Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Israel, Sotatilalait, Keskitysleirit & Profetia USA:ssa?

Tässä ajankohtainen Samuel Korhosen kääntämä artikkeli Amerikan lähitulevaisuudesta Moriel Ministriesin Paul McGuiren analysoimana.

---------------------

AUGUST 28TH, 2009
This entry posted by MORIELCAROL

Israel, Sotatilalait, Keskitysleirit & Profetia USA:ssa?

By Paul McGuire

Tilanne Amerikassa on nyt niin vakava, että jotkut sotilasasiantuntijat uskovat olevan hyvin paljon mahdollista, että Amerikka voi joutua sotatilalakien alaiseksi ”suunnitellun kriisin” avulla. Niille, jotka ehkä ajattelevat, että nuo sanat ovat ”ekstreemejä,” sanottakoon, että ne tulevat muutamilta asevoimien korkea-arvoisimmilta edustajilta. Monilta Amerikan kristityiltä, jotka ovat huonosti informoituja, eivätkä lue Raamattuaan, puuttuu välttämätön älyllinen ja hengellinen erottamiskyky ymmärtää, mitä on tapahtumassa, ei vain USA:ssa, vaan myös muissa maailman valtioissa. Amerikan evankelikalismi on suurelta osaltaan antautunut sellaiselle, jota voitaisiin kutsua vääräksi profetiaksi ja Esiintulevan Kirkon (Emergent Church) luopumukseksi. Amerikkalainen seurakunta on hyvin samankaltainen, kuin Natsi-Saksan kirkot, jotka Hitler vietteli, koska ne olivat jo omaksuneet saksalaisen korkeamman kritiikin koulukunnan teologian.

Lisäksi näyttää, että Amerikka on kääntänyt selkänsä Israelille altistaen itsensä Aabrahamin liiton kiroukselle: ”Minä siunaan ne, jotka siunaavat Israelia ja kiroan ne, jotka kiroavat Israelia.” Puhuin eräälle Islamin asiantuntijalle, joka kertoi minulle, että al Qaida on ”huumaamassa Amerikan” riisuakseen sen aseista, mutta että itsemurhapommittajat voisivat tappaa itsensä kymmenissä USA:n ostoskeskuksissa, tai pahempaakin voisi tapahtua. Al Qaida on jo varoittanut Britanniaa lokakuun erikoisyllätyksestä.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä! Ovet on avattu korkeimmilla tasoilla kaikkialla USA:ssa ja Britanniassa massiivisen kampusarmeijan mobilisoimiseksi ”Hitlerin juutalaisia vastaan aloittaman työn loppuun saattamiseksi.”

Kampusjärjestöllä, Students for Justice in Palestine (Opiskelijat oikeudenmukaisuuden puolesta Palestiinassa = SJP), on nyt haaraosastoja 25 tärkeällä yliopistokampuksella kaikkialla USA:ssa kuten Yale, Princeton, Columbia, Georgetown ja Michigan’in ja Maryland’in yliopistot ja liike on kasvussa. San Francisco’n valtion yliopistolla SJP:n kannattajat piirittivät pienen juutalaisen opiskelijaryhmän ja huutelivat sellaisia herjoja, kuin: ”Hitleriltä jäi homma kesken.” Huomaa, että Department of Homeland Security (Bush’in perustama USA:n ”gestapo.” suom. huom.) ei määrittele tätä “viharikokseksi” eikä terrorismiksi.

Samat globalistiset yksilöt valvovat sekä republikaanista, että demokraattista puoluetta. Kuten kirjani, The Day The Dollar Died (Päivä, jolloin dollari kuoli), paljastaa, he aikovat rakentaa suunnitellun kriisin ja toteuttaa sotatilalait ja luoda amerikkalaisen poliisivaltion. Jos uskot, että nämä sanat ovat ekstreemejä, et ole lukenut läksyjäsi. Armeijan ja kansalliskaartin verkkosivut hakevat nyt eristämis/uudelleenasutus-spesialisteja (Internment/Resettlement Specialists), jotka ovat amerikkalaisia keskitysleirivirkailijoita. Uusia leirejä rakennetaan kaikkialla USA:ssa ja ne ovat todistettavissa. Tämä ei ole mitään ”salaliittoteoriaa,” vaan todistettavissa julkisten hallituksen asiakirjojen ja verkkosivujen kautta.

Tilanne on vakavampi, kuin useimmat tiedostavat. Tämä ei ole peliä, vaan todellisuutta. Totalitaarinen valtio voisi vallata Amerikan kuukausissa tai vuosissa rakentamalla sikaflunssan kaltaisen kriisin. Lue CFR:n raportti pohjoisamerikkalaisesta suunnitelmasta influenssaepidemian varalle. Käsittelen sitä kirjassani. Raportti kirjoitettiin vuonna 2007 ja se kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka ”flunssaepidemian” kaltaista ”kriisiä” voitaisiin käyttää Meksikon, USA:n ja Kanadan yhdistämiseksi ja kuinka armeijaa voitaisiin käyttää valvomaan kansalaisia ja ajamaan alas media. Bush’in, Clinton’in ja Obama’n kirjoittamat toimeenpanomääräykset (Executive Orders) antavat Yhdysvaltojen presidentille täydet valtuudet tähän.

Olen itse haastatellut tässä maassa joitakin armeijan johtavia kenraaleita ja tiedusteluasiantuntijoita. He ovat kertoneet minulle, että amerikkalaisista keskitysleireistä kysellään kaikkialla asevoimissa ja korkeimmilla tasoilla. Amerikkalaiset sotilaat ja armeijan johtajat eivät halua ampua USA:n kansalaisia eivätkä rikkoa perustuslakia sotatilalain vahvistamisella. Historia kuitenkin osoittaa, kuinka Hitler, Lenin, Castro ja Mao ratkaisivat tämän ongelman. Hitlerillä oli ”Hitler Jugend’insa” ja muilla diktaattoreilla omat aivopestyt nuorisoarmeijansa. Mikä on Americorps’in todellinen päämäärä ja miksi Americorps’in ehdotettu budjetti on 4.5 biljoonaa (1012) dollaria, mikä ylittää koko USA:n armeijan budjetin. Miksi kommunistiselle ACORN-järjestölle annetaan 4.5 miljardia dollaria, jotta se voisi koputtaa ovellesi ja suorittaa ”väestönlaskennan”?

Olen tehnyt laajan tutkimuksen miljardööri George Soros’in roolista, väkivaltaisesta Weather Underground’ista (http://fi.wikipedia.org/wiki/The_Weather_Underground) ja USA:n sosialistisesta/kommunistisesta liikkeestä sekä presidentti Obama’n ystävistä ja yhteistyökumppaneista, kuten Bill Ayres ja Bernadine Dohrn, jotka jatkuvasti peräänkuuluttavat ”Amerikan kommunistivallankumousta,” jossa 25 miljoonaa vallankumousta vastustavaa ihmistä voisi kuolla. Ayres’ista ja Dohrn’ista on FBI:n asiakirjat, jotka todistavat matkustamista sellaisiin kommunistisiin maihin, kuin Venezuela, Kuuba, Kiina ja Venäjä.

Ensimmäiseksi Obama’n hallinnon tultua valtaan me näemme CIA:n ja tiedustelupalveluiden, jotka on tarkoitettu suojelemaan meitä islamilaisilta terroristeilta, purkamisen. Lisäksi tämä hallinto on kääntänyt selkänsä Israelille ja asettunut palestiinalaisten puolelle. Heidän päämääränsä on siirtää Jerusalem palestiinalaisten valvontaan ja seisoa joutilaana katselemassa, kun Iran hankkii ydinaseita.

Soros’in tukema yleisen terveyshuollon (Universal Health Care) edistäminen palauttaa meidät Natsi-Saksan moraaliin. Vuonna 1949 tri. Leo Alexander kirjoitti artikkelin, jossa analysoi natsien tietä lääketieteelliseen joukkomurhaan. Tri. Leo Alexander varoitti amerikkalaisia lääkäreitä, että Amerikka on omaksunut “hegeliläisen kylmäverisen hyödyn filosofian,” jota voisimme oikeutetusti kutsua natsi-ideologiaksi. Ne kuoleman raadit, jotka kustannusten ja tuottavuuden perusteella päättivät, ketkä potilaat saivat elää, valmistivat lopulta tien kuuden miljoonan juutalaisen tappamiselle.

Kysyt ehkä: “Kuinka voi olla mahdollista, että tämä tapahtuu Amerikassa?” Vastaus on, että me luomme kotimaan armeijan (domestic army), joka on suurempi kuin nykyinen armeija, joka yleensä uskoo perustuslakiin. Obama-nuoriso on aktiivisesti värväämässä college-opiskelijoita kaikkialla maassa ”rakentaakseen kannatusta presidentti Obama’n ohjelmalle” ja hankkiakseen college-suorituspisteitä samalla edistäen ”muutosta.” Värväysmainoksessa presidentti Obama sanoo: ”Se oli paras koulutus, mitä koskaan olen saanut.”

Presidentti sanoi: “Se oli paras koulutus, mitä hänellä koskaan on ollut ja kun tavalliset ihmiset tulevat yhteen, he voivat saavuttaa epätavallisia asioita.” Obama oli yhteisöorganisaattori (community organizer) kommunistiselle ryhmälle ACORN, joka järjesti yhteisöjä kommunistiorganisaattori Saul Alinsky’n periaatteiden mukaan, jotka hän vuonna 1921 omaksui italialaiselta kommunisti Antonio Gramsci’lta.

Uutistoimisto Fox News’in kommentaattori Glenn Beck teki hiljattain paljastuksen koskien Van Jones’in nimitystä presidentin erikoisavustajan asemaan ”vihreitä työpaikkoja” varten. Jones oli vallankumousliikkeen järjestämiseen USA:ssa vihkiytyneen kommunistisen puolueen jäsen. Van Jones’in asetti valtaan George Soros’in järjestö, Center for American Progress ja John Podesta. George Soros ja kumppanit ovat se “varjohallitus,” joka johtaa Amerikkaa ja muita maailman valtioita. Heidän maailmankatsomuksensa ei ole juutalaiskristillinen.

Heillä on humanistinen, globalistinen ja kommunistinen maailmankatsomus. Itse he eivät elä kommunististen periaatteiden mukaan. Sosialismi ja kommunismi on ja on aina ollut strategia totalitaarisen valtion luomiseksi viettelemällä massat. Päämäärä on täydellinen valvonta piilossa olevan eliitin rikastumiseksi. Lisäksi tällä eliitillä on malthusilainen näkemys väestönhallinnasta, joka pyrkii pääsemään maaplaneetan noin 500 000 ihmisen maksimiväestöön. Se on vastakohta Jumalan käskylle olla hedelmällinen ja lisääntyä. Heillä on suunnitelma saavuttaa tämä massiivinen väestön vähennys levittämällä geneettisesti tehtyjä tauteja, nälkää, sotaa, kansanmurhaa, aborttia, homoseksuaalisuutta ja eutanasiaterveyshuolto-ohjelmaa. Tämä ei ole uusi idea ja sen synnytti Malthus ja sen omaksuivat maailmansosialismin kannattajat, kuten Bertrand Russell ja H.G. Wells.

On selvää, että kaikki nämä tapahtumat ovat viemässä meitä Ahdistuksen Aikaan, neljään apokalyptiseen ratsastajaan ja Ilmestyskirjan lukuun 13. Israel on Jumalan profeetallinen kello ja Hän tulee pian. Mutta mitä me teemme siihen saakka, kun todellinen Messias palaa? Jos sinulla on raamatullinen maailmankatsomus, eikä vain Esiintulevan Kirkon teologia, niin on olemassa rauhanomaisia ja laillisia asioita, jotka voivat muuttaa maamme. Sinun kuitenkin täytyy levittää sanaa ystävillesi! Enemmistö kristityistä nukkuu.

Meillä tulee olemaan joko Suuri Herääminen ja Jumalan Kansan nousu rauhanomaisesti pysäyttämään totalitarismi, tai kristittyjä pidätetään massoittain ja tulee sotatilalaki. Jeesus tulee. Kuitenkin Jeesus sanoi, että meidän tulee asioida, kunnes Hän tulee. Ei sotilaallisesti, vaan hengellisesti. Todellinen hengellisyys on kuitenkin siellä, missä toimimme poliittisesti ja yhteiskunnallisesti vastuumme tuntien. Sen lisäksi meidän täytyy evankelioida ja rukoilla.

--------------------------

Paul McGuire on profetian opettaja, 16 kirjan tekijä, mukaan lukien kirja: The Day The Dollar Died (Päivä jolloin dollari kuoli).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com