sanoo:
Herran Henki liikkuu niin monilla rintamilla. Vain 10 viime kuukauden aikana olemme nähneet rodullisia sovitteluja tapahtuvan Etelän baptistien keskuudessa Atlanta'ssa; Memphis'issä johtajat helluntaisuunnista, jotka kerran olivat jakautuneet rodullisten rajojen mukaan, ovat nyt jälleen yhdistyneet, samalla kun valkoiset evankelikaaliset johtajat katuivat mustien kanssa Chicago'ssa. Voimme todella sanoa, Herra toimii väkevästi kansassaan. Lisää siihen Jeesus-marssi ja 750 000 lupauksen pitäjää (Promise Keepers) ja näemme, että näyttämö on pystytetty jollekin sellaiselle, jonka uskon olevan tämän vuosisadan suurin herätys.
Jeesus-marssi veti 20 miljoonaa.... Promise Keepers 750 tuhatta. Se on yhteensä 20 750 000 kristittyä ja Frangipane sanoo, että tämä kansanpaljous pystyttää näyttämön herätykselle.... Frangipane kuvailee tätä seuraavaa suurta herätystä kirjassaan:
Tämä kirja kertoo sen näyn, jonka Herra antoi minulle vuonna 1971.... Pyhä Henki ilmoitti sen kirkkauden kasteen, jonka Isä on valmistanut lopunaikaa varten.
Ennen Jeesuksen Kristuksen fyysistä paluuta Hänen elävä läsnäolonsa on seurakunnan kumppani alati lisääntyvässä voimassa. Tänä aikana Herran näkyvä kirkkaus nousee ja näkyy Jumalan kansan päällä.
Huomaa tämä: Jumalan näkyvä kirkkaus nousee ja näkyy Hänen kansansa päällä ennen Jeesuksen paluuta. Tämä on uusi ilmestys — se on Latter Rain -opetusta ja Frangipane väitti, että 20 750 000 Kristuksen ruumiin jäsentä valmistettiin saamaan Jumalan näkyvän kirkkauden tulemaan päällensä! Tämä profeetallinen sana sanoo, että seurakunta kirkastetaan ja muutetaan Kristuksen Jeesuksen Herramme kaltaiseksi — ei silloin, kun näemme Hänet kasvoista kasvoihin, vaan kun sovimme erimielisyytemme! Tämä näyttää olevan ekumeenisen yhteysliikkeen päämäärä. Jeesus ei voi tulla takaisin, ennenkuin kaikki ovat yhtä mieltä ja lähtevät mukaan....
Johtopäätös

Lopuksi, on kasvavia huolenaiheita koskien Lou Giglio'a, josta tulee hyvin tunnettu tässä kuussa korkean profiilin siunauksensa myötä Obama'n virkaanastujaisissa. Valitettavasti tämä pastori edustaa evankelikaalisen kristikunnan uusia kasvoja – edustaen evankelikaalista maailmaa, joka on kadottanut sitoutumisensa evankeliumiin ja on nyt sekaantunut sosiaalisen evankeliumin kysymyksiin. Sitäpaitsi, koska hän on nuorisojohtaja, joka on päättänyt liittyä uuteen apostoliseen uskonpuhdistukseen (NAR), joka on johdettu vanhasta Latter Rain -kultista, on esitettävä kysymyksiä uskooko hän heidän profetiansa koskien Valitun Siemenen/Joelin Armeijan Uutta Rotua, joka valtaa maan.
On yksi asia, että Giglio ottaa kantaa globaalia orjuutta vastaan – jota hän väittää tekevänsä. Ei kuitenkaan ole mitään ”sosiaalista oikeudenmukaisuutta” väärässä kulttiopetuksessa, joka julistaa, että on olemassa ylemmän rodun sukupolvi ja lietsoo ”intohimoja” väitetyn valitun siemenen uudessa rodussa, jonka sanotaan olevan määrätty tulemaan maata hallitsevaksi armeijaksi!
"Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion." (Jesaja 59:4)


Viitteet:

1. Emphases added. Graphic image and quotes from Jesus Culture Awakening 2011 promo piece, featuring Bill Johnson, Reinhard Bohnnke and Cindy Jacobs, Be sure to watch the video archived and posted at http://apprising.org/2013/01/02/louie-giglio-passion-2013-and-jesus-culture/ to hear the prophecies about the new generation. Original ource given is:http://web.archive.org/web/20110703122815/http://www.jesusculture.com/awakening/
1. Daniel Strauss, "Evers-Williams, Giglio to give invocation and benediction at inauguration," The Hill's Blog Briefing Room, Jan. 8, 2013, http://thehill.com/blogs/blog-briefing-room/news/276041-evers-williams-giglio-to-give-invocation-and-benediction-at-inauguration-#ixzz2HPLgwSCA 
2. Ken Silva, "Lou Giglio, Passion 2013, and Jesus Culture," Apprising Ministries, Jan 2, 2013,http://apprising.org/2013/01/02/louie-giglio-passion-2013-and-jesus-culture/ citing the Berean Call'sreport, posted at http://www.thebereancall.org/content/august-2012-q-and-a-1 
3. Ken Silva, Ibid. http://apprising.org/2013/01/02/louie-giglio-passion-2013-and-jesus-culture/
4. Ibid. 
5. Ken Silva, "JESUS CULTURE AND JUDAH SMITH TO JOIN PIPER, MOORE, CHAN AND OTHERS AT GIGLIO’S PASSION 2013," January 1, 2013, http://apprising.org/2013/01/01/jesus-culture-and-judah-smith-to-join-piper-moore-chan-and-others-at-giglios-passion-2013/ 
6. Note that Lou Giglio also has an association with Hillsong of Sydney, Australia. See Erin Benziger's report "LOUIE GIGLIO TO JOIN WORD FAITH LINEUP AT 2012 HILLSONG CONFERENCE," at Apprising Ministries: http://apprising.org/2012/07/01/louie-giglio-to-join-word-faith-lineup-at-2012-hillsong-conference/#more-70639. This association is a long one, as we have in our files a September 2008 e-mail from GodTV that advertises "the Hillsong Colour Conference - Bobbie Houston, Louie Giglio."   
7. See the online report by Bob DeWaay, and expert on the NAR, titled "AN INVASION OF ERROR—REVIEW OF WHEN HEAVEN INVADES EARTH BY BILL JOHNSON," posted at:http://apprising.org/2013/01/06/an-invasion-of-error-review-of-when-heaven-invades-earth-by-bill-johnson/#more-82769. Note that Bill Johnson was key in in restoring Todd Bentley with Rick Joyner:http://www.youtube.com/watch?v=MXNa1u87cXc and also see:http://apprising.org/2012/09/14/todd-bentley-bring-the-power-not-the-gospel/. See the many articles posted online about this: http://www.morningstarministries.org/resources/special-bulletins/2011/update-todd-bentley-note-bill-johnson#.UOxxfKVJWQc and http://www.morningstarministries.org/resources/special-bulletins/2009/todd-bentley-begins-restoration-process-0#.UOxxk6VJWQc. See more on Bill Johnson with C. Peter Wagner and the NAR: http://www.elijahlist.com/words/display_word/6611 and he is included in the NAR book THE REFORMER'S PLEDGE with Cindy Jacobs and Chuck Pierce and other NAR leaders: http://www.amazon.com/Reformers-Pledge-Bill-Johnson/dp/0768432693 
8. See the graphic exhibits at "JESUS CULTURE AND JUDAH SMITH TO JOIN PIPER, MOORE, CHAN AND OTHERS AT GIGLIO’S PASSION 2013," http://apprising.org/2013/01/01/jesus-culture-and-judah-smith-to-join-piper-moore-chan-and-others-at-giglios-passion-2013/.  Original source is http://www.jesusculture.com/about 
9. "God's Dream? A KINGDOM BUILDING DREAM," July 17, 2008, http://herescope.blogspot.com/2008/07/gods-dream.html
The original video links are no longer online, but the young people in them were sporting actual MARKS on their foreheads. Emphases added. 
10. This conversation is transcribed and posted at the Herescope post, "The NEW BREED defined," 2/3/06, http://herescope.blogspot.com/2006/02/new-breed-defined.html. Transcripts of the Latter Rain prophecies of the Kansas City Prophets are available from Discernment Ministries. 
11. See the Herescope post, "IHOP's New Breed Leaders," 7/16/11, and read the list of quotations there: http://herescope.blogspot.com/2011/07/ihops-new-breed-leaders.html. This particular quote comes from Rick Joyner, The Morning Star Prophetic Bulletin, August 1994, footnote 20 in the Oct/Nov/Dec 1994 Discernment Ministries Newsletter, http://www.discernment-ministries.org/Newsletters/NL1994OctNovDec.pdf
12. Ed Tarkowski, "The Significance of Filled Stadiums," reprinted from the February 1996 issue of The Christian Conscience magazine, Vol. 2 No. 2. Republished here in its entirety: http://www.discernment-ministries.org/Articles/FilledStadiums.pdf. We note with sadness that Ed Tarkowski passed away last week after a long battle with illness. Some emphases added. 

 

*UPDATE 1-10-13: Giglio has now pulled out. See the article LOUIE GIGLIO OUT OF OBAMA INAUGURATION OVER “ANTI-GAY COMMENTS 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com