Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 6. joulukuuta 2018

YK käymässä innokkaaksi globalistien unelmalle maailmanhallituksesta ja maailmanuskonnosta

Tässä suomentamassani tuoreessa Rapture Ready -sivuston artikkelissa lähinnä raportti YK:n kritiikistä Yhdysvaltojen nykypolitiikkaa vastaan, joka on sodassa globalistisen YK:n yleisohjelman kanssa, jossa maailmanhallitus ja maailmanuskonto nähdään tavoitteina. Kirjoittaja selittää globalistien agendaa, jossa kaikkien maailman maiden pitää luopua itsemääräämisoikeudesta ylikansallisen elimen hyväksi, jota lopulta johtavat Raamatun Antikristus ja Väärä profeetta pedonmerkkeineen. Näin ollen, presidentti Trumpin nationalistinen Amerikka lienee tämän Uuden Maailman Järjestyksen ”pidättäjä”, josta apostoli Paavali mainitsee 2. Tess. 2 luvun jakeissa 6 ja 7. Amerikan täytyy romahtaa pian ja Trumpista on päästävä eroon vaikka salamurhan avulla. Tämä kaikki liittynee 3. maailmansotaan, jossa USA ja Venäjä tuhoavat toisensa (Hes. 39:6). Kuinka sitten Donald Trump voisi olla AK? Ehkä hän saa kuolinhaavan (valekuolema?), joka paranee ihmeenomaisesti (Ilm. 13:3-4) ja hän kokee samalla eräänl. muodonmuutoksen kuten tuhkasta nouseva Feeniks-lintu. ”Pienenä sarvena” aloittaneesta nationalisti Trumpista tulee koko maailman globalistinen johtaja (Dan. 7:8; 8:9-10) ja Israelin valemessias (Jes. 28:15-16; Joh. 5:43) ns. Googin sodan jälkeen. Huom: nimi ”Donald” tarkoittaa ”ruler of the world”, https://www.behindthename.com/name/donald. Nomen est omen.

------------------------

Käymässä innokkaaksi (Getting Anxious) :: By Daymond Duck

Published on: December 2, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/12/02/getting-anxious-daymond-duck/

Syyskuussa 2015, edustajat 193 kansakunnasta hyväksyivät yksimielisesti YK:n asiakirjan ”Transforming our World: the 2030 Agenda for Sustainable Development (Maailmamme muuttaminen: Vuoden 2030 toimintasuunnitelma kestävälle kehitykselle)”.

Asiakirjan johdanto-osassa sitä kutsutaan nimellä ”New Universal Agenda (Uusi yleisohjelma)”.

Tavoitteena on perustaa maailmanhallitus, maailmanuskonto ja yksi maailman talousjärjestelmä vuoteen 2030 mennessä.

Raamattu opettaa selvästi, että saatanallinen maailmanhallitus on tulossa.

Mutta Jumala on ohjaksissa, eikä häntä sido YK:n tavoitteet.

Hän voi nopeuttaa sitä, hidastaa sitä tai antaa sen edetä omaa tahtiaan.

Tämän sanottuani, vuosi 2030 on hieman yli 11 vuoden päässä, ja globalistit näyttävät olevan innokkaita käynnistämään heidän niin sanottunsa ”Uuden yleisohjelman”.

Puheessaan Pariisin rauhanfoorumissa (11. marraskuuta 2018), joka järjestettiin Ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotisjuhlan huomioimiseksi, Saksan liittokansleri Angela Merkel hyökkäsi ”nationalismia” ja ”tuhoisaa eristäytymistä” vastaan.

Hän selvästikin hyökkäsi presidentti Trumpia ja hänen ”Amerikka ensin” -politiikkaa vastaan.

Hän sanoi: ”Tiedämme, että suurinta osaa nykyajan haasteista ja uhista ei voi enää ratkaista yhden ainoan maan (Yhdysvaltojen) toimesta, vaan ainoastaan, jos toimimme yhdessä (maailmanhallituksena). Siksi meidän on puolustettava tällaista yhteistyötä” (siksi meidän on vastustettava presidentti Trumpin ”Amerikka ensin” -politiikkaa).

Hän lisäsi: ”Tiivis kansainvälinen yhteistyö (globalismi) yhteisten arvojen (maailmanuskonnon) pohjalta, joita vaalitaan YK:n peruskirjoissa (YK:n asiakirjat): Tämä on ainoa tapa voittaa menneisyyden kauhut ja tasoittaa tietä uudelle tulevaisuudelle” (heidän Uusi yleisohjelmansa).

Lisäksi marraskuussa 2018 ilmoitettiin, että YK:n ihmisoikeuskomitea on laatinut muistion, jossa vaaditaan, että abortista tehdään ihmisoikeus ja kaikki aborttia vastustavat lait julistetaan laittomiksi kaikkialla maailmassa (globaalit lait, jotka ylittävät kansalliset lait).

Tämä on hyvin samanlainen kuin äskettäinen raportti, jossa YK:n pakolaisvirasto kehotti presidentti Trumpia sallimaan USA:n ja Meksikon välistä rajaa lähestyvän ihmiskaravaanin kulun Yhdysvaltoihin.

Näillä YK:n virastoilla ei ole valtuuksia päättää, mikä on laitonta Yhdysvalloissa tai käskeä Yhdysvaltain presidenttiä noudattamaan heidän YK-määräyksiä.

Siitä huolimatta YK:n ihmisoikeuskomitea on vaatinut maailmanlaajuista lakia, jota jokaisen maan päällä olevan valtion on pakko noudattaa (yksi laki, joka kumoaa kaikkien maiden omat lait, mukaan lukien Yhdysvaltojen perustuslain).

On helppo uskoa, että YK on muuttanut taktiikoitaan ja julistanut sodan Yhdysvalloille ja kaikille maille maan päällä, jotka eivät ole samaa mieltä sen halusta luoda maailmanhallitus ja yhden-maailman globaali etiikka.

YK vaatii nyt maailmanlaajuista tehoiskua kansallista populismia vastaan (niitä, jotka vastustavat globalismia, LGBT (seksuaalivähemmistöt) -oikeuksia, avoimia rajoja, islamia, jne.).

YK katsoo, että kansallinen populismi (joka on suosittua kansan-ihmisten keskuudessa) on paha ja kasvava uhka maailmanhallitukselle ja maailmanuskonnolle.

He haluavat, että maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon vastustajat joutuvat syytteeseen rikkomuksista kansainvälistä oikeutta vastaan.

Kansainväliset lait ovat pyrkimys hiljentää riittävästi maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon vastustusta, jotta ne saavuttaisivat tavoitteensa maailmanlaajuisesta haltuunotosta vuoteen 2030 mennessä.

Tämä ei ole yhtään vähempää kuin YK:n vaatimus niiden ihmisten vainoamiselle ja syytteeseenpanolle, jotka vastustavat maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa.

Se johtaa siihen, että ihmisiltä, jotka tukevat maailmanhallitusta, vaaditaan pedonmerkin ottaminen.

Sen lisäksi, että oppositiota vaaditaan syytteeseen pantavaksi kansainvälisten lakien rikkomisesta, Antikristus ja Väärä profeetta tulevat määräämään kuoleman niille, jotka vastustavat merkkiä.

Yritys pakottaa ihmiset kaikkialta maailmasta uskomaan siihen, mihin YK uskoo (sitä, että LGBT, islam ja abortti ovat hyviä asioita, mutta niiden kritisoiminen pitäisi julistaa laittomaksi ja syytteen alaiseksi rikokseksi) on myös merkittävä askel kohti globaalia etiikkaa (maailmanuskonto); ja YK näyttää käyneen innokkaaksi sen aikaansaamiseksi.

Muuten, marraskuun 23. päivänä 2018, Saksan liittokansleri Angela Merkel puhui tapahtumassa nimeltä ”Parliamentarianism between Globalisation and National Sovereignty (Parlamentaarisuus globalisaation ja kansallisen itsemääräämisoikeuden välillä)”, ja hän sanoi: ”Tänä päivänä, kansallisvaltioiden täytyy nykyisin—sanon, pitäisi nykyään—olla valmiita luopumaan itsemääräämisoikeudesta.”

Saatanallinen maailmanhallitus, joka vainoaa ja tappaa miljardeja ihmisiä, on nousemassa, ja on yleistä huolta siitä, että monet kristillisessä kirkossa nukkuvat, eivätkä rukoile.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com