Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Mormoni Mitt Romney Obaman haastajana, poliisivaltion merkkejä USA:ssa sekä valokuvamanipuloinnin lisääntyminen lopunajan eksytyksenä

Tässä tuoreessa Cutting Edgen viikkokirjeessä David Bay mainitsee mormonipoliitikko Mitt Romney’n tulevasta merkittävästä vaalitapahtumasta Washington D.C:ssä, jossa hän puhuu konservatiiviselle ja kristitylle yleisölle. Tämä republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva mormoni on vaarallinen eksyttäjä, koska mormonismi ei ole aitoa kristinuskoa, vaan se on piirteiltään luciferistista. Lue Romney’n asettumisesta USA:n presidenttikisaan vastikään: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Mitt+Romney+USAn+presidenttikisaan/1135265359381. Seuraavaksi David ottaa esille tärkeän Al-Qaidan johtajan murhayrityksen vain joitakin päiviä oletetun Osama bin Ladenin surman jälkeen. Tämän USA:n kansalaisen tappoyritys käy esimerkkinä presidentti Obaman mielivaltaisuudesta ja USA:n Perustuslain vastaisesta toiminnasta. Tämä johtaa ennen pitkää poliisivaltioon, kun kukaan kansalainen ei enää ole turvassa, jos häntä epäillään jostakin. David Bay kertookin tuoreesta poliisivaltio-uutisesta USA:n sisällä kun Liittovaltion poliisiviranomaiset ratsasivat erään syyttömän perheen. Viikkokirjeen lopuksi mainio esimerkki nykyaikaisesta kuvankäsittelystä, jolla saadaan petettyä suuri yleisö. Sanomalehtien ja muun median antamiin valokuviin ei kannata enää suoralta kädeltä uskoa, varsinkin jos kyse on ulkopoliittisesti arkaluonteisista tapahtumista. Huijaaminen on viimeisten päivien merkki. Tämän viikkokirjeen suomensi: Olli R.

----------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 11.5.2011

-------- This Week's Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


DVD

I. Mitt Romney kutsuttiin puhumaan Usko- ja Vapaus-konferenssiin sekä Strategia-katsaukseen (Faith and Freedom Conference and Strategy Briefing) Washington D.C:hen kesäkuun 3. päivänä 2011

Vaalipropaganda alkakoon!

UUTISKATSAUS: Yksinoikeustieto: Mitt Romney puhumaan suureen Usko- ja Vapaus-yhdistymistapahtumaan, by David Brody, CBN News, 8. toukokuuta 2011

”The Brody File on saanut tietää että presidentin haastaja Mitt Romney on hyväksynyt kutsun tulla puhumaan lähestyvään Faith and Freedom -konferenssiin ja Strategia-katsaukseen Washington D.C:hen. FFC:n huippustrategisti kertoo The Brody File’lle että Romney tulee puhumaan tilaisuudessa perjantaina, kesäkuun 3:ntena. Tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta vuoden 2012 presidentinvaalijaksossa kun Romney puhuu pääasiallisesti konservatiivisen kristillisen yleisön edessä.”

Todellakin, tämä näyttää olevan se ISO tapahtuma, jota Cutting Edge on ennakoinut siitä lähtien kun Glenn Beck ja David Barton pitivät kokouksensa Washington D.C:ssä, Government Mall -aukiolla syyskuun lopulla 2010. Tuossa kokouksessa, aitoja kristittyjä kehotettiin kannattamaan mormonia presidentiksi.

Lähtölaukaus valtamedian kampanjalle kristittyjen vakuuttamiseksi siitä, että he voivat kannattaa mormonia presidentiksi, pamahtaa kesäkuun 3:ntena kun Mitt Romney puhuu Faith and Freedom -konferensissa sekä Strategia-katsauksessa Washington D.C:ssä! Mormoni Romney tulee pitämään suuren puheen ja tulee näyttämään hyvin presidentilliseltä. Hän tulee myös puhumaan Jumalasta ja vapaudesta ja perheestä, termejä, jotka ovat läheisiä ja rakkaita kaikkien aitojen kristittyjen sydämelle.

Tuosta hetkestä eteenpäin, valtamedia tulee nappaamaan pallon ajaakseen voimakasta ja keskeytymätöntä kampanjaa vakuuttaakseen kristityt että he voivat tukea mormonia presidentiksi.

Me valmistimme Bill Schnoebelen’in uusimman DVD:n, Mormonism’s Temple of Doom: 2012 Election Alert” (Mormonien tuomiontemppeli: Vuoden 2012 vaalihälytysmerkki) kamppaillaksemme tätä mediakampanjayritystä vastaan. Videon ensimmäinen osa tarjoaa erinomaisen yhteenvedon mormonismista ainutlaatuisesta perspektiivistä käsin: Schnoebelen on entinen noita, vapaamuurari ja mormoni, ja hän tarkastelee mormonismia näistä lähteistä.

Viimeinen osa DVD:stä on erityinen hälytyssignaali kristityille varoittaen heitä siitä, että Raamattu tekee mahdottomaksi heidän olla missään tekemisissä mormonismin kanssa, antaen viittaukset Kirjoituksiin. Jos koskaan on ollut ajankohtaa meidän maamme ja meidän pastoriemme elinaikana, jolloin meitä vakavasti pyydetään olemaan uskollisia ’vartiomiehiä muurinaukossa’, niin se on tämä aika ja tämä aihe. Aitoja kristittyjä täytyy yksinkertaisesti varoittaa mormonismin todellisesta luciferistisesta luonteesta ja kristityn vastuusta kuten Kirjoituksissa korostetaan.

Oletko valmis olemaan ”Watchman on the Wall (vartiomies muurinaukossa)” koskien tätä mitä tärkeintä aihetta?

Tämä aihe on yksi tärkeimmistä asioista ”Amerikan pelastamisessa”!

DVD

II. Poliisivaltio-uutiset musertavat meitä tällä viikolla!

Ole valmiina hämmästymään!

UUTISKATSAUS: Realiteettitarkistus: Presidentin valtuudet teloittaa kansalaisia”, Fox 19 News, 9. toukokuuta 2011

”Vain joitakin päiviä Osama bin Ladenin surmaamisesta, USA:n joukot ottavat maalitaulukseen toisen korkean profiilin terroristin tällä kertaa Jemenissä. Perjantaina, USA:n miehittämättömät lennokit (predator drones) yrittivät poistaa päiviltä Al-Qaidan johtajan Arabian niemimaalla, radikaalin muslimipapin, Anwar al-Awlakin; USA kuitenkin epäonnistui. Mutta kysymys kuuluu, onko presidentillä oikeutta tilata tämän miehen kuolemaa?”

Mikä on niin erikoista koskien tätä korkean profiilin terroristia joka oikeuttaisi tämän tyyppisen kysymyksen?

”Ongelma tämän kaverin poispyyhkimisessä on se, että al-Awlaki on USA:n kansalainen. Hän syntyi Las Cruces’issa, New Mexicon osavaltiossa, kun hänen isänsä opiskeli New Mexicon osavaltion yliopistossa. Hänen perheensä pysyi USA:ssa kunnes al-Awlaki oli 7 vuoden ikäinen. Tuo on se ajankohta milloin perhe palasi Jemeniin. Joten kysymykseen, onko presidentti Obamalla tai kenelläkään USA:n presidentillä valtuuksia määrätä USA:n kansalaisen teloitusta?”

Al-Awlakin perhe on kääntynyt amerikkalaisten tuomioistuinten puoleen vaatiakseen päätöstä joka kieltäisi Amerikan presidenttiä riistämästä kansalaiselta hänen asianmukaisia perustuslaillisia oikeuksia teloittamalla hänet ilman muodollisia syytteitä ja ilman että häntä edustaisi puolustusasianajaja.

”Ajatus tässä on se, että kansalaista, al-Awlakia, suojellaan USA:n Perustuslain viidennen lisäpöytäkirjan avulla … joka lausuu seuraavaa:

”…ei kenenkään henkilön pidä olla … elämän, vapauden, tai varallisuuden riiston kohteena, ilman asianmukaista oikeusprosessia.”

”Al-Awlakia ei ole syytetty suuren valamiehistön toimesta mistään rikoksesta. Hänelle ei ole suotu oikeudenkäyntiä. Häntä ei ole tuomittu rikoksesta.”

Mikä on tämän Fox News’in artikkelin johtopäätös?

”Lyhyenä vastauksena, presidentti sanoo häntä terroristiksi, ja niin hänen lakimiehensäkin tekevät, ja tuon pitäisi olla tarpeeksi pätevää. Anwar al-Awlaki ei voi olla turvassa tänä päivänä, mutta jos presidentti voi yksipuolisesti julistaa kenet tahansa valtion viholliseksi ilman mitään todistuskuormaa… niin sitten ei kukaan amerikkalainen ole turvassa.”

”Ja tuo on realiteettitarkistus.”

DVD

Minulla on tämä selvästi havaittava ’de-ja vu’ tunne lukiessani tätä synkkää johtopäätöstä tästä esitellystä uutisartikkelista. Syyskuusta joulukuuhun v. 2001 Cutting Edge purki sydämiään varoittaessaan amerikkalaisia siitä että, Illuminati ei ainoastaan ollut vastuussa 9/11-iskuista, vaan että TODELLINEN kohde oli keskiverto Amerikan kansalainen.

Pohdi jotakin meidän varoituksestamme yhdeksän vuotta sitten:

* Illuminati suunnitteli purkavansa meidän Perustuslain;

* He suunnittelivat riistävänsä Amerikan kansalaisilta kaikki meidän oikeutemme;

* He suunnittelivat pidättävänsä, kiduttavansa ja saattavansa marttyyreiksi monia toisinajattelijoita, aloittaen kristityistä, aseiden omistajista ja/tai todellisista patriooteista. Sitten, kun Kongressi hyväksyi Patriot Act -lakiesitykset I ja II, ja kun presidentti Bush (konservatiivi/kristitty republikaani) allekirjoitti ne laeiksi, meidän päivämme vapaana kansana olivat selvästi luetut.

* Toimintaperiaate josta me varoitimme vuoden 2001 lopussa, on tulossa todeksi tänä päivänä: Meidän elämiemme, oikeuksiemme ja kansalaisvapauksiemme turvaamisen varjolla, Illuminati on viemässä ne meiltä pois! Meidän elintapamme säilyttämisen varjolla, Globaali Eliitti on hyväksymässä diktatorisia lakeja ja luomassa laillisen ennakkotapauksen tapahtumille kuten Amerikan kansalaisten murhaamiselle, joiden sukunimet ovat Smith, Jones, ja Bay.

Kuuntele diktatuurin lajia, jota Eliitti on suunnitellut meidän varalle:

”Me luomme tehostetun hallinnon keskittämisen saadaksemme käsiimme kaikki yhteiskunnan voimat. Me säätelemme mekaanisesti kaikkia poliittisen elämän toimia kohteistamme uusilla laeilla. Nämä lait tulevat peruuttamaan yksitellen kaikki huvitukset ja vapaudet joihin on annettu lupa GOYIM’in taholta, ja meidän valtakunnallemme tulee olemaan tunnusomaista hirmuvalta sellaisissa suurenmoisissa mittasuhteissa ollakseen minä hetkenä hyvänsä ja jokaisessa paikassa valmiina tuhoamaan minkä tahansa GOYIM’in joka vastustaa meitä teoin tai sanoin.” (The Protocols of the Learned Elders of Zion (Siionin Vanhinten Pöytäkirjat)”, Protocol No. 5)

Nämä pöytäkirjat kirjoitettiin noin 150 vuotta sitten, ja minä luin ne vuonna 1994. Tuo on syynä siihen miksi minä tiesin syyskuussa 2001, että pöytäkirjoissa luvattu terrorismi suunniteltiin johtamaan suoraan jonkinlaiseen ennenkuulumattomaan absoluuttiseen diktatuuriin, joka on kuvattu yläpuolella.

Illuminati, todellakin, suunnittelee ”tuhoavansa” jokaisen kansalaisen joka vastustaa heitä ”teoin ja sanoin”. [Milloin on David Bay’n vuoro jo kahden ”surmatun” Davidin, Meyerin ja Wilkersonin, jälkeen? Suom. huom.]

DVD

III. Sinun hiuksesi tulevat varmasti nousemaan pystyyn kun sinä käsität poliisivaltion auktoriteetin jonka Amerikan poliisiviranomaiset jo omistavat.


UUTISKATSAUS:Tutkimus: Etsintä ja takavarikointi – Perhe havaitsi rajut toimet ”mitä” Liittovaltion poliisiviranomaisten sallittiin tehdä”, KRGV.com, 29. huhtikuuta 2011

”SAN BENITO – Cameron’in piirikunnan perhe sanoo havainneensa rajut toimet ”mitä” Liittovaltion viranomaisten sallittiin tehdä. He sanoivat huume-erikoisryhmän vieneen heiltä enemmän kuin miljoonan dollarin edestä tavaraa – jopa ilman kirjallista lupaa.”

Muista: me elämme ”esi-diktatorisessa yhteiskunnassa”; meidän vapautemme ja kansalaisoikeutemme on otettu meiltä pois, mutta valtava enemmistö Amerikan kansalaisia ei vain ole tietoisia tuosta faktasta vielä!

Mitä nämä Liittovaltion poliisit tekivät tälle syyttömälle perheelle?

* ”Poliisit Liittovaltion erikoisryhmästä ratsasivat perheen talon kahdesti viime syksynä. He tulivat lokakuun 27:ntenä ja eivät löytäneet mitään. Kaksi päivää myöhemmin, he palasivat kaivinkoneen kanssa. ’He tulivat sisään ilman kotietsintälupaa – ei mistään luultavasta syystä – ja he aloittivat kaivamisen takapihalla’, selitti perheen puolustusasianajaja Guillermo Vega.”

* ”… poliisit mursivat auki lukkoja varastosuojista ja runtelivat perheen pihan. Me teimme hiukan tutkimusta ja saimme tietää Liittovaltion poliisiviranomaisten olleen DEA’n HIDTA-erikoisryhmän jäseniä.”

* ”Poliisit eivät löytäneet huumeita, mutta he löysivät enemmän kuin 148,000 dollaria rahaa haudattuna takapihalle. Käteinen oli tyhjiö-sinetöity (vacuum-sealed) ja kääritty putkiteipillä.”

Minä luulen että kansalaisten ei sallita torjua pankkeja jotka voivat kaatua!

* ”Perhe sanoo poliisien ottaneen käteisrahan ja heidän Cadillac SUV -autonsa.”

* ”Viikkoja myöhemmin, poliisiviranomaiset iskivät perheen yritykseen, McQueen Produce’en, jälleen ilman kirjallista lupaa … ’He eivät löytäneet mitään huumeita, mutta he ottivat mukaansa kaikki laitteet’, Vega selitti. Traktorit, kuorma-autot ja perävaunut arvoltaan 1,5 miljoonaa dollaria takavarikoitiin kaikki.”

”Liittovaltion lähteet kertovat CHANNEL 5 NEWS’in kautta tämänkaltaisia takavarikointeja tapahtuvan. DEA-erikoisryhmän jäsenet sanovat että heillä oli ’lailliset valtuudet’ anastaa omaisuus. Liittovaltion lakien alaisuudessa, heti kun viranomaisilla on lupa, jos he näkevät jotakin jonka he uskovat olleen käytössä laittoman toiminnan hyväksi, niin heillä on oikeus takavarikoida se.”

The DEA on jo huutokaupannut pois paljon Vegan perheen omaisuutta jonka he takavarikoivat, joten perhettä ei tulla koskaan hyvittämään menetyksistään – tämä kaikki hallitukselta joka määrätään Perustuslain kautta ja heidän oman virkavalansa kautta puolustamaan Yhdysvaltojen Perustuslakia kaikkia vihollisia, ulkomaisia ja kotimaisia vastaan!

Jopa tänä päivänä, tätä perhettä ei ole syytetty mistään rikoksesta! Silti, he hoipertelevat taloudellisten menetysten alla jonka he ovat vahvistaneet. Viimeinen kappale kertoo meille mitä meidän todelliset oikeudet vielä ovat:

”Jos viranomaiset joskus ilmestyvät ovellesi ilman kirjallista lupaa, sinulla on oikeus kieltäytyä kotietsinnästä. Jopa jos sinä alussa hyväksyt etsinnän, sinulla pysyy oikeus kehottaa heitä lopettamaan kotietsintä milloin tahansa. Sinä voit myös kertoa heille ”mitä” alueita he voivat tutkia. Sinä voit kehottaa heitä pysymään poissa lukituista varastosuojista takapihallasi, esimerkiksi.”

Book

IV. Voimmeko me todella koskaan luottaa enää valokuvatodisteisiin?


Ulkoministeri Hillary Clintonin kuvaa käsiteltiin pois merkittävästä uutisvalokuvasta johtavan juutalaisen sanomalehden toimesta. Oliko hän koskaan siinä alunperinkään?

UUTISKATSAUS: Hasidijuutalainen sanomalehti kuvakäsittelee Hillary Clintonia Tilannehuoneen (Situation Room) valokuvasta, The NewsFeed, 9. toukokuuta 2011

”On olemassa paljon outoa kuvankäsittelyä meneillään nykyikonimaisesta (now-iconic) valokuvasta, jonka USA:n viranomaiset ovat päivänneet bin Ladenin tappopäivälle. Mutta tämä yksi Di Tzeitungin, ultraortodoksisen hasidijuutalaisen sanomalehden, toimesta, saattaisi yksinkertaisesti viedä voiton. Jep, nuo ovat isoja tummia läiskiä missä ulkoministeri Hillary Clinton ja vastaterrorismijohtajan Audrey Tomasonin pitäisi olla. Viranhaltijat poistettiin kuvasta ollen linjassa uutislehden toimituspolitiikan kanssa, ettei koskaan julkaista naisista kuvia, koska niitä voitaisiin pitää seksuaalisesti vihjailevina.”


Situation Room 1.5.2011

Keskiverto amerikkalainen ei käsitä että tämänkaltaista kuvien muokkausta tapahtuu kaiken aikaa ja nykyään se on niin pitkälle kehittynyttä että, korkeimmilla tasoilla, sitä ei pysty havaitsemaan edes etevimmät ja kyvykkäimmät valokuva-asiantuntijat.

Joitakin vuosia sitten, me julkaisimme kaksiosaisen sarjan koskien tätä aihetta otsikolla, Technological Delusions Designed To Deceive (Teknologiset harhakuvitelmat suunniteltu pettämään)”Osa 1 ja Osa 2.

Siteeraten Osasta 1, me luemme (Pane merkille kuinka vanhaa tämä teknologia on):

”UUTISKATSAUS: ”Kun valokuvat valehtelevat”, Newsweek Magazine, 30. heinäkuuta 1990, s. 44-45. Viimeaikaiset kehitysaskeleet teknologiassa ovat tehneet sen mahdolliseksi, jopa helpoksi, muokata kuvia sellaisella tavalla, ettei kukaan, ei edes ammattimainen filminkehittäjä, voisi koskaan havaita muutosta. ”Yksinkertaiset muokkaukset … voidaan toteuttaa sarjalla avainpiirtoja laajasti saatavilla olevalla Scitex Response [tietokone]järjestelmällä. Prosessiin sisältyy annetut ’pikselit’ – elektroniset tilkut – binäärikoodi, joka tekee niistä helpon säätää. Ulkoasun suunnittelu, jyrsiminen (cropping), koon asettelu (sizing), ja muut vaihdokset tehdään nopeammiksi, halvemmiksi, ja äärettömän joustaviksi. Mutkikkaampi resoluution ja värien sovittaminen, mikä kerran edellytti teknisesti koulutettua taiteilijaa, johtaa nykyään pelkästään taidokkaampiin digitalisoituihin systeemeihin.”

Toisin sanoen, kuvat skannataan niin, että kuva muutetaan tietokonepikseleiksi, rakentaen tietokonenäytölle lohkoja. Nämä pikselit sitten järjestetään uudelleen uuden kuvan luomiseksi. Sitten, tietokone luo uuden, väärennetyn kuvan elektronisesti. Tuloksena on täydellinen valokuva ilman mitään paljastavia viivoja tai eroavaisuuksia väreissä, mitkä hälyttäisivät ammattilaisen siitä että muutoksia oltiin tehty. Havainnollistaakseen tätä seikkaa, Newsweek palkkasi mainostoimiston luomaan päivälliskutsuista valokuvan seuraavien ihmisten läsnäololla:

Presidentti Ronald Reagan
Marla Maples, malli, joka on sotkeentunut Donald Trump’iin
Mohammar Khaddafi, Libyan diktaattori
Englannin kuningatar
Elvis Presley

Selvästi, koska Elvis Presley on ollut kuolleena lähes 20 vuotta, tämä erityinen ihmisryhmä ei olisi voinut koskaan todella kokoontua päivälliskutsuille. Mutta sinä et olisi koskaan tajunnut sitä juuri tästä kuvasta. Jokainen yksityiskohta oli täydellinen; siinä ei ollut mitään paljastavia viivoja missä leikkaamista ja liittämistä yhteen olisi tapahtunut; siinä ei ollut mitään muutoksia värityksessä, ei ihmisten eikä minkään taustaosan suhteen. Tietokoneen elektronisten pikseleiden uudelleenjärjestely oli ollut täydellinen tuottaessaan väärennetyn valokuvan, niin realistisen, että se voisi vakuuttaa oikeussalin valamiehistön.

Yli 700 yksityisyritystä omistaa nykyään kehittyneitä samankaltaisia elektronisen kuvankäsittelyn systeemejä. Me emme voi enää hyväksyä valokuvia siltä istumalta. Mainosilmoituksia muutetaan säännöllisesti, kuten tehdään uutisjuttujen ja dokumenttiohjelmien kanssa.”

Me rohkaisemme sinua lukemaan nämä molemmat arkistoidut artikkelit, koska sinun täytyy olla tietoinen siitä kuinka helposti sinä voit olla täydellisen petetty.

Mistä Jeesus varoitti meitä viimeisinä päivinä?

* ”Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ’Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.’ ” (Matt. 24:4)

* ”… monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” (Matt. 24:11)

* ”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt. 24:24)

Sen tähden, vertaansa vailla olevaa petosta pitäisi tarkastella lopun aikojen tunnusomaisena piirteenä. Lisäksi, huomaa että Jeesus käyttää sanaa ”kristus” jakeessa 24. Tämä on kreikankielinen sana, ”pseudochristos (valekristus)”, joka tarkoittaa, muiden asioiden ohella, ”kristuksen virkoja”. (The Hebrew-Greek Key Word Study Bible, sivu 1769)

Sinä ymmärrät, Jeesuksen päivinä juutalaiset uskoivat että heidän Messiaansa olisi kaikkivoipa Kristus joka palaisi kukistamaan kaikki Israelin viholliset ja hallitsemaan ikuisesti Jerusalemista käsin. He lukivat poliittisen ulottuvuuden tähän sanaan ”kristus”. Koska Jeesus otti esille ”väärät profeetat” tässä jakeessa, me tiedämme että Hänen täytyi käyttää sanan poliittista merkitystä ja ei mitään uskonnollista merkitystä, vaikka ”profeetta” on selvästi uskonnollinen sana!

Sen vuoksi, Jeesus kehottaa meitä tänä aikakauden loppuna olemaan varuillaan vääristä kristuksista, ts., vääristä poliittisista johtajista. Ennennäkemätön poliittinen ja hengellinen petos on aikakauden lopun luonteenomainen piirre. Meidän pitäisi pikemmin odottaa sentapaista eksytystä kuin olla yllättyneitä kun me huomaamme sellaisen. [Suuresta eksytyksestä kävi mm. presidentti Bush Jr., jota jotkut, kuten saarnaaja Leo Meller, sanoivat uudestisyntyneeksi kristityksi. Suom. huom.]

Silti, liian moni ihminen ja aivan liian paljon kristittyjä liian helposti uskoo siihen mitä he kuulevat TV:stä ja radiosta sekä lukevat painetusta sanasta. Minun lukioaikainen (high school) historian opettajani, joka oli palava kristitty, kehotti meitä monesti lukemaan ja kuuntelemaan kriittisesti, sillä ei juuri se, että jotakin on sanomalehtipaperissa tarkoita sitä, että se on totta.

Tämä on raamatullinen viisaus 3,000 vuoden takaa! Kuuntele tätä terävää varoitusta:

”…Poikani, ota varoituksesta vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin.” (Saarnaaja 12:12, KR 33/38)

"... my son, be warned. Of making many books there is no end, so do not believe everything you read ..." (Ecclesiastes 12:12; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

”… poikani, ole varoitettu. Monien kirjojen tekemisellä ei ole loppua, joten älä usko kaikkea mitä luet…” (Saarnaaja 12:12; KJV)

Tämä neuvo kuulostaa uskottavammalta tänään kuin silloin kun Kuningas Salomo kirjoitti sen 3,000 vuotta sitten!

1 kommentti:

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com