Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 20. toukokuuta 2019

Lisääntyvät jännitteet Iranin suhteen omaavat profeetallisen merkityksen vaikka eivät johtaisikaan välittömään sotaan

Tässä tuore suomentamani pastori J.D. Farag'in Lähi-idän profetiapäivitys viime sunnuntailta, jossa käsitellään lisääntyviä jännitteitä Iranin suhteen, jotka mahdollisesti johtavat pian 3. maailmansotaan (ns. Googin sota). Nykyinen tilanne Lähi-idässä on niin tulenarka, että sodan syttyminen ei tarvitse enää suurtakaan kipinää, sillä menneen viikon tapahtumat, joista pastori Farag kertoo päivityksessään, olivat jo hyvin eskaloivia ja kiistaa aiheuttavia. Yksikin väärä liike Iranin puolelta, tai joka saadaan näyttämään siltä (False Flag -isku), voi saada aikaan Illuminatin haluaman sodan, josta nousee Uusi Maailman Järjestys (NWO). Mutta, vaikka nykyinen kriisi ei johtaisikaan välittömään sotaan, niin silti kehitys Lähi-idässä on Raamatun profetian mukaista, joka jossain vaiheessa purkautuu apokalyptiseksi katastrofiksi. Now, It's the Point of No Return!

----------------------------

Mid-East Prophecy Update – May 19th, 2019


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 19.5.-19. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://drive.google.com/drive/folders/1Dol7QQodiU64u2olM_flQPkMzVIjOcrf (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. käsittelee lisääntyviä jännitteitä Iranin suhteen ja miksi jo tällä on väliä riippumatta siitä, päädytäänkö sotaan.


- Tämänkertaisessa profetiapäivityksessä haluan käsitellä sitä, mitä jotkut kutsuvat ”sotarumpujen lyönneiksi”, kun Irania koskevat jännitteet lisääntyvät.
- Näin tehdessäni toivon vastaavani kysymykseen profeetallisesta merkityksestä riippumatta siitä, johtaako tämä täysimittaiseen sotaan.
- Tällä tarkoitan, että miten tämä äskettäinen eskaloituminen sopii Raamatun profetian palapeliin kaikkien muiden palasten kanssa, jotka ovat tällä hetkellä pelissä.
Aloitan tästä Ynet News -raportista, joka koskee energiaministeri Yuval Steinitz'ia, joka kuuluu Netanyahu'n turvallisuuskabinettiin, kun hän varoittaa ja lainaan: ”Jos on jonkinlaista suurpaloa Iranin ja Yhdysvaltojen välillä, Iranin ja sen naapureitten, en sulje pois sitä mahdollisuutta, että he [Iran] aktivoivat Hizbollah'in (Libanonissa) ja Islamilaisen Jihad'in Gazasta, tai jopa yrittävät ampua ohjuksia Iranista Israelin valtioon…”

Tämä varoitus proxy-sodasta ei jää tyhjäksi puheeksi tämän Times of Israel -raportin nojalla, kun sen mukaan Iranin ylin kenraali Qassem Soleimani on tavannut Iraniin kytköksissä olevia irakilaisia puolisotilaallisia joukkoja Bagdadissa ja kehottanut heitä ”valmistautumaan proxy-sotaan” keskellä nopeasti kohoavia jännitteitä Washingtonin ja Teheranin välillä. Johtavan tiedustelulähteen mukaan, ”Se ei ollut kutsu aseisiin, mutta ei ollut kaukana siitä.” …Jännitteet Washingtonin ja Teheranin välillä ovat nousseet viime viikkoina sanasodaksi Yhdysvaltojen ja Iranin johtajien välillä, väitteiksi sabotaasihyökkäyksistä, jotka kohdistuivat Yhdistyneiden arabiemiirikuntien rannikolla sijaitseviin öljytankkereihin, lennokkihyökkäykseksi saudien öljyputkilinjaa vastaan, jonka Jemenin Iran-liittoutuneet kapinalliset väittävät tehneensä, sekä Yhdysvaltain sotalaivojen ja pommikoneiden lähettämiseen alueelle.

Jerusalem Post'in mukaan jännitteet ovat niin korkeat, että Yhdysvaltain ulkoministeriö on määrännyt lähdön ”ei-keskeisille (nonemergency) Yhdysvaltain hallinnon työntekijöille” Irakista. ...Lausunnossa kehotettiin niitä, joita asia koskee, ”välttämään Yhdysvalloille kuuluvia tiloja Irakissa” ja "poistumaan kaupallisella kulkuvälineellä niin pian kuin mahdollista.” Lausunto tuli sen jälkeen, kun Yhdysvaltain asevoimien päämaja Lähi-idässä (CENTCOM) nosti uhkatasoa Irakissa ja Syyriassa tiistaina, antamalla julkilausuman, jossa todetaan, että amerikkalaiset joukot, jotka on sijoitettu sinne, ovat korkeassa hälytystilassa mahdollista ”välitöntä” hyökkäystä vastaan Iranin ja sen edustajien taholta.

Säästän sinut edestakaiselta retoriikalta, koska ei näytä siltä, että kukaan olisi perääntymässä pikaisesti ja milloin tahansa huolimatta yleisestä konsensuksesta, jossa kukaan ei halua sotaa. Al Arabiya'n mukaan ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että olisi tulossa jonkinlaisia kahdenvälisiä neuvotteluita, erityisesti Iranin osalta, jonka ulkoministeri sanoi, ettei ole olemassa ”mitään mahdollisuutta” neuvotteluille Yhdysvaltojen kanssa vähentämään jatkuvasti nousevia jännitteitä.

- Tämä vie meidät kysymykseen tämän kehityksen profeetallisesta merkityksestä riippumatta siitä, johtaako tämä sotaan.
- Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että koska jännitteet ovat niin korkeat ja vauhti on rakentumassa, niin jonkin on annettava periksi.
- Vaikka tämä kaikki olisi vain poliittista poseerausta, Raamatun profetia kuvaa täsmälleen sitä, mitä näemme tapahtuvan jo nyt.
- Uskallan sanoa, että Jesajan luvun 17 ja Hesekielin luvun 38 erityiset profetiat yhdessä monien muiden kanssa ovat alkaneet toteutua.
- Tästä syystä meidän on kysyttävä itseltämme kysymys, että onko parempi olla valmis ja ettei se tapahdu, kuin että olisi päinvastoin.
- Väitän, että kaikkien profetioiden läheneminen tai yhteentuleminen samanaikaisesti on tilastollisesti mahdotonta ollakseen vain sattumaa.
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-19 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com