Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lännen johtajat valehtelevat Venäjä-johtoisesta Ukrainan invaasiosta – Syyria varoittaa Obamaa hyökkäämästä ISIS'tä vastaan sen maaperällä

Tässä taas ajankohtainen Raamatun profetiaa lainaava tuore Cutting Edgen uutishälytyskirje (News Alert) loppuviikolta, josta suomensin kaksi ensimmäistä osiota. Aluksi David Bay käsittelee Lännen medioiden toteuttamaa valhekampanjaa, jonka avulla paraikaa syytetään Venäjän armeijaa tunkeutumisesta Ukrainan rajojen sisäpuolelle valtaamaan kaupunkeja. Länsimedian uutisten sanankäyttö on kuitenkin epävarmaa mikä antaa olettaa että puhutaan palturia, joka on lähtöisin Ukrainan hallinnon propagandakoneistosta. Lännen johtajat tietenkin säestävät Ukrainan hallitusta ja mustamaalaavat samalla Venäjää. David muistuttaa Jeesuksen varoituksista koskien suurta lopunajan eksytystä, jolloin esiintyy vääriä kristuksia eli valehtelevia poliittisia johtajia. Samaan aikaan poliittisten johtajien rinnalla toimivat väärät profeetat eli valehtelevat uskonnolliset johtajat. Uutiskirjeen toisessa osiossa kerrotaan Syyrian Assadin hallinnon varoituksesta Yhdysvalloille jotta jenkit ei aloittaisi ilmapommituksia ISIS-järjestöä vastaan Syyrian maaperällä. Presidentti Obama on nyt puun ja kuoren välissä kun häntä painostetaan omiensa taholta aloittamaan ilmaiskut Syyriassa. Näillä sotatoimilla olisi kuitenkin Davidin mukaan huonot seuraukset Amerikalle.

-----------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Friday, August 29, 2014


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2518
I. Venäjä “kuulemma” hyökkäsi Ukrainaan 1,000 miehen voimin, tankeilla ja muun raskaan kaluston kanssa.

Minua huolestuttaa varoittavat varaumat joilla läntinen media ilmoitti tästä tapahtumasta ja uskon että nämä raportit saattavat olla läntistä propagandaa.


”Sotilasjohtajat Ukrainassa syyttivät Venäjää siitä että se on syventämässä ryöstöretkeään Ukrainan alueelle ja lähettää uusia joukkoja Krimin rajalle. Venäjän sotilaita, tankkeja ja raskasta tykistöä alkoi vyöryä kaakkoiseen Ukrainaan tosissaan torstaina, Ukrainan hallitus sanoi, samoin aseistetut erillisosastot valtasivat tärkeitä kaupunkeja, polttivat rakennuksia ja passittivat alivarustetut Ukrainan joukot täyteen perääntymistilaan – näyte sotilaallisesta voimasta jota Yhdysvallat pitää nyt invaasiona lähestulkoon kirjaimellisesti.”

Huomaa, että lähde tälle väitteelle on Ukrainan hallinto, jolla on panosta kiihdytettäessä kansainvälistä painostusta Venäjään vastaan. Huomaa myös varauma jota käytetään tässä artikkelissa, ”is said to capture (sanotaan vallanneen)”, jonka pitäisi nostaa punaiset varoitusliput mielessäsi. Tämän seuraavan artikkelin otsikko sisältää myös varauman.


”Ukrainan presidentin Petro Poroshenko'n kansallinen turvallisuusneuvosto on määrännyt pakollisen asevelvollisuuden vastauksena siihen mikä näyttää olevan täysimittainen Venäjän invaasio maata kohtaan.”

Huomaa varaumat tässä otsikossa ”Russia Appears (Venäjä näyttää)” ja tämän artikkelin ensimmäisessä lauseessa ”seems to be (näyttää olevan)” täysimittainen Venäjän invaasio.

Onko Venäjä hyökännyt Ukrainaan vai ei? Me uskomme että venäläisiä joukkoja on aina ollut Ukrainan maaperällä neuvonantajina ja mahdollisesti ”venäläismielisinä kapinallisina”, mutta olemme aina epäilleet sitä, että järjestäytyneet Venäjän joukot olisivat hyökänneet. Jos invaasio on todellinen, niin näiden uutisartikkelien ei tarvitse sisältää näitä varaumia; nämä journalistiset varoitukset eivät olisi tarpeen. Kuten tiedätte, olen ollut hyvin skeptinen kaikkeen mitä Yhdysvaltain hallitus sanoo, koska olen katsonut sen valheita aikana jolloin olin sijoitettuna Pentagonin alaiseen tiedustelulaitokseen Okinawassa, lähes kolmen vuoden ajan. Top Secret/Crypto -luvallani, katselin ensikädeltä päivittäisiä valheita joita tuli Washingtonista.

Tänään, Washington D.C. on edelleen johtavassa asemassa koskien Uuden Maailman Järjestyksen luomista, joten meidän ei pitäisi olla yllättyneitä kuullessamme, että hallituksemme voi valehdella meille Venäjän osallistumisen laajuudesta Ukrainassa. Muistettakoon että Venäjä kieltää hyökänneensä Ukrainaan.


”Venäjän ainoa reaktio NATO'n syytöksille sotilaallisesta sekaantumisesta Ukrainassa tulee olemaan johdonmukainen kannanotto verenvuodatuksen lopettamiselle ja luoda vuoropuhelu sotivien osapuolien välille Ukrainassa, Venäjän ulkoministeri sanoi … ”Ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme kuulleet villejä arvauksia, vaikka faktoja ei ole koskaan esitetty tähän mennessä”, Lavrov sanoi lehdistötilaisuudessa Moskovassa.”

” 'On ollut raportteja satelliittikuvista paljastaen Venäjän joukkojen liikkeistä. Ne ovat osoittautuneet kuviksi videopeleistä. Uusimmat syytökset sattuvat olemaan paljolti samaa laatua', hän sanoi.”

Tässä muutamia syitä miksi uskon että NATO'n syytökset, että Venäjä on hyökännyt Ukrainaan, ovat vääriä:

1) Ukrainan vastustuskyky liittyä Venäjän johtamaan supervaltio #5:een romahtaa melko nopeasti koska maan talous on sekaisin. Venäjän ei tarvitse hyökätä saattaakseen Ukraina polvilleen, sen on vain pidettävä yllä painetta sotilaallisesti, taloudellisesti ja diplomaattisesti.

2) Ukraina tietää, että liittyminen Euroopan Unioniin on resepti katastrofille, koska tiukka taloudellinen valvonta tulee välittömästi käyttöön, aiheuttaen samanlaisia taloudellisia ongelmia, joista EU-maat, kuten Espanja ja Kreikka, ovat jo kärsimässä.

3) Tunkeutuminen vain 1,000 sotilaalla on miltei naurettavaa. Jos Venäjä aikoisi todella hyökätä, se tekisi niin paljon suuremmilla joukoilla, mahdollisesti 100,000 sotilaan avulla.

4) Venäjällä on paljon enemmän hävittävää todellisen invaasion kautta verrattuna vain pitämään painetta yllä.

Näiden syiden tähden, on mielestäni erittäin todennäköista että Lännen johtajat valehtelevat Venäjä-johtoisesta Ukrainan invaasiosta.

Raamattuun uskovien kristittyjen ei pitäisi olla yllättyneitä saadessaan tietää että poliittiset johtajamme valehtelevat säännöllisesti meille. Onhan Jeesus varoittanut meitä profeetallisesti, että aikakauden lopussa, vertaansa vailla oleva valehtelu ja petos on yksi niistä merkeistä, kun aikakauden loppu on lähellä. Matteuksen luvun 24 jakeissa 4, 11 ja 24, Jeesus varoitti meitä olemaan eksymättä. Petos on New Age'n leimaa antava ominaispiirre. Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ja ihmiset, jotka ovat mukana käynnistämässä Uutta Maailman Järjestystä, eivät todellakaan ole sellaisia ihmisiä kuin he tuntuvat olevan pinnalta katsoen. New Age -kirjoittajat varsin rohkeasti väittävät että fundamentalistikristittyjä ja ortodoksijuutalaisia pitää eksyttää. Muistatko Jeesuksen profeetalliset varoitukset koskien aikakauden loppua?

"Jeesus vastasi ja sanoi heille: Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä." (Matteus 24:4)

"Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät ja johtavat monia harhaan." (Matteus 24:11)

"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin (Jumalan valitut)." (Matteus 24:24)

Siksi vertaansa vailla oleva eksytys tulee olemaan aikakauden lopun luonteenomainen tunnusmerkki. Lisäksi jae 24 kertoo meille että tämän luokan eksytys tulisi kahdesta lähteestä.

1) Väärät kristukset – Monet uskovat että tämän tyyppinen henkilö on uskonnollinen johtaja, mutta se ei voi olla totta, koska seuraava henkilötyyppi josta Herra varoittaa, on 'väärä profeetta', joka on ehdottomasti uskonnollinen. Jos Jeesus olisi puhunut uskonnollisesta henkilöstä, kun hän käytti sanaa 'kristukset', Hänen olisi pitänyt sanoa,

”Sillä vääriä uskonnollisia johtajia ja vääriä uskonnollisia profeettoja nousee”, ja tuossahan ei ole mitään järkeä.

Muinaisessa juutalaisuudessa, sana 'Kristus' tarkoittaa Messiaan virkaa. Useimmat juutalaiset uskoivat, että virka oli lähinnä poliittinen, koska he olivat tietoisia profetioista joiden mukaan juutalainen messias hallitsisi kaikkia maailman kansoja ikuisesti Jerusalemista käsin. Tuo on poliittinen virka. Lopullinen 'väärä kristus', josta Jeesus varoitti, tulee olemaan Raamatun Antikristus.

Jeesuksen varoitus tässä kohtaa oli varoitus poliittista hahmoa vastaan, joka yhä uudestaan valehtelisi kansalleen. Nykyään kristityt virheellisesti luulevat että he voivat uskoa siihen mitä poliitikot kertovat heille, unohtaen täysin Jeesuksen varoituksen tässä kohden että vääriä poliittisia johtajia tulee nousemaan ja työskentelemään yhdessä väärien profeettojen kanssa jotka väkevästi pettävät ihmisiä. [Voi kuinka hyvä esimerkki tästä oli Persianlahden sodan aikana vuonna 1991 kun USA:n presidentti George H.W. Bush (Skull & Bones) rukoili yhdessä pastori Billy Graham'in (vapaamuurari) kanssa Valkoisessa Talossa päiväkausia. Todellakin ennakkotapaus parivaljakosta lopullista Antikristusta ja Väärää Profeettaa ajatellen. Suom. Huom.]

2) Väärät profeetat – Tällainen henkilö on ehdottomasti uskonnollinen henkilö joka puhuu valheita ja puolitotuuksia. [Esim. Leo Meller joka ylisti aikoinaan presidentti George W. Bushia (Skull & Bones). Lue http://files.kotisivukone.com/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/george_w__bush_on_uudestisyntynyt_kristitty.htm, Suom. Huom.]

Monet kristityt tänä päivänä ovat tietoisia vääristä profeetoista, mutta ovat totaalisesti harhassa, kun tulee kyse poliitikkojen valehtelusta yhä uudelleen.

Kuten Jeesus sanoi, "Katso, minä olen varoittanut teitä etukäteen." (Matt 24:25)


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2635
DVD

II. Presidentti Obaman on parempi olla varovainen siinä miten hän asennoituu ilmaisku-kampanjaan Syyriaa vastaan.

Hyökkäämällä yksipuolisesti suvereeniin valtioon vastalauseista välittämättä tulee asettamaan ennakkotapauksen, niin että Venäjä voi ottaa mallia Ukrainassa.

Mikä on hyväksi hanhelle on ehdottomasti hyvää uroshanhelle!


”Syyrian ulkoministeri varoitti Yhdysvaltoja maanantaina olemaan tekemättä ilmaiskuja Syyrian sisäpuolella Islamilaisen Valtion militantteja vastaan ilman Damaskoksen suostumusta, sanoen että mitä tahansa sellaista hyökkäystä pidettäisiin aggressiivisena. Walid al-Moallem'in sanat tuntuivat ajoitetulta tekemään tyhjäksi kaikki USA:n sotatoimet Syyriassa. Presidentti Barack Obama on vastustanut Yhdysvaltain sotatoimien aloittamista Syyriassa kolmen vuoden ajan … Mutta nyt, Obama kohtaa painostusta oman armeijansa johtajilta mennä jahtaamaan Islamilaista Valtiota Syyrian sisäpuolelle.”

Tämä syyrialainen virkamies on nyt haastanut taisteluun mahtavan Amerikan Yhdysvallat: hän ei halua Amerikan ilmaiskuja maa-alueelleen. Hän ei tarvitse Amerikan apua kukistaakseen ISIS'in. Itseasiassa, uutisraportteja on noussut esille viime viikkoina, että Syyrian presidentti Assad seuraa ainutlaatuista strategiaa. Hän on väliaikaisesti liittymässä ISIS'in seuraksi yhteiseen hyökkäykseen Lännen tukemaa militanttia armeijaa vastaan joka on käynyt sotaa Syyrian hallintoa vastaan viime vuodet.

Assadin sanotaan suunnittelevan kääntää myöhemmin aseensa ISIS'tä vastaan heti kun Lännen tukemat kapinalliset on neutraloitu. Tämä strategia näyttää olevan vaikutelma.

Jos presidentti Obama päättää määrätä Amerikan ilmaiskut vastoin Syyrian vastalauseita, hän on juuri avannut mahtavan Pandoran lippaan Venäjälle. Obama olisi silloin ohittanut suvereenin, vaaleilla valitun Syyrian hallinnon vastalauseet; ja siksi, Valkoinen Talo ei voisi moittia, jos Venäjä tekisi saman Ukrainaa vastaan.

Yhdysvaltain hallitus on heikoilla jäillä Syyriassa ja sen olisi paras perääntyä! Kukistakoon Assadin joukot kapinallisarmeijan joka on osoittautunut lähes yhtä vastenmieliseksi kuin ISIS, ja sallittakoon hänen sitten kääntää armeijansa aseet ISIS'tä vastaan.

1 kommentti:

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com