Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 18. helmikuuta 2020

Kolme merkittävintä profeetallista kehitystä seurattaviksi lähitulevaisuudessa helmikuun puolivälistä 2020 lähtien by J.D. Farag

Tässä tuore Lähi-idän profetiapäivitys pastori J.D. Farag'ilta, jonka suomensin. Pastori Farag keskittää huomionsa kolmeen merkittävään profeetalliseen kehitykseen, joiden perusteella lainailee uutisartikkeleita. Nämä kehitykset saavat täyttymyksensä 7-vuotisella vaivanajalla, joka seuraa morsiusseurakunnan ylösottoa.

-----------------------------

Bible Prophecy Update – February 16th, 2020


J D Farag on egyptiläisjordanialainen Havaijin Kaneohe'n Calvary Chapel-seurakunnan perustajapastori, jolla on ainutlaatuinen arabinäkökulma Lähi-Idän tapahtumiin ja terve eskatologia. Hän osaa käyttää internettiä esimerkillisen tehokkaasti, kuten ylläolevista linkeistä voi päätellä. Seuraavassa suomennetut ”notet” Lähi-Idän profetiapäivitykseen 16.2.-20. Ne ovat erinomainen tiivistelmä puheesta. Suom. huom.

https://cckministries.com/sermonlibrary?SERIES=00-PRU (nykyään löydät täältä uusimmat engl. PDF-notet profetiapäivityksille)

Pastori J.D. puhuu kolmesta merkittävimmästä profeetallisesta kehityksestä, joita voidaan seurata tulevina päivinä ja viikkoina.


- Haluan puhua teille siitä, mitkä näen kolmena merkittävimpänä profeetallisena kehityksenä seurattaviksi tulevina päivinä ja viikkoina.
- Ensimmäinen on koronaviruksen leviäminen, toinen on Israelin kolmannet perättäiset vaalit vuoden sisään, ja kolmas on siirtyminen kohti maailmanuskontoa.
- Toivon, että yhteisen aikamme päättyessä tänään, meillä kaikilla on parempi käsitys siitä, mitä tämä kaikki meille tarkoittaa.
Aloitamme tällä Guardian'in raportilla siitä, kuinka jos sitä ei estetä; koronavirus voi tartuttaa 60% maailman väestöstä. Koronavirusepidemia voi levitä noin kahteen kolmasosaan maailman väestöstä, jos sitä ei pystytä hallitsemaan, Hongkongin johtavan kansanterveys-epidemiologin mukaan. Hänen varoituksensa tuli sen jälkeen, kun Maailman terveysjärjestön (WHO) johtaja sanoi viimeaikaisista koronaviruspotilaiden tapauksista, jotka eivät olleet koskaan käyneet Kiinassa, että ne voivat olla ”jäävuoren huippu”. Professori Gabriel Leung, joka toimii Hongkongin yliopiston kansanterveyslääketieteen puheenjohtajana, sanoi, että ensisijaisena kysymyksenä on selvittää jäävuoren koko ja muoto. Useimpien asiantuntijoiden mielestä jokainen tartunnan saanut henkilö siirtää viruksen edelleen noin 2.5 muulle ihmiselle. Se antaa ”hyökkäysasteeksi” 60-80%. ”Kuusikymmentä prosenttia maailman väestöstä on uskomattoman suuri luku”, Leung kertoi Guardianille...

- Tämä tapahtuu yhdessä Afrikan heinäsirkkainvaasion kanssa, joka asiantuntijoiden mukaan on tuhoisin vitsaus elävässä muistissa.
- Syy, miksi painotan tätä, johtuu siitä kun Raamattu sanoo, että tällaiset vitsaukset ja ruttotaudit lisääntyvät viimeisinä päivinä.
- Matteuksen luvussa 24:4-8, Jeesus vertaa sotia, sotahuhuja, kansannousuja, nälänhätää, ruttoa ja maanjäristyksiä synnytystuskiin.
Ilmestyskirja 6:7-8 (KR 33/38)”Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.”
- Johannes kuvailee sitä, mikä joidenkin mielestä on biologista alkuperäiskielen sanojen perusteella Kreikan Uudessa testamentissa.
- Tässä selitys: kreikan sana hallavalle (pale) on ”chloros”, josta saadaan ”chlorine (kloori)”, joka asiayhteydessään voi kuvata mikroskooppista virusta.
- Näin ollen, nämä haitalliset pedot, kreikaksi ”therion”, voivat tarkoittaa tätä kauhistuttavaa ja pelottavaa sairautta, joka tappaa yli ¼ väestöstä. [Wuhanin koronavirus alkoi kuulemma Wuhanin torilta, jossa myytiin eläviä eläimiä, kuten myrkyllisiä käärmeitä. Suom. huom.]
Pidän tätä Israel Hayom -raporttia erittäin mielenkiintoisena joka liittyy ääriliikkeisiin, jotka käyttävät koronaviruksen puhkeamista vihan lietsomiseen juutalaisia vastaan. Anti-Defamation League (yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö antisemitismiä vastaan) varoitti, että ”Ääriliikkeet toivovat viruksen tappavan juutalaisia, mutta ne myöskin käyttävät sen syntymistä antisemitististen teorioiden edistämiseksi sillä, että juutalaiset ovat vastuussa viruksen luomisesta kun levittävät sitä lisätäkseen heidän kontrollia harvennettuun väestöön, tai he pyrkivät saamaan siitä taloudellista hyötyä...” Uusnatsit ja valkoisen ylivallan edustajat käyttävät hyväkseen pelkoja tappavasta koronaviruksesta herättääkseen vihaa juutalaisia kohtaan ja levittämällä salaliittoteorioita sosiaalisen median alustoille, uuden Anti-Defamation League'n julkaiseman raportin mukaan. (Kai tämän ei pitäisi tulla minään yllätyksenä, koska juutalaisia syytettiin Mustasta surmasta Euroopassa vuosina 1346 – 1353, mikä johti sarjaan väkivaltaisia hyökkäyksiä ja joukkomurhia juutalaisyhteisöjä vastaan.)

Tämä vie meidät toiseen seurattavaan asiaan ja tähän Jerusalem Post -artikkeliin koskien Israelin äänestäjien uupumusasentoa kolmannen vaalikierroksen edellä. Post'ia lainaten: ”Tämä on epäilemättä kaikkein tylsin vaalikampanja elävässä muistissa. Kun on kolme viikkoa aikaa ennen äänestyspäivää, myrskyinen sää, koronavirus ja viimeaikainen väkivallan lisääntyminen Länsirannalla ja Gazan kaistalla ovat pääjuttuja, jotka kiinnittävät kansakunnan huomion. Vaaliuutiset tuskin ansaitsevat mainintaa.” Kukaan ei tuota mitään jännitystä. Se shokeeraava tosiasia, että pääministeri Benjamin Netanyahu ei ole enää vain epäilty rikostutkinnassa, vaan hän on lopultakin syytettyjen penkillä lahjusten vastaanottamisesta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä ja odottaa oikeudenkäyntiä, on otettu vastaan kollektiivisella haukotuksella. Ei edes Yhdysvaltain presidentin Donald Trump'in "Vuosisadan sopimus" ole tehnyt vaikutusta paitsi negatiivisella tavalla palestiinalaisten kaduilla.

Tätä kolmatta asiaa varten haluaisin kiinnittää huomionne tähän Breaking Israel News -artikkeliin, joka käsittelee paavia edistämässä maailmanuskontoa Israelin itsenäisyyspäivänä. Tässä se, mitä heillä oli sanottavanaan: ”Historiallisesti, Vatikaani ei ole ollut mikään ystävä juutalaisille, mutta sen uusi aloite, joka yhdenmukaistaa katolisen kirkon islamin kanssa maailmanuskonnossa, saattaa olla suurin uhka koskaan juutalaiselle kansalle. Suuri tapahtuma hankkeen edistämiseksi järjestetään Israelin valtion syntymäpäivänä, joka erään rabbin mukaan sopii hyvin, koska juutalaisuus on viimeinen linnake, joka on täysin yhteensopimaton Uuden maailmanjärjestyksen kanssa. Puheessaan Vatikaanin diplomaateille viime kuussa, paavi Francis ilmoitti Vatikaanin järjestävän maailmanlaajuisen tapahtuman, jonka otsikkona on: ”Globaalin koulutussopimuksen uudelleenkeksiminen (Reinventing the Global Compact on Education)”. ”Tarvitaan maailmanlaajuinen koulutussopimus, jotta meitä voidaan kouluttaa universaalisessa yhteisvastuussa ja uudessa humanismissa”, paavi sanoi, kun hän ehdotti ensimmäistä kertaa huippukokousta.”

- Yhteinen nimittäjä kaikkien kolmen suhteen on, että ne kaikki, kuten monet muutkin, toteutuvat 7-vuotisen Ahdistuksen aikana.
- Nimittäin sekin, joka tuottaa jännitystä karismaattisena pelastajana, eli Antikristus, joka johtaa tätä Uutta maailmanjärjestystä. [AK on satavarmasti Donald J. Trump, Suom. huom.]
- Siksi teemme näitä viikoittaisia profetiapäivityksiä ja päätämme ne Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja yksinkertaiseen pelastuksen ABC:hen.
- Evankeliumi tai hyvä uutinen on se, että Jeesus ristiinnaulittiin, haudattiin, nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja palaa meitä varten jonain päivänä.
Pelastuksen ABC
- A on sen tunnustamista, että olet syntinen ja tarvitset Vapahtajaa, (Room. 3:10, 23; 6:23).
- B on sydämen uskoa siihen, että Jeesus on Herra ja Jumala herätti Hänet kuolleista, (Room. 10:9-10).
- C on vetoamista Herran nimeen ja tunnustamista suun kautta, että Jeesus Kristus on Herra, (Room. 10:9-10, 13).


Arkisto suomennettuihin J.D. Farag'in profetiapäivityksiin vuosilta 2014-20 löytyy osoitteesta: http://nokialainen.blogspot.fi/p/pastori-jd-faragin-profetiapaivityksia.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com