Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Israelin mielipidekyselyt povaavat oikeistopuolueille voittoa tulevissa parlamenttivaaleissa – New York Times puhuu pääkirjoituksessaan Amerikan perustuslakia vastaan josta pitäisi luopua

Tässä uusin Cutting Edgen uutishälytyskirje, jossa David Bay kertoo aluksi tuoreimmista gallupeista koskien Israelin parlamenttivaaleja 22. tammikuuta 2013. Kyselyt viittaavat kovanlinjan oikeistopuolueiden voittoon Israelissa koska kansa näkee nykyisen hallituksen liian maltillisena ja pehmeänä mm. palestiinalaiskysymyksessä. Pääministeri Netanyahu nähdään nykyään kumppaneidensa kanssa liian heikkona puolustamaan maata sen arabivihollisilta jotka myös ovat kääntymässä militantimpaan suuntaan. Tulossa on suursota alueella. Toiseksi David kertoo melko tuoreesta kannanotosta USA:n perustuslakiin maan tunnetuimman ja liberaaleimman sanomalehden toimesta. Lehden pääkirjoitus suomii ankarasti Perustuslakia joka on vielä esteenä Uuden maailmanjärjestyksen absoluuttiselle diktatuurille tai ylevälle sosialistiselle valtiolle jota presidentti Obama halajaa. Uutishälytyskirjeen suomensi: Olli R.

--------------------------------------

News Alert (Uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Key Events (Avaintapahtumat)

Thursday, January 3, 2013


DVD

I. Israelin poliittiset oikeansiiven puolueet ovat saamassa tarpeeksi voimaa mielipidekyselyissä niin että vallanpitäjät alkavat kiinnittää huomiota.

Juuri kuten kovat oikeansiiven ryhmittymät militantissa Islamissa ovat saamassa voimaa ylitse heidän maltillisempien veljiensä, niin ovat Israelin oikeansiiven puolueet myöskin. Koko Lähi-itä näyttää olevan muuttumassa militantimmaksi paikaksi missä suursota viittoilee.

UUTISKATSAUS: ”Israelin radiogallupit osoittavat poliittisen oikeiston voittavan helposti vaalit”, Israel National News, 3. tammikuuta 2012

”… viikoittainen mielipidekysely jonka suoritti Israel Radio gallupjärjestö Geocartographia’n avulla osoittaa vankan oikeiston rökittävän vasemmiston, ja jopa keskustan, Knessetin vaaleissa jotka on säädetty järjestettäviksi kahden ja puolen viikon päästä tästä hetkestä. Jos tämä pitää paikkansa, kyselyt osoittavat että yhdessä, Bayit Yehudi ja Otzma Leyisrael puolueet toimisivat ”kuninkaantekijöinä”, tehden minkä tahansa hallituksen muodostamisen ilman heitä käytännössä mahdottomaksi.”

Pääministeri Netanyahu on jopa ottanut huomioon suuntauksen kohti militantimpaa oikeistosiipeä, ja esittää huolestunutta koska hänen maltillinen hallituksensa on menettämässä kannatusta.

UUTISKATSAUS: ”Benjamin Netanyahu on menettämässä kannatusta vaalien edellä”, The Telegraph, 2. tammikuuta 2013

”Benjamin Netanyahu, Israelin pääministeri, on määrännyt kampanjaremontin keskellä romahtaneita mielipidelukuja jotka osoittavat hänen vertavuotavan kannatuksensa tämän kuun vaalien edellä … Hänen väliintulonsa tulee viimeisimmän mielipidekyselyn jälkeen – Haaretz-sanomalehden julkaisema – joka näytti että Likud-Beitenu -blokki on aikeissa saada vain 34 paikkaa Knessetissä tammikuun 22. päivän vaaleja koskevassa kyselyssä, jossa on laskua nykyisestä yhteensä 42 paikasta.”

Kun sinä pysähdyt ajattelemaan nykyisiä tapahtumia Israelissa juuri nyt, sinun ei pitäisi olla yllättynyt siitä että maltillinen hallitus jota johtaa pääministeri Netanyahu on menettämässä kannatusta. Kaikesta huolimatta, Netanyahu ei pysty pysäyttämään ohjussadetta joka tulee yli raja-aitauksen siviilikohteita vastaan kaupungeissa. Hänen hallituksensa nähdään laajasti tehottomana käsitellessään kuolettavaa palestiinalaista uhkaa.

Mahdollista sotaa Iranin kanssa on kehitelty niin dramaattisesti että keskiverto juutalaiskansalainen on päätynyt uskomaan että Netanyahu ei suojele riittävästi Israelia.

Toisin sanoen, keskiverto juutalaiskansalainen on saavuttanut pisteen missä heillä ei enää ole uskoa siihen että liberaalilla juutalaispuolueella tai maltillisella puolueella, olisi mitään vastauksia ratkaista Israelia koskevia haudanvakavia ongelmia. Ja, kun sinä joudut vastatusten haudanvakavan tilanteen kanssa, sinulla ei ole varaa tehdä yhtään virheitä, koska sinä tulet olemaan liian kuollut korjataksesi virhettä ja taistellaksesi toisena päivänä.

Joten, äärimmäinen oikeansiiven retoriikka on saamassa tulta alleen monien juutalaiskansalaisten mielissä ja sydämissä.

Arabirintamalla, äärimmäiset oikeansiiven militantit ovat myöskin saamassa valtaa. Egyptistä, Libanoniin, Jordaniaan, ja palestiinalaisiin, militantit uhkaavat kukistaa maltilliset. Ja, paljolti samasta syystä kuin militantit ovat saamassa valtaa maltillisten yli Israelissa. Ihmiset molemmilla puolilla ovat väsyneitä jatkuvaan pattitilanteeseen (status-quo) ja haluavat ratkaista tilanteen, kertakaikkisesti.

Israelilaiset ovat kasvavassa määrin tulossa siihen uskoon että juutalainen militantti suunnitelma pakottaa palestiinalaiset palaamaan heidän kotimaahansa Jordaniassa on ainoa suunnitelma joka tulee lopullisesti tuomaan rauhan pikkuruiseen Israeliin.

Arabit puolestaan ovat kasvavassa määrin tulossa siihen uskoon että militantti suunnitelma pakottaa Israel suursotaan on ainoa suunnitelma joka tulee tuomaan rauhan.

Lopputulos tulee todennäköisesti olemaan juuri se mitä lopunaikojen Raamatun profetia lausuu: suursota Israelin ja sen arabinaapureitten välillä. Jumala on kauan sitten ennustanut että Hän tulee käyttämään hyväksi pikkuruista Israelin valtiota ollakseen Hänen tuomion aseensa Eesaun poikien, jotka tänäpäivänä ovat islamilaisia arabeja, muinaista vihanpitoa vastaan. Pian, Israel tulee menettämään tukensa Yhdysvalloilta kriittisenä aikana häijyssä sodankäynnissä arabijoukkojen kanssa. Tuona aikana, Danielin luvun 12:1 profetia tulee olemaan ainoa syy miksi Israelia ei tuhota. Kuuntele:

”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” (Daniel 12:1, KR 33/38)

"At that time Michael, the great prince who protects your people, will arise. There will be a time of distress such as has not happened from the beginning of nations until then. But at that time your people—everyone whose name is found written in the book—will be delivered." (Daniel 12:1; Parallel Bible, KJV/Amplified Bible Commentary)

Israel on kulkemaisillaan läpi sen ”ahdistuksen ajan, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti”. Raamatun tutkijat ovat pitkään kutsuneet tätä aikajaksoa ”Jaakobin ahdistuksen ajaksi”. Mutta Jumala on uskollinen eikä salli Israelia kukistettavan. Hän tulee sallimaan sen käydä läpi vertaansa vailla olevan hävityksen ja katastrofin, mutta ei salli sen fyysistä tuhoa.

Muista, saatana voi estää Jeesusta palaamasta toisen kerran jos hän pystyy tuhoamaan fyysisesti Israelin. Jeesuksen ennustetaan palaavan kuninkaana Israeliin. Sen tähden, saatana on vetämässä pois kaikki esteet tuhotakseen fyysisesti jokaisen juutalaisen maapallolla.

Tarkkaile Israelia. Se on mitä tärkein avain lopunaikojen tapahtumiin.


II. The New York Times on lopullisesti asettanut tärkeimmän vasemmistolaisen keskustelunaiheen pöydälle ja puhuu suoraan siitä.

Jos Perustuslaki kumotaan, marttyyrius, joka näytetään Illuminati-kortissa vasemmalla, tulee alkamaan hyvin nopeasti.

UUTISKATSAUS: ”Luopukaamme Perustuslaista”: NY Times’in pääkirjoitus by Louis Michael Seidman, The New York Times, 30. joulukuuta 2012

”Kun kansakunta hoippuu talousjyrkänteen reunalla, tarkkailijat ovat tulemassa siihen johtopäätökseen että amerikkalainen hallintosysteemi on hajalla. Mutta lähes kukaan ei moiti syyllistä: meidän vaatimusta Perustuslain noudattamiselle, kaiken sen muinaisaikaisten, omalaatuisten ja suorastaan pahojen säännösten kanssa.”

Liberaalit vasemmistolaiset ovat aina pitäneet Perustuslakia ”muinaisaikaisena ja suorastaan pahana”! Loppujen lopuksi, Perustuslaki seisoo tiellä toteuttamasta heidän yleviä päämääriä sosialistisesta valtiosta, hallinnon kanssa joka haluaa olla vastuussa kaikkien sen kansalaisten hyvinvoinnista joka pakottaa taloudellisen ”vaurauden uudelleenjaon”!

Vihdoinkin, liberaaleilla on tasavallan historian vasemmistolaisin presidentti, mutta tuo viheliäinen Perustuslaki seisoo tiellä.

Muuten, liberaalit näkevät Perustuslain mahtavimpana vihollisena, sellaisena, joka yksinään estää nopean liikkumisen kohti Uutta maailmanjärjestystä.

Tämän pääkirjoituksen kirjoittaja identifioi itsensä hyvin mielenkiintoisesti.

”… joku joka on opettanut perustuslaillista lakia lähes 40 vuoden ajan….”

Me rohkaisemme sinua lukemaan hänen vuodatuksensa Perustuslakia vastaan koska se on niin uskomattoman naurettavaa ja on niin yksityiskohtaista, ettemme mitenkään pysty uudelleenpainamaan sitä kaikkea tässä. Mutta, menkäämme hänen loppuhuomautuksiin nähdäksemme tarkasti missä hän kulkee tämän rohkean vaatimuksen kanssa että Peruslaki pitäisi purkaa.

”Jos me emme hylkää konstitutionalismia kokonaan, sitten me voisimme ainakin käsittää sen paikaksi keskustelulle, tarve tehdä vilpittömässä mielessä yritys ymmärtää toisten näkemyksiä, mieluummin kuin työkaluksi pakottaa muut luopumaan heidän moraalisista ja poliittisista käsityksistään. Jos jopa tämä muutos on mahdoton, niin ehkäpä unelma maasta jota johdamme ’Me kansa’ on mahdotonta utopiaa … ennen kuin me hylkäämme meidän itsehallinnon perinnön, meidän pitäisi yrittää vapauttaa itsemme perustuslaillisesta orjuudesta jotta me voimme antaa todelliselle vapaudelle mahdollisuuden.”

”Perustuslaillinen orjuus”?

”Perustuslaillinen riippuvuus”?

”Ihmisten hallinnoilla” on aina ollut Perustuslaki säädellen johtajan voimia ja valtuuksia. Diktatuureja ei koskaan vaivata sellaisella typerällä asiakirjalla kuin Perustuslaki. Koska me olemme suuntaamassa suoraan kohti suurinta absoluuttista diktatuuria maailmanhistoriassa, meidän pitäisi puolustaa meidän kallisarvoista Perustuslakia noilta jotka repisivät sen pois tämän maan perustasta.

Kuukausien tai muutaman vuoden sisällä luopuessamme Perustuslaista, me tulemme luovuttamaan vapautemme ja elämämme!


-------------------------------

Kommentti:

New York Times on Illuminatin kontrolloima sanomalehti. Katsokaapa mitä David Rockefeller on sanonut mediasta Yhdysvalloissa: http://www.youtube.com/watch?v=MZZklPnVs-Y&feature=player_embedded

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com