Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 25. lokakuuta 2019

Konflikti tempauksesta – ennen Ahdistusta vai sen jälkeen?

Tässä kaikista puutteista ja Läheisyysopista huolimatta aiheellinen Samuel Korhosen suomentama profetia-artikkeli, joka on kirja-arvostelu semmoista oppia vastaan, ettei mitään seurakunnan ylöstempausta ole ennen 7-vuotista Ahdistuksen aikaa. On siis erotettava Jeesuksen paluu pilvissä (tempaus, 1. Tess. 4:13-18) ja Toinen Tulemus (Jeesuksen paluu maan päälle, Ilm. 19).

----------------------

Kirja-arvostelu:
Konflikti tempauksesta

by tri. David R. Reagan


Olen murheellinen ilmoittaessani, että tri. Michael Brown, jota suuresti kunnioitan, on hiljattain toisen kirjoittajan kanssa tehnyt kirjan, jossa he hyökkäävät ennen vihaa/ahdistusta tapahtuvaa tempausta (Pre-Tribulation Rapture) vastaan. Hänen kirjoittajakumppaninsa on tri. Craig Keener, joka on Kentucky'n Willmore'n Asbury -seminaarin Raamatun tutkimuksen professori.


Perusolettamus

Kirjan nimi, Not Afraid of the Antichrist (Antikristus ei pelota), tiivistää yhden heidän perusargumenteistaan ennen vihaa tapahtuvaa tempausta vastaan. Periaatteessa he väittävät, että ne meistä, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, ovat nynnyporukkaa, jotka eivät halua kärsiä Herran tähden ja siksi olemme pettäneet itsemme uskomaan, että meidät otetaan yliluonnollisesti pois tästä maailmasta ennen ahdistuksen alkamista.

Tämä on tietysti klassinen olkiukkoargumentti. Tunnen monia raamatunopettajia ja professoreita, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, eikä mieleeni tule yhtään, jonka usko perustuisi Antikristuksen pelkoon. Sen sijaan heidän käsityksensä perustuu Raamatun kallisarvoiseen lupaukseen, että milloin tahansa Jeesus voi palata ylkänä viemään morsiamensa, seurakunnan, pois tästä maailmasta (1. Tess. 4:13-18). Ja he uskovat, että Raamatun perusteella paras päätelmä on, että se tapahtuu ennen ahdistuksen alkamista.

Yrittäessään todistaa perätöntä väitettään kirjoittajat kuluttavat paljon aikaansa kertoen kauhistuttavasta kristittyjen kärsimästä vainosta Kiinan ja Nigerian kaltaisissa paikoissa. He omistautuvat myös lainaamiaan jakeita, jotka vakuuttavat meille, että jos todella olemme Jeesuksen puolella, niin tulemme kärsimään vainoa. Sitten he kysyvät, miksi todellisten kristittyjen Amerikassa pitäisi ajatella, etteivät he jonakin päivänä joudu kärsimään samanlaista ahdistusta.

Merkittävä ero

Vastaus heidän kysymykseensä on, että ahdistuksen (Joh. 16:33) ja suuren Ahdistuksen (Ilm. 7:14) välillä on suuri ero. Ei kukaan tuntemistani ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen uskovista usko, että kristityt olisivat immuuneja häirinnälle, vainoille ja jopa murhille. Meitä Lännen kristittyjä on siunattu niin, että elämme suhteellisessa rauhassa verrattuna uskoviin Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Mutta nuo ajat ovat ohi. Tänä päivänä kristittyjä marginalisoidaan koko Länsi-Euroopassa sekä Yhdysvalloissa ja Kanadassa ja he kohtaavat kasvavaa vainoa ja se tulee lisääntymään lukumäärien ja voimakkuuden suhteen johtuen kulttuurimme pakanallistumisesta.

Ne meistä, jotka uskovat ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen, odottavat saavansa täysillä kärsiä saatanallista vainoa yhteiskunnan taholta, mutta Raamattu lupaa meille suojan Jumalan eskatologiselta vihalta - Jumalan vihan lopulliselta mallilta, jonka Jumala vuodattaa koko maailman päälle.

Jumala on käyttänyt tätä vihan mallia kerran aikaisemmin maailmanlaajuisessa Vedenpaisumuksessa. Hän on luvannut sen jälleen seurakunta-ajan lopussa sarjana vertaansa vailla olevia kauheita tuomioita, jotka kestävät seitsemän vuotta.

Uskoville on luvattu immuniteetti tällaisen Jumalan vihan suhteen (1. Tess. 1:10). Ja ne meistä, jotka uskovat tähän lupaukseen, odottavat seurakunnan tempausta ennen Ahdistusta. Toivomme perustuu Raamatun lupaukseen, eikä Antikristuksen pelkoon.

Toinen heiveröinen argumentti

Tämän tempausta vastustavan kirjan toinen teema on, että usko Ahdistusta edeltävään tempaukseen perustuu yksinomaan virheelliseen opetukseen ja saarnaamiseen, koska siihen ei voida mitenkään päästä tutkimalla vain Raamattua. Jälleen olkiukko!

Kirjoittajat perustavat tämän väitteen omiin kokemuksiinsa. Molemmat kasvoivat seurakunnissa, joissa opetettiin Ahdistusta edeltävää tempausta ja molemmat tulivat myöhemmin elämässään johtopäätökseen, että käsitystä ei voi perustella Raamatulla.

No niin, minulla on heille uutisia. Kasvoin sotaisan amillenniaalisessa kirkossa, jonka johtajat suhtautuivat uskoonsa niin dogmaattisesti, että jos joku uskalsi olla eri mieltä heidän kanssaan, niin häntä pilkattiin. Itse asiassa, jos hän jatkuvasti epäili amillenniaalista näkökulmaa, hänet virallisesti erotettiin!

Minä tulin premillenniaaliseen käsitykseen Jumalan Sanasta Raamattua tutkimalla, enkä opetuksen ja saarnaamisen kautta. Ja samalla tavalla tulin johtopäätökseen, että luvussa 1. Tess. 4 kuvatun tempauksen oli oltava erillinen tapahtuma ja erossa Ilmestyskirjan 19. luvun kuvailemasta Jeesuksen paluusta maan päälle.

En ole myöskään ainoa henkilö, joka on tullut näihin johtopäätöksiin pelkästään tutkimalla Raamattua. Hiljattaisessa kirjassaan Dispensationalism Before Darby (Dispensationalismi ennen Darby'a) (2015) tri. William Watson todistaa, että 17.–18. vuosisadoilla oli monia, jotka myös päättelivät, että Tempaus ja Paluu ovat kaksi erilaista ja eriaikaista tapahtumaa - ja jotkut jopa uskoivat, että Tempaus on ennen Ahdistusta.

Tohtori Watson päättelee, että 1800-luvun alussa ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen uskoivat ”ei vain baptistit. . . vaan myös johtavat anglikaanit. . . ja jopa skotlantilaiset presbyteerit” (sivu 262). Toisin sanoen, se ei ollut vain jokin epärealistinen käsite, joka vuonna 1830 poksahti englantilaisen teologin, nimeltä John Nelson Darby, kekseliääseen mieleen, kuten kirjoittajat väittävät.


Ilman tohtori Watson'in yksityiskohtaista aineistoa historioitsija nimeltä tohtori Paul Boyer oli jo tullut samaan johtopäätökseen kirjassaan "When Time Shall Be No More: Prophecy Belief in Modern America (Kun aikaa ei enää ole: profetiausko nykyajan Amerikassa)". Tämän kirjan julkaisi Harvard University Press vuonna 1994. Hän kirjoittaa:
Tietyssä mielessä Darby'n järjestelmä ei sisältänyt mitään uutta. Hänen keskittymisensä profetian toteutumiseen tulevaisuudessa noudatti varhaisten kristittyjen eskatologiaa...

Jopa tempausoppi. . . löytyy varhaisten tulkitsijoiden kirjoituksista. . . Mutta Darby kutoi nämä eri säikeet tiukaksi ja yhtenäiseksi systeemiksi, jota hän tuki joka tilanteessa runsailla Raamatunkohdilla ja sitten uupumatta julisti kirjoitustensa ja saarnamatkojensa kautta (sivu 188).
Vielä yksi asiaton argumentti

Yksi tohtoreiden Brown & Keener rakentamista olkiukoista on, että usko ennen vihaa tapahtuvaan tempaukseen tuottaa apaattisia kristittyjä, jotka tyytyvät istumaan syrjässä odottaen Herran ilmestymistä unohtaen evankelioimisen ja yhteiskunnalliset ongelmat.

Ei pidä paikkaansa – en tunne ketään tästäkään porukasta! Itse asiassa viime vuosien johtava vihaa edeltävän tempauksen puolustaja - Tim LaHaye - oli yksi johtavista kristityistä poliittisista aktivisteista, joka oli voimakkaasti mukana Moral Majority -liikkeessä. Ja hänen vaimonsa Beverly perusti konservatiivisen kristittyjen naisten aktivistiryhmän nimeltä Concerned Women of America (Amerikan huolestuneet naiset).

Kirjan pahin vika

Suurin heikkous Brown'in & Keener'in kirjassa on sen tapa käsitellä läheisyyttä. Kirjoittajat kirjaimellisesti tanssivat aiheen ympärillä ja heillä on tietysti siihen hyvä syy.

Raamattu tekee selväksi, että Herra voi palata milloin tahansa ja että meidän kristittyinä tulee elää odottaen Hänen paluutaan. Sitä kutsutaan läheisyydeksi. Mutta jos hylkäät tempauksen ja uskot vain siihen, mitä kutsutaan Toiseksi Tulemukseksi, niin ei ole olemassa mitään läheisyyttä. Se johtuu siitä, että on niin monta profetiaa, joiden on täytyttävä, ennenkuin Toinen Tulemus voi tapahtua. Mainitaksemme vain yhden – ensin on oltava seitsenvuotinen Ahdistus!

Ne, jotka hylkäävät Tempauksen ja uskovat vain Toiseen tulemukseen elävät odottaen Antikristusta. Ne meistä, jotka uskovat tempauksen olevan erillinen tapahtuma Herran paluusta maan päälle, elävät odottaen Jeesusta Kristusta -- ei Antikristusta.

Kirjoittajien käsitys tempauksesta


(Kuvan julisteen teksti suomeksi: RAUHOITTUKAA! Mitään ei tapahdu, ennenkuin Antikristus tulee.)

Mitä kirjoittajat sitten tekevät sille tempaukselle, jota apostoli Paavali kuvailee yksityiskohtaisesti luvussa 1. Tess. 4? He yhdistävät sen Toiseen Tulemukseen. Siten he väittävät, että kun Herra ilmestyy taivaissa, uskovat temmataan kohtaamaan hänet taivaalla ja sitten he välittömästi palaavat hänen kanssaan maan päälle hallitsemaan Hänen kanssaan tuhannen vuotta Millenniumissa.

Tähän käsitykseen vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta liittyy monta ongelmaa. Yksi on, kuten olen jo todennut, että se tuhoaa läheisyyden.

Toinen ongelma on, että se ei anna asukkaita Millenniumiin. Miksi? Koska jos Tempaus ja Toinen Tulemus ovat yksi tapahtuma, niin jokainen uskova, sekä juutalainen että pakana, elävä ja kuollut, kirkastetaan Herran paluun hetkellä. Kaikki muut lähetetään Tuonelaan. Se tarkoittaa, ettei ole kuolevaisia ihmisiä menemässä Millenniumiin ja kansoittamassa maata uudelleen.

Tämä ei ole ongelma vihaa edeltävän tempauksen käsityksessä, sillä sen mukaan kaikki seurakunta-ajan uskovat, elävät ja kuolleet, saavat kirkastetun ruumiin tempauksen hetkellä -- ennenkuin Ahdistus alkaa. Sitten seuraavien seitsemän Ahdistuksen vuoden aikana monet hyväksyvät Jeesuksen ja vaikka Antikristus surmaa suurimman osan heistä, niin tulee olemaan jäännös sekä juutalaisista että pakanauskovista, jotka elävät Ahdistuksen loppuun asti. Tämän ryhmän sallitaan mennä Millenniumiin lihassa. He asuttavat maan uudelleen ja ne meistä, jotka ovat kirkastetussa ruumiissa, hallitsevat heitä.

Toistan, käsitys vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta ei anna hallittavia Millenniumiin.

Loppuhuomautus

Päätän lainauksella tohtori Ron Rhodes'ilta, joka on yksi suosikeistani, mitä tulee raamatunprofetian opettamiseen. Useita vuosia sitten hän oli yksi puhujista vuosittaisessa raamattukonferenssissamme. Häntä pyydettiin puhumaan tempauksesta ja kun hän pääsi siihen asti, että arvioi käsitystä vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta, hän aloitti muistuttamalla yleisöä, että apostoli Paavali lopetti tempauksen kuvauksensa sanomalla: ”Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18).

Sitten hän tiivisti käsityksen vihan jälkeen tapahtuvasta tempauksesta näin:
Kuvitelkaamme hetken ajan, että tempaus vihan jälkeen on totta. Seuraavassa on, mitä tämä tempauskäsitys tarkoittaa: 
  • Käytte läpi seitsemän vuotta Jumalan vihaa.
  • Kärsitte Antikristuksen kauhistuttavan hallinnon kautta.
  • Koette tuskalliset sinetti-, pasuuna- ja malja-tuomiot – jotka käyvät kerta kerralta pahemmiksi ja tuskallisemmiksi.
  • Suurin osa teistä kärsii tuskallisen marttyyrikuoleman.
”Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla” (1. Tess. 4:18). Sorry, ystävät – se vain ei pelitä!
Tähän en voi sanoa muuta kuin, Aamen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com