Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Bill and Melinda Gates -säätiö kehittää koronavirusrokotetta, joka voi liittyä Raamatun Pedonmerkkiin!

Tässä suomentamani transkriptiotos pastori J.D. Farag'in tuoreesta profetiapäivityksestä viime sunnuntaina, joka toteutettiin livestriimauksella netissä YouTuben kautta, koska ihmisten joukkokokoontumiset ovat kiellettyjä Havaijilla. Koko puheen transkripti löytyy osoitteesta: https://calvarychapelkaneohe.com/wp-content/uploads/2020/04/Mid-East_Update_2020-04-05-TR.pdf. (Puhe videolla: https://www.youtube.com/watch?v=yYZbcYFOoQw) Tässä suomennoksessa otetaan esille kaksi tärkeää kysymystä liittyen koronaviruskriisin seurauksiin, jotka voivat olla profeetallisia. Eli ensinnäkin kysymys seurakunnan Tempauksen läheisyydestä ja sitten kysymys Raamatun Pedonmerkin toteuttamisesta Tempauksen jälkeen tämän koronakriisin seurauksena. Termit Bill and Melinda Gates -säätiö, pakollinen ID 2020 -rokote, Event 201 liittyvät tähän kaikkeen. Pääasia on, että et ota mitään rokotetta, jossa on mukana jäljitettävä mikrosiru.




Bible Prophecy Update: April 05, 2020
Pastor JD Farag

Siirrytään toiseen kysymykseen, josta me itseasiassa puhuimme meidän torstai-illan Raamatun tutkistelussamme. Kysymys oli: Palautuuko elämämme koskaan normaaliksi vai ei? Haluan ohjata sinut siihen videoon. Se on YouTubessa ja sitten myöskin verkkosivuillamme. Se on opetusta Matteuksen luvusta 24 ja Luukkaan luvusta 17. Se missä Jeesus vastaa perusteellisesti kysymykseen, jonka opetuslapset esittivät hänelle: Millaisia maailmanlopun sekä Hänen paluunsa merkit olisivat? Aikakauden lopun tuleminen ja paluu.

Jeesus vastaa tähän kysymykseen, mutta sitten Hän ryhtyy kuvailemaan tätä skenaariota, joka näyttää siltä, että elämä on tavanomaista, jossa ihmiset ostavat ja myyvät, rakentavat ja istuttavat, menevät naimisiin ja kihlautuvat siihen ajankohtaan saakka, kunnes Noaa meni arkkiin. Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, olisi myös Ihmisen Pojan tulemisen päivinä.

Ja se kuvaa ehdottomasti tilannetta, jossa elämä on tavanomaista, liiketoiminta normaalia. Ja että onko sen oltava tavallista elämää? No silloin, se tarkoittaa sitä, että Tempaus ei voi tapahtua nyt. Joten se mitä teimme torstai-iltana, oli näiden kahden raamattukohdan uudelleentarkastelua.

Kun teimme näin, olimme siinä ymmärryksessä, että tässä ei puhuta Tempauksesta. Se puhuu Toisesta Tulemisesta. Ohjaan taas sinut siihen videoon ja siihen opetukseen. Kannustan teitä myös olemaan kuin berealaiset, kuten meille sanotaan Apostolien tekojen luvussa 17 (jae 11): ”Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.” Joten rohkaisisin ehdottomasti tekemään niin. Selvä.

Tämä vie meidät kysymykseen numero kolme ja se liittyy ID 2020:een (hanke, joka tavoittelee digitaalista henkilöllisyyttä). ”Tapaan nähden, jolla Bill and Melinda Gates -säätiö kehittää koronavirusrokotetta, joka toimitetaan seuranta- ja jäljityslaitteen kanssa ollen 'tatuoinnin' muodossa, voit olla yllättynyt saadessasi tietää, että viime vuoden lokakuun 18. päivänä, viisi kuukautta sitten, Bill and Melinda Gates -säätiö yhdessä John Hopkins -yliopiston ja Maailman Talousfoorumin kanssa isännöivät Event 201 -tapahtumaa kaikista paikoista juuri New Yorkissa. Mikä on Event 201?

No, Event 201 oli korkean tason pandemiaharjoitus, joka simuloi globaalia pandemiaa mallintaen sitä, mitä he kutsuivat [ja lainaan] kuvitteelliseksi koronavirukseksi”, lainaus kiinni. Tämä tapahtui New Yorkissa, lokakuussa, viisi kuukautta sitten [2019]. Tämä herättää kysymyksen: Johtaako tämä globaaliin hallitukseen ja sen kanssa globaaliin talouteen, eli rokote, joka sisältää mikrosirun jäljittämistä ja tunnistamista varten? Tekeekö se näin? Sitten seuraava kysymys kuuluukin: Tuleeko ID 2020 -rokote ja mikrosiru olemaan se, joka pakotetaan kaikkiin ihmisiin? Niin kuin Ilmestyskirjassa kerrotaan, minkä haluan lukea tässä hetken kuluttua. Onko asia näin? Sitten anna minun kiireesti sanoa, että oletko uudestisyntynyt uskovainen Jeesuksessa Kristuksessa?

Et tule olemaan täällä tätä varten, kun siihen annetaan valtuudet, kun se on pakollista. Ja tämä johtuu siitä, koska Jeesuksen Kristuksen seurakunnan Tempauksen on ehdottomasti tapahduttava ennen 7-vuotista Ahdistusta. Jos kysyisit minulta tänään, luulenko, että tämä on se, johon kaikki on menossa? Vastaukseni olisi, että varmasti alkaa näyttää siltä kuin se on. Ja jos vielä kestät minua vähän, selitän miksi.

Forbes julkaisi 18. maaliskuuta artikkelin siitä, kuinka Bill Gates kehotti ottamaan käyttöön kansallisen seurantajärjestelmän koronavirusta varten. Tämä oli Reddit'issä AMA:n aikana, joka on "Ask Me Anything (Kysy minulta mitä tahansa)" -foorumi. Tämä erityinen foorumi kera Bill Gates'in kosketteli COVID-19-koronaviruspandemiaa. Gates vaati perustamaan kansallisen seurantajärjestelmän, joka on samantyyppinen kuin Etelä-Koreassa, sanoen, että Washingtonin yliopisto suorittaa Seattle'ssa tuhansia testejä per päivä. Mutta ketään ei kuitenkaan ole kytketty kansalliseen seurantajärjestelmään.

Se on ongelma. Ja että aina kun saadaan positiivinen testitulos, se tulisi nähdä: Pantava seurantaan, jotta ymmärrämme, missä sairaus on, ja tarvitseeko meidän ottaa lisää sosiaalista etäisyyttä. Kuuntele, mikään tällä hetkellä ei ole pois pöydältä. Olemme globaalissa paikassa, jollaisessa emme ole koskaan ennen olleet. Viime torstaina, The Washington Times julkaisi mielipidekirjoituksen otsikolla, "Bill Gates ja hänen koronavirusta koskevat eturistiriidat (Bill Gates and His Coronavirus Conflicts of Interest)".

Siinä he sanovat ja lainaan: ”Bill Gates vaati juuri [kuuntele] koko Yhdysvaltain kansakunnan täydellistä ja perinpohjaista sammuttamista ja karanteeniin laittamista sanomalla, että laikukkuus, jossa jotkut osavaltiot tekevät näin, ja toiset osavaltiot eivät tee, on asettanut kaikki koronavirusvaaraan.” Lainaten Gates'ia: ”Huolimatta kansanterveysasiantuntijoiden vaatimuksista, jotkut osavaltiot ja piirikunnat eivät ole kokonaan sammutettuja. Joissakin osavaltioissa rannat ovat edelleen avoinna.”

Havaijin Kailua Beach ei muuten ole auki, tiedoksi vain niille, jotka haluavat tietää. Me ajelemme polkupyörillämme, tyttäreni ja minä, joka aamu, ja he ovat sulkeneet tiet. Luulen, että voit löytää jonkun muun kulkureitin ja pääset yhä veden äärelle. Mutta puistomme, meidän Kailua Beach Park, meidän rantapuistomme ovat suljettuina. Joten, hän sanoo, että eräissä osavaltioissa rannat ovat edelleen avoinna ja toisissa ravintolat palvelevat edelleen viemällä pöytiin aterioita. Haluaisin tietää, että missä? Haluaisin jälleen mennä ulos syömään jonakin päivänä. ...

Lainaan edelleen Gates'ia: ”Tämä on resepti katastrofille. Koska ihmiset voivat matkustaa vapaasti läpi osavaltiorajojen, niin viruskin voi. Maan johtajien on oltava selkeitä. Sulkeminen missä tahansa tarkoittaa sulkemista kaikkialla. Ennen kuin tartuntatapausluvut alkavat laskea halki Amerikan, joka voisi viedä...” Ja tämä on kysymys, jonka kaikki esittävät: Kuinka kauan tämä kestää? Hän, Gates, sanoo: ”Se voi viedä 10 viikkoa tai enemmän. Kukaan ei voi jatkaa tavanomaista elämäänsä tai höllentää seisokkia.” Vau.

No, se pahenee. Jos tämä ei ollut tarpeeksi pahaa, Bill Gates'ia haastateltiin torstaina CBS-kanavalla, This Morning -ohjelmassa, jossa hän sanoi ja lainaan: ”Miltä "avaaminen" näyttää?” Toisin sanoen, miltä paluu tuttuun elämäämme näyttää?

Hän sanoo tämän lainauksen: ”... miten on aktiviteettien kuten koulujen ja joukkokokoontumisten laita? [ts. hengellisten seurakuntakokousten] Tietyssä mielessä se voi olla enemmän valinnaista, kunnes olet laajasti rokotettu, tai sitten entisajat eivät välttämättä tule takaisin ollenkaan.” Lainaus kiinni. Vau. Se on aika pahaenteistä. Vau, pastori, masennat todella minua ja toivoin... Ja sanoit meille jopa, että sinulla olisi rohkaisun ja toivon viesti. Tahdon vain, että kestätte minua.

Palatkaamme takaisin kysymykseemme: Onko tämä se, mikä lopulta johtaa globaaliin hallitukseen ja globaaliin talouteen, jossa jokainen on jäljitettävä ja pantava seurantaan ja rokotettava palatakseen takaisin päivittäiseen normaalielämään ja ostamaan ja myymään? Vaikka emme tiedä varmasti, onko se tämä, niin se voi hyvinkin olla johtuen globaalista agendasta, joka on ollut hyvin selkeä. Selvällä ilmauksella, et koskaan halua antaa hyvän kriisin mennä hukkaan. Toisin sanoen, tämä on täydellinen tilaisuus toteuttaa digitaalisella tunnisteella (ID) varustettu rokote ennenkuin ihmisten sallitaan palata takaisin päivittäiseen normielämään.

Ilmestyskirjan luku 13, josta haluan lukea jakeet 16–18, ja kun teen näin, kuuntele ja näe linssien läpi, mitä juuri lainasin. ”Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, ottamaan merkin...” Alkuperäisellä kielellä se voidaan myös kääntää tatuoinniksi (tattoo), merkiksi (mark). ”... oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. [jae 18] Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”

Neljäs ja viimeinen kysymys, johon haluan vastata, on seuraava: Entä jos tämä ei johda siihen, mihin ehdotat sen johtavan? Nimittäin: Seurakunnan Tempaukseen, ensimmäiseksi; 7-vuoden Ahdistukseen, toiseksi; ja sitten 7-vuotisen Ahdistuksen lopussa Jeesuksen Kristuksen Toiseen Tulemiseen.

Entä jos tämä ei ole niin? Toisin sanoen, entä jos käyrä tasoittuu, kuten he toivovat käyvän, ja ehdottavatkin, että se voisi olla näin? Entä jos käyrä tasoittuu ja elämä palaa normaaleihin uomiin? Ja meillä on vielä vuosia jäljellä ennen Tempausta ja kaikki tämä normalisoituminen tapahtuu? No, anna minun ystävällisesti vastata tähän seuraavalla tavalla. Haluaisin paljon mieluummin olla valmis nyt ja Tempausta ei tapahdu kuin että en ole valmis ja Tempaus vain tapahtuu.

------------------

Pastori Farag'in profetiapäivitys 29.3.2020, joka toteutettiin myös livestriimauksella:

https://www.youtube.com/watch?v=G76nB6THoYc

2 kommenttia:

  1. Hyviä Cindy'n videoita tästä meneillään olevasta hulluudesta.

    Will you allow your govmn't to impose forced vaccinations?

    https://www.youtube.com/watch?v=vE6djJmnfUs (8.4.2020)

    Mandatory masks

    https://www.youtube.com/watch?v=g_thbtoYSoo (9.4.2020)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Olli. Vaccineimpactin artikkeli antanee lisävalaistusta sille, miksi Bill Gates rahoittaa aborttiteollisuutta. Sivustolla näyttää olevan kaikkea kiintoisaa.

    https://vaccineimpact.com/2020/covid19-vaccine-makers-using-aborted-fetal-cells/

    Muun muassa tämä video on julkaistu ko. sivustolla. Videoon liittyvä teksti: "I am a physician who has been working at the bedside of COVID+ patients in NYC. I believe we are treating the wrong disease and that we must change what we are doing if we want to save as many lives as possible."

    https://www.youtube.com/watch?v=k9GYTc53r2o

    "Patients need OXYGEN NOT PRESSURE! The ventilators may be causing lung damage because of PRESSURE. Needs to be immediately investigated. 100,000 - 250,000 Americans at risk of lung injury. Change can happen. The time is NOW!"

    https://www.youtube.com/watch?v=QWaq8HoEROU

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com