Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Kingdom Now vs. Kingdom Come – Tarina kahdesta valtakunnasta

Tässä aiheellinen muistutus siitä mitä valtakuntaa kristittyjen pitäisi rukoilla saapuvaksi, jotta ei eksyttäisi dominionistisen/sosiaalisen evankeliumin maailmankatsomukseen, joka kyllä käyttää ”valtakunta” -sanaa, mutta eri merkityksessä kuin premilleniaalinen oikea raamatuntulkinta. Kirjoitus sisältää ”valtakuntien” vertailun ja listan Kingdom Now (KN) -teologeista, jotka pyrkivät puhdistamaan maailman hyväksi ennen Jeesuksen toista tulemusta (postmilleniaalinen malli) mm. poliittisen vaikuttamisen kautta ja hengellisellä sodankäynnillä. Paljon puhutun ”suuren herätyksen” odottajat nykyään ovat käytännössä postmillenialisteja, jotka lykkäävät Herran paluuta, kunnes ovat parantaneet maailman sopivaksi. Kuitenkin Raamattu puhuu selkeästi profeetallisen sanan välityksellä että kaikki paha tiivistyy lopussa juuri ennen Jeesuksen takaisintuloa ja luopumus on vallalla (2 Tess. 2). Eksytysten määrä on valtava (Matt. 24). Lue premillenialismin luopumuksesta postmillenialismiin tästä. Tämän artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

-----------------------------------------

Tarina kahdesta valtakunnasta


A Tale Of Two Kingdoms
by Sandy Simpson, 27.8.2011


Ole tarkkana niiden kanssa, jotka opettavat ”valtakunnasta”, joka ei ole sama, kuin mistä Raamattu opettaa.

Syy aloituskuvan kädelle joka on ojentamassa avainta, on tehdä selväksi tämän artikkelin pointti koskien kahta valtakuntaa. Apostoleille annettiin "taivasten valtakunnan avaimet", ei avaimia maalliseen Kristuksen fyysiseen valtakuntaan toisen tulemuksen yhteydessä.

"Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." (Matt. 16:19)

Nämä avaimet antavat apostoleille ja, lopulta, seurakuntien johtajille, valtuudet saarnata evankeliumia ja joka kuuluu seurakunnan hallinnolle. Se jää seurakunnan päätettäväksi ketkä evankeliumia saarnaavat, siten sitoen ihmiset taivaaseen ja, toisinpäin, ketkä päästetään irti ja erotetaan toveruudesta seurakunnissa johtuen synnistä, väärästä opetuksesta, vääristä profetioista jne. Se ei anna seurakunnalle kelpoisuutta ja valtuuksia ottaa hallintavaltaa hallituksista, liikeyrityksestä, ja jokaisesta elämän aspektista, siten pystyttäen fyysisen valtakunnan maan päälle. Se koskee taivasten valtakunnan pystyttämistä ihmisten sydämiin valmistaen heitä tulevaan Kristuksen valtakuntaan.

Monissa seurakunnissa opetetaan tänä päivänä kahta valtakuntaa. Opetus toisesta valtakunnasta on laskussa, samalla kun toista mainostetaan joka puolella. Minä varoitan kristittyjä, että heidän täytyy tarkistaa, kuka käyttää sanaa ”valtakunta”, ”valtakuntaa” suosittelevat kirjat, joita ovat lukeneet, ihmiset, joiden kanssa ovat hengailleet konferensseilla ja mitä he tarkoittavat ”valtakunnalla”.

Raamatullisten kristittyjen täytyy ymmärtää, että monet Uuden Apostolisen Uskonpuhdistuksen (New Apostolic Reformation = NAR), Esiintulevan Kirkon, seurakuntakasvun, uskonsanan ja muut liittyvät liikkeet toimivat paradigman muutoksen alaisina.

Sen vuoksi, kun he käyttävät sanaa ”valtakunta,” heillä ei ole sama raamatullinen käsitys tuosta sanasta, kuin mikä raamatullisilla kristityillä on. Joko tarkoituksella, tai Zeitgeist'in (ajan henki) vaikutuksesta, ”uuden rodun” paradigman muuttajat käyttävät sanaa ”valtakunta” houkutellakseen ihmisiä dominionistisen/sosiaalisen evankeliumin maailmankatsomukseen. He tietävät, että useimmat kristityt haluavat mielellään kuulla ”valtakunnasta,” joten he toimivat, kuin puhuisivat heille uskon yhteydessä. Mutta niin ei ole.

Tämä on väärien opettajien ja kulttien vanha temppu. He määrittelevät uudelleen tietyt sanat, niin, että kun puhuvat raamatullisille kristityille, se kuulostaa, kuin olisivat samassa asiassa. Esimerkiksi New Age -kultti nimeltä ”Unity” teki tämän vuosia sitten monin kristillisin termein ja kykeni houkuttelemaan muutamia sillä perusteella. Kun heidät on houkuteltu sisään, niin sitten heidät vähitellen aivopestään pois entisestä noiden termien ymmärryksestään uuteen paradigmaan.

Ensimmäinen käsite on nimeltään ”Valtakunta Nyt (Kingdom Now = KN)” ja toista kutsumme nimellä ”Valtakunta tulkoon (Kingdom Come = KC)". "Tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa" (Mt. 6:10). KN väittää, että tämä rukous koskee Valtakuntaa Nyt.

Raamatulliset kristityt ymmärtävät tämän viittaavan valtakuntaan, joka ensin perustetaan uudestisyntyneiden uskovien hengessä (Kol. 1:13) ja lopulta fyysisesti Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa Hänen palatessaan (1. Kor. 15:24), koska maan hallinta on nykyisin tilapäisesti annettu paholaiselle (Lk. 4:5-8, Ef. 2:2).

"Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa". (1. Joh. 5:19)

KN-väki odottaa seurakunnan toteuttavan ”Herran rukouksen,” vaikka Jeesus ei viitannut seurakuntaan antaessaan tämän esimerkkirukouksen opetuslapsilleen. Tämä rukous tulee rukoilla Isäjumalalle, ei seurakunnalle. Jeesus puhui ensisijaisesti KC:sta, Jeesuksen Kristuksen fyysisestä valtakunnasta Millenniumissa, kun Hän tulee jälleen, koska fyysisen valtakunnan perustaminen maan päälle on mahdotonta, koska se tällä hetkellä on vastoin Jumalan tahtoa.

KN-teologiaa on ollut jo kauan. Ne, jotka ovat levittäneet KN-teologiaa, edustavat koko joukkoa kirkkokuntia ja liikkeitä. Seuraavassa joitakin niistä, jotka opettavat KN:n jotakin muotoa (muutamat ovat kuolleet):

Ernest Angley, John Arnott, Rob Bell, Todd Bentley, John Bevere, Mike Bickle, Markus Bishop, Reinhard Bonnke, William Branham, Michael Brown, Juanita Bynum, Paul Cain, Tony Campolo, Morris Cerullo, Paul (David) Yonggi Cho, Randy Clarke, Kim Clement, Gerald Coates, Chuck Colson, Kenneth Copeland, Paul Crouch, John Crowder, Paul Cunningham, John Dawson, Joy Dawson, Jack Deere, Creflo Dollar, Jesse Duplantis, Colin Dye, Gene Edwards, Richard Foster, Francis Frangipane, Nicky Gumbel, Ted Haggard, Kenneth Hagin, Bill Hamon, Christian Harfouche, Jack Hayford, Ruth Heflin, Marilyn Hickey, Steve Hill, John Hinkle, Benny Hinn, David Hogan, Rodney Howard-Browne, Larry Huch, Bill Hybels/Willow Creek, Cindy Jacobs, T.D. Jakes, Bill Johnson, Tony Jones, Manasseh Jordan, Rick Joyner, John Kilpatrick, Dan Kimbal, Patricia King, Roberts Liardon, Bishop Eddie L. Long, Brennan Manning, Brian McLaren, Clarence McClendon, Joyce Meyer, Miles Munroe, Steve Munsey, Mike Murdock, George Otis, Jr., Joel Osteen, Doug Pagitt, Rod Parsley, Carlton Pearson, Chuck Pierce, Peter Popoff, Fred Price, Oral Roberts, Pat Robertson, Robert Schuller, R.W. Shambach, Gwen Shaw, Dutch Sheets, Ed Silvoso, Don Stewart, Karl Strader, Leonard Sweet, Chad Taylor, Tommy Tenney, Robert Tilton, Richard Twiss, C. Peter Wagner, Rick Warren, Paula White, Bruce Wilkinson, John Wimber, Ed Young, YWAM (Suomessa nimellä Missionuoret)

(Punaisella korostetut nimet ovat sellaisia, jotka ovat Suomessakin varsin tunnettuja ja joiden haltijan vaikutus on ollut huomattava helluntailaiskarismaattisissa piireissä maassamme. Ei tarvitse ihmetellä, jos eksytys leviää! Suomentajan lisäys.)

On monia muitakin. Lue seuraavat Kingdom Now (KN) -liikettä koskevat artikkelit.

Dominion Theology by Gary Gilley
Kingdom Now Theology by Jan Markell
What Is The Gospel Of The Kingdom? by The Berean Call
Kingdom Dominionism by Mike Oppenheimer
Kingdom Triumphalism by Mike Oppenheimer
Kingdom Theology by Albert James Dager

Seuraavassa KN:n ja KC:n välinen vertailutaulukko.


Valtakunta Nyt (KN)
Valtakunta Tulkoon (KC)
Seurakunnan tulee ottaa haltuunsa maailman hallintosysteemit miehittämällä ne kristityillä.Seurakunnan tulee saarnata evankeliumia, opetuslapseuttaa jokaisen kansan uskovat, olla valo ja suola ja odottaa Jeesusta muuttamaan maailma, kun Hän palaa.
Seurakunta on Kristus maan päällä.Seurakunta ei ole Kristus, vaan Kristuksen ruumis, Jumalan lapset, morsian.
On oltava maailmanhallitus, jota restoraatiokristityt johtavat ja valvovat. Se vaatii universaalisen Kingdom Now -liikkeen. Ei ole mitään kristillistä hallintoa ennenkuin Jeesus Kristus palaa ja perustaa teokratiansa.
Sellaiset dominionistit, kuin Rick Warren, ovat sanoneet, että kristityt ”ratkaisevat” köyhyyden, sairauden, koulutuksen puutteen jne. ongelmat.Kristityt eivät koskaan tule ratkaisemaan näitä ongelmia, jotka versovat synnistä. Jeesus Kristus ”pelastaa planeetan” tullessaan. Siihen saakka meidän täytyy olla työssä, jonka Hän jätti meille ja johon kuuluu lähetyskäsky.
Vanhan Testamentin kohdat, jotka puhuvat siunauksesta, jona Israel on oleva kansoille, on riisuttu heiltä pois ja liitetty seurakuntaan.Vanhan Testamentin lupausten poisottaminen kontekstistaan ja niiden liittäminen seurakuntaan on se, mitä NAR, Uskonsana ym. väärät opetussysteemit ovat tehneet vuosikymmeniä. Tämä riistää juutalaisilta heidän perintönsä.
Usein vaikkakaan ei aina, KN-paradigma sisältää suoran tai epäsuoran väitteen, että Kristus ei palaa (tai ei voi palata) ennenkuin seurakunta saavuttaa totaalisen herruuden tavoitteen.Tämä poistaa toivon Kristuksen läheisestä paluusta. Itseasiassa KN pilkkaa ajatusta tempauksesta, varsinkin Esiintulevan Kirkon johto. Tämä ottaa pois myös Jumalan kaikkivaltiuden.
KN perustuu postmillenniaaliseen malliin, jossa Kristus tulee takaisin puhdistettuun maailmaan.Postmillenniaalinen KN päätyy kieltämään monet lopunajan profetiat, koska he eivät usko, että on tuhatvuotinen valtakunta tulossa. Raamatulliset eskatologiset näkemykset ovat premillenniaalisia.
KN tahtoo kautta linjan yhteyttä saavuttaakseen tavoitteensa. Tämä yhteys ulottuu liberaaleihin luopiokirkkoihin, kultteihin, roomalaiskatoliseen kirkkoon ja on jopa alkamassa sisältää Islamin.Yhteys suuren porukan luomiseksi ei ole raamatullista yhteyttä. Raamatullinen yhteys perustuu Hengen yhteyteen, kun ihminen on todella uudestisyntynyt ja pidetään koossa uskonyhteydellä (opin yhteys).
KN:ssa heidän pragmatisminsa on rakennettu Raamatun ulkopuolisille uusien apostolien profetioille ja direktiiveille. He uskovat, että ohjelmat ja suunnitelmat ovat tehokkaita ”valtakunnan” rakentamisessa. Valtakunta ei ole ihmisen kyvyn varassa, vaan Jumalan, joka perustaa hengellisen valtakuntansa uskovien sydämiin, jota seuraa Kristuksen paluu, joka perustaa fyysisen valtakunnan maan päälle.
KN edellyttää organisoitua kirkkosysteemiä, joka perustuu nykyajan perustaviin apostoleihin ja profeettoihin.KC edellyttää vain pitäytymistä Jeesuksen Kristuksen ja apostolien opetuksiin.
KN pyrkii korvaamaan roolin, joka Raamatun mukaan kuuluu yksin Jeesukselle Hänen valtakunnassaan. Siten se myös alentaa Jumalan suvereniteettia.Jeesus Kristus on perustamassa Todellista valtakuntaa sekä nyt hengellisesti, että toisen tulemuksensa jälkeen Daavidin valtaistuimelle täällä maan päällä.
Väärällä KN -opetuksella on monia juuria ajassa taaksepäin William Branham'iin, Myöhäissateeseen (Latter Rain), reformoituun teologiaan, Jumalan ilmestyslapsiin (Manifest Sons of God), uskonsanaan (Word of Faith) ja moniin muihin harhaoppisiin systeemeihin. KC:n juuret on juurrutettu kirjoitettuun Jumalan Sanaan.


KN ja KC sisältävät monia muitakin puolia, joita ei voitu sisällyttää yllä olevaan taulukkoon. Jos haluat enemmän tietoa, viittaamme jälleen edellä mainittuihin erinomaisiin artikkeleihin.

Pidä korvasi auki tekemään ero niiden välillä. jotka puhuvat ”valtakunnasta” ja sen, mitä he itse asiassa opettavat, onko se KN vai KC.

KN -opettajilla on monia argumentteja, joita he yrittävät käyttää saadakseen ihmiset vakuuttuneiksi kannastaan, mutta loppujen lopuksi kaikki nämä argumentit osoittautuvat joko täysin epäraamatullisiksi, tai he vääntävät Raamattua voidakseen yrittää todistaa väitteensä.

Eräs argumentti, jonka KN:n kannattajat esittävät, on, että meidän tulee olla valo ja suola, joten meidän täytyy kansoittaa (populate) jokainen elämän alue toteuttaaksemme KN/sosiaalisen evankeliumin. He sanovat, että kristittyjen täytyy vallata jokainen elämän alue … liikeyritykset, hallitus, kaikki johtoasemat jne. Tämä opetus ei kuitenkaan ainoastaan puutu Raamatusta, vaan ensimmäisen vuosisadan seurakunta Roomassa osoitti käytännössä, kuinka elää valona ja suolana langenneessa maailmassa. Seuraava on esimerkki siitä, kuinka ensimmäisen vuosisadan seurakunta oli valo ja suola omalle sukupolvelleen.

Tuon ajan roomalaiset olivat tulossa hyvin moraalittomiksi. Koska prostituutio ja huoruus lisääntyivät nopeasti Roomassa, siellä oli paljon ei-toivottuja raskauksia. Roomalaisille tuli käytännöksi viedä ei toivotut vauvansa ulos kallioille kaupungin ympärillä ja jättää ne sinne kuolemaan kuumaan auringonpaisteeseen. Mitä teki ensimmäisen vuosisadan seurakunta Roomassa? Yrittivätkö he saada hallituksen väkeä puolelleen? Yrittivätkö he miehittää hallitusta kristityillä? Protestoivatko he kaduilla ja järjestivät julkisia rukouskokouksia ”erottaakseen Nero'n”? Julistivatko he vapauttavansa maan tästä käytännöstä? Yrittivätkö he ”kaataa” Rooman hallituksen? Ei. He vain menivät ulos, hakivat vauvat pois kallioilta, veivät ne kotiinsa, hoitivat ne taas terveiksi ja pitivät niitä omina lapsinaan.

Sen sijaan, että pyrkisivät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen moraalittomuuteen huipulta käsin, tosi kristityt käsittelevät ongelmaa pohjalta, koska se on ainoa ratkaisu, joka todella toimii. He elävät Kristuksen laissa, joka on rakkaus, osoittamalla sen käytännöllisellä tavalla siten saaden ihmiset huomaamaan, mikä tekee kristityt erilaisiksi. Lopulta evankeliumi on silloin osoitettu opetetuksi ja ihmiset pelastuvat.

Haluat ehkä lukea artikkelin A Response To "An Urgent Message From Peter" kirj. Sandy Simpson, 20.8.2011, joka sisältää monia muita linkkejä ja lainauksia tästä aiheesta.

1 kommentti:

  1. Pekka täällä moi: Tää oli tosihyvä artikkeli. TV:stä tuli vuosi sitten ohjelma, muistaakseni "Mielen kuvia Jeesuksesta", siinä haastateltiin eri uskovia. Jotenkin särähti kun Joensuun Cityseurakunnan toinen saarnaaja puhui, että tullessaan työpaikalleen niin samalla sisään astui "Taivasten Valtakunta."

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com