Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 28. elokuuta 2012

Israel vaarassa: Egypti siirtää jalkaväkeä ja panssareita Siinain niemimaalle Muslimiveljeskunnan johdolla – USA:n huono talouskehitys ja profiloituminen homoehdokkaaksi heikentää Barack Obaman mahdollisuuksia uudelleenvalintaan syksyn vaaleissa – Mitt Romney vaatii Yhdysvaltain keskuspankin tilintarkastusta joka miellyttää republikaanipuolueen konservatiiveja – Republikaanien puoluekokouksessa Floridan Tampassa sovelletaan edistynyttä kameravalvontaa

Tässä viime viikon Cutting Edgen viikkokirje jossa David Bay aluksi keskittyy Muslimiveljeskunnan johtaman Egyptin viimeaikaisiin toimiin Israelin ”puskurivyöhykkeellä” kun se on tuonut Siinaille vuoden 1979 rauhansopimuksen vastaisesti sotilasyksikköjä mukamas terroristeja jahtaamaan. Israelille huolenaihetta tuottaa myös Syyrian mahdollinen hajoaminen eri kuppikuntiin mikä synnyttäisi Hizbollahin kaltaisia militanttiryhmiä aiheuttamaan väkivaltaisuuksia Israelin rajaseuduilla. Toisessa osiossa David luo hyvin pessimistisen kuvan presidentti Obaman uudelleenvalintamahdollisuudesta syksyn presidentinvaaleissa koska Obama on rikkonut vaalilupauksiaan ja profiloitunut gay-presidentiksi sekä ei ole saanut taloutta toivottuun nousuun. Kolmanneksi, republikaanien puoluekokouksen alla, joka muuten lykkääntyi hieman Isaac-myrskyn takia (http://yle.fi/uutiset/isaac-myrsky_lykkaa_republikaanien_puoluekokousta/6270792), käsitellään Mitt Romneyn ja hänen varapresidenttiehdokkaansa Paul Ryanin vaatimusta tehdä FED’lle tilintarkastus joka vaikuttaisi positiivisesti konservatiivisiin republikaaniäänestäjiin kuten teekutsuliikkeen aktiiveihin. Lopuksi paljastetaan kuinka ”isoveli”-systeemiä tullaan avoimesti testaamaan republikaanipuolueen kansallisen konvention tilaisuuksissa tällä viikolla Floridan Tampassa. Viikkokirjeen suomensi: Olli R.

-----------------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 21.8.2012 (päivitetty 22.8.2012)

-------- This Week's Hot News --------

-------- Tämän viikon kuumat uutiset --------


I. Vain viikkoja sen jälkeen kun Muslimiveljeskunta saavutti kontrollin Egyptin hallinnosta ja armeijasta, he ovat siirtämässä Egyptin jalkaväkeä ja panssareita Siinain niemimaalle.

Israel on vakavasti huolissaan. Tämänkaltainen liikehdintä voi olla alkusoittoa sodalle.

UUTISKATSAUS: ”Israel on tulossa huolestuneeksi Egyptin Siinain hyväksikäytön takia”, Israel Today News, 20. elokuuta 2012

” ’Tuon kehityksen, enemmän kuin minkään muun, pitäisi panna varoituskellot soimaan Jerusalemissa, ollen egyptiläisten Siinailla suorittama yksipuolinen toimenpide viimeisten parin päivän aikana’, kirjoitti Ha'aretz’in kolumnisti Avi Issacharoff. ’Samalla kun Israel jaarittelee itsensä kuoliaaksi Iran-kysymyksessä, päättäjät tässä kohdassa valitsevat reagoimasta tosiasiaan että Egypti on siirtämässä joukkoja Siinaille, mikä on vastoin rauhansopimuksen ehtoja’, Issacharoff jatkoi.”

Egyptin viranhaltijat toteavat että heidän ainoa tarkoituksensa siirtää näitä panssaroituja yksikköjä Siinaille on vastata terroriuhkiin alueella. Kuitenkin, panssareiden käyttö terroristeja vastaan on kuin raskaan moukarin käyttämistä kärpäslätkänä.

Muslimiveljeskunta on aina ilmoittanut julkisesti kannattavansa Israelin fyysistä tuhoamista ja nyt heillä on joitakin varteenotettavia sotilaallisia varustuksia tukemaan heidän muinaista vihaansa. Ylimalkaan tarkoitus sotilaallisten varusteiden ankarasta rajoittamisesta määrällisesti ja laadullisesti joita Egypti sijoittaa Siinaille, on se, että Israelilla olisi ”puskurivyöhyke”, suoden heille aikaa nähdä Egyptin sotilasyksikköjen ylittävän rajan, jotka suuntaavat kohti sotaa Israelin kanssa.

Panssaroitujen sotilasyksikköjen sijoittaminen lähelle Israelin rajaa Siinailla vie edun ”puskurivyöhykkeestä” pois. Israelin pitäisi tarkastella tätä sotilaallista liikahdusta sotatoimena.

Israel on huolissaan myös Syyrian suhteen.

UUTISKATSAUS: ”Syyria voisi pirstaloitua, nielaista Israelin väkivaltaan”, Israel Today, 8. elokuuta 2012

”Jordanian kuningas Abdullah varoitti tiistaina että eskaloituva sisällissota Syyriassa voisi johtaa hajoamiseen nurkkakuntaisten linjojen mukaan, tulos, joka Iranin ja muiden maiden mielestä nielaisisi Israelin uuteen rajat ylittävään väkivaltaan. Kutsuessaan sitä ’pahimmaksi skenaarioksi’, Abdullah siitä huolimatta kehotti Länttä ottamaan vakavasti sen mahdollisuuden että Syyrian diktaattori Bashar al-Assad saattaa linnoittaa itsensä alaviittien erillisalueelle Länsi-Syyriassa, ollen turvassa hänen etnisen vähemmistönsä keskuudessa.”

”… Yhtenäisen Syyrian romahdus olisi painajainen Israelille. Tilanne todennäköisesti muistuttaisi vastaavaa Libanonissa, missä raskaasti aseistetut militantit, kuten Hizbollah, ovat esteettömiä vihoittamaan ”siionistisen vihollisen” vähäisellä huolenaiheella valtiolliselle ja kansainväliselle politiikalle. Ainoastaan Syyrian suhteen, me puhumme paljon suuremmasta väestöstä kuin Libanonissa, ja sellaisesta maasta jolla on suora pääsy joukkotuhoaseisiin. Tuo on saattanut olla sitä, mihin Iranin parlamentin puhemies Ali Larijani viittasi, kun hän kertoi toimittajille sunnuntaina että ’palo joka on sytytetty Syyriassa, tulee viemään pelokkaat israelilaiset mukanaan’.”

Palon sytyttäminen Syyriassa? Eikö se ole osa Iranin suunnitelmaa kukistaa Amerikka Irakissa josta tehtiin julkinen maaliskuun lopussa vuonna 2003? Me julkaisimme Headline News -artikkelin tästä aiheesta, uutinen NEWS1910 (suomennettu), otsikolla, ”ONKO IRAN ”SYTYTTÄNYT MONIA TULIPALOJA” KÄYNNISTÄÄKSEEN LÄHI-IDÄN ALUEELLISEN SODAN?”

Ennen kuin Amerikan sotajoukot olivat ylittäneet Irakin rajan maaliskuun 20:ntenä 2003, Iranin viranomaiset olivat paljastamassa heidän strategiaansa jonka avulla he aikoivat kukistaa amerikkalaiset Irakissa ja viime kädessä nujertaa Israelin, lopultakin tuhoten sen. Iran aikoi antaa Amerikan joukkojen juuttua Irakiin samalla kun iranilaiset agentit ”sytyttäisivät tulipaloja” kaikkialle alueella. Yksi noista tulipaloista oli Libanon/Syyria -raja-alue Israelin kanssa.

Tänä päivänä, Syyria on hitaasti hajoamassa, ja Israelin johto on hyvin huolestunut siitä että tämä epävakaus tulee johtamaan Syyrian voimakkaiden joukkotuhoaseiden kohdistamiseen Israelia vastaan, islamistiradikaalien käskemänä. Se on hämmästyttävä tapahtumien käänne kun Israel kaipaa päiviä jolloin presidentti Assad tarjosi ”vakautta” alueella.

Israelin leppymättömät viholliset ovat hitaasti kiristämässä terässilmukkaa pikkuruisen Israelin kurkun ympärillä. Jotkut asiantuntijat arvioivat että Israel on kohtaamassa 100,000 ohjusta Libanonista, Syyriasta, Jordaniasta ja Egyptistä. Ei ole olemassa mitään keinoa maan päällä niin että Israelin ilmapuolustusyksiköt voivat pysäyttää tämän kiivaan hyökkäyksen, ellei IDF (Israelin puolustusvoimat) käytä sen skalaariaseteknologiaa. Juutalainen lehtimies, Barry Chamish, toteaa järkkymättömästi että Israelin johtajat ovat sabbatealaisia (Sabbatean, Sabbatai Zevin seuraaja) juutalaisia (Ks. http://www.youtube.com/watch?v=6xxNmQXgCm0 ja http://www.youtube.com/watch?v=kqsuK8B7b4g. Suom. lisäys), jotka vihaavat nykyistä juutalaista pakkomiellettä muinaisiin juutalaisiin uskonnonharjoituksiin niin että he ovat melko halukkaita sallimaan Israelin vahingoittua hirvittävällä tavalla sodassa jossa maallinen Israel voi nousta esiin. [Esim. Israelin nykyinen presidentti Shimon Peres on pakanallinen juutalainen (saatanisti) joka ei vietä viikkosapattia. Suom. huom.]

Tätä maallista Israelia tulee johtamaan heidän ihka oma Kristuksensa, jota Raamattu kutsuu Antikristukseksi.

Eräs fakta jonka me tiedämme varmuudella: Israelia johdetaan suoraan sen ”Jaakobin ahdistuksen aikaan”, ajankohta, jolloin tapahtumat tulevat kääntymään niin pahasti sitä vastaan että Mikael, arkkienkeli, tulee olemaan pakotettu tulemaan sen avuksi (Daniel 12:1).

Nämä ovat vaarallisia aikoja.


II. Newsweek Magazine on kutsunut Barack Obamaa ”Amerikan ensimmäiseksi gay-presidentiksi”, antaen kovan iskun hänen uudelleenvalintamahdollisuuksille.

Vain muutama viikko myöhemmin, Newsweek huusi että ”Obaman täytyy mennä”!

UUTISKATSAUS: ”Newsweek: Obama on Amerikan ’ensimmäinen gay-presidentti’ ”, Queerty News, 13. toukokuuta 2012

”Johtuen soveliaasta autuaaksi julistamisesta jota presidentti on vastaanottanut siitä lähtien kun hän tuli esiin tukeakseen gay-avioliittoja, Newsweek pani sateenkaarella kaunistetun kehän Obaman pään ylle sen uudessa numerossaan, iskien lehtikioskeihin seuraavana päivänä. Etusivurivi mainostaa häntä ’Ensimmäisenä gay-presidenttinä (The First Gay President)’.”

Barack Obama on tuonut tämän syytöksen ylleen tukemalla vahvasti gay-avioliittoja. Presidentti on nyt tehnyt sen mihin Romney ei luultavasti koskaan olisi ryhtynyt; hän on sähköistänyt kristityt äänestäjät molemmista puolueista kannattamaan ”perhearvojen” miestä, Mitt Romney’ta.

Me voimme odottaa että Romney’n hyökkäävät vaalimainokset tulevat lakkaamatta mustamaalaamaan presidenttiä gay-arvojen rakastajana.

Newsweek jatkoi hyökkäystään presidentti Obamaa vastaan, sanomalla että hänen on tullut aika mennä!

UUTISKATSAUS: ”Obaman täytyy mennä”, Newsweek The Daily Beast, 19. elokuuta 2012

”Miksi Paul Ryan pelottaa presidenttiä niin paljon? Koska Obama on rikkonut lupauksensa, ja on selvää että republikaanipuolueen ehdokasparin (GOP ticket) tie menestykseen on meidän ainoa toivomme.”

Tämä teema saattaa olla republikaanien suunniteltu hyökkäys presidentti Obamaa vastaan syksyn vaaleissa.

Barack Obama on katkerasti tuottanut pettymyksen kannattajilleen pian sen jälkeen kun astui virkaan koska hänen toimensa tekivät melko selväksi sen että hän ei aikonut täyttää monia kampanjalupauksiaan. Virkansa kahtena ensimmäisenä vuotena, hänen kannattajansa loivat semmoista vimmaa tämän asian suhteen että, nyt, useimmat ihmiset tietävät, ettei hän pitänyt lupauksiaan, tehden hänestä epärehellisen presidentin heidän silmissään.

Monet äänestäjät uskovat että tämä henkilökohtainen epärehellisyys on auttanut luomaan hirvittävän suon josta me löydämme itsemme. Mitä Amerikka on kohtaamassa nykyään?

”Heikkona hetkenään aikaisemmin tänä vuonna, presidentti kommentoi että talouden yksityisellä sektorilla ’menee hyvin’ … yksityisen sektorin työpaikkojen kokonaismäärä on yhä 4,3 miljoonaa alempi kuin tammikuun 2008 huippu. Samaan aikaan, vuodesta 2008 lähtien, huikeat 3,6 miljoonaa amerikkalaista on lisätty Sosiaaliturvan työkyvyttömyysvakuutusohjelmaan (Social Security’s disability insurance program) … Työttömyyden otaksuttiin olevan 6 prosenttia nyt. Se on ollut tähän asti keskimäärin 8,2 prosenttia tänä vuonna. Samaan aikaan todelliset vuosittaiset mediaanikotitalouksien tulot ovat tippuneet enemmän kuin 5 prosenttia kesäkuusta 2009 lähtien. Lähes 110 miljoonaa yksilöä vastaanotti sosiaaliavustuksia vuonna 2011, enimmäkseen Medicaid-apua tai ruokakuponkeja.”

”Tervetuloa Obaman Amerikkaan.”

Muistatko presidentti Clintonin pakkomielteen talouteen? Hän loi opasteen jota hän piti aina työpöydällään; tämä opaste sanoi, ”It’s the economy, stubid (Se on talous, typerys)”!

Tämä verkkainen talouskehitys todennäköisesti tietää Barack Obaman tuomiota, erityisesti koska Romney’n leiri on valinnut Paul Ryan’in hänen varapresidenttiehdokkaakseen. Ryan on Edustajainhuoneen budjettikomitean republikaaninen puhemies ja nähdään laajasti loistavana valona puolueessa koska hänen ehdotuksensa meidän taloutemme tervehdyttämiseksi ja Amerikan saamiseksi takaisin raiteilleen katsotaan laajalti olevan ainoa järkevä suunnitelma joka toimii.




Trailer

III. Valmistautuessaan republikaanipuolueen nimityskokoukseen vajaan viikon sisällä, Mitt Romney toitottaa rakasta ja läheistä aihettaan fundamentalistirepublikaanien sydämiin.

Romney vaati Yhdysvaltain keskuspankin (Federal Reserve) tilintarkastusta!

UUTISKATSAUS: ”Romney vaatii FED’in tilintarkastusta kun republikaanipuolue harkitsee puolueohjelmansa kohtia”, Money News, 20. elokuuta 2012

”Republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney uudisti tukensa keskuspankin tilien tarkastamiselle, käyden käsiksi aiheeseen joka uhkaa panna alulle tappelun hänen puolueensa kansallisessa kokouksessa ensi viikolla. ’Keskuspankin pitäisi olla tilivelvollinen’, Romney sanoi tuhansille äänestäjille kampanjakokouksessa maanantaina Goffstown’issa, New Hampshiren osavaltiossa. ’Meidän pitäisi nähdä mitä he ovat tekemässä’.”

Voiko tämä yksi teema tuoda kymmenettuhannet Tea Party -liikkeen aktivistit Romney’n leiriin? Kuitenkin, heidän idolinsa, kongressiedustaja Ron Paul, on kampanjoinut lujasti keskuspankin tilintarkastuksen puolesta. Minusta on vaikeaa ajatella mitään muuta yksittäistä asiaa mikä voisi aiheuttaa Tea Party -liikkeen ja muiden fundamentalististen oikean siiven aktivistien siirtymistä Romney’n leiriin.

Pelkästään tulevina päivinä ennen kuin republikaanien puoluekokous alkaa, Romney voisi estää tappelun konvention lattialla jota johtavat nämä aktivistit. He ovat jo tyytyväisiä Romney’n Paul Ryan’in valinnasta hänen varapresidenttiehdokkaakseen. Voisiko Mitt’in vaatimus keskuspankin tilintarkastukselle heilauttaa sellaisen impulssin hänen joukkueelle että hän voi voittaa nimityksen ensimmäisellä lippuäänestyskierroksella?

Jos hän voisi tehdä tämän, Mitt välttäisi minkä tahansa riidanhaluisen kamppailun TV’ssä joka voisi vahingoittaa hänen mahdollisuuksia syksyllä.

Tässä kohtaa, me saatamme nähdä Paul Ryan’in vaikutuksen Romney’hin.

”Romney’n varapresidenttiehdokas, kansanedustaja Paul Ryan Wisconsinin osavaltiosta on ottanut kovan linjan keskuspankkia vastaan, tukien Ron Paul’in lainsäädäntötyötä ja sponsoroiden vuoden 2008 lakiesitystä pakottaa FED keskittymään yksinomaan inflaatioon.”

”Ei ole olemassa mitään petollisempaa mitä hallinto voi tehdä maanmiehilleen kuin heikentää sen valuuttaa – silti tämä on itse asiassa sitä mitä on tapahtumassa’, Ryan sanoi joulukuun 2010 tapahtumassa jota sponsoroi Freedom Works, ajatushautomo, joka ajaa pientä hallintoa.”

Ei mikään uhkaa Amerikkaa enempää kuin itsenäinen Federal Reserve (keskuspankki). Laittomasti luotuna vuonna 1913, the Federal Reserve on keskuspankki jolla on enemmän vaikutusvaltaa Amerikan tulevaisuuteen kuin millään presidentillä tai millään kongressilla. Kun lakisäädös hyväksyttiin, lainsäätäjä valitteli, ”nyt, taloudellinen romahdus voidaan luoda teknisesti”. Keskuspankilta ei vienyt kauan aikaa luoda sen ensimmäinen merkittävä finanssiromahdus, vuoden 1929 pörssiromahdus. Seuraavina kymmenenä vuotena, Illuminati teki enemmän harppauksia Uuden Maailmanjärjestyksen saavuttamisessa kuin kukaan olisi koskaan voinut kuvitella.

The Federal Reserve on todellinen näkymätön käsi joka on vääristänyt vapaat markkinat, jäytänyt luottamusta meidän taloudellisiin ja poliittisiin instituutioihin, ja uhannut lupausta amerikkalaisesta unelmasta. Tästä syystä, oikean siiven republikaanit ja teekutsuliikkeen jäsenet erityisesti, ovat kerääntyneet Ron Paul’in vaatimuksen taakse tarkastaa keskuspankin tilit. Jos Romney voi liittyä Ron Paul’in joukkoihin konventiossa, hänellä tulee olemaan tarmoa täynnä oleva ja innostunut yhtenäinen puolue takanaan kun hän suuntaa kohti syksyn kampanjaa.


IV. Virkailijat republikaanien puoluekokouksessa suunnittelevat käyttävänsä pitkälle kehitettyä ”käyttäytymisen tunnistamiseen” tarkoitettua valvontaa kun he tarkkailevat delegaatteja.

UUTISKATSAUS: ”GOP-kokous soveltaa ’käyttäytymistunnistus’ -ohjelmistoa videovalvontakameroilla Tampassa”, GNS Magazine, 20. elokuuta 2012

”Tampan poliisilaitos, Floridassa, hyväksikäyttää käyttäytymistunnistusohjelmistoa BRS -laboratorioista kymmenissä videokameroissa jotka tarjoavat ympärivuorokautista valvontaa monilla areenoilla joissa GOP’n kansallinen konventio järjestetään elokuun 27.-30. päivänä 2012.”

”Kamerat käyttävät AISight-ohjelmaa, versiota 3.0, joka voi etsiä poikkeavia toimia, lähettää reaaliaikaisia hälytyksiä turvallisuushenkilökunnalle ja suorittaa ’syviä sukelluksia’ tietoihin joita systeemi on koonnut ajan mittaan … ’Meidän näkökulmasta, se mitä tapahtuu tässä Kansallisessa erityisturvallisuustapahtumassa Tampassa, on hyvä esimerkki siitä miten poliisivoimat ovat liikkumassa ennakoivaan (pro-active) asentoon, mieluummin kuin pysyvät reaktiivisessa asennossa”, sanoi Frazzini, joka oli USA:n Salaisen Palvelun agentti aikaisemmin virkaurallaan’.”

”Isoveli” on tulossa ulos kaapista hyvin merkittävällä tavalla ja ei ole enää salamyhkäinen tai harhauttava sen suhteen mitä he tekevät. Kun poliisivoimat yrittävät kovasti olla ”proaktiivisia”, minä voin vain ajatella poliisiviranomaisten ”proaktiivista” asennetta elokuvassa, "Minority Report". Tämä elokuva oikeasti esitti sen että sellainen asenne johti moniin vääriin pidätyksiin ja vääriin tuomioihin. Toisin sanoen, monet syyttömät ihmiset joutuivat vankilaan.

Tietysti, heti kun suunniteltu diktatuuri on paikoillaan, toisinajattelijoita tullaan myös virheellisesti pidättämään ja virheellisesti vangitsemaan! Hallinto tulee käyttämään jokaista tekosyytä joita he keksivät pannakseen ihmisiä vankilaan joita he pitävät vastustajina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com