Ylistys: Saatanan tärkein maali

Tässä juutalaiskristityn James Jacob Praschin raamattuopetusta nykyajan maailmassa ja seurakunnassa vallitsevasta epäraamatullisesta ylistyksestä. Artikkelin suomentaja: Samuel Korhonen


Ylistys: Saatanan tärkein maali
Worship: Satan's First Target


Avodah Zarah
MORIEL MINISTRIES - By James Jacob Prasch - February 26, 2010

Olen jo jonkin aikaa varoitellut, ettei ole sattumaa, että Raamatulle vieraista ylistyksen muodoista ja malleista käytetään hepreankielessä samaa sanaa kuin epäjumalanpalveluksesta. Yksinkertaisesti sanottuna epäraamatullinen ylistys tuottaa lopulta väärän palvonnan ja jonkin muotoisen uskonnollisen epäjumalanpalveluksen. Tämän vuoksi, kuten odottaa saattoi, Jumala tuomitsi Aaronin pojat Naadabin ja Abihun (3. Moos. 10) ”vieraan tulen” polttamisesta. Vierasta tulta ei tarjottu pakanallisille epäjumalille, vaan Jahvelle tavalla ja sisällöllä, joita Hän ei ollut määrännyt Sanassaan.

Sekä Mooses että Paavali kuvailevat muinaisen Lähi-Idän pakanallisia jumaluuksia ”riivaajina” (käyttäen heprean ja kreikan sanoja shedim ja demonoi). Tämä on erityisen vaikeaa, kun epäjumalat tulivat ainoan totisen Jumalan nimessä. Kuten usein olemme korostaneet, Ba'al [Toim. huom: Ks. Strong H1168 – Ba`al] – joka on hepreaa tarkoittaen ”aviomies” ja ”herra” - [Ks. Strong H1167 - ba`al] on Jahven laillinen nimi heprealaisissa kirjoituksissa Israelin aviomiehenä, varsinkin Hoosean kirjassa ja UT:ssa, jossa Jeesus on seurakunnan ylkä. Myös kanaanilaisilla oli jumala, jota he kutsuivat nimellä "Ba'al", joka muissa kulttuureissa yhdistettiin eri tavoin Mardukin palvontaan, mutta jonka alkuperä on muinaisessa Babylonissa (kuten kaikki muinainen Lähi-Idän epäjumalanpalvonta).

Kanaanilaiseen Ba'aliin liittyi jopa ylösnousemusmyytti, että hän nousi kuolleista joka kevät. Maanviljelyksen rytmiä noudattaen kanaanilaisilla oli jopa juhlapyhäpäivät samoina päivinä kuin heprealaisilla juhlineen, jotka Jumala antoi Israelille, mikä palveli monoteistisena polemiikkina pakanallisia vapaapäiviä vastaan, joilla juhlittiin sadonkorjuita jne. Jumala tahtoi oman kansansa kiittävän todellista Ba'alia. Mutta koska pakanallisella Ba'alilla oli sama nimi ja se jollakin tavalla jäljitteli Häntä, niin nämä kaksi Ba'alia sekoittuivat toisiinsa.

Kuten olemme pyrkineet toistuvasti varoittamaan, niin sama saatanallinen ilmiö tulee esiin nykyajan maailmassa ja seurakunnassa. Allah ei ole sen enempää kristittyjen ja juutalaisten jumala, kuin Hare Krishna; molemmat ovat riivaajaepäjumalia. Islamilaisella Allahilla (nabatealainen kuunjumala) on vain parempi naamio; hän pukeutuu kuin Israelin Jumala, kuitenkin huonosti räätälöityyn pukuun, paljolti samoin, kuin kanaanilainen Ba'al matki oikeaa. Kun Israel alkoi palvoa Jahvea Ba'alina kanaanilaisilla kukkuloilla Siionin vuoren asemesta, nämä kaksi jumalaa kietoutuivat ja sekoittuivat yhdeksi. Viettelys alkoi väärällä palvonnalla.

Vielä parempi naamiointi on Mormonien Jeesus, joka on Jeesuksen henkiveli näytellen oikeaa, joka on Isän ainosyntyinen. Itseasiassa raamatullisesti tarkasteltuna mormonien Jeesus ei ole sen enempää Raamatun Jeesus, kuin naamiaisiin Abraham Lincoln'iksi pukeutunut lapsi on todellisuudessa 16. presidentti. Yhdennnäköisyys ja samannimisyys toisen henkilön kanssa ei merkitse, että kyseessä on sama henkilö.

Toinen esimerkki on roomalaiskatolinen eukaristinen Jeesus, joka voidaan johtaa vain täydellisellä vääristelyllä, joka on koko Joh. 6. luvun eksegeettisen kontekstin ulkopuolella. Leipä ja viini, jotka raamatullisesti ovat tarkoitetut muistoksi, tulevat fyysisesti läsnäolevaksi taivaaseen astuneen Jeesuksen reinkarnaatioksi, joka uhrataan uudelleen vastoin Pietarin ja Heprealaiskirjeen opetuksia ja kannibalistisesti syödään hänen kuvitellun verensä vampyyrisen juomisen kera, minkä apostolit ovat suorin sanoin tuominneet Apt. 15. luvussa.

Israelilaisten pääsiäisateria oli torjunta ja vaihtoehto muinaisen Rooman itäisten alusmaiden liitonaterioille. The Israelite Paschal meal was a refutation and alternative to the covenant meals of ancient Near Eastern Suzerainty. Kaikki Herran ehtoollisen raamatullinen ymmärtäminen tulee Paschal Haggadah'ista, joka tekee selväksi, että se on muisto- ja todistusateria, jolla muistellaan Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mutta joka valaisee uskonjulistusta koskien Hänen paluutaan (”julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee” - 1. Kor. 11:26).

Silti mormonismi ja Rooman kirkko, vaikka niillä on jeesus, joka on raamatullisen ja historiallisen Jeesuksen täydellinen vastakohta, onnistuvat, ei vain pettämään itsensä saatanallisella viettelyksellä, että heillä on sama Jeesus kuin pelastetuilla kristityillä, vaan ovat myös todistaneet omaavansa luontaisen kyvyn pettää pelastettuja kristittyjä uskomaan sellaiseen demoniseen valheeseen. Se kaikki alkaa huomaamattomista ylistämisen perversioista.

Ylistämisen ydin on aina ollut pyhien rukous, joka raamatullisessa kuvakielessä esitetään suitsukkeena (Ilm. 8; Hes. 13). Ei ole sattumaa, että Jumala antoi hyvin tarkan reseptin mitä ankarimmin ja yksityiskohtaisimmin ohjein temppelipalvonnassa käytettävän suitsukkeen, joka kuvaa Hänen kansansa rukouksia, aineksille. 2. Moos. 30. luvussa on määritelty ainesten tasapainoinen suhde hajuaineissa, joista leeviläisiä pappeja varoitettiin nauttimasta itse. Meidän ajassamme siellä, missä kerran oli ns. ”musiikkipalvelutyö” on nyt kristillinen musiikkiteollisuus, ei vain pop-julisteita, lehtiä, faneja, tiskijukkia, vaan myös teoreettisesti kristillisiä levytysfirmoja, joiden omistajia ovat maalliset liikevoittoon perustuvat konsortiot ja näin ollen olemme saaneet todistaa aika murheellista kehitystä. Tämä on ollut sellaista, jota olemme kutsuneet ”nykyajan kristillisiksi taiteilijoiksi” ja ylistyksen johtajiksi, jotka nauttivat siitä itse. Heistä on tullut viihdyttäjiä ja kristillisestä musiikkiteollisuudesta on tullut liikeyritys muistuttaen enemmän sekulaaria musiikkiteollisuutta, kuin kristillistä palvelutyötä, jota se väittää edustavansa.

Se, mitä Raamattu sanoo ylistämisestä, ei paljonkaan koske musiikkia. Siksi Jumalan Sanan määräämä ainesten tasapaino on hyljätty ja tilalle on tullut ihmisten keksimä modaliteetti (modality) sen sijaan, että Jumala ohjaisi ja innoittaisi. Tätä vaikutusta vahvistaa se tosiasia, että niin monet nykyajan kristillisessä ylistämisessä ovat ihmisiä, jotka eivät kykyjen puutteesta johtuen voisi kaupallisesti menestyä maallisessa populaarimusiikissa. Tästä johtuen he käyttävät kykyjen puutettaan Herran puolesta, missä vain seurakunta antaa heille pääsylipun sen tasoiseen menestykseen, jota he eivät voisi saavuttaa kilpailevassa maallisessa teollisuudessa. Käytän sanaa ”pääsylippu” kaksimielisyytenä. Milloin seurakunta lähtee myymään pääsylippuja julistaakseen evankeliumia? Todellakin Charles Wesley'n, Isaac Watts'in ja Ira Sankey'n ajoista aina George Beverly Shea'hin ja Evie Tormquist Carlson'iin armoitetut evankelistat ovat käyttäneet musiikillista säestystä evankeliumin esittämisessä, mutta evankeliumi itse oli keskipiste, ei musiikki, eikä sitä koskaan tehty kaupallisena yrityksenä esiintymispalkkioin ja sopimuksin, kuten tänä päivänä.

Vuosien mittaan olemme myös toistuvasti viitanneet Jeesuksen sanoihin Joh. 4. luvussa, että Isä tahtoo, että Häntä palvotaan Hengessä ja totuudessa. Kerran kuulin erään saarnaajan Iso-Britanniassa perustelevan: ”Ilman teologiaa ei ole doxologiaa (virsiä)” -- jos oppi on väärä, Jumala ei hyväksy sitä (veisuuta) raamatullisena ylistyksenä, koska se ei ole sopusoinnussa Hänen Sanansa kanssa. Tänä päivänä tämän jumalallisen mallin silmiinpistävin loukkaus on pneumatologian (oppi Pyhästä Hengestä) alueella. Raamatussa Pyhää Henkeä palvotaan vain kolmiyhteyden kontekstissa. Jumaluuden kolmiyhteyden ulkopuolella Pyhää Henkeä ei rukoilla ainoassakaan kohdassa, vaikka Hän onkin Jumala. Raamatussa Pyhä Henki ohjaa ihmisiä Jeesuksen tykö, ei koskaan Itsensä tykö. Silti niin suuressa osassa ylistyksenä esiintyvää populaaria roskamusiikkia kuulemme kertosäkeen toisensa jälkeen, joka on kristuskeskeisyyden asemesta henkikeskeinen. Kuulemme yhä enemmän teologisesti johdonmukaisten harmonioiden asemesta sekavia teologisia kakofonioita. Paljon tästä johtuu epäraamatullisesta näkemyksestä koskien Pyhän Hengen palvelutyötä, toisin sanoen, väärästä pneumatologiasta, minkä lopputulos on väärä kristologia.

Tiivistäen: Koska ihmiset käsittävät väärin Pyhän Hengen toiminnan ja luonteen Jumaluuden persoonana, he päätyvät uskomaan epäraamatullista roskaa Jumalasta yleensä ja varsinkin Jeesuksesta. Kliseisiin perustuvien lyyrillisten teemojen loputon oksettava spiraali, kuten ”tule Pyhä Henki”, ”hyvää huomenta Pyhä Henki”, ja ”Pyhä Henki, me palvomme sinua”, on väistämättä tuottanut Pyhän Hengen väärennöksiä, kuten olemme saaneet todistaa Torontossa, Pensacola'ssa ja viimeksi Lakeland'issa. Vaikkakin paljolla tästä on siemenensä Benny Hinn'in kaltaisten väärien profeettojen ja opettajien väärissä opeissa, niin sen suosittu propagointi on tapahtunut välineenään ns. ylistysmusiikki.

Aina tilaisuuden tullen olen pyrkinyt toistamaan esimerkiksi, että Hengen hedelmä on egrkateia eli ”itsehillintä” (kuten UT opettaa kahdesti) eikä suinkaan sen puuttuminen. Kuten olemme saaneet todistaa Toronton, Pensacola'n ja Lakeland'in väärennetyissä herätyksissä, jotka kaikki ovat kategorisesti epäonnistuneet lupaustensa lunastamisessa muistuttamatta mitään raamatullista tai historiallista herätystä, paitsi siinä hehkutuksessa, johon se itsensä paketoi teeskennellen olevansa, mitä ei ole. Omaksi häpeäkseni arkkisyylliset tähän häväistykseen ovat olleet pääasiassa karismaattisia ja helluntailaisia tovereitani.

Jos sanoitukset eivät ole raamatullisia, se ei ole ylistystä Jumalan silmissä. Silti Wendell Cooley'n Riversong'ista Vineyard-liikkeen triumphalistisiin (voittoisiin) kuoroihin ja Hillsong'in mielettömästi joikumaan tyhjään uskonnolliseen retoriikkaan me näemme kristittyjä jonkin sellaisen teologisesti pettämänä ja hengellisesti harhauttamana, jonka he kuvittelevat olevan ylistystä, mutta joka usein ei ole sinne päinkään ja on korkeintaan sekoitus raamatullisia ja epäraamatullisia sanoja ja aiheita, joissa jopa raamatulliset tekijät palvelevat pelkästään epäraamatullisen ytimen naamioimiseksi.

Jeesus ei suotta varoittanut ”tyhjiä hokemasta” (Mt. 6:7). Menneisyydessä me yhdistimme tämän itämaisiin uskonnollisiin loitsuihin Tiibetin buddhistien rukouspyörillä tai roomalaiskatolisiin helminauharukouksiin helmillä. Katoliset ystävämme nimittävät kolmenlaisia rukoushelminauhojaan ”mysteereiksi”. Kaikki mysteeriuskonto on todella kulkeutunut Idästä kohti Länttä raamatullisen Babylonin päivistä saakka. Silloin maustekauppaa käyvät trubaduurit kuljettivat toistuvien helminauharukousten taulukoimisen Intiasta kopioituaan sen tiibetiläisestä buddhismista, jne., Eurooppaan, jossa se popularisoitiin dominikaanien toimesta. Jeesus tuomitsi selkeästi ja yksikäsitteisesti sellaiset rukoukset pakanallisena menona varoituksessaan välttää sen harjoittamista. Modernin kristillisen ylistysmusiikin suosion myötä se kuitenkin on löytänyt tiensä seurakuntaan valeraamatullisen doxologian valtatien kautta.

Väärät herätykset, Vineyard-liike, Holy Trinity Brompton'in kaltaiset seurakunnat ja uskonsanan rahasaarnaajat, kaikki käyttävät kuorojen toistuvaa laulamista usein epäraamatullisin sanoituksin altistamaan ihmiset manipulaatiolle, joka nousee hypnoottisen vaikutuksen ja joissakin tapauksissa demonisen petoksen yhdistelmästä, joka suostuttelee noita ”7-11”-kuoroja (kuten David Hocking niitä nimittää: samoja 7 sanaa toistetaan 11 kertaa) laulamaan pyydystetyt uskomaan, että heidän kokemansa aistillisuus on todella Pyhä Henki. Silti Pyhän Hengen raamatullisen hedelmän asemesta, joka on itsehillintä, olemme nähneet ihmisten Holy Trinity Brompton'issa, Lontoon Kensington-temppelissä, Toronto Airport Vineyard'issa ja Brownsville'n helluntaiseurakunnassa päältä katsoen osoittavan, että he ovat jotakin demonista alkuperää olevan väärän hengen vaikutuksen alla, jota edistää aistillinen sekasorto, johon sisältyy puhtaasti psykologista ja emotionaalista oikeasti hengellisen kanssa.

Törkeästi hyljäten jakeen Hepr. 4:12 Jumalan Sana heitetään ulos ikkunasta yhdessä terveen järjen ja Sanalla koettelemisen kanssa sen ratkaisemiseksi, onko jokin todella hengellistä vai lihallista. Se hyljätään yhdessä kaiken kriittisen ajattelun keskeyttämisen kanssa, johon nämä petetyt ihmiset on huijattu, niin että luulevat sen olevan hengellistä ja järkevää. Tässä Sandy Miller'in, David Pytches'in, John Arnott'in ja John Kilpatrick'in Liisa-ihmemaassa-maailmassa epäraamatullisesta tulee raamatullista ja järjettömästä tulee järkevää. Sen seurauksena, mikä parhaimmillaan on lihallista ja pahimmillaan demonista, heidän ajattelussaan (tai sen puuttumisessa) julistetaan olevan aitoa UT:n hengellisyyttä. Tämä on enemmän murheellista kuin sairasta.

Altistaminen sellaiselle manipulaatiolle, itsepetokselle ja demoniselle eksytykselle on jälleen epäraamatullinen käsitys ylistyksestä, jolle musiikista on tullut keskeinen tekijä. Sen sijaan, että ottaisivat oppinsa eksegeesistä, rukoillen tutkimisesta ja voidellusta Pyhien Kirjoitusten selityksestä, ne, jotka seuraavat Hillsong'ia, Vineyard'ia. Mike Bickle'n IHOP:tä (International House of Prayer) ja Kansas City'n vääriä profeettoja, kuten myös uskonsanan rahasaarnaajia, saavat oppinsa jatkuvasti toistetuista kuoroista – sellaisesta, josta Jeesus varoitti: älkää tyhjiä hokeko. Sitäpaitsi he tekevät tämän täysin tietämättöminä siitä tosiasiasta, että paljolti se, mitä he laulavat, ei ole edes raamatullista. Tämäkin, kuten rukoushelminauhat, tulee Idän uskonnoista. Se, mitä he tekevät, on mantran laulamista.

Tämä iljetys korostaa sitä, kuinka se sama itämainen uskonnollinen ajattelu, joka vietteli Israelin (Jes. 2:6), soluttautuu jälleen kerran Lännen seurakuntaan, kuten se teki Aleksandrian jälkinikealaisten kirkkoisien gnostilaisuudessa ja ristiretkien jälkimainingeissa. Se, mikä hengellisesti ja teologisesti hävitti Idän seurakunnan jättäen sen kreikkalaiskatolisuuden eksytykseksi ja mikä hävitti Lännen seurakunnan jättäen sen roomalaiskatolisuuden eksytykseksi, on nyt kyllästämässä Lännen evankelikalismin. Kuin roomalaisilla helminauharukouksilla nykyajan karismaattiset ja helluntailaiset ollaan nielemässä hengellisen konkurssin mitä halveksittavimpaan teologiaan sen hokevan toistamisen kautta, jonka Jeesus nimenomaan tuomitsi ja jota vastaan Hän antoi varoituksen (Korostus suomentajan). Ei ihme, että nykyaikaisen kristillinen musiikin tekijä, Darlene Zschesch, näki paavi Benediktus XVI:n (joka antoi ediktin Criminales Solicitaciones, joka määrää roomalaiskatoliset piispat suojelemaan pedofiilipappeja ja -nunnia heidän ahdistelemiensa lasten suojelemisen hinnalla) vierailun tilaisuutena helluntailaisille ja karismaattisille palvella roomalaiskatolista kirkkoa, jonka arkkivihollinen perinteinen helluntailaisuus oli ollut ja kaikkialla latinalaisessa Amerikassa on edelleen.

Olemme myös toistuvasti tunnistaneet sen tosiasian, että raamatullisesti ja historiallisesti epäjumalanpalvelusta seuraa automaattisesti aina moraalittomuus. Turmeltuneimmat ilmenemiset tästä ovat tänä päivänä nähtävissä englanninkielenopettaja Brian McLaren'in, kirjailija Dan Kimball'in ja Rick Warren'in Esiintulevassa kirkossa. Tässä postmodernissa kristinuskon korvikkeessa on paluu keskiajan luostariasketismin ikonisen epäjumalanpalveluksen mystiikkaan ja gnostilaisuuteen mallina ja oppaana uushengellisyydelle täynnä kaikkea aina Lectio Divina'sta kontemplatiiviseen rukoukseen ja New Age -visualisoimiseen ja suitsukkeen sekä kynttilöiden polttamiseen palvontakuvien edessä. Ei ole yllättävää, että ovi tähän saatanalliseen ansaan on kaikkea aina gregoriaanisten joikujen laulamisesta Jumalan Sanan korvaamiseen raamatuilla, jotka eivät ole Raamattuja, kuten Eugene Peterson'in The Message ja McLaren'in oma, The Voice, jonka yhteenliimaamiseen on käytetty kaikkia aina runoilijoista ja tarinankertojista muka evankelikaalisiin oppineisiin, jotka ovat nopeasti luopumasta raamatullisesta evankelikalismista, kuten Allen Culpepper ja Dallas Seminary'n Darrel Bock. Tavallisesti Esiintulevassa kirkossa epäjumalanpalvelusta aina edeltää epäraamatullinen ylistys ja Jumalan Sanan syrjäyttäminen, mitä seuraa sellaisen uskonnollinen hyväksyminen, jonka Jumalan Sana tuomitsee karkeana moraalittomuutena ja perversiona.

Ei ole yllätys, että näemme, että sitä samaa transsubstantiaation ja messun idolatrian yhteydessä, mikä ei ole ongelma Darlene Zschech'ille, seuraa seksuaalinen perversio pahinta laatua, joka käyttää hyväksi lapsia laajassa mitassa kaikkialla roomalaiskatolisessa maailmassa. Se ei ole sitä myöskään siksi, että Australian Hillsong'issa sen toinen johtaja Pat Mesiti (motivaatiopuhuja, joka käyttää kristillistä kapulakieltä, minkä hän jotenkin määrittelee saarnaamiseksi) jäi kiinni seksuaalisesta moraalittomuudesta, samalla kun Frank Houston, Hillsong'in johtajan Brian Houston'in isä, oli homoseksuaali pedofiili. Lisäksi Brian Houston'in vaimo Bobbie julkaisi sarjan: ”Kristityt naiset rakastavat seksiä”, joka on muodissa nuorten kristittyjen tyttöjen keskuudessa ja Australian nuorisoryhmissä. Raamatun mukaan kristittyjen naisten tulee rakastaa Jumalaa ja miehiään seksuaalisuudella, joka on luotu väline niin tekemiseksi. Seksi itsessään ei koskaan ole Jumalan mallin keskipiste eikä ihanne romanssille. Jumalan kannalta romanssi koskee rakkauden kohdetta eikä ensisijaisesti sen ilmaisemisen sukupuolisia ja eroottisia keinoja. Maailma sen sijaan jäljittelee keinoja päämäärän asemesta, mitä tulee seksuaalisuuteen.

Se väylä, jota nämä teini-ikäiset ja nuoret vedettiin tähän huijaukseen julkisine seksiskandaaleineen, oli Hillsong'in musiikki. Väärä ylistys tuotti väärän opin, jonka seurauksena vuorostaan omaksuttiin sellaista, jota UT kutsuu epäjumalanpalvelukseksi (eukaristinen palvonta) ja väistämättömänä lopputuloksena moraalinen ja seksuaalinen turmelus. Se kaikki kuitenkin alkoi väärällä ylistyksellä ja musiikilla väärin sanoituksin, ikivanhalla ”vieraan tulen” polttamisen irvikuvalla.

Olen saanut todistaa sekulaarissa pop-musiikkiteollisuudessa musiikin kyvyn kiihottaa nuoria joka suuntaan. Omassa nuoruudessani Jefferson Airplane käytti rock-musiikkia saamaan nuoria lähtemään poliittiseen toimintaan yhteiskuntaa vastaan (samalla kun pidin Jefferson Airplane'sta ja heidän musiikistaan, niin se hippi-kulttuuri, joka heissä personoitui ja josta minä pelastuin, oli itse asiassa yhtä mätä, kuin se yhteiskunta, jota vastaan me protestoimme).

Biggie Smalls'in ja Tupac Shakur'in rap-kulttuuri oli kiihottanut keskikaupunkien mustia ylistämään huumeisiin liittyvää pyssyrikollisuutta ja jengiväkivaltaa ja mustien naisten vähättelyä. Vaikka rap on kuvannut tarkasti mustan alaluokan murhenäytelmää, kun huumeet ovat ryöstäneet afroamerikkalaisilta kaikki kansalaisoikeuksien jälkeisen ajan edistyksen edut, niin minun on vaikea selittää, miksi sellaista yhteiskunnallista murhenäytelmää pitäisi juhlia populaarimusiikilla, joka on tehty inspiroimaan lisää sitä samaa. Seksuaalisesti yksityiskohtaisten sanoitusten ja kuvausten kyky, joka alkoi 1950- ja aina 1960-luvun rytmeistä ja bluesista ja varhaisista rock-and-roll-taiteilijoista, on nyt kulttuurillisesti 'valtavirtaa', mutta se, että nyt annamme uskottavuuden kristilliselle seurakunnalle, joka väärinkäyttää musiikkia samanlaisiin tarkoituksiin kuin langennut maailma, on syyte meille kaikille.

Liian paljon tämän ajan kristillisestä musiikista, jota kutsutaan ”ylistämiseksi”, on itse asiassa viihdettä ja todella epäjumalanpalvelusta, joka ei ole Jumalan palvomista, vaan kuten helluntaiseurakunnissa aivan oikein profetoitiin 80 vuotta sitten, ”ylistyksen” ylistämistä eikä Jumalan ylistämistä. Me olemme ensiksikin pettäneet nuoremme, pettäneet itsemme, pettäneet sekulaarin kulttuurin, jolle meidät on kutsuttu todistamaan Kristuksesta, mutta ennen kaikkea me olemme vastaansanomattomasti pettäneet itse Kristuksen. Ja vain Kristus yksin Sanansa kautta ja todellisen Henkensä työn kautta voi korjata sen, mitä me olemme vastaansanomattomasti tehneet.

En ole koskaan allekirjoittanut teorioita, että jonkin lajin musiikissa käytetty tahti tai rytmi olisi sinänsä myötäsyntyisesti demoninen, tai edes välttämättä lihallinen. Daavid kirjoittaa Psalmeissa Pyhän Hengen innoituksessa: ”Ylistäköön kaikki minussa Häntä.” Edellyttäen, että se on alistettu Pyhälle Hengelle raamatullisen määritelmän pohjalta, Paavali sisällyttää siihen kaiken – se on meidän älymme, tunteemme, ruumiimme, elinvoimamme ja jopa seksuaalisuutemme. Mutta kun jokin näistä luonnollisista toiminnoista vallitsee siinä määrin, että se estää Pyhän Hengen raamatullisesti vahvistetun hallinnan, niin meillä on väärennös, joka lopulta tuottaa epäjumalanpalveluksen ja lihallisuuden.

Tässä ei taaskaan ole kysymys itse musiikin luonteesta, harmoniasta, temposta, rytmistä tai tahdista. Monien Psalmien alussa on musiikillinen ohje ”shigaon”, josta me saamme heprean adjektiivin ”mishuga”, mikä tarkoittaa ”hullu”, josta juutalaiset saavat jiddishin sanan ”mishuginah”, mikä merkitsee ”se, joka on hullu”. Raamatuntutkijat, jotka ovat asiantuntijoita kielitieteellisessä morfologiassa, käsittävät tämän yleensä "villinä maltillisena melodiana (as wild dispassionate melody)". Ja raamatulliset antropologit, jotka ymmärtävät beduiinikultturia, saadakseen näkemystä raamatullisen kulttuurin Sitz im Leben'iin ("elinympäristöön"), koska beduiinikulttuuri on muuttunut suhteellisen vähän patriarkkojen ajoista, yhtälailla tunnistavat villejä tahtikuvioita muinaisessa Lähi-Idän musiikissa, joka on sukua Psalmien harmonioille. Ennemminkin sanoitukset aiheuttivat ongelman.

Egyptiläisillä Osiris-psalmeilla on lähes sanatarkka vastineensa monissa Daavidin Psalmeissa. Perustelut, että musiikista löytyvä tahti tekisi siitä väärää, ovat pääasiassa sekä raamatullisesti että musiikillisesti tietämättömien provinssia.

Sama perus-4/4 tahti, jonka rock-musiikki lainasi rytmi- ja bluesmusiikilta ja be-pob-jazz-musiikilta voidaan ehdottomasti tunnistaa amerikkalaisessa Etelän gospelmusiikissa paljon ennen, kuin se omaksuttiin sekulaariin viihteeseen. (Käsittelemme tätä opetussaarnassamme aiheena 1. Samuel 5-6.) Daavidin vaimo Miikal ei pitänyt hänen tavastaan ylistää ja halveksi häntä, mutta Jumala löi hänet hedelmättömäksi tuomiolla. Tämä on vakava varoitus. Meidän henkilökohtaista makuamme ei pitäisi sekoittaa raamatullisiin malleihin sille, mitä Jumala hyväksyy, tai ei (Room. 14:4-5).

Vastauksena nykyajan kristillisessä ylistysmusiikissa niin valitettavan vallitseville väärinkäytöksille olemme usein nähneet reaktion, joka on sekä tietämätön, että usein itsessään lihallinen, eikä perustu mihinkään raamatulliseen ylistysmusiikin arvioimiseen, vaan sen sijaan kriitikoiden perinteisiin ja makutottumuksiin. Siten olemme pyrkineet Morielissa pysymään päätöksessämme arvioida ylistystä ja musiikkia vain niillä periaatteilla, jotka on jo tehty tunnetuksi Jumalan Sanassa eikä mielikuvituksellisilla teorioilla muka demonisista tahdeista, mutta joilta puuttuu joko raamatullinen tai harmoninen uskottavuus. Tämän sanottuamme, puhtaasti sen perusteella, mitä on vahvistettu Jumalan Sanassa koskien ylistyksen malleja ja kriteerejä, on ilmeistä, että meillä seurakunnassa on tänä päivänä hyvin suuri ongelma.

Myönteisempänä asiana sanoisin, että on eräs ylistyslaulu, jota olen kuullut laulettavan viime vuosina varsinkin muutamissa Calvary Chapel'eissa USA:ssa. Tämän laulun sanat anovat Herraa antamaan meille anteeksi ylistyksen sotkun ja muistuttavat Herraa ja meitä, että se koskee Häntä eikä meitä; palataksemme takaisin lukuun 2. Moos. 30 koskien sitä, ettemme nauttisi tuoksusta itse. Laulun nimi on: ”Palaan ylistyksen sydämeen” (The Heart of Worship). Rukoilen vain, että tätä laulua laulettaisiin todella tunnustaen Tekijällemme se irvikuva, joksi nykyinen ylistäminen on liian paljon tullut ja anoen, että se jälleen olisi Hänen ylistystään.

Jacob Prasch

Viitteenä suosittelisin, että jokainen lukijoistamme, joka ei ehkä ole tehnyt sitä, napsauttaisi kahta oheista linkkiä näihin kahteen Danny Isom'in artikkeliin Morielin verkkosivulla:

The Modern Gateway for Deception's Foothold (Nykyajan portti petokselle sillanpääasemaksi)
Dealing with Spiritual Deceivers (Hengellisten huijarien käsitteleminen)

This entry originally posted on the Moriel website by MORIELDANNY on 02.26.2010
http://moriel.org/MorielArchive/index.php/discernment/church-issues/satans-first-target