Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 3. tammikuuta 2019

Googin sodalle luotiin puitteita menneenä vuotena 2018 ja sama kaava jatkuu nyt vuonna 2019

Tässä pastori J.D. Farag’in viimeinen vuoden 2018 Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa hän puhuu nopeasta kehityksestä koskien Hesekielin kirjassa profetoitua Googin sotaa, johon ollaan luomassa puitteita. Pastori Farag mainitsee myös Yhdysvaltojen nykyisen sekasortoisen tilan, joka voi osaltaan johtaa Amerikan poistumiseen profeetalliselta kartalta. Näin Israel jäisi yksin ilman mahtavaa kumppaniaan kun se puolustaa etujaan Lähi-idässä. Joten asetelmat tälle alkaneelle vuodelle 2019 ovat hyvin mielenkiintoiset ja Herramme paluu noutamaan seurakuntansa on kovinkin läheinen asia. Profetiapäivityksen suomensi: Olli R.

-----------------------

Mid-East Prophecy Update – December 30th, 2018


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 30.12.-18. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. Farag'in selkeätermistä opetusta Raamattua siteeraten Havaijin Calvary Chapel Kaneohe -seurakunnassa.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan kertoa teille siitä, mistä uskon, että tulemme tarkastelemaan ja puhumaan enemmän vuonna 2019.
- Nimittäin, nopeasti etenevästä kehityksestä koskien Venäjää, Irania, Turkkia, ym. Yhdysvaltojen joukkojen vetäytymisen jälkeen Syyriasta.
- Samaan aikaan täällä USA:ssa on myös nopeaa kehitystä, koska se liittyy siihen, mitä jotkut uskovat tapahtuvan tammikuussa.
- Suonet anteeksi analogian, mutta se on kuin molemmat osapuolet valmistautuisivat hyökkäykseensä vihollisiaan vastaan ennakoimalla välittömän sodan.
- Tämä juuri silloin, kun on osittainen hallinnon sulku ja sen mukana yhteenotto, ja se jatkuu joidenkin asiantuntijoiden sanoessa, ettei sille ole näkyvissä loppua.
- Näin ollen tuomaristo on edelleen poissa, niin sanoakseni, kun odotamme tuomiota siitä, mitä tapahtuu, kun demokraatit hallitsevat edustajainhuonetta.
- Syy, miksi faktoroin geopoliittista dynamiikkaa täällä Yhdysvalloissa, johtuu tietyistä yksityiskohdista kahdessa Raamatun profetiassa.
- Ensinnäkin, Jesaja 17:1 kohdassa meille kerrotaan, että Syyrian Damaskos, muuttuu rauniokasaksi, niin että siitä tulee asumaton.
- Uskotaan, että tämän jälkeen tai sopusoinnussa tämän kanssa, Hesekielin 38. luvun profetia täytetään, ilman että Amerikka puolustaa Israelia.
Hesekiel 38:23 (KR 33/38)”Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra.”
- Kysymys, joka meidän on kysyttävä ja vastattava siihen, on se, että olemmeko sen kynnyksellä jolloin Yhdysvalloista tulee merkityksetön Lähi-idässä.
- Jos näin on, niin voimme olla hyvinkin myös sen kynnyksellä, että Venäjän, Iranin ja Turkin muodostama kansakuntien liittouma hyökkää Israeliin Syyrian tähden.
- Seuraavaksi väitän, että nämä kansakunnat ovat keskenään linjassa samanaikaisesti Yhdysvaltojen järjestelmällisen purkamisen kanssa.
Aloitetaan tästä mielenkiintoisesta Times of Israel -artikkelista, jossa he mainitsevat presidentti Trump'in sanoneen: ”Kerroin Bibille... Tulemme pitämään huolta Israelista. Israel tulee olemaan kiitollinen. Mutta annamme Israelille 4.5 miljardia dollaria vuodessa. Ja me annamme heille rehellisesti sanottuna paljon enemmän kuin tuon määrän rahaa, jos katsot tilikirjoja – paljon enemmän rahaa. Ja he ovat tehneet erittäin hyvää työtä itselleen”, hän lisäsi.

Näyttää siltä, että Yhdysvaltojen poissaolo Syyriassa on vahvistanut Netanyahu'n päättäväisyyttä Irania kohtaan. The Times of Israel raportoi, että Netanyahu lupaa jatkaa Iraniin iskemistä Syyriassa ja hän oli sanonut, ”Pysymme lujasti meidän punaisissa linjoissamme.” Times'in mukaan, pääministeri sanoo, että Yhdysvaltain sotilaallinen vetäytyminen Syyriasta ei muuta Israelin politiikkaa estää Iranin armeijaa juurtumasta Syyriaan. ...Hän oli myös sanonut, ”Me ryhdymme sitä vastaan toimiin aggressiivisesti ja voimakkaasti, myös näinä päivinä.”

Kuten saatatte kuvitella, Israelin aggressiiviset ja voimakkaat ilmaiskut, joilla hyökättiin Iraniin sidoksissa oleviin kohteisiin Syyriassa, kohtasivat Venäjän tuomitsemisen. Arutz Sheva kertoi, että Venäjä oli syyttänyt Israelia Syyrian suvereniteetin vakavasta rikkomisesta väitetyssä Israelin ilmaiskussa Hizbollah-johtajia vastaan Damaskoksessa. Kuitenkaan, ”Israel ei ole vahvistanut tai kiistänyt, että se on ilmaiskun takana.”

Ehkä tämä selittää myös, miksi YNet News'in mukaan Venäjä odottaa Syyrian hallituksen ottavan haltuunsa alueet, joihin Yhdysvaltojen joukot ovat tällä hetkellä sijoitetut, heidän vetäytymisensä jälkeen.

Uskon, että Venäjällä ei ole aikomustakaan antaa Syyrian hallita mitään, sillä Venäjä haluaa valvoa kaikkea, ja se todistetaan tällä Al Jazeera'n raportilla, kun Putin tervehti ilolla onnistunutta Venäjän uuden hypersonisen ohjuksen testausta, ohjuksen, joka otetaan käyttöön ensi vuonna... Kun hän esitteli sitä aluksi, Venäjän presidentti sanoi, että uudella ohjusjärjestelmällä on mannertenväliset ohjukset ja ne voivat lentää ilmakehässä 20 kertaa äänennopeudella, ohittaen vihollisen ohjuspuolustuksen. Hän korosti, ettei mikään muu maa omista tällä hetkellä on hypersonisia aseita.

Tämän ajoitus ei pitäisi tulla minään yllätyksenä, koska tämä raportti Arab News'istä kertoo Venäjän suunnitelmasta järjestää Putin-Erdogan-Rouhani huippukokous vuoden 2019 alussa. On huomautettava, että viimeinen tapaaminen Venäjän Vladimir Putin'in, Iranin Hassan Rouhani'n, ja Turkin Recep Tayyip Erdogan'in välillä tapahtui Iranissa syyskuussa.

Jotkut viittaavat Trump'in ilmoituksen joukkojen vetäytymisestä johtuvan hänen kauan-odotetusta ”Lopullisesta sopimuksesta (Ultimate Deal)”. Sitä, mikä on nyt mielenkiintoista, saatetaan lykätä ensi kesään johtuen Israelin ”pikavaaleista” huhtikuun 9. päivänä. Times of Israel'in mukaan, Israelin varhaiset vaalit viivästyttävät merkittävästi Yhdysvaltain hallinnon kauan-odotetun Israel-Palestiina rauhanehdotuksen julkistusta, sillä Valkoinen talo aikoo pitää suunnitelman taka-alalla sen pelossa, että se vaikuttaa äänestykseen.

- Riittää kun sanon, että vuosi 2019 tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen, kun katselemme kaikkia näitä tapahtumia, joilla on syvällistä profeetallista merkitystä.
- Rukoukseni on, että päivitysten tekeminen antaa suurta rohkaisua ja toivoa kun ruumiinlunastuksemme lähenee koko ajan.
- Toivon myös, että monet tulevat pelastavaan tietämykseen Jeesuksesta Kristuksesta Hänen pelastuksen evankeliumin kautta.
- Tästä syystä lopetamme viikoittaiset profetiapäivitykset Jeesuksen Kristuksen evankeliumilla ja yksinkertaisen pelastuksen ABC:n kanssa.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa takaisin meitä varten jonain päivänä.
- Tämä on evankeliumi, ja pelastuksen ABC on yksinkertainen lapsenomainen selitys siitä, miten vastata evankeliumiin ja olla pelastettu.
Pelastuksen ABC – A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-18 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com