-----------------------------------------
Kirkko joka kielsi Raamatun
The Church That Banned the Bible
from “Cults & Isms”
by Alan Franklin
http://www.thefreepressonline.co.uk/
Maaliskuussa 1994 johtavat evankelikaalit ja roomalaiskatoliset allekirjoittivat julistuksen nimeltä: “Evangelicals and Catholics together for the third millennium (Evankelikaalit ja katoliset yhdessä kolmannelle vuosituhannelle).” Tämä asiakirja sanoo, että katolisten ja protestanttien, jotka ovat tehneet yhteistyötä vastustaessaan aborttia ja pornoa, pitäisi ”vihdoin hyväksyä toisensa kristittyinä... ja lopettaa toistensa käännyttäminen.” Monet Englannin kirkossa, luterilaisissa, baptisteissa ja muissa suurissa kirkkokunnissa ovat nyt vakuuttuneita, että katoliset ovat heidän kanssauskoviaan yhteen oikeaan Jumalaan.
Britanniassa on käynyt lähes mahdottomaksi osoittaa katolisten opillisia harhoja. Jossakin Britanniassa eräs äiti ja teini-ikäinen tytär osallistuivat raamattuyhdistyksen sponsoroimalle vaellukselle, jonka järjesti, sikäli kuin he tiesivät, se riippumaton baptistikirkko, jossa heidän perheensä kävi. He eivät tiedostaneet, että raamattuyhdistys oli nyt ekumeeninen järjestö, sillä muutoin he eivät olisi osallistuneet vaellukseen eivätkä varmasti maksaneet siitä. .
Vaelluksen viimeisellä etapilla eräs keski-ikäinen mies liittyi patikoijiin ja alkoi jutella teini-ikäisen tytön ja keski-ikäisen naisen kanssa, jotka olivat baptistikirkosta. He huomasivat pian, että mies oli katolinen ja alkoi todistaa heille. Nainen sanoi olevansa iloinen, että katolisten sallittiin nykyisin lukea Raamattua ja mies vastasi, että se oli aina ollut heille sallittua. Tämä tietenkään ei ole totta. Raamattu oli katolisen kirkon kieltämä vuosisatojen ajan ja itse asiassa se oli kiellettyjen kirjojen luettelossa nimeltä Index.
Tyttö kertoi katoliselle miehelle, että Raamattu opettaa selvästi, että Jeesuksen kuolema on ainoa uhri syntien puolesta, kun taas katolinen kirkko tarjoaa ”messu-uhria” uudelleen ja uudelleen. Tässä vaiheessa eräs baptistikirkon vanhin puuttui keskusteluun ja lopetti kaiken vuoropuhelun noilla linjoilla. Hän sanoi, että nuo uskonnolliset erimielisyydet on kaikki sovittu ajat sitten ja asiat ovat nyt paljon paremmalla tolalla, emmekä enää polta toisiamme rovioilla ja eikö nyt olekin hieno vaelluskeli? Myöhemmin he saivat tietää, että tuo mies vaelluksella olikin katolinen pappi.
Teini-ikäistä tämä tapaus järkytti. Yritettyään vuosikausia todistaa tytöille ja opettajille koulussa ja opiskelijoille ja luennoitsijoille collegessaan ja jouduttuaan usein syytetyksi, että on suvaitsematon bigotti, hänet nyt oli tiukasti pysäyttänyt – seurakunnan vanhin, jota kohtaan hänellä oli suuri kunnioitus. Seuraavana päivänä heidän kirkossaan erään toisen vanhimman vaimo syytti heitä ”kumouksellisuudesta”, koska he lainasivat ääninauhoja ja videoita toisille seurakunnassa. Nauhat olivat enimmäkseen Dave Hunt'in ja kristittyjen kreationistien.
Heille sanottiin myös, että he olivat röyhkeitä ajatellessaan voivansa ratkaista, kuka oli kristitty ja kuka ei. Itse asiassa se on Jumalan sana, joka sanoo sen. Joku, joka luulee olevansa pelastettu seurakunnan jäsenyyden kautta, vastaanottamalla säännöllisesti sakramentteja, joka voi maksamalla ”lyhentää aikaansa” kiirastulessa, joka pitää yllään maagisia messukasukoita (scapular) saadakseen ”onnellisen kuoleman armon”, joka laulaa hymnejä Marialle, ”lunastajattarelle” Jeesuksen kanssa – ikävä kyllä, tuo henkilö ei usko evankeliumiin, eikä ole pelastunut. Hän on uskonnollinen, mutta hän ei ole uudestisyntynyt Jeesukseen uskova. Hän on katolinen, uskoo katoliseen kirkkoon, taikauskoiseen, pakanalliseen järjestöön, joka naamioituu kristilliseksi. Katolinen evankeliumi ei ole oikea evankeliumi; se on väärä evankeliumi ja ihmiset, jotka uskovat väärän evankeliumin, eivät ole pelastettuja vaan petettyjä. Meidän tehtävämme on avata heidän silmänsä (undeceive them).
On traagista, että heidän omat vanhimpansa tukkivat suun niiltä, jotka yrittävät tehdä sitä. Myöhemmin katolinen pappi soitti seurakuntaan valittaen äidistä ja tyttärestä, jotka olivat loukanneet häntä niin pahasti maaseutuvaelluksella. Lieneekö hän on yksi niistä papeista, jotka ovat vihkineet elämänsä Marialle, kuten tuhannet papit ovat paavin kehotuksesta tehneet?
Teini-ikäinen tyttö antoi seuraavan selonteon keskustelustaan papin kanssa:
”Yksi ensimmäisistä sanottavista asioista oli, että Raamatun todistus todisti roomalaiskatolista kirkkoa vastaan. Valaistessamme tätä seikkaa me vetosimme toiseen käskyyn, joka tekee selväksi, ettemme saa tehdä kuvia itsellemme mistään, joka on taivaassa tai maan päällä ja kumartaa niitä. Tämä on ristiriidassa roomalaiskatolisen käytännön kanssa, sillä katoliset kumartuvat polvilleen pyhimysten patsaiden ja kuvien edessä.(Tytön kirje päättyy tähän).
Keskusteltuamme tästä kysymyksestä siirryimme roomalaiskatoliseen opetukseen transsubstaatiosta. Roomalaiskatolinen lainasi Jeesuksen sanoja: 'Tämä on minun ruumiini.' Me osoitimme, että puhuessaan nuo sanat Jeesus seisoi siinä fyysisessä ruumiissaan ja että hän myös muualla esitti vertauskuvallisia lausuntoja, kuten esim. että, 'Minä olen ovi.'
Me jatkoimme kertoen miehelle, että Jeesuksen kuolema ristillä oli lopullinen maksu synnistä ja että roomalaiskatolinen kirkko kieltää tämän tosiasian opettaen, että Jeesuksen uhri toistuu kirjaimellisesti yhä uudelleen jokaisessa 'messu-uhrissa'.
Kenelläkään roomalaiskatolisella ei voi olla yhteyttä kanssamme, jos uskomme, että pelastus tulee yksin uskon kautta Kristukseen ja että Jeesuksen uhri Golgatalla oli täydellinen sovitus synnistämme. Meidän ei myöskään pitäisi yrittää saada roomalaiskatolisia tuntemaan, että heillä on jotakin yhteyttä kanssamme, sillä roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että synnin rangaistus tulee yksilöiden päälle, jotka voivat saada erivapauden tästä rangaistuksesta hyvillä töillä, osallistumalla messuun ja jopa maksamalla rahaa (aneilla). Eikö tämän pitäisi aiheuttaa jokaisessa uskovassa pyhää närkästystä? Ei ole muuta kuin rienausta sanoa, että jokin voi varmistaa erivapauden syntimme rangaistuksesta, kun Herramme veren vuodattaminen ei muka riittänyt siihen.
Voit ehkä väittää, että monet roomalaiskatoliset eivät täysin ymmärrä kirkkonsa opetuksia ja että monilla on sydän, joka vilpittömästi etsii Jumalaa. Meidän velvollisuutemme on kertoa heille totuus eikä jättää heitä uppuroimaan harhaoppisen, antikristillisen uskonnon pimeydessä. Joka tapauksessa se mies, jolle puhuimme, selvästikin tunsi kirkon opit ja puolusti niitä palavasti.
Ihmiset eivät tarvitse vapauttamista roomalaiskatolisuudesta Jeesuksen verellä yhtään vähemmän kuin tarvitsevat vapauttamista muista uskonnoista. Vaikka roomalaiskatoliset harhat ovat vaikeammin havaittavia kuin muiden uskontojen, ne eivät ole yhtään vaarattomampia (itse asiassa ne ovat paljon vaarallisempia). On kyllä hajottavaa kertoa ihmisille totuus ja risti on aina loukkaus ihmisille. Voit ehkä myös ajatella, että meidän pitäisi välttää kiistoja, mutta kuka Raamatun henkilö noudatti 'kiistojen välttämisen' politiikkaa? Ei varmasti kukaan niistä, jotka olivat lähetetyt julistamaan Jumalan totuutta ihmisille. Pitäisikö meidän ensin ystävystyä ihmisten kanssa? Missä niin tapahtuu Raamatussa?”
Oli siis niin, että selväjärkinen nuori tyttö näki sen, mikä on ilmeistä, kun taas kirkon johtajat, kuten Canterbury'n arkkipiispa ja joukko muita kirkon huippujohtajia, eivät ilmeisesti voi nähdä. Miten murheellinen onkaan se tila, johon seurakuntamme ovat tulleet Iso-Britanniassa, joka ennen oli evankeliumin suurmiesten koti, sellaisten kuin Whitfield ja Wesley, Spurgeon ja Knox.
On valitettavaa, että Englannin kirkko, Anglikaaninen kirkko, on melkein yhtä paha kuin Rooman kirkko. Meillä on nykyisin katedraaleja, kuten Winchester Hampshire'ssä, jotka kutsuvat katolisia saarnaajia pitämään messua! Tällä katedraalilla, jossa ne nyt keräävät pääsymaksuja kuin Disneyland'iin, on paikkansa Franklin'in perheen sydämissä, koska tämä rakennus oli se, johon Jumala johti vaimoni Pat'in hänen ollessaan tulossa uskoon. Vieraillessaan siellä Pyhä Henki kehotti häntä avaamaan yhteisen rukouskirjan ja lukemaan: ”Ellei ihminen synny uudesti, hän ei voi tulla Jumalan valtakuntaan.” Nyt kuitenkin ensi kerran sitten 16. vuosisadan roomalaiskatolinen kardinaali on pitänyt messua latinaksi korkealla alttarilla. Michael Scott-Joynt, Winchester'in piispa, on tekemässä Winchester'istä roomalaiskatolisen Florence'n katedraalin kopiota ja kutsunut kardinaali Piovanelli'n, Florence'n arkkipiispan, viettämään viikonloppua Winchester'iin, ei ainoastaan toimittamaan messua, vaan myös pitämään sunnuntain iltapäiväjumalanpalveluksen (evensong service).
Katedraalin puhemies Simon Barwood kertoi lehdistölle:
”Se on todellinen symboli sisaruudesta anglikaanien ja roomalaiskatolisten välillä. Piispa Michael on ollut Florence'ssa vieraillen katedraalissa viikon ajan ja suojeluspyhimyksemme pyhän Swithun'in tuhatvuotisjuhla näytti täydelliseltä tilaisuudelta maksaa takaisin vieraanvaraisuus ja allekirjoittaa kahdentumissopimus. Meillä on nyt useita erilaisia kumppaneita liitettynä katedraaliin. Se on symbolista, mutta myös käytännöllistä. On vaihtamistilaisuuksia ja uusi suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen ilmapiiri.”
Kuinka mukavaa heille. Mitä seuraavaksi, yhteyksiä hindujen ja muslimien kanssa suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen hengessä? Paavi on jo tietysti tehnyt sen jopa sisällyttäen puun palvojia jättiläismäiseen ekumeeniseen tilaisuuteen. Ainoastaan tosi kristittyjä ei kutsuttu. Nämä ”kirkon johtajat” piehtaroivat tietämättömyydessään ja ylpeilevät sillä.
Tämä kritiikki koskee erityisesti monia ns. kristillisiä kirjakauppoja, jotka on tungettu niin täyteen krusifikseja ja rukoushelminauhoja, ettei niillä näytä olevan tilaa hyllyillään Foxe'n Marttyyrien Kirjalle, joka kertoo tositarinan kauhistuttavasta kristittyjen vainosta kautta aikojen. Kun yritin kotiseudullani saada erään näistä kirjakaupoista ottamaan ensimmäisen videoni ja myöhemmin kirjani, EU: Final World Empire (EU: Viimeinen maailmanvalta), niin minulle sanottiin, että se oli liian hajottava ja voisi järkyttää katolisia, jotka olivat hyviä asiakkaita. Kun luennoin katolisesta uskontunnustuksesta eräälle kaupanhoitajalle, jolla oli rukoushelminauhoja hyllyillään, hän kiihtyi ja käski minua pitämään pienempää ääntä, etteivät katoliset kuulisi. Sanoin, että se olikin tarkoitukseni! Meidän täytyy aina muistaa rakastaa roomalaiskatolisia, sillä useimmat heistä ovat tietämättömiä siitä, mitä heidän kirkkonsa opettaa ja on tehnyt sitä kautta aikojen. Onko rakkautta pitää heitä tietämättömyydessä?
Työskentelin vuosia muutamien miellyttävien roomalaiskatolisten kanssa, mutta ei ole rakkautta antaa heidän jatkaa iloisesti kohti helvettiä uskoen, että sakramentit, neitsyt Maria ja rukoushelmien hypisteleminen silloin tällöin pelastaa heidät. Olen usein pannut merkille, kuinka pelokkaita ja taikauskoisia he ovat: useimmat, esimerkiksi, eivät sivuuttaisi minua toimistojemme portaissa, koska ”se tuo huonon onnen”. Se, mitä meidän täytyy viedä sellaisille ihmisille – jumalallinen tehtävämme – on totuus Jeesuksesta, ainoa käytävä ihmisen ja Jumalan välillä. Näyttää, että tarve kompromissiin ja yhteyteen yhdessä varman voiton tavoittelun kanssa estää Raamatun selkeää totuutta saavuttamasta kirkkokunnallisia ja nimikristittyjä varsinkin niitä, jotka ovat katolisen petoksen alla. Meidän pitäisi olla kiinnostuneempia profeetoista kuin voitoista! (Alkukieleen sisältyy sanaleikki -- prophets than profits. Suom. huom.)
Vaimoani ja minua on syytetty – usein vihaisin sanoin – että olemme arvostelevia ja ”rakkaudettomia”, kun uskallamme vastustaa jotakin epäraamatullista lausuntoa tai menettelytapaa. Jumala kuitenkin kutsuu meitä erottamaan ja puhumaan harhaoppia vastaan: Paavali teki sitä kaiken aikaa ja Juuda kehottaa meitä kilvoittelemaan uskon puolesta. Tämä ei ole sitä, mitä useimmat kirkossa kävijät Iso-Britanniassa haluavat kuulla tänä päivänä. Ihmisillä on korvissaan syyhy kuulla väärää oppia, ei rakkautta totuuteen, eivätkä tahdokaan kuulla mitään muuta. Heidän tietämättömyytensä, jopa kerran jumalisissa kirkkokunnissa, näyttää tekevän heidät täysin onnellisiksi.
Tapaamme usein todella erottamiskykyisiä, lukeneita ja viisaita vanhempia kristittyjä, jotka kertovat meille, etteivät ”löydä seurakuntaa”. Sama on tapahtumassa kaikkialla USA:ssa. Sain etuoikeuden puhua Itärannikon profetiakonferensseissa Pennsylvania'ssa, jotka on pannut alulle Oklahoma City'n Southwest Radio Church. Toinen toisensa jälkeen konferenssivaltuutetut ovat kertoneet meille, että heidän on jätettävä seurakuntansa. Erään perheen oli jätettävä heidän isoisänsä perustama seurakunta. He kaikki tunsivat, ettei heillä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä johtuen vääristä opeista, joita nyt opetetaan. Yhä uudelleen kohtasimme ihmisiä tässä tilanteessa; ihmisiä, jotka valittivat jättämiään ystäviä, mutta ihmisiä, jotka tiesivät, etteivät voisi jäädä organisaatioon, jossa saarnatuolista opetettiin luopumusta. Tämä on selvästi laodikealainen seurakunta-aika. On mielenkiintoista, että olemme huomanneet, että ainoat uudestisyntyneet siellä ja myös Britanniassa, jotka vielä ovat tyytyväisiä seurakuntiinsa, ovat ne, jotka kuuluvat Veljiin (Brethren), tai joihinkin evankelikaaleihin, tai baptisteihin, jotka pitävät kuin liima kiinni kirjoituksista.
Ei ainoastaan protestantismin historia ole tuntematon Kristilliselle seurakunnalle, vaan se ei tunne edes Raamatun historiaa, mikä on vieläkin vakavampaa. Tyttäremme Annie ja hänen ystävänsä viettivät kolme viikkoa suurenmoisella kesäraamattuleirillä, jonka tri. Arnold Fruchtenbaum piti New York'in valtiossa opettaen Raamatusta juutalaisesta näkökulmasta (Arnold on messiaaninen juutalainen, tullut uskoon teini-ikäisenä). Palattuaan kotiseurakuntaansa, anglikaaniseen (episkopaaliseen) keskukseen, Annien ystävältä kysyttiin kaikella vakavuudella: ”Mitä itua on oppia Raamattua koskevaa juutalaisesta näkökulmasta?”
Antisemitistinen kanta on joidenkin kirkkojen asenteiden takana. Kun vaimoni kasvoi roomalaiskatolisessa uskossa keskilännessä, siellä oli taustalla antisemitismi. Hän kasvoi katolisena katolisten keskellä ja sanaa 'juutalainen' käytettiin harvoin ilman etuliitettä ”damn” (kirottu). Tämä on vain yksi merkki siitä, että katolisuus on yhteen sopimaton raamatullisen kristinuskon kanssa. Meidän ei tule etsiä yhteyttä väärän uskonnollisen systeemin kanssa, jolla on juurensa pakanallisessa Babylonissa.
Viime aikoina katoliset kommentaattorit ja uskonpuolustajat ovat lakaisseet maton alle Vatikaanin häpeällisen osallisuuden Hitlerin toimeenpanemaan juutalaisten holokaustiin. Jumala kuitenkin varmisti, että totuus tuli julki. Kaikista paikoista roomalaisella rihkamatorilla lehtimies ja antikvaaristen kirjojen keräilijä nimeltä Fabrizio Coisson löysi asiakirjoja, jotka todistavat, että paavi Pius XII tiesi kaiken natsien hirmuteoista. Tälle paaville, josta usein on sanottu, että hän kieltäytyi tunnustamasta Hitleriä, joka oli katolinen, annettiin päivittäin selonteko Hitler'in kätyrien hirmuteoista. Francis D’Arcy Godolphin Osborne oli brittiministeri Vatikaanille ja kirjoitti päivittäin raportin paaville. Hän keräsi sen brittien radiolähetyksistä, kirjoitti ylös Vatikaanissa, jonka hän otti turvapaikakseen vuonna 1940. Herra Coisson sanoo hämmästyneensä löytäessään allekirjoitetun muistion, jossa brittidiplomaatti kuvailee, kuinka hän päivittäin kirjoitti koneella BBC:n lähetyksiä ja antoi ne paaville. Osborne kuoli Roomassa vuonna 1964 ja arvellaan, että jotakin hänen omaisuudestaan myytiin ja lopulta löysi tiensä markkinakojuun.
Lontoossa ilmestyvässä Times-lehdessä oli toukokuun 24. päivänä kertomus otsikolla: “British envoy sent Pope bulletins on the Holocaust (Brittidiplomaatti lähetti paaville tiedotteita holokaustista).” Kertomus lainasi Cambridge'n yliopiston professori Owen Chadwick'in, kirjan “Britain and The Vatican During The Second World War” tekijän sanoja, että löytö oli ”merkittävä”, samalla kun jesuiittahistorioitsija isä Pierre Blet myönsi sen olevan hämmästyttävä. Raportit torilta löytyneistä asiakirjoista antavat yksityiskohtaisen selostuksen juutalaisten karkotuksista, joukkosurmista ja ”epäinhimillisistä kokeista” ja voivat ainakin hidastaa suunnitelmia Pius XII:n autuaaksi julistamisesta. Rabbi Martin Hier Los Angeles'in Simon Wiesenthal -keskuksesta sanoi Times-lehden mukaan, että holokaustin uhrien muistoa halventaa autuaallistaa mies, ”joka istui hiljaa pyhän Pietarin valtaistuimella ja katseli, kun junat veivät juutalaisia poikki Euroopan kuolemanleireille”.
Francis Osborne oli saapunut Roomaan vuonna 1936 edustamaan Britanniaa Vatikaanissa. Hän oli paavi Pius'in ihailija. Hän seurasi kuitenkin tarkasti liittoutuneiden radiolähetyksiä ja alkoi tehdä paavia varten kokoonpanoja, joista käytti nimitystä ”brittien langattomat uutiset”. Hän korosti siviilien kärsimystä miehitetyssä Euroopassa ja Saksassa -- ”rikoksia ihmisyyttä vastaan”. Lokakuussa 1940 hän kertoi paaville, että saksalaiset edistivät aktiivisesti antisemitismiä Unkarissa, Romaniassa ja Bulgariassa. Vuonna 1941 hänen äänensävynsä oli käynyt dramaattisemmaksi, koska natsit ”suorittivat hirmutekoja korkeamman rodun myytin varjolla”. Hän kirjoitti paaville myös sen, että saksalaiset olivat: ”tekemässä Saksassa kokeita sairailla ja henkisesti vajailla lapsilla” ja huomautti, että Hitler oli luvannut ”likvidoida juutalaiset ainakin 1000 vuoden ajaksi”. Paaville kerrottiin myös, että juutalaisia murhattiin ja karkotettiin yhteisöittäin ja että: ”Puolassa he ovat ilmoittaneet, että juutalaiset voivat tulevaisuudessa matkustaa vain rautateitse erikoisluvan saatuaan ja silloinkin vain hitaissa junissa.”
Vuonna 1943 Osborne'n kampanja tehostui ja hän kertoi paaville, että Slovakiassa: ”77 prosenttia juutalaisesta väestöstä on karkotettu tuntemattomaan määränpäähän, mikä luultavasti merkitsee kuolemaa.... ja juutalaisten määrä Varsovan ghetossa on vähennetty viime heinäkuusta 400 000:lla – siellä on nyt jäljellä vain 35 000.”
Kirjoittaja John Cornwell oli aiemmin sanonut kirjassaan, “Hitler’s Pope”, että Pius ei vain laiminlyönyt puhua natsien vainoa vastaan, vaan että aikaisemmin paavin suurlähettiläänä (Nuncio) Berliinissä 1920-luvulla ja ulkoministerinä 1930-luvulla hän auttoi Hitlerin valtaan asettamisessa tukahduttamalla saksalaisten katolisten natsien vastustuksen. On selvää, ettei roomalaiskatolisen kirkon huipulla ole mitään rakkautta juutalaisiin, vaikka koko messiaskäsite on juutalainen. Juutalaiset olivat niitä, jotka odottivat Messiasta, juutalaiset, joille oli sanottu, että he ovat Jumalan valittu kansa, juutalaiset, joille Jumala lähetti profeetat, juutalaiset, jotka kerran toisensa jälkeen pelastettiin vihollisiltaan, juutalaiset, joille Jumala lähetti suuria johtajia, juutalaiset, joille Jumala puhui suoraan, juutalaiset, joista olivat opetuslapset – lisäksi Jeesus oli juutalainen. Ne olivat heprealaiset kirjoitukset, jotka sisälsivät messiaaniset profetiat ja jos Jeesus ei ole juutalaisten Messias, hän ei voi olla meidänkään Messiaamme. Äkkiä kristinuskolta putoaa pohja.
Muistan, kun vuosia sitten mustan kirkon johtaja huomautti: ”Jeesus ei ollut valkoinen.” Hän ei taatusti ollut sinisilmäinen, vaaleahiuksinen vapahtaja, jota on kuvattu monissa mosaiikki-ikkunoissa. Hänellä oli lähes varmasti oliivinvärinen iho ja tummat hiukset, kuten voi odottaa Välimeren alueella syntyneeltä, mikä tekee sitäkin ihmeellisemmäksi, että Amerikassa ja muuallakin on rasismiin antautuneita kirkkoja, jotka silti kutsuvat itseään ”kristillisiksi.” Niin, Jeesus oli juutalainen ja tästä tosiasiasta ihmisiä täytyy välillä muistuttaa, mutta hän tuli jokaista maailman asukasta varten. Sitäkin hämmästyttävämpää on, että näinä viimeisinä päivinä sinua voidaan kutsua ”rasistiksi”, jos kerrot ihmisille, että Jeesus on ainoa tie taivaaseen. Näin kävi tyttärellemme, kun hän yritti todistaa opiskelijatoverilleen. Näin kävi eräälle opettajaystävälleni, joka kertoi, ettei voinut opettaa ”kristillistä eksklusiivisuutta” uskonnollisissa opinnoissa. Loppujen lopuksi kaikki tiethän johtavat Jumalan tykö, vai johtavatko?
Kristinuskon ja katolisuuden välillä on ero, ero, jonka maailman pahat hallitsijat tunnistavat paljon paremmin kuin länsimaisen protestantismin helposti petettävät kristityt. Joitakin vuosia sitten muutamat amerikkalaiset uskaltautuivat Meksikoon auttamaan evankelikaalisen kirkon rakentamisessa. Paikalliset uskovat olivat yrittäneet rakentaa sitä, mutta alueen roomalaiskatoliset olivat ampuneet heitä. He sanoivat USA:sta tulleelle työporukalle: ”Ne eivät uskalla ampua teitä.” Niin kirkko rakennettiin ja yksi rakentajista oli minun lankoni. Jos haluat nähdä eron kristinuskon ja katolisuuden välillä, niin mene Etelä-Amerikkaan. Siellä ei ole paljonkaan ekumeniaa....
On historiaan kirjattu tosiasia, että katolinen kirkko on yrittänyt pitää Raamatun poissa tavallisten ihmisten käsistä. Katolinen Raamattu oli latinaksi, jota harvat osasivat lukea ja he halusivat säilyttää sen sellaisena. Seuraavassa vain muutamia vuosilukuja:
- 1229 A.D. Toulouse'n kokous, Kaanon 14: ”Me kiellämme myös, että maallikoiden (tavallisen kansan) sallitaan omistaa Vanhan tai Uuden Testamentin kirjoja...”
- 1559 Index Librorum Prohibitorum – Paavi Pius IV käynnistää kiellettyjen kirjojen luettelon tuomiten ”arkkihereetikoiden” Luther'in ja Calvin'in teokset, mukaanlukien UT:n käännökset. Tarvitaan kirjallinen lupa lukea Raamatun katolista käännöstä ja jos omistaa Raamatun yleisellä kielellä ilman kirjallista lupaa, niin syntejään ei voi saada anteeksi palauttamatta Raamattua.
- Syyskuun 8. päivä 1713. Kiertokirje Unigenitus paavilta Clement XI – joka tuomitsee sen ”harhan”, että jokaisen ihmisen pitäisi tutkia Raamattua.
- Toukokuun 5. päivä 1824. Kiertokirje Ubi Primum paavilta Leo XII – joka tuomitsee ihmisten puhekielellä painetut Raamatut ”kurjana yrityksenä”.
- Toukokuun 8. päivä 1844. Kiertokirje Inter Praecipuas (Raamattuyhdistyksistä) – Paavi Gregorius XVI tuomitsee ”salaiset kokoontumiset” Raamatun lukemiseksi. ”Tuomitsemme uudelleen ... raamatulliset yhdistykset ... ”
- 1897, paavi Leo XIII, Apostolinen perustuslaki, Officiorum ac Munerum – “Kaikki pyhän Raamatun käännökset millä tahansa puhekielellä ei katolisten tekeminä ovat kiellettyjä ja varsinkin raamattuyhdistysten julkaisemat, jotka Rooman paavit ovat useammin kuin kerran tuominneet....”
- 1930, Forward to the Index of Prohibited Books (Esipuhe kiellettyjen kirjojen luetteloon) “Ne, jotka asettavat Raamatun sattumanvaraisesti kansan käsiin ... (nämä) väärät innoitetun kirjan puolesta taistelijat pitävät Raamattua ainoana jumalallisen ilmoituksen lähteenä ja peittävät katolisen kirkon solvauksilla ja kuluneilla ivalauseilla.”
- 1983, Kirkkolaki, Code of Canon Law, (nykyinen katolinen laki Raamatuista yleisellä kielellä) – Raamatun käännöksiä ei voida julkaista ilman Rooman paavinistuimen hyväksymistä ”lisättynä välttämättömin ja riittävin selityksin.”
Ja nämä ovat joitakin niistä syistä, miksi sanomme jälleen, että roomalaiskatolinen kirkko on kirkko, joka kielsi Raamatun. Suremme sanoessamme, että Raamatun tukahduttaminen ei pysähtynyt siihen. On uskomatonta, että protestanttinen uskonpuhdistus ei mennyt läheskään tarpeeksi pitkälle – ja Roomasta eroamisen jälkeen jopa Englannin kirkko kielsi englantilaisen Raamatun! Rohkeita saarnaajia, joita kutsuttiin Lollard'eiksi, poltettiin rovioilla englanninkieliset Raamatut kaulaansa ripustettuina. John Bunyan, rakastettu Kristityn Vaelluksen kirjoittaja, suututti Englannin kirkon ja hänet pantiin 14 vuodeksi Bedford'in vankilaan evankeliumin saarnaamisesta.
Vuonna 2000 osana vuosituhannen vaihteen juhlallisuuksia Englannissa joku näyttelijätär luki katkelmia Kristityn Vaelluksesta yhdessä Lontoon suurista katedraaleista. Meitä kuvotti. Missään vaiheessa kukaan ei sanonut: ”Seisomme yhdessä suuren Englannin kirkon katedraaleista, uskonnollisen järjestön, joka poltti ihmisiä hengiltä englanninkielisen Raamatun omistamisesta ja joka vangitsi suuria kirjoittajia ja saarnaajia, kuten John Bunyan.” Ei, sitä he eivät sanoneet. Myös he, Englannin kirkko, ovat tervatut samalla kurjalla harjalla: he ovat kirkko, joka myös kielsi Raamatun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti