Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Amerikan hallintokriisi Illuminatin suunnittelema – Obama estää Israelia iskemästä Iraniin ja Israel on suuttunut hänen veljeilystä Iranin uuden presidentin kanssa

Liittovaltion budjettikriisi ja maan velkakaton nostaminen Yhdysvalloissa ovat nyt päällimmäisenä huolenaiheena maailman taloustilanteen suhteen. Ne kun saattavat horjuttaa maailmantalouden kasvua ja syöstä pahimmassa tapauksessa Yhdysvaltoja seuraavan läntisen maailman lamaan kun Yhdysvallat on vaarassa jäädä maksukyvyttömyyden tilaan jos liittovaltion velkakattoa ei nosteta määräaikaan 17.10.2013 (to) mennessä. Ensimmäinen suuri valtionlainan korkoerä erääntyy maksettavaksi lokakuun 31. päivänä 2013. Kun aikaa on nyt vain vajaa vuorokausi ratkaista molemmat kiistakysymykset Yhdysvaltain Kongressissa, niin ihmisiä on väsytetty tällä hallinnon kriisillä siihen pisteeseen saakka että he ovat valmiita radikaaleihinkin muutoksiin joita tämä kriisi aikaansaa. David Bay sanoo viime viikon Cutting Edgen uutishälytyskirjeessään (News Alert), että hallinnon sulku voi olla illuminaattien juoni saada aikaan Antikristukselle sopiva muutos maassa. Yhdysvaltoja ollaan siis tarkoituksellisesti ajamassa alas hallintosulun ja velkakattokriisin kautta. Uutiskirjeen toisessa osiossa kerrotaan yllättäen parantuneista suhteista Iranin ja Yhdysvaltojen (+Britannian) kesken uuden Iranin maltillisen presidentin Hassan Rouhanin myötä, jota Israel kuitenkin pitää sutena lammasten vaatteissa. Tällä viikolla Genevessä käydään kaksipäiväiset neuvottelut Iranin ydinohjelmasta kun diplomatia on muutenkin rauhoittanut tulenarkaa tilannetta Lähi-idässä, josta Israel ei ole mielissään. Israel on närkästynyt kun Länsi ei puuttunutkaan sotilaallisesti Syyrian sisällissotaan ja nyt maa joutuu lisäksi jättämään iskusuunnitelmat väliin koskien Iranin ydinlaitoksia. Rauhankyyhky Obama on syyllinen tähän valerauhatilanteeseen tällä hetkellä. Sunnalainen Saudi-Arabia ei myöskään ole tyytyväinen vallitsevaan tilaan koska se taistelee alueen shiiavaltioita vastaan joista päävihollinen on Iran. David Bay arvelee että konflikti Iranin ja Saudi-Arabian välillä, jotka omaavat ydinasekapasiteetin, voisi panna liikkeelle Raamatun profetoimat aikakauden lopun sodat Lähi-idässä. Uutishälytyksen suomensi: Olli R.

http://www.talouselama.fi/uutiset/aika+kay+vahiin+syntymassa+suunnatonta+hammennysta+joka+voi+johtaa+maailmanlaajuiseen+lamaan/a2209318

http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_edustajainhuone_ei_paassyt_vielakaan_sopuun_velkakatosta/6883964

http://www.hs.fi/ulkomaat/Iranin+ydinohjelmasta+neuvotellaan+Genevess%C3%A4/a1381799970223

-------------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Thursday, October 10, 2013


I. Tällä koko ”hallintokriisillä” on täsmälleen se vaikutus amerikkalaisiin jota Illuminatin Suunnitelma vaatii! 


Ihmisiä tarkoituksellisesti väsytetään ilmiselvällä hallinnon virkailijoiden kykenemättömyydellä, niin että he että hyppäävät radikaaleihin ehdotuksiin muutosta varten, joka on Antikristuksen esittämä. 

Doc Marquis puhuu tästä kriittisestä aiheesta DVD’llään, ”Siionin Viisaiden Pöytäkirjat”!

UUTISATSAUS: CNN’n mielipidekysely koskien hallinnon sulkemista: MOLEMPIA puolueita pidetään vastuullisina”, CNN Political Ticker News, 7. lokakuuta 2013

”Enemmistö amerikkalaisista sanoo että hallinnon sulkeminen saa aikaan kriisin tai huomattavia ongelmia maalle, uuden kansallisen mielipidekyselyn mukaan. Ja samalla kun CNN/ORC:n Kansainvälinen kysely lisäksi osoittaa että hieman useammat ihmiset ovat vihaisia republikaaneille kuin demokraateille tai Barack Obamalle sulun takia, on selvää että molemmat osapuolet ottavat osumia vastaan.”

Ihmiset ovat lähes yhtä vihaisia demokraateille ja presidentti Obamalle tästä sotkusta kuin he ovat republikaaneja vastaan.

Tässä on tärkeä juttu: Kansalaiset poliittisen käytävän molemmin puolin ovat vihaisia, ja he ilmaisevat laskevaa hyväksyntää molemmille puolueille!

”Kyselyn mukaan, 63% haastatelluista sanovat että he ovat vihaisia republikaaneille tavasta jolla he ovat käsitelleet sulkua. ’Mutta demokraatit eivät pääse pälkähästä. 57 prosenttia amerikkalaisista ovat myös vihaisia tavasta miten demokraatit käsittelevät hallinnon sulkua. Ja 53%:n enemmistö sanoo että he ovat lisäksi vihaisia presidentti Obamalle’, sanoo CNN’n kyselyjohtaja Keating Holland. ’Näyttää siltä että on enemmän kuin tarpeeksi syytä käydä ympäriinsä ja molempia puolueita vahingoitetaan sulkemisella’.”

Kuinka monta kertaa presidentti Obama ja republikaanit ovat ajaneet maansa lähes katastrofin partaalle ennen kuin he väistäisivät viimeisellä mahdollisella hetkellä välttääkseen menemästä jyrkänteen yli josta Amerikkalaiset eivät voisi toipua sukupolveen. Ainakin, tuo on lämmitettyä retoriikkaa jota johdonmukaisesti tulee molempien puolueiden molemmilta johtajilta.

Ja, tämä ”hallintokriisi” väsyttää amerikkalaisia.

Aivan kuten Illuminati on suunnitellut sen – 200 vuotta sitten ”Siionin Viisaiden Pöytäkirjoissa”!


II. Entinen Israelin puolustusvoimien pääesikunnan jäsen varoittaa että Israel ei voi iskeä Iranin ydinohjelmaan!

Heti kun Obama vastasi puhelimeen puhuakseen Iranin uuden presidentin, Rouhanin, kanssa, ydinaseohjelman rauhanomaisesta ratkaisemisesta, Israel matitettiin.


”Israel arvioi uudelleen hupenevia vaihtoehtojaan torjuakseen Iranin ydinaseuhan kun sota-väsynyt Valkoinen Talo ja muut maailman vallanpitäjät kokoontuvat Genevessä myöhemmin tässä kuussa tunnustellakseen diplomaattisia mahdollisuuksia sopimusta varten Teheranin kanssa. Hallitus- ja puolustuslähteet täällä sanoivat että Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman valmius ’testata diplomaattista polkua’ on vakavasti tehnyt tyhjäksi Israelin pakottavan strategian purkamaan kokonaan Iranin ydinohjelma vahvistamalla pakotteita ja uskottavan sotilaallisen voimankäytön uhan avulla.”

Tämä synkkä arvio annettiin kaikkein uskottavimman lähteen kautta, hiljattain eronneen IDF-kenraalin toimesta!

”Niin kauan kuin Valkoinen Talo pysyy suoraan mukana niin kutsutuissa P5 Plus 1 -neuvotteluissa Iranin kanssa, he sanovat, Israel ei voi suunnitella ennaltaehkäisevää iskua. ’Obaman suhde Rouhaniin saattaa olla lämpiämässä, mutta se pakottaa meidät laittamaan iskuvaihtoehdot jäihin’, sanoi entinen Israelin puolustusvoimien (IDF) pääesikunnan jäsen.”

Itseasiassa, Israel on lannistunut viimeaikaisesta tapahtumien käänteestä Syyriassa, Libanonissa, ja nyt Iranissa, koska kaikissa kolmessa näistä kriiseistä, todellinen tarina on, että presidentti Obama on vähentänyt Amerikan sotilaallisen kapasiteetin uskottavuutta! Arabien ollessa uskomatta että Amerikka jatkossakin suorittaa työtehtäviään ”alueellisena poliisina”, sotilaallisten valmiuksien kanssa tuhota vihollinen joka tulee sen tielle, Israelista tulee hehkuvan vihan keskus yli 300 miljoonalle arabille!

Psalmin 83 liittoutuma valmistautuu nopeasti hyökkäämään. Aivan kuten Bill Saluksen uusi DVD ”Amerikka ja tuleva Lähi-idän sota” selittää perusteellisesti (näytetty alhaalla). Lähi-itään voisi pian tulla yhteenotto joka johtaa 3. maailmansotaan synnyttäen Antikristuksen maailmannäyttämölle.

Panokset Israelia ja Amerikkaa varten eivät yksinkertaisesti voisi olla kovempia.

Iso-Britannia ei tuhlaa aikaa vaipuakseen diplomaattiselle linjalle Yhdysvaltain kanssa sen muuttuvassa suhteessaan Iraniin.


”Ulkoministeri William Hague sanoo että Britannia ja Iran ovat aloittaneet prosessin joka johtaisi heidän suurlähetystöjensä uudelleenavaamiseen sen jälkeen kun diplomaattiset välit menivät poikki vuonna 2011. Hague kertoi parlamentille lokakuun 8:ntena että hän ja hänen iranilainen vastapuolensa, Mohammad Javad Zarif, olivat sopineet korjaavansa asteittain välinsä.”

Ulkoministeri valitsi saman katalyytin lähentymiselle jonka presidentti Obama valitsi, toisin sanoen, uuden Iranin presidentin, Rouhanin, valitsemisen.

”Hague pani merkille että keskustelujen äänensävy Teheranin kanssa oli muuttunut lähtien presidentti Hassan Rouhanin valinnasta kesäkuussa …”

Minusta on hyvin mielenkiintoista huomata että kaksi kansakuntaa jotka käynnistivät ensimmäiset hyökkäykset ”ei-integroituneen aukon” alueelle vuonna 2001 (Afganistan) ja vuonna 2003 (Irak) ovat nyt johdattamassa tietä tyynnytelläkseen vesiä Iranin kanssa, jopa ylitse Israelin vankkojen vastalauseiden.

Sunnien Saudi-Arabia on myöskin erittäin järkyttynyt siitä että Amerikka ja Englanti ovat äkillisesti puhumassa kauniisti Iranille.


”Ollen sitoutuneina siihen mitä he pitävät elämän ja kuoleman kamppailuna Lähi-idän tulevaisuudesta arkkikilpailijansa Iranin kanssa, saudihallitsijat ovat raivoissaan siitä että kansainvälinen elin ei ole ryhtynyt toimiin Syyrian suhteen, missä he ja Teheran tukevat vastakkaisia osapuolia … Saudien vihan todellinen fokus on shiiamuslimipapit jotka ovat saarnanneet islamilaista vallankumousta siitä saakka kun tulivat valtaan Teheranissa 34 vuotta sitten, ja joiden käsien Riad näkee orkestroivan poliittisia vihollisia puolessa tusinassa arabimaita.”

”Saudien pahin painajainen olisi se että hallinto iskee suureen sopimukseen Iranin kanssa … Saudit pelkäävät nyt että Obamalla saattaa olla houkutus lämmitellä suhteita Teheranin kanssa tekemällä sopimus joka laajentaa sen ydinvoimaloiden tarkastuksia antamalla vastineeksi Iranin liittolaisten jatkaa dominoimista sellaisissa arabimaissa kuten Libanon, Syyria ja Irak.”

Muistatko, että maaliskuun lopulla 2003, kun Amerikan sotavoimat johtivat liittoumaa halki Irakin rajan, Iran lähetti edustajan jokaiseen suurlähetystöön Lähi-idässä. Nämä lähettiläät kuljettivat mukanaan strategiaa jonka avulla he aikoivat kukistaa Yhdysvallat Irakissa ja kaikkialla Lähi-idässä. Ole hyvä ja vietä muutama hetki lukeaksesi arkistoidun artikkelin, uutisen NEWS1799.

Kun luet Iranin strategiasta, sinua isketään todellisuudella että se on onnistunut Iranin ja sen liittolaisten vahvistamisessa halki alueen, siihen pisteeseen missä shiialainen Iran uhka nyt sunnilaista Saudi-Arabiaa. TODELLINEN sota, sytyttäen Lähi-idän, on shiiamuslimit vs. sunnimuslimit. Irakissa, orastava sisällissota on shiiojen ja sunnien välillä; Syyriassa sisällissota panee vastakkain shiialaisen Syyrian presidentin Assadin ja sunnikapinalliset alueen joka puolelta.

Kun presidentti Obama suosii Egyptin muslimiveljeskuntaa, hän suosii konfliktin shiialaista osapuolta. Sunnien Saudi-Arabia on vakavasti huolissaan että mahtavin poliitikko maailmassa ottaa suotuisan asenteen islamilaiseen uskontoon joka todella pelottaa autiomaan kuningaskuntaa.

Saudi-Arabia on myös huolissaan siitä että Amerikka tarvitsee sen öljyä paljon vähemmän nykyään kuin se tarvitsi 10 vuotta sitten. Sen taloudellinen vaikutusvalta Washingtonin edessä on nyt kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla, koska Amerikka on nyt maailman suurin raakaöljyn tuottaja!

Tämä diplomaattinen konflikti shiialaisen Iranin ja sunnalaisen Saudi-Arabian välillä on lisäksi epävakauttamassa koko ”ei-integroituneen aukon” aluetta! Psalmin 83 ja Hesekielin lukujen 38-39 sekä Sakarjan luvun 12 sodat voivat hyvinkin alkaa aseellisella konfliktilla Iranin ja Saudi-Arabian välillä, jotka molemmat omistavat ydinasekapasiteetin.

Jos sinä et ole tietoinen siitä että nämä molemmat maat, ynnä Israel, omistavat ydinaseita, ole hyvä ja vietä muutama hetki lukeaksesi meidän arkistoidut artikkelit koskien tätä mitä tärkeintä aihetta:

1) Iran – ”Ydinaseistettu Iran vs. ydinaseistettu Amerikka: Kumpaa maailman tulisi pelätä?” (NEWS2120)

2) Saudi-Arabia – ”Jos Iran on todellakin ydinaseuhka alueella, niin miksi Israel ja Yhdysvallat sivuuttavat kolmannen ydinaseuhan alueella – Saudi-Arabian?” (NEWS2047)

3) Israel – ”Presidentti Bush liittyy yhtäkkiä YK:n painostukseen Israelia vastaan jotta se luopuisi ydinaseistaan” (NEWS2019)

Synkkä totuus on, että avainkansakunnat koko Lähi-idässä ovat aseistetut ydinaseilla. Tiesitkö että profetia ilmeisesti ennakoi atomisodankäynnin aikakauden lopussa? Ole hyvä ja lue meidän arkistoitu artikkeli, ”Sienipilviä Lähi-idässä”, NEWS1660.

Voisiko tämä shiia vs. sunni -sodankäynti laukaista nämä sienipilvet? Se mahdollisuus häämöttää suurelta juuri nyt.
 



”Amerikka ja tuleva Lähi-idän sota”

Huomaa että se mitä muinaiset Raamatun profetiat ennustavat tulee kääntämään Amerikan ja Lähi-idän ylösalaisin! Tämänpäivän uutisissa, Amerikan poliittiset ja sotilaalliset päätökset valmistavat koko Lähi-itää profeetallista räjähdystä varten joka pian nielaisee koko alueen. Pian, tulipalo aikoo kuluttaa Lähi-itää, valtava sotahelvetti ja kansanmurha jonka tarkkailijat tunnistavat tulleeksi Amerikan menettelytavoista marraskuusta 2001 lähtien, kun he tunkeutuivat Afganistaniin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com