Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

torstai 29. joulukuuta 2016

Obama kirosi Israelin YK:n äänestyksen myötä ja tuomio lankeaa pian Yhdysvaltojen ylle!

Tässä profeetalliselta Rapture Ready (Tempausvalmis) -sivustolta ajankohtainen artikkeli, jonka suomensin siitä syystä, että Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä, Barack Obamaa, saattaa pian kohdata jumalallinen tuomio. Yhdysvallat on YK:n olemassaolon aikana 2. maailmansodan jälkeen turvannut aina Israelin kansalliset edut YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksissä käyttämällä veto-oikeuttaan, mutta nyt viimeksi joulukuun 23. päivänä 2016 Yhdysvallat poikkesi omasta protokollastaan ja hylkäsi Israelin äänestämällä tyhjää juutalaisia siirtokuntia koskevassa päätöslauselmassa ja näin juutalaisvaltio tuli koko maailman tuomitsemaksi. Eli käytännössä Israel ja Jerusalem jaettiin palestiinalaisten hyväksi ja tulevat rauhanneuvottelut käydään siltä pohjalta, jossa Israelin olemassaolo elinkykyisenä valtiona vaarantuu.

-------------------------

Obaman suorittama Israelin pettäminen YK:ssa
By Matt Ward
December 2016

https://www.raptureready.com/soap2/ward77.html



Perjantai 23. joulukuuta 2016 menee historiaan kunniattomuuden päivänä koskien Yhdysvaltoja. Amerikka, Barack Obaman johtajuuden alaisuudessa, on lopultakin, ja peruuttamattomasti, pettänyt Israelin. Valitsemalla pidättyä äänestämästä YK:n turvallisuusneuvoston Israelia tuomitsevasta päätöslauselmasta, joka julistaa kaikki siirtokunnat, jotka ovat vuoden 1967 rajojen ulkopuolella, laittomiksi, Obama on tosiasiallisesti tarjonnut Israelin lautasella sen vihollisille Yhdistyneissä Kansakunnissa.

Kuinka julmaa ja tyrannimaista se onkaan, että tämä siipirikko-presidentti päättää käyttää hänen muutamat jäljelläolevat virkapäivänsä kirotakseen Israelin. Uhmaten kaikkea diplomaattista protokollaa, Obama haluaa asettaa Donald Trumpin tapahtuneen tosiasian eteen, kun hän astuu virkaansa tammikuun lopussa. Tässä vaiheessa ei ole mitään, jota presidentti Trump voi tehdä auttaakseen Israelia. Vahinko on jo tehty.

Kuitenkin petos menee syvemmälle kuin pelkästään äänestyksestä pidättäytymiseen. Paljon syvemmälle. Alkuperäinen tuomitsemisesitys Israelin ”siirtokuntia” vastaan jätettiin Egyptin toimesta, joka nopeasti veti sen pois johtuen vastavalitun presidentin, Donald Trumpin, painostuksesta.

Kuitenkin, Obama ja hänen tiiminsä ovat työskennelleet kovasti saadakseen Trumpin pussiin. Obama käytti siten Uutta-Seelantia ja Malesiaa, saaden ne jättämään esityksen Egyptin sijaan. Trump oli voimaton pysäyttämään sitä.

Tuomitsemisesitys jätettiin sitten käsiteltäväksi, Yhdysvallat pidättyi äänestämästä, ja loput YK:n turvallisuusneuvoston jäsenet, aistien verta, iskivät kyntensä Israeliin.

Israel on nyt täysin eristetty, he ovat oikeudellisesti alttiita ja ovat tulleet tuomituksi koko maailman taholta. Kaikki tämä Obaman ikuiseksi häpeäksi.

Muun muassa tämä äänestys merkitsee nyt sitä, että Itkumuuri, tällä hetkellä kaikkein pyhin paikka nykyajan juutalaisuudessa, tänä aamuna seisoo tukevasti palestiinalaisalueella. Temppelivuori on revitty Israelin lujasta otteesta ja on annettu islamille.

Se tarkoittaa, että juutalaiset, jotka asuvat juutalaisessa Itä-Jerusalemissa, eivät voi enää rakentaa mitään koteja ja miehittää heidän omaa muinaista pääkaupunkiaan. Se tarkoittaa, että Obama ja Amerikka, koska hän johtaa heitä, ovat käytännöllisesti katsoen jakaneet maan, jonka Jumala antoi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille.

Niin kutsuttu ”rauhanprosessi” on nyt kuollut. Tämä äänestys on varmistanut kaikkien mahdollisten tulevaisuuden neuvottelujen epäonnistumisen. Tämä äänestys merkitsee sitä, että palestiinalaiset tulevat nyt vaatimaan kaikkia siirtokuntia heidän oikeudelliseksi maa-alueekseen, ja se tulee olemaan lähtökohta heidän kaikille neuvotteluilleen. Kaikki tulevat rauhanneuvottelut alkavat nyt sillä ymmärryksellä, että vuoden 1967 rajat ovat lähtökohtana, ei päätepisteenä.

Ennen tätä äänestystä, parasta mitä palestiinalaiset olisivat voineet toivoa olisi ollut Israelin vetäytyminen vuoden 1967 rajoille.

Israelin odotetaan nyt, kansainvälisen yhteisön taholta, vetäytyvän takaisin vuoden 1948 rajalinjoille, ei vuoden 1967 rajoille. Kansainvälisessä diplomatiassa, ja Obama tietää tämän hyvin, tämä vuoden 1948 rajalinja tunnetaan toisellakin termillä; se tunnetaan Auschwitz'in linjana. Mikä tahansa vetäytyminen tämän Auschwitz'in linjan taakse on sotilaallisesti kestämätöntä.

Obama, salliessaan tämän äänestyksen edetä ilman USA:n vetoa, on tietoisesti vaarantanut Israelin jatkuvan olemassaolon elinkykyisenä valtiona. Hän epäilemättä toivoo, että jonakin päivänä pian Israel joutuu vetäytymään rajalinjan taakse, joka ei mahdollista riittävää suojelua juutalaisvaltiolle.

Obama on aktiivisesti pyrkinyt saamaan aikaan tarvittavat edellytykset Israelin lopulliselle tuholle.

Barack Obama on kironnut Israelin. Hän ei pelkästään pidättynyt YK:n äänestyksestä; hän yrittää aktiivisesti sinetöidä Israelin tulevan kohtalon.

Jumala on selkeä. Se joka siunaa Israelia, tulee siunatuksi, ja joka kiroaa Israelin, tulee kirotuksi. Amerikka, Barack Obaman johtajuuden alaisuudessa, on nyt ensimmäistä kertaa aktiivisesti kironnut Israelin. Punainen viiva on ylitetty.

Mielestäni kaikki mitä voimme nyt tehdä, on odottaa tuomiota, joka nyt lankeaa. Se lankeaa Barack Obaman ylle henkilökohtaisesti, ja mikä pelottavinta, Yhdysvaltojen ylle yhteisesti, koska hän johtaa maan kansalaisia, ja ei ole mitään, jota Donald Trump voi tehdä sen pysäyttämiseksi.

wardmatt1977@gmail.com

---------------------------------

Suomentajan huomio: Seuraavaksi pari paljastavaa Aijaa-kuvaa Obamasta, jotka on leikattu enteellisestä I, Pet Goat 2 -animaatiofilmistä (valmistui vuonna 2012), joka kertonee lähitulevaisuuden. Videon kohdassa 0:47 Bush nuorempi sanoo vihjailevasti, ”Shame on you”, ja sen jälkeen Bush muuttuu Obamaksi, joka ensin vinkkaa silmää ja sitten nauraa vahingoniloisesti (kohta 1:05-1:12). Lopulta tyttö murheellisena päästää kädestään NWO-omenan ja se kierii Obaman jalan viereen ja tällöin näkyy kun Obama hikoilee kauhusta luokkahuoneessa (kohta 1:40). Rakennuksen ulkoseinällä näkyy kirjoitettuna Psalm 23 ja siitä erotettuna nimi ”Donald”. Eli tuo hetki on käsillä nyt ennen Donald Trumpin virkaanastujaisia tammikuun 20. päivänä 2017.

http://aijaa.com/I2Rnq7 (Obama nauraa)

http://aijaa.com/opVdjT (Obama hikoilee kauhusta)

Lopuksi muutama ajankohtainen video:

https://www.youtube.com/watch?v=gGll3egAznQ (Is Obama about to Start the Book of Revelation by Dividing Israel?)

https://www.youtube.com/watch?v=D4cOFDNlF5Y (Israel Netanyahu - "Barack Obama" YOU TRAITOR, (I'm Giving Donald Trump the EVIDENCE).)

https://www.youtube.com/watch?v=8_lJANuIRQc (PROPHECY ALERT: "Is The 2-State Solution Dead"?)

https://www.youtube.com/watch?v=57buXsTepGo (Donald Trump: The "Anti-Christ" Agenda Exposed (R$E))

https://www.youtube.com/watch?v=Tiz2WLB2Z0o (Pet Goat ii Predicts New Years Catastrophe)

https://www.youtube.com/watch?v=RmioL0v-RJk (In my dream 1January 2017 war starts suddenly, without warning)

1 kommentti:

  1. Salliessaan tämän Jumalalla oli ja on suunnitelma joka vie Hänen asiaansa eteenpäin. Tämä ei tietenkään tee Obaman rikosta pienemmäksi. Jokatapauksessa Jumalan suunnitelma ei ole jakaa Israelia lyhyiden eikä pitkien neuvottelujenkaan avulla missään tapauksessa. Uskon, että salliessaan tämän Jumalalla on tarkoitus edetä isommin askelin ja tuomita vihdoinkin jatkuva terrori juutalaisvaltiota vastaa. Asioiden pitää edetä, Temppeli tullaan rakentamaan, jotta juutalaisten ja maailaman asiat saatetaan lopputulemaan. Puhdistus ja tuomiot ovat tulossa.
    Luultavasti into saada palestiinalaisvaltio hintaan mihin hyvänsä, vaikka rajulla päättömällä rynnistyksellä, tulee kasvamaan. En tiedä miten kehitys jatkuu Israelin naapurimaissa, mutta ilmeisesti jostain syystä ympärillä olevien valtioiden painostus kovenee ja Psalmin 83 sota tulee ajankohtaiseksi ja Raamatun mukaanhan tämä tietää totaalista tuhoa niille ja täysin uusia asetelmia Israelille ja koko maailmalle.
    Presidenttiyden vaihtoaika USA:ssa on mielenkiintoista aikaa ja uskon USA:n vielä nousevan voimakkaaseen tukeen Israelille, mikä osaltaan vaikuttaa Israelin säilymiseen ja murskavoittoon tässä tilanteessa, kun varsinainen 7-vuotinen Jaakobin ahdistus ei ole vielä alkanut ja Googin sotakin on käymättä.
    Onneksi Jumala ei ole toimeton vaan Hänen rakkautensa ja armonsa toimii kaikilla rintamilla koko ajan Hänen hyvän suunnitelmansa mukaan kutsuen ihan jokaista parannukseen Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, eikä ole kansaa tai heimoa, mistä joku, useampi tai jotkin, ei löytäisi tätä iankaikkista elämää Hänessä. Tuomiot tulevat,mutta pelastus ja vanhurskaus on tarjolla. Jumalan valtakunta voittaa, kutsu voimistuu voimistumistaan. Jokainen voi vielä kääntää kurssinsa ennen lopullista jakoa, lopulta valinta on lukittu itsekunkin kohdalla.

    Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen. Ilm. 22:11

    VastaaPoista

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com