Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Elpynyt Rooman Valtakunta tulee esiin fasistisen sosialismin myötä

Tässä eräs tunnettu Raamatun profetioiden tutkija arvelee käynnissä olevan myllerryksen maailmassa arabikansannousuineen johtavan lopulta Jeesuksen aikaisen Rooman valtakunnan elpymiseen maantieteellisesti. Yhdysvallat jää taka-alalle kun Länsi-Euroopasta ja Välimeren maista tulee Liittovaltio, joka sulauttaa itseensä myös Pohjois-Afrikan maat ja Lähi-idän. Tilanne olisi siis täsmälleen sama kuin oli Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen aikoina, jolloin Israel oli osa Rooman valtakuntaa. Kirjoittaja ei pidä Psalmin 83 sotaa aivan akuuttina asiana, vaan sen tapahtuu sen jälkeen kun arabivaltioiden sisäinen myllerrys on laantunut, mutta kuitenkin ennen Antikristuksen nousua ja 7-vuotista valta-aikaa (Dan. 9:27). Lopuksi kirjoittaja luettelee sosialismin eri muotoja ja sanoo että fasistinen sosialismi, jossa valtio sääntelee ja valvoo mm. yrityselämää, on lopullinen Antikristuksen yhteiskuntajärjestelmä. Kapitalismin kuolema on jo osittain tapahtunut Amerikassa Obaman myötä ja sosialistit ovat vallanneet suuren osan maailmaa. Tämä kirjoitus on erittäin mielenkiintoinen näkemys tulevaisuudesta joka etenee kohti ennustettua maailmansosialismia YK:n peruskirjassa olevan Agenda 21 tavoitteiden mukaisesti. Artikkelin suomensi: Samuel Korhonen

--------------------------------------------

Elpynyt Rooman Valtakunta tulee esiin fasistisen sosialismin myötä
The revived Roman Empire Beast emerges with Fascist Socialism

by Don Koenig
On November 26, 2011

Asioiden rullatessa Euroopassa ja Lähi-Idässä minun täytyy vain ihmetellä olisimmeko ehkä jo näkemässä elpyneen Rooman valtakunnan perustusten laskemisen silmiemme edessä.

Euroopan velkakriisi merkitsee, että EU-maiden on joko vetäydyttävä EU:sta ja palattava itsenäisiksi valtioiksi, tai että Euroopassa edelleen tapahtuu vallan keskittymistä. Luulen, että jälkimmäinen toteutuu ja Euroopan Yhdysvallat, eli uusi Rooman valtakunta, tulee esiin keskushallintoineen, joka ottaa pois kansallisen suvereniteetin. Veikkaan, että Euroopasta tulee keskitetympi ja paljon fasistisempi, koska fabiaaninen sosialismi vie monet Euroopan valtiot konkurssiin.

Vanhaan Rooman valtakuntaan kuuluivat myös monet Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan arabivaltiot. Niinpä se, mitä näemme olevan käynnissä arabikevään kansannousujen myötä, voisi myös sopia isoon kuvaan elpyneestä Rooman valtakunnasta.

En usko, että kun Länsi-Euroopasta tulee liittovaltio, se sitten hylkäisi Pohjois-Afrikan maat ja Lähi-Idän. Odotan Länsi-Euroopan ja Välimerenmaiden sulautumista, kunhan vanhat diktaattorit on kaadettu ja Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan muslimivaltiot on vallattu niiden toimesta, jotka ovat halukkaampia olemaan osa uuttaa nousevaa maailmanvaltaa, jossa uskonto on vähemmän radikaali ja valtiososialismi vallitsee. Ainakin uskon sen olevan Eurooppaa johtavan globalistisen eliitin suunnitelma.

Ellei se onnistu rauhallisella vallankumouksella, niin Libyassa me näimme pilottiprojektin, kuinka se saavutetaan sotilaallisella voimalla. Seuraava on Syyria. Euroopan valtiot tulevat käyttämään NATO:a YK:n R2P-opin varjolla saavuttaakseen päämääränsä elpyneestä Rooman valtakunnasta. (R2P = Responsibility to Protest, velvollisuus protestoida)

Sosialistisen Lännen tukemien arabikevään kansannousujen myötä vanhat arabidiktaatorit ja hallitsevat perheet ovat nyt kaatumassa kuin dominopalikat. Se, mikä korvaa nämä hallitsevat perheet, on avoin keskustelun aihe. Jotkut luulevat, että Muslimiveljeskunta valtaa koko alueen, toiset, että Iran. Minä olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että ajan mittaan ne kaikki otetaan uuteen Rooman Petoon, jolla tulee olemaan viimeisen Rooman Valtakunnan maa-alue.

Tämä kaikki ei tule tapahtumaan hetkessä ja polku siihen pääsemiseksi tulee olemaan täynnä miinakenttiä, viimeisimmät Syyria ja Iranin pysäyttäminen saamasta ydinaseita.

Mielestäni Venäjä ymmärtää nykyisten Lähi-Idän tapahtumien pitkän aikavälin merkityksen ja se on syy heidän merivoimiensa voimannäytökselle Syyrian rannikolla. He ovat jopa lähettämässä ainoan lentotukialuksensa alueelle. Venäjä pelkää suuresti keskitetyn Euroopan vaikutusta Lähi-Idän muotoilemiseen. Syyria on Venäjän liittolainen ja Syyrialla on strategista arvoa Venäjälle ja niin myös Iranilla.

Luulen, että Venäjän voimannäytön tarkoitus on hillitä Länsimaiden väliintuloa Syyriassa, mutta en usko, että Venäjä mitenkään todella uhkaa NATO:a. Venäjä korotti juuri panoksia Lähi-Idän pokerissa ja Venäjä toivoo, että NATO taipuu ennemmin kuin katsoo, kuinka käy. Jokainen Venäjän sota Lännen kanssa olisi nopeasti ydinsota, koska Venäjällä ei ole paljon konventionaalista asevoimaa. Siksi Venäjä on antanut NATO:n tietää, että jos on tarpeen, he eivät epäröi käyttää ydinaseitaan ylivoimaisia konventionaalisia voimia vastaan.

Silti kyllä uskon, että Venäjä aikoo panna peliin kaiken Syyrian vuoksi. En usko, että Venäjän läsnäolo siellä tulee muuttamaan mitään, mitä NATO aikoo tehdä alueella. Venäläiset vain ehkä haluavat olla kykeneviä saamaan väkensä ulos Syyriasta, jos he ovat vaarassa.

Kun Eurooppa keskittyy lähitulevaisuudessa, niin Putin'in johtamat vainoharhaiset venäläiset luovat uuden Neuvostoliiton nimeltä Euraasian Unioni. Venäjällä ja parilla valtiolla on jo suunnitelmia nähdä tämä Euraasian Unioni asemissa seuraavien kolmen vuoden sisällä. Olen varma, että muut Itä-Euroopan valtiot ja Venäjältä kaakkoon olevat valtiot liittyvät myös ja toiset kiristetään liittymään. Oletan, että tämä unioni kehittyy keskitetyksi vallaksi, joka jälleen kerran on Venäjän valvoma.

Sitten hyvin nopeasti maailma on taas kylmän sodan ajassa. Euraasian Unionista tulee elpyneen Rooman Valtakunnan vihollinen ja tämä euraasialainen blokki pystyttää näyttämön myöhemmälle Hesekielin lukujen 38 ja 39 sodalle, kun suuri kansojen sotajoukko tulee pohjoisesta ja idästä Israelia vastaan. En mainitse Yhdysvaltoja, koska luulen, ettemme ole kuvassa kovinkaan kauan.

Palatkaamme siihen, mitä juuri nyt tapahtuu. Turkin tarkoitus on perustaa turvallinen vyöhyke Syyrian sisään vapaalle syyrialaiselle armeijalle, joka kapinoi Syyrian presidentti Bashar al-Assad'ia vastaan. Se on tietysti alku kasvavalle sisällissodalle Syyriassa Turkin tukiessa syyrialaista vastarintaa Assadin ja hänen sotilasdiktatuurinsa kaatamiseksi. Turkki todennäköisesti odottaa vain Arabiliiton lupaa sotilaallisten toimien toteuttamiseksi. Syyria jätti juuri huomioimatta ehdotukset ja takarajan, jotka Arabiliitto antoi Syyrialle noudatettaviksi. Takaraja meni umpeen eilen ja Arabiliitto kokoontuu tänä viikonloppuna päättämään jatkotoimista.

Oletettavasti NATO ei tule sekaantumaan suoraan sotilaalliseen toimintaan Syyriaa vastaan, mutta minä luulen, että väite on vain julkisuutta varten. Turkki on NATO-jäsen ja NATO varmasti tukee Turkkia. Jos Syyria sitten hyökkää Turkin kotimaata vastaan jollakin tavalla, NATO on velvoitettu sopimuksen kautta sotilaallisesti avustamaan Turkkia Syyriaa vastaan.

Turkilla on 70 miljoonan väestö ja se vastaa suunnilleen Iranin väestöä. Turkilla on maailman kuudenneksi suurin armeija. NATO:n tuella Turkki voisi valvoa suurta osaa alueesta.

Jos Assad poistettaisiin kuvasta, niin ensisijainen huomion kohde olisi vallankumous Iranissa (ennen, aikana tai jälkeen Iranin vallankumouskaartiin kohdistuvaa ilmaiskua). Älä erehdy, 90 prosenttia Iranin kansasta vihaa Irania valvovaa islamilaista hallitusta. Jos tämä tehdään oikein, pitkitetty sota Irania vastaan voidaan välttää.

Sitten, kun saudit ja irakilaiset ovat samoilla linjoilla turkkilaisten ja Egyptin kanssa, voimme nähdä, että Lähi-Idässä voisi olla tilapäinen rauha Israelin ja Lännen kanssa.

On vaikea sanoa, mikä Israelin rooli olisi tässä kaikessa. Kenties sen tehtävä on putsata terroristijärjestöt ulos Libanonista, Gazasta ja Jordaniasta.

Milloin sitten tapahtuu Psalmin 83 sota? Se ei todennäköisesti voi tapahtua tällä hetkellä, koska arabivaltioissa on liian paljon sisäistä myllerrystä. Israelilta kuitenkin veisi vuosia putsata terroristiyksiköt ympäriltään. On mahdollista, että heidän toimensa sitä tehdessään saavat arabit polttamaan päreensä. Silloin mahdollisesti Egyptin johdolla he saavat Arabiliigan sopimaan Israelin poistamisesta kansojen joukosta. Turkki ei ole arabivaltio. Sitä ei mainita Psalmissa 83. Turkki ei tule Israelia vastaan ennenkuin Hesekielin lukujen 38-39 sodassa.

Lähi-Idässä tulee olemaan monta mutkaa ja käännettä, joten jokainen, joka luulee tajuavansa tämän kaiken puhaltaa vain savua. Tuo Psalmin 83 arabi-invaasio ei tule tapahtumaan silloin, kun Israelista on tullut osa uutta Rooman Valtakuntaa. Jos siis teoriani on oikea, niin tämä sota jotenkin sopii kuvaan aikana, ennen kuin kaikki Välimeren valtiot sulautuvat tähän elpyneeseen Petoon.

Sota itsessään voisi tuoda sovitteluratkaisun, joka lopettaa nämä Lähi-Idän sodat ja luo vaurauden ilmapiirin. Tämä välitetty rauha voisi olla syy, miksi Danielin mainitsema Rooman Valtakunnan ruhtinas vahvistaa rauhan liiton monien (valtioiden) kanssa valtakunnassa seitsemäksi vuodeksi.

Psalmin 83 sota voisi tapahtua hyvin nopeasti ja jopa vaatia Israelia turvautumaan ydinaseisiin ja sitten sota loppuu hyvin nopeasti, kun nouseva eurooppalainen supervalta neuvottelee lopun konfliktille ja pakottaa radikaalin Islamin pehmentämisen.

Uudessa Rooman Valtakunnassa olevilla on NATO:n joukot (tai minkä tahansa, miksi sitten muuttavatkaan sotilaallisen elimensä nimen). Tässä vielä lisäajatus: Jos Yhdysvallat tuhoutuu EMP:n tai sisäisen erimielisyyden vuoksi, niin suuri osa sen sotilaallisista varusteista voitaisiin siirtää NATO:lle. NATO:n vahvistaessa YK:n R2P-opin voit nähdä, miksi ihmiset maan päällä kysyvät, että kuka voi sotia Petoa vastaan (Ilm. 13:4).

Syy, miksi Israel elää turvassa Googin sodan aikaan, voisi olla, koska Israel valtaa ja valvoo suurta osaa maasta, joka nyt on arabien miehittämä, tai se voisi olla, koska elpynyt Rooman Valtakunta on jo paikalla ja kaikista näistä arabivaltioista on tullut jäsenvaltioita. Itseasiassa koko Rooman Valtakunta voisi hallita alueiden kautta eli kymmenen alueen (jo ehdotettujen) kautta.

On hyvin vaikea kuvitella muutaman miljoonan asukkaan Israelin valtiota miehittämässä ja valvomassa, sitä, mikä nyt on arabien maata ja silti elävän rauhassa. Ei kuitenkaan ole mahdotonta kuvitella kaikkien näiden valtioiden olevan valtioita liittovaltioksi muutetussa Rooman Unionissa suuren sodan jälkimainingeissa.

Jos Israel olisi vastaanottanut Jeesuksen Messiaana, mitä olisi tapahtunut? On totta, ettei se olisi voinut tapahtua Jumalan edeltätietämyksessä, mutta luulen, että meidän silti on oletettava, että mahdollisuus sille tapahtua olisi oltava olemassa, eli taivaallisilla vartijoilla ja ihmisrodulla olisi ollut käsikirjoitus (jos juutalaiset eivät olisi voineet uskoa). Siksi luulisin, että väärän Messiaan alaisuudessa Israel ja koko alue on oleva paljolti samanlainen, kuin Jeesuksen päivinä ja Israel on jälleen kerran oleva valtio Rooman Valtakunnassa.

(If Jesus would have been accepted by Israel as Messiah, what would have happened? True, it could not have happened in God’s foreknowledge. But, I think we still have to assume the possibility for that to happen would have to exist, or the heavenly watchers and human race would have had scripted events (if the Jews could not have believed). Therefore, I would think that under the false Messiah, Israel and the whole area will be much like it was in the days of Jesus, and Israel will once again be a state within the Roman Empire.)

Jotkut voisivat sanoa, että muslimit Lähi-Idässä eivät tee rauhaa Israelin kanssa. Ehkä, mutta ihmiset väsyvät sotaan ja Islamin ei-aggressiivinen muoto voi tulla esiin. Loppujen lopuksi todellinen päämäärä on maailmansosialismi. Islam on teokraattisen sosialismin muoto. Samalla kun fabiaanista sosialismia johtaa sekulaari eliitti kumppanuudessa Vatikaanista tulevan teologian kanssa, niin suuri osa muuta maailmaa on jonkin muotoisen marxistisen/leninistisen sosialismin, tai fasistisen sosialismin alla ja molemmat on juurrutettu spiritualismiin ja okkultismiin. Siten statistinen (valtiojohtoinen) hallinto ja porttouskonto toimivat saman sosialistisen päämäärän hyväksi.

Jos joku tahtoo kiistää, että sosialismi on valloittanut maailman, niin lue vain YK:n peruskirjaa. Lue agendaa 21. Se on maailman kestävän kehityksen suunnitelma, jota melkein kaikki hallitukset nyt toteuttavat. Amerikka on ollut yksi harvoista valtioista, joka vielä uskoo yksilönvapauteen kollektiivisen ajattelun asemesta, mutta se on nopeasti muuttumassa. Loppujen lopuksi keskushallinto USA:ssa valvoo nyt jokaista ja kaikkea. Vaalikarja (sheeple) valitsi juuri tunnetun fabianistisen sosialistin presidentiksi ja jakamaan uudelleen rikkaiden ja keskiluokan varallisuus hallituksen plantaasiorjille.

Amerikkalainen sosialismi valvoo mediaa, koulusysteemiä, protestanttista vasemmistoa, useimpia monikansallisia yhtiöitä ja useimpia säätiöitä. Kukaan ei pääse ulos Harvard'in kaltaisista yliopistoista, tai seminaareista, olematta aivopesty maailmansosialismilla, joka on pukeutunut moniin naamioihin, kuten ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus”, ”ilmaston muutos”, tai ”uskonnollinen moniarvoisuus”.

Jotkut voisivat perustella, että kapitalismi todistaa, ettemme ole sosialismin alla. Aito kapitalismi on kuitenkin vapaata yrittäjyyttä ja normaalia taloutta ilman aiheetonta valtion väliintuloa. Sitä tuskin enää on olemassa ja mitä on jäljellä kapitalistisesta vapaasta yrittäjyydestä, sitä vastaan hyökätään. Kun hallituksen byrokraatit päättävät, mitkä yksityiset yhtiöt elävät ja mitkä kuolevat ja kuinka ne elävät ja kuolevat, niin me olemme valtion valvoman toverikapitalismin (crony capitalism) eli fasismin alla.

Ellei Yhdysvalloissa tapahdu radikaalia muutosta, aito kapitalismi on tulevaisuudessa oleva hyvin rajoitettua ja paikallista ja sekin niin ylisäänneltyä ja verotettua, että useimmat yksityiset yritykset taipuvat. Vain valtion sallimat ja sääntelemät yhtiöt, joilla on sosialisoitu työtä tekevä maaorjaluokka (peon class) ovat olemassa, kun fasistinen sosialismi ottaa maan täydellisen valvonnan.

Kuinka moni Yhdysvalloissa edes tietää, että neljäsosa edustajainhuoneesta on aitoja sosialisteja ja he kontrolloivat suurinta osaa tärkeistä komiteoista? Meidän pitäisi sanoa lapiota lapioksi. Totuus on, että ne, jotka ovat vasemmistossa, ovat sosialisteja. Ne, jotka sanovat olevansa liberaaleja, tai edistyksellisiä, ovat useimmiten sosialisteja ja useimmat ammattiyhdistyksissä, tai demokraattisessa puolueessa, ovat nielleet sosialismin. Jopa monet republikaanit ovat sosialisteja. He ovat perustuslain, Jumalan antamien luovuttamattomien oikeuksien ja amerikkalaisen unelman vihollisia.

Monet niistä sosiaalietuohjelmista, jotka veivät tämän maan konkurssiin, ovat sosialismin tuotteita. Sosialistit pystyttivät progressiivisen verotussysteemin, joka ryöstää niiltä, jotka luovat varallisuutta ja antaa rahan hallituksen plantaasiorjille. Lopputulos on, että kukaan ei enää halua luoda varallisuutta ja ainoat työpaikat ovat hallituksen työpaikkoja, tai työpaikkoja monikansallisissa yhtiöissä, jotka ovat liian suuria kaatumaan.

Kansallinen velka ja sirpaleinen (fractional) pankkisysteemi ovat asemissa luomaan inflaation, niin että raha menettää 95% arvostaan 50 vuodessa. Sen tulee estää jokaista säästämästä tulevaisuuteen. Tämän demonisen taloussysteemin alaisena on parempi tehdä velkaa, koska tulevaisuudessa voit maksaa velan takaisin dollareilla, jotka ovat paljon vähempiarvoisia.

Sosialistisen keynesiläisen talouden todellinen päämäärä on tuhota kapitalismi. Se on suurenmoinen tapa ryöstää ihmisten varallisuus ilman, että he edes tajuavat, että hallitus on ryöstänyt heidät inflaation kautta. Sosialistit myyvät väestön sosiaaliturvalle ja lääkintärahastoille, mutta sitten ryöstävät rahastot ja verottavat toisia maksamaan ryöstämänsä sosiaalietuvarat. Sitten he kakun kuorruttamiseksi tahallaan aliarvioivat inflaation, niin että sosiaalietuja saavat ihmiset häviävät elinkustannusten muutoksissa.

Keskuspankki luo rahaa tyhjästä aina, kun haluaa tarkoituksellisesti luoda lisää inflaatiota. Se ei vastaa kenellekään. Sitten se ostaa hallituksen velan pitääkseen korot todellista inflaatiovauhtia alempana, niin että ne, jotka elävät pesämunalla, saavat tuskin lainkaan korkoa säästöilleen ja menettävät ostovoimaa kuukausittain. Siten kiinteillä tuloilla elävät ihmiset köyhtyvät jatkuvasti, samalla kun hallitus sanoo, että talous elpyy.

Suurin kansallisen velkamme haltija on Keskuspankki, mutta jos heidän omistuksensa laskevat kaksikin prosenttia arvossa, niin veronmaksajien on pelastettava heidät. Nyt he puhuvat, että rahaa on painettava vieläkin enemmän, että vieläkin enemmän veloistamme voitaisiin ostaa. Onko tämä vain mielettömyyttä, vai todella suunniteltu dollarin tuho?

Ihmiset tahtovat syyttää pankkiireja ja varmaa on, että muutamat heistä ovat osa tätä petollista systeemiä, mutta eivät suinkaan pankkiirit, vaan sosialistit ovat niitä, jotka johtavat pankkiireita. Sosialismi tahtoo yhden luokan, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia (paitsi kehittyneempi sosialistinen eliitti, joka johtaa maailmaa). Sosialismin todellinen päämäärä on tuhota rikkaat ja keskiluokka ja että on vain työntekijäluokka ja etuoikeutettu luokka.

Olen vain osoittamassa, että sosialistit ovat jo vallanneet suurimman osan maailmaa. Heidän päämääränsä on sosialistinen maailmanhallitus, jota johtaa ”kehittyneempi” eliitti. Tulevaisuuden valtataistelut koskevat sitä, minkä merkkinen sosialismi valvoo sosialistista maailmanhallitusta. Muista, että taistelimme jo tuota valtataistelua toisessa maailmansodassa, kun fabiaaniset ja marxilaiset taistelivat fasisteja vastaan.

Maailmassa on neljä tärkeää sosialismin haaraa:
  • Euroopassa ja muualla ovat fabiaaniset sosialistit, jotka luulevat, että maailmansosialismin täytyy tulla vähitellen rauhan, suostuttelun ja petoksen kautta. Heillä on ollut yliote Lännessä toisesta maailmansodasta saakka.
  • Sitten on marxistiset/leninistiset sosialistit, jotka luulevat, että maailmansosialismi saavutetaan parhaiten väkivaltaisen vallankumouksen ja sodan kautta. He ajattelevat, että työtä tekevän luokan pitäisi ottaa maailma väkisin. Heillä oli yliote suuressa osassa maailmaa kylmän sodan aikana ja he tappoivat noin 100 miljoonaa ihmistä 20. vuosisadalla yrittäessään tuoda utopistisen sosialismin muotonsa. Heidät melkein lyötiin, mutta nyt he ovat tekemässä paluuta muutamissa maissa. 
  • Fasistiset sosialistit yrittivät vallata maailman 1930 ja 1940 -luvuilla. Marxilaiset ja fabiaaniset voittivat heidät, mutta fasistinen sosialismi, jota seuraa toverikapitalismi (crony capitalism) valtion valvoessa kaikkea ja jokaista, on myös tekemässä isoa paluuta Pohjois-Euroopassa, Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Myös Kiina on nyt muuttumassa marxismista fasismiin. 
  • Islamilaisilla sosialisteilla on 64 valtiota, neljännes maailmasta. Sosialistinen eliitti muissa sosialismeissa ei silti voi sietää tehtyä uskontoa monine hulluine lakeineen heidän oman elämänsä valvomisineen. Niinpä Islam ei koskaan tule valtaamaan maailmaa. Islam lopetetaan väkisin jos välttämätöntä.
Jos minun olisi veikattava, minkä muodon sosialismi valtaa maailman ja mistä sosialismista Antikristus nousee, minun olisi veikattava fasismia. Loppujen lopuksi ei ole kaukaa haettua ajatella, että Antikristus on kuin Hitler vietynä uudelle tasolle. Kun fabiaaninen sosialismi kaatuu valtion toisensa jälkeen mennessä konkurssiin, johtajat kääntyvät kohti fasismia.

Joka tapauksessa väitän, että olemme nyt näkemässä monien valtioiden uudelleenjärjestelyn ja jossakin vaiheessa kaikki tämä myllerrys ja muodonmuutos valtioiden joukossa tuottaa elpyneen Rooman Valtakunnan. Luin jopa, että eräs johtaja Euroopassa on sanonut, että Eurooppa tarvitsee elpyneen Rooman Valtakunnan. Kenties joskus ensi vuosikymmenellä näemme kymmenen aluetta tässä uudessa valtakunnassa ja niillä kymmenen alueellista johtajaa. Silloin tiedämme, että loppu on tullut.


________________________________________

Kirjoittajasta:

Don Koenig perusti www.thepropheticyears.com/ webbisivuston vuonna 1999 tutkittuaan lähes 30 vuotta itsenäisesti Raamattua ja oppiessaan monilta kristikunnan neuvokkailta opettajilta. Don loi webbisivustonsa kirjoittaakseen Raamatun profetioista, raamatullisesta erottamisesta ja kristillisestä maailmankuvastaan. Don kirjoitti ilmaisen ebook-kommentaarin vuonna 2004 nimeltään ”The Revelation of Jesus Christ Through The Ages (Jeesuksen Kristuksen ilmestys läpi aikakausien)”. Tämä World and Church and Bible Prophecy -blogi käynnistettiin vuonna 2007. Tässä blogissa on nyt yli 1000 Donin kirjoittamaa artikkelia ja sisältää lähes 10,000 kommenttia jotka yleensä liittyvät julkaistuun aihepiiriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com