Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Koronaviruskriisin profeetallisia vaikutuksia ja miksi yleensä raamatullinen Ahdistuksen aika on lähellä by Daymond Duck huhtikuussa 2020

Tässä suomentamani tuore Daymond Duck'in viikoittainen profetiaraportti Rapture Ready -sivustolla, jossa asiaa koronaviruskriisistä, joka VOISI olla alkusoittoa tulevalle Ahdistuksen ajalle, Antikristuksen nousulle, ja epäsuorasti, Ahdistusta edeltävälle Tempaukselle. Joka tapauksessa koronaviruskriisiä käytetään eliitin taholta hyväksi, jotta ihmisiä voitaisiin tulevaisuudessa kontrolloida enemmän. Moni tekee näin itsestään Jumalan vihollisen.

-------------------------

Jumalan viholliset (Enemies of God) :: By Daymond Duck

Published on: April 19, 2020 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2020/04/19/enemies-of-god-by-daymond-duck/

Voin tietenkin olla väärässä; en tiedä kuinka kauan se vie, ja Jumala on ohjaksissa, mutta olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että tämä koronaviruskriisi VOISI (mahdollisesti) olla alkusoittoa tulevalle Ahdistuksen ajalle, Antikristuksen nousulle, ja epäsuorasti, Ahdistusta edeltävälle Tempaukselle.

Tri. Fauci sanoi, että maailma ei palaa normaaliksi, kun tämä kriisi on ohi.

Hän sanoi, että asiat paranevat, mutta meidän on varauduttava ensi vuonna tapahtuvaan koronaviruksen elpymiseen.

Globalistit käyttävät tätä maailmanlaajuista pandemiaa vaatiakseen alueellisia kansakuntaryhmiä (mahdollinen alustus kymmeneen kuninkaaseen) ratkaisemaan kriisin, globaalia johtajaa globaaleine ratkaisuineen; rahatonta yhteiskuntaa pääsemään eroon virus-saastuneista käteisrahoista; valvontayhteiskuntaa kontrolloimaan sitä, kuka voi lähteä kotoa töihin, ostamaan ja myymään, ja ketä on pidettävä karanteenissa eikä heidän näin anneta työskennellä, ostaa ja myydä; kuka voi käydä kirkossa ja kuka taasen ei voi, jne.

Ahdistuksen ajanjakso on väistämätön (Jeesuksen ennustama) ja ilman maailman johtajilta tulevaa merkittävää vastustusta globalistista agendaa kohtaan, sen PITÄISI olla lähellä.
  • Viikunapuu (Israel) syntyi uudelleen vuonna 1948 (Hes. 37; Matt. 24:32).
  • Israel on pian 72-vuotias; sukupolvi on mahdollisesti 70-80 vuotta (Matt. 24:33-35; Ps. 90:10).
  • Jerusalem on koko maailman ongelma (Sak. 12:1-3).
  • Uskonnolliset juutalaiset suunnittelevat Temppelin jälleenrakentamista (Matt. 24:15; 2. Tess. 2:4).
  • Trumpin rauhanesitys on pöydällä (Dan. 9:27).
  • YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on suunniteltu tuottamaan maailmanhallitus vuoteen 2030 mennessä (Dan. 7:23; Ilm. 13:7).
  • Paavi Franciscus tukee maailmanhallitusta ja maailmanuskontoa (Ilm. 13:7-8).
  • Paavi Franciscusta on syytetty toimimisesta vääränä opettajana jopa joidenkin roomalaiskatolisen kirkon johtohenkilöiden taholta (Matt. 24:11).
  • Kristittyjä ja juutalaisia tapetaan päivittäin useissa muslimimaissa (Matt. 24:9).
  • Luonnonkatastrofit lisääntyvät kuten synnytystuskat (Matt. 24:3-8).
  • Useat kirkkokunnat maailmanlaajuisesta Kristuksen seurakunnasta ovat hylänneet raamatullisen moraalin ja hyväksyneet abortin, samaa sukupuolta olevat avioliitot, homoseksuaalit papit, jne. (Ilm. 3:16-17).
  • Laittomuutta (vääryyttä) on runsaasti (Matt. 24:12).
  • Ihmiskunnalla on kyky tuhota kaikki liha (Matt. 24:22).
  • Suurin osa Lähi-idästä on juuttunut sotaan (Matt. 24:6).
  • Eurooppa on jälleen yhdistynyt (Dan. 2:41-44, 9:26).
  • Tieto on lisääntynyt tietokoneiden ja Internetin myötä (Dan. 12:4).
  • Raamattu käännetään pian jokaiselle kielelle, ja evankeliumi kulkee Internetin kautta kaikkialle maailmaan (Matt. 24:14).
  • Näiden merkkien yhteentuleminen on ennennäkemätön indikaattori (Matt. 24:33).

Jeesus sanoi: ”Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. . . niinkuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä” (Luuk. 21:31, 35-36).

Tietäen, että Jumala ei valehtele ja että on mahdotonta Hänen Sanalleen olla toteutumatta (Matt. 24:35), ja tietäen, että voimme nähdä tuon päivän lähestyvän (Hepr. 10:25), vaikuttaa selvältä, että Ahdistuksen aika (kaikkien aikojen pahin tapahtuma maan päällä) on lähellä.

Alla on kahdeksan viimeaikaista tapahtumaa, joilla on profeetallisia vaikutuksia.

Ensinnäkin, mitä tulee Googin ja Maagogin taisteluun, huhtikuun 4. päivänä 2020 ilmoitettiin, että Iran on lähettänyt ohjuksenheittimiä saarelle, josta on näkymä Hormuz'in salmelle.

Raportoitiin myös, että Yhdysvallat ja EU vetävät diplomaattinsa pois Irakista ennakoidessaan Iranin tai sen edustajien hyökkäystä Yhdysvaltain joukkoja vastaan Irakissa.

Toiseksi, koskien maailmanlaajuista talouden romahtamista, 5. huhtikuuta 2020 todettiin, että yli puolet 54 Afrikan maasta on määrännyt valtioidensa sulkemiset (lockdowns), ja he varoittavat talouksiensa romahtamisesta, jos he eivät saa taloudellista apua.

Kolmanneksi, nälänhätää koskien: suljetut rajat, lentokoneita ja helikoptereita koskevat lentokiellot sekä torjunta-aineiden hintojen kolminkertaistuminen on madaltanut pyrkimyksiä ruiskuttaa heinäsirkkavitsausten päälle Afrikassa ja Lähi-idässä.

Heinäsirkkaparvet kasvavat ja vaarantavat miljoonien ihmisten ruokavaraston.

Neljänneksi, huhtikuun 3. päivänä 2020, Wall Street Journal julkaisi mega-globalisti Henry Kissinger'in mielipideartikkelin.

Hän sanoi, että maailman johtajat käsittelevät koronaviruskriisiä kansallisella tasolla, mutta koronavirus ei tunnusta rajoja (selkeä kehotus avoimille rajoille ja maailmanhallinnolle).

Kuten Kissinger näkee sen, tarvitaan maailmanlaajuisia ponnisteluja.

Hän mainitsi, että Bill Gates, Microsoftin pohatta, innokas globalisti ja CFR:n jäsen, on käyttänyt miljoonia (ja aikoo käyttää miljardeja) dollareita rokotteen kehittämiseen koronavirusta varten.

Hän kehotti kansakuntia sallimaan koronaviruskriisin siirtää heidät lähemmäksi Uutta maailmanjärjestystä ja kauemmas nationalismista (jottei Amerikkaa tehtäisi jälleen suureksi).

Hän mainosti alueellistamista, mikä tarkoittaa kymmenen kuninkaan nousua (välivaihe kohti maailmanhallitusta).

Viidenneksi, Kissinger'in maininta Bill Gates'ista artikkelissa, jossa kehotetaan kansallisvaltioita siirtymään lähemmäksi aluejakoa ja Uutta maailmanjärjestystä, on mielenkiintoinen, koska Gates haluaa laittaa kvanttipistetatuoinnin (quantum dot tattoo) kaikille, jotta heitä voidaan seurata ja heidän ostamistaan ja myymistään voidaan kontrolloida.

Kuudenneksi, suunnilleen 7. huhtikuuta 2020 ilmoitettiin, että Jared Kushner, presidentti Trump'in vävypoika, on saanut vastuun Yhdysvaltojen kansallisen koronavirusvalvontajärjestelmän laatimisesta jäljittämään niitä, joilla on tai on ollut tuo virus.

Kushner'illa on nyt määräysvalta useissa ryhmissä Yhdysvaltain hallituksessa.

Seitsemänneksi, 7. huhtikuuta 2020 raportoitiin, että Gates-rokote on saanut FDA:n (Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) hyväksynnän ihmiskokeiden aloittamiseksi.

Kahdeksanneksi, 9. huhtikuuta 2020, entinen kongressiedustaja Ron Paul vaati presidentti Trump'ia erottamaan tri. Fauci'n.

Hra. Paul uskoo, että kriisiä käytetään hyväksi saamaan täydellinen kontrolli ihmisistä.

TIEDOKSI: Se on vienyt minulta jonkin aikaa käsittää, mutta uskon nyt, että globalistit käyttävät koronaviruskriisiä asettaakseen näyttämön maailmanhallitukselle.

Jotkut tarkoittavat hyvää, jotkut ovat Saatanan edustajia; ja tietoisesti tai tietämättä, suurin osa tekee itsestään Jumalan vihollisia.

Tammikuussa 2010, Bill & Melinda Gates kehottivat seuraavaa 10 vuotta olemaan rokotteiden vuosikymmen.

Rokotteiden vuosikymmenellä on johtokunta, jonka yksi jäsen on tri. Anthony Fauci.

YK:n järjestöt WHO, UNICEF, NIAID ja Bill & Melinda Gates -säätiö loivat maailmanlaajuisen rokotussuunnitelman (GVAP), jonka Maailman terveyskokous (World Health Assembly) hyväksyi toukokuussa 2012.

Globaali rokotussuunnitelma tukee YK:n millenniumia koskevia kehitystavoitteita.

Maailman terveysjärjestö (WHO) haluaa, että kansakunnat ja kansakunta-alueet (joiden johtajina ne tulossa olevat kymmenen kuningasta) hyväksyvät maailmanlaajuisen rokotussuunnitelman.

Vuonna 2020 ja sen jälkeen, he haluavat ulottaa rokotusten edut kaikille ihmisille maapallolla (vaativat lasten rokottamista kirjoittautuessaan kouluun, aikuisten rokottamista, jotta voivat käydä töissä, ostaa ja myydä, jne.).

On laajalti raportoitu, että Bill & Melinda Gates haluavat pakolliset maailmanlaajuiset rokotukset ja vaaditun kvanttipiste-tunnistusseurantajärjestelmän (quantum dot ID tracking system).

Tri. Fauci ja tri. Birx ovat sidoksissa toisiinsa ja Bill Gates'iin (Birx'in tytär on Gates-säätiön varajohtaja), he konsultoivat presidentti Trump'ia, ja Fauci haluaa pakottaa tunnistusseurantajärjestelmän jokaiselle amerikkalaiselle.

Video on verkossa, jossa tohtori Fauci tekee virheitä (tai valehtelee) ja on ristiriidassa presidentti Trump'in kanssa.

Jotkut lääkärit ovat onnistuneesti käyttäneet hydroksiklorokiinia ja sinkkiä koronavirusta vastaan, mutta tohtori Fauci vastustaa sitä.

Huhtikuun 3. päivänä 2020, Tucker Carlson sanoi, että tri. Fauci'n sulkutilaa koskevat ehdotukset (ehkä vuosi tai enemmän, kunnes rokotetta on) tulevat olemaan "kansallinen itsemurha".

Presidentti Trump spekuloi äskettäin sillä, että pitäisikö hänen erottaa Fauci vai ei.

Hän ei kysynyt minulta, mutta sanoisin: "Kyllä!"

Huhtikuun alussa 2020 kerrottiin, että Bill & Melinda Gates -säätiö sitoutui antamaan 10 miljardia dollaria rokotusvuosikymmenelle.

Tässä on linkit kolmeen artikkeliin, mutta niitä on paljon enemmän.

Washingtontimes.com: Anthony Fauci asettaa näyttämön pakolliselle – tuottoisalle! – rokotteelle

WHO.int: Rokotusvuosikymmen - Globaali rokotussuunnitelma 2011–2020

Everywomaneverychild.org: Rokotusyhteistyön vuosikymmen

Sattumoisin, YK:n järjestö WHO sai 400 miljoonaa dollaria Yhdysvaltojen rahoitusta vuonna 2019, ja presidentti Trump uhkasi leikata sitä WHO:n Kiinan suosimisen takia.

Gates-säätiö on maailman toiseksi suurin avustaja WHO:lle (enemmän kuin mikään muu kansakunta lukuunottamatta Yhdysvaltoja).

Jos Jeesus tulisi tänä iltana, niin oletko valmis?

Prophecy Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com