Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 19. helmikuuta 2019

Merkkejä siitä, että seurakunta menee pian ylös

Tässä Rapture Ready -sivustolta patrioottisen amerikkalaisen profetiatutkijan paljastusta ja analyysia maailmanhallituksen ja -uskonnon kehittymisestä raamatullista Ahdistuksen aikaa varten tuoreiden tapahtumien perusteella, mikä vihjaa Kristuksen morsiusseurakunnan pikaiseen ylösottoon eli tempaukseen. Artikkelin suomensi: Olli R.

------------------------

Merkkejä siitä, että seurakunta menee pian ylös (Signs That the Church Will Soon Go Up) :: By Daymond Duck

Published on: February 17, 2019 by RRadmin7 Category: Daymond Duck, General Articles

https://www.raptureready.com/2019/02/17/signs-church-will-soon-go-daymond-duck

Tällä viikolla eräs lukija lähetti minulle linkin 2 min. 38 sek. kestävään videoon Super Bowl 39:n avajaistilaisuudesta, ja se osoittaa selvästi, kuinka pitkälle kansakuntamme ja NFL ovat pudonneet viimeisten 14 vuoden aikana ja kuinka paljon meidän täytyy rukoilla Amerikan puolesta.

Se on inspiroiva, ja tässä on linkki niille, jotka haluavat nähdä sen.

http://wallythekat.tripod.com/A_Pages/AA-Videos-YOU-Tube/NFL.html

Helmikuun 4. päivänä 2019, paavi Francis ja Sheikki Ahmed al-Tayeb, kenties tärkein imaami sunni-islamissa, tapasivat Abu Dhabi'ssa allekirjoittaakseen "Asiakirjan ihmisten veljeydestä maailman rauhan ja yhdessä elämisen puolesta" kaikkien maailman uskonnollisten johtajien läsnäollessa.

Asiakirja rohkaisee ihmisiä kaikista uskomuksista kättelemään keskenään, halaamaan toisiaan, suutelemaan toisiaan, ja rukoilemaan toistensa kanssa.

Asiakirja rohkaisee rauhaa kaikkien uskontojen välille ja sanoo, että kaikki uskonnot ovat Jumalan tahto.

Asiakirja käyttää toistuvasti sanaa Jumala viittaamaan sekä Allah'iin että kristittyjen Jumalaan (Jehova) ikään kuin muslimit ja kristityt palvoisivat samaa Jumalaa.

Valitettavasti asiakirjassa ei mainita koskaan Jeesusta.

Asiakirja sanoo, että kaikki uskonnot ovat Jumalan hyväksymiä (ajattele Suurta Babylonia, maan porttojen ja kauhistuksien äitiä (Mystery Babylon the Great, the Mother of Harlots ja Abominations of Earth)).

Helmikuun 5. päivänä 2019, Liittovaltion tilaa käsitelleessä puheessaan, presidentti Trump sanoi: "Yhdysvalloista ei tule koskaan sosialistista maata."

Mieti, mitä presidentti sanoi, sen tosiasian valossa, että monet YK:ssa, EU:ssa ja Yhdysvalloissa haluavat perustaa sosialistisen maailmanhallituksen vuoteen 2030 mennessä. [Daymond Duck menee metsään. Maailmanhallitus tulee olemaan fasistinen, jonka edelläkävijä oli natsi-Saksa. Lue https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/uusi_maailmanjarjestys_on_henkiin_heratettya_natsismia.htm, Suom. huom.]

Presidentti Trump sanoi: "Amerikka perustettiin vapaudelle ja itsenäisyydelle - ei hallinnon pakkovallalle, ylivaltaisuudelle ja kontrollille." "Olemme syntyneet vapaiksi, ja me pysymme vapaina."

Mieti tätä sen tosiasian valossa, kun Raamattu opettaa, että maailmanhallitus käyttää pedon merkkiä pakottaakseen, hallitakseen ja kontrolloidakseen kaikkia maan päällä.

Presidentti Trumpin "Amerikka ensin" (anti-globalismi) näkemykset ovat tärkeä syy siihen, miksi häntä vihataan niin paljon, ja ettemme unohtaisi, hänet tullaan lopulta korvaamaan.

Helmikuun 6. päivänä 2019, paavi Francis palasi Vatikaaniin, jossa hän sanoi, että islamilainen maailma ja kristillinen maailma työskentelevät yhdessä edistääkseen yhteisiä arvoja (yhdessä edistävät yhden-maailman uskonnollisia arvoja).

Hän sanoi: "Me sitoudumme levittämään aitoja arvoja (jotkut kutsuvat sitä globaaliksi etiikaksi) ja rauhaa kaikkialla maailmassa" (he haluavat rauhaa ja turvallisuutta).

Ei-kristillinen (anti-Jeesus) maailmanhallitus ja maailmanuskonto esiintyvät samanaikaisesti Ahdistuksen aikana.

Jos maailman johtajat pystyvät perustamaan yhden-maailman hallituksen vuoteen 2030 mennessä, tulee olemaan myös yhden-maailman uskonto vuoteen 2030 mennessä.

Helmikuun 7. päivänä 2019, sosialistinen kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez (nainen, joka äskettäin sanoi: "Maailma päättyy 12 vuoden kuluttua, jos emme käsittele ilmastonmuutosta") ja senaattori Ed Markey esittelivät päätöslauselman, jossa hahmotellaan heidän vihreä New Dealinsa Yhdysvaltoja varten, jonka oletetaan saavuttavan kasvihuonekaasupäästöissä nettomääräisen nollatason vuoteen 2030 mennessä.

Jos päätöslauselma hyväksytään, se kuluttaa biljoonia dollareita, korvaa lentokoneet nopeilla sähköjunilla, korvaa bensiinipolttoiset ajoneuvot sähköautoilla, päivittää jokaisen talon ja rakennuksen Yhdysvalloissa, jotta ne voisivat olla energiatehokkaampia, vähentää merkittävästi Amerikan ydinvoiman käyttöä, nostaa rikkaiden verot 70 prosenttiin, käyttää vain aurinkoenergiaa, tekee jotain karjan kaasupäästöille, ja paljon muuta.

Useat asiantuntijat, mukaan lukien jotkut demokraatit, sanoivat nopeasti, että tämä päätöslauselma pilaisi tai tuhoaisi Yhdysvallat.

Kysymys: "Miksi sosialisti esittäisi päätöslauselman, joka pilaa tai tuhoaa Yhdysvallat vuoteen 2030 mennessä?"

Voisiko olla niin, että tämä median lemmikki on niiden pupetti, jotka haluavat sosialistisen maailmanhallituksen vuoteen 2030 mennessä? [Edelleen ihmettelen kirjoittajaa. Maailmanhallitus ei tule olemaan sosialistinen, vaan sosialismin ja kapitalismin risteytys, eli Hegelin teorian mukaisesti synteesi (fasismi), joka syntyy teesistä (kapitalismi) ja antiteesistä (sosialismi). Suom. huom.]

Samana päivänä, kun Ocasio-Cortez'in päätöslauselma julkaistiin, ilmoitettiin, että Australian pääministerin Tony Abbott'in johtava talousneuvonantaja Maurice Newman kutsui ilmastonmuutosta osaksi YK:n juonta maailman haltuunottamiseksi.

Hän kutsui ilmastonmuutosta "koukuksi" YK:n maailmanlaajuisen valvonnan laajentamiseksi, ja hän sanoi, että kyse on Uudesta Maailmanjärjestyksestä YK:n valvonnassa.

Tässä vaiheessa mielestäni olisi hyvä mainita jotain aiemmasta artikkelista, jonka kirjoitin heinäkuussa 2018 otsikolla ”According to the Bible (Raamatun mukaan)”.

Se löytyy osoitteesta www.raptureready.com ja kohdasta ”Featured End Times Writers (Lopunaikoja esille ottaneet kirjoittajat)”, mutta tässä se, mitä siinä sanotaan:

”Raamatun mukaan Väärä profeetta johtaa globaalia uskontoa ja vaikuttaa yhdessä kymmenen poliittisen johtajan (kymmenen kuninkaan) kanssa ajaakseen heidän etua, vainotakseen ja tappaakseen niitä, joista tulee uskovia tuona aikana (Ilm. 17:1-6).

”Kirjailija nimeltä Baxter Dmitry kertoi äskettäin, että Vatikaanissa asuva piispa (Athanasius Schneider) kertoi sanomalehdelle (La Repubblica, päivämäärää ei annettu, mutta 10. heinäkuuta 2018 nurkilla), että Vatikaaniin on tunkeuduttu globalististen johtajien avulla, jotka ovat päättäneet hävittää kristinuskon Euroopasta ja Lännestä.

”Piispa Schneider'in mukaan ”yksi heidän keskeisistä taktiikoistaan merkitsee maahanmuuttajien tulvaa Euroopan maihin, jotta he voivat laimentaa mantereen kristillistä perustaa ja muuttaa radikaalisti kansallista kulttuuria ja identiteettiä.”

”Artikkelissa sanotaan, että paavi Francis on yksi näistä johtajista ja piispa Schneider vihjaili, että George Soros maksaa Vatikaanin globalisteille.

”Paavi Francis ja uskonnolliset globalistit Vatikaanissa vehkeilevät Uutta Maailmanjärjestystä ajavien poliittisten johtajien kanssa perustaakseen antikristillisen maailmanuskonnon.

Luulen, että muistin edellä mainitun kirjoituksen siksi, että kamppailu maahanmuutosta ja muurista Amerikan rajalla Meksikon kanssa on muuttamaisillaan Amerikan kansallista kulttuuria ja identiteettiä maailmanhallituksen ja maailmanuskonnon luomiseksi.

Tietyssä mielessä ylhäällä näytetään kysyttävän: "Miksi sosialisti esittäisi päätöslauselman, joka pilaisi tai tuhoisi Yhdysvallat vuoteen 2030 mennessä", mutta juuri tämä on se, mitä vuoden 2018 artikkelissa sanottiin Vatikaanin globalistien haluavan tehdä Euroopassa ja Lännessä (Yhdysvallat jne.).

Taistelu (jossa YK, katolinen kirkko ja George Soros ovat mukana) koskien muuria Amerikan rajalla Meksikon kanssa on itseasiassa taistelua Amerikan kulttuurin muuttamisesta.

Lopuksi, 10.-12. helmikuuta 2019 The World Government Summit piti vuosittaisen huippukokouksensa Dubai'ssa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.

Siihen osallistui poliittisia johtajia kaikkialta maailmasta, jotka ovat kiinnostuneita maailmanhallinnosta.

Muun muassa teknologiasta ja innovaatioista keskusteltiin.

Paavi Francis puhui ryhmälle videon välityksellä.

Hän vaati maailmanlaajuista yhtenäisyyttä (globaalia uskonnollista yhtenäisyyttä) ja tukea YK:n kestävän kehityksen tavoitteille (maailmanhallituksen tavoitteet).

Ajattele sitä: The World Government Summit'in huippukokous kutsui keskustelemaan kolmesta asiasta, jotka ovat huomattavia merkkejä Ahdistuksen ajasta (teknologia, maailmanuskonto ja maailmanhallitus).

Nämä ovat merkkejä siitä, että seurakunta tulee pian nousemaan ylös tempauksessa.

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

2 kommenttia:

  1. Tarkennus: Maailmanhallitus ei voi toteutua suoraan fasistisena, vaan se kehittyy ovelasti muka sosiaalisena ja humanistisena, kunnes valta on saavutettu, se muuttuu fasistiseksi orjuuttajavallaksi vaivanajassa. Saatana tässä esiintyy aluksi valkeuden enkelinä, kunnes se näyttää todellisen olemuksensa.Näin mie käsitän tään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, viimeistään vaivanajan puolivälissä, kun pedonmerkki otetaan käyttöön, maailmanhallitus näyttää todelliset kasvonsa. Silloin myös alkaa juutalaisten vaino ja kristittyjä tapetaan. Tulee vaan mieleen Antikristus, joka aluksi on 1. sinetin valkoisella hevosella ratsastava "rauhanmies", mutta puolivälissä Ahdistusta alkaa vainota juutalaisia ja he pakenevat Petraan (Dan. 9:27). Presidentti Trumpin kaksinaamaisuudesta olenkin puhunut paljon. Hän usein kääntää kelkkansa aivan toiseen suuntaan ja yllättävästi (esim. suhtautuminen Pohjois-Korean johtajaan).

      Mitä tulee talouteen, niin se kyllä on fasistinen talousjärjestelmä heti alusta lähtien vaivanajassa. Pian alkava Kolmas maailmansota aiheuttaa sellaisen romahduksen, että sen jälkeen siirrytään tulevan vapaamuurarien Kristuksen suunniteltuun ja säänneltyyn talouteen (puhdas markkinatalous kuolee). Lue seuraava artikkeli.

      https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/finanssikaappaus_valmis-_amerikan_talous_on_nyt_tiukasti_kontrolloitu.pdf

      Poista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com