Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

ObamaCare pelastetaan USA:n korkeimman oikeuden päätöksellä!

Tässä ensimmäinen osa pitkähköstä Cutting Edgen uutishälytyskirjeestä (NewsAlert) loppuviikolta, jonka kaksi ensimmäistä osiota suomensin tähän. Niissä David Bay puhuu presidentti Obaman junaileman edullisen terveydenhuoltolain eli ObamaCare'n pelastamisesta USA:n korkeimman oikeuden päätöksellä vastikään, kun ObamaCare'n väitettiin olevan Perustuslain vastainen. Näinollen ObamaCare jää pysyväksi. Huolestuttavaa korkeimman oikeuden päätöksessä on se, että sitä puolsivat kaksi ”konservatiivista” republikaanituomaria, jotka tulkitsivat liberaalien demokraattituomarien rinnalla Perustuslakia vastoin selvää englanninkielistä lakitekstiä. Tämä on vakava ennakkotapaus olla välittämättä Perustuslain kirjaimesta ja saa lopulta aikaan Perustuslain koko hylkäämisen tulevan diktatuurin (NWO) hyväksi.

---------------------------------

News Alert (uutishälytys) Cutting Edgen sivuilla

Hot News

Friday, June 26, 2015 (Osa 1)


http://www.cuttingedge.org/detail.cfm?ID=2680
DVD

I. USA:n korkein oikeus pelastaa ObamaCare'n!

Ollen välittämättä selvästä englannista Perustuslaissa, kuusi tuomaria päätti, että ObamaCare EI riko Perustuslakia.

UUTISKATSAUS: ”Korkein oikeus pelastaa ObamaCare'n”, CNN News, 25. kesäkuuta 2015

”Obamacare on selvinnyt – jälleen. Äänin 6-3, korkein oikeus pelasti kiistanalaisen terveydenhuoltolain, joka määrittelee presidentti Barack Obaman hallinnon tuleville sukupolville.”

Presidentti Obama oli hyvin tyytyväinen, kuten meidän pitäisi olettaa.

”Viisi vuotta sitten, melkein vuosisataisen puheen, vuosikymmenten yrittämisen ja vuoden kestäneen molemminpuolisen keskustelun jälkeen, me vihdoinkin julistimme, että Amerikassa, terveydenhoito ei ole etuoikeus vain muutamia varten vaan kaikkien oikeus”, Obama sanoi Valkoisesta Talosta. 'Edullinen terveydenhuolto (The Affordable Care Act) on tullut jäädäkseen'.”

”Tuomari Anthony Kennedy – joka on usein korkeimman oikeuden keinuva ääni – liittyi Obamaan, ja neljään liberaaliin tuomariin.”

Tämä päätös ei olisi ollut mahdollinen, ellei sitä olisi puoltanut kaksi ”konservatiivista” tuomaria, John Roberts ja Anthony Kennedy. Yksi sitkeimmistä väärinkäsityksistä kristittyjen äänestäjien mielissä on se, että todellakin olisi eroa republikaani- ja demokraattijohtajien välillä. Valitettavasti fundamentalistiset kristityt tukevat voimakkaasti republikaaneja kun taas valtavirran kristityt kannattavat suurella enemmistöllä demokraattijohtajia. Totuus on täsmälleen se, mitä Alabaman kuvernööri George Wallace huudahti vuonna 1968:

"There ain't a dime's worth of difference between Republican and Democrat parties (Ei ole penninkään verran eroa republikaani- ja demokraattipuolueiden välillä)"!

Perimmäinen totuus on, että republikaani- ja demokraattipuolueet ovat yhtäläisesti sitoutuneet tulevaan Uuteen maailmanjärjestykseen.

Tarkastelkaamme nyt vallassa olleen presidentin poliittista puoluetta, joka nimitti kunkin näistä tuomareista jotka tällä hetkellä ovat korkeimmassa oikeudessa.

John Roberts – oikeusministeri – Republikaani George W. Bush'in nimittämä
• Antonin Scalia – Republikaani Ronald Reagan'in nimittämä
• Anthony Kennedy – Republikaani Ronald Reagan'in nimittämä
• Clarence Thomas – Republikaani Ronald Reagan'in nimittämä
• Ruth Bader Ginsburg – Demokraatti Bill Clinton'in nimittämä
• Stephen Breyer – Demokraatti Bill Clinton'in nimittämä
• Samuel Alito – Republikaani George W. Bush'in nimittämä
• Sonia Sotomayor – Demokraatti Barack Obama'n nimittämä
• Elena Kagan – Demokraatti Barack Obama'n nimittämä

Konservatiivisten” presidenttien nimittämien tuomarien lukumäärä ylittää ”liberaalit” tuomarit luvuin 5-4.

Muistan hyvin vuoden 2004 presidentinvaalikampanjan. Republikaanit huusivat äänekkäästi, että äänestäjien täytyy uudelleenvalita presidentti Bush koska meidän tarvitsee varmistaa, että korkeimman oikeuden enemmistö pysyisi konservatiivisten republikaanien käsissä. Se ajatus oli vitsi tuolloin ja todella huono vitsi tänä päivänä. Toisesta maailmansodasta lähtien, republikaaniset korkeimmat oikeudet ovat ojentaneet Eliitille joitakin mitä suurimpia ja tärkeimpiä voittoja joita tarvittiin Amerikan muuttamiseksi radikaalisti.

Mitkä ovat jotkut näistä korkeimman oikeuden päätöksistä, jotka muuttivat Amerikkaa perustavanlaatuisesti tiellä kohti antikristillistä Uuttaa Maailman Järjestystä?

* Sodomian ja gay-elämäntavan laillistaminen – Kesäkuun 26. päivänä 2003, korkein oikeus laillisti homoseksuaaliset teot Teksasissa – ja heidän korkean kansallisen asemansa vuoksi – kaikkialla muualla kansakunnassa yhtälailla. Korkein oikeus katsoi siten, etteivät he ainoastaan laillistaneet sodomiaa, vaan he entisestään paransivat aborttioikeuksia! Tuomari Scalia varoitti, että tämä uusi laki laillisti myös muita syntejä, kuten aikuisten eutanasian, eläimiin sekaantumisen, insestin, ja kaksinnaimisen.

Nyt, tutkikaamme kuutta tuomaria jotka äänestivät tämän historiallisen päätöksen puolesta. Ja arvatkaapa mitä, suurin osa heistä nimitettiin republikaanipresidenttien toimesta!

Tuomarit, jotka republikaanipresidentit nimittivät USA:n korkeimpaan oikeuteen tuolloin olivat:

Rehnquist (Reagan)
Stevens (Ford) – Äänesti sodomian laillistamisen puolesta
O'Connor (Reagan) – Äänesti sodomian laillistamisen puolesta
Scalia (Reagan)
Kennedy (Reagan) – Äänesti sodomian laillistamisen puolesta
Souter (Bush, Sr.) – Äänesti sodomian laillistamisen puolesta
Thomas ( Bush, Sr.)
(Source: Supreme Court, Government Site)

* Roe vs. Wade -päätös joka laillisti abortin!

Mikään yksittäinen päätös ei ole tuhonnut Amerikkaa enempää kuin Roe vs. Wade. Lähes 50 miljoonaa vauvaa on murhattu kohdussa tuon hirvittävän päätöksen jälkeen. Monet ihmiset ovat pitäneet tätä päätöstä ylivoimaisesti parhaana ”oikeudellisessa aktivismissa”. Mutta arvaa mitä? Useimmat tuomarit, jotka äänestivät Roe vs. Wade -päätöksen puolesta, nimitettiin republikaanipresidenttien toimesta!

Tässä on lista tuomareista jotka äänestivät Roe vs. Wade hyväksymiseksi.

Republikaanien nimittämät tuomarit:

(1) Chief Justice Warren Burger- Nixon-1969
(2) William Brennan- Dwight Eisenhower-1956
(3) Potter Stewart- Eisenhower-1958
(4) Harry Blackmun- Nixon-1970
(5) Lewis Powell- Nixon-1972

Demokraattien nimittämät tuomarit:

(6) William Douglas- FDR-1939
(7) Thurgood Marshall- Lyndon Johnson-1967

Ainoat tuomarit jotka vastustivat, olivat Reagan'in nimittämä William Rehnquist ja John F. Kennedy'n nimittämä Byron White. Päätös oli enemmistön puoltaessa äänin 7-2 sitä. Ironista siinä oli se, että korkeimmalla oikeudella oli enemmistönä republikaanien nimittämiä tuomareita. Viiteen republikaanituomariin liittyi kaksi demokraattituomaria laillistamaan pyydettävä abortti (Abortion on Demand).

Me kannustamme sinua lukemaan meidän arkistoidun Headline News -artikkelin tästä aiheesta, NEWS2031. Et tule enää koskaan uskomaan suunnatonta valhetta poliittiselta propagandistilta, joka väittää, että on olemassa TODELLINEN ero republikaanin ja demokraatin välillä! Koskien asioita jotka ovat läheisiä ja rakkaita Globaalin Eliitin sydämelle, republikaanijohtajiin voidaan aina turvautua rikkomaan rivinsä ja äänestämään demokraattien puolella, jotta New Order of the Ages'ia (aikakausien uutta järjestystä) – Presidentti Bush Jr.'n fraasi – voidaan edistää, ajoissa ja aikataulussa.

No kuvaako Raamattu korkeinta oikeutta 2. maailmansodan jälkeen?

”Onko yhteyttä sinun kanssasi turmion tuomioistuimella, jossa väkivaltaa tehdään lain varjolla?” (Psalmi 94:20)

II. Kaikkein vakavin rikkomus

Vakavin rikos, jonka korkeimman oikeuden ObamaCare -päätös toimitti Amerikan kansalaisia vastaan, on se, että tuomarit yksinkertaisesti kieltäytyivät seuraamasta selvää lainkirjoitusta. Sen sijaan, he päättivät, miten he halusivat lukea lakia ja antoivat tuomionsa tältä pohjalta.

Eräänä päivänä, Amerikan kansan edessä tulee seisomaan diktaattori joka julistaa, että hänellä on oikeus Perustuslain nojalla määrätä absoluuttinen diktatuuri, tietäen, että korkein oikeus tukee häntä täysin.

UUTISKATSAUS: ”SCOTUS (USA:n korkein oikeus) säilyttää Obamacare'n avustukset äänin 6-3”, The American Spectator, 25. kesäkuuta 2015

Kirjoituksessaan enemmistölle, päätuomari John Roberts arvioi, että Kongressi, ollessaan liian tyhmä ilmaistakseen sitä sanoin, aikoi luoda järjestelmän, jossa tarjotaan liittovaltion tukia jopa niille, jotka joutuisivat käyttämään osavaltion terveydenhuoltopörssiä ostaakseen vakuutuksensa edullisen terveydenhuoltolain alaisuudessa.”

King v. Burwell -tapauksessa keskityttiin kantajien riitoihin siinä, että olivatko keski- ja pienituloiset aikuiset, jotka ostivat sairausvakuutuksen liittovaltion ylläpitämän Healthcare.gov markkinapaikan kautta, oikeutettuja avustuksiin, perustuen lakikieleen, joka sanoo, että verohelpotuksia jaetaan vain niille markkinapaikoille, jotka ovat 'osavaltioiden perustamia'.”

Lakikieli on selvää: verohelpotuksia jaetaan vain niille markkinapaikoille, jotka ovat 'osavaltioiden perustamia'.

Mutta Obaman hallinto ei halua noudattaa ”lain kirjainta”, eli sitä, mitä laki sanoo selvällä englanninkielellä. Mieluummin, tuomarit päättivät että vanha liberaali argumentti sille, miten korkeimman oikeuden pitäisi tulkita lakia, on oikea; liberaalit ovat aina esittäneet että päätös olisi tehtävä sillä perusteella, mitä nykyiset korkeimman oikeuden tuomarit ”ajattelivat” alkuperäisen lakitekstin tarkoittavan.

Lain arkkitehdit torjuivat ajatuksen, että avustuksia oli aina tarkoitus jakaa molempien kanavien kautta, ja että lain tavoitteena olisi kattaa kaikki amerikkalaiset. Korkein oikeus taasen oli sitä mieltä.”

Tämän koko fiaskon järkyttävä osa on se, että johtava ”konservatiivinen” tuomari, John Roberts, äänesti liberaalien rinnalla ja jopa kirjoitti enemmistön mielipiteen.

Tämä päätös asettaa Amerikan äärimmäiseen vaaraan. Nyt ei ole mitään tilannetta, jossa presidentti voidaan pakottaa ryhtymään toimiin tai kieltää häntä toimimasta perustuen siihen mitä jokainen laki tai Perustuslaki sanoo. Tämä on tärkeä piirre siinä mitä diktaattorit tekevät. Eräänä päivänä, yksi kaikkien aikojen diktaattoreista tulee seisomaan edessämme sanoen, että hän ottaa asiakseen purkaa Perustuslakimme ja heittää kenet tahansa meistä, jonka hän haluaa, vankilaan, perustuen yksinomaan hänen toiveeseensa.

Tämä päätös merkitsee sitä, että amerikkalaiset eivät voi enää riippua missään maan asiakirjassa, sillä johtaja voi lakaista sen kaiken pois hetkessä. Amerikka on todellakin ylittänyt symbolisen joen, astuen ”laittomaan Amerikkaan (Post-Law America)”, jonka pitäisi toimia hienosti sen tyyppisellä yhteiskunnalla joka meistä on tullut, toisin sanoen, ”jälkikristillinen Amerikka”!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com