Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 25. marraskuuta 2019

Jumala liikkui marraskuun alussa ja puolivälissä 2019 eri tavoilla toteuttaakseen Raamatun profetiaa

Tässä Trumpiin eksyneeltä Daymond Duck'ilta viikoittainen profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jonka suomensin. Artikkelissa kerrotaan kuudesta eri tavasta, joilla Jumala liikkui marraskuun ensimmäisellä puoliskolla 2019. Vaikka kirjoittaja onkin Trump-mielinen eikä ymmärrä AK:n luonnetta raamatullisesti, hänellä on tietoa eri asioista, joilla on profeetallista merkitystä. Varsinkin Lähi-idän tapahtumat nykyisin ovat huomionarvoisia.

--------------------------

Jumala liikkuu (God is Moving) :: By Daymond Duck

Published on: November 24, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2019/11/24/god-moving-daymond-duck/  

Tässä on tapoja, joilla Jumala liikkui marraskuun alussa ja puolivälissä 2019:

Ensinnäkin, Israelissa oli sotia ja huhuja sodista.

Israel surmasi 12. marraskuuta 2019 Iranin rahoittaman Palestiinan Islamilainen Jihad (PIJ) -järjestön komentajan Gazassa, joka oli vastuussa kymmenien Israeliin kohdistuvien terrori-iskujen järjestämisestä.

Israel yritti myös salamurhata PIJ:n komentajan Iranin tukeman esimiehen Damaskoksessa, mutta vain haavoitti häntä ja hän pakeni.

Seuraavien 50 tunnin aikana PIJ ampui yli 400 rakettia Israeliin, ja Israelin puolustusvoimat (IDF) vastasi hyökkäyksillä PIJ:n kohteita vastaan Gazassa.

Tulitauko astui voimaan 14. marraskuuta 2019, mutta PIJ rikkoi sitä satunnaisesti.

Marraskuun 15. päivänä 2019, PIJ ampui Beershebaan (250 000 ihmisen kaupunkiin) kaksi suurta rakettia, jotka Iron Dome (Rautakupoli-ohjuspuolustus) ampui alas.

Israelilla oli 15. marraskuuta 2019 vahvistamaton raportti siitä, että Libanonin Hizbollah aikoi osallistua PIJ:n tukemiseen.

Israel iski 16. marraskuuta 2019 ennen aamunkoittoa useisiin Hamas-kohteisiin Gazassa.

Tässä vaiheessa noin kolmekymmentä palestiinalaista oli surmattu, yli 100 oli haavoittunut, ja yli 60 israelilaista loukkaantui (kukaan ei kuollut).

Se, minne tämä suuntautuu tästä hetkestä lähtien, on mahdotonta ennustaa, mutta jossain vaiheessa tämä johtaa muihin sotiin, kuten Googin ja Maagogin taisteluun.

Muuten: 10. marraskuuta 2019 ilmoitettiin, että Iran on aloittanut rakennustyöt toisella ydinreaktorilla.

Marraskuun 11. päivänä 2019 raportoitiin, että venäläinen sukellusvene nähtiin Israelin aluevesillä lähellä Keski-Israelia kolme kuukautta aiemmin.

Toiseksi, Benjamin Netanyahu on toiminut Israelin pääministerinä ja puolustusministerinä useita kuukausia.

Marraskuun 12. päivänä 2019, ensimmäisen päivän aamuna, kun raketteja ammuttiin Israeliin, pääministeri Netanyahu vannotutti Naftali Bennett'in puolustusministeriksi.

Herra Bennett vietti jäljellä olevan päivän rakettien käsittelemiseen, mutta hän on kotoisin uskonnollisesta perheestä; hän on harras juutalainen, ja heti kun pystyi, hän pukeutui uskonnollisiin vaatteisiin (a Tallit) ja meni synagogaan rukoilemaan (oikea asia tehdä).

Israelin vaalikiistassa on pääasiassa kyse siitä, tuleeko Israelista uskonnollinen vai maallinen kansakunta.

Raamatun mukaan Israelista tulee uskonnollinen kansakunta, se menee takaisin lain alle, jälleenrakentaa Temppelin, jatkaa eläinuhrauksia, jne.

Israelin puolustusministeri on harras juutalainen, mies, joka tukisi tällaista.

Kolmanneksi, USMCA (Yhdysvallat-Meksiko-Kanada) -sopimus koskee Pohjois-Amerikan taloudellista integraatiota (Pohjois-Amerikan unionin luominen).

Jos USA:n edustajainhuone ja Yhdysvaltain senaatti hyväksyvät sen, se luo ei-vastuullisen vapaakauppakomission (Free Trade Commission), josta jotkut sanovat, että se luovuttaa Yhdysvaltojen suvereniteetin maailmanhallitukselle.

Presidentti Trump haluaa, että USMCA hyväksytään ennen vuoden 2019 loppua.

Nancy Pelosi kertoi 14. marraskuuta 2019, että sopimus Valkoisen Talon kanssa voisi olla piakkoin, ja hän haluaa hyväksyä sopimuksen ennen tämän vuoden loppua.

Neljänneksi, Raamattu opettaa, että Jumala kokoaa linnut herkuttelemaan niiden ruumiilla (ennenkuin ne haudataan), jotka kuolevat Israelin vuorilla Googin ja Maagogin taistelussa (Hes. 39:17), sekä niiden ruumiilla, jotka kuolevat Harmagedonin taistelussa (Ilm. 19:17-18).

Israel juhli 11. marraskuuta 2019 uuden vierailukeskuksen avaamista vieraille tarkkailemaan ja valokuvaamaan miljoonia lintuja, jotka muuttavat Israelin läpi vuosittain.

He kutsuvat Hula-laakson vierailu- ja koulutuskeskusta yhdeksi maailman top 10 vertaansa vailla olevasta paikasta.

Viidenneksi, Raamattu opettaa, että Israelilla on karjaa ja tavaroita vuotten lopulla & viimeisinä päivinä (Hes. 38:8,12,16).

Marraskuun 9. päivänä 2019 ilmoitettiin, että israelilaiset maatalouden harjoittajat pyytävät hallitukselta apua, koska palestiinalaiset kieltäytyvät tuomasta Israelin naudanlihaa.

Israelin maatilalliset väittävät, että Palestiinan boikotti on laitonta ja maksaa heille rahaa.

Kuudenneksi, tulee olemaan luopuminen tai lähteminen uskosta (departing from the faith) aikakauden lopulla, ja paavi Franciscuksen luopumus on käytännöllisesti katsoen ällistyttävää.

Marraskuun 11. päivänä 2019 kerrottiin, että paavi Franciscus piti lehdistötilaisuuden 10. syyskuuta 2019, jossa hän sanoi, että ihmiskunnan on määrä totella YK:ta, koska se on luotu kansainväliseksi organisaatioksi.

Paavin tiedeakatemia lupasi 28. lokakuuta 2019 tukensa YK:n kestävän kehityksen tavoitteille (väestön vähentäminen, abortit, seksuaalivähemmistöjen (LGBTQ) -oikeudet, maailmanhallitus vuoteen 2030 mennessä, jne.).

Maailmanhallitus on tulossa, ja sen yksi ja ainoa johtaja tulee olemaan saatananpalvoja, tappaa miljoonia uskovia, tappaa kummankin säkkipukuisen todistajan, vainoaa Israelia ja on kenties homo. [Ihan kuin tässä viitattaisiin Barack Obamaan, ”shakkilaudan mustaan ruutuun”, eikä puhuta – kuten pitäisi – eksyttäjä Trumpista, joka on nyt ”shakkilaudan valkoinen ruutu”, mutta muuttuu vaivanajan puolivälissä ”mustaksi ruuduksi”. Kyllä Daymond Duck on pihalla Raamatun AK-opetuksista. Trumpin numero on muuten 88 ja shakkilaudassa on 8x8 ruutua. Suom. huom.]

Odotan, että paavi tuntee pyhät kirjoitukset, ja olen järkyttynyt siitä, että hänen mielestään koko ihmiskunnan tulisi totella YK:ta, mutta toisaalta, Antikristusta tukee lammasten vaatteissa oleva susi, jota kutsutaan Vääräksi profeetaksi (Hmmm ... mutta tämä paavi vanhenee. Mietiskelen?).

Jumala liikkuu täyttääkseen jokaisen hitusen ja hippusen Hänen Sanastaan riippumatta siitä, onko kyse uskosta luopumisesta, maailmanhallituksesta, Googin ja Maagogin taistelusta, Harmagedonin taistelusta, tai pienistä asioista, kuten lintujen paluusta tai karjankasvatuksesta Israelissa.

Hänen sanansa on hämmästyttävä, ja ihmisten on varmistettava, että he luottavat Jeesukseen.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com