Tietoja minusta

Olen 56-vuotias poikamies ja ex-nokialainen. Ennen urheilin maallisesti, mutta nyt kilvoittelen hengellisesti päästäkseni maaliin (1 Kor. 9:24-27). Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. (2 Piet. 1:19) NIV-käännöksestä mottoni: Have nothing to do with the fruitless deeds of darkness, but rather expose (=paljastaa) them. (Efesolaiskirje 5:11) sekä tietenkin "Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon." (Luukas 8:17)

Hae tästä blogista

Tässä tuon esille aikaamme koskevia profeetallisia katsauksia Raamatun profetioiden valossa. Näihin kuuluu myös eksytysten paljastaminen, koska Jeesus varoitti niistä (Matt. 24:4-5,11,23-26). Olen toiminut Cutting Edge Finland -sivuston toisen toimittajan virassa omilla kirjeilläni ja artikkeleiden suomentajana nimimerkillä "nokialainen". Tähän pyrin aina silloin tällöin myös panemaan suomennettuja artikkeleita englanninkielisistä profeetallisista sivustoista sekä tietenkin omia kirjoituksiani.

maanantai 10. syyskuuta 2018

Jaakobin lampaita jälleen Israelissa, jotta VT:n aikainen temppelipalvelus voisi alkaa uudelleen

Tässä tuore suomentamani ajankohtaisraportti Rapture Ready -sivustolta, jossa kerrotaan ns. Jaakobin lampaiden tarina Raamatussa ja sen pohjalta mennään nykypäivään ja profetioihin, jotka kertovat Israelin ennallistamisesta aikojen lopussa. Tähän ennallistamiseen kuuluu aluksi Vanhan Testamentin aikaisen temppelipalveluksen uudelleenkäynnistäminen, johon tarvitaan sopivia uhrieläimiä ja tietenkin jälleenrakennettu juutalainen temppeli. Nyt uhrieläinten osalta vaatimus on täytetty vastikään, kun lauma Jaakobin lampaita on tuotu ulkomailta Israeliin laidunnettavaksi, ollen lammasrotu, joka hävisi Israelista Jerusalemin tuhon jälkeen v. 70 jKr.

------------------------

Jaakobin lampaat (Jacob’s Sheep) :: By Daymond Duck

Published on: September 9, 2018 by RRadmin7 Category: Daymond DuckGeneral Articles

https://www.raptureready.com/2018/09/09/jacobs-sheep-daymond-duck/

Jaakob oli Iisakin poika ja Aabrahamin pojanpoika.

Hänen nimensä tarkoittaa ”anastajaa (usurper)”, jotakuta, joka väärin ottaa asioita, jotka eivät kuulu hänelle.

Hän puijasi veljeään Eesauta myymään esikoisuutensa lautasellisesta hernekeittoa (1. Moos. 25:29-34).

Äitinsä avustamana Jaakob puijasi lähes sokeaa iäkästä isäänsä, Iisakia, siunaamaan häntä siunauksella, jonka Iisak aikoi antaa Eesaulle (1. Moos. 27:1-29).

Eesau aikoi tappaa Jaakobin, mutta heidän äitinsä, Rebekka, sai sanan siitä; ja hän kehotti Jaakobia pakenemaan veljensä Laabanin taloon Syyriassa (1. Moos. 27:41-43).

Jaakob oli lopulta Syyriassa, missä hän tapasi Laabanin nuorimman tyttären, Raakelin, hänen isänsä lammaslauman kanssa (1. Moos. 29:1-17).

Jaakob rakastui Raakeliin ja palveli hänen isäänsä seitsemän vuotta (yksi vuosiviikko), jotta hän voisi mennä naimisiin hänen kanssaan (1. Moos. 29:18-20).

Laaban puijasi Jaakobia (anastaja niitti mitä kylvi), ja aiotun sijaan hän meni naimisiin Raakelin vanhemman sisaren Leean kanssa (1. Moos. 29:21-26).

Jaakob palveli Laabania vielä seitsemän vuotta (toinen vuosiviikko, Ahdistuksen ajan pituus), ja hän meni naimisiin Raakelin kanssa (1. Moos. 29:27-28).

Aika kului; Jaakob oli tullut 11 lapsen isäksi, ja hän päätti ottaa perheensä mukaan ja palata kotiin Israeliin. Mutta Laaban ei halunnut sitä, ja hän kysyi Jaakobilta, mitä hän olisi velkaa, jos saisi hänet pysymään Syyriassa (1. Moos. 30:25-28).

Tehdäksemme pitkästä tarinasta lyhyen, Jaakob sanoi, että hän jäisi vähän kauemmaksi aikaa, jos Laaban erottaisi hänelle karjalaumastaan kaikki off-rotuiset (ei minkään rotuiset) lampaat ja vuohet, jotka ovat pilkullisia ja kirjavia (1. Moos. 30:29-34).

Monetkaan eläimistä eivät olleet off-rotuisia, ja Laaban suostui (1. Moos. 30:35).

Mutta Jaakob jalosti täysirotuisia eläimiä off-rotuisten eläinten kanssa; ja hänellä oli pian iso karjalauma lampaita ja vuohia (1. Moos. 30:36-39).

Tällä kertaa se oli petkuttaja Laaban, joka niitti mitä kylvi.

Jaakob vei lopulta pilkulliset ja kirjavat eläimensä takaisin Israeliin; ja harvinaisuutensa vuoksi, lampaat tulivat tunnetuiksi Jaakobin lampaina (ks. lammasrodusta: http://bib.ge/sheep/sheep_breeds_open.php?id=3755 & https://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_sheep).

Se oli suunnilleen vuosi 2015, kun juttu ilmestyi, jossa sanottiin, että Kanadassa oli lauma Jaakobin lampaita.

Jotkut juutalaiset uskovat, että lampaat, jotka uhrattiin Israelin juutalaisessa temppelissä, olivat Jaakobin lampaita.

Niiden villaa käytettiin papin-pukineissa, ja niiden sarvista oli tapana tehdä shofaareita.

Ja nyt mietin, syntyikö joistakin pilkullisista lampaista lampaita, joilla ei ollut pilkkuja (syntisten laumasta tulee eräs, jolla ei ole syntiä).

Joka tapauksessa, 22. maaliskuuta 2016 ilmoitettiin, että Kanadassa oleva lauma Jaakobin lampaita siirrettäisiin pian Israeliin.

Se vei 11 lentoa; mutta 119 päätä Jaakobin lampaista vietiin Israeliin, ja niitä siirreltiin ympäriinsä useita kertoja sen jälkeen, kun ne saapuivat sinne.

Kesäkuussa 2017, karjaan iski tauti, ja 48 lammasta kuoli.

Elokuun 20. päivänä 2018, raportoitiin, että Israelin hallitus on antanut lampaiden omistajalle lähes 100 eekkeriä maata (1 eekkeri = 0.4 hehtaaria) Migdal Eder'issä, mikä tarkoittaa ”Karjatornia (The Tower of the Flock)”.

Migdal Eder on lähellä Beetlehem Efrataa, paikkaa, jossa Jeesus syntyi (1. Moos. 35:19-21, Miika 4:8; 5: 2).

Karjatornia käytettiin pappi-paimenten keskuudessa, jotka tarkkailivat pilkuttomia ja läiskättömiä pääsiäislampaita, jotka uhrattiin Temppelissä.

Kun karitsa syntyi, pappi-paimenet käärivät sen kapalovaatteisiin (vaatesuikaleisiin) ja laittoivat sen seimeen (tai pilttuuseen) suojaa varten, kunnes se kasvoi riittävän vahvaksi seisomaan ja kävelemään törmäämättä mihinkään.

Jotkut näistä pappi-paimenista olivat lammaskedolla, kun enkeli ilmestyi kertomaan heille, että Jeesus oli syntynyt Beetlehemissä.

”Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti". Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.” (Luuk. 2:13-16)

Se oli Jeesuksen ensimmäinen tuleminen; mutta on toinen profetia, ja se koskee Jeesuksen toista tulemista.

”Ja sinä Karjatorni, tytär Siionin kukkula! Sinun luoksesi on tuleva, on saapuva entinen hallitus, tytär Jerusalemia vallinnut kuninkuus.” (Miika 4:8)

Kuninkuus (tai Daavidin valtakunta) tulee jälleen vallitsemaan, ja Messias perustaa valtakuntansa Jerusalemiin (yksi syy sille, miksi Yhdysvaltain suurlähetystön siirtäminen Jerusalemiin on niin tärkeää).

Jeesus tuli ensimmäisen kerran Jumalan Karitsana ilman pilkkua ja läiskää, mutta Hän tulee takaisin kuningasten Kuninkaana ja herrain Herrana (Ilm. 19:6).

”Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."” (Luuk. 1:30-33)

Raamatunprofetian tutkijat tietävät, että juutalainen temppeli rakennetaan uudelleen, eläinuhraukset jatkuvat taas, ja uhrieläinten lauma on tarpeen.

Nyt, Jaakobin lampaiden omistajalla on maatila Karjatornin (Tower of the Flock) luona.

Vielä yksi asia: roomalaiset, ottomaanit ja muut hallitsivat Israelia ja Karjatornia satojen vuosien ajan.

He muuttivat alueen karuksi joutomaaksi.

Lampaita, joita kutsutaan Jaakobin lampaiksi, ei välttämättä olisi olemassa, jos ne olisivat jääneet sinne.

Jotkut päätyivät vieraaseen maahan, jossa ne selviytyivät. Ja nyt, lauma on palannut Israeliin Karjatornin luokse, Israel ei ole enää joutomaa, puhutaan Temppelin jälleenrakentamisesta, ja on kulunut 70 vuotta siitä kun Israelista tuli kansakunta.

Profetia Plus Ministries, Inc.
Daymond & Rachel Duck
duck_daymond@yahoo.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Google Website Translator Gadget

Hae tästä blogista (täsmähaku)

Loading

Lukijat (jos lukijat ei näy, mene osoitteeseen nokialainen.blogspot.com.br)

Sivuja

Donald Trumpista artikkeleita ja sivustoja

Blogiarkisto

Uusi Vieraskirja (sis. ajankoht. linkkejä) -- Guestbook and The Conversation Forum (alkoi 25.3.2015)

Thomas Kämperin Facebook-tili – ajankohtaista tietoa yhä hullummaksi käyvästä läntisestä maailmasta (lähinnä Pohjois-Amerikka ja EU)

DOKUMENTTI: Tällainen on uusi Suomen presidentti Alexander Stubb

Posi TV – Ilkka Tiaisen nettitelevisiokanava jossa kerrotaan totuutta (mm. erikoisuutislähetyksiä)

Presidentti Niinistön jäähyväispuhe eduskunnassa 7.2.2024 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Jussi Halla-ahon puhe Kiovan parlamentissa 25.11.2023 – Kommentaattorina päätoimittaja Janus Putkonen

Dokumenttielokuva Janus Putkosesta (tekstitys suomeksi)

Donbass-dokumenttielokuva

Yle Watch: Kuinka poliittinen johtomme huorasi Suomen USA:n ilmaiseksi etuvartioksi

Hal Turner – Latest News

Uusi MV-Lehti – Riippumaton uutispalvelu

Telegram-kanava The Finnish Awakening

Kreikkalainen sotasivusto WarNews 24/7 (käännä englanniksi tai suomeksi)

Israel News Live by Steven Ben-Nun -- ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava

Käyttäjän THEREALGSNEWS (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Käyttäjän GrandSupremeNews (Luis Santiago) ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Trump koronarokotteen isä ja Lähi-idän petos

Herätysvideo niille, jotka eivät vielä usko, että koronarokotus liittyy ”salaliittoon.” (Videolla puhuu pääasiassa tohtori Yuval Harari, Klaus Schwab'in ja WEF:in pääneuvonantaja. Hän on juutalainen ja asuu ”miehensä” kanssa Jerusalemissa.)

Yksi ainoa totuus, eli Suomen media ja Ukrainan kriisi

Venäjä Tuhoaa Suomen – Jos Suomi Liittyy Natoon

Sotilasasiantuntijan VAROITUS: Nato-jäsenyys tuhoaa Suomen

Venäjä-pakotteet osuvat omaan nilkkaan

Miten koronapandemia tehtailtiin? – David Icke

45 Biblical Reasons Donald J Trump is the Antichrist - FULL VIDEO | Bible Prophecy 666

EKSYTTÄVÄ VÄÄRÄ ISRAEL YSTÄVYYS - KANSAKUNTIEN LIITTÄMINEN JERUSALEMIN 3. TEMPPELIN RAKENTAMISEEN JA SEN UHREIHIN (Petri Kuusela Facebookissa)

Amerikan vapaamuurari-perustajaisät omistivat maan Saatanalle vuodesta 1791, 1890-luvun loppupuolelle (Cutting Edgen artikkeli)

Paul Begleyn ajankohtaisprofeetallinen YouTube-kanava -- uusia videoita päivittäin maailman tilanteesta

Thomaksen NWO-blogi -- uusi maailman (epä)järjestys (tässä julkaisu: Suomi ja NWO)

E-mail: nokialainen.info (at) gmail.com