Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Tucsonin ampujalla Mustan Magian rituaali ennen tekoaan!

Tässä Cutting Edge -ministeriön tuoreesta viikkokirjeestä poimittu osio koskien Arizonan ampumistapauksen syyllistä Jared Lee Loughner'ia, joka oli ottanut voimakkaita psykotrooppisia lääkkeitä (hallusinogeenejä) joita on käytetty shamaanien toimesta vuosisatojen ajan. Todennäköisyys sille että tämä ampuminen oli mielenhallintaoperaatio käyttämällä noituutta voimanlähteenä ja edellyttävänä "taluttajana" kasvaa minuutti minuutilta. Seuraavassa uutinen jota David Bay analysoi. Suomentaja: Olli R.

------------------------------

Cutting Edgen viikkokirje 12.1.2011

---------- This Week's Hot News -------


I. Tucsonin ampuja oli pystyttänyt Mustan Magian kuolemanrituaalinäyttämön takapihalleen!

Saatanistit ottavat käyttöön kuolemanrituaalin (Death Ritual) asettaakseen ”tappamisloitsun (Killing Spell)” viholliselle.




UUTISKATSAUS: ”Gabrielle Giffords’in ampumistapaus: Pelottava, kieroutunut pyhäkkö Arizonan tappajan Jared Lee Loughner’in pihalla”, Daily News, 10. tammikuuta 2011

”Uhkaava pyhäkkö paljastaa hyytävän okkulttisen ulottuvuuden häiriintyneen asemiehen mielessä jota syytetään kongressiedustajan ja 19 muun ihmisen ampumisesta. Kätkettynä naamiointiteltan sisälle Jared Lee Loughner’in kodin takana sijaitsee hälyttävä alttari pääkallon ollessa padan päällä joka on täytetty kurtistuneilla appelsiineilla. Läheisyydessä esittäytyy rivi seremoniakynttilöitä ja kassillinen puutarhamultaa, paljastavat valokuvat.”

Entinen saatanisti, Doc Marquis, kertoi meille että tämä rituaalinäyttämö on Mustan Magian pyhäkkö suunniteltu asettamaan ”tappamisloitsu” viholliselle. Sellainen loitsu on harvinainen, mutta suoritetaan aina noitapiirin mestarinoidan toimesta hänen noitapiirijäsentensä läsnä ollessa. Kun noita toistaa täsmällisesti tappamisrituaalin sanasta sanaan ja soveltaa kunnolla kutakin työkalua ja kutakin symbolia täsmälleen oikeassa kohdassa seremonian aikana, niin demoni saapuu tähän ulottuvuuteen.

Tätä demonia tullaan sitten käskemään noitapiirin mestarin taholta tappamaan ihmisvihollinen. Vihollisen nimi ja osoite toimitetaan demonille jonka uskotaan sitten toteuttavan murhan. Poliisilaitokset ovat hyvin tietoisia tästä ilmiöstä, kutsuen sitä ”paranormaaliksi murhaksi (Psychic Murder)”. Sellaista rikosta ei pystytä selvittämään, koska ei kukaan ihmisolento ole tehnyt semmoista, siten ollen jättämättä mitään johtolankoja. Vihollinen olisi pitänyt tappaa yliluonnollisen olennon toimesta. Kun murhaetsivät määrittelevät että murha on ”paranormaali murha”, he pakkaavat tutkimuslaukkunsa ja sulkevat tapauksen.

Näyttää siltä aivan kuin Jared epäonnistui asettamaan kunnolla tätä tappamisrituaalia kongressiedustaja Giffords’ia vastaan, siten pakottaen hänen itsensä suorittamaan suoraan tekonsa. Ellei todisteita pulpahda pinnalle siitä että Jared on noitapiirin jäsen, me voimme vain uskoa että hän yritti suorittaa tämän mitä hankalimman Mustan Magian rituaalin omateitse. Hän on hyvin onnekas, ettei loitsu kimmonnut takaisin hänen omaan päähänsä sen epäonnistumisen seurauksena.

DVD

Jos sinä et ole lukenut meidän tutkielmaa voimakkaasta ”okkulttisesta allekirjoituksesta” koskien tätä ampumisrellestystä, lue meidän uutishälytyksemme tammikuun 10. päivältä! Sinä tulet hämmästymään saadessasi tietää pimeistä, uhkaavista voimista nuoren Jared Loughner’in takana!

(If you have not read our treatise on the powerful "Occult Signature" of this shooting spree, read our News Alert for January 10! You will be amazed to learn of the dark, sinister forces behind young Jared Loughner!)

Tällä hetkellä, liberaalit Demokraatit yrittävät panna syyn tästä murhasta konservatiivisten talkshow- ja Internet-isäntien niskoille, syyttäen meitä vihan aikaansaamisesta tämän ampujan sisällä johtuen meidän kiihottavasta hallinnon vastaisesta retoriikasta!

Tämä syytös on yhtä pinnallinen kuin se on vääräkin. Tosiasia on, että nuorta Jared’ia kuvataan luokkatoveriensa ja muiden taholta, jotka tunsivat hänet, vasemmistolaisena, kommunistina, ja radikaalina yksinolijana.

Meidän täytyy vastustaa hallinnon johtajien aikomuksia perustaa diktatorinen Uusi Maailmanjärjestys luodessaan lakeja jotka on suunniteltu todella tukahduttamaan sananvapautta Internetissä ja painotuotteissa. Jo nyt, lainsäädäntöä ollaan valmistelemassa kohti tätä päämäärää.

9/11 -iskuista lähtien, hallinnon johtajat ovat hyväksyneet koko joukon diktatorisia lakeja, joista yhtäkään he eivät ole vielä panneet toimeen. Jos nämä johtajat todella seuraavat Adolf Hitlerin esimerkkiä kun hän vei Saksan demokratiasta diktatuuriin kuudessa vuodessa, he eivät tule määräämään yhtäkään näistä laeista ennen Kolmannen maailmansodan alkua. Sitten, he tulevat säätämään ne kaikki siltä istumalta, ja ”lammasmaiset (sheeple)” kansalaiset eivät tule tuntemaan että mikä ihme heitä oikein iski!

Tämä tieto, että ampuja oli sekaantunut saatanan palvontaan, tekee sen jopa todennäköisemmäksi, että hän oli mielenhallinnan uhri. Joka tapauksessa, Illuminati suunnittelee ”massamurhaa (Mass Murder)” yhtenä keinoista, joilla kukistetaan tämä nykyinen sivilisaatio, jotta he voivat perustaa heidän Uuden Maailmanjärjestyksensä.

Tämä ”massamurha”-kortti (”Mass Murder” card), ylhäällä, informoi meitä lopputulos-agendasta! Massamurhaa suunnitellaan yhdeksi työkaluksi, jolla Illuminati aikoo purkaa osiin tämän nykyisen sivilisaation!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com