Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 27. joulukuuta 2018

Neljä profeetallista aikainmerkkiä siitä, että Raamatun profetian palaset ovat loksahtamassa paikoilleen loppuvuonna 2018

Tässä tuore suomentamani profetiaraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa esitellään neljää profeetallista tapahtumaa viime ajoilta, jotka vahvistavat sitä käsitystä, että raamatullinen Ahdistuksen aika (Israelin viimeinen 70. vuosiviikko) on lähellä ja sitä myöten myöskin Jeesuksen takaisintulo omilleen tempauksessa ennen tätä Ahdistuksen aikaa on oven edessä.

-----------------------

Loksahtamassa paikoilleen (Falling in Place) :: By Daymond Duck

Published on: December 23, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/12/23/falling-place-daymond-duck/

Vaimoni osti äskettäin 1000 kappaleen palapelin, jonka hän ajatteli olevan helppo koota; kuitenkin, aluksi näytti siltä, että sen kokoaminen vie viikkoja. Mutta sen jälkeen, kun hän oli työskennellyt noin viikon ajan palapelin kimpussa, palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen ja se kävi yhä vain helpommaksi.

Jotkut Raamatun profetiat ovat kuin palapeli, joita on vaikea yhdistää.

Olemme viimeisissä päivissä, ja profetiat, joita oli vaikea tulkita, kun niitä kirjoitettiin Raamattuun, ovat nyt järkevän tuntuisia ja nopeasti loksahtamassa paikoilleen.

Mieti seuraavia viimeaikaisia tapahtumia:

Ensinnäkin Jumala kokoaa juutalaiset takaisin Israeliin kahdessa aallossa aikakauden lopussa: ensimmäinen aalto epäuskoisuudessa (juutalaiset palaavat lain alle) ennen Ahdistuksen aikaa, ja sitten toinen aalto, joka tapahtuu uskossa Ahdistuksen ajan lopussa (juutalaiset tekevät parannuksen ja kaikki Israel pelastuu).

Monet muslimit ovat muuttaneet Ranskaan viime vuosina, antisemitismi on räjähtänyt, ja nyt noin 200,000 Ranskan juutalaista haluaa siirtyä Israeliin.

Tämä on saanut pääministeri Netanyahu'n kehottamaan Israelin virkamiehiä nopeuttamaan maahanmuuttoprosessia, jotta he voivat nopeasti ottaa vastaan monia näistä Ranskan juutalaisista.

Toiseksi, jotkut Raamatun profetian opettajat uskovat, että Antikristus väittää olevansa Kristus, kun hän aluksi ilmestyy, ja hän pettää juutalaiset lupaamalla heille rauhan ja vahvistamalla seitsemän vuoden rauhansopimuksen.

Joulukuun alussa, juutalainen rabbi, joka on vastuussa kuningas Daavidin haudasta Jerusalemissa, sanoi, että nyt on olemassa suunnitelma luoda kultainen kruunu kauan-odotetulle Messiaalle.

Rabbi sanoi, että tämä messias on Israelin kuningas, Daavidin jälkeläinen, palaa Jerusalemiin, varmistaa, että Temppeli rakennetaan uudelleen ja Temppeli-palvelu otetaan takaisin käyttöön, kokoaa juutalaiset ympäri maailmaa, ja hänen paluunsa on välitön.

Se, että juutalaiset uskonnolliset johtajat uskovat, että messias takaa Temppelin uudelleenrakentamisen, on yksi syy siihen, miksi jotkut Raamatun profetian opettajat uskovat, että juutalaiset hyväksyvät Antikristuksen heidän messiaakseen, että se on juuri Antikristus, joka antaa heille luvan jälleenrakentaa Temppeli, ja se tapahtuu Ahdistuksen ajassa (Tribulation Period).

Jos rabbit todella luovat kultaisen kruunun, he luultavasti asettavat sen Antikristuksen päähän, joka hallitsee Ahdistuksen aikana (Joh. 5:43).

Suomentajan kommentti: Kunpa kirjoittaja tajuaisi sen, että tämä Antikristus ei ole kukaan muu kuin USA:n presidentti Donald J. Trump, joka on jo nyt erityisen suosittu juutalaisten rabbien keskuudessa, jotka ovat mm. valmistaneet temppelikolikon Trumpin kuvalla. Ks. tuore video tästä kultaisesta kruunusta, joka asetetaan Trumpin päähän: https://www.youtube.com/watch?v=lKRfK3VdgcA (The Antichrist's "Messianic Golden Royal Crown")

Kolmanneksi, 10. joulukuuta 2018, juutalaisen Sanhedrin'in jäsenet laittoivat päällensä papilliset vaatekappaleensa, harjoittivat päivittäistä uhrausta ja pyhittivät uhrialttarin käytettäväksi uudelleenrakennetussa Temppelissä.

Kaupungin virkamiehet kieltäytyivät antamasta Sanhedrin'ille lupaa uhrata eläin paikan päällä, joten he uhrasivat eläimen toisessa paikassa, veivät lihan alttarille, ja polttivat yhden palan siitä alttarilla.

Luvan epääminen eläinuhrin suorittamiseksi paikan päällä on toinen syy siihen, miksi jotkut Raamatun profetian opettajat uskovat, että lupa palauttaa eläinuhrit tulee Antikristukselta (ehkä seitsemän vuoden sopimuksesta) vaivanajan alussa.

Neljänneksi, 30. marraskuuta 2018, USA:n presidentti Donald Trump, Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau allekirjoittivat USMCA:n (uusi NAFTA tai NAFTA-korvaussopimus).

The New American julkaisi hiljattain artikkelin siitä. Lue se tästä.

Se oli presidentti Nieton viimeinen päivä virassa, ja hän sanoi seuraavaa espanjaksi:

”Meksikon ja Yhdysvaltojen ja Kanadan välisen sopimuksen neuvottelut tekivät mahdolliseksi vahvistaa Pohjois-Amerikan taloudellisen yhdentymisen merkityksen.” Lisäksi hän huomautti: ”Uuden kauppasopimuksen uudelleenneuvottelu pyrki turvaamaan vision yhdentyneestä Pohjois-Amerikasta, vakaumuksen siitä, että yhdessä olemme vahvempia ja kilpailukykyisempiä.”

The New American'in mukaan, ”Uuden sopimuksen todellinen tarkoitus, kuten Peña Nieto myönsi, on integraatio – Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan yhdistäminen siihen, mitä The New American on jo pitkään kuvannut Pohjois-Amerikan unionina."

”Aivan kuten Euroopan unioni on vuosikymmeniä kestäneen Euroopan taloudellisen yhdentymisen huipentuma, niin myös Pohjois-Amerikan unioni olisi vuosikymmenten pituisen Pohjois-Amerikan integraation huipentuma, joka alkoi NAFTAsta ja on nyt USMCA.”

Pian sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, Peña Nieto twiittasi:

”Viimeisenä päivänäni presidenttinä, olen erittäin tyytyväinen voidessani osallistua uuden kauppasopimuksen allekirjoittamiseen Meksikon, Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä. Tämä päivä päättää pitkän prosessin vuoropuhelua ja neuvotteluja, mikä vahvistaa Pohjois-Amerikan taloudellista yhdentymistä.”

The New American -artikkelissa lukee: ”USMCA ei ole askel taaksepäin kohti Amerikan riippumattomuutta ja suvereniteettia; se on askel lähemmäs suurempaa integraatiota.”

Allekirjoittaneen uskomus on, että kymmenen kuningasta (kymmenen sarvea tai kymmenen varvasta), jotka mainitaan Danielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa, viittaavat kymmeneen johtajaan, jotka johtavat kymmenen kansakunnan ryhmää Antikristuksen alaisuudessa Ahdistuksen aikana.

Uskon, että USA, Meksiko ja Kanada yhdistetään tai integroidaan Pohjois-Amerikan unioniksi (NAU/USMCA), ja NAU:n/USMCA:n johtaja tulee olemaan yksi kymmenestä kuninkaasta.

Profeetallisen palapelin palaset ovat nopeasti loksahtamassa paikoilleen, ja seurakunnan toivo on ylöstempaus (rapture) - ei poliitikot.

Todellinen Messias (Jeesus) poistaa seurakuntansa ennenkuin väärä messias (Antikristus) ilmestyy vahvistamaan 7-vuotisen liiton ja antaa Sanhedrin'ille luvan Temppelin uudelleenrakentamiseen ja eläinuhrien palauttamiseen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com