Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

TBN:n Paul Crouch kuollut

Tässä kristillisen 'Take Heed' -ministeriön Cecil Andrews kertoo tunnetun amerikkalaisen TV-evankelistan, Paul Crouchin, kuolemasta 30. marraskuuta 2013 ja siitä miten hänen TV-kanavansa TBN toimi väärän 'uskonsanan evankeliumin' foorumina eksyttäen miljoonia ihmisiä valheelliseen menestysevankeliumiin. Samuel Korhosen suomentama artikkeli sisältää monia hyviä nettilinkkejä liittyen Crouchiin ja hänen edustamaansa uskonsanaliikkeeseen.

Ks. myös nämä:

http://www.kristitynfoorumi.fi/tbnmenestys.htm (TBN:n Menestysteologia)

http://www.kristitynfoorumi.fi/tbn.htm (MITÄ TBN EDUSTAA?)

------------------------------

Paul Crouch deceased

http://www.takeheed.info/paul-crouch-deceased-a-misguided-and-misplaced-tribute-by-the-billy-graham-evangelistic-association/

http://www.takeheed.info/pdf/January-2014/Paul-Crouch-deceased.pdf

Cecil Andrews – ‘Take Heed’ Ministries – 2 January 2014


Paul Crouch ja Benny Hinn


Paul Crouch kuollut:
Billy Graham'in evankelioimisyhdistyksen harhainen ja väärin kohdistettu kunnianosoitus

Paul Crouch deceased:

A misguided and misplaced tribute by The Billy Graham Evangelistic Association

Paul Crouch, joka vuonna 1973 yhdessä vaimonsa Jan'in kanssa perusti TBN:n (Trinity Broadcasting Network), kuoli marraskuun 30. päivänä 2013. Monet yksityiset henkilöt ja järjestöt ovat osoittaneet kunniaa, kuten voidaan lukea verkkosivulta: http://www.paulcrouch.com/tributes.php

Alkaessani kirjoittaa tätä artikkelia olen hyvin tietoinen, että Paul Crouch'in perhe ja ystävät surevat hänen poismenoaan ja käsitellessäni tätä aihetta minulla ei takuulla ole tarkoitusta mitenkään tunkeilla eikä lisätä heidän suruaan. Kannustimeni on yksi korkeimmista mahdollisista ja se on Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumin totuuden puolustaminen.

Jos Paul Crouch ja TBN olisivat uskollisesti tehneet sitä menneiden 40 vuoden aikana, niin en olisi 'haastamassa' nimenomaan BGEA:n (Billy Graham Evangelistic Association) hänelle osoittamaa kunniaa, mutta valitettavasti näin ei ollut.

Juuri se 'kunnianosoitusten' sivu, jonne olen ohjannut sinut, itseasiassa korostaa, mikä oli yksi herra Crouch'in ja TBN:n vakavista ongelmista ja se oli heidän valmiutensa avoimesti tarjota foorumi väärän 'uskonsanan evankeliumille' (usein puhutaan 'terveyden ja rikkauden evankeliumista' jne.) ja henkilökohtaisesti hyväksyä ja suositella sitä.

Sivulla, jonne olen sinut ohjannut, toinen kunnianosoitus tämän artikkelin kirjoittamisen aikaan sisältää katkelmia BGEA:n kunnianosoituksesta (koko kunnianosoitus voidaan nähdä täällä: http://billygraham.org/story/remembering-tbn-founder-paul-crouch-sr/) ja siinä sanotaan: –

”Jokainen BGEA:ssa esittää osanottonsa Paul Crouch vanhemman perheelle, joka vaimonsa Jan'in kanssa perusti TBN:n vuonna 1973.... Hän ja TBN:n perhe ovat olleet BGEA:n ja Samaritan's Purse'n pitkäaikaisia ystäviä ja tukijoita.”

Ensimmäinen kunnianosoitus on kuitenkin yhdeltä tärkeimmistä 'uskonsanan evankeliumin' kaupustelijoista ja hän on Kenneth Copeland, joka vuosien mittaan on esiintynyt säännöllisesti TBN:llä – hänen kunnianosoituksessaan sanotaan näin:

Paul Crouch oli ”TV-apostoli”, koska hänen palvelutyönsä ja TBN:n palvelutyö ovat auttaneet kristittyjä ja seurakuntia kaikkialla maailmassa kasvamaan ja palvelemaan kansakuntien ihmisiä. Muistan, kun Paul Crouch kuvaili TBN:n alkuaikojen kehityssuunnitelmaa. Paul sanoi, ”Kerron teille jotakin, että ellen tee mitään tuolla kanavalla – jos minulta loppuvat ohjelmat ja minulla ei ole muuta kuin kyltti, jossa lukee, 'Jeesus on Herra' ja Joh. 3:16 pantuna siihen – minä näytän sitä 24 tuntia päivässä, ennenkuin panen siihen jotakin maailmasta. Halleluja!” TBN on todella toteuttanut tuon päämäärän ja Paul Crouch'in perintö kristillisen television uranuurtajana jatkuu nyt lähettäen evankelikaalisiaTV-ohjelmia, jotka julistavat Jeesuksen herrautta ja Jumalan rakkautta 24 tuntia jokaisena päivänä! Rakastavasti muistellen Paul Crouch'ia me tänä päivänä julistamme tekstiä Joh. 3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Ja kuten aina, me julistamme Paul'in kunniaksi, 'Jeesus on Herra!'

Kenneth Copeland, kuten hänen kumppaninsa, 'uskonsanan saarnaajat,' on hyvin etevä lainaamaan Raamattua, mutta ongelma on tietysti, että he ovat myös hyvin eteviä vääntämään ja vääristämään noiden samojen kohtien merkityksen – aivan kuten ne, jotka apostoli Pietari tunnistaa jakeissa 2. Piet. 2:1-4:

”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja,Ja moni on seuraava heidän irstauksiaanja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä”.

Kenneth Copeland'in ja edesmenneen Kenneth Hagin vanhemman mainostamien 'uskonsanan' harhaoppien yksityiskohtaiseksi tarkastelemiseksi ja paljastamiseksi salli minun ohjata sinut joitakin vuosia sitten pitämääni puheeseen, joka voidaan kuulla tästä: http://www.youtube.com/watch?v=TdMmPeSve3A

Jos varaat aikaa tämän puheen kuuntelemiseen, niin luulen, että silloin ymmärrät, miksi olen kuvaillut BGEA:n antamaa kunnianosoitusta 'harhaisena' ja 'väärin kohdistettuna.'

Harhaisena,’ koska yhdenkään USKOLLISEN evankelikaalin ei pitäisi haluta samaistua mihinkään, mikä oli herra Crouch'in ja TBN:n epäraamatullinen palvelutyö ja 'väärin kohdistettu,' koska yksikään USKOLLINEN evankelikaali ei haluaisi välittää vaikutelmaa, että Paul Crouch'in ja TBN:n palvelutyö olivat liittolaisia Herran Jeesuksen Kristuksen tosi evankeliumin puolustamisen ja edistämisen asiassa, sillä ne eivät sitä olleet.

Havainnollistaakseni sen tyyppisiä saarnaajia, jotka ovat polkeneet väärää 'uskonsanan evankeliumin' oravanpyörää, haluaisin ohjata sinut videoon, jonka joitakin vuosia sitten teki Mark Haville (entinen 'terveyden ja rikkauden' saarnaaja), joka pitää verkkosivua http://christianvideos.co.uk/products-page/dvds ja on hyvin ystävällisesti antanut minulle luvan laittaa tämän videon nettiin. Mark oli myös yksi neljästä kirjoittajasta, jotka vuonna 1997 kirjoittivat kirjan ‘The Signs and Wonders Movement – Exposed’ (Kustantanut Day One Publications: ISBN 0902 548 751).

Ainakin yhdelle Mark'in videolla esiintyjistä Paul Crouch antoi puhujanpaikan TBN:llä ja hän oli Larry Lea, kuten voidaan nähdä menemällä sivulle: http://www.itbn.org/index/detail/lib/Networks/sublib/TBN/ec/83cTlmMzoi0Tx4iFFbrKw8Gz1fjIi3L4?offset=93 Paul Crouch esittelee Larry Lea'n kohdassa 8.34)

Mark Haville'n tuottaman videon voi katsoa tästä: http://www.youtube.com/watch?v=N82YvHx9Cek

Sitten toiseksi havainnollistaakseni, miksi Paul Crouch ja TBN selvästi mainostivat 'toista Jeesusta' ja 'toista henkeä,' olen saanut luvan pastori Joseph Chambers'ilta* Charlotte'n Paw Creek Ministries'istä Pohjois-Carolinassa laittaa nettiin hänen videonsa nimeltä ‘Trinity Broadcast Network: Temple to the Gods and Goddesses (TBN: Jumalien ja jumalatarten temppeli)’.

Olen samoin hyvin kiitollinen pastori Chambers'ille luvasta laittaa tämä video nettiin ja vaikka me näemme asiat eri lailla mitä tulee 'helluntailaisuuteen' ja 'lopun aikaan ja Antikristukseen,' niin uskon, että hän on oikein tunnistanut merkittävät ongelmat liittyen TBN:n vuosien aikana mainostamaan evankeliumin malliin ja TBN:n luomaan ympäristömalliin, josta muka tulee julistaa Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.

Tämän videon voi katsoa tästä: http://www.youtube.com/watch?v=CjS369Dw6bQ

Lopuksi siellä on monia hyödyllisiä artikkeleita, jotka paljastavat 'uskonsanan evankeliumin' harhaoppeja ja voisit ehkä haluta merkata 'suosikiksi' seuraavan linkin, joka vie sinut sellaiseen artikkelikokoelmaan. Luetteloon henkilöistä, joista siellä on kirjoitettu, ei sisälly vain Paul Crouch, vaan myös muita, joille hän antoi foorumin TBN:llä – kuten Kenneth Copeland ja Kim Clement.

Linkki näihin artikkeleihin tässä: http://www.deceptioninthechurch.com/word-faith.html

Cecil Andrews – ‘Take Heed’ Ministries – 2 January 2014

*) Paul Crouch ja Joseph Chambers ovat molemmat helluntailaisia, toinen äärikarismaattinen, toinen konservatiivinen. Suom. huom.

Good Bye, Paul!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com