Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kansoilla ahdistus ja epätoivo -- Amerikan viimeiset päivät

Tässä Jan Markell'ilta pohdintaa ahdistavista ajoista, jotka edeltävät Herramme tulemusta, kun maailmanlaajuinen velkaongelma kansoilla kiristää hallitusten otetta kansalaisistaan. Kreikan tragedia on vain jäävuorenhuippu, joka levitessään voi viedä Amerikan konkurssiin kun Obama vielä edesauttaa sitä. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen


Kansoilla ahdistus ja epätoivo
by Jan Markell
www.olivetreeviews.org
May 13, 2010


Luukkaan 21. luvussa on useita viittauksia vaikeisiin aikoihin. Jae 25 sanoo, että kansoilla on ahdistus ja epätoivo, mikä vihjaa, että ongelmat voivat olla niin vakavia, ettei kukaan tiedä, kuinka ne ratkaistaan. Jakeessa 26 sanotaan, että ihmiset menehtyvät pelosta varsinkin nähdessään, mitä voi olla tulossa heidän päällensä. Tässä kontekstissa on tulossa täydellinen myrsky.

Rahm Emmanuel esitti usein lainatun lausunnon, että meidän ei koskaan pitäisi antaa kriisin mennä hukkaan. Kreikalla on kriisi. Voit ajatella, että se on sellainen pieni valtio, ettei se ole syvemmän tarkoituksen tutkiminen arvoinen. Todellinen ongelma on tartunta. Kreikka on vain yksi monista Euroopan sosialistisista valtioista. Kreikka on siten rahoittanut massiivisia yhteiskunnallisia ohjelmia ja kasannut suunnattoman velan. Niitä valtioita, jotka voisivat seurata suoraan Kreikan perässä -- ja pian -- ovat muiden muassa Espanja, Portugal, Italia ja Iso-Britannia. Kaikki vaappuvat Euroopan valtiot toivovat, että EU pelastaa ne pulasta. He voivat yrittää, mutta rahakysymykset ovat niin valtavia (formidable), ettei se tule toimimaan.

Kuten Gary Bauer järjestöstä American Values sanoo: "Sosialistiset politiikat ovat aikaansaaneet Euroopan, joka on ollut kaikkea muuta kuin joustava taloudelliselle kriisille. Monet EU:n ylikuluttavat, ylilainaavat ja ylilaajenevat hallitukset ovat matkalla kohti taloudellista konkurssia ja täydellistä romahdusta. Ja silti Obama ja hänen liittolaisensa edelleen vaativat Amerikan tekemistä uudelleen Euroopan murenevaksi kuvaksi."

Bauer jatkaa: "Euroopan rahakaaos vahvistaa Thomas Jefferson'in aksiooman, että 'hallitus, joka on kyllin iso antamaan sinulle kaiken haluamasi, on kyllin iso ottamaan pois kaiken omistamasi.' Hiljattainen väkivalta Kreikassa on väistämätön seuraus liiasta hallinnosta ja ottaen huomioon Obama'n hallinnon sosialistiset vaikuttimet (impulses), sen kulutusriippuvuuden ja sen pelottoman sitoutumisen liittoihin, ei ole mitään syytä kuvitella, etteikö Kreikan tragedia voisi tapahtua Amerikassa."

Kreikalla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin leikata joitakin vyönkiristysohjelmia ja edelleen korottaa veroja. Suurin osa Kreikan väestöstä saa jonkinlaista hallituksen avustusta. Ennen romahdusta he voivat jäädä eläkkeelle 53 vuoden iässä. Nyt ikä on nostettu 60:een. Tuon valtion kansa oli kasvanut riippuvaiseksi isosta hallituksesta ja avustuksista. Ilmainen lounas otettiin heiltä pois ja osat maata leimahtivat liekkeihin ja kolme kuoli. Näin käy, kun "oikeusmentaliteetti" valtaa kansat.

Tänään Kreikka, huomenna Amerikka. Velka ja vaje ovat lahjoja, jotka jatkavat tuhoaan! Ihmiset eivät vapaaehtoisesti luovu eduista, varsinkin, jos he ovat nauttineet niitä vuosia tai vuosikymmeniä. Useimmat ihmiset keskittyvät itseensä. Useinkaan he eivät näe näistä lakiin perustuvista oikeuksista aiheutuvaa pitkän tähtäyksen vahinkoa ja myöskään poliitikot eivät näytä ajattelevan seurauksia. He ovat innokkaita ostamaan ääniä, joita aina tulee avustusten myötä.

Amerikan pitäisi tarkkailla hyvin huolellisesti sosialistista Eurooppaa. Tämä on täsmälleen se, miksi vallankäyttäjät Washington'issa ja kaikkialla maailmassa haluavat nähdä Amerikan tulevan. Me voimme kunnioittaa heidän toiveitaan. Meidän rahoittamattomat vastuumme ylittävät 100 biljoonaa dollaria. Kyllä, biljoona b-kirjaimella (biljoona = miljoona miljoonaa). Obama'n hallinnon kulutuksen väistämätön seuraus on joko konkurssi tai vyönkiristys (austerity). Todennäköisesti molemmat, mutta etujen leikkaaminen todennäköisesti aiheuttaa samanlaisen kaaoksen, kuin näimme tänä keväänä Kreikassa. Presidentti Lyndon Johnson'in ajoista saakka me olemme jaelleet biljoonia dollareita tehden ihmiset riippuvaisiksi isosta hallituksesta. Nyt he eivät tunne mitään muuta elämäntapaa. Jos se nykäistään pois, nämä ihmiset eivät häivy hiljaa yöhön. Kapitalismi ei ole ongelma. Avustukset ja sosialismi ovat.

Mikä tässä on syvällisempi merkitys? Maailmaa pommitetaan jollakin sellaisella, jota Raamattu kutsuu "synnytyskivuiksi". Jumala yrittää saada meidän huomiomme. Maailma ei ymmärrä lopunajan skenaarioita, joten Jumala yrittää herättää seurakunnan. Näemme taloudellista kaaosta, tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, tornadoja, tulvia, öljyvuotoja -- kaikki mittasuhteiltaan katastrofaalisia. Raha-asioiden ratkaisemiseksi maailma tulee vapaaehtoisesti menemään maailmanjärjestelmään, jossa on maailmanvaluutta. Juuri nyt sekä euro, että dollari, ovat murenemassa. Ihmiset tulevat olemaan avoimia voimakkaalle, karismaattiselle miehelle, joka kertoo kaikille voivansa ratkaista kaikki ongelmat. Raamattu kutsuu häntä Antikristukseksi. Hänellä on valta tehdä ihmeitä ja merkkejä ja vetää kaniineja hatusta.

Tälle miehelle ojennetaan em. täydellinen myrsky -- yhteiskunnan mureneminen globaalissa mittakaavassa. Kuten Luukkaan kappale sanoo, ihmiset menehtyvät pelosta. Vaikka sellaisten merkkien todellinen täyttymys on ahdistuksen ajassa, emme voi olla näkemättä, että näyttämöä pystytetään sille.

Tämä voi olla pitkä, kuuma kesä, tai kenties kaaos vielä lykkäytyy vuoden tai kaksi, mutta me tiedämme, että se tulee. Useimmat valtiot tänä päivänä ovat riippuvaisia lähes yksinomaan hallituksesta eikä Amerikka ole poikkeus. Ja Rahm Emmanuel ja kumppanit eivät anna tämän tilanteen mennä hukkaan.

Odottaen Hänen paluutaan:

Jan Markell

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com